Search

Tutkimus käsittelee subjektin ja objektin tunnistamista sekä siihen liittyviä päättelystrategioita opintojensa alkuvaiheessa olevilla luokanopettajan koulutuksen ja suomen kielen yliopisto-opiskelijoilla (N = 149). Aineistona on kielioppitesti, jossa opiskelijat etsivät subjekteja ja objekteja erilaisista lausetyypeistä sekä kielentävät päättelyään avoimissa vastauksissa tämän jälkeen. Opiskelijoiden vastaukset arvioitiin Ison suomen kieliopin (2004) syntaktisen käsityksen mukaisesti. Tuloksista käy ilmi, että epätyypilliset subjektit sekä objektittomat lauseet olivat vastaajille vaikeita. Vastaajista 3,4 prosenttia tunnisti kaikki yhdeksän subjektia ja objektia; keskimäärin niitä tunnistettiin 5,8. Avoimista vastauksista etsittiin induktiivisesti aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin tunnistusstrategioita, joita löytyi neljä erilaista: tyypillistä tekijä-subjektia ja kohde-objektia korostava semanttinen strategia, suhdetta muihin lauseenjäseniin tarkasteleva syntaktinen strategia, muotoihin keskittyvä morfologinen strategia sekä kysymysstrategia, jossa lauseenjäseniä etsittiin vastauksina tiettyihin tutkailukysymyksiin. Subjektiosiossa suosituin oli syntaktinen ja objektiosiossa semanttinen strategia. Vastaajat myös yhdistelivät strategioita. Strategioiden käytön yhteyttä subjektin ja objektin tunnistamiseen tarkasteltiin lisäksi tilastollisin menetelmin. Syntaktinen strategia oli yhteydessä subjektin tunnistamiseen ja morfologinen strategia sekä subjektin että ­objektin tunnistamiseen. Havaitut päättelystrategiat voivat auttaa ymmärtämään oppijoiden kieliopillista ajattelua ja kehittämään sen opetusta. Students identifying subjects and objects: The grammatical reasoning strategies The study investigates various reasoning strategies in identifying grammatical subjects and objects in different syntactic types of Finnish-language clauses. The participants (N = 149) are first-year university students in teacher education or Finnish linguistics. The data consists of their responses to a grammar test in which they identify subjects and objects and reflect upon how they have come to their conclusions. The most typical kinds of subjects and objects were relatively easy to label, but problems occurred notably in existential and elliptic clauses. 3.4 % of respondents were able to identify all nine subjects and objects correctly, while the mean score was 5.8 correct answers out of 9. Four reasoning strategies were outlined through inductive data-based content analysis of the students’ written reflections. The semantic strategy emphasised the typical semantic features of subjects as agents and objects as targets; the syntactic strategy focused on syntactic features such as subject–verb agreement or word order; the users of the morphological strategy looked at case inflections; and the question strategy users approached the task with probe questions. Many participants also combined different strategies. According to statistical analysis, the syntactic strategy helped students find the correct subjects, whereas the morphological strategy was related to identifying both subjects and objects. The results can help understanding grammatical reasoning processes among learners and thus develop grammar instruction.

Arvioitu teos Yael Maschler, Simona Pekarek Doehler, Jan Lindström & Leelo Keevallik (toim.): Emergent syntax for conversation. Clausal patterns and the organization of action. Studies in Language and Social Interaction 32. Amsterdam/Philadelphia: John Benjamins 2020. 343 s. isbn 9789027204431.

Artikkelissani tarkastelen erilaisten astemääritteiden ja neljäntyyppisten spatiaalisten grammien yhteisesiintymisen mahdollisuuksia. Tarkasteltavat grammiryhmät ovat a) topologiset (lähellä, kaukana, luona), b) suuntaa ilmaisevat (kohti, ohi), c) tarkentavat (keskellä, kohdalla) ja d) akseligrammit (edessä, takana). Astemääritteet jaan kahteen pääryhmään: skalaarisesti avoimiin (vähän, melko, hyvin, erittäin) ja sulkeisiin (melkein, täysin, ihan, aivan, tarkalleen). Edelliset määrittävät yleensä skalaarisesti rajaamatonta ominaisuutta ilmaisevia adjektiiveja (vähän ruma – hyvin kaunis, erittäin hyvä – melko huono), jälkimmäiset rajallista ominaisuutta ilmaisevia (melkein tyhjä – ihan täysi, tarkalleen puolitäysi, aivan tosi – täysin epätosi). Varsinaisten astemääritteiden lisäksi tarkastelen matkan ja etäisyyden ilmauksia (kaksi metriä). Selvitän, millaista skalaarisuutta kunkin grammiryhmän yhteydessä voidaan ilmaista ja mitä astemääritteiden ja grammien myötäesiintymisen mahdollisuus ja yhteismerkitykset kertovat grammien semantiikasta ja niiden hakualueiden luonteesta.

Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkasteltiin yhteensä kuuden tyypillisesti kehittyneen esikoululaisen ja ensimmäisellä luokalla olevan lapsen morfologisia ja syntaktisia taitoja sekä näiden taitojen välistä yhteyttä. Tämän monitapaustutkimuksen aineisto kerättiin Clinical Evaluation of Language Fundamentals (CELF-5) -testin sanarakenteen ja lauseen muodostamisen osatesteillä. Aineisto analysoitiin pääosin kuvailevin keinoin tarkastelemalla lasten vastauksia ja niissä ilmenneitä virheitä. Osatesteistä saatujen pistemäärien lisäksi analyysissä laskettiin tuotettujen lauseiden sanamäärät ja niiden keskiarvot, ja suoriutumista vertailtiin niin ikäryhmien kuin lastenkin välillä. Tuloksista ilmeni, että esikoululaisten ja ensimmäisellä luokalla olevien lasten morfologisissa ja syntaktisissa taidoissa oli yksilöllisiä eroja. CELF-5-testillä mitattuna tutkittavat hallitsivat iästä riippumatta sanojen taivuttamisen lausekontekstiin sopivalla tavalla, mikä viittaa hyviin morfologisiin taitoihin. Taivutusmuodoista verbin passiivimuotoinen perfekti ja adjektiivin vertailumuoto osoittautuivat esikoululaisille haastaviksi, mutta ensimmäisellä luokalla olevien ryhmässä tällaisia selkeästi muita haastavampia taivutusrakenteita ei noussut esiin. Yksilöllistä vaihtelua havaittiin etenkin syntaktisissa taidoissa. Esikoululaisten muodostamien lauseiden pääasiallinen piirre oli epätarkkojen pronominien käyttö ja lauseenjäsenen tai päälauseen puuttumisesta johtuvat epätäydelliset lauseet. Ensimmäisellä luokalla olevat lapset puolestaan erosivat toisistaan etenkin kompleksisten lauserakenteiden muodostamisen taidoiltaan. Lausepituuksien tarkastelussa todettiin, että ensimmäisellä luokalla olevat tuottivat keskimääräisesti pidempiä lauseita kuin esikoululaiset. Tämä tutkimus ei tuonut esiin morfologisten ja syntaktisten taitojen välistä yhteyttä näissä ikäryhmissä, sillä hyvä suoriutuminen CELF-5-testin morfologisia taitoja mittaavasta sanarakenteen osatestistä ei heijastunut suoriutumiseen syntaktisia taitoja mittaavasta lauseen muodostamisen osatestistä. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että tyypillisesti kehittyneiden lasten kielellisissä taidoissa on huomattavia eroja vielä ensimmäiselläkin luokalla, ja taitojen kehitys on yksilöllistä. Yksilölliset erot kielellisissä taidoissa voivat heijastua edelleen oppimisen taitoihin, minkä takia tutkimustietoa kouluikäisten lasten kielellisten taitojen normaalivariaatiosta tarvitaan vielä lisää.

Olla V-mAssA on monikäyttöinen rakenne, jolla voidaan ilmaista muun muassa progressiivisuutta. Rakenteella voidaan ilmaista myös ennakointia ja intentioita, mitä ei vielä tähän mennessä ole tutkittu itsenäisenä tutkimusaiheenaan. Tässä artikkelissa tarkastellaan olla V-mAssA -rakenteen käyttöä nimenomaan ennakoinnin ja intentioiden ilmaisuissa. Tutkimuksen aineisto on kerätty Suomi24-korpuksesta. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa on konstruktiokielioppi. Kun olla V-mAssA -rakennetta käytetään ilmaisuissa, joissa ennakoidaan tulevia tapahtumia tai tuodaan esille omia tai toisten intentioita, rakenne esiintyy usein rajattuutta ilmaisevien aspektielementtien yhteydessä. Esimerkiksi ilmaus Itekkii oon ostamas varmaan aprilia sx:n sisältää rajattuutta ilmaisevan verbin ostaa sekä rajattuutta osoittavan totaaliobjektin. Aineistossa ennakointia tai intentioita ilmaiseva olla V-mAssA voi kuitenkin saada myös partitiiviobjektin: Olen ostamassa uutta puhelinta. Ilman kontekstia partitiiviobjektillinen ilmaus on temporaalisesti moniselitteinen, sillä sekä parhaillaan tapahtumisen että myöhemmin tapahtumisen tulkinta ovat sille mahdollisia. Tutkimus osoittaa, että partitiiviobjektin valinta olla V-mAssA -rakenteen yhteydessä kytkeytyy usein verbisemantiikkaan sekä siihen, että rakenteen kuvaamat tapahtumat ovat rajoiltaan sumeita. Nykyhetki ja tuleva hetki näyttäytyvät osin limittäisinä. Esimerkiksi ostamisen voi hahmottaa monisisältöisenä ja monivaiheisena prosessina, joka on suunnittelun tasolla käynnissä puhehetkellä, vaikka toteutuukin kokonaisuudessaan vasta tulevaisuudessa. Aspektin ohella artikkelissa käsitellään myös muita piirteitä, joita olla V-mAssA -rakenteen käyttöön ennakoinnin ja intentioiden ilmaisuissa liittyy. Tarkastelussa on esimerkiksi se, miten subjektin persoona vaikuttaa ilmaisun merkitykseen joko ennakoinnin tai intention ilmauksena. Artikkelissa tarkastellaan myös sitä, voiko rakenteella ilmaista tulevaa menneessä ja millaisia sävyjä rakenteen käyttö saa negaation yhteydessä.

Arvioitu teos: Matti Larjavaara: Partitiivin valinta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1455. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2019. 500 s. isbn 978-951-858-138-6.

