Search

This special issue brings together empirical studies that investigate how bodily practices feature in action formation and action ascription in multilingual interaction (Schegloff, 2007; Levinson, 2013). Grounded in video-based conversation analysis and drawing on data from diverse sociomaterial settings, the articles investigate the contingent interactional processes through which speakers from different language backgrounds accomplish actions and achieve intersubjectivity. They demonstrate how specific constellations of linguistic resources, bodily conduct, spatial configurations, and material ecology are built into accomplishment of actions at different levels of interactional organization. Collectively, the articles illustrate how the participants draw on each other’s expertise, including different languages (code-switching, translanguaging) and bodily conduct as an integral part of the “web of resources” that are mobilized when actions are formulated and managed in interaction. publishedVersion Non

The Banat has been one of Europe’s most multilingual regions since the 18th century. From the 19th century European intellectuals have been engaged in building nations, which has resulted in the marginalization of multilingualism in many forms. The monolingual literary novel has been described as one of the important instruments in this process. Phenomena remaining resistant to this idea are brought into focus through the analysis of multilingualism in four novels written by authors from the Banat. In this manner, the chances of multilingualism in the context of national cultures and intellectuals are examined. As a conclusion, it is argued that the multiplicity of languages in literature presents an opportunity for a better cross-cultural understanding. peerReviewed

In der vorliegenden Doktorarbeit werden mehrsprachige Praktiken in deutsch-finnischen Tandemgesprächen untersucht. Unter mehrsprachigen Praktiken werden dabei sprachliche Aktivitäten verstanden, bei denen die Gesprächsteilnehmenden verschiedene Sprachen sowie Sprachlern- und Sprachverwendungserfahrungen als Ressourcen mobilisieren. Im Zentrum der Analyse stehen die Fragen, welche mehrsprachigen Praktiken sich in den Gesprächen finden, welche Funktionen sie haben und wie die Teilnehmenden die Verwendung anderer Sprachen als Deutsch und Finnisch im Tandem beurteilen. Das Datenmaterial besteht aus einer Befragung von Tandemteilnehmenden und Audioaufnahmen von Tandemgesprächen. Damit werden sowohl konkrete Praktiken in authentischen Gesprächen als auch die Perspektiven der Akteurinnen und Akteure auf das Phänomen erfasst. Der Forschungsansatz ist qualitativ mit einer explorativ-interpretativen Herangehensweise. Der Fokus der ersten Teilstudie liegt auf der Beschreibung der mehrsprachigen Praktiken und den Überzeugungen der Teilnehmenden in Hinblick auf die Verwendung anderer Sprachen. In der zweiten Teilstudie, der Analyse der Gesprächsaufnahmen, stehen die in den Gesprächen mobilisierten Elemente des mehrsprachigen Repertoires und die Funktionen mehrsprachiger Praktiken im Mittelpunkt. Es wird außerdem betrachtet, wie mehrsprachige Praktiken mit der Orientierung auf das Lernen und Kommunizieren sowie mit der Beziehungsarbeit zusammenhängen. In beiden Teilstudien wird deutlich, dass Sprachlernerfahrungen, allgemeines Sprachwissen und andere Sprachen, v. a. Englisch, eine wichtige Rolle in den Tandemgesprächen spielen und dass diese mehrsprachigen Praktiken keinesfalls aus einer Defizitperspektive beurteilt werden dürfen. Sie werden mobilisiert, um Zugang zur Zielsprache und Kommunikation zu ermöglichen, gewisse Themen zu behandeln und Beziehungen und Identitäten auszuhandeln. Die Forschungsergebnisse tragen zum Verständnis mehrsprachiger Praktiken beim Lernen und Verwenden von Fremdsprachen bei und können somit für die Entwicklung von Tandemprogrammen und anderen Lernformaten genutzt werden. Abstract This dissertation examines the multilingual practices in German-Finnish Tandem conversations. In this study, multilingual practices are understood as various linguistic activities in which the participants in the conversations mobilise other languages as well as their experiences of language learning and use as resources. The analysis focuses on the multilingual practices found in the conversations, their functions and how the participants evaluate the use of other languages in Tandem. The data consist of a survey to participants in a Tandem course about the linguistic practices in their meetings as well as the audio recordings of Tandem conversations. This makes it possible to capture both concrete practices in authentic conversations and the actors’ perspectives on the phenomenon. The research method is qualitative with an explorative-interpretative approach. The focus of the first sub-study is on the participants’ descriptions of multilingual practices and beliefs regarding the use of languages other than German and Finnish. The second sub-study — the analysis of the recordings — focuses on the elements of the multilingual repertoire mobilised in the conversations (e.g. different languages, language learning experiences, metalinguistic knowledge) and their functions. It also examines how multilingual practices are related to orientation towards learning, communication and relational work. In both sub-studies, it becomes clear that language learning experiences, general linguistic knowledge and other languages, especially English, play an important role in the Tandem conversations and that these multilingual practices should not be understood as a shortcoming. They are mobilised to provide access to language and communication, address certain topics as well as negotiate relationships and identities. The study has implications for developing foreign language pedagogy and understanding the dynamics of multilingualism in pedagogical settings. Tiivistelmä Tässä väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan monikielisiä käytänteitä saksalais-suomalaisissa tandem-keskusteluissa. Tutkimuksessa monikieliset käytänteet ymmärretään erilaisiksi kielellisiksi toiminnoiksi, joissa keskustelun osallistujat käyttävät resursseina muita kieliä sekä kielenoppimis- ja kielenkäyttökokemuksia. Analyysissä keskitytään siihen, mitä monikielisiä käytänteitä keskusteluissa esiintyy, mitä funktioita niillä on ja miten osallistujat arvioivat muiden kielten käyttöä rinnakkain. Aineisto koostuu tandem-kurssille osallistuneille opiskelijoille tehdystä kirjallisesta kyselystä, joka koskee heidän tandem-tapaamistensa kielellisiä käytänteitä, sekä tandem-keskustelujen äänitallenteista. Näin voidaan hahmottaa sekä konkreettisia käytänteitä autenttisissa keskusteluissa että toimijoiden näkökulmia ilmiöön. Tutkimusmenetelmä on laadullinen ja lähestymistapa on eksploratiivis-tulkinnallinen. Painopiste ensimmäisessä osatutkimuksessa on osallistujien monikielisten käytänteiden kuvauksissa sekä muiden kielten kuin saksan ja suomen käyttöön liittyvissä käsityksissä. Toisessa osatutkimuksessa — keskustelutallenteiden analysoinnissa — keskitytään keskusteluissa käytettyihin monikielisen repertuaarin elementteihin (esim. eri kielet, kielenoppimiskokemukset, metalingvistinen tieto) ja niiden tehtäviin. Siinä tarkastellaan myös, miten keskustelijat suuntautuvat oppimiseen, viestintään sekä sosiaalisiin suhteisiin ja identiteetteihin. Molemmissa osatutkimuksissa käy selvästi ilmi, että kielten oppimiskokemukset, yleinen kielitaito ja muut kielet, erityisesti englanti, ovat tärkeässä asemassa tandem-keskusteluissa ja että näitä monikielisiä käytänteitä ei saa ymmärtää puutteina. Niitä käytetään mahdollistamaan kohdekielen oppiminen ja sillä viestiminen, käsittelemään tiettyjä haastavia teemoja sekä neuvottelemaan osallistujien suhteista ja identiteeteistä. Tutkimusta voidaan käyttää vieraan kielen pedagogiikan kehittämiseen ja monikielisyyden dynamiikan ymmärtämiseen pedagogisissa ympäristöissä.

Koodinvaihdolla tarkoitetaan kielen tai kielimuodon vaihtumista toiseksi samassa puhetilanteessa tai tekstissä. Koodinvaihtoja on tutkittu paljon, mutta niiden prosodisten piirteiden käsittely on jäänyt lähinnä maininnan tasolle. Tämä artikkeli tarkastelee lähemmin koodinvaihtojen prosodiaa. Tavoitteena on koodinvaihtoja sisältävää keskusteluaineistoa analysoimalla valottaa prosodian osuutta koodinvaihtojen merkitysten tulkinnassa. Tutkimuksen aineistona on puolen tunnin puhelinkeskustelu, jossa Suomessa syntynyt mutta pitkään Kanadassa asunut nainen keskustelee Suomessa asuvan siskonpoikansa kanssa. Aineistossa on yhteensä 73 koodinvaihtoesiintymää, joissa keskustelun kieli vaihtuu hetkellisesti suomesta englanniksi. Menetelmällisesti tutkimus nojautuu keskustelunanalyysiin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että useimmiten koodinvaihtoihin liittyy sävelkorkeuden ja intensiteetin nousu. Tyypillisiä koodinvaihtotapauksia, joissa sävelkorkeus ja intensiteetti nousevat, ovat lainasanat ja referointi. Lainasanoissa nousulla ohjataan vastaanottajan huomiota ja haetaan hänen reaktiotaan sanoihin, jotka ovat olennaisia vuoron sisällön tai kertomuksen kannalta mutta joiden tunnistamisessa saattaisi olla ongelmia. Referoinnissa sen sijaan prosodiset muutokset auttavat luomaan ”toisen äänen”. Tällöin sävelkorkeuden ja intensiteetin nousemiseen voi liittyä myös värittynyt äänenlaatu. Molemmissa tapauksissa prosodinen kohosteisuus koodinvaihdossa kutsuu vastaanottajaa terästämään huomiotaan kyseisiin sanoihin tai ilmauksiin. Nousevan sävelkorkeuden lisäksi aineistossa esiintyy myös jonkin verran ympäristöä matalammalta sävelkorkeudelta ja hiljaisemmalla äänellä lausuttuja koodinvaihtoilmauksia. Tällöin koodinvaihdot ovat pikemmin vuorovaikutusta jäsentäviä ilmauksia kuin kertomuksen kannalta olennaisia sisältösanoja ja enemmän puhujalle itselleen kuin vastaanottajalle suunnattua puhetta. Prosodian vaihtelulla voidaan siis säädellä vastaanottajuuden astetta ja merkitä käytössä olevien kielten suhdetta toisiinsa. Code-switching and prosody: A case study of the speech of an expatriate Finn living in Canada Code-switching occurs when a speaker alternates between two or more languages or language varieties in the same conversation or text. As a phenomenon, code-switching has been investigated fairly extensively, but the prosodic features that characterise many of the switches have not gained much attention in previous studies. This article examines the prosody of code-switching instances in more detail. By analysing naturally occurring conversational data, the article sheds light on the role that prosody plays in the interpretation of code-switching instances. The data consists of a 30-minute telephone conversation in which a lady, who was born in Finland but has lived in Canada for a long time, talks with her nephew, who lives in Finland. The conversation features 73 occurrences of code-switching in which the language of the conversation changes momentarily from Finnish to English. The method of our study is that of Conversation Analysis. The results of the study show that the instances of code-switching are usually produced with raised levels of pitch and intensity. Speakers typically use higher pitch and intensity when uttering loanwords or reported speech. As for loanwords, such prosodic marking invites the recipient to pay attention to the word that carries the rise in order to elicit a reaction to words whose recognition might be problematic. In the case of reported speech, however, prosodic features help to create a “second voice”. In addition to changes of pitch and intensity, the quality of voice can be marked in reported speech. In both these cases the prosodic marking carried by the code-switching invites the recipient to pay attention to the words or expressions in question. In addition to raised pitch and intensity, the data also includes several instances in which the code-switching is marked with lowered levels of pitch and intensity. In these cases, the code-switching typically consists of expressions that structure the interaction rather than constitute important content words as regards the ongoing narration. Furthermore, these instances are also more directed towards the speaker herself than to the recipient. Thus, prosodic changes can be used to regulate the degree of recipiency and to indicate the relationship between the languages being used.

Koodinvaihdolla tarkoitetaan kielen tai kielimuodon vaihtumista toiseksi samassa puhetilanteessa tai tekstissä. Koodinvaihtoja on tutkittu paljon, mutta niiden prosodisten piirteiden käsittely on jäänyt lähinnä maininnan tasolle. Tämä artikkeli tarkastelee lähemmin koodinvaihtojen prosodiaa. Tavoitteena on koodinvaihtoja sisältävää keskusteluaineistoa analysoimalla valottaa prosodian osuutta koodinvaihtojen merkitysten tulkinnassa. Tutkimuksen aineistona on puolen tunnin puhelinkeskustelu, jossa Suomessa syntynyt mutta pitkään Kanadassa asunut rouva keskustelee Suomessa asuvan siskonpoikansa kanssa. Aineistossa on yhteensä 73 koodinvaihtoesiintymää, joissa keskustelun kieli vaihtuu hetkellisesti suomesta englantiin. Menetelmällisesti tutkimus nojautuu keskustelunanalyysiin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että useimmiten koodinvaihtoihin liittyy sävelkorkeuden ja intensiteetin nousu. Tyypillisiä koodinvaihtotapauksia, joissa sävelkorkeus ja intensiteetti nousevat, ovat lainasanat ja referointi. Lainasanojen tapauksessa nousun avulla ohjataan vastaanottajan huomiota ja haetaan hänen reaktiotaan sanoihin, jotka ovat olennaisia vuoron sisällön tai kertomuksen kannalta, mutta joiden tunnistamisessa saattaisi olla ongelmia. Referoinnissa sen sijaan prosodiset muutokset auttavat luomaan “toisen äänen”. Tällöin sävelkorkeuden ja intensiteetin nousemiseen voi liittyä myös värittynyt äänenlaatu. Molemmissa tapauksissa prosodinen kohosteisuus koodinvaihdon kohdalla kutsuu vastaanottajaa terästämään huomiotaan kyseisten sanojen tai ilmausten kohdalla. Nousevan sävelkorkeuden lisäksi aineistossa esiintyi myös vähäisemmässä määrin koodinvaihtoilmausten lausumista ympäristöä matalammalta sävelkorkeudelta ja hiljaisemmalla äänellä. Tällöin koodinvaihdot ovat tyypillisesti vuorovaikutusta jäsentäviä ilmauksia pikemminkin kuin kertomuksen kannalta olennaisia sisältösanoja, ja lisäksi enemmän puhujalle itselle kuin vastaanottajalle suunnattua puhetta. Prosodian vaihtelulla voidaan siis säädellä tarvittavaa vastaanottajuuden astetta ja merkitä käytössä olevien kielten suhdetta toisiinsa. Code-switching occurs when a speaker alternates between two or more languages or language varieties in the same conversation or text. Code-switching as a phenomenon has been investigated fairly extensively, but prosodic features that characterise many of the switches have not gained much attention in previous studies. This article examines the prosody of code-switching instances in more detail. By analysing naturally-occurring conversational data, we will shed light on the role that prosody plays in the interpretation of code-switching instances. The data consist of a 30-minute-long telephone conversation. In the conversation, a lady who was born in Finland but who has lived in Canada for a long time talks with her nephew who lives in Finland. The data include 73 occurrences of code-switching in which the language of the conversation changes momentarily from Finnish to English. The method of our study is Conversation Analysis. The results of the study show that most often the instances of code-switching are produced with raised levels of pitch and intensity. The speakers use higher pitch and intensity typically when uttering loanwords or reported speech. As for loanwords, the prosodic marking invites the recipient to pay attention to the word that carries the rise in order to seek for the recipient’s recognition or reaction to words whose recognition might possibly be problematic. In the case of reported speech, in turn, prosodic features help to create “another voice”. In addition to the changes of pitch and intensity, the quality of voice can be marked in reported speech. In both these cases the prosodic marking carried by the code-switching invites the recipient to pay attention to the words or expressions in question. In addition to raised pitch and intensity, the data included also some occurrences where code-switchings were marked with lowered levels of pitch and intensity. In these cases code-switchings typically consist of expressions that structure the interaction rather than constitute important content words from the point of view of the ongoing narration. They are also more directed towards the speaker herself than towards the recipient. Thus, prosodic changes can be used to regulate the degree of recipiency and to indicate the relationship between the languages that are being used.

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia säätyläisten ranskan kielen käyttöä Suomessa 1750–1850 välisenä aikana erityisesti kolmella eri alueella: Turussa, Viaporin ja Helsingin alueella sekä Savossa. Keskeisenä tavoitteena on selvittää ranskan kielen käyttöön vaikuttaneita syitä ja kielen levinneisyyttä sekä ranskan kielen käytön ilmenemistä käytännössä. Lähestyn aihetta yleiseurooppalaisesta näkökulmasta, sillä ranskan kielellä oli suuri merkitys Euroopan hoveissa ja aateliston arvokielenä. Etenkin valistuksen aikakausi ja sen aatevirtaukset vaikuttivat suuresti ranskan kielen leviämiseen Euroopassa. Tutkimukseni aikakausi sijoittuu Suomen kannalta sekä Ruotsin että Venäjän vallan ajanjaksoille, joilla oli merkittävä vaikutus ranskan kielen käyttöön Suomessa. Tarkastelen tutkimuksessani, miten ranskan kieli liittyi säätyläisten kasvatukseen, koulutukseen, kulttuuriin sekä seuraelämään. Osoituksena ranskan kielen käytöstä tarkastelen Kansallisarkiston digitaali- ja paperiarkistoissa säilytettäviä virallisia ja henkilökohtaisia ranskankielisiä kirjeitä ja muita asiakirjoja sekä Kansalliskirjaston arkistoista löytyviä sanomalehti-ilmoituksia. Tutkimuksessani olen tarkastellut myös säätyläisten omistamia ranskankielisiä kirjakokoelmia. Kuvauksia ranskan kielen käytöstä löytyy myös useista Suomen historiaa koskevista teoksista ja artikkeleista, joita olen käyttänyt tutkimukseni lähdemateriaalina. Konkreettisina esimerkkeinä ranskan kieltä käyttäneistä historiallisista merkkihenkilöistä olen käsitellyt Johan Albrecht Ehrenströmin, Gustaf Mauritz Armfeltin sekä Haapaniemen sotakouluun ja Savon Prikaatiin liittyvien merkkihenkilöiden elämää ja kirjeenvaihtoa. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena on, että Suomen säätyläiset ovat käyttäneet ranskan kieltä kyseisellä ajanjaksolla monipuolisesti. Ranskan kieli oli osana sekä puhuttua että kirjoitettua kieltä, kulttuuria, koulusta ja kasvatusta. Suomen kielellinen tilanne oli diglossinen. Suomen kieltä käytettiin tavallisen kansan kielenä ja säätyläisten kieli oli ruotsi ja ranska. Ranskan kieltä käytettiin erilaisissa yhteyksissä, kuten diplomatian kielenä Ruotsin hovin ja myöhemmin venäläisten viranomaisten kanssa. Ranskaa käytettiin myös virallisissa kirjeissä suomalaisten viranomaisten kesken. Ranskan kieli oli myös kulttuurin kieli, jonka kautta säätyläistö omaksui uusia ranskalaisia kulttuurivaikutteita. Ranskan kieltä käyttämällä säätyläistö vahvisti keskinäistä yhteenkuuluvuuttaan ja pyrki erottautumaan muusta väestöstä. L’objectif de ce travail est d’étudier l’emploi du français en Finlande pendant la période de 1750-1850, particulièrement dans trois régions : à Turku, à Viapori et Helsinki et en Savonie. Le but général est d’examiner les raisons de l’emploi du français, sa diffusion et la manifestation concrète de la langue. Nous abordons le sujet du point de vue européen car la langue française avait une grande importance dans les cours européennes en tant que langue de prestige de la classe supérieure. Le siècle des Lumières et ses nouveaux courants idéologiques et philosophiques contribuaient à la diffusion du français en Europe. La période de notre étude se situe à l’époque où la Finlande était dirigée par la Suède et, par la suite, par la Russie. Ces deux pays avaient une grande influence sur l’emploi du français en Finlande. Nous étudierons comment la langue française était liée à l’éducation, à la formation, à la culture et à la vie sociale. Comme preuves de l’emploi du français en Finlande, nous présenterons quelques exemples des lettres officielles et privées en français ainsi que quelques autres documents conservés dans les archives et les archives digitales de Kansallisarkisto. Nous traiterons également les archives de la Bibliothèque Nationale de Finlande, dans lesquelles se trouvent par exemple des annonces publiées dans les journaux. Nous trouverons aussi des références de l’emploi du français en Finlande dans les ouvrages d’histoire finlandaise et dans les articles. Comme exemples concrets, nous jetterons un œil particulier sur la vie et sur la correspondance de Johan Albrecht Ehrenström, de Gustaf Mauritz Armfelt mais aussi sur le fonctionnement et les hommes importants de l’école militaire de Haapaniemi et de la Brigade de Savonie. Nous constatons comme résultat principal de l’étude le fait que le français était utilisé de manière diverse parmi la classe supérieure finlandaise à l’époque concernée. Le français faisait partie de la culture, de l’éducation, de la formation et de la langue écrite et parlée. Nous considérons que la situation linguistique de la Finlande était diglossique. La langue finnoise était utilisée par le peuple et les langues de la classe supérieure étaient le suédois et le français. Le français était utilisé dans de nombreux contextes, comme la langue de la diplomatie à la cour suédoise et plus tard au sein des autorités russes. Le français était aussi utilisé dans les lettres officielles entre les autorités finlandaises. Il servait comme langue de culture par laquelle la classe supérieure adoptait les nouveaux courants culturels. En utilisant le français, la classe supérieure renforçait sa solidarité et cherchait à se distinguer du reste de la population.

The material for this paper comes from Finnish people who wrote about their experiences of the music of digital games. We collected 184 texts, all but one written in Finnish. There is relatively little code-switching into English at the clause level, but the vocabulary of the texts is influenced by English on a continuum from clearly English words such as comfy to established loanwords such as uniikki (‘unique’). We will consider how the influence of the English language used both in the games and in discussions about them characterizes the vocabulary of these texts and how the English language enables the authors to enter the game world. peerReviewed

Vieraiden kielten opetus erilaisissa oppilaitoksissa pohjautuu perinteisesti formaaleihin vuorovaikutustilanteisiin, joille on väistämättä ominaista kahden kielijärjestelmän läsnäolo. Kielididaktiikassa vallitsee monenlaisia käsityksiä siitä, missä suhteessa ja millä tavoin äidinkieltä ja kohdekieltä tulisi opetuksessa yhdistää. Koska yleistä ohjeistusta on vähän tai aiheeseen ei kiinnitetä erityistä huomiota, jää kysymyksen ratkaiseminen opettajan harkinnan varaan. Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan opettajan venäjän ja suomen rinnakkaista käyttöä oppitunneilla, joilla opetetaan venäjää vieraana kielenä lukiokontekstissa. Tarkastelun keskiössä ovat opettajan puheessa esiintyvät koodinvaihtotilanteet ja niiden kommunikatiiviset funktiot. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, missä tilanteissa ja miksi opettaja vaihtaa kieltä äidinkielestä kohdekieleen tai päinvastoin. Samalla pyritään osoittamaan, millaisia rakenteellisia piirteitä koodinvaihtofunktioihin kytkeytyy. Lisäksi tutkielmassa käsitellään opettajien itsensä kokemuksia vuorottelusta kielten välillä oppituntien aikana ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Opinnäytetyön osana suoritettuun tapaustutkimukseen osallistui kaksi venäjänopettajaa. Aineiston ensimmäinen osa kerättiin äänitallenteina neljän opiskelijaryhmän kahdeksalta lyhyen venäjän (B3) oppitunnilta kahdessa pirkanmaalaisessa lukiossa. Aineiston täydentävät tutkimukseen osallistuneiden opettajien haastattelut. Aineiston analyysissa hyödynnettiin diskurssianalyysin ja sisällönanalyysin metodisia lähtökohtia. Aluksi oppituntinauhoitukset litteroitiin, minkä jälkeen litteraatista eroteltiin koodinvaihtotilanteet ja jaoteltiin nämä eri kommunikatiivisiin funktioihin. Jokaisesta funktiosta etsittiin tilanneyhteydestä riippuvia ja kyseisen funktion kuvausta syventäviä diskursiivisia merkityksiä. Haastattelut käsiteltiin laadullisen sisällönanalyysin vaiheisiin pohjaten kodifioimalla, ryhmittelemällä ja luokittelemalla aineisto tutkimuskysymysten mukaisesti. Analyysissa havaittiin yhdeksän opettajien puheessa esiintynyttä koodinvaihtofunktiota, jotka syntyivät tarpeesta niin säädellä ja ohjata opetustilannetta kuin viestiä opiskelijoiden kanssa henkilökohtaisesti. Koodinvaihtoa käytettiin muun muassa ymmärryksen varmistamiseen, huomion kiinnittämiseen, oppitunnin eri vaiheiden yhteen nivomiseen ja siirtymiin, kontrollin ylläpitämiseen sekä osallistamiseen. Koodinvaihtoa esiintyi puhtaasti oppimis- ja opetustilanteissa mutta myös epämuodollisissa yhteyksissä. Täten koodinvaihdolla pyrittiin ajoittain esimerkiksi luomaan luokkaan rennompi ilmapiiri, mikä näkyi opettajan ja opiskelijoiden sosiaalisten suhteiden lähentymisenä. Koodinvaihdon rakenteelliset piirteet vaihtelivat funktioittain, mutta kieltä vaihdettiin sekä lauseiden välillä että niiden sisällä ja molempiin suuntiin. Keskeiseen asemaan nousivat käännökset ja tietyt sanastolliset merkitysten ilmaisijat. Opettajien haastattelut paljastivat, että suomen kieli hallitsee heidän opetustaan. Kertomansa mukaan he käyttävät venäjää rutiininomaisissa tilanteissa toistamalla arkipäiväisiä ilmaisuja ja yrittävät näin helpottaa niiden painamista muistiin. Venäjän kieli nähdään tunneilla tärkeänä, sillä kohdekieli synnyttää luonnollista viestintää ja tarjoaa monille opiskelijoille ainoan kosketuksen kieliympäristöön. Runsaamman kohdekielen käytön esteitä ovat yhtäältä opiskelijaryhmän vaihteleva tai heikko opiskeltavan kielen hallinta sekä toisaalta ajan ja muiden resurssien puute. Siksi on perusteltua jatkaa keskustelua keinoista lisätä kohdekielen osuutta venäjän opetuksessa vieraana kielenä nykyisissä, jokseenkin rajoitteisissa olosuhteissa.

