Search

Sharing photographs and photo-chatting are common practices in doing family at a distance. This study looks at the processes of the production and circulation of photographs within the family network, analysing participants’ narratives about their image-based communication in WhatsApp. The data was collected as an ethnographic enquiry into the digitally mediated (transnational) family communication of five Polish women and their children living in Finland. It consists of five auto-driven visual elicitation interviews with an interactive collage, three elicitation interviews, with the participant’s smartphone used for fast reference to their in-app chats, and one semi-structured interview. The in-app photographs are explored as ‘imagetext’, that is, visual and verbal representations that create the WhatsApp ‘iconology’ of family visual communication. In participants’ narratives, photographs are regarded as an obligation (always to be sent to somebody), evidence (of being somewhere or achieving something), or a form of visual co-presence with living-apart relatives. Photo-chatting entertains (images of pets), provides expertise (snaps of medication), or is used to show off (photos taken at competitions). Photo-chatting helps to maintain family relationships by showing affection, comforting, and caring over a distance. peerReviewed

Tämän tutkielman aiheena on harrastevalokuvaajien henkilökohtainen tiedonhallinta. Tavoitteena oli selvittää miten harrastevalokuvaajat organisoivat henkilökohtaisia digitaalisia valokuvakokoelmiaan, millaisia työkaluja ja laitteistoja tähän liittyy ja millaisia tiedon varmistuksen ratkaisuita valokuvauksen harrastajilla on. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena ja aineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella kolmen eri valokuvaajayhteisön jäseniltä kesän ja syksyn taitteessa vuonna 2021. Kyselyyn kertyi yhteensä 77 vastausta, joista lopulliseksi analysoitavaksi aineistoksi kelpuutettiin 67. Aineisto analysoitiin sekä määrällisin että laadullisin menetelmin. Tutkimustulosten perusteella oli havaittavissa paljon yhteneväisyyksiä aiempiin samasta aihepiiristä tehtyihin tutkimuksiin. Tyypillisimmin valokuvien organisointia tehtiin kokoelmatasolla kansiohierarkioita ja valokuviin tallennettuja metatietoja hyödyntäen. Harrastekuvaajat suosivat tiedonhallinnassaan paljon erityisesti valokuvien organisointiin tarkoitettuja ohjelmistoja. Tiedostoformaateista erilaiset raakakuvaformaatit olivat hyvin edustettuina valokuvaajien pitkäaikaissäilytyksessä. Kuitenkin myös niin sanottuja perinteisiä tiedostoformaatteja hyödynnettiin. Valokuvien fyysisenä säilytyssijaintina kaikista suosituin oli ulkoinen kiintolevy, niin varsinaisen kokoelman kuin varmuuskopioidenkin osalta. Harrastekuvaajat turvautuivat usein hakemaan valokuvia aiheen, päiväyksen ja teeman perusteella, mutta huomattavan paljon harjoitettiin myös visuaalista selailua. Kuvausajan suosiminen organisoinnin ja haun tyylinä nousi esiin myös kyseisen metatiedon suosimisena. Varmuuskopioinnin tavat vaihtelivat harrastekuvaajilla melko paljon niin tyylillisesti kuin säännöllisyydessäkin. Jotkut olivat tiedon varmistuksen osalta hyvin pedanttisia, toiset täysin päinvastoin. Myös valokuvien palauttamisessa varmuuskopioista ilmeni ristiriitaisia huomioita.

This chapter discusses participant-induced elicitation interview (PIE) in the light of two fieldwork cases focusing on Finnish lifestyle blogging and older adults as ICT users. By definition, elicitation refers to a process where something, such as a response, meaning, or answer, is evoked in or drawn out from an interviewee. PIE is based on photo-elicitation, where the interviewee is asked to take photographs dealing with the topics of the research. The central idea of PIE as participant-induced elicitation is based on the active agency of the person collaborating with the researcher. Under the premises of the research, the interviewee creates something subjective and personal that can be further examined and developed together with the researcher. PIE can serve as an icebreaker in situations where getting into the field has proved difficult through focusing on the personal life of the interviewee. It also serves a very specific sensitizing function in interviews. peerReviewed

In ethnographically oriented linguistic landscape studies, social spaces are studied in co-operation with research participants, many times through mobile encounters such as walking. Talking, walking, photographing and video recording as well as writing the fieldwork diary are activities that result in the accumulation of heterogeneous, multimodal corpora. We analyze data from a Hungarian school ethnography project to reconstruct fieldwork encounters and analyze embodiment, the handling of devices (e.g. the photo camera) and verbal interaction in exploratory, participant-led walking tours. Our analysis shows that situated practices of embodied conduct and verbal interaction blur the boundaries between observation and observers, and thus LL research is not only about space- and place-making and sense-making routines, but the fieldwork encounters are also transformative and contribute to space- and place-making themselves. Our findings provide insight for ethnographic researchers and enrich the already robust qualitative and quantitative strategies employed in the field.

peerReviewed

Kirja-arvostelu teoksesta Sabine Gruber: Daldossi, silmänräpäyksellinen elämä, suom. Olli Sarrivaara, Lurra Editions, 2018. nonPeerReviewed

Tutkielmassa tarkastelen siirtokarjalaisten jälkeläisten tulkintoja Karjalasta ja karjalaisuudesta. Vastaajien tulkinnat olen kerännyt verkkomuotoisella kyselyllä, johon vastasi 415 siirtokarjalaisten jälkeläistä. Vertailen saamiani vastauksia ajankohtaisten Karjala-tutkimusten ja yleisesti käytävän Karjala-keskustelun tuottamiin mielikuviin Karjalasta sekä omiin tulkintoihini karjalaisena. Selvitän erityisesti sitä, vaikuttaako Suomen alueluovutuksista juontuva kulttuurinen trauma evakkosukupolven jälkeläisten näkemyksiin, vai ovatko traumapohjaiset tunnemuistot saaneet rinnalleen uusia tulkintoja. Käsittelen tutkielmassa Karjalaa sekä konkreettisena maa-alueena että muistin, kertomusten ja myyttien paikkana. Selvitän Karjala-aiheisen kirjallisuuden, valokuvallisen ilmaisun ja valokuviin liittyvän teorian avulla Karjalan moniulotteista luonnetta ja Karjala-mielikuvien moninaisuutta. Olen hyödyntänyt tutkimusotteessani autoetnografiaa ja muita refleksiivisen etnografian menetelmiä, joissa painottuvat tutkijan osallistuva havainnointi, aistit, etnografinen ymmärrys ja intuitio. Kyselystä keräämieni vastausten pohjalta olen luonut vastaajien tulkintoja visuaalisesti hahmottavia sanapilviä. Sanapilvien ja niitä tukevien vastaajien avoimien vastausten pohjalta olen määritellyt siirtokarjalaisten jälkeläisten tulkinnoista kolme pääteemaa, jotka ovat 1) koti 2) köyhä, ränsistynyt ja menetetty sekä 3) vanha, kaunis ja oma. Kaikkia pääteemoja yhdistää tulkintojen taustalla vahvasti vaikuttava kulttuurinen trauma, joka on siirtynyt evakkosukupolven jälkeläisille Karjala-yhteisön kollektiivisen muistin ja kertomusten välityksellä. Vaikka tuloksista on havaittavissa myös vaihtoehtoisempia tulkintoja, ovat menetyspuheen ja trauman vaikutukset liian dominoivia, jotta muut tulkinnat pääsisivät esille. Tuloksista on pääteltävissä, että siirtokarjalaisten jälkeläiset kokevat Karjalaa kohtaan henkistä omistajuutta. Karjala näyttäytyy heille kauniina ja arvokkaana asiana, johon suhtaudutaan tunnepitoisesti. Tuloksista käy ilmi, että siirtokarjalaisten jälkeläisten suhtautuminen Karjalaan on utooppinen ja nostalginen. Suomalaisuuden vaikutukset Karjalassa nähdään yksimielisesti positiivisina ja suomalaisilla koetaan olevan alueella hyväntekijän rooli. Venäläisten vaikutus alueella taas koetaan täysin negatiivisena ja Karjalan nykyasukkaiden halua ja taitoa pitää huolta alueesta ja sen rakennuskannasta epäillään. Tutkielman tulokset vahvistavat 2000-luvulla tehtyjen Karjala-tutkimusten tulkintoja.

Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan digitalisaation vaikutuksia Suomen valokuvataiteen museon yleisötyötoimintaan. Digitalisaation vaikutusta ilmentää Valokuvataiteen museolla syksyllä 2016 aloitetut kännykkäkuvauskurssit, jotka toimivat tutkimuksen kohteena. Eksploratiivisen tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten digitalisaatio on vaikuttanut museon kasvatuksellisiin tavoitteisiin. Aineistona on käytetty kännykkäkurssien kurssikuvauksia sekä dokumentoitua materiaalia, joka liittyy Suomen valokuvataiteen museon menneisiin hankkeisiin, projekteihin, työpajoihin ja muihin yleisötyön puitteissa järjestettyihin tapahtumiin. Tyypiltään laadullisen tutkimuksen analyyttisen viitekehyksen muodostavat valokuvauksen digitalisoituminen, museoiden yleisötyön kehitys sekä mediakasvatukselliset lähtökohdat. Analyysi on pitkälti hermeneuttinen, minkä takia aineistoa lähestytään intertekstuaalisin ottein eli aineistosta syntyneitä ajatuksia pyritään yhdistämään aiemman tutkimuksen kanssa. Tutkimuksessa huomataan, että kännykkäkuvauskurssien syntymiseen on vaikuttanut osaltaan valokuvauksen digitalisoituminen, mutta niiden järjestäminen on ollut myös Valokuvataiteen museon strateginen päätös. Museolla on velvollisuus toimia kasvattajana sekä auttaa muita sopeutumaan yhteiskunnallisten muutoksiin. Kännykkäkameroiden ollessa osa tätä päivää, on oletettavaa, että niillä valokuvaamista myös opetetaan. Samalla digitalisaatio on vaikuttanut Valokuvataiteen museon pedagogiseen toimintaan. Taidekasvatuksesta ollaan enemmän siirrytty mediakasvatuksellisiin tavoitteisiin. Suurena syynä on taloudellinen ahdinko, minkä takia kasvatuksellisia hankkeita siirretään enemmän museon fyysisten tilojen ulkopuolella toteutettaviksi. Toisaalta, digitalisaatio on parantanut huomattavasti museon saavutettavuutta.

This article reports a study on an encounter between preschoolers and contemporary photography. The article has two aims: first, it elucidates preschoolers’ meaningmaking when viewing photographs, and second, it investigates the possible benefits of using contemporary photography as a forum for prompting children’s aesthetic agency in early childhood education. This article is based on a qualitative case study that draws on childhood studies, research in art education and visual cultural studies. The data was produced in a photography workshop in a Finnish daycare center in autumn 2014 during which children both viewed contemporary photographic art and took photographs themselves. The article reports on preschoolers’ accounts of contemporary photography studied by applying discourse analytic thinking. In contrast to earlier research findings, the article elucidates diversity and flexibility in the preschoolers’ accounts and their aesthetic agency expressed in both individual and collective meaning-making. peerReviewed

Pro gradussa tarkastellaan valokuvien käyttöä taiteilijoiden apuna. Tutkimuksessa kerrotaan myös valokuvauksen historiasta sekä annetaan esimerkkejä siitä, miten suomalaiset taiteilijat suhtautuivat valokuvauksen tuomiin etuihin taideteosten sommittelussa. Lisäksi selvitetään, miten yleistä valokuvien hyödyntäminen taiteen teossa on ollut. Tutkimuksen keskeinen kohdehenkilö on Tampereen ensimmäinen ammattitaiteilija Kaarlo Vuori. Tutkimus on rajattu pääasiassa Vuoren maalaamiin muotokuviin sekä hänen ottamiinsa valokuviin. Valokuvien ja muotokuvamaalauksien yhtäläisyyksiä ja eroja tarkastellaan käyttämällä muodon ja visuaalisten yksityiskohtien vertailevaa analyysiä. Tutkielmassa tuodaan esille myös Kaarlo Vuoren elämän vaiheet. Siinä keskitytään hänen taiteilijan uraansa ja tuodaan esille, mitä hänestä kirjoitettiin sanomalehtien taidearvosteluissa sekä muissa artikkeleissa hänen elinaikanaan. Teosten tulkintaan on käytetty laadullista ja hermeneuttista analyysiä sekä teosten keskinäisiin vertailuihin sisällönanalyysiä. Ikonografista analyysiä on käytetty mahdollisuuksien mukaan. Seuraavat aiheet olivat tutkimuksessa keskeisiä: Käyttikö Kaarlo Vuori valokuvia usein apuna muotokuvien teossa? Olivatko valokuvat Kaarlo Vuorelle vain suuntaa-antavia malleja vai kopioiko hän valokuvat tarkasti tekemiinsä muotokuvamaalauksiin? Tutkimus osoittaa kiistattomasti, että Kaarlo Vuori otti valokuvia malleistaan ja käytti niitä apuna muotokuvia maalatessaan. Osa teoksista on toteutettu hyvin tarkasti valokuvien mukaan, toisille valokuvat ovat olleet vain suuntaa antavia. Lisäksi tutkimuksessa ilmeni, että suomalaiset taiteilijat käyttivät valokuvia apuna taideteosten sommittelussa, ja hyvin yleistä se on ollut muotokuvamaalausten kohdalla.

Lukion opetussuunnitelma uudistui vuonna 2015. Uudistuneessa OPS:ssa kannustetaan oppiainerajat ylittävään laaja-alaiseen oppimiseen. Tämä tarjoaa uusia ja mielenkiintoisia lähestymistapoja kielenopettamiseen lukiossa. Tämä materiaalipaketti yhdistää kuvataiteen ja englannin kielen opettamisen valokuvauksen avulla. Valokuvia on tänä päivänä helppo ottaa, sillä lähes jokaisella on älypuhelin, johon on tavallisesti integroitu kamera. Kameran avulla oppilaat pääsevät toteuttamaan luovuuttaan, jota tällä hetkellä ei painoteta tarpeeksi opiskelussa. Valokuvaukseen pohjautuvan oppimateriaalipaketin peruspilarit ovat kommunikatiivisessa kielenopetuksessa, oppijakeskeisyydessä ja motivaation löytämisessä kielenopiskeluun. Kommunikatiivisessa kielenopetuksessa oppilaita kannustetaan käyttämään kieltä erilaisissa tilanteissa painotuksen ollessa halutun viestin välittymisessä eikä niinkään kieliopillisesti täydellisissä lauserakenteissa. Oppijakeskeisyys sopii hyvin kommunikatiiviseen kielenopetukseen. Materiaalipaketin tavoitteena on tarjota oppilaille erilainen lähestymistapa kielenoppimiseen, jonka seurauksena motivaatio kieliä kohtaan lisääntyy. Motivaatio on kielenoppimisessa tärkeää, sillä se tehostaa oppimistuloksia. Valokuvat tehdään portfoliotyönä kuvataiteen KU1-kurssin aikana ja kootaan materiaalipankiksi. Tätä pankkia myöhemmin hyödynnetään englannin ENA1-kurssilla. Oppilaat voivat valita kuvataiteen kurssilla otettuja valokuvia ja hyödyntää niitä englannin kurssin materiaalipaketin tehtävissä. Tehtävät on suunniteltu sopiviksi ENA1-kurssin aihepiireihin. Samat teemat sopivat myös KU1-kurssin teemoihin, minkä johdosta englannin ja kuvataiteen kurssien integroiminen onnistuu erinomaisesti.

Kolmiulotteisten mallien käyttötarpeiden lisääntyessä on kehitelty erilaisia menetelmiä tuottaa niitä reaalimailman esineistä valokuvia apuna käyttäen. Tämän kandidaatintutkielman tarkoitus on kuvailla erilaisia menetelmiä aina manuaalisista täysin tietokoneavusteisiin. Due to increased demand for three-dimensional models, various methods have been developed to produce them based on real-world objects with the help of photographs. The main goal of this study is to describe such methods.

Levoton valokuva / Seppänen, Janne. Tampere : Vastapaino, 2014.

This article provides a rare opportunity to follow the inception of mining and mine exploration economy in the first years of the European presence in colonial Zambia and Katanga as seen through the eyes of prospectors and mining experts working for the London-based company Tanganyika Concessions Limited. It draws on company records as well as the personal records of the early company employees who worked in North Western Rhodesia and adjoining Katanga until 1906. The most thought-provoking documents include diaries, letters and photographs, which depict the organisation and processes of early mining work, modes of mine exploration, and relations within the first mining communities and between white management and African labour. The wide range of available materials makes the Tanganyika Concessions a relevant case study; they offer a fuller picture of the inception of European mining and mine exploration in North Western Rhodesia and Katanga than is available elsewhere. Taken as a whole, they provide insight into the operation of colonising processes: in particular how these processes took place, why they were considered desirable by various interest groups, and the impact that these processes had on physical and human environments in parts of North Western Rhodesia and Katanga. peerReviewed

Tämä pro gradu-tutkielma käsittelee uuden kuvallisen representaation luomista ja sitä varten luotua uutta menetelmää. Työ pyrkii vastaamaan kysymykseen, kuinka luoda menetelmä, jonka avulla ymmärtää ja tulkita historiallisia tapahtumia. Menetelmä on kehitetty useiden taidelähtöisten menetelmien, kuten etnodraaman, historiallisen elävöittämisen ja etnografisen valokuvauksen pohjalta. Näitä yhdistämällä tämän pro gradu -tutkielman tekemisen aikana on luotu Madonreikäkamera-menetelmä, jonka mahdollisuuksia on testattu 12 työpajassa vuosina 2015 ja 2016. Esimerkkitapauksena menetelmän kehityksessä ja sen testaamisessa on käytetty Jyväskylän seminaarin historiaa ja siellä vaikuttaneita henkilöitä. Tutkielman aikana on syntynyt representaatioita useista historiallisista henkilöistä ja nämä tulokset esitellään tiivistetysti myös tässä raportissa. Kuvallisten representaatioiden ja työpajan ohjenuorien lisäksi projektin aikana syntyi Kultakalamalliksi kutsuttu teoria siitä, kuinka tämän kaltaisella menetelmällä voidaan saavuttaa suurempi yleisö ja jakaa heille menetelmää varten kerättyä tietoa.

Dokumentaatio sisältyy kirjalliseen osaan. Työn esitarkastetut taiteelliset osiot: Liplatus (2009), Galleria Sculptor 21.10.–8.11.2009. Merivesivärit (2012), ART & HENVI, Helsingin yliopiston Tiedekulma 22.11.–13.12.2012. Sateen kosketus (2013), Kluuvin galleria 15.2.–3.3.2013. Muovimuotoilua Itämerestä (2014), Helsingin valokuvabiennaali 2014, Helsingin yliopiston kirjaston Kaisa-talo 27.3.–14.5.2014. Kuvataiteen tohtorin opinnäytteessään Tuula Närhinen seuraa aaltojen, sateen sekä meriveden jättämien jälkien kuvallista jäsentymistä. Hän rakentaa laitteita, joiden avulla luonnonilmiöt piirtyvät näkyviin. Teokset saavat alkunsa havaintoja tallentavasta kenttätyöstä, ja niiden keskiössä ovat Närhisen soveltamat kokeellisen luonnontutkimuksen menetelmät. Närhisen työ arvioi luonnonilmiöiden kuvallista potentiaalia. Opinnäytteeseen kuuluu neljä vesiaiheista teoskokonaisuutta: Liplatus (2009), Merivesivärit (2012), Sateen kosketus (2013) ja Muovimuotoilua Itämerestä (2014). Installaatiot dokumentoivat työprosessia: kuvausvälineet ovat olennainen osa teosta, ja ne esitetään yhdessä syntyneen kuvamateriaalin kanssa. Ilmiöiden fysikaalinen ja materiaalinen kirjautuminen näyttäytyy runollisena tapahtumana, jossa taiteilija, luonto sekä instrumentit toimivat yhteistyössä. Vesiteemaa tulkitsevat teokset muodostavat sarjan tapaustutkimuksia, joiden avulla Närhinen erittelee kuvaesityksissä syntyvää tietoa ja näköhavainnoista rakentuvaa ymmärrystä. Opinnäytteensä kirjallisessa osassa Närhinen tarkastelee kuvausmenetelmien tiedollisia ulottuvuuksia laajemmassa kontekstissa. Hän taustoittaa pohdintojaan luonnonhistorian, tieteentutkimuksen ja (tieteen)filosofian esimerkein. Sekä taiteilijan että luonnontutkijan työ perustuu totuttujen kuvaamisen tapojen kyseenalaistamiseen ja uudistamiseen. Närhinen rinnastaa kuvataiteilijan työtä kokeellisen tieteen käytäntöihin ja selvittää erityisesti optisten instrumenttien merkitystä todellisuuden lähestymiskeinona sekä aistimaailman kuvallisena tutkimusvälineenä. Visual science and natural art : a study on the pictorial agency of natural phenomena Tuula Närhinen’s doctoral research is built around an artistic practice that explores tracings and (photo)graphic recordings created by waves, rain and seawater. Re-adapting instruments derived from natural science, she constructs visual interfaces that enable us to move beyond the explicit and to grasp the unfurling of a world invisible to the naked eye. Närhinen’s project considers the inherent visual potential in naturally occurring events. The thesis includes four exhibitions on the theme of water: Clapotis (2009), Seawatercolours(2012), Touch of Rain (2013) and Baltic Sea Plastique (2014). The artworks exhibit the making of the pictorial representations. The works emerge from interactions with water and result in gallery installations that, alongside the yielded graphs and artefacts, showcase the methods of inscribing and the devices implemented. The poetics of the practice arise from the corporeal enactment and the exposition of the medial translation. The artworks serve as case studies for further analysis of the cognitive and epistemic underpinnings of visual representation. In the written component of the thesis, Närhinen discusses aspects of visual knowledge in broader terms. Informed by the disciplines of science studies, natural history and philosophy her research compares and draws parallels between the instrumental practices of natural science and visual art, with an emphasis on optical technologies. The thesis focuses on pragmatic analogies between the scientific and artistic ways of knowing in order to explicate and contextualise methods of aesthetic meaning-making and to provide for a critical approach to the study of the phenomenal world.

Tutkimuksessa selvitettiin, mitkä asiat peruskoulun oppimisympäristöissä tuottavat iloa eri-ikäisille, eri sukupuolta oleville, opintomenestykseltään erilaisille, ja eri paikoissa sijaitsevissa ja erikokoisissa kouluissa oleville lapsille. Tutkimusaineisto kerättiin keväällä 2013 siten, että neljäs- ja kuudesluokkalaiset lapset (N=54) valokuvasivat kouluympäristöään. Kukin lapsi valikoi lopulta kuusi itse ottamaansa valokuvaa ja kirjoitti jokaisen valokuvan yhteyteen kuvatekstin, jossa hän selitti kuvaan liittämiään merkityksiä. Aineisto koostuu kaiken kaikkiaan 324 valokuvasta, joista 162 valokuvaa kertoo oppimisen iloa tuottavista asioista ja 162 valokuvassa kuvataan mielekkäitä paikkoja oppia. Aineiston analyysissa yhdistyy sekä kuva- että tekstiaineiston analyysi, jossa on hyödynnetty sekä kvalitatiivista- että kvantitatiivista aineiston käsittelyä. Valokuvien ja niitä koskevien kuvatekstien tulkinnassa on käytetty apuna NVivo-ohjelmaa, joka on mahdollistanut järjestelmällisen aineiston jäsentelyn myös eri muuttujien, kuten iän, sukupuolen, koulumenestyksen sekä koulun koon ja sijainnin, välillä. Metodologisesti tutkimus pohjautuu grounded theory- menetelmään ja merkityksiä lähestytään sosiaalisen konstruktivismin, fenomenologian, hermeneutiikan ja lapsilähtöisyyden kautta. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin perusteella lapsille iloa tuottavat peruskoulun oppimisympäristöissä: 1) osallisuus, 2) sosiaaliset suhteet, 3) turvallisuus, 4) esteettinen ja toimiva tila, 5) salliva ilmapiiri ja valinnan mahdollisuudet sekä 6) henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet. Nämä tulokset osoittavat, että lasten mukaan koulujen oppimisympäristöjen tulisi olla osallistavia, sosiaalisuuteen mahdollistavia turvallisia ympäristöjä, jotka antavat tilaa erilaisuudelle. Tutkimuksen tulokset osoittavat myös yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia iloa tuottavista oppimisympäristötekijöistä lapsen iän, sukupuolen, opintomenestyksen ja koulun koon suhteen. Tulokset ovat sovellettavissa viihtyisämmän kouluympäristön kehittämistyöhön.

Käsittelen tutkimuksessani itse kehittämäni lavastettavan valokuvan mahdollisuuksia taidekasvatusmenetelmänä. Menetelmälleni ominaista on, että se hyödyntää siirto-objektia, eli trasitionaaliobjektia kuvan päähenkilönä, jonka kautta teemaan perehdytään. Menetelmälleni on erityistä se, että ryhmääni osallistuva kuvaaja pysyy koko ajan kameran takana ja saa päättää itse kuvaan kuuluvista symbolisista elementeistä. Kuvasta valoon -projektin aikana olen taiteilijana itse määrittänyt transitionaaliobjektiksi mallinuken jalat, jotka aseteltiin jokaiseen paikkakuvaan. Tutkimuksesnäkökulmassani perehdyn raportoimaan saamistani tuloksista työpajan aikana, suhteuttamaan omaa tutkimustani suhteessa muihin vastaavanlaisiin taidekasvatusmenetelmiin, sekä rakentamaan tutkimukseni pohjalta toimivan menetelmäoppaan, joka löytyy tutkimukseni liitteistä. Tutkimukseni on taiteellinen tutkimus, jonka teoreettisena pohjana käytän yhteisötaiteen ja paikkasidonnaisen taiteen määrittelyjä. Psykologiasta olen poiminut Winnicottin transitionaaliobjektin käsitteen tutkiessani transitionaaliobjektia mahdollisuutena taiteellisessa työskentelyssä. Pohdin myös tutkimukseni suhdetta taideterapiaan. Tutkimukseni tarkoitus ei ole olla taideterapiaa ja menetelmää voi käyttää ilman taiteilijan tai psykologin koulutusta. Perustelen tutkimukseni aikana omia valintojani työpajassani, sekä pohdin kriittisesti mitä olisi pitänyt tehdä toisin tai mitä korostaa lisää. Analysoin menetelmääni työpajojen aikana tekemieni huomioiden ja haastattelujen pohjalta. Keskityn erityisesti Kuvasta valoon -työpajani rakenteeseen ja pohdin mikä siitä tekee erityisen. Tutkimukseni on toteutettu nuorille mielenterveyskuntoutujille ja lastensuojelun jälkihuollon asiakkaille huhti- ja toukokuussa 2014 ja ryhmään osallistui viisi ihmistä, sekä minun lisäkseni kaksi ohjaajaa.

Tämä pro gradututkielma tarkastelee maahanmuuttajien esittämistä lehtikuvissa. Tutkielma pyrkii selvittämään määrällisen sisällönanalyysin avulla, kuka edustaa maahanmuuttajia lehtikuvissa, kuka antaa heille kasvot ja toistuvatko jotkin elementit maahanmuuttajien esittämisessä. Tämän lisäksi tutkielma pyrkii selvittämään lähemmällä kuvaluennalla, ovatko nämä esittämisen tavat osaltaan toiseutta tuottavia tai uusintavia. Tutkielma jatkaa toiseuden tuottamisen tarkastelua sanomalehtijulkisuudessa ja nojaa suurelta osin Pentti Raittilan ja Tampereen yliopiston journalismin tutkimusyksikön tällä saralla tekemiin havaintoihin. Erotuksena aiempiin tekstisisältöihin keskittyneisiin tutkimuksiin, tarkastelun keskiössä ovat tässä sanomalehtikuvat ja niiden sisältämät merkityspotentiaalit. Aineistona käytetään Aamulehden kuvia maahanmuuttajista vuodelta 2009 ja niiden ohessa olevaa niin kutsuttua välitöntä verbaalista kontekstia eli otsikoita, ingressejä ja kuvatekstiä. Tutkielmassa tarkastellaan välittömän verbaalisen kontekstin osaa sanomalehtikuvien sanoman muokkaajana ja etsitään vastausta seuraaviin kysymyksiin: Kuka tai ketkä edustavat maahanmuuttajia Aamulehden lehtikuvissa 2009? Miten maahanmuuttajia esitetään lehtikuvissa 2009? Minkälaisia järjestyksiä Aamulehti tukee tai luo kuvillaan maahanmuuttajista? Tutkielmasta selviää, että maahanmuuttajia edusti sanomalehtikuvissa useimmiten tummaihoinen, aikuinen mies. Maahanmuuttajakuvista noin 85 prosentissa esiintyy vain mies tai miehiä. Tekstisisällössä heidän kerrotaan olevan afrikkalaisperäisiä. Lisäksi tutkielmasta selviää, että joissakin tapauksissa uutiskuvassa oleva eron ja toiseuden potentiaali aktualisoidaan kuvan välittömällä verbaalilla kontekstilla. Toisin sanoen otsikon, ingressin tai kuvatekstin ohjaamana lukijalle korostetaan kuvasta jotain maahanmuuttajaa meistä erottavaa tekijää. Aineistossa havaittiin pieni joukko kuvia, joissa maahanmuuttajia pyritään esittämään korostetun "suomalaisina". Kuvat erottuvat sitä yleisemmästä, neutraalista kuvastosta ja päätyvät toimimaan tarkoitusperiään vastaan. Merkitysten yhteentörmäyksessä kuvat maahanmuuttajista saavat jopa absurdeja piirteitä. Nämä kuvat muodostavat oman kuvatyyppinsä, maahanmuuttajakuvan, jota voi verrata tyyliltään sanomalehdissä nähtyihin suvaitsevaisuusjuttuihin. Maahanmuuttajakuvien merkitysten rakentumismekaniikkaa valaisemalla tutkielma tarjoaa kuvaajille ja kuvatoimittajille välineitä eroa korostavien representaatioiden tunnistamiseen ja niiden käytön mahdolliseen välttämiseen.

Tutkimus on aineistolähtöinen, valokuvaa hyödyntävä tutkimus, jonka tehtävä on tarkastella niitä tekijöitä, jotka saavat sosiaalityöntekijän viihtymään työssään eri sosiaalityön sektoreilla. Aineiston ja uupumisajattelua kyseenalaistavan ajatusmallin kautta on tarkoitus rikastuttaa aikaisempaa sosi-aalityöntekijöiden työssä viihtymiseen liittyvää tutkimustietoa ja kohdistaa sosiaalityöhön voima-varalähtöisempää näkökulmaa tähän astisen uupumustutkimuksen sijasta. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että sosiaalityössä voi viihtyä ja olla motivoitunut työn ajoittaisesti haastavaksi koetusta luonteesta huolimatta (esim. Forsman 2010; Matela 2009). Kansainvälisesti valokuvaa on hyödynnetty yhteiskuntatieteellisissä tutkimuksissa kiitettävästi, ja uutta näkökulmaa nostava tut-kimusmenetelmä näyttää löytäneen paikkansa myös suomalaisten yhteiskuntatieteilijöiden keskuu-desta (esim. Eräsaari 1995; Kannasoja 2013; Koskela 2014; Rajanti 1999). Sosiaalityöntekijöitä pyydettiin lähettämään lyhyen selitetekstin kera valokuvia siitä, mikä heitä auttaa viihtymään sosiaalityössä. Aineistopyyntöä levitetiin alan lehdissä ja sosiaalisessa mediassa sekä keskeisten julkisten työnantajien kautta. Valokuvista ja niiden mukana lähetetyistä seliteteks-teistä koostunut 57 valokuvan aineisto käsiteltiin sisällönanalyysin avulla hyödyntäen mediatutki-musta ja aikaisempia valokuvatutkimuksia käsitellyttä kirjallisuutta (esim. Seppänen 2005; Rose 2007; Tinkler 2013). Tutkimukseen osallistui 22 sosiaalityöntekijää. Sosiaalityöntekijät kuvasivat paljon ympäristöä, kuten työhuoneitaan. Myös työkavereihin ja asiakkaisiin liittyvät kuvat olivat aineistossa suosittuja. Tutkimustuloksena esitän, että sosiaalityöntekijän työssä viihtymistä edistävät sosiaalisen tuen ko-kemus, viihtyisä ja toimiva työympäristö, tauot, sekä työ itsessään. Valokuvatutkimuksen tulokset suhteutuivat hyvin aikaisempiin tutkimustuloksiin tuottaen myös uudenlaista näkökulmaa. Esimer-kiksi estetiikan merkitys työssä viihtymiselle nousi yhdeksi merkittäväksi osatekijäksi tuoden työ-hyvinvointikeskusteluun visuaalisen ulottuvuuden. Aineiston perusteella sosiaalityöntekijöiden yli-kuormittuneisuutta oli havaittavissa, mutta vastapainoksi sosiaalityöntekijöiden omistautuminen asiakkaille ja sosiaalityölle nousi myös vahvasti esiin. Valokuvan kyky tuottaa kepeää ja silti pai-nokasta tietoa tuli tutkimuksen myötä myös toteen näytetyksi.