Aasiassa puhutaan yli 2000 kieltä, ja vaikka näistä suurin osa on paikallista alkuperää, joukossa on myös kieliä kuten englanti, jotka saapuivat paikalliseen kielimaisemaan kolonialismin seurauksena. Sen jälkeen kun englanti oli istutettu moniin, usein monikielisiin yhteisöihin ympäri Aasiaa, kieli jatkoi kehittymistään paikallisesti vastatakseen uusien käyttäjiensä kommunikatiivisiin tarpeisiin. Vuosien kuluessa monet näistä englanneista ovat nativisoituneet, eli ne ovat kehittäneet omia yksilöllisiä paikallisia kielellisiä profiilejaan, jotka erottavat ne muista englannin varieteeteista. Nykyään monet näistä uusista englanneista ovat virallisia kieliä alkuperämaissaan, ja valtaosa väestöstä puhuu niitä usein toisena kielenään. Yksi suurimmista tällaisista maista on Intia, jossa englanti toimii yhtenä virallisista kielistä. Aikaisempien tutkimusten mukaan tämä paikallinen nativisoitunut englannin varieteetti, intianenglanti, on jo saavuttanut niin merkittävän aseman, että se on alkanut vaikuttaa muiden Etelä-Aasiassa puhuttujen englannin varieteettien kehitykseen – toisin sanoen, siitä on tullut kielellinen episentrumi. Sitä, olisiko intianenglannin vaikutus voinut levitä myös joihinkin Kakkois-Aasiassa puhuttuihin varieteetteihin ei kuitenkaan ole vielä toistaiseksi tutkittu lähemmin, ja niinpä tämä artikkeliväitöskirja pyrkii selvittämään, olisiko tällaisesta kehityksestä mahdollisesti havaittavissa joitain merkkejä osassa Kaakkois-Aasian varieteetteja. Tutkimuskohteiksi valittiin Intiassa, sekä Singaporessa, Hong Kongissa ja Filippiineillä puhutut englannin varieteetit. Koska kolme ensimmäistä maata ovat entisiä Britannian siirtomaita neljännen ollessa entinen Yhdysvaltojen siirtomaa, myös britti- ja amerikanenglannit lisättiin tutkimukseen vertailukohdiksi muille varieteeteille. Kyseiset Kaakkois-Aasian maat valittiin tutkimuskohteiksi koska niiden kahdenväliset suhteet Intiaan ovat olleet hyvin erilaisia kautta historian. Singaporessa on huomattava etninen intialainen vähemmistö, maa on ylläpitänyt läheisiä suhteita Intiaan aina kolonialismin ajoista saakka, ja se on näistä kolmesta Kaakkois-Aasian maasta maantieteellisesti lähimpänä Intiaa. Vaikka Hong Kong on Intian tavoin entinen Britannian siirtomaa, sillä ei ole merkittävää intialaista vähemmistöä, läheisiä historiallisia suhteita Intiaan, eivätkä nämä kaksi maata ole myöskään maantieteellisesti lähellä toisiaan. Filippiinit puolestaan ei ollut koskaan osa brittiläistä imperiumia, jonka vuoksi sen yhteydet Intiaan pysyivät heikkoina kolonialismin aikaan. Maan intialainen vähemmistö on myös ollut aina erittäin pieni ja lisäksi se on maantieteellisesti kauimpana Intiasta. Näiden seikkojen vuoksi tämän tutkimuksen hypoteesina on, että mikäli intianenglanti olisi ulottanut vaikutuksensa Kaakkois-Aasiaan, merkkejä tästä löytyisi todennäköisimmin singaporenenglannista ja mahdollisesti hongkonginenglannista, mutta ei filippiinienenglannista. Intianenglannin potentiaalista episentrumin roolia tarkastellaan tässä tutkimuksessa kolmen syntaktisen piirteen kautta, joiden on aikaisempien tutkimusten myötä osoitettu olevan paikallisia innovaatioita intianenglannissa, ja joita on todettu käytettävän myös joissain tässä tutkimuksessa tarkastelluissa Kaakkois-Aasian englanneissa. Tutkittaviksi piirteiksi valikoituivat lauseenloppuiset fokuspartikkelit also ja only, invariantti liitekysymys isn’t it, sekä tendenssi suorien objektien poisjättöön lauseista, ja jokaisen piirteen käyttöä tarkastellaan omassa artikkelissaan, jotka on kaikki liitetty osaksi tätä väitöskirjaa. Tutkimuksen pääasiallinen fokus on puhutussa kielessä, jossa syntaktisten innovaatioiden esiintyvyys on usein suurinta. Tutkimuksessa käytetty data tulee suurimmaksi osaksi International Corpus of English -korpusperheestä, joka tarjoaa vertailukelpoista dataa monista englannin varieteeteista, mutta joissain tapauksissa myös Freiburg-Brown Corpus of American English ja Santa Barbara Corpus of Spoken American English -korpuksia käytettiin tilanteissa, joissa vertailukelpoista ICE-dataa ei ollut saatavilla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kaikkien kolmen syntaktisen innovaation esiintyvyys on suurinta intianenglannissa ja toiseksi korkeinta singaporenenglannissa, jota puolestaan seuraa, piirteestä riippuen, joko hongkongin- tai filippiinienenglanti. Varieteettien tärkeimpiä substraattikieliä tarkasteltaessa käy ilmi, että intianenglannin kohdalla substraativaikutus on todennäköisin selitys piirteiden esiintymiselle varieteetissa, mutta Kaakkois-Aasian varieteettien kohdalla tilanne on monimutkaisempi. Singaporen- ja mahdollisesti hongkonginenglannin kohdalla intianenglannin vaikutus voisikin osaltaan tarjota kattavamman selityksen tutkimuksessa raportoiduille tuloksille, kun taas filippiininenenglannin kohdalla ei havaittu merkkejä intianenglannin vaikutuksesta. Tämän vuoksi voidaankin siis todeta, että tässä tutkimuksessa esitetyt tulokset osaltaan tukevat väitettä, että intianenglannin vaikutus olisi voinut levitä myös Kaakkois-Aasian englanteihin, erityisesti singaporenenglantiin. Selvittääkseen mistä nämä tulokset voisivat johtua, tämä tutkimus sisältää myös yksityiskohtaisen selvityksen Intian ja näiden kolmen Kakkois-Aasian maan historiallisista, kulttuurisista, kielellisistä ja sosiaalisista yhteyksistä; erityisen huomion kohteena ovat jokaisen maan intialaisten vähemmistöjen koot, äidinkielet, ammatilliset profiilit, sosiaaliset asemat sekä yhteydet Intiaan. Tämän selvityksen loppuhavaintona voidaan todeta, että mitä tiiviimmät yhteydet maalla on Intiaan, sitä lähempänä kolmen kielellisen piirteen käyttö on intianenglannin tarjoamaa mallia. Tämän vuoksi voidaankin sanoa, että on olemassa myös epäsuoraa sosiohistoriallista näyttöä siitä, että intianenglannin kielellinen vaikutus olisi levinnyt myös joihinkin Kaakkois-Aasiassa puhuttuihin englannin varieteetteihin. Neljäs ja viimeinen väitöskirjaan liitetty artikkeli hyödyntää näennäisaikametodia selvittääkseen kuinka vakiintunutta yhden piirteen, eli lauseenloppuisten also- ja onlyfokuspartikkelien käyttö on intian-, hongkongin- ja filippiinienenenglanneissa (singaporenenglantia ei voitu sisällyttää tähän artikkeliin ICE-korpuksesta puuttuvan metadatan vuoksi). Tutkimustulokset osoittavat, että piirre on vakiintuneempi intianenglannissa, jossa sitä käyttävät enimmäkseen miehet ja ikääntyneet henkilöt. Hongkongin- ja filippiinienenglanneissa kyseistä piirrettä puolestaan käyttävät enemmän naispuoliset ja nuoret, joka viittaa siihen, että piirrettä on alettu käyttää näissä kahdessa varieteetissa vasta hiljattain. Tämän vuoksi voidaan sanoa, että tulokset ainakin lauseenloppuisten also- ja only-fokuspartikkelien osalta tukevat käsitystä siitä, että innovatiivisen piirteen käyttö on alkanut intianenglannissa muita aikaisemmin, ja se on siten voinut osaltaan vaikuttaa vastaavien piirteiden käyttöönottoon muissa Kaakkois-Aasian varieteeteissa. Kuten tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, on olemassa näyttöä siitä, että intianenglannin vaikutus on voinut yltää joihinkin Kaakkois-Aasiassa puhuttuihin englannin varieteetteihin. Tämä vaikutus näyttää olevan voimakkainta singaporenenglannissa, kun taas hongkonginenglannin kohdalla todistusaineistoa vaikutuksesta ei löytynyt, vaikkei intianenglannin vaikutusta pystyttykään kokonaan sulkemaan pois. Filippiinienenglannin kohdalla ei voitu havaita mitään merkkejä intianenglannin vaikutuksesta, ja siten lopulliset tutkimustulokset ovat yhteneväiset alkuperäisen tutkimushypoteesin kanssa. Asia is home to over 2,000 languages and while the majority of these are of local origin, there are also languages such as English that entered the linguistic landscape as a result of colonialism. After English was planted in numerous (often multilingual) communities around Asia, the language continued to evolve locally and developed various innovative features as a response to the communicative needs of its new users. Over the years, many of these Englishes have become nativized, that is, they have developed local feature profiles that are unique for each variety. Today, many of these New Englishes have the status of an official language in the countries where they developed, and they are often spoken as a second language by the majority of the population. One of the largest speaker populations of these New Englishes is located in India, where English is one of the official languages. Previous studies show that this local, nativized variety of English, Indian English (IndE), has already become prominent in the region to the extent that it is able to influence the development of other English varieties spoken in South Asia – in other words, it has become a linguistic epicentre. However, no research has been conducted to see whether this influence could have spread further, to the varieties spoken in Southeast Asia. This is the aim of the present study. The Asian varieties included in this article-based dissertation are the Englishes spoken in India, Singapore (SinE), Hong Kong (HKE) and the Philippines (PhiE). The first three countries are former British colonies while the fourth is a former American colony and therefore, British (BrE) and American (AmE) varieties are also included in the study for points of reference. The choice of the three Southeast Asian countries is based on their differing connections with India. Singapore is a country that has a sizeable Indian ethnic minority, it has maintained close connections with India since colonial times, and it is geographically closest to India when compared with the other two Southeast Asian countries examined here. While Hong Kong also shares India’s past as a former British colony, it lacks a significant Indian minority, strong historical connections, and geographical proximity with India. The Philippines in turn was never connected to India through the British colonial empire, the size of its Indian minority is negligible, and it is geographically furthest away from India. Because of these factors, the present study hypothesises that if there is any sign of IndE extending its epicentric influence to Southeast Asia, it would most likely be detected in SinE and possibly in HKE, but not in PhiE. The potential epicentric role of IndE in Southeast Asia is studied through the use of three syntactic features, all of which previous studies have shown to be local innovations in IndE and which have also been noted to exist in some of the Southeast Asian varieties included in this study. The features examined here include the use of clause-final also and only, the use of the invariant tag isn’t it and the tendency to omit direct objects, and each feature is examined in a separate article included in this article-based dissertation. The study focuses mainly on the use of these features in spoken language where syntactic innovations often occur most frequently. While the majority of the data comes from the International Corpus of English (ICE), a family of corpora that has comparable data on a large number of varieties of English, the Freiburg-Brown Corpus of American English and Santa Barbara Corpus of Spoken American English were also used in some occasions when comparable data were not available in ICE. The results of the study show that all three syntactic features are used most frequently in IndE, which for all three features is followed by SinE and, depending on the feature, by HKE or PhiE. An investigation into the major substrates of each variety shows that while for IndE the substrate effect is the most plausible explanation for the existence of the feature in the variety, for the three Southeast Asian varieties, the situation is more complex. Interestingly, for SinE and possibly HKE the influence of IndE is a factor that could help explain the results of the two varieties more comprehensively, whereas for PhiE, no indication of IndE’s influence could be detected. Therefore, the results of the study lend cautious support to the argument that IndE could have extended its influence on some Southeast Asian varieties, namely SinE. In order to explain what could have caused this, the study also presents a detailed investigation of the historical, cultural, economic, linguistic and social connections between India and the three Southeast Asian countries; special attention is payed to the Indian minorities in each country, including their numbers, L1s, occupational profiles, social standings, and their connections with India. Interestingly, the results of this investigation mirror the pattern that emerges from the corpus studies presented in the three articles: the closer the connections a Southeast Asian country has with India, the closer its use of the studied features are in relation to those of IndE. Therefore, there is socio-historical evidence that supports the hypothesis of IndE functioning as an emerging epicentre for some of the English varieties spoken in Southeast Asia. The fourth and final article included in this study uses the apparent-time method to examine how established one of the features, the use of clause-final also and only, is in IndE, HKE and PhiE (for this article, SinE had to be excluded due to the lack of metadata in the ICE-corpus). The results of this investigation indicate that the feature is more established in IndE, where it is used more by older and male speakers, whereas in HKE and PhiE the feature is used more by younger and female speakers, which in turn suggests that the feature has been taken up more recently in the two varieties. Therefore, it seems that, at least in the case of clause-final also and only, the use of the innovative feature in IndE predates those of HKE and PhiE and hence, the results lend support to the argument that IndE could have contributed to the growing use of the feature in some Southeast Asian varieties. As the results of the present study show, there is some evidence that supports the idea that IndE has extended its influence to some of the English varieties spoken in Southeast Asia. For the varieties included here, the evidence appears to be strongest for SinE, while for HKE the results seem inconclusive, though the possibility of IndE’s influence could not be excluded completely. For PhiE, there seems to be no indication of IndE’s influence and thus, the results align with the original hypothesis of this study.

Arvioitu teos: Maximilian Murmann: Inchoative emotion verbs in Finnish. Argument structures and collexemes. Department of Finnish, Finno-Ugrian and Scandinavian Studies. University of Helsinki. 196 s. ja liitteet 17 s. isbn 978-951-51-4191-0. Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa osoitteessa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/233975

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitä lauseenjäsenkäsitteitä yläkoulun kahdeksannen luokan äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa käytetään, miten käsitteet määritellään, ja onko käsitteiden määrittelyssä eroja eri oppikirjojen välillä. Tavoitteena on niin ikään hahmotella, minkälaista pedagogista kielioppia oppikirjat ilmentävät. Tutkimus on rajattu tarkastelemaan oppikirjojen lauseenjäsennysmääritelmiä opetusteksteineen ja esimerkkeineen. Lauseenjäsennystehtäviä tarkastelen neljän itse koostamani tehtävätyypin kautta. Tarkoituksena ei ole luoda kattavaa kuvaa lauseenjäsennyksestä, sen opettamisesta tai tehtävistä, vaan keskittyä ennen kaikkea lauseenjäsenten määrittelyihin ja niiden keskinäisiin eroihin. Teoreettisen viitekehyksen hahmottelen erilaisten kielioppimallien, pedagogisen kieliopin ja syntaksin ympärille. Tutkimus sijoittuu oppikirjantutkimuksen, äidinkielen didaktisen tutkimuksen sekä syntaksin tutkimuksen alueille. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen sisällönanalyysi. Tutkimusaineistona toimii neljä eri kustantajaa edustavaa kahdeksannen luokan oppikirjaa: Lentävä lause 8 (Edita Prima Oy), Voima (WSOY), Särmä 8 (Otava) sekä Kärki 8 (Sanoma Pro Oy). Oppikirjat on valittu siten, että Lentävä lause 8 ja Voima edustavat vuoden 2004 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita, ja Särmä 8 sekä Kärki 8 tuoreimpia 2014 vuoden perusteita. Kahdeksannen luokan oppikirjat valikoituivat aineistoksi siksi, että niissä käsitellään lauseenjäsennystä peruskoulun luokka-asteista laajimmin. Keskeisinä tutkimustuloksina voi mainita erot oppikirjojen lauseenjäsenten määrittelyissä, etenkin määrittelyjen perusteellisuus ja laajuus vaihtelevat. Lauseenjäsennyksen lähestymis- ja käsittelytavoissa on oppikirjakohtaisia eroja. Oppikirjoista hahmottuva pedagoginen kielioppi on verbilähtöistä ja käsitteistö karsittua. Prototyyppiajattelu on oppikirjojen pedagogisen kieliopin lähtökohta, mutta lausetyypit tai kielen konstruktiot eivät lähtökohdasta huolimatta niissä näy. Lauseenjäsennystehtävien tyypittelyn perusteella oppikirjoissa painottuu mekaaninen lauseenjäsenten tunnistaminen.

