Search

Tutkimme Keski-Suomessa pitkään jatkunutta turvekiistaa selvittämällä kyselyllä ja haastatteluilla kansalaisten käsityksiä turvetuotannosta ja sen vesistövaikutuksista. Tutkimuksemme osoittaa, että poliittis-hallinnollinen järjestelmä ei ole kyennyt täyttämään ympäristönsuojelulain tavoitetta turvata kansalaisille terveellinen ja viihtyisä ympäristö ja parantaa kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöä koskevaan päätöksentekoon. Lailla ei ole edellytyksiä säännellä kaikkia niitä luontoa hyödyntäviä toimintoja, joiden kansalaiset kokevat saastuttavan vesiympäristöään. Tämä puute näkyy esimerkiksi turpeennoston kaltaisissa toiminnoissa, jotka aiheuttavat vesistöjen hajakuormitusta eri paikoista ja eri tavoin. Maaseudun asukkaat pitävät epäoikeudenmukaisena sitä, että heidän vesiympäristöään saastutetaan, jotta kaupunkeihin saadaan halpaa lämpöenergiaa. Epäoikeudenmukaisuuden tunne johtuu seuraavista tekijöistä: (1) Viranomaiset perustavat vesien tilan arvioinnin tieteelliseen ja tekniseen tietoon ja sulkevat pois ristiriitaiset tiedot ja kansalaisten kokemukset. (2) Vesien pilaantumisesta kärsiviä ihmisiä ei tunnusteta turpeenottoa koskevan sääntelykehyksen osallistujiksi. (3) Kansalaisiin vaikuttaa viranomaisten ja poliitikkojen välinpitämättömyys vesien tilasta kärsivien ihmisten huolia kohtaan. (4) Ihmisten välittömään ympäristöön liitettyjä kulttuurisia ja sosiaalisia arvoja ei pidetä merkityksellisinä turpeenottoa koskevassa sääntelykehyksessä. Turvekiistan analyysi paljastaa tarpeen parantaa deliberatiivisen demokratian toimintaa ympäristöhallinnossa., We investigated the long-standing peat dispute in Central Finland by conducting a survey and interviews to determine citizens' perceptions of peat extraction and its impact on water bodies. The analysis reveals that the political-administrative system has not been able to safeguard the purpose of the Environmental Protection Act to ensure a healthy and pleasant environment for citizens and to improve the opportunities of citizens to affect decision-making concerning the environment. This shortcoming is reflected in activities such as peat extraction, which causes diffuse pollution of water bodies. The sense of injustice arises from the following factors: (1) The authorities base the assessment of the status of waters on scientific and technical information and exclude conflicting information and public experience. (2) People affected by water pollution are not recognized as participants in the regulatory framework for peat extraction. (3) Citizens are affected by indifference on the part of public authorities and politicians towards people concerned about the state of waters. (4) The cultural and social values people attach to their environment are not considered relevant in the regulatory framework for peat extraction. The analysis of the peat dispute reveals the need to improve the functioning of deliberative democracy in environmental governance.

Vaikka kaupunkien, teollisuuden ja maatalouden jätevedenpuhdistamot ovat olleet vesiensuojelun tärkeimmät välineet kaikissa teollisuusmaissa, ei yhdenkään suuren teollisuusmaan vesiensuojelun ympäristöhistoriasta ole tehty monitieteistä ja kattavaa kansallista tutkimusta. Tämä koskee myös Neuvostoliittoa. Useimmat tutkimukset käsittelevät Neuvostoliiton ympäristöteemoja laajasti, jolloin suurtenkin yksittäisten sektoreiden, kuten vesiensuojelun, esittelyt ovat jääneet pinnallisiksi. Tästä syystä artikkelimme tavoitteena on pyrkiä luomaan ensimmäinen, suomeksi kirjoitettu yleiskuva Neuvostoliiton vesiensuojelun ympäristöhistoriasta vuosina 1917–1991. Keskitymme kolmeen alateemaan: vesistöjä koskevan lehdistökeskustelun, vesistöjen luonnontieteellisen tutkimuksen ja jätevedenpuhdistuksen kehityksen ympäristöhistoriaan. Esittelemme myös vesiensuojelun normatiivisen ohjauksen päävaiheita. Tutkimuskirjallisuuden lisäksi olemme käyneet läpi luonnontieteilijöiden ja insinöörien ammatillisia raportteja, artikkeleita ja kirjoja sekä neuvostolehdistöä (Pravda ja Izvestija). Metodologisesti tutkimuksemme edustaa autoritaaristen yhteiskuntien ympäristöhistorian tutkimuksen uutta koulukuntaa, jonka tavoitteena on tarkastella eri yhteiskuntajärjestelmiä edustavia maita monitieteisten lähestymistapojen ja empiiristen lähdeaineistojen avulla aiempaa avoimemmin. Ilmeisistä ongelmista huolimatta vesistöjen saastumisesta muotoutui Neuvostoliiton varhaisin ja merkittävin yleisesti tunnustettu ympäristöongelma ja vesiensuojelusta tuli sen ympäristönsuojelun vanhin, laajin ja ehkä tehokkain sektori. Although urban, industrial and agricultural wastewater treatment plants have been the main instrument for water protection in all industrialised countries, no multidisciplinary and comprehensive national study has been conducted on the environmental history of water protection in any of the major industrialised countries. This also applies to the Soviet Union. Most studies deal extensively with Soviet environmental themes, leaving presentations of even large individual sectors, such as water protection, superficial. For this reason, the aim of our article is to try to create the first overview, written in Finnish, of the environmental history of water protection in the Soviet Union in 1917–1991. We focus on three sub-themes: the press debate on water pollution and protection, the environmental history of scientific research on water pollution, and the construction of wastewater treatment plants. We also present the main stages of the normative control of water protection. In addition to research literature, we have reviewed professional reports, articles and books by natural scientists and engineers, as well as the Soviet press (Pravda and Izvestiya). Methodologically, our research represents a new school of thought on the study of the environmental history of authoritarian societies, with the goal of looking more openly at countries representing different social systems through multidisciplinary approaches and empirical source data. According to our results, water pollution became the most significant and widely recognised environmental problem in the Soviet Union, and water protection became its oldest, largest, and perhaps most effective sector of environmental protection., Our article is the first attempt to build a general understanding of the environmental history of water protection in the Soviet Union, which has not previously been studied on a national level. Previous research has been scarce and ideologically biased, although more objective research can be found at a local level. We examine the social and societal significance of water protection and the historical layers and turning points of water protection and wastewater treatment plant construction through three broader chronological periods. In addition to previous research, the sources of this article include scientific Soviet publications, articles of scientific communities focusing on the water theme, and articles published by the most important Soviet newspapers, Pravda and Izvestia. With urbanization, industrialization, and agricultural development, the Soviet Union faced the same environmental problems as the Western countries. However, the Soviet Union's efforts to solve these problems were shaped by the communist system.

Viherala on merkittävä ja kasvava toimiala. Ilmastonmuutos ja lajien monimuotoisuuden suojelu lisäävät entisestään viheralan painoarvoa. Viheralan kehittäminen edellyttää monipuolista tieteellistä tutkimusta ja kykyä soveltaa uutta tietoa luovasti. Tutkimusta tehdään huomattavan paljon mutta sen vaikuttavuudesta tiedämme suhteellisen vähän. Tämä näkyi myös kevään 2023 Viherpäivien teemassa: Viisas, älykäs, vihreä – muuttuuko tieto teoiksi? Tässä artikkelissa filosofi, professori emeritus Antti Hautamäki selventää, mitä tieteellinen tutkimus on ja miten sitä voidaan soveltaa viheralalla. nonPeerReviewed

Pölyttäjähyönteisten katoaminen on osallistanut ihmisiä lajien suojeluun. Vihertalouden myötä on muotoutunut myös mielikuvia pölyttäjähyönteisten optimaalisista elinympäristöistä sekä pölyttäjäkasveista. Suomessa tieteelliset pölyttäjähyönteisten pitkäkestoiset elinympäristötutkimukset ovat rahoituksen puuttuessa tuottaneet vain niukasti tietoa pölyttäjäkeskusteluun. Tämä monivuotinen ja useampaan metodiin pohjautuva tutkimus tarkastelee kimalaisten vuorovaikutussuhdetta erilaisiin ihmisen muokkaamiin ympäristöihin ja niiden kasveihin. Vahvan kestävyysajattelun tavoitteiden mukaisesti tutkimus hyödyntää tutkimusasetelmissaan eri tieteenalojen lähestymiskulmia: taidetta ja taidekasvatusta elämäsidonnaisemman tutkimusaluerakenteen muodostamisessa, maantiedettä mittausmenetelmissä ja alueellisissa tarkasteluissa, kasvi- ja eläinbiologiaa lajistovuorovaikutusseurannoissa ja filosofiaa pohdintojen kokoajana. Tutkimus tarttuu eettisiin kysymyksiin paitsi pölyttäjähyönteisten elinympäristöjen myös tutkimusmenetelmien ja tutkijan itsensä osalta., The disappearance of pollinating insects has increased people’s interest in protecting them. Ideas of green economy have informed images of optimal habitats for plant-pollinator interactions. In Finland, long-term scientific habitat researches of pollinating insects have only produced little information for the pollinator discussion. This long-term, multi-method research observes the interaction of bumblebees with various man-made environments and their plants. The article reports the results of field studies conducted in 2019 and 2020 and also raises ethical issues concerning the methods of insect research from the perspective of strong sustainability thinking.

Risteyksessä on Versuksen ja Alue- ja ympäristötutkimuksen seuran (AYS) teemajulkaisusarja.

Ekologiset kompensaatiot ovat keino, jonka avulla voidaan estää kokonaisheikennyksen syntymistä luonnolle. Kompensaation tarve luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi on tunnistettu kansainvälisesti ja sittemmin myös Suomessa luonnon-suojelulain toimivuusarvioinnissa (kts. hallituksen esityksen luonnos, Valtioneuvosto 2021). Alue ja Ympäristö -lehdessä julkaistu tutkimuksemme ”Ekologisten haittojen hyvittäminen suojelualueita ennallistamalla” (Mustajärvi ym. 2019) tarkasteli jo aiemmin suojeltujen, mutta ihmistoiminnan heikentämien alueiden soveltumista kompensaatiossa tarvittavien luontohyötyjen tuottamiseen. Sen keskeisenä tavoitteena oli selvittää, voidaanko jo aiemmin suojellulla alueella toteutetun ennallistamisen tuottamia luontohyötyjä pitää aidosti lisäisinä, eli sellaisina, joita ei olisi syntynyt muutenkin. Toisin sanoen selvitettävänä oli, tehtäisiinkö ennallistamis-toimet suojelualueille joka tapauksessa jo olemassa olevien velvoitteiden seurauksena. Tutkimuskysymys liitettiin käytäntöön suoluontoon kohdistetun tapaustutkimuksen avulla, ja tuotetun lisäisen hyvityksen määrää arvioitiin elinympäristöjen tilan edistämistyöryhmän kehittämään niin sanottuun ELITE-malliin pohjautuen (Kotiaho ym. 2015).

Jätteet ovat osa yhteiskuntaa, sillä ilman epäjärjestystä ei voi olla järjestystä. Perinteisesti jäte on ollut jotain, josta on päästävä eroon ja joka on hävitettävä näkyvistä. Historian saatossa jätteet ovat kuitenkin muuttuneet terveyden ja ympäristön häiriötekijästä yhä keskeisimmin resurssiksi, jolla nähdään olevan arvo. Kiertotalouden vauhdittaman arvonmuodostuksen myötä jäte onkin kytketty yhä tiiviimmin osaksi taloutta, mikä on vaikuttanut myös jätepolitiikan tavoitteiden muodostumiseen. Erityisiä haasteita sen voidaan katsoa muodostavan jätepolitiikan tavoitteelle estää jätteen syntymistä. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin jätteen synnyn ehkäisyä kunnallisen jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta kuntakontekstissa, jossa on hiljattain laadittu seudulle jätepoliittinen ohjelma. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus. Työn tarkoituksena oli selvittää jätteen synnyn ehkäisyyn tähtääviä jätepoliittisia toimia alueella ja jätehuoltoviranomaisen toimijuutta näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Keskeisimpänä käsitetaustana toimivat ympäristöpolitiikan ohjauskeinot. Tutkimus kohdistui Jyväskylän seudun kunnalliseen jätehuoltoviranomaiseen ja alueelle kesällä 2021 hyväksyttyyn jätepoliittiseen ohjelmaan. Tutkimuskysymyksillä selvitettiin sitä, millä tavalla jätehuoltoviranomainen voi ohjauskeinoillaan edistää kiinteän yhdyskuntajätteen synnyn ehkäisyä ja miten alueen jätepolitiikalla tuetaan ja kannustetaan kotitalouksissa syntyvän yhdyskuntajätteen määrän vähentämiseen. Aineiston muodosti kahdeksan Jyväskylän seudun jätelautakunnan piirissä tehtyä puolistrukturoitua teemahaastattelua. Haastateltavista viisi oli luottamushenkilöitä ja kolme viranhaltijoita. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin alueen jätepoliittista ohjelmaa ja haastatteluaineiston tueksi tehtiin kaksi toimintaympäristöä ja jätepoliittista ohjelmatyötä avaavaa ylimääräistä haastattelua. Haastateltavat edustivat alueen jätehuoltoyhtiötä ja valvovaa viranomaista. Aineiston analysoinnissa käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimuksen aineiston perusteella jätehuoltoviranomaisessa nähdään jätteen synnyn ehkäisyn ja jätteen määrän vähentämisen tarkoittavan eri asioita. Tavoitteina ja toimenpiteinä ne kuitenkin menevät herkästi sekaisin, ja valtaosa viranomaisen keinoista tähtää jo syntyneen jätteen määrän vähentämiseen. Jätehuoltoviranomaisen vaikutuskeinoilla ei nähdä merkittävää vaikutusta kotitalouksien kiinteän yhdyskuntajätteen synnyn ehkäisyyn. Suurin potentiaali nähdään informaatio-ohjauksella ja mahdollisesti tulevaisuudessa taloudellisena ohjauskeinona toimivalla jätetaksalla. Jätepolitiikan toimet kotitalouksissa syntyvän yhdyskuntajätteen määrään vähentämiseksi perustuvat kierrätyksen tehostamiseen, jota pyritään edistämään myös viranomaisen hallinnollisilla ja taloudellisilla ohjauskeinoilla. Jätteen synnyn ehkäisyä edistetään pääasiassa yhdyskuntajätehuollon ulkopuolella kunnan muissa toiminnoissa, jotka on saatettu jätepoliittisen ohjelman piiriin.

Highlights • PFOS is the predominant risk driver at AFFF-impacted sites. • Off-site migration of PFAS is major determinant of environmental and health risks. • Even single fire suppression event can lead to long-term PFAS discharges. • Risks of PFAS can be evaluated by conventional assessment approaches. • Formal PFAS thresholds are conflicting and may compromise risk-based decision making. Per- and polyfluoroalkyl substances (PFAS) comprise a wide group of persistent chemicals, whose ubiquitous occurrence in the environment, particularly due to their extensive use for fire suppression in aqueous film forming foams (AFFFs), has raised global attention. We evaluated the impacts of PFAS at three firefighting training sites and one industrial site in Finland, to highlight key elements to be considered in the retrospective risk assessment of these chemicals. The site assessments covered the occurrence and distribution of 23 PFAS in multiple environmental matrices, i.e., soil, sediment, surface water, groundwater, and biota, and the subsequent risks to human health and the environment owing to the migration of and exposure to the selected compounds. Our study showed that the extensive use of nowadays restricted or substituted PFAS, particularly PFOS, are still often the predominant compounds detected at AFFF-impacted sites and will continue to cause long-term risks to the environment. The most significant environmental or health risks at these sites are likely to concern aquatic ecosystems, fish consumption or groundwater usage due to the off-site migration of PFAS. Here, even a single fire extinguishing event can be a considerable contributor. We also illustrate that conventional procedures based on simple mass-balance, and exposure models, with a focus on PFOS and other site-specifically relevant PFAS may provide sufficient means to assess the risks. Moreover, we address that despite the exceedance of the very stringent regulatory threshold values issued recently for PFAS, the actual site-specific risks to human health and the environment may remain reasonably low.

nonPeerReviewed

Highlights • Biodiversity offsets rarely include participatory methods to involve local people • When planning biodiversity offsetting area, local people’s cultural, spiritual or recreational values are not acknowledged • Development of offsetting methodology to participatory direction has rarely been done Biodiversity offsetting is the widely studied last step of the mitigation hierarchy. Despite numerous studies and the methodological development completed for biodiversity calculations, the human aspect remains unsolved. Biodiversity conservation is typically governed at national or state levels, but the harm caused to biodiversity as well as people occurs locally. In biodiversity offsetting, biodiversity values can be relocated far from the original area, but relocating the values people hold regarding their nearby nature may not be possible. Acknowledging the local people's hopes and values may further complicate biodiversity offsetting, therefore it emphasises even more the need to avoid and reduce the negative impacts, i.e. the earlier steps of mitigation hierarchy. In this review we present the current understanding of the social impacts on biodiversity offsetting based on scientific literature. We identified a clear research gap in relation to the opportunities local people have to participate in decision-making processes related to biodiversity offsetting. Biodiversity offsetting can cause the displacement of local people and negatively affect their livelihood, but there is little literature on that aspect of the offsetting procedure. In addition, biodiversity offsetting can cause loss of livelihood or living area in the Global South while impacts in the Global North are often more indirect. Ways to compensate the losses to local people vary from land use rights in other areas to economic compensation. It is unclear if there are offsetting protocols which are acceptable both socially and in terms of biodiversity.

Ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää yhteiskuntaa ja ns. ekohyvinvointivaltiota rakennettaessa tulee kohdistaa huomiota myös valtion ulkopuolelle kytkeytyviin toimitusketjuihin. Toimitusketjuissa voi ilmetä haastavia ihmisoikeus- ja ympäristöongelmia. Esimerkiksi pakkotyöhön, lapsityöhön ja epäinhimillisiin työskentelyolosuhteisiin on puututtava. Ilmastokriisin ratkaisemiseksi ja globaalin luontokadon torjumiseksi on tärkeä säännellä myös toimitusketjuja, ei vain omassa maassa tapahtuvaa tuotantoa. Valtioiden tulee asettaa tuontituotteille kestävyyskriteerit ja vaatia yrityksiltään vastuullista toimitusketjujen johtamista. Minimissään yritysten tulee noudattaa pakottavaa sääntelyä. Edelläkävijäyrityksille jää tilaa proaktiivisesti kehittää toimitusketjuja vielä paremmiksi kunkin yrityksen arvojen mukaan. Kontribuutiomme on tuoda valtion kauppaa ja toimitusketjuja koskevan sääntelyn sekä yritysten vastuullisen toimitusketjujen hallinnan näkökulmat ekohyvinvaltiokeskusteluun., When building an environmentally and socially sustainable society and the so-called eco-welfare state, we must also pay attention to business supply chains where challenging human rights and environmental problems may exist. We need to address the problems of forced labor, child labor and unhuman working conditions. To combat the climate crisis and global biodiversity loss, attention is needed in regulating activities in supply chains, not only in production taking place in the own country. Countries must set sustainability criteria for products and demand sustainable supply chain management from companies operating within their jurisdiction. At a minimum, businesses must comply with mandatory regulation. However, frontrunner companies can proactively develop even more sustainable and responsible supply chains aligned with company values. The contribution of this paper is to bring the government regulation and sustainable supply chain management perspectives into the eco-welfare state discussion.

Scientists have warned decision-makers about the severe consequences of the global environmental crisis since the 1970s. Yet ecological degradation continues and little has been done to address climate change. We investigated early-career conservation researchers' (ECR) perspectives on, and prioritization of, actions furthering sustainability. We conducted a survey (n=67) and an interactive workshop (n=35) for ECR attendees of the 5th European Congress of Conservation Biology (2018). Building on these data and discussions, we identified ongoing and forthcoming advances in conservation science. These include increased transdisciplinarity, science communication, advocacy in conservation, and adoption of a transformation-oriented social–ecological systems approach to research. The respondents and participants had diverse perspectives on how to achieve sustainability. Reformist actions were emphasized as paving the way for more radical changes in the economic system and societal values linked to the environment and inequality. Our findings suggest that achieving sustainability requires a strategy that (1) incorporates the multiplicity of people's views, (2) places a greater value on nature, and (3) encourages systemic transformation across political, social, educational, and economic realms on multiple levels. We introduce a framework for ECRs to inspire their research and practice within conservation science to achieve real change in protecting biological diversity.

Muovien aiheuttamat ympäristövaikutukset ja etenkin meriin päätyvä muoviroska ovat globaali ongelma, joka on ollut näkyvästi esillä julkisuudessa. EU:n kertakäyttömuovidirektiivi (SUPD) pyrkii osaltaan ratkaisemaan tätä ongelmaa kieltämällä tietyt kertakäyttömuovituotteet (esim. ruokailuvälineet) ja rajoittamalla joidenkin tuotteiden käyttöä. SUPD edellyttää, että kukin jäsenmaa ottaa käyttöön toimia, joilla vähennetään juomamukien ja ns. take away -ateriapakkausten ja eräiden elintarvikkeiden yksittäispakkausten kulutusta. Toimet ovat jäsenmaiden vapaasti määriteltävissä. Tässä artikkelissa kerrotaan hankkeesta, jossa tunnistettiin ja arvioitiin vaihtoehtoisia kansallisia toimia. Toimien vaikuttavuuden arviointia vaikeuttivat huomattavasti direktiivin määritelmien tulkinnanvaraisuus ja eräät tiedonpuutteet.

Muovien aiheuttamat ympäristövaikutukset ja etenkin meriin päätyvä muoviroska ovat globaali ongelma, jota pyritään ratkaisemaan useiden ohjauskeinojen avulla. EU:n kertakäyttömuovidirektiivi eli ns. SUP-direktiivi (2019/904/EU) pyrkii rajoittamaan eräiden kertakäyttömuovituotteiden markkinointia ja kulutusta. SUP-direktiivin 4 artikla edellyttää jäsenmaita ottamaan käyttöön toimia, joilla saadaan aikaan elintarvikkeiden pakkauksissa käytettyjen muovituotteiden kuten juomamukien (ml. korkit ja kannet) ja välittömästi syötäväksi tarkoitettujen elintarvikkeiden pakkausten ”kunnianhimoinen ja pysyvä kulutuksen väheneminen”. Jäsenmaat voivat itse määritellä tarvittavat toimet. Tässä raportissa esitetään tulokset hankkeesta, jossa tunnistettiin ja arvioitiin toimia, jotka voitaisiin toteuttaa Suomessa. Hanke toteutettiin kolmivaiheisena. Ensimmäisessä vaiheessa tiedusteltiin sähköpostitse eräiden EU-maiden toteuttamista ja suunnitelluista toimista 4 artiklan toimeenpanemiseksi. Tietoa mahdollisista kulutuksen vähentämistoimista etsittiin myös kirjallisuudesta. Vaiheessa 2 selvitettiin Webropol-kyselyllä kotimaisten sidosryhmien näkemyksiä tunnistetuista ohjauskeinoista ja kerättiin kirjallisuudesta ja internetistä tietoa vaihtoehtoisista materiaaleista ja tuotteista. Vaiheessa 3 tehtiin täydentäviä asiantuntijahaastatteluja. Näiden, Webropol-kyselyjen vastausten, tieteellisten artikkelien ja raporttien (etenkin elinkaariarviointien) sekä lainsäädännön vaikutusarviointia varten annettujen ohjeiden perusteella arvioitiin vähentämistoimien vaikuttavuutta SUP-direktiivin tavoitteiden ja mm. ruoan elinkaaren aikaisen hävikin minimoinnin kannalta sekä vaikutuksia (ympäristö, kustannukset, muut) ja toteuttamiskelpoisuutta. Työvaiheessa 3 tarkasteltiin myös mahdollisuutta asettaa kansallisesti määrällinen, Plastics Pact- sitoumuksen mukainen 20 prosentin kulutuksen vähenemistavoite. Arvioinnin perusteella kielto, myyjään kohdistuva ensisijaisuusvelvoite ja ecodesign osoittautuivat vaikuttavuudeltaan parhaimmiksi keinoiksi vähentää kertakäyttömuovituotteiden kulutusta. Vaikutusten kannalta parhaita vaihtoehtoja olisivat kaksi viime mainittua ja ympäristömerkintä, ja toteuttamiskelpoisimpia julkisten hankintojen kriteeristö, ympäristömerkintä ja ensisijaisuusvelvoite. Ensisijaisuusvelvoite nousi kaikki arviointikriteerit huomioiden parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Tarkastellun 20 prosentin kulutuksen vähenemisen arvioitiin toteutuvan ainakin noutoruokaa myyvissä anniskelupaikoissa, kun rajoitettaisiin kertakäyttöpakkausten käyttö vain mukaan otettaviin aterioihin ja juomiin. Muovisten kertakäyttöpakkausten kulutusta voidaan käytännössä vähentää korvaamalla ne muista materiaaleista valmistetuilla kertakäyttötuotteilla tai kestotuotteilla. Raaka-aineiden ohella myös tuotteiden valmistusprosessit ovat erilaisia. Tiedossa ei ollut, minkälaisilla tuotteilla kertakäyttöiset muovituotteet käytännössä korvattaisiin. Lisäksi ympäristövaikutusten arvioinnissa aineistona käytettyjen elinkaariarviointien menetelmät, rajaukset ja lähtötiedot vaihtelivat, eivätkä tarkastellut tuotteetkaan olleet täysin samanlaisia. Elinkaariarviointien tulokset eivät siten ole keskenään suoraan vertailukelpoisia. Nämä seikat aiheuttivat epävarmuutta vähentämistoimien arvioinnin tuloksiin. Suurin epävarmuustekijä oli epäselvyys siitä, mitkä tuotteet ylipäätään katsotaan kuuluviksi SUP-direktiivin 4 artiklan piiriin. Suomessa ei ole tietoa muovia sisältävien kertakäyttötuotteiden tai niiden sisältämän muovin määristä. Nämä tiedot ovat avainasemassa vähentämistoimien vaikutusten ja vaikuttavuuden arvioinnissa. Määrätietoja tarvitaan myös kulutuksen vähenemisen lähtötason määrittelyssä ja sen toteutumisen seurannassa, ja niitä voitaisiin kerätä jätejakeiden tutkimuksista, tukkuliikkeiltä, valmistajilta ja maahantuojilta, kuluttajakyselyillä tai tuottajavastuun mukaisen raportoinnin yhteydessä. Komissio tulee kuitenkin määrittelemään käytettävät seurantamenetelmät.

On the EU level the main instrument to control industrial releases is the Industrial Emissions Directive (IED), particularly through the publication of BAT Reference documents (BREFs) and the corresponding key chapter, the BAT conclusions. The objective of the IED is to achieve a high level of environmental protection as a whole. This target can only be achieved when the BREFs include all chemicals and substances used in or potentially released from industrial processes, both the ones that have already been identified as hazardous and regulated, as well as the less known and non-regulated ones. At the centre of this report is the analysis of the information exchange under the IED, which results in BREFs and corresponding BAT conclusions. This report proposes how relevant information on chemicals used in or released from industrial processes can be more systematically addressed during BREF reviews. Special emphasis is given to possibilities to better use the available data generated in the context of other pertinent EU legislation such as REACH and POPs Regulation and Water Framework Directive (WFD). The HAZBREF project recommends further systemic cooperation and exchange of information between the European IPPC Bureau coordinating the BREF work and chemical experts from REACH, WFD and the POP convention community. To identify the hazardous chemicals relevant for a given industrial sector and to strengthen the measures to control them, BREF reviews require extended frontloading, systematic identification of chemicals and reinforcing the BREF Technical Working Group (TWG) with knowledge on chemicals. The HAZBREF project further recommends including a specific chapter on chemicals in all BREFs and BAT conclusions and proposes the key topics to be addressed. The proposals of this report seem to fall within a favourable political context with the recently published European Green Deal that defines a new policy framework requiring a deep transformation for the EU’s economy for a sustainable future. One of the key commitments of the EGD is the EU’s zero pollution ambition for a non-toxic environment, which is supported by the Chemicals Strategy for Sustainability published in October 2020. The proposals made by the HAZBREF project would further strengthen the future BAT conclusions and support the IED in achieving the abovementioned EU policy objectives.

Tässä tutkielmassa tarkastelen toisiin ihmisiin, muihin lajeihin ja ympäristöön kohdistuvaan empatiaan kasvattamista 1.–6. luokkien oppikirjoissa. Lähestyn aineistoa sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta suhtautuen siihen osana kasvatuksen todellisuuden rakentumista. Analyysimenetelmänä tutkielmassa toimii diskurssianalyysi, jonka avulla kielen sosiaalisia merkityksiä saadaan nostettua esille tunnistamalla kielenkäytössä esiintyviä puhetapoja. Tutkielman tavoitteena on tuoda näkyväksi niitä kielenkäytön tapoja, joilla luodaan merkityksiä puheen kohteena oleville asioille ja tarkastella niiden merkitystä todellisuuden rakentumisessa. Empatiakyky on joustava, opeteltavissa oleva taito, joka kuuluu osana prososiaalisen käyttäytymisen kokonaisuuteen. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (POPS 2014) empatiakasvatukseen viittaavaa sisältöä, kuten ohjaamista tunnetaitoihin ja toisen näkökulman huomioimiseen, löytyy useiden oppiaineiden sisällöistä. Tämän tutkielman aineisto muodostuu elämänkatsomustiedon, historian, uskonnon, yhteiskuntaopin ja ympäristöopin oppiaineiden oppikirjoista ja -materiaaleista, jotka ovat tällä hetkellä käytössä olevan opetussuunnitelman mukaisia. Tutkielman aineistosta nousi esille neljä empatiaan kasvattamisen kannalta merkityksellistä diskurssia. Hyvän diskurssi rakentaa prososiaalisesta käyttäytymisestä kuvaa hyvän ihmisen ominaisuutena. Hyvä ihminen on toiselle hyvä kaveri: auttaa, lohduttaa, kannustaa ja on empaattinen. Hyvyyteen kuuluu myös myötätunnon ja auttamishalun kohdistuminen maantieteellisesti kauempana asuviin avun tarpeessa oleviin ihmisiin. Vaikuttamisen ja vastuun diskurssilla korostetaan jokaisen mahdollisuuksia ja velvollisuuksia olla mukana suojelemassa ympäristöä ja tehdä arjessa ympäristön kannalta parempia valintoja. Diskurssi tuottaa oppilaista käsitystä aktiivisina ja vastuuntuntoisina toimijoina. Vaikuttamiskeinoja käsittelevään puheeseen ei oteta mukaan ruoantuotannon ympäristövaikutuksia. Eriarvoistamisen diskurssi jakautuu eläintuotannon normaalistamisen diskurssiin ja huolenpidon diskurssiin. Normaalistamisen diskurssi rakentaa karjataloudesta kuvaa arkipäiväisenä, kyseenalaistamattomana ruoantuotannon menetelmänä ja jättää eläimet objektin rooliin. Huolenpidon diskurssissa arvostava ja välittävä puhe kohdistuu lemmikkieläimiin ja uhanalaisiin eläimiin. Historiallisen havainnoitsijan diskurssissa rakennetaan menneisyyden ihmisistä kuvaa tapahtumien ja elämänkulun sivustaseuraajina.

Low-carbon construction project management was studied in this research. In this research was studied regulation in different levels, low-carbon as a definition and how its distribution in building projects and how low-carbon should be take into account on project managers operations and processes. Target was also definite exact indicators and limit values for low-carbon projects. Research focus was on project management consultant position and at project level taking low-carbon issues into account. Background information of the research was collected widely from national and international literature along with different standards and decrees. In research material was emphasized national sources and trying to observe Finnish project management styles. Development perspective were sought from international literature. Research another part was semi-structured interview method, where interviewed were mainly Finnish consultants and real estate clients. Interviewed persons had differently experiences from low-carbon projects. There was also from Sweden, Norway and Denmark interviewed persons, who brought perspectives from their countries to research. The results and observations from literature reviews and interview study were compared and put together in results interpretation. In results interpretation were made discussion of results generalizability and reliability. On the basis of research results were made conclusions and suggestions for further research. Research found out that low-carbon issues are very wide concepts which are affected by many things at project level. These different things affect interactively each other and to other projects targets and perspectives. In low-carbon assessment are usually made by carbon footprint relative to gross area and analysis period (kgCO2e/m2/a). There is lot of challenges at comparability because of using of different assessment methods and lack of generally reference information, but these are constantly developing. Buildings lifecycle carbon footprint consists mainly from energy side emissions where heating part is significant. On material side significant parts for buildings carbon footprint are buildings frame and foundations. Nevertheless, when energy efficiency develops and energy productions emissions decreases will materials side be emphasized. As well it is important to reduce emissions in the next few decades, which emphasizes more decreasing material side emissions. Project management consultants and project management role in low-carbon projects is to enable low-carbon viewpoint by setting sufficiently ambitious and exact target values as soon as possible in projects. Project managers also should involve necessary experts and stakeholders for to setting the targets and involve at project soon as possible. Project management process have to make with considerations to framework of low-carbon and aiming for authentications of targets and coordinating project in different stages of project. All of projects organization participants have to improve their knowledge related to the topic and this have to take into account of operating in project managing. Low-carbon issues are developing concepts, which demands continuous improvement and market reviews. In order to achieve targets of Paris agreement on climate change and curbing enough global warming it is required taking low-carbon framework into account on all stakeholders on operating. It is also important in these targets to wide low-carbon scope from project level to the wider aspect. The scale of research demarcated in certain parts limited research so on the basis of this research found many suggestions for further research. Despite this research gives wide picture of low-carbon project managing and taking it into account of projects processes. Tutkimuksessa tarkasteltiin vähähiilisyyttä rakennuttamisessa. Tarkasteltavana oli sääntely eri tasoilla, vähähiilisyys määritelmänä ja sen muodostuminen rakennusprojekteissa, sekä miten vähähiilisyys pitäisi huomioida projektinjohdon toiminnassa ja prosesseissa. Tavoitteena oli myös määritellä vähähiilisyydelle eksakteja tunnuslukuja ja raja-arvoja. Tutkimuksissa keskityttiin rakennuttajakonsultin asemaan ja projektitasolla vähähiilisyyden huomioimiseen. Tutkimuksen taustatietoja kerättiin laaja-alaisesti kansallisesta ja kansainvälisestä kirjallisuudesta, sekä eri standardeista ja asetuksista. Tutkimusaineistossa painotettiin Suomalaisia lähteitä ja pyrittiin huomioimaan nimenomaan Suomalaiset rakennuttamistyylit. Ulkomaisesta kirjallisuudesta haettiin kuitenkin kehitysnäkökulmaa. Tutkimuksen toisena osana oli puolistrukturoidut haastattelut, joissa haastateltiin pääasiassa suomalaisia konsultteja ja rakennuttajia, joilla oli vaihtelevasti kokemuksia vähähiilisyydestä. Haastatteluissa haastateltiin myös rakentamisen ympäristökonsultteja Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta, tuoden tutkimukseen ulkomaista näkökulmaa vähähiilisyyden kehittämiseen. Kirjallisuus- ja haastattelututkimuksen tuloksia, sekä havaintoja vertailtiin ja koottiin yhteen tulosten arvioinnissa. Tulosten arvioinnissa suoritettiin myös tulosten kriittistä arviointia ja yleistettävyyden pohdintaa. Tulosten arvioinnin pohjalta tehtiin johtopäätökset ja jatkotutkimusehdotuksia eri näkökulmista. Tutkimuksessa havaittiin, että vähähiilisyys on hyvin laaja käsite, johon vaikuttaa hyvin monet tekijät kohdetasolla. Nämä asiat vaikuttavat toisiinsa, sekä muihin kohteen tavoitteisiin ja näkökulmiin interaktiivisesti. Vähähiilisyyden arvioinnissa käytetään usein hiilijalanjäljen arvoa suhteutettuna bruttoalaan ja tarkastelujaksoon (kgCO2e/m2/a). Vertailtavuudessa on toistaiseksi paljon haasteita johtuen arviointimenetelmien moninaisuudesta ja geneerisen referenssitiedon puuttumisesta. Nämä ovat kuitenkin jatkuvasti kehittymässä. Rakennusten elinkaaren hiilijalanjälki muodostuu pitkälti energiapuolen päästöistä, jossa lämmityksen osuus on merkittävä. Sitoutuneissa päästöissä runkomateriaalilla ja pohjarakentamisella on iso merkitys rakennuksen hiilijalanjälkeen. Kuitenkin energiatehokkuuden ja energiatuotannon päästöjen pienentyessä tulee sitoutuneiden päästöjen merkitys korostumaan. Myös ilmastonmuutoksen torjumisen näkökulmasta on tärkeää vähentää lähivuosikymmenien päästöjä, joka osaltaan korostaa sitoutuneiden päästöjen vähentämistarvetta. Rakennuttajakonsultin ja projektinjohdon rooli vähähiilisessä rakennuttamisessa on mahdollistaa vähähiilisyys asettamalla riittävän kunnianhimoiset ja eksaktit tavoitearvot mahdollisimman aikaisessa vaihetta hanketta. Projektinjohdon pitäisi osallistaa tarvittavat asiantuntijat ja sidosryhmät tavoitteiden asetantaan ja mahdollisimman aikaiseen vaiheeseen hanketta. Rakennuttamisprosessi pitää luoda huomioiden vähähiilinen viitekehys ja pyrkiä vähähiilisten tavoitteiden todentamiseen ja ohjaamiseen hankkeen eri vaiheissa. Kaikkien hankeosapuolien tietämystä pitää kasvattaa aiheeseen liittyen ja tämä pitää ottaa huomioon projektinjohdon toiminnassa, sekä prosesseja luodessa. Vähähiilisyys on kehittyvä käsite, joka vaatii jatkuvaa paranamista ja markkinakartoitusta. Jotta päästään Pariisin ilmastosopimuksen mukaisiin tavoitteisiin ja hillittyä tarpeeksi ilmastonmuutosta, vaaditaan kaikkien sidosryhmien toiminnan kehittämistä huomioiden vähähiilinen viitekehys, sekä laajentamalla vähähiilisyyden huomioimista kohdetasolta laajemmalle näkökulmalle. Tutkimuksen laajuus rajasi tietyissä osa-alueissa suppean tutkimisen, joten tämän tutkimuksen pohjalta löytyy runsaasti jatkotutkimusehdotuksia. Työ antaa laajan käsityksen vähähiilisyydestä rakennuttamisessa ja sen huomioimisesta prosesseissa.

Microplastic fibres released in synthetic cloth washing have been shown to be a source of microplastics into the environment. The annual emission of polyester fibres from household washing machines has earlier been estimated to be 150,000 kg in a country with a population of 5.5 × 106 (Finland). The objectives of this study were (1) to quantify the emissions of synthetic textile fibres discharged from five sequential machine washes (fibre number and length) and tumble dryings (fibre mass) and (2) to determine the collection efficiency of two commercial fibre traps. The synthetic fabrics were five types of polyester textiles, one polyamide and one polyacryl. The number of fibres released from the test fabrics in the first wash varied in the range from 1.0 × 105 to 6.3 × 106 kg−1. The fibre lengths showed that the fleece fabrics released, on average, longer fibres than the technical sports t-shirts. The mass of fibres ranged from 10 to 1700 mg/kg w/w in the first drying. Fibre emissions showed a decreasing trend both in sequential washes and dryings. The ratio of the fibre emissions in machine wash to tumble drying varied between the fabrics: the ratio was larger than one to polyester and polyamide technical t-shirts whereas it was much lower to the other tested textiles. GuppyFriend washing bag and Cora Ball trapped 39% and 10% of the polyester fibres discharged in washings, respectively.

The main instrument at the EU level to control industrial releases is the Industrial Emissions Directive (IED), particularly through the publication of BAT reference documents (BREFs) for industrial sectors, which include a BAT conclusions chapter setting a reference for permit conditions throughout the EU for IED installations. The EU action plan for the Circular Economy states that Circular Economy in industry will be promoted through the BREF documents, but so far this aspect is not reflected in concrete requirements in BREFs. The aim of this study is to provide input on how circular economy issues can be addressed in the BREFs in accordance with this new EU policy in order to facilitate recycling, reuse and improve the uptake of secondary raw materials. A general finding is that CE objectives cannot be reached by amending single regulatory frameworks and, instead, a systematic review of the whole regulatory system is required. IED and BREFs can promote CE objectives only to a limited extent, but, however, more can be done by making better use of the existing mechanisms in a systematic way. Many BREFs already include BATs on waste recovery and treatment, but requirements promoting non-toxic cycles should be more concrete than at present. For example, cross-contamination of waste materials should be prevented through requirements on source separation in BREFs. More emphasis could also be put on the practical implementation of waste hierarchy, which is the leading principle in supporting efficient material cycles. The traditional scope of IED and BREFs covers a single industrial installation from gate to gate, whereas the promotion of CE requires life cycle thinking and better connections to upstream and downstream processes. HAZBREF-project recommends introducing a BAT for chemical inventory in sectoral BREFs to support information on the chemical content of the products throughout the whole supply chain. Product requirements may limit the use of secondary raw materials and quantitative BATs (BAT-AEPLs) in BREF documents are rarely feasible, but increased information on possibilities to use secondary raw materials would support the recovery of waste and prevent waste generation.

Generalist species are usually widespread and abundant, and thrive in heterogeneous environments. Specialists, in turn, are generally more restricted in their range, and benefit from more stable conditions. Therefore, increasing human-induced disturbance can have more negative effects on specialist than generalist species. We assessed the specialization of 77 wood-inhabiting fungal species across seven boreal forest types and different substratum qualities. A significantly higher number of specialist species was associated with herb-rich forests and afforested fields than with managed coniferous forests and wood pastures, the number of specialists associated with natural coniferous forests being intermediate. Also, forest type specialists were indicated to be specialists for their substratum tree species as well, but specialization in substratum diameter was not connected with other kinds of specialization. Species with restricted resource or habitat preferences can less readily respond to environmental change, and therefore are more vulnerable to extinction. peerReviewed

Artikkelissa tarkastellaan ensin antroposeenia koskevaa luonnontieteellistä todistusaineistoa, ja sitä kuinka sen perusteella voidaan väittää antroposeenin olevan ekologinen ja yhteiskunnallinen hätätila. Toiseksi artikkelissa tutkitaan kriittisesti niin kutsuttua virallista antroposeenikertomusta ja pohditaan, mistä sille tyypilliset universalisoiva ja vääjäämättömyyttä korostava historiakäsitys ovat seurausta. Artikkelissa väitetään, että tällainen historiakäsitys häivyttää antroposeeniin väistämättä kuuluvat eroavaisuudet ja sumentaa ymmärrystä antroposeenin hätätilasta. Tämän jälkeen tarkastellaan, millaisista lähtökohdista voisi rakentua antroposeenin vaihtoehtoinen historia. Havainnollistavana esimerkkinä käytetään fossiilikapitalismin syntyä koskevaa historiankirjoitusta. Artikkelin lopuksi pohditaan, kuinka antroposeeniehdotus muuttaa käsityksiä historiallisesta ajasta ja siihen olennaisesti liittyvästä edistyksen ajatuksesta.

Merioikeus ja Itämeri / Timo Koivurova, Henrik Ringbom, Pirjo Kleemola-Juntunen. Helsinki : Tietosanoma, 2017.

Subject area: Environmental policy. More specific subject area: Monitoring; evaluation; European Policy; Water Framework Directive; Natura 2000; Agri-Environment Schemes. Type of data: Tables and text. How data was acquired: Review and analysis of any publicly-available information on monitoring programs. Data format: Summarized, analyzed. Experimental factors: In 2017 the authors searched for publicly available about monitoring programs associated with 3 policy areas: the Water Framework Directive, Natura 2000 and Agri-Environment Schemes under the Common Agricultural Policy. Authors from each organization searched for information about monitoring in the country or region of the organization where they are based: Catalonia (Spain), Estonia, Finland, Flanders (Belgium), Hungary, Romania, Slovakia, Scotland (UK), Sweden. Internet searches of grey and academic literature were used: some authors also contacted policy contacts for advice about where this information could be found, but did not use any information that was not already publicly available. Experimental features: Bibliographic information on the information sources was recorded (see reference list below), and each author team searched for and summarized information about monitoring and evaluation according to a standard template (see below). Data source location: Catalonia (Spain), Estonia, Finland, Flanders (Belgium), Hungary, Romania, Slovakia, Scotland (UK), Sweden. Data accessibility: All of the data are within this article. Related research article: Companion paper to: Waylen, K.A.; Blackstock, K.L.; van Hulst. F.; Damian, C.; Horváth, F.; Johnson, R.; Kanka, R.; Külvik, M.; Macleod, C.; Meissner, C.; Oprina-Pavelescu, M.; Pino, J.; Primmer, E.; Rîșnoveanu, G.; Šatalová, B.; Silander, J.; Špulerová, J.; Suškevičs, M.; Van Uytvanck, J. 2019. Policy-driven monitoring and evaluation: does it support adaptive management of socio-ecological systems? Science of the Total Environment, 662: 373–384 [2]. Value of the data • The data provide the first overview of monitoring and evaluation (M&E) practices carried out by a selection European member states and regions, under 3 European environmental policies (the Water Framework Directive, the Natura 2000 network of protected areas, and Agri-Environment Schemes under the Common Agricultural Policy). • The data permit comparison across cases as well as across policies, and so provide a baseline for comparative studies. • The source of information used to describe monitoring in each case are provided, thus providing a baseline for researchers seeking more in-depth analyses. The data presented in this DiB article provide an overview of Monitoring and Evaluation (M&E) carried out for 3 European environmental policies (the Water Framework Directive, the Natura 2000 network of protected areas, and Agri-Environment Schemes implemented under the Common Agricultural Policy), as implemented in 9 cases (Catalonia (Spain), Estonia, Finland, Flanders (Belgium), Hungary, Romania, Slovakia, Scotland (UK), Sweden). These data are derived from reports and documents about monitoring programs that were publicly-available online in 2017. The literature on M&E to support adaptive management structured the issues that have been extracted and summarized. The data is related to the research article entitled “Policy-driven monitoring and evaluation: does it support adaptive management of socio-ecological systems?” [Stem et al., 2005]. The information provides a first overview of monitoring and evaluation that has been implemented in response to key European environmental policies. It provides a structured overview that permits a comparison of cases and policies and can assist other scholars and practitioners working on monitoring and evaluation.

Sand mining is a human activity that is increasing in inland waters and has profound effects on entire aquatic ecosystems. However, current knowledge of the effects of sand mining on freshwater lake ecosystems remains limited, especially for biotic communities. Here, we investigated the responses of macroinvertebrates to indiscriminate sand mining in a large shallow lake of China. Our results indicated that sand mining significantly increased the content of suspended particulate matter, total nitrogen, total phosphorus and chlorophyll a in the water column both in the sand mining area and the area adjacent to the dredging activities. While there was significantly lower total nitrogen and the total phosphorus content of the sediment were observed in the sand mining area. In terms of benthic animals, there were reductions of the macroinvertebrate density and biomass of 89.80% and 99.54%, respectively, and there was a considerable decline of the majority of macroinvertebrate taxonomic taxa as well as biological traits observed in the sand mining area due to direct dredging-induced substrate deterioration and high turbidity water. Moreover, in the area adjacent to the dredging activities, dredging-induced high turbidity water also resulted in 28% and 79% decreases in macroinvertebrate density and biomass, respectively, with a significant decrease in the densities of Bivalvia and Polychaeta but an increase in the density of Crustacea. In terms of biological traits, species (e.g., Grandidierella sp. and Sphaerium lacustre) characterized by a small body size, short life cycle and dietary sources mainly from sediment were typically associated with the ecological condition of the indirect effects of the dredging activities. Taxa (e.g., Corbicula fluminea) with a larger body size and longer life cycle that are filter feeders should be favored by the ecological conditions of the reference sites. For biomonitoring of sand mining perturbations, a number of taxonomic and biological trait indicators were proposed in our study based on indicator value analysis, and the general applicability of trait-based indicators was highlighted. We also suggest that the biodiversity indices may be less suitable indicators of sand mining effects. Given the limited understanding of the responses of macroinvertebrates to sand mining in inland freshwaters, we believe that our results may provide important information for biomonitoring of sand mining activities and provide scientific management support to governments. peerReviewed

Artikkeli käsittelee ympäristönsuojelua taloushistoriallisessa kontekstissa valtiososialistisessa Unkarissa. Tekstissä tarkastellaan erilaisten ympäristönsuojelun mekanismien onnistumista ja epäonnistumista. Esittelen aluksi Acemoglun ja Robinsonin teorian inklusiivisista ja ekstraktiivisista instituutioista ja miten tätä mallia voidaan kehittää edelleen sisältämään ympäristönsuojeluinstituutiot. Sen jälkeen analysoin ympäristönsuojelun pääinstrumentteja valtiososialistisessa kontekstissa. Keskeisenä johtopäätöksenä on, että tarkastellun ajanjakson alkuaikana talouden näkökulmasta tehdyt toimenpiteet olivat ympäristönsuojelun toimenpiteitä tehokkaampia valtiososialistisessa Unkarissa. Kuitenkin 1970-luvulle tultaessa tapahtui niin sanottu ympäristöherätys ja ympäristönsuojeluun alettiin käyttää enemmän varoja. Laaja ympäristönsuojelujärjestelmä onnistui hidastamaan ympäristön saastumista 1980-luvun alkuun asti.

The United Nations’ Sustainable Development Goals have been established to end poverty, protect the planet, and ensure prosperity for all. Delivery of the Sustainable Development Goals will require a healthy and productive environment. An understanding of the impacts of chemicals which can negatively impact environmental health is therefore essential to the delivery of the Sustainable Development Goals. However, current research on and regulation of chemicals in the environment tend to take a simplistic view and do not account for the complexity of the real world, which inhibits the way we manage chemicals. There is therefore an urgent need for a step change in the way we study and communicate the impacts and control of chemicals in the natural environment. To do this requires the major research questions to be identified so that resources are focused on questions that really matter. We present the findings of a horizon-scanning exercise to identify research priorities of the European environmental science community around chemicals in the environment. Using the key questions approach, we identified 22 questions of priority. These questions covered overarching questions about which chemicals we should be most concerned about and where, impacts of global megatrends, protection goals, and sustainability of chemicals; the development and parameterization of assessment and management frameworks; and mechanisms to maximize the impact of the research. The research questions identified provide a first-step in the path forward for the research, regulatory, and business communities to better assess and manage chemicals in the natural environment. peerReviewed

Ympäristön tilan parantaminen on globaalisti jatkuvan kiinnostuksen kohteena. EU:n lainsäädäntö on yhtenäinen kaikille jäsenmaiden toimijoille. Muun muassa teollisuuden savukaasujen päästöraja-arvot asetetaan myös EU:n toimesta ja Suomessa niitä valvovat ELY-keskukset. Savukaasujen mukana ilmakehään pääsee rikkihappoa, joka voi kulkeutua hyvinkin kauas päästölähteestä. Happamat yhdisteet laskeutuvat takaisin maan pinnalle mm. happosateina. Savukaasujen rikkihappopäästöille on hiljattain annettu uudet päästörajat värimetalliteollisuuden BAT-päätelmässä v. 2016. Rikkihappo on myös terveydelle haitallista. Rikkihapposumulle altistuminen aiheuttaa oireita hengitysteissä ja pitkäkestoinen altistus saattaa aiheuttaa kurkunpääsyöpää. Rikkihappo on luokiteltu syöpää aiheuttavaksi aineeksi ryhmään 1. Lisäksi rikkihapon työperäiselle altistukselle on annettu raja-arvo v. 2009. Raja-arvot ovat tiukat, mutta mittausmenetelmät eivät vielä ole kehittyneet niin, että niillä voitaisiin selektiivisesti arvoja mitata. Tässä työssä tutkittiin tällä hetkellä käytössä olevia menetelmiä sekä työperäisen altistuksen, että poistokaasujen mittaamiseen. Pro gradu -tutkielman erikoistyöosuus on luottamuksellinen. Erikoistyössä testattiin kahta eri menetelmää työperäisen altistuksen määrittämiseen. Ensimmäistä menetelmää käytetään rutiinimittauksena Hollannissa sinkkitehtaalla (Nyrstar-menetelmä) ja toisessa kokeessa kehitettiin IC-menetelmää erään artikkelin pohjalta.

Kansallispuistojen perustaminen on keskeinen osa luonnonsuojelun historiaa Suomessa. Tarkoituksenani on selvittää kansallispuistojen kehitystä ja erityisesti niiden perustamisprosessia Keski-Suomessa. Tutkimuksessa keskitytään Pyhä-Häkin, Salamajärven, Isojärven ja Leivonmäen kansallispuistoihin. Lähestymistapani pohjaa ympäristöhistoriaan, eli otan huomioon tutkimuksessa ihmisen ja ympäristön suhteen. Ensimmäiset kansallispuistot perustettiin Suomeen vuonna 1938. Ensimmäinen keskisuomalainen kansallispuisto (Pyhä-Häkki) perustettiin vuonna 195, seuraavat vasta 1980-luvulla. 1950- ja 1970-lukujen välillä kansallispuistojen hoito, kehittäminen ja suunnittelu olivat huonolla tolalla, sillä kansallispuistoja hallinnoinut Metsähallitus toimi samaan aikaan myös metsätalouden parissa. 1970-luvulla luonnonsuojelujärjestöt alkoivat vaatia uusia kansallispuistoja. Kansallispuistokomitean mietinnössä 1976 ehdotettiin 42 uutta kansallispuistoa sekä useita laajennuksia. Lopulta perustettiin kompromissiratkaisuna vain 17 kansallispuistoa. Keski-Suomeen Leivonmäelle ehdotettu Rutajärvi-Haapasuon kansallispuisto peruuntui. Salamajärven ja Isojärven kansallispuistot perustettiin ja Pyhä-Häkkiä laajennettiin. Erityisesti Rutajärvi-Haapasuon ja Isojärven kansallispuistoja vastustettiin niin metsäteollisuudessa kuin metsähallituksessa vedoten kansantaloudellisiin vaikutuksiin ja työllisyyteen. Vuonna 1956 perustettuja kansallispuistoja, kuten Pyhä-Häkkiä ei vastustettu lähes ollenkaan verrattuna aiheesta seuranneeseen vastustukseen 1970-luvulla. Puistoja perustamista taas perusteltiin luonnonsuojelulla ja matkailulla. Matkailulla pyrittiin lievittämään kritiikkiä työpaikkojen menetystä kohtaan. Keski-Suomen kansallispuistojen kehitystä tarkastelemalla saa hyvän kuvan siitä, miten kansallispuistoja vastustettiin ja kannatettiin sekä siitä kuinka pitkä prosessi niiden perustaminen voi olla. Lisäksi voidaan nähdä kuinka luonnonsuojelu kehittyi siirryttäessä suojelemaan vanhojen metsien sijasta suurempia ja monipuolisempia kokonaisuuksia. Esimerkiksi kansallispuistot käsittivät suoalueita, joita ei aiemmin arvostettu

Forests are widely recognized as major providers of ecosystem services, including timber, other forest products, recreation, regulation of water, soil and air quality, and climate change mitigation. Extensive tracts of boreal forests are actively managed for timber production, but actions aimed at increasing timber yields also affect other forest functions and services. Here, we present an overview of the environmental impacts of forest management from the perspective of ecosystem services. We show how prevailing forestry practices may have substantial but diverse effects on the various ecosystem services provided by boreal forests. Several aspects of these processes remain poorly known and warrant a greater role in future studies, including the role of community structure. Conflicts among different interests related to boreal forests are most likely to occur, but the concept of ecosystem services may provide a useful framework for identifying and resolving these conflicts. peerReviewed

The purpose of this study is to explore what the Helsinki Police Department could do to improve its overall environmental performance and related costs from the perspective of sustainable development. A research project on this topic was carried out and became the groundwork of this thesis. The two reviewed theoretical concepts were: (1) initial environmental review and (2) sustainable environmental direction and practices. This research was designed based on a single case study, qualitative and inductive standpoints. The scope of the review was narrowed down to the Helsinki Police Department’s main police station in Helsinki ‒ Pasila Police Station. Within this station, the research focused on eight selected operational areas: (1) organization overview; (2) property management; (3) procurement, material use and office practices; (4) hazardous material; (5) environmental training; (6) environmental incident; (7) fleet management and (8) most visible subcontractors. Eleven people were interviewed for primary data. Secondary data was collected from multi-sources and then analyzed collectively to form a big picture of the organization, which allowed the researcher to decide which areas should be primarily paid attention to in conjunction with overall improvement. Base on research findings, three sequential analyses were conducted: (1) identifying environmental aspects; (2) identifying significant environmental aspects; and (3) identifying gap. The final analysis revealed that improving overall environmental performance and related costs should start from the three cluster areas: (1) fleet management; (2) energy management and (3) stakeholder engagement. Recommendations were tailored-made for the detected issues.

Tapaustutkimukseni tehtävänä on selvittää, kuinka toimijuudet muodostuvat ympäristönsuojelukamppailussa. Tutkimuksen keskiössä on toimijaverkkoteorian näkökulmasta tarkastella Hyvinkään Kurkisuon kohtalosta käytyä ympäristönsuojelukamppailua ja tutkia miten materiallisen toimijuus vaikuttaa tässä kokonaisuudessa. Toimijaverkoston hahmottelussa käytän apuvälineenä Kurkisuon ympäristövaikutusten arviointi -prosessin (YVA) analysoimista, jonka kautta hahmotan toimijat ja heidän välisiä sidoksiaan. Tutkimukseni aineiston runko tulee YVA-dokumenteista,lisäksi merkittävänä aineistolähteenä on eri tiedotusvälineiden aiheesta tekemät artikkelit, uutisoinnit ja www-julkaisut. Lisäksi yksittäinen tutkimus, joka valottaa YVA-prosessia sen avainhenkilöiden näkökulmasta, on tarjonnut korvaamattoman aineistolähteen oman tutkimukseni raaka-aineeksi. Toimijoiden sekä toimijoiden välisten sidosten hahmottamisen kautta syntyy lopulta kuva materiaalisesta toimijasta eli Kurkisuosta itsestään. Tutkimukseni pyrkii ylittämään perinteisen modernin projektin maailmankuvan kaltaisen näköalan, jossa kulttuuri ja luonto tai subjekti ja objekti -dikotomiat määrittävät kokemustamme todellisuudesta. Toimijaverkkoteoria pyrkii purkamaan tätä kahtiajakoa ja tuottamaan vaihtoehtoisen tulkinnan todellisuudesta, jossa toimijuus on aina yhteistoimijuutta inhimillisten ja ei-inhimillisten toimijoiden välillä. Toimijaverkosto näkökulma tuottaa todellisuutta, jossa on sosiaalisesti ja materiaalisesti heterogeenisia järjestelmiä, hybridisiä yhteen kietoutumisia. Hyvinkään Kurkisuon ympäristönsuojelukamppailun merkittävimmät episodit tapahtuivat vuosien 2006-2012 välisenä aikana. Tutkimukseni kuvaa toimijaverkossa tapahtuvaa kääntämisprosessia, jossa toimijat muodostavat verkoston keskinäisten koetusten kautta. Alkuperäisen verkoston sidokset eivät kestä, ja toimijat organisoituvat uudenlaisten sidosten kautta, ja tässä muutosprosessissa tulee esiin Kurkisuon toimijuus esimerkkinä materiaalisesta tai ei-inhimillisestä toimijuudesta.

Negative consequences of intensive forest management on biodiversity are often mitigated by setting aside old forest, but alternative strategies have been suggested. We have compared using simulations the consequences of two of these alternatives setting aside young forests or extending rotation periods - to that of current practice in managed boreal forest In all scenarios we applied a constant conservation budget and predicted forest development and harvesting over 200 years. As a proxy for biodiversity conservation, we projected the extinction risk of a dead wood-dependent beetle, Diacanthous undulatus, in a 50 km(2) landscape in central Sweden, using a colonization-extinction model. During the first century, setting aside young forest stands rather than old stands increased extinction risk because young stands have lower habitat quality. However, habitat quality of young forests increased as they aged and they were much cheaper to set aside than old stands. Therefore, the strategy allowed a larger set-aside area (within the budget constraint), resulting in lower extinction risk and harvested timber volumes in the second century. Prolonging rotations also decreased the extinction risk but was in the long-term less cost-effective. The most cost-effective strategy in the long-term (200 years) was to set aside a mixture of old and young forest. However, setting aside young stands rather than prolonging rotations or setting aside old stands delays both the benefits (lower extinction risk) and costs (lost harvest volumes), so the optimal strategy depends on the assumed societal values and hence discount rates. (C) 2016 Elsevier Ltd. All rights reserved.

In the beginning, European integration was predominantly economic. Of the four freedoms, especially the free movement of goods has evolved into a strong maxim. However, as European integration broadened its scope towards a political union, a number of additional policies and principles, such as environmental protection, have appeared in the European Union, also affecting European Union law. When interpreting Union law, the Court of Justice of the European Union takes into consideration the objectives of Union policies as a whole. Consequently, during the past thirty years the relationship between environmental protection and the free movement of goods has also evolved significantly, and continues to do so. The legal doctrine concerning the status of environmental protection as grounds for justifying directly discriminatory measures is still waiting to be formulated by the Court. The same holds true for the status of the fundamental right related to environmental protection, which has been discussed in jurisprudence.

This paper reports the output of a consensus symposium organized by the International Union of Radioecology in November 2015. The symposium gathered an academically diverse group of 30 scientists to consider the still debated ecological impact of radiation on populations and ecosystems. Stimulated by the Chernobyl and Fukushima disasters' accidental contamination of the environment, there is increasing interest in developing environmental radiation protection frameworks. Scientific research conducted in a variety of laboratory and field settings has improved our knowledge of the effects of ionizing radiation on the environment. However, the results from such studies sometimes appear contradictory and there is disagreement about the implications for risk assessment. The Symposium discussions therefore focused on issues that might lead to different interpretations of the results, such as laboratory versus field approaches, organism versus population and ecosystemic inference strategies, dose estimation approaches and their significance under chronic exposure conditions. The participating scientists, from across the spectrum of disciplines and research areas, extending also beyond the traditional radioecology community, successfully developed a constructive spirit directed at understanding discrepancies. From the discussions, the group has derived seven consensus statements related to environmental protection against radiation, which are supplemented with some recommendations. Each of these statements is contextualized and discussed in view of contributing to the orientation and integration of future research, the results of which should yield better consensus on the ecological impact of radiation and consolidate suitable approaches for efficient radiological protection of the environment. peerReviewed

Esipuhe, 5 1. Luonto ja yhteiskunta – ympäristösosiologian lähtökohdat, Jarno Valkonen & Kimmo Saaristo, 7 2. Ympäristösosiologinen luonto, Jarno Valkonen, 29 3. Sosiologisia lähestymistapoja yhteiskunnan ympäristösuhteeseen, Marja Ylönen & Tapio Litmanen, 51 4.Tieto, tiede ja asiantuntijuus, Marja Ylönen, 83 5. Ympäristökonfliktit, Jarno Valkonen & Kimmo Saaristo, 101 6. Eläimet – luonnon ja yhteiskunnan rajoilla, Salla Tuomivaara, 115 7. Ympäristö, talous ja kulutus, Jarno Valkonen & Tapio Litmanen, 143 8. Riski ympäristösosiologian käsitteenä, Tapio Litmanen, 167 9. Teknologinen modernisaatio ja ympäristösosiologia, Tapio Litmanen, 183 10. Ympäristösosiologian haaste, Jarno Valkonen, 197 Kirjoittajat, 215 Kirjallisuus, 216 Asiahakemisto, 247 Henkilöhakemisto, 255

Turvetuotannon ympäristönsuojeluohjeen tavoitteena on tehostaa turvetuotannon ympäristönsuojelua ja vähentää tuotannon aiheuttamia ympäristöhaittoja. Sillä edistetään lainsäädännössä ja valtioneuvoston ohjelmissa asetettujen turvetuotannon ympäristötavoitteiden toteutumista yhdenmukaisin menettelyin ja tulkinnoin. Ohjeen lähtökohtana ovat voimassa olevat säädökset. Ohje antaa ajantasaista tietoa turvetuotannon hyvistä ympäristönsuojelukäytännöistä, erityisesti vesiensuojelussa, mutta myös melu- ja pölyhaittojen vähentämisessä. Se on tarkoitettu helpottamaan toiminnanharjoittajien, lupaviranomaisten ja toiminnan valvojien työtä. Ohje ei ole oikeudellisesti sitova, ja sitä tulee soveltaa tapauskohtaisesti harkiten. Tämä turvetuotannon ympäristönsuojeluohje on päivitetty versio kesäkuussa 2013 julkaistusta ohjeesta.

Ympäristöministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä sai 30.1.2015 tehtäväkseen selvittää ympäristökasvatuksen ja ympäristötietoisuuden edistämisen organisointia Suomessa ja tunnistaa ympäristökasvatuksen kehittämistarpeita. Tässä yhteydessä ympäristökasvatus ja -tietoisuus kattaa myös kulttuuriympäristökasvatuksen. Työryhmän esitysten pohjalta ministeriöt päättävät tarvittavista jatkotoimenpiteistä. Työryhmä tarkasteli ympäristökasvatuksen ja -tietoisuuden, kulttuuriympäristökasvatuksen ja kestävän kehityksen kasvatuksen ja koulutuksen kokonaisuutta opetus-, nuoriso-, kulttuuri-, ja ympäristöhallinnon näkökulmasta. Työryhmä huomioi myös viimeaikaisen kehityksen kansainvälisessä yhteistyössä. Työryhmä tunnisti paikallishallinnon ja kolmannen sektorin toimijoiden keskeisen roolin, mutta keskittyi työssään erityisesti keskushallinnon rooliin. Työryhmä teki ehdotuksia hallinnonalojen välisen yhteistyön ja työnjaon syventämiseksi ja laajentamiseksi sekä hallinnonalojen sisäisiksi kehittämistoimiksi. Lisäksi työryhmä ehdotti laaja-alaista kehittämisprosessia kestävän kehityksen koulutuksen ja kasvatuksen edistämiseksi, huomioiden kansainväliset ja kansalliset prosessit. Tavoitteena on tarkastella kestävän kehityksen koulutusta, ympäristökasvatusta ja kulttuuriympäristökasvatusta kokonaisuutena. Prosessin tuloksena syntyvään kansalliseen suunnitelmaan kerätään myös kehittämisehdotukset luonto- ja ympäristökoulujen sekä koulujen ympäristöjärjestelmien aseman selvittämiseksi ja parantamiseksi.