Tutkimuksen tehtävänä on selvittää onko Varkaudesta nähtävissä urbaanin kaupungin piirteitä Jänisten valokuvaajasuvun valokuvia tarkastelemalla. Tarkoituksena on tarkastella kuinka Varkaus-nimisestä tilasta on kehittynyt itsenäinen Varkauden kaupunki ja peilata Jänisten valokuvaajasuvun kuvien kautta sen kaupungistumista. Keskeisiä kysymyksiä ovat: Onko Varkaus urbaani kaupunki? Kuinka se näyttäytyy valokuvissa? Onko urbaani todellista, vai onko se vain kuvaajan näkemys tai mielikuva? Työn tutkimusmateriaalina ovat Jänisten valokuvat sekä suvun jäsenten että Jänisten kanssa yhteistyötä tehneiden haastattelut. Mukana on ollut myös Rehellinen Varkaus teoksen pohjana olleita varkautelaisten haastattelunauhoja (1980). Varkauden museossa sijaitsevan Jäniksen valokuvakokoelman negatiiveja on arviolta noin 200.000 kappaletta. Näistä tarkastelun kohteena on ollut 13. Tutkimusmenetelmä on laadullinen, haastatteluihin ja kuvien analysointiin perustuva tarkastelu, jossa pyritään löytämään urbanisaatioteorioiden ja valokuvien välinen suhde. Kuvien tulkinnassa on käytetty Roland Barthesin kehittämää tulkintaa studiumista ja punctumista. Kuvia tarkastellessani olen lähestynyt niitä kolmen kaupunkiteoreettisen teeman kautta: kaupungin hahmon, kaupunkilaisten ja teknologian näkökulmista. Jänisten valokuvista löysin studiumin ja usein myös silmään pistävän punctumin, Löysin Jänisten kuvista tiiviin ja urbaanin Varkauden, jonka elämänsyke on ollut voimakas. Valokuvien urbaani kaupunki lupaa enemmän, kuin mitä todellinen Varkaus on, mutta silti Varkaudessa on myös urbaani todellisuus.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. The thesis analyses the differences in the ways key stakeholder groups are pictured in corporate photography of fifteen multinational corporations in three different sectors of economy. The data is extracted from annual reports of the corporations for the year 2005. The focus of the work is on corporate public relations, not advertising. The thesis applies the social semiotic theory of Gunther Kress and Theo van Leeuwen to corporate photographs. It combines the Kress and van Leeuwen framework with the Peircean concepts of firstness, secondness and thirdness, first proposed in the context of photography by Merja Salo. The method of the work, a variant of quantitative content analysis, is developed from Anssi Männistö’s image analysis method. The thesis shows that there are significant differences in the ways different corporate stakeholder groups are represented in corporate photography. The key differences are shown to be between representations of corporate management and other groups. The study shows that the representations of international corporate management are extremely uniform, and that there seem to be tight limits for the representations of corporate management. The management is uniformly pictured as engaging the reader in the style of a traditional portrait. There are also tight limits for the expression of emotion and feeling in corporate photography. The only emotional states that are present in the data are smiles or relatively neutral facial expressions. Negative emotion is not displayed by any stakeholder groups. There study shows that there is much more fluctuation in the ways employees and customers are represented, compared with the management. Corporate employees and customers are used as anonymous illustrations to the report, and they are given meaning through their vocational position at best, instead of their individual identities. The thesis suggests that the pictorial representations of the various stakeholder groups constitute a metanarrative, defined in the work as a presentation by the management to the shareholders, in which employees and customers act as evidence of the efficiency of the corporation. The metanarrative is compared to John Berger’s theory of the narrative of oil painting, which describes a continuity between advertising and classical oil painting. According to Berger, the key function of oil painting was to picture the commissioner of the painting surrounded by his estate and possessions, and act in this way as evidence of the commissioner’s wealth. The thesis suggests that the corporation presented in the annual report, as well as its employees and customers as stakeholders, can be understood, adapting the narrative of oil painting, as the estate and possessions of the management. They are then used to convince the shareholders, acting as the audience, of the efficiency and value of the corporation.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkimuksessa tarkastellaan digitaalisen valokuvauksen käsitettä. Tavoitteena on selvittää miten digikuvauksen käsite on muodostunut. Tämä on johtanut tutkimaan visuaalisen havainnoinnin muutosta. Tutkimusaineistona on valokuvausalan tutkimuksia ja väitöskirjoja. Tutkimusmenetelmänä on käytetty Foucaultin tiedon arkeologian mallia ja systemaattista käsiteanalyysiä. Tutkimukseni jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käsittelen digikuvauksen arkeologiaa ja kehitysvaiheita. Toisessa osassa analysoin digikuvauksesta käytyä keskustelua. Kolmannessa osassa teen ontologista synteesiä digikuvauksesta käydyn keskustelun pohjalta mm. informaatioteorian valossa. Valokuvaus on viimeisten kymmenen vuoden aikana muuttunut digitaaliseksi. William T. Mitchell oli ensimmäisiä tutkijoita, joka käynnisti keskustelun valokuvauksen kuolemasta. Hänen mukaansa digitaalinen valokuvaus ei ole valokuvausta. Lev Manovich esitti puolestaan, että digitaalinen valokuvaus ei merkitse valokuvauksen kuolemaa, vaan jatkumoa uutena mediana. Alan tutkijoiden parissa nousi keskustelu siitä, mitä on valokuvaus valokuvauksen jälkeen. Vuoden 2000 jälkeen digikuvaus on nopeasti kasvanut. Käsitteenä valokuvaus ei ole kuitenkaan kuollut. Vaikka perinteiset kamerat on korvattu digikameroilla, digitaalista valokuvausta ei ole selkeästi määritelty. Tutkimuksessani halusin selvittää onko valokuvaus muuttunut niin paljon, että meidän pitäisi löytää uudet määritelmät kuvaamaan digitaalista valokuvausta. Ne tutkijat jotka uskovat valokuvauksen kuolemaan esittävät painavimpana argumenttinaan sen, että valokuvauksen totuus on menetetty. Digitaaliseen valokuvaan ei voi uskoa kuten filmille kuvattuun perinteiseen valokuvaan. Valokuvaan (photograph – valon piirtämä) on liitetty totuusarvo automaattisesti käsin koskettamatta syntyneestä kuvasta. Silti valokuvaa on jo sen syntyhistoriasta alkaen manipuloitu ja korjailtu. Digitaalinen valokuvaus mahdollistanut helpon tietokoneella tapahtuvan kuvankäsittelyn ja murtanut käsitteen valokuvan totuudesta. Itse valokuvan totuus ei näytä muuttuneen, vaan digitaalisen kuvan muokkaus ja käyttö uusissa medioissa. Semioottisesti tarkastellen valokuvaa pidetään valon aikaansaamana indeksinä kohteestaan. Tällä perustellaan perinteisen valokuvan totuusarvoa. Eikö myös digitaalinen valokuva ole valon avulla tuotettu kuva kohteestaan? Mikä ero on filmille ja digitaalisen kameran kuvakennolle piirtyneellä kuvalla? Antiikin filosofit näkivät, että visuaalinen havainto teki ihmisestä autonomisen subjektin. Renessanssin koittaessa Albertin ikkuna teki hänestä oman ympäristönsä rakentajan. Valistusajalla camera obscura tarkasteli ihmistä elävänä objektina. Teollisen massatuotannon nousun aikana syntynyt valokuvaus vieraannutti kohteensa kuolleeksi tutkimusnäytteeksi. Informaatioaikakauden tuotteena syntynyt digikuvaus on herättänyt ihmisen takaisin oman havaintonsa subjektiksi. Informaatioteoreettisista lähtökohdista digitaalisen valokuvan totuutta haetaan sen sisältämästä tiedosta. Tieto on tulkinnan tulosta. Perinteinen valokuva on informaatiota siinä kuin digitaalinenkin valokuva. Informaatio ei kuitenkaan ota kantaa kuvan sisältämään tietoon tai totuusarvoon. Työhön kuuluva verkkoliite osoitteessa: http://digikuva.on.googlepages.com/