Tämä tutkielma käsittelee äidinkielen siirtovaikutusta suomalaisten ensimmäisen vuosikurssin lukio-opiskelijoiden englanninaineissa. Siirtovaikutuksella tarkoitetaan tapoja, joilla oppijan äidinkieli vaikuttaa kohdekielen omaksumiseen ja tuottamiseen negatiivisesti tai posiitiivisesti. Tutkielmassa analysoitiin siirtovaikutusta kirjoitetussa englannissa. Analyysi pohjautui 72 oppilasaineeseen, joista 53 oli suomenkielisten ja 19 ruotsinkielisten opiskelijoiden kirjoittamia. Aineisto kerättiin tutkimusta varten kevään 2016 aikana Hämeenlinnasta, Tampereelta ja Vaasasta. Tutkielma perustui kolmeen tutkimuskysymykseen: millä tavoin äidinkielen vaikutus näkyy lukiolaisten englanninaineissa, eroavatko analyysin tulokset aiemmista tutkimuksista ja onko oppilasaineissa eroja suomen- ja ruotsinkielisten opiskelijoiden välillä. Siirtovaikutusta tutkittiin vertaamalla lukiolaisten oman äidinkielen piirteitä, kerättyjä englanninaineita ja standardienglannin konventioita. Lisäksi suomen- ja ruotsinkielisten opiskelijoiden aineita verrattiin keskenään. Tutkimus keskittyi suomenkielisten lukiolaisten aineisiin ruotsinkielisten aineiden toimiessa vertailuaineistona. Teoriapohjana toimivat Nationin malli sanaston oppimisen kolmesta tasosta sekä Jarvisin metodologinen viitekehys siirtovaikutuksen tunnistamisesta. Analyysi rajattiin kahdeksaan leksikaaliseen piirteeseen sanaston muotojen, merkitysten ja käytön tasolla ja viiteen syntaktiseen piirteeseen (muodolliset subjektit, prepositiot, passiivirakenteet, tulevan ajan ilmaisut, että-lauseet). Samoihin piirteisiin on keskitytty aimmin Lea Meriläisen vuoden 2010 väitöskirjassa. Meriläisen englannin ylioppilasaineita tutkinut väitöskirja muodosti pääasiallisen vertailukohteen tuloksille. Tutkielman tulokset olivat pääosin samanlaisia Meriläisen väitöskirjan kanssa: suomenkielisten lukiolaisten äidinkieli vaikutti aineissa negatiivisesti niin leksikon kuin syntaksinkin tasolla. Meriläisen tutkimukseen verrattuna äidinkielen siirtovaikutus oli kuitenkin yleisempää ensimmäisen vuosikurssin englanninaineissa. Sanastotasolla siirtovaikutus näkyi ensimmäisen vuosikurssin aineissa erityisesti sanaston muodoissa virheellisenä yhdyssanojen ja isojen alkukirjainten käyttönä sekä merkitystasolla suomenkielisten ilmausten suorina käännöksinä. Syntaksin tasolla suomen kieli vaikutti negatiivisesti varsinkin englannin prepositioiden valintaan. Meriläisen tutkimuksesta poiketen siirtovaikutus vaikutti aiheuttavan myös englannin passiivien ja että-lauseiden välttämistä. Ruotsinkielisten opiskelijoiden aineissa esiintyi vähemmän negatiivista siirtovaikutusta kuin suomenkielisten aineissa: ruotsinkieliset hyötyivät ruotsin ja englannin samankaltaisuuksista, joskin kielten läheisyys johti suomenkielisiä yleisemmin virheisiin englannin oikeinkirjoituksessa. Tutkielman perusteella ädinkielen ja kohdekielen välinen etäisyys ja kielitaidon taso vaikuttavat olennaisesti siirtovaikutuksen esiintyvyyteen, mutta aineiston koon vuoksi tulokset ovat viitteellisiä.

Uudistuneet opetussuunnitelman perusteet tarjoavat oivallisen mahdollisuuden kokeilla uusia opetusmenetelmiä kieltenopetuksessa, jotta päivitetyt tavoitteet saavutettaisiin. Tässä tutkielmassa kyseistä mahdollisuutta hyödynnettiin tutkimalla kielitieteessä käytetyn topologisen lausemallin (saks. das topologische Satzmodell) hyödyntämismahdollisuuksia saksan kielen sanajärjestyksen opettamisessa. Viisiosainen lausemalli perustuu ajatukseen, että saksan kielessä erillään esiintyvät predikaatin osat jakavat lauseen kolmeen kenttään. Tutkimuksen hypoteesi oli, että topologinen lausemalli havainnollistaa hankalaksi koettuja saksan kielen sanajärjestyksen erityispiirteitä ja soveltuu monelta osin uudistuneiden opetussuunnitelman perusteiden toteuttamiseen. Lausemallia käytettäessä pystytään muun muassa hyödyntämään tutkivaa opetusotetta ja kehittämään oppijoiden kielitietoisuutta. Tutkimuskysymyksissä keskityttiin siihen, miten koeryhmä koki lausemallin käytön, millaisia ehtoja toimivalle käytölle mahdollisesti on olemassa ja miten lausemallin käyttö vaikutti sanajärjestyksen oppimiseen. Tutkimusta varten laadittiin kuuden oppitunnin aikana toteutettava opetuskokeilu, joka suoritettiin kevätlukukauden 2017 aikana B2-saksan ensimmäisellä kurssilla lukiossa. Opetuksen koeryhmä koostui kahdeksasta kurssin oppilaasta. Opetuskokeilun aikana koeryhmä tutustui topologisen lausemallin käyttöön ja teki erilaisia analyysiharjoituksia lausemallin avulla. Tutkimuksen aineisto koostuu kurssilaisten kirjoittamien oppimispäiväkirjatekstien lisäksi loppukyselystä, alku- ja loppuosaamista mittaavista sanajärjestystesteistä sekä kurssin väli- ja loppukokeen yhteydessä kirjoitetuista ainekirjoitelmista. Laadullista sisällönanalyysia käyttämällä oppimispäiväkirjateksteistä selvitettiin, mitä positiivisia ja negatiivisia kokemuksia koeryhmällä ilmeni lausemallin käytön yhteydessä. Tuloksia täydennettiin loppukyselystä saadun aineiston avulla, joka analysoitiin tilastollisin menetelmin. Luokittelun avulla sanajärjestystestien tulokset arvioitiin joko oikeiksi tai vääriksi, minkä jälkeen testeille laskettiin yhteispistemäärät. Ainekirjoitelmissa eriteltiin, onko verbin paikka kussakin lauseessa oikea, ja millä lauseenjäsenellä kukin lause alkaa. Jälkimmäisen ainekirjoitelman analyysista saatuja tuloksia verrattiin normaalia opetusta saaneen verrokkiryhmän tuloksiin. Topologinen lausemalli koettiin loogiseksi ja helppokäyttöiseksi yksinkertaisia lauseita analysoitaessa. Kaksi koehenkilöä kokivat, että lausemallin käyttö auttoi heitä saksan sanajärjestyksen oppimisessa. Näillä koehenkilöillä myös sanajärjestystestin tulokset paranivat eniten. Koeryhmäläisillä oli kuitenkin myös paljon negatiivisia kokemuksia mallin käytöstä. Eniten näitä kokemuksia aiheuttivat epävarmuus lausemallin käytössä ja käytön epäselvä hyöty. Näihin kokemuksiin voi kuitenkin puuttua muuttamalla opetuskokeilussa esiin nousseita ongelmakohtia. Erityisen tärkeää on varata riittävästi aikaa tehtävien tekemiseen ja läpikäymiseen, selkiyttää lausemallin ja kielen välistä yhteyttä sekä asettaa työskentelylle selkeät tavoitteet. Vertailu koe- ja verrokkiryhmän välillä ei osoittanut merkittäviä oppimistuloksia, mutta tutkimus loi pohjan jatkotutkimukselle, jonka avulla topologisen lausemallin käyttöä suomalaisessa saksan kielen opetuksessa voidaan kehittää.

Kompleksisuus on yksi tyypillisimmistä piirteistä, joita oikeuskieleen yhdistetään. Oikeuskieli mielletään siis monimutkaiseksi ja vaikeaselkoiseksi. Osa tästä kompleksisuudesta pohjautuu luonnollisesti siihen, millaisia asioita oikeuskielen avulla välitetään: oikeuskysymyksetkin ovat usein monimutkaisia ja vaikeaselkoisia. Tässä tutkimuksessa pitäydytään kuitenkin oikeudenkäytön kielellisellä tasolla ja tarkastellaan, mihin oikeuskielen kielellinen kompleksisuus oikein pohjautuu. Tutkimuksessa tarkastellaan komplekseja lauserakenteita käyttäen esimerkkinä sisäkkäisiä sivulauseita. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, esiintyykö saksan- ja suomenkielisissä EU-asetuksissa sisäkkäisiä sivulauseita, kuinka yleisiä ne ovat ja millaisen lauserakenteen ne omaavat. Lisäksi tutkitaan, vaikuttavatko asetusten kääntäminen ja ilmestymisajankohta sisäkkäisten sivulauseiden esiintymiseen ja rakenteeseen. Tutkimuksen aineisto koostuu 12 saksankielisestä EU-asetuksesta sekä niiden suomenkielisistä vastinpareista. Ajan vaikutuksen selvittämiseksi ja diakronisen ulottuvuuden aikaansaamiseksi kuusi asetusta on valittu vuodelta 1995 ja toiset kuusi vuodelta 2014. Sisäkkäiset sivulauseet etsitään aineistosta manuaalisesti, koska valmiiksi jäsennettyä, EU-asetuksista koostuvaa elektronista korpusta ei ole saatavilla. Sisäkkäisten sivulauseiden määrää verrataan vastaavien lauserakenteiden määrään sekä asetusten sivumäärään, jotta saadaan käsitys siitä, millainen esiintymistiheys sisäkkäisillä sivulauseilla on. Sisäkkäisten sivulauseiden analysointimenetelmänä käytetään laajennettua versiota perinteisestä lauseenjäsenanalyysista. Tämä menetelmä valittiin, koska sen avulla voidaan esittää ja analysoida kompleksejakin lauserakenteita verrattain yksinkertaisesti ja selkeästi. Lauseenjäsenanalyysia hyödynnetään syntaktisten funktioiden määrittelemiseen sekä myöhemmin lauserakenteiden kategorisointiin, joka puolestaan toimii perustana kääntämisen ja ajan vaikutuksia tarkasteltaessa. Tutkimuksella on lukuisia tuloksia. Ensinnäkin sisäkkäisiä sivulauseita esiintyy niin saksan- kuin suomenkielisissäkin EU-asetuksissa. Niiden esiintymistiheys on hieman korkeampi vuoden 1995 asetuksissa kuin vuoden 2014 asetuksissa, mikä saattaa olla ajan kuluessa suoritettujen kielenhuoltotoimenpiteiden tulosta. Toiseksi sisäkkäisiä sivulauseita esiintyy enemmän saksan- kuin suomenkielisissä asetuksissa: suomenkielisissä kieliversioissa vältetään eritoten rakenteita, joissa attribuuttilause sisältää toisen attribuuttilauseen. Sisäkkäisen sivulauseen sijaan käytettävät vaihtoehtoiset ilmaisutavat vastaavat pitkälti erilaisia syntaktisia tiivistämismuotoja, joista osa osoittaa morfosyntaktisten käännösvaikeuksien piirteitä. Kompleksi syntaksi aiheuttaa siis ainakin EU-asetusten kontekstissa hankaluuksia oikeuskielisten tekstien kääntämiselle. Asetuksen ilmestymisajankohdalla ei näytä olevan merkittävää vaikutusta sisäkkäisten sivulauseiden rakenteeseen: syntaktiset funktiot ovat samoissa määrin edustettuina, ja lievä tendenssi siirtää alemman tason sivulause etualalle matriisilauseessa on nähtävissä kaikissa rakennetyypeissä, mikä vaikuttaa olevan informaatiorakenteen vaikutusta.

Tutkimus käsittelee partitiiviobjektin semanttisia rooleja. Partitiiviobjektien semanttisten roolien tutkimukselle on tarvetta, koska a) partitiivi on suomen kielen vaikeimpia sijoja suomi toisena kielenä -opiskelijoille, ja koska objektin sijan määräytyminen on myös haastavaa, on perusteltua pyrkiä kuvaamaan partitiiviobjektin mahdollistamat merkitykset b) semanttisia rooleja ei ole tutkittu Suomessa kattavasti. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Mitkä semanttiset roolit ovat partitiiviobjektille mahdollisia ja tyypillisiä? 2. Kuinka paljon semanttinen rooli on riippuvainen sitä ympäröivästä lauseesta? 3. Onko olemassa lainalaisuuksia siitä, että tietyn semanttisen tyypin verbien partitiiviobjektit vastaavat tiettyjä semanttisia rooleja? Kuinka paljon yksittäisen verbin semantiikka vaikuttaa? Tutkimus nivoutuu yhteen aiempaan tietoon partitiiviobjekteista, semanttisista rooleista ja korpustutkimuksesta olevaan tietoon. Partitiiviobjekti on sijaltaan partitiivimuotoinen verbin täydennys, joka useimmiten mielletään kohteeksi. Tutkielma esittelee partitiiviobjektille muitakin mahdollisia semanttisia rooleja kuin kohdetta. Korpus-tutkimus toteutuu tutkimuksessa laajasta elektronisesta tietokannasta kerätyn aineiston tutkimisena tietyn kielellisen piirteen kannalta. Korpusta on käytetty laajan autenttisen aineiston keräämisen vuoksi. Aineisto on kerätty Kielipankista Lemmie-ohjelmalla. Korpuksen aineistona ovat vuoden 1995 Helsingin Sano-mat niiden yleiskielisyyden ja levikin vuoksi. Korpuksesta on etsitty 17 yleisimmän kriteerit täyttävän verbin partitiiviobjekteja systemaattista otantaa hyödyntäen. Verbit on jaettu semanttisiin luokkiin (tapa, liike, tila, psykologinen tila ja prosessi, perkeptio sekä puheakti ja kielellinen kommunikaatio) verbin semantiikan vertailun mahdollistamiseksi. Analyysi on laadullista, mutta siinä on korpuslingvistiikalle tyypillisiä määrällisen tutkimuksen piirteitä. Partitiiviobjektille mahdollisia semanttisia rooleja ovat tyypillisyysjärjestyksessä patientti, kohde, tavoite, tulos, vastaanotettava, väline, laatu, määrä, reitti ja suunta, sijainti, tapa, yhteys, aika, kokija, hyötyjä, omistaja sekä muuttuja. Semanttisen roolin määräytyminen on paljon riippuvainen sitä ympäröivästä lauseesta, ja varsinkin verbisemantiikka vaikuttaa siihen. Tutkimustuloksista voi päätellä, että muoto pitää sisällään merkityksiä, eikä niitä voi erottaa toisistaan. Tuloksia voi pitää semanttisten roolien jatkotutkimuksen pohjana tai suuntaviivana, mutta sellaisenaan sitä voi hyödyntää suomi toisena kielenä -opetuksessa partitiiviobjektin semantiikan käsittelyn yhteydessä.

Tämä tutkielma käsittelee suomen kielen siirtovaikutusta englanninkielisissä fanifiktioteksteissä. Alan aiempi tutkimus on käyttänyt aineistonaan suureksi osaksi koulussa tehtyjä kirjoitelmia, mutta tämän tutkimuksen aineisto sen sijaan koostuu yksinomaan internetissä julkaistuista fanifiktiotarinoista, jotka on kerätty internet-sivustolla fanfiction.net suomalaisiksi tunnistautuneilta käyttäjiltä. Fanifiktiotekstit ovat tekstilajiltaan varsin erilaisia kuin esimerkiksi koulukirjoitelmat. Lisäksi ne ovat omalähtöisesti julkaistuja ja laadittu ilman aikarajoitteita tai ulkoisia pakotteita. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, esiintyvätkö englannin kielen yo-aineissa havaitut sanastoon ja rakenteisiin liittyvät siirtovaikutuspiirteet myös fanifiktioaineistossa. Lisäksi tehtiin hypoteesi, jonka mukaan fanifiktioteksteissä todennäköisesti esiintyy vähemmän siirtovaikutusta kuin englanninkielisissä ylioppilaskirjoitelmissa. Fanifiktioteksteistä etsittiin aiemmassa kotimaisessa tutkimuksessa havaittuja yhdeksää leksikaalista ja viittä syntaktista siirtovaikutuspiirrettä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että useimpia näistä piirteistä esiintyi fanifiktioaineistossa vähemmän kuin ylioppilaskoekirjoitelmissa; osaa piirteistä ei esiintynyt aineistossa lainkaan. Havaittiin myös, että epäidiomaattisten sanojen tai rakenteiden toteaminen siirtovaikutuksesta johtuviksi ei aina ole yksinkertaista, ja siirtovaikutuksen kvantifioiminen onkin todettu alalla hyvin vaikeaksi. Siirtovaikutusta esiintyi fanifiktioteksteissä vähemmän etenkin sanan pintamuotoihin liittyvissä leksikaalisissa ja melkein kaikissa syntaktisissa siirtovaikutuspiirteissä. Leksikaalisista piirteistä sanojen merkitysvivahteisiin ja käyttökonteksteihin liittyviä nk. semanttisia ekstensioita ja kollokaatiovirheitä esiintyi fanifiktioaineistossa melko paljon, mikä tukee aiemmissa tutkimuksissa tehtyjä havaintoja. Syntaksisista piirteistä prepositioiden käyttöön liittyvä siirtovaikutus oli ainoa, jota esiintyi paljon myös fanifiktioaineistossa: epäidiomaattisen preposition siirtovaikutuksesta johtuva valinta oli aineiston kokoon nähden lähes yhtä yleistä fanifiktioaineistossa ja ylioppilaskirjoitelma-aineistossa. Näiden piirteiden lisäksi fanifiktioaineistossa havaittiin uusi mahdollinen syntaktinen siirtovaikutuspiirre: suomen kielelle ominaisen kysymyssana-subjekti-predikaatti -sanajärjestyksen käyttäminen suorissa wh-kysymyslauseissa. Henkilöhahmoja sisältävissä fiktioteksteissä esiintyy luonnollisesti paljon suoria sitaatteja ja sen myötä paljon suoria kysymyslauseita, mikä voi osaltaan selittää ko. ilmiön löytymisen. Tämän piirteen tunnistaminen siirtovaikutuksesta johtuvaksi vaatisi mahdollisesti oman kontrastiivisen tutkimuksensa.

Arvioitu teos: Ritva Laury & Ryoko Suzuki (toim.): Subordination in conversation. Studies in Language and Social Interaction, 24. Amsterdam: John Benjamins 2011. 244 s. ISBN 978-90-272-2634-1.

This work studies how ninth grade students of Finnish secondary school interpret sentences using the tools offered by school grammar. My research maps out the ability of students to analyse the content and structure of the sentences. The study is also part of text skills research. Both reading and writing are part of text skills. In order to acquire these, knowledge of language and grammar are required. The material used for the research has been the written tests and interviews of ninth grade secondary school students. I have combined the material acquired by a written test and interviews and I will use them as complimentary forms of material. The written test was taken by hundred students and twenty students were interviewed. The analysis of the material shows that ninth grade secondary school students are able to analyse sentences both in a syntactic and semantic form. They are able to use the knowledge they have learned at school in their interpretations. They however base their interpretations on the general contextual knowledge of the world. Their natural sense of language is also clearly combined into thinking about the semantic and syntactic structure of the sentences. The study also reveals how different models of grammar and researchers have offered different kinds of solutions to sentence analysis and that there are no simple answers to these problems. This diversity and duality is also apparent in pedagogic grammar. The research puts an emphasis on the dialogic approach in teaching and learning of knowledge of language. In order for the student to be able to use the acquired knowledge of language, he or she should be able to use it by application and discussion. This way he or she would learn to analyse and separate texts and would be habituated into a critical reader. Tiivistelmä Tarkastelen tutkimuksessani sitä, miten peruskoulun yhdeksännen luokan oppilaat tulkitsevat lauseita koulukieliopin tarjoamien välineiden avulla. Tutkimukseni kartoittaa oppilaiden kykyä analysoida lauseiden sisältöjä ja rakenteita. Liitän aiheen myös osaksi tekstitaitojen tutkimusta. Tekstitaitoihin kuuluvat sekä hyvä kirjoitus- että lukutaito. Näiden saavuttaminen puolestaan edellyttää sekä kielen että kieliopin tuntemusta. Tutkimusaineistona ovat peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten tekemät kirjalliset testit ja heidän haastattelut. Olen yhdistänyt kirjallisen testin ja haastattelun avulla kerätyn aineiston ja käytän niitä toisiaan täydentävinä aineistomuotoina. Kirjallisen testin on tehnyt 100 oppilasta ja haastatteluun on osallistunut 20 oppilasta. Aineistoni analyysi osoittaa, että peruskoulun yhdeksännen luokan oppilaat kykenevät analysoimaan lauseita sekä syntaktisesti että semanttisesti. He osaavat käyttää koulussa oppimaansa tietoa hyväksi tulkinnoissaan. Oppilaat kuitenkin nojautuvat tulkinnoissaan yleiseen kontekstuaaliseen tietoonsa maailmasta. Lisäksi heidän luontainen kielitajunsa yhdistyy selkeästi lauseiden semantiikasta ja syntaktisesta rakenteesta lähtevään pohdiskeluun. Tutkimukseni tuo esiin myös sen, miten eri kielioppimallit ja tutkijat ovat päätyneet erilaisiin ratkaisuihin lauseiden analyysissa ja miten yksiselitteisiä vastauksia lauseanalyysin ongelmiin ei ole. Tämä kirjavuus ja kaksijakoisuus näkyvät myös pedagogisessa kieliopissa. Tutkimuksessani korostuu keskusteleva ote kielitiedon opettamisessa ja oppimisessa. Jotta oppilas pystyisi parhaiten hyödyntämään oppimaansa kielitietoa, hänen pitäisi saada käyttää sitä soveltaen ja keskustellen. Näin hän itse oppisi analysoimaan ja erittelemään tekstejä ja harjaantuisi kriittiseksi lukijaksi.

Variaatio vähentynyt nykyranskassa Soili Hakulinen on tutkinut väitöskirjassaan keskiranskan ja nykyranskan välillä tapahtuneita muutoksia verbin komplementtijärjestelmässä eli siinä, millaisia täydennyksiä verbi voi saada. Käännösaineistoon perustuvasta tutkimuksesta käy ilmi, että keskiranskalaiset käännökset eivät automaattisesti lainanneet sellaisenaan latinalaisten tekstien verbirakenteita, kuten on aiemmin ajateltu. Väitöskirja tuo uutta tietoa myös verbien komplementtien kehityksestä. Tutkittujen verbien komplementit ovat nykyranskassa selkeästi keskiranskaa useammin lausemaisia finiitti- tai infinitiivikomplementteja, kun taas keskiranskassa yleisimpiä ovat nominaaliset komplementit. Kiinnostavasta suuntauksesta kirjakielessä kertoo se, että tutkitussa aineistossa kaikkein eniten ovat yleistyneet infinitiivikomplementit. Jotkin verbit ovat erikoistuneet syntaktisesti tiettyyn komplementtityyppiin variaation vähennyttyä nykyranskassa keskiranskaan verrattuna. Synkronisen variaation vähenemistä näkyy myös verbikomplementtien sisäisissä rakenteissa: infinitiivikomplementtiin mahdollisesti liittyvän preposition käyttö on vakiintunut, subjunktiivin ja indikatiivin vaihtelu finiittisten lausekomplementtien yhteydessä on vähentynyt ja nollakomplementin mahdollisuus on pienentynyt keskiranskasta nykyranskaan tultaessa. Nykyranskassa onkin yhä enemmän havaittavissa periaate yksi muoto, yksi merkitys . Variaation väheneminen ja muotojen vakiintuminen on merkki siitä, että ranskan kielen normittamisen myötä syntaksi on nykyranskaan tultaessa vakiintunut. Toisaalta kuitenkin syntaktinen selkeys on vaikuttanut vivahteiden ilmaisukykyyn, joka on juuri suurempien variaatiomahdollisuuksien takia monessa tapauksessa varhaisemmissa käännöksissä rikkaampi. Diminution de la variation en français moderne Dans sa thèse de doctorat, Soili Hakulinen a étudié l évolution du système de la complémentation des verbes entre le moyen français et le français moderne. L étude se base sur un corpus parallèle de traductions. L étude apporte des résultats novateurs dans plusieurs domaines : pour ce qui est de l influence potentielle des textes latins sur leurs traductions, elle montre que les traductions en moyen français n empruntaient pas automatiquement les structures verbales de leurs modèles latins, comme cela a été suggéré auparavant. En ce qui concerne l évolution du mode de complémentation, elle fait ressortir que les compléments des verbes étudiés sont bien plus souvent de type propositionnel ­ à verbe fini ou infinitifs ­, alors que les compléments les plus fréquents en moyen français sont nominaux. L étude a mis en évidence des mouvements intéressants, tels l augmentation de la fréquence de la complémentation par infinitif dans la traduction moderne, ou la spécialisation syntaxique de certains verbes dans un certain type de complémentation. Une diminution de la variation synchronique entre les deux phases étudiées s observe dans la structure interne des compléments des verbes : par exemple, l emploi de l indice de l infinitif s est stabilisé, la variation dans le choix du mode de la complétive ainsi que la possibilité du complément zéro ont diminué. Les résultats de ce travail montrent que le français moderne fonctionne de plus en plus selon le principe « une forme, un sens », mais aussi que la variation inhérente à la langue du 14e siècle était au service d une expressivité fine et nuancée, qui se manifestait par des moyens syntaxiques. Les états anciens du français avaient à leur disposition, pour rendre certaines nuances, des moyens d expression qui étaient peut-être parfois supérieurs aux moyens du français moderne littéraire, assujetti à des normes grammaticales fixes.