Koodinvaihdon kommunikatiiviset funktiot opettajan puheessa venäjä vieraana kielenä -oppitunneilla

Vieraiden kielten opetus erilaisissa oppilaitoksissa pohjautuu perinteisesti formaaleihin vuorovaikutustilanteisiin, joille on väistämättä ominaista kahden kielijärjestelmän läsnäolo. Kielididaktiikassa vallitsee monenlaisia käsityksiä siitä, missä suhteessa ja millä tavoin äidinkieltä ja kohdekieltä tulisi opetuksessa yhdistää. Koska yleistä ohjeistusta on vähän tai aiheeseen ei kiinnitetä erityistä huomiota, jää kysymyksen ratkaiseminen opettajan harkinnan varaan. Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan opettajan venäjän ja suomen rinnakkaista käyttöä oppitunneilla, joilla opetetaan venäjää vieraana kielenä lukiokontekstissa. Tarkastelun keskiössä ovat opettajan puheessa esiintyvät koodinvaihtotilanteet ja niiden kommunikatiiviset funktiot. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, missä tilanteissa ja miksi opettaja vaihtaa kieltä äidinkielestä kohdekieleen tai päinvastoin. Samalla pyritään osoittamaan, millaisia rakenteellisia piirteitä koodinvaihtofunktioihin kytkeytyy. Lisäksi tutkielmassa käsitellään opettajien itsensä kokemuksia vuorottelusta kielten välillä oppituntien aikana ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Opinnäytetyön osana suoritettuun tapaustutkimukseen osallistui kaksi venäjänopettajaa. Aineiston ensimmäinen osa kerättiin äänitallenteina neljän opiskelijaryhmän kahdeksalta lyhyen venäjän (B3) oppitunnilta kahdessa pirkanmaalaisessa lukiossa. Aineiston täydentävät tutkimukseen osallistuneiden opettajien haastattelut. Aineiston analyysissa hyödynnettiin diskurssianalyysin ja sisällönanalyysin metodisia lähtökohtia. Aluksi oppituntinauhoitukset litteroitiin, minkä jälkeen litteraatista eroteltiin koodinvaihtotilanteet ja jaoteltiin nämä eri kommunikatiivisiin funktioihin. Jokaisesta funktiosta etsittiin tilanneyhteydestä riippuvia ja kyseisen funktion kuvausta syventäviä diskursiivisia merkityksiä. Haastattelut käsiteltiin laadullisen sisällönanalyysin vaiheisiin pohjaten kodifioimalla, ryhmittelemällä ja luokittelemalla aineisto tutkimuskysymysten mukaisesti. Analyysissa havaittiin yhdeksän opettajien puheessa esiintynyttä koodinvaihtofunktiota, jotka syntyivät tarpeesta niin säädellä ja ohjata opetustilannetta kuin viestiä opiskelijoiden kanssa henkilökohtaisesti. Koodinvaihtoa käytettiin muun muassa ymmärryksen varmistamiseen, huomion kiinnittämiseen, oppitunnin eri vaiheiden yhteen nivomiseen ja siirtymiin, kontrollin ylläpitämiseen sekä osallistamiseen. Koodinvaihtoa esiintyi puhtaasti oppimis- ja opetustilanteissa mutta myös epämuodollisissa yhteyksissä. Täten koodinvaihdolla pyrittiin ajoittain esimerkiksi luomaan luokkaan rennompi ilmapiiri, mikä näkyi opettajan ja opiskelijoiden sosiaalisten suhteiden lähentymisenä. Koodinvaihdon rakenteelliset piirteet vaihtelivat funktioittain, mutta kieltä vaihdettiin sekä lauseiden välillä että niiden sisällä ja molempiin suuntiin. Keskeiseen asemaan nousivat käännökset ja tietyt sanastolliset merkitysten ilmaisijat. Opettajien haastattelut paljastivat, että suomen kieli hallitsee heidän opetustaan. Kertomansa mukaan he käyttävät venäjää rutiininomaisissa tilanteissa toistamalla arkipäiväisiä ilmaisuja ja yrittävät näin helpottaa niiden painamista muistiin. Venäjän kieli nähdään tunneilla tärkeänä, sillä kohdekieli synnyttää luonnollista viestintää ja tarjoaa monille opiskelijoille ainoan kosketuksen kieliympäristöön. Runsaamman kohdekielen käytön esteitä ovat yhtäältä opiskelijaryhmän vaihteleva tai heikko opiskeltavan kielen hallinta sekä toisaalta ajan ja muiden resurssien puute. Siksi on perusteltua jatkaa keskustelua keinoista lisätä kohdekielen osuutta venäjän opetuksessa vieraana kielenä nykyisissä, jokseenkin rajoitteisissa olosuhteissa.