Hietaharju selvitti väitöstutkimuksessaan, miten valokuvan rakenne-elementit eli sommittelun perustana olevat valon, tilan ja ajan esittämiset vaikuttavat valokuvan sisältöihin. Lisäksi hän selvitti, millaisia perusteluja esitetään valokuvan erilaisille käyttötarkoituksille. Nämä johtivat tutkijan tarkastelemaan valokuvatulkinnan rakentumista eräänlaisena dialogina kuvan ja katsojan välillä.- Tulkintaa voidaan tarkastella kysymyksillä, miten kuva kertoo ja missä kuva kertoo. Valokuvan muotokieli, sen sommittelu, on oikeastaan sellaista perustietoutta, jota tässä tutkimuksessa verrataan Aleksis Kiven seitsemän veljeksen lukemaan oppimiseen - valokuvaajatkin tarvitsevat oman a-p-c-kirjansa, Hietaharju sanoo.Hietaharju tarkastelee valokuvauksen olemusta yhtäältä modernististen muotokielimäärittelyjen, toisaalta postmodernistisen kontekstipainotusten näkökulmista. Molempia tarvitaan tulkinnan määrittämisessä. Hietaharju käsittelee myös kameran ja silmän perustavanlaatuista eroavaisuutta todellisuuden havainnoimisessa. Valokuva syntyy välineen avulla ja se muuttaa aina havaintoa - jo valokuvan syntytapa, poikkileikkaus ajasta, synnyttää katsomistilanteessa tarpeen miettiä kuvanottohetken tapahtumaa. Valokuva on todellisuuden tapahtuman tallenne tilanteeksi, joka tulkinnassa muuntuu takaisin vastaamaan omaa havaintoamme todellisuudesta.- Työn pääotsikko, Valokuvan voi repiä, viittaa yhtäältä siihen, että valokuvan olemuksen selvittämiseksi tarvitaan useita erilaisia lähestymistapoja, eikä tutkimuksessa saa jäädä kiinni yhteen ainoaan tarkasteluun. Toisaalta repiminen viittaa abstraktiin repimiseen, sellaiseen elämykselliseen valokuvan tarkasteluun ja myötäelämisen kykyyn, joka vasta mahdollistaa valokuvan puhumisen katsojalle, Hietaharju tarkentaa.Repiminen viittaa vielä tarpeeseen pyrkiä irti sellaisista tulkintaa ohjaavista näkökulmista, jotka elävät hyvinkin sitkeästi meidän havaintojamme määritellen. Tällaiset ajatus- ja tulkintamallit ovat vahvasti kulttuurisia, ne syntyvät omassa kasvu- ja toimintaympäristössämme. The purpose of this study was to find out how the basic construction elements of a photograph impact on its narrative content and how the different contexts will be articulated by the persons participating in the entrance exams of Jyväkylä Polytechnic, School of Cultural Studies in 2001, 2002 and 2003.Theories of cultural studies, semiotics, hermeneutics, aesthetics and art are used to explore the ontological foundation of photography. Modernism ' s formal design elements and postmodernism ' s contextual emphasis are both discussed in order to make a compromised view: both the viewing context, the communicational purposes of a photograph and its formal design elements will have an impact on the interpretations of a photograph.The basic formal elements are here classified into three categories: light, time and space. Different concepts of space and its two-dimensional design forms were the most important constructional elements in percepting the visual narrative power of a photograph. Framing, the foreground-background relationships, perceptional lines and diagonals were also named as having impact on the interpretative content. Time was usually interpreted as a cross-cut of linear time and the action in reality was transformed as a situation in a photograph. The reading of a photograph is based on polysemic cultural schemes which in turn will form thematic interpretations.There were common features in arguing the different uses for a photograph: poor technical quality of a photograph will limit and prohibit its use in public communication, it is suitable only for private memoirs. The pragmatically described uses of a photograph also have different values attached to it: in press, advertisement, private memory and art uses the informational value were mentioned. A photograph has also value as witness and seduction. The photograph has also an emotional value in art. All in all the photograph was evaluated as applicable for several different uses if it is strengthened with written or spoken words or other images.The interpretation of a photograph can be described as three focusing layers: focusing in front of the photograph will emphasize the emotional reactions of the interpreter, focusing on the surface of a photograph fixes in its formal qualities and focusing behind the photographic surface will broaden the interpretation to ideological, social and political issues.The interpretational model is finally reduced as a question to which every photograph is capable of distributing an answer: what does this photograph tell about man, human or humanity? Also the interpretation will end in constructing an immaterial photograph between a material photograph and a spectator.

Doing family photography : the domestic, the public and the politics of sentiment / Gillian Rose. Surrey : Ashgate, 2010.