Tutkielma käsittelee koodinvaihtoa suomesta englantiin suomalaisten nuorten Youtube-vlogeissa. Tavoitteena on selvittää, millä tavoilla englantia käytetään erilaisten asenteiden ilmaisemiseen ja positiointiin dialogisella kentällä. Tarkastelu kohdistuu seitsemän tunnetun suomalaisen tubettajan vlogeihin ja metodina toimii Martin & Whiten (2005) evaluaatioteoriaan pohjautuva diskurssianalyysi. Englanti on noussut median ja koulutuksen kautta suomalaisten nuorten arkikäyttöön myös konteksteissa, joissa kaikkien osallistujien äidinkieli on suomi. Merkittävä osa englantia kuukausittain käyttävistä suomalaisista nuorista ilmoittaa käyttävänsä kieltä tunteiden ilmaisemiseen, mihin nähden koodinvaihdon ja tunneilmaisun yhdistävää tutkimusta on vielä huomattavan vähän. Aineistona toimivat Youtube-vlogit, sillä tubettajien mielipiteet ja asenteet vaikuttavat etenkin nuorten seuraajien sosiaalisiin ja kielellisiin maailmoihin. Englanninkielinen media antaa käyttöömme uusia tapoja pukea sanoiksi tunteita ja asenteita, joten tutkielma pyrkii selvittämään, miten englantia hyödynnetään omien asenteiden ilmaisuun sekä toisten asenteiden huomiointiin nuorten suosimassa kontekstissa. Tulokset osoittavat, että englantia käytetään sekä positiivisten että negatiivisten asenteiden ilmaisemiseen suomen ohella. Englanniksi ilmaistu negatiivinen asenne on usein rennompi ja tilapäisempi kuin suomeksi ilmaistu, kun taas englanniksi ilmaistut positiivinen asenne ei välttämättä välity kuulijalle yhtä aitona kuin suomeksi ilmaistu. Potentiaalisesti yleisöä loukkaavaa asennetta saatettiin lieventää englannin käytöllä, joka näyttää yhdistyvän rentouteen ja hauskanpitoon. Englannin käyttö asenteen ilmaisun yhteydessä nostaa asenteen huomioarvoa, ja koodinvaihtoa näytetään käytettävän usein tilanteissa, joissa halutaan korostaa kontrastia kahden asenteen välillä. This thesis explores code-switching from Finnish to English in the Youtube vlogs of young Finns. The aim is to determine how English is used in expressing different attitudes and in positioning them on the dialogic field. Vlogs of seven well-known Finnish Youtubers are examined through discourse analysis based on Martin and White’s (2005) appraisal theory. Through education and the media, English has spread into the everyday use of young Finns, even in situations where all participants share Finnish as a native language. A significant portion of Finns under the age of 25 who use English at least every month report using the language for expressing emotions. Despite this finding, there is a significant lack of research that combines the study of code-switching and the study of emotional expression. Youtube vlogs are a worthwhile context for this type of study because of the reach and influence popular Youtubers have on their young followers’ social and linguistic realities. English-speaking media offers us new scripts to use for expressing emotions and attitudes, which is why this thesis explores how young Finns utilize English resources to express their own attitudes and to acknowledge those of others. The results indicate that English is used both in the expression of positive and negative attitudes, alongside Finnish. Negative attitudes expressed in English tend to be more casual and fleeting than those expressed in Finnish, while positive attitudes in English may not read as sincere and authentic as Finnish ones. Attitudes that were potentially face-threatening for the audience were softened through English, which appears to carry the association of casual fun and play. English code-switches tend to highlight and emphasize the attitudes with which they co-occur, and this strategy appears to be favoured in situations where the speaker wants to emphasize the contrast between two attitudes.

peerReviewed

The current study presents a project in which a pre-school teacher in Finland worked bilingually in Finnish and in Swedish with a class of Finnish-speaking children. The data consist of video-recorded observations of the teacher interacting with the children and interviews where she reflected on her bilingual practices. The analysis shows that the bilingual practices relied on code-switching with pre-planned principles for language use and allocation. An important principle in the teacher’s language practices was the equal use of the two languages and the avoidance of direct translation between them. Moreover, the teacher used the two languages for different purposes. She used Finnish to give complex and important instructions and to initiate discussion. Swedish was used when giving shorter instructions and in routines, to talk about concrete and observable objects and to engage children in activities. The teacher also employed scaffolding strategies to help the children understand their second language.

Tutkielmani aiheena ovat monikielisen kaunokirjallisen tekstin kokonais- ja paikalliset käännösstrategiat. Kokonaiskäännösstrategioista tarkastelen kääntäjän valintaa käännöksen yksi- ja monikielisyyden välillä sekä vieraannuttavaa ja kotouttavaa käännösstrategiaa. Näiden strategioiden perusteella kääntäjä joko säilyttää tai häivyttää lähdetekstin monikielisyyden. Kokonaiskäännösstrategioiden pohjalta valikoituvat paikalliset käännösstrategiat, joiden avulla kääntäjä ratkaisee, miten kääntää lähdetekstin sisältämät vieraskieliset tekstisekvenssit. Osa näistä käännösstrategioista on yhteisiä kääntäjälle ja monikielisen teoksen kirjoittavalle kirjailijalle. Käsittelemäni paikalliset käännösstrategiat ovat kääntämättä jättäminen, kohdekielelle kääntäminen, tekstinsisäinen kääntäminen, selityksen, kontekstivihjeen tai eksplikoinnin lisääminen, poisto, kompensaatio, peritekstit ja typografiset korostuskeinot. Tutkimusaineistonani ovat Witi Ihimaeran romaani The Whale Rider (1987) ja sen suomennos Valasratsastaja (2004, suom. Mervi Hangasmäki), joiden vieraana kielenä on maorin kieli. Laadullisena tutkimusmenetelmänäni on tekstinvertailu: vertailen maorinkielisen tekstisekvenssin sisältävät lähdetekstin ja suomennoksen tekstiparit keskenään tavoitteenani selvittää, mitä paikallisia käännösstrategioita sekä kirjailija että suomentaja ovat käyttäneet, ja miten suomentajan ratkaisut poikkeavat kirjailijan ratkaisuista. Tarkasteluyksikköinä ovat yksittäin esiintyvät maorinkieliset sanat ja sanaa pidemmät maorinkieliset tekstisekvenssit. Käytettyjen paikallisten käännösstrategioiden perusteella muodostan käsityksen suomentajan kokonaiskäännösstrategiasta vieraskielisten tekstisekvenssien kääntämisessä. Tutkimustulokset paljastavat, että Ihimaera on käyttänyt romaania kirjoittaessaan paljon tekstinsisäistä kääntämistä ja kontekstivihjeitä auttaakseen lukijoitaan ymmärtämään maorinkielisten sanojen ja ilmaisujen merkityksiä. Suomentaja on suomentanut hyvin lähdetekstiuskollisesti, ja suomennos sisältää vain hyvin vähän lähdetekstistä poikkeavia ratkaisuja maorinkielisten sanojen ja tekstisekvenssien käännöksissä. Vähän käytettyjä käännösstrategioita ovat eksplikointi ja selitysten lisääminen. Ainoastaan suomentajan käyttämiä paikallisia käännösstrategioita ovat kääntäminen kohdekielelle, poisto, kompensaatio ja suomennokseen lisätty periteksti eli sanasto.

Tarkastelen tutkielmassani variaatiota ja sen funktioita puhutuissa ja kirjoitetuissa keskusteluissa. Tutkielman keskeisenä tavoitteena on selvittää, millä tavoin puhutut keskustelut ja kirjoitetut WhatsApp-keskustelut eroavat toisistaan variaation ja sen funktioiden osalta. Kielen variaatiota tarkastellessa tutkittavana on yhdeksän kielenpiirrettä. Variaation funktioiden tarkastelussa puolestaan hyödynnetään erityisesti koodinvaihdon käsitettä. Tutkielman aineisto koostuu noin 140 minuutin mittaisesta puheaineistosta ja 500 viestin suuruises­ta WhatsApp-keskusteluaineistosta, joka on koottu samojen informanttien WhatsApp-ryhmästä. In­formantteja on kaiken kaikkiaan 12, ja he ovat nuoria, 20–24-vuotiaita ja asuneet koko ikänsä Poris­sa. Olen myös itse mukana informanttien joukossa. Tutkielma kuuluu sosiolingvistiikan alaan ja edustaa erityisesti perinnettä, jossa kielellistä variaatio­ta tarkastellaan vuorovaikutuksen resurssina. Tutkimukseni liittyy tuohon perinteeseen ja pyrkii vahvistamaan suomalaisen variaationtutkimuksen vuorovaikutussosiolingvististä suuntausta. Tässä tutkimuksessa tarkastelenkin niin kirjoitettua kuin puhuttuakin kieltä aidossa vuorovaikutustilan­teessa. WhatsApp-keskustelujen kieltä ei ole juuri tutkittu aikaisemmin, mutta tekstiviestien ja keskustelu­palstojen kielestä tehdyissä tutkimuksissa on havaittu puhekielen piirteiden näkyvän sähköisessä viestinnässä melko paljon. Yleisesti sähköisessä viestinnässä käytetäänkin puhutun ja kirjoitetun kielen välimuotoa. Puhekielisyyden lisäksi sivuan tässä tutkimuksessa myös WhatsApp-keskustelu­jen rakennetta keskustelunanalyyttisesta näkökulmasta, mikä myös on fennistiikassa vielä varsin tutkimatonta aluetta. Tältä osin tutkimuksen keskeisin havainto on se, etteivät WhatsApp- ja puhu­tut keskustelut eroa toisistaan erityisen paljon. Keskeisin tutkimustulos kielen variaation osalta kahdessa kontekstissa on se, että puhuttujen kes­kustelujen puhekielisyysaste on tarkasteltavien piirteiden osalta odotuksenmukaisesti huomattavasti korkeampi kuin kirjoitetuissa keskusteluissa. Kirjoitetuissa keskusteluissakin puhekielen piirteiden käyttö on kuitenkin runsasta. Merkittävintä kontekstikohtaista vaihtelua esiintyy diftongien avartu­misessa ja ketä-pronominini käytössä, jotka ovat puheessa puhekielisiä, mutta kirjoituksessa yleis­kielisiä. MA-infinitiivin illatiivi puolestaan edustuu puheessa varioivana ja lähes yleiskielisenä, mut­ta kirjoituksessa vahvasti puhekielisenä. Variaation funktioissa puolestaan ei puhuttujen ja kirjoitettujen keskustelujen välillä ole eroa, vaan molemmissa koodinvaihdon aiheuttavat useimmiten ongelmalliset toiminnot sekä siirtymät moodis­ta, roolista ja topiikista toiseen. Koodinvaihdon ilmenemismuodoissa keskeinen ero kahden eri kon­tekstin välillä kuitenkin on se, että koodinvaihto täytyy WhatsApp-keskusteluissa tuoda ilmi nimen­omaan kielellisten keinojen avulla, sillä ei-kielelliset keinot eivät ole yhtä laajasti käytössä.

Tutkielmassa on pyritty selvittämään, millä persoonapronomineilla eräs suomalainen Let’s Play -videoiden tekijä viittaa itseensä videoissaan ja kuinka nämä pronominit varioivat eli mitä eri variantteja (mä, mie ym.) niistä käytetään ja missä tilanteissa. Erityisesti on kiinnitetty huomiota yksikön 1. persoonan pronominin yleiskieliseen varianttiin minä ja sen käyttötapoihin. Diskurssintutkimuksen näkökulmasta on pohdittu, mitä pronominivalinnoilla tavoitellaan pelivideoissa. Aineistona on käytetty kolmea YouTubessa julkaistua pelivideota, jotka on litteroitu. Tutkielman aihe on ajankohtainen, koska pelivideot ovat viime vuosina saavuttaneet laajan suosion. Suomalaisia pelivideoita on tutkittu kuitenkin vielä hyvin niukasti; olemassa olevat tutkimukset ovat keskittyneet lähinnä englannin kielen käyttöön suomen lomassa. Pronominien varioinnista sen sijaan ollaan oltu Suomessa kiinnostuneita pitkään. Minä-pronominin yleiskielistä varianttia käytettiin videoissa miltei yhtä paljon kuin puhekielistä varianttia, mikä on nykyään epätavallista puhekielessä. Syitä käytölle olivat esimerkiksi erilaisten fiktiivisten hahmojen rooliin eläytyminen ja niin sanotun selostajapersoonan ottaminen videoiden alussa ja lopussa, toisin sanoen koodinvaihto. Lisäksi videoissa käytettiin itseen viitatessa kerran yksikön 2. persoonan pronominia, jolla luotiin itseironista vaikutelmaa, ja joitakin kertoja monikon 1. persoonan pronominia. Me-pronominilla huomioitiin katsojia, otettiin heidät osallisiksi toimintaan ja mahdollisesti myös peiteltiin pelissä epäonnistumista.

Tutkin maisterintutkielmassani, millaisia kokemuksia opiskelijoilla ja heidän äidinkielen opettajallaan on ruotsinkielisen koulutaustan vaikutuksesta opiskelijoiden lukio-opintoihin ja toisaalta myös kieli-identiteettiin. Aihetta ei ole aiemmin tutkittu opiskelijoiden kokemusten näkökulmasta. Maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden kielen oppimista ja kieli-identiteettiä on tutkinut esimerkiksi Hanna Haapanen (2014). Heini Lehtonen (2015) puolestaan on tutkinut maahanmuuttajanuorten kielivalintoja yhteisön osallisuuden rakentajana. Toteutin monimenetelmäisen tapaustutkimuksen, jonka osallistujina on erään suomenkielisen lukion opiskelijoita, jotka ovat käyneet ruotsinkielisen peruskoulun tai osallistuneet kielikylpyopetukseen. Lisäksi haastattelin opiskelijoiden äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaa sekä kyseisen lukion kahta alumnia. Hyödynsin tutkimuksessa sosiokulttuurista ja sosiolingvististä teoriaa. Kertomusten ja identiteetin tutkimiseen käytin narratiivista analyysia (ks. DeFina 2003). DeFinan mukaan kertomuksen ja identiteetin suhteessa on havaittavissa kolme tasoa: kulttuurisidonnainen identiteetti, sosiaalisia rooleja ilmentävä identiteetti sekä identiteetti, jota ilmennetään elein ja neuvotteluin yhteisön jäseneksi kuulumisesta. Kaikki näitä tasoja löytyi myös osallistujien kertomuksista. Haastattelutulosten tutkimisessa hyödynsin myös aineistolähtöistä sisällönanalyysia (esim. Tuomi & Sarajärvi 2002). Tutkimukseen osallistuneet alumnit kokivat, ettei heidän kieli-identiteettinsä rakentumista juuri tuettu lukioopinnoissa eivätkä he osanneet sitä silloin vielä vaatiakaan. Lukiossa opiskelevat osallistujat kokivat, että heidän kieli-identiteettinsä rakentumista on tuettu lukio-opinnoissa riittävästi. Heillä on kaikilla ollut haasteita kirjoitetun asiatyylin hallinnassa, mutta he ovat saaneet opettajalta tukea kehittyäkseen paremmiksi kirjoittajiksi. Kaikkien osallistujien vahvuutena olivat sekä opettajan että opiskelijoiden mielestä suulliset valmiudet. He käyttivät eri kieliä rohkeasti eri yhteyksissä ja puhuivat mielellään myös niitä kieliä, joihin heillä ei ollut omistajuutta. Osallistujat käyttivät kielenvalinnan strategioinaan kieleilyä, koodinvaihtoa ja kielenylitystä. Osa strategioista oli ti etoisia, osa tiedostamattomia. Kielenvalinnat tehtiin pääasiassa sosiaalisin tai tilanteisin perustein, mutta mukana kertomuksissa oli myös alueellisen vaihtelun (Mielikäinen & Palander 2014) perusteluja. Tutkimuksessa kävi ilmi, etteivät osallistujat välttämättä identifioidu kaksikielisiksi, vaikka heillä olisi laaja kielirepertuaari. Koulun tukea tärkeämmäksi tekijäksi kieli-identiteetin rakentumisessa kaikki osallistujat mainitsivat koulun ulkopuoliset yhteisöt. Ne osallistujat, jotka eivät kokeneet kuuluvansa kaksikielisiin yhteisöihin, eivät identifioineet itseänsä kovin vahvasti kaksikielisiksi. Vastaavasti ne, jotka kokivat olevansa osa kaksikielistä yhteisöä, pitivät itseään vahvasti kaksikielisinä. Tärkeintä oppimisen ja kieli-identiteetin suhteen on tutkimukseni mukaan ympäröivän yhteisön tuki niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin.

peerReviewed

The thesis explores bilingual adolescents’ language use, linguistic resources, and language practices in interaction at three junior high schools in Haparanda, a Swedish town on the country’s northeastern border with Finland. A comparison is also made with interaction among bilingual adolescents at two Sweden-Finnish junior high schools in Stockholm and at one Swedish-speaking junior high school in Helsinki. The aim of the study is to increase our knowledge of bilingual adolescents’ interaction practices and language repertoires, i.e. translanguaging, in interaction. The primary data consists of close to eleven hours of video- and audio-recorded informal group and pair conversations. The data was collected in 2014–2015 among 14–15-year-old bilingual adolescents at three junior high schools in Haparanda. The first set of material for comparison, comprising six hours of bilingual 13–15-year-old adolescents’ informal conversations, was collected in 2014 at a Swedish junior high school in Helsinki. The second set consists of 8 hours of video- and audio-recorded group conversations among 13–15-year-old bilingual adolescents in two Sweden-Finnish high schools in Stockholm in 2015–2016. Each of the conversations lasted for between fifteen minutes and one and a half hours. The theoretical framework is found in the field of translanguaging, which aims to describe bilingual language use and interactional practices (including code-switching), rather than focusing on the languages themselves. In translanguaging, research on interaction has the multilingual speaker, not the monolingual individual, as the norm. The analysis of the conversation data collected is mainly qualitative. The qualitative analysis of the bilingual adolescents’ conversations in Haparanda reveals patterns in their use of linguistic resources and translanguaging practices in interaction. The interlocutors fluidly and flexibly make use of their language resources, including grammar, morphology, syntax and language practices in their interaction. Not only are Standard Swedish and Finnish used in the negotiation processes, but also Meänkieli, local dialects, youth slang, and English. They translanguage in order to make sense beyond the resources of any one particular language. Examined from the viewpoint of translanguaging, similar patterns could be found in Haparanda, Stockholm and Helsinki, but there were also differences: in the recordings from Haparanda, Finnish was the matrix language, i.e. the base language in eleven of the fourteen conversations, but the bilingual adolescents frequently switched from Finnish to Swedish. In the conversational data collected in Helsinki in 2014, the relationship between the languages in the conversations was the reverse. In all the seven conversations from Helsinki the interlocutors generally used Swedish as the matrix language and they switched from Swedish to Finnish. In Stockholm, the interlocutors used more Swedish than Finnish and they switched more between languages if they used Finnish as the matrix language. Their language use seems to be more influenced by Swedish than adolescents’ language use in Haparanda. It can be assumed that sociolinguistic factors, like the different language settings, have an impact on adolescents’ language use in Haparanda, Stockholm and Helsinki.

The aim of the study is to explore situational, cultural and pragmatic factors that might trigger code-switching during informal conversations outside of the classroom at school among bilingual adolescents in Haparanda, Helsinki and Stockholm. An attempt is made to clarify different functions of code-switching, i.e. why bilingual adolescents code-switch from Swedish to Finnish and vice versa. The conversational data, consisting of video-recorded group and pair conversations, was collected in 2014–2015 at six junior high schools in Haparanda, Helsinki and Stockholm. The analysis of the data is qualitative. The theoretical framework is found in the field of translanguaging, which aims to describe bilingual language use and interactional practices (including code-switching). Similar patterns and functions of switching could be found in Haparanda and Helsinki, e.g. referential function (i.e. reference to culture-specific phenomena), but the relationship between the languages in the switches is reverse. In the conversational data from Stockholm the interlocutors switch more between languages if they use Finnish as a base language. The pupils in Stockholm seem to switch between languages when they introduce a new activity. In that case, the switch has a situational function. Quotation means that the messages are quoted in the language in which it was heard or read. Switching to slang words has a metaphorical and expressive function. It can be assumed that the sociolinguistic factors, such as the language environment of the schools and as a whole in the society, show in the results e.g. in which language the adolescents use in their interaction with each other and in the functions of the code-switching. peerReviewed

In this study, early bilingual language acquisition was explored from the age of 12 to 36 months in 10 hearing children of Deaf parents, KODAs (Kids of Deaf Adults). KODA children’s language acquisition is bimodal; they acquire simultaneously sign language in visual-gestural and spoken language in auditory-vocal modality. This study aimed to describe the developmental paths of early bilingual language acquisition and their interrelationships with language input. Additionally, the characteristics of children’s language use and their associations with the features of the linguistic environment, child’s language competence and contextual variables were examined. Information about the children’s linguistic environment was collected with parental interviews. Children’s linguistic development (productive vocabulary) was measured with the MacArthur Communicative Development Inventory (MCDI) in both Finnish Sign Language (FinSL) and the Finnish language between the ages of 12 to 30 months. Children’s development in the Finnish language was tested at the age of 36 months by using the Reynell Developmental Language Scales III. Additionally, the children’s interaction was video recorded twice a year between the ages of 12 to 36 months during three different play sessions: with their Deaf parent, with the Deaf parent and a hearing adult and with the hearing adult alone. A large variation was uncovered in both the amount and type of language input and the children’s bilingual developmental paths. According to the results of the MCDI, KODA children’s (N = 8) mean size of productive vocabulary in both languages separately was smaller when compared to the monolingual norms. However, in all but three children, their total vocabulary, which includes both productive vocabulary of FinSL and Finnish, was comparable with age peers. According to the Reynell test in Finnish, three children scored at age level, three within –1 SD and two children within –2 SD. Contextual variables clearly influenced the KODA children’s language use. KODA children, as young as 12 months old, accommodated their use of language and communication modes according to the language(s) of their interlocutor(s). Children preferred to code-mix when communicating with their Deaf parent by producing simultaneous, mainly semantically congruent signs and words. Tiivistelmä Tässä tutkimuksessa selvitettiin 10 KODA:n (Engl. Kids of Deaf Adults) eli kuuron vanhemman kuulevan lapsen varhaista kaksikielisyyden kehitystä ikävälillä 12 ja 36 kuukautta. KODA-lapset omaksuvat simultaanisesti kaksi modaliteetiltaan erilaista kieltä, viittomakielen ja puhutun kielen. Näin heidän kaksikielisyytensä perustuu kahden aistikanavan käyttöön. Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata KODA-lasten varhaista kaksikielisyyden kehitystä sekä tarkastella kehitykseen yhteydessä olevia tekijöitä lasten kieliympäristössä. Lisäksi tavoitteena oli eritellä lasten kielten tuoton piirteitä ja tarkastella, miten kieliympäristöön, kielitaitoon ja eri kielenkäyttökonteksteihin liittyvät tekijät ovat niihin yhteydessä. Lasten kieliympäristön piirteistä kerättiin tietoa vanhempien haastattelujen avulla. KODA-lasten kielten kehitystä arvioitiin MCDI-lomakkeen (MacArthur Communicative Development Inventory) avulla ikävälillä 12 ja 30 kuukautta. Lisäksi suomen kielen taitoja arvioitiin Reynellin kielellisen kehityksen testillä silloin, kun lapset olivat 36 kuukauden ikäisiä. Videoaineisto kerättiin puolivuosittain videoimalla lasta aina kolmessa eri leikkitilanteessa: ensin kuuron vanhemman kanssa, sitten kuuron vanhemman ja kuulevan aikuisen kanssa ja lopuksi kuulevan kanssa. Sekä lasten kieliympäristön piirteissä että kaksikielisyyden kehityksessä oli laajaa yksilöllistä vaihtelua. MCDI:n tulokset osoittivat, että KODA lasten (N = 8) ryhmän leksikon koko jäi molemmissa kielissä ainoastaan suomen kieltä omaksuvien lasten normituloksia alhaisemmaksi, mutta tuottavan kokonaisleksikon suuruus (tuotettujen sanojen ja viittomien summa) silti vastasi suomen kieltä omaksuvien lasten normituloksia. Yksilöllinen vaihtelu tuloksissa oli kuitenkin suurta. Reynellin testin mukaan kolme lasta suoriutui testistä ikätason mukaisesti, kolmen lapsen suoritus oli yhden keskihajonnan ja kahden lapsen suoritus kahden keskihajonnan verran ikätasoa alhaisempi. Vuorovaikutuskumppani vaikutti KODA-lasten kielten käytön piirteisiin tilastollisesti merkitsevällä tasolla. KODA-lapset pystyivät jo 12 kuukauden iässä muuttamaan käyttämäänsä kieltä ja kommunikointimuotoa vuorovaikutuskumppanin mukaan. Lisäksi he yhdistivät kielten koodeja erityisesti kommunikoidessaan kuuron vanhemman kanssa tuottamalla useimmiten semanttiselta sisällöltään vastaavan viittoman ja sanan samanaikaisesti.

Yksityisen tekstilajin salassa muotoutuvia piirteitä on vaikeampi seurata kuin vapaasti luettavien lehtitekstien tai julkisten asiakirjojen genremuutoksia. Intiimit tekstilajit jäävät helposti tutkimatta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan päiväkirjaa yksityisenä tekstilajina. Päiväkirja on tunnistettava ja iäkäs, mutta samalla henkilökohtainen ja kirjoittajansa tarkoituksiin mukautuva genre, mikä tekee sen vakaudesta suhteellista. Suhteellinen vakaus on Bahtinin mukaan genren ominaispiirre. Jotkin genret ovat vakaampia ja toiset dynaamisia. Genret tasapainoilevat kahden niihin vaikuttavan voiman välillä. Keskihakuinen voima pyrkii säilyttämään genren yhtenäisenä ja keskipakoinen voima paljastaa tekstilajin moniäänisyyden. Työn tarkoituksena on selvittää, millä tavalla moniäänisyyttä ilmaistaan päiväkirjagenressä ja mitä ääniä päiväkirjateksteissä kuuluu. Moniäänisyydellä viitataan kolmeen moniäänisyyttä tuottavaan ilmiöön: referointiin, koodinvaihtoon ja intertekstuaalisuuteen. Kaikki kolme juontavat juurensa dialogisesta kielikäsityksestä, joka toimii tutkimuksen pohjana. Näkökulma on uusi päiväkirjatutkimuksessa, sillä päiväkirjoja on tutkittu Suomessa melko vähän, eikä juuri ollenkaan kielitieteessä. Tarkastelemalla päiväkirjagenren moniäänisyyttä tutkielma osallistuu genretutkimuksen parissa käytävään keskusteluun tekstilajien suhteellisesta vakaudesta. Aineistona on 11 päiväkirjaa kuudelta naiselta. Kirjoittajat ovat syntyneet vuosina 1956–1993 ja päiväkirjat on kirjoitettu vuosina 1969–2014. Päiväkirjojen kieltä analysoidaan tekstintutkimuksen keinoin. Analyysin perusteella päiväkirjagenre tuottaa moniäänisyyttä lukuisilla eri tavoilla. Kirjoittajan minuus jakautuu moneksi eri ääneksi, jotka voivat olla vuorovaikutuksessa keskenään, minkä lisäksi päiväkirjoissa kuuluu vieraita ääniä ympäröivästä kokemuspiiristä. Välillä päiväkirjoissa esiintyvät referoidut äänet lähestyvät jopa metadiskurssia. Päiväkirjojen koodinvaihto liittyy osittain tekstilajin konventioihin, mutta sillä voidaan myös tuottaa tekstiin variaatiota ja leikitellä erikielisillä äänillä. Intertekstuaaliset viitteet kutovat päiväkirjan ympärille tekstilajien moniäänistä verkkoa. Myös sivuille liitetyt toiset genret tuovat päiväkirjaan uusia ääniä. Päiväkirjan väliin talletetut liitteet ja lehtileikekollaasit tuottavat tekstilajille ominaista multimodaalisuutta. Ne todistavat päiväkirjan olevan joustava ja jokaisen kirjoittajan yksilöllisiin tarpeisiin muuntuva moniääninen genre. Tekstilajien päällekkäisyys ja sekoittuminen näyttäytyvät tekstilajia uudistavina piirteinä, sillä tekstilajien dynaaminen yhdisteleminen tekee mahdolliseksi genrejen muutoksen, yhteensulautumisen tai uusien genrejen muodostumisen.

Koodinvaihdolla tarkoitetaan sitä, että keskustelussa jokin koodi, kuten kieli, puhetapa tai symboli, vaihtuu. Sitä on tutkittu paljon monikielisillä luokilla eri kielten välillä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää erityisopettajan ja koulunkäynninohjaajien tekemää koodinvaihtoa luokkahuonevuorovaikutuksessa puheen sekä viittomien ja kuvien välillä. Tavoitteena oli selvittää, miten erityisopettaja ja koulunkäynninohjaajat käyttävät koodinvaihtoa opetuksessaan ja millaisia tehtäviä koodinvaihdolla on opetuksessa. Tästä näkökulmasta koodinvaihtoa ei ole juurikaan tutkittu. Tutkimuksen aineistona oli videotallenteet alakouluikäisten oppilaiden autismiopetusryhmästä, ja aineisto analysoitiin keskustelunanalyyttisesti. Koodinvaihto puheen sekä puhetta tukevien ja korvaavien kommunikointimenetelmien välillä oli joko lauseensisäistä tietyn ilmauksen kohdalla tai lauseiden välistä. Viittomien ja puheen välillä tapahtuva koodinvaihto ilmeni pelkän viittoman tuottamisena ilman puhetta, valitun avainsanan tukiviittomisena tai pidemmän ilmauksen viitottuna puheena. Kuvaa näytettiin ilman puhetta, vasta valittua sanaa sanottaessa tai koko vuoron ajan. Kuvaa, viittomia ja puhetta käytettiin myös samassa vuorossa joko niin, että yksityiskohta viitottiin ja kuvaa näytettiin pidemmän kerronnan tukena tai sitten kaikkia kommunikointikeinoja käytettiin saman sanan kohdalla. Koodinvaihdon tehtäviä löytyi kuusi: olennaisen asian selkeyttäminen, sanaston opettaminen, oppilaan ilmaisun tukeminen, ajan jäsentäminen, siirtymien ennakointi sekä käyttäytymisen ohjaaminen. Olennaisen asian selkeyttämisessä, ajan jäsentämisessä ja oppilaan ilmaisun tukemisessa käytettiin sekä viittomia että kuvia. Sanaston opettamisessa ja siirtymien ennakoinnissa käytettiin lähinnä kuvia, ja käyttäytymisen ohjaami- sessa painottui viittomien käyttö. Viittomien käyttö oli tilannesidonnaisempaa, kun taas kuvien käyttö oli suunniteltu ennalta. Tutkimustulosten perusteella opettajat voivat pohtia kuvien ja viittomien käytön lisäämistä opetuksessa erilaisiin opetuksellisiin tehtäviin.

Tässä tutkielmassa tutkitaan yksilön kielenkäyttöä tosi-tv-sarjoissa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten yksilön kielenkäyttöä näytetään ja sitä kautta yksilön kielellinen identiteetti esitetään tosi-tv-sarjoissa. Tutkimus on ajankohtainen, koska median ja television rooli yhteiskunnassa kasvaa. Tutkimuksessa keskitytään kielenkäytön ilmiöön nimeltä koodinvaihto ruotsin ja englannin välillä. Koodinvaihto tarkoittaa tässä tutkimuksessa sitä, että puhuja vaihtaa kahden kielen välillä yhden puheenvuoron aikana. Ensimmäinen tutkimuskysymys selvittää, millaista yksilön koodinvaihto kielten välillä ruotsalaisissa tosi-tv-sarjoissa on. Toinen kysymys käsittelee koodinvaihdon funktiota hänen puheessaan ko. sarjoissa. Kolmas kysymys selvittää, miten hänen kielellinen identiteettinsä esitetään ko. sarjoissa. Tutkimuksen aineisto koostuu tutkittavan henkilön ruotsin ja englannin kielisestä puheesta kahdessa ruotsalaisessa tosi-tv-sarjassa, Svenska Hollywoodfruar (SH) ja Montazamis med vänner (MmV). Sarjat tunnetaan Suomessa myös nimillä Ruotsin miljönääriäidit ja Ruotsin miljönääriäiti Maria Montazami. Sarjoista tarkastellaan ensimmäinen (MmV) ja kuudes tuotantokausi (SH), sillä ne on esitetty samana vuonna (2013). Aineistoa tarkastellaan yksilön kielivalintojen ja koodinvaihdon näkökulmista. Analyysissa tarkastellaan koodinvaihdon rakennetta Sin (2011) mallin ja koodinvaihdon funktiota Berglundin (2008) ja Grosjeanin (1982) mallien avulla. Tutkimuksessa selviää, että tutkittava henkilö vaihtaa molemmissa sarjoissa puheessaan koodia enemmän ruotsista englantiin kuin toisin päin. Montazamis med vänner-sarjassa hän käyttää enemmän ruotsia koodinvaihdossaan kuin Svenska Hollywoodfruar-sarjassa. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että ensiksi mainitussa sarjassa hän tapaa enemmän ruotsinkielisiä keskustelukumppaneita kuin toisessa sarjassa. Myös hänen kielivalintansa määräytyvät pääasiassa keskustelukumppanin mukaan. Koodinvaihdon funktiot (eli se, mihin tarkoitukseen vaihtoa käytetään) vaihtelevat sarjojen välillä. Molemmissa sarjoissa funktio on kuitenkin useimmiten se, että henkilön on helpompi käyttää toisen kielen sanaa. Henkilö käyttää molemmissa sarjoissa molempia kieliä, mikä viittaa siihen, että hän on kaksikielinen. Tuloksia tarkastellessa täytyy ottaa huomioon se, että aineistona on tosi-tv-sarjoja, jotka eivät välttämättä anna (ainakaan täysin) todenmukaista kuvaa tutkittavan henkilön kielenkäytöstä. Jatkotutkimuksessa olisikin mielenkiintoista verrata yksilön kielenkäyttöä tosi-tv-sarjassa ja arkielämässä.

peerReviewed

Englannin kielen asema kansainvälisenä valtakielenä on vaikuttanut sen leviämiseen myös Suomessa. Laajalle levinnyttä vierasta kieltä käyttävät Suomessa moninaisin tavoin eri-ikäiset ja taitotasoltaan erilaiset ihmiset. Siinä missä vieras kieli oli aiemmin kansakunnan ulkopuolelta tuleva asia, on vieraasta kielestä nykyaikana tullut enenevissä määrin myös yhteiskunnan sisäpuolella käytettävä kielellinen resurssi. Englannin kielen kohtaaminen ja sen käyttäminen ei enää edellytä kansainvälisiä kontakteja tai ulkomaanmatkoja, vaan englantia käytetään sujuvasti myös suomen kieltä äidinkielenään puhuvien kesken, osana pääasiallisesti suomenkielistä keskustelua. Vieras kieli on jo tuttu osa esimerkiksi tuotteiden nimiä, mainontaa sekä median kieltä, josta se on levinnyt osaksi suomalaispuhujien keskusteluja. Englantia kuulee suomen kielen seassa muun muassa lainasanoina, huudahduksina ja sanontoina sekä lyhenteinä. Sanamuunnokset ja erilaiset lausuntatavat antavat puhujalle mahdollisuuksia värittää puhettaan alituiseen muuttuvassa kieliympäristössä, jossa vieraan kielen käyttö tarjoaa puhujalle lukemattoman määrän uusia ilmaisutapoja ja kielellisiä resursseja. Vaikka vieraan kielen osaamista arvostetaan laajasti, saattaa kielen muuttuminen ja englannin kielen yleistyminen aiheuttaa myös ärtymystä ja huolta oman kielen kohtalosta. Negatiiviset mielleyhtymät kielen muuttumisesta heijastuvat ilmiön lisäksi usein myös puhujiin ja vaikuttavat näin osaltaan ihmisten väliseen kommunikointiin ja suhteisiin. Tätä tutkimusta varten tehtiin kyselytutkimus 37 sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakouluopiskeli- jalle. Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa vastaajien havaintoja kielten sekoittamiselle otollisista tilanteista, heidän ajatuksiaan englannin kielen yleistymisestä sekä mielipiteitään kielten sekoittamisesta arkikielessä. Tämän lisäksi haluttiin selvittää kielenkäytön vaikutuksia kanssakäymiseen sekä ihmissuhteisiin. Kieliasenteita koskevien tutkimusten perusteella voitiin olettaa jopa pienten kielenkäytön vivahteiden vaikuttavan sekä viestin ymmärtämiseen että ihmisten keskinäisiin suhteisiin. Tutkittavana ryhmänä sosiaalialan opiskelijoiden joukko oli mielenkiintoinen edustaessaan yhä kasvavaa joukkoa suomalaisia, joiden arjessa englannin kieli kohdataan jossain muodossa lähes päivittäin riippumatta henkilöiden ammatillisesta suuntautumisesta, kielitaidosta tai kiinnostuksesta englannin kieltä kohtaan. Tulokset osoittivat opiskelijoiden suhtautumisen englannin kielen yleistymiseen osana arkikieltä olevan pääsääntöisesti positiivinen. Useat vastaajista sekoittivat kieliä aktiivisesti myös itse. Tästä huolimatta mielipiteet kieliä sekoittavista ihmisistä eivät olleet yksiselitteiset, vaan suhtautumiseen vaikuttivat lukuisat asiat, kuten tiedot puhujan taustasta, ikä sekä kielten sekoittamisen oletettu motiivi ja käyttötarkoitus. Kielivalintojen katsottiin heijastavan puhujan persoonaa ja niiden kautta puhujasta luotiin mielikuvia. Tutkimus osoitti, että vaikka vieraan kielen käyttäminen äidinkielen rinnalla herätti vastaajissa voimakkaita mielipiteitä sekä puolesta että vastaan, kielenvaihtoon suhtautumista kuvaa ehkäpä kuitenkin parhaiten säännöttömyys ja vaihtelevuus. Kielenkäyttö ja siihen suhtautuminen näyttäytyy täten äärimmäisen kontekstisidonnaisena ja vaatii sekä puhujalta että kuuntelijalta tilanteiden

Tässä pro gradu –tutkielmassa tutkitaan, minkälaisia koodinvaihtofunktioita esiintyy lukion ruotsin ja saksan opetuksessa ja miksi opettajat vaihtavat kieltä luokkahuoneessa. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, onko koodinvaihtofunktioissa huomattavissa samankaltaisuuksia vai eroavatko ne toisistaan. Tutkimusta varten kerättiin materiaalia nauhureiden avulla yhdeltä lukion pitkän ruotsin ja yhdeltä lukion pitkän saksan kurssilta yhteensä 12 tuntia (6h+6h). Tämän lisäksi molempia opettajia haastateltiin. Nauhoitettu materiaali litteroitiin analyysia varten ja itse analyysi suoritettiin keskusteluanalyysiin pohjautuen. Tutkimuksessa selvisi, että molemmat opettajat käyttivät sekä koodinvaihtoa sekä käännöksiä luokkahuoneessa. Haastattelussa opettajat kertoivat pyrkivänsä käyttämään opetuksessa mahdollisimman paljon vierasta kieltä, mutta opettavat kielioppia aina suomeksi. Suomea käytettiin kuitenkin myös muun muassa kääntämisessä, neuvomisessa, huomion herättämisessä sekä torumisessa. Tutkimuksessa löytyi yhteensä seitsemän eri koodinvaihtofunktiota, joista osa esiintyi pelkästään ruotsin tunneilla ja osa funktioista sekä ruotsin että saksan tunneilla. Jotkut funktioista olivat yleisiä, kun taas toiset esiintyivät materiaalissa harvemmin. Löydettyjä koodinvaihtofunktioita olivat toistaminen, kontrollointi, aiheen vaihto, huomion herättäminen, oppilasvuoroista johtuva koodinvaihto, kurinpito sekä kehuminen. Suurimmat erot opettajien välillä löytyivät kontrollointiin liittyvissä koodinvaihdoissa, joita ei saksan opetuksesta löytynyt ollenkaan. Eroa selittää saksan ryhmäkoko, joka oli huomattavasti pienempi kuin ruotsin vastaava. Tutkimuksessa selvisi myös, että koodinvaihdoille on yleensä löydettävissä jokin tietty funktio, vaikkakin kieltä vaihdetaan myös huomaamatta. Opettajien koodinvaihtelu on usein perusteltua ja parhaimmillaan tukee oppilaan kielenoppimista.

Lainasanojen käyttö muista kielistä yleistyy koko ajan Suomessa ja eniten lainataan englannin kielestä. Englanninkielisten lainasanojen sulauduttua suomen kielioppiin niistä käytetään nimitystä anglismi. Ajankohtaisen ilmiön johdosta tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää: 1) Kuinka hyvin peruskoulun yhdeksäsluokkalaiset ymmärtävät anglismeja; 2) Vaikuttaako anglismien ymmärtämiseen tietokone- ja konsolipelien pelaaminen; 3) Onko englannin kielen kouluarvosanalla merkitystä anglismien ymmärtämisessä. Tutkimusta varten toteutettiin testi yhdeksäsluokkalaisille suomalaisessa peruskoulussa. Testiin kuului yhdeksän anglismeja sisältävää lausetta, jotka oppilaiden piti kääntää ns. kirjakielelle. Testin lopussa oppilaiden tuli vastata taustakysymyksiin, jotka koskivat heidän englannin kielen arvosanaansa, tietokone- ja konsolipelien pelaamista sekä sukupuolta. Tutkimustulosten mukaan englannin kielitaidon, pelaamisen ja anglismien ymmärtämisen välillä näyttäisi olevan yhteys. Erityisesti oppilaat, joilla oli hyvä englannin arvosana, osasivat muita paremmin kääntää anglismit kirjakielelle. Ne oppilaat, jotka eivät pelanneet ja joilla ei ollut hyvää arvosanaa englannissa, pärjäsivät testissä huonommin. Sukupuolten välillä ei ollut selvää eroa testin tuloksissa. Lisätutkimuksena olisi hyvä selvittää enemmän englannin kielitaidon tärkeyttä anglismien ymmärtämisessä. Osa oppilaista, jotka suoriutuivat testissä hyvin, ei pelannut, mutta heidän arvosanansa olivat hyviä. Olisi syytä tutkia, vaikuttaako tähän ainoastaan arvosana vai kenties myös jotkin muut vapaa-ajan harrastukset.

Lähes kaikki suomalaiset osaavat englantia ja sitä pidetään suuressa arvossa niin tieteen, tekniikan, kaupan kuin populaarikulttuurin aloilla. Internetissä englanti on ollut aina tärkeä valtakieli, vaikkakin on nähtävissä, että pienemmät kielet saavat enemmän tilaa erityisesti sosiaalisen median suosion ansiosta. Sosiaalinen media on etenevässä määrin tärkeä osa myös suomalaisten jokapäiväistä elämää. Vuonna 2006 Yhdysvalloissa perustettu Twitter on sosiaalisen median sovellus, joka kerää suosiota jatkuvasti ympäri maailmaa. Suomalaisten käyttäjien määrä kasvaa koko ajan ja Twitter on nykyään näkyvä osa niin suomalaisessa mediassa kuin arkipäivän keskusteluissa. Englannin kieleen liittyviä asenteita ja kielenkäyttöä muissa ympäristöissä on tutkittu jo melko laajalti, mutta suomalaisten englannin kielen käyttö sosiaalisessa mediassa on vielä suhteellisen harvinainen tutkimusala. Tämä tutkielma pyrki laajentamaan jo olemassa olevaa tutkimusta analysoimalla suomalaisten englannin kielen käyttöä Twitterissä. Joukko suomalaisia Twitterin käyttäjiä valikoitui tutkimukseen ja heiltä kerättiin yhteensä 478 twiittiä (engl. tweet) sekä 93 profiilitekstiä, joiden kielenkäyttö analysoitiin laadullisesti. Tutkimukseen liittyi myös määrällistä analysointia, jonka perusteella pystyttiin määrittelemään kuinka yleistä englannin kielen käyttö oli tutkittavien joukossa. Tuloksista ilmeni, että englantia käytetään suomen kielen ohella niin itsenäisesti eri twiiteissä kuin myös koodinvaihtelussa. Noin neljässäkymmenessä prosentissa twiiteissä esiintyi vähintään joitain englanninkielisiä elementtejä ja noin neljäsosa twiiteistä oli kirjoitettu kokonaan englanniksi. Profiiliteksteistä ilmeni kuitenkin, että englantia käytetiin niissä huomattavasti laajemmin kuin twiiteissä. Suurin osa profiiliteksteistä oli kirjoitettu kokonaan englanniksi ja vain 18 prosenttia niistä sisälsi pelkästään suomea. Twiiteissä englantia käytetiin monilla luovilla tavoilla niin koodinvaihtelun osapuolena kuin itsenäisesti. Koodinvaihtelua ilmeni twiiteissä niin lauseen sisäisinä kuin ulkoisina vaihteluina sekä lisäksi käännöksissä ja lainauksissa. Lyhenteet sekä erityisesti Twitterille tyypilliset tunnisteet (engl. hashtag) esiintyivät myös aineistossa usein. Tutkimuksessa ilmeni myös, että englantia käytetiin erityisesti, kun puhe oli kansainvälisistä aiheista, kun taas suomea suosittiin, kun puhuttiin paikallisista aiheista. Henkilökohtaisista aiheista puhuttaessa käytetiin melko tasaisesti kumpaakin kieltä.