Search

Tässä artikkelissa kuvataan suomalaiselle koulutusjärjestelmälle vieraampaa toimintamuotoa, rinnakkaisopintosuunnitelmatoimintaa (extra-curricular activities). Toimintaa pilotoitiin Jyväskylän yliopistossa, jossa sen toteutusta seurattiin tutkimuksen avulla viisi vuotta. Kansainvälisten rinnakkaisopintosuunnitelmamallien mukaisesti suomalainen kokeilu perustui vapaaehtoistyön tekemiseen, mutta siihen kytkettiin mukaan ryhmäohjaus, joka tuki opiskelijan työskentelyä vapaaehtoistyöpaikassa ja auttoi opiskelijaa tunnistamaan kokeilun aikana kehittyvää osaamistaan. Pitkittäistutkimuksen aineisto kerättiin sekä haastatteluina että kyselylomakkeilla. Tulokset osoittavat, että rinnakkaisopintosuunnitelmakokeilu oli osallistujille merkityksellinen opiskelu- ja oppimiskokemus. Aluksi vapaaehtoistyö oli opiskelijoille harjoittelujen kaltainen opiskelu- ja oppimiskokemus. Pitemmällä aikavälillä tarkasteltuna kokeiluun kytketty vertaisryhmätoiminta virallisine tavoitteineen ja yhteisöllisine toimintamuotoineen nousi keskeiseen asemaan. Se tuki opiskelijan kehittymistä yksilöllisesti ja auttoi häntä tunnistamaan omaa osaamistaan. Toisaalta vertaisryhmätoiminnan merkitys etenkin yhteisöllisyyden kokemusten tarjoajana oli opiskelijoille tärkeä, ja näiden yhteisöllisyyden kokemusten merkitys opiskelijoille vain vahvistui ajan mittaan. Nämä vahvat yhteisöllisyyden kokemukset johdattavatkin keskustelemaan yksinäisyyden ja yhteisöllisyyden kokemuksista nykyisissä yliopisto-opinnoissa.

Kotona asumista korostavan hoivapolitiikan seurauksena on paljon iäkkäitä henkilöitä, jotka eivät pääse ulos kodistaan ilman apua. Tutkimuksessa tarkastellaan huonokuntoisten iäkkäiden ihmisten ja eläkeikäisten vapaaehtoistyöntekijöiden kokemuksia keskinäisestä kanssakäymisestään vapaaehtoistyöhön perustuvalla toimintajaksolla. Vapaaehtoistyöntekijät auttoivat kodin ulkopuolisiin aktiviteetteihin yksin asuvia iäkkäitä ihmisiä, joilla oli liikkumiskyvyn ongelmia. Tutkimuksessa oli mukana viisi iäkkään ihmisen ja eläkeikäisen vapaaehtoistyöntekijän muodostamaa paria. Tutkimusaineisto koostui iäkkäiden (79–87-vuotiaiden) ihmisten ja vapaaehtoistyöntekijöiden (61–71-vuotiaiden) yksilöhaastatteluista. Aineiston analysointi perustui tulkitsevaan fenomenologiseen analyysiin (Interpretative Phenomenological Analysis, IPA). Analyysin tuloksena aineistosta muodostui viisi pääteemaa, jotka kuvaavat iäkkäiden ihmisten ja vapaaehtoistyöntekijöiden kokemuksia keskinäisestä kanssakäymisestään: itsenäinen arki, auttamisen arvokkuus, vuorovaikutuksen toimivuus, odottamaton onnistuminen ja arjen haasteellisuus. Molemmille osapuolille merkityksellisiä pääteemoja olivat vuorovaikutuksen toimivuus, arjen haasteellisuus ja odottamaton onnistuminen. Lisäksi iäkkäille ihmisille kanssakäymisessä oli merkityksellistä itsenäinen arki ja vapaaehtoistyöntekijöille puolestaan auttamisen arvokkuus. Iäkkäiden ihmisten ja heidän eläkeikäisten toimijapariensa kokemukset kanssakäymisestä vapaaehtoistyössä voidaan ymmärtää molemmille osapuolille merkityksellisenä yhteistoimijuutena. Experiences of elderly individuals and retirement aged volunteers from their social interaction during voluntary work Because the elderly live at home until late in life, there are many senior citizens who cannot go out without help. The current study investigates the experiences of retirement-aged volunteers and elderly participants during their period of voluntary work-based interaction. The volunteers helped the elderly participants, who lived alone and had difficulty with mobility, to out-of-home activities. Five pairs of volunteer-elderly participants were selected. The data set consists of individual interviews of the volunteers (aged 61–71 years) and the elderly participants (aged 79–87 years). The data analysis is based on Interpretative Phenomenological Analysis. Five themes describe the experiences the participants had about their interaction: independent everyday life, the value of helping, functioning interaction, unexpected success, and the challenges of everyday life. Both the volunteers and the elderly participants found the interaction as meaningful co-agency. Independent everyday life manifested as meaningful to the elderly participants. The value of helping was central for the volunteers.

Tutkimuksessa tarkastellaan lapsi- ja perhepalveluiden johtajien ja esimiesten näkemyksiä asiakasosallistumisesta ja sen johtamisesta. Asiakasosallistumisen käsitteeseen sisällytetään kokemusasiantuntijuus ja vertaistuki sekä muut asiakkaiden tai potilaiden osallistumisen muodot. Tutkimuksessa kysytään, miten lapsi- ja perhepalveluiden johtajat ja esimiehet kuvaavat asiakasosallistumista ja perustelevat asiakkaiden mukaanottoa palvelun tuottamiseen. Lisäksi tarkastellaan, millaista on asiakasosallistumisen johtaminen lapsi- ja perhepalveluissa haastateltujen kuvauksen perusteella. Aineisto koostuu 25 teemahaastattelusta, jotka tehtiin järjestöjen sekä kunnallisten sosiaali- ja terveyspalveluiden johtajille. Aineistoa analysoidaan sisällönanalyysin keinoin. Tutkimus osoittaa, että johtajan taustaorganisaatio on yhteydessä siihen, millä tavoin hän tarkastelee asiakasosallistumista: Järjestöjohtajat painottavat vapaaehtoistyötä ja perustelevat johtamista arvolähtöisesti. Terveydenhuollon kontekstissa puhutaan kokemusasiantuntijuudesta ja painotetaan tilannesidonnaista johtamista. Sosiaalialan johtajien puheessa korostuu kumppanuuden käsite ja johtajan roolissa toimintaedellytyksistä ja organisaatiorakenteista huolehtiminen. Riippumatta taustaorganisaatiosta haastatteluissa näkyy työntekijöiden merkittävä rooli asiakasosallistumisen johtamisessa, sillä heidän odotetaan johtavan arjen työssä asiakkaiden osallistumista. Osa haastatelluista toivoo työntekijöiden myös aktivoivan johtoa tässä asiassa. The research scrutinises the views of managers and leaders in child and family services about customer participation and its leadership. The concept of “customer participation” includes expertise by experience, peer support, and other relevant concepts. The main questions of the research were: How do the managers describe and rationalise the inclusion of patients or customers in their service provision? How do they describe the leadership of customer participation? The data consists of 25 thematic interviews conducted with leaders and managers of NGOs or public organisations in social and health services. The data are analysed with content analysis. The study indicates that the views vary with the background organisation: the NGO managers emphasise volunteer work and justify their leadership with values. Leaders of health organisations use the concept of expertise by experience and emphasise context­bound leadership. Leaders of social service organisations often use the word “companionship” and see that the role of the leader is mainly in securing prerequisites for operation and the organisation’s structural level. Despite the background organisation, the major importance of employees is seen as crucial in customer participation leadership. The employees are expected to show leadership in the everyday activities of customer participation. In addition, some of the interviewees hope that the employees could activate the managerial level of the organisation. peerReviewed

Tässä tutkielmassa tarkastellaan vapaaehtoistyötä urheiluseuroissa. Urheiluseuratoiminta on aina perustunut vahvasti kansalaistoimintaan ja vapaaehtoistyöhön, joiden ansiosta sitä on ollut mahdollista järjestää. Nykypäivän monipuolistunut urheilukulttuuri, kansainvälistyminen ja lajien suurempi kirjo haastavat urheiluseuroja aiempaa enemmän kohti ammattimaisempaa toimintaan. Kyselyaineiston ja tutkimuskirjallisuuden avulla pyritään löytämään sosiaalisia tekijöitä, jotka vaikuttavat seurojen sisäiseen koheesioon ja sosiaalisiin voimavaroihin sekä muodostetaan erilaisia kuvakulmia urheiluseurojen vapaaehtoistoiminnasta ja sen muutoksista. Aineiston muodostavat kyselyaineisto ja kaksi podcast-jaksoa, jotka sisältävät asiantuntijahaastattelut. Kyselyaineisto on kerätty urheiluseuroilta eri puolilta Suomea, painottuen kuitenkin Keski- ja Etelä-Suomeen. Kyselyyn vastasi 15 seuratoimijaa. Seurojen ikäprofiili painottui perinteisempiin, vanhempiin seuroihin. Kyselyaineistosta yhdeksän seuraa on perustettu ennen vuotta 1950. Näyte muodostui erikokoisista seuroista, painottuen hieman suurempiin seuroihin, mutta joukossa on myös viisi alle 300 jäsenen seuraa. Toinen aineisto-osuus koostui kahdesta asiantuntijahaastattelusta. Haastatteluissa oli mukana yhteensä kolme eri urheiluseuratoiminnan ammattilaista. Asiantuntijahaastattelut on kerätty valmiina aineistoina kahdesta eri podcast-jaksosta. Aineistot on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Tutkielman kirjallisuuden ja empirian vuoropuhelulla on tarkoitus tutkia vapaaehtoistyön ilmiötä mahdollisimman laaja-alaisesti. Analyysin avulla löytyi merkkejä siitä, että vapaaehtoistyö tarjoaa sosiaalisesti arvokkaan tutkimusalustan. Esimerkiksi lapsen harrastuksen kautta vanhemmat osallistuvat matalammalla kynnyksellä toimintaan. Yhteistoimintaan lähdettiin myös paremmin, jos kyseessä oli jokin isompi sosiaalisesti virittynyt turnauspäivä, ja jolla oli merkitystä lasten ja nuorten harrastustoiminnan jatkumiseen. Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että nykypäivän vapaaehtoistyöntekijän tulee olla yleishenkilö, joka taitaa niin ryhmädynamiikan kuin myös koordinaattorin taidot ja markkinoinnin. Yhteisöllinen ja vastavuoroinen toiminta näyttää hyödyntävän urheiluseuran sisäistä sosiaalista koheesiota. Tutkimus osoittaa, että aktiivisia vapaaehtoistyöntekijöitä löytyy marginaalisesti. Koulutetummat ja kokemusta omaavat vapaaehtoiset ovat valtavan arvokas henkilöstöresurssi urheiluyhteisöille. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan myös todeta, että vapaaehtoisten työtehtävät ovat laajentuneet. Laajemmat vapaaehtoistyöt haastavat ja vaativat urheiluseuroilta uudenlaista adaptoitumista kehittää olosuhteita niin, että urheiluseura voi pärjätä esimerkiksi kansallisissa kilpailuissa. Ihmisten haluttomuuteen osallistua vapaaehtoistoimintaan voi olla monia syitä, mutta yhtenä yleisimpänä nähtiin aineiston mukaan esimerkiksi kasvanut tulostaso. Talkootöiden korvaamista rahalla pohditaan yhä useammin. Lisäksi vähentyneen aktiivisuuden taustalla voi olla lisääntynyt vapaa-ajan ihannointi ja valinnanvapautta –korostava ajattelu. Nuoremmissa sukupolvissa individualismi näkyy vapaaehtoistyöhön osallistumisessa. Nykypäivänä painotetaan enemmän sitä, että valinnat ovat omalla vastuulla ja oman edun tavoittelu näkyy myös seuratoiminnassa, kuten kaikkialla yhteiskunnassa.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee kolmannella sektorilla toimivien vapaaehtoisten kriisiauttajien toimijuutta tekemässään vapaaehtoistyössä. Toimijuutta lähestytään sen mahdollisuuksien ja rajoitteiden näkökulmasta. Tutkimuskysymyksenä on: Millaisia toimijuuden mahdollisuuksia ja rajoitteita vapaaehtoisella kriisiauttajalla on vapaaehtoistyössään? Tutkielman tavoitteena on tuottaa tietoa järjestökentällä toimivien vapaaehtoisten toimijuuteen vaikuttavista tekijöistä vapaaehtoistoiminnan kehittämiseksi ja toimijuuden konseptin huomioimiseksi laajemmin tulevaisuudessa entisestään tärkeämmällä järjestökentällä. Toimijuus määritellään usein yksilön kapasiteetiksi tehdä päätöksiä ja valintoja, ja tämän kyvyksi pystyä vaikuttamaan omaan toimintaansa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Jyrki Jyrkämän teoria toimijuuden modaliteeteista ja toimijuuden koordinaateista. Jyrkämän mukaan toimijuus koostuu ulkoisista sosiaalisista ja yhteiskunnallisista tekijöistä, sekä yksilön sisäisistä toisiinsa linkittyneistä toimijuuden ulottuvuuksista eli modaliteeteista: kykenemisestä, osaamisesta, haluamisesta, tuntemisesta, voimisesta ja täytymisestä. Tutkielman aineistona toimii MIELI Suomen Mielenterveys ry:n paikallisjärjestön Pirkanmaan Mielenterveys ry:n ylläpitämässä kriisikeskuksessa puolistrukturoiduilla haastatteluilla keräämäni haastatteluaineisto. Aineisto koostuu kuudesta järjestössä vapaaehtoistyötä tekevän kriisiauttajan haastattelusta. Aineistoa analysoitiin kvalitatiivisesti käyttäen teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Jyrkämän toimijuuden modaliteettien ja koordinaattien avulla muodostettiin analyysirunko, jonka ohjaamana aineistosta etsittiin toimijuutta mahdollistaviin ja rajoittaviin tekijöihin liittyviä ilmauksia. Haastateltavat lähestyivät omaa toimijuuttaan enemmän sen mahdollisuuksien kuin rajoitteiden näkökulmasta. Aineistosta nousi esiin vapaaehtoisten kriisiauttajien toimijuuden jakautuminen organisatorisiin ja yksilöllisiin tekijöihin. Kriisiauttajien toimijuutta mahdollistavat tekijät koostuivat organisaation vapaaehtoisille tarjoamasta tuesta ja mahdollisuuksista, sekä yksilöiden omista voimavaroista ja ympäristön tarjoamasta tuesta. Kriisiauttajien toimijuutta rajoittavat tekijät sisälsivät vapaaehtoistyön arjen haasteet ja muutokset, yksilöiden ominaisuuksien ja vapaaehtoistyönkuvan tuottamat rajat, tasapainoilun oman arjen ja kriisiauttamisen sekä oman itsensä ja ammattimaisuuden välillä. This master's thesis deals with the agency of volunteer crisis helpers working in a third sector organization. Agency is approached from the point of view of its possibilities and limitations. The research question is: What kind of possibilities and limitations of agency does a volunteer crisis helper have in their volunteer work? The aim of the thesis is to produce information about the factors affecting the agency of volunteers working in the organization field to develop volunteer activities and to consider the concept of agency more widely in the future in the increasingly important organization field. Agency is often defined as an individual's capacity to make decisions and choices, and the latter's ability to influence their own actions. Jyrki Jyrkämä's theory of the modalities of agency and the coordinates of agency serve as the theoretical framework of the thesis. According to Jyrkämä, agency consists of external social and societal factors, as well as individual's internal interconnected dimensions of agency, i.e., modalities: to be able to, to know how to, to want to, to feel, to be allowed to and to have to do something. The data for the thesis is the interview material I collected through semi-structured interviews at a crisis center run by Pirkanmaan Mielenterveys ry, a local organization of MIELI Suomen Mielenterveys ry. The data consists of six interviews with crisis helpers who volunteer in the organization. The data was analyzed qualitatively using theory-based content analysis. With the help of the modalities and coordinates of Jyrkämä's agency, an analysis frame was formed, which guided the search for expressions related to factors of possibilities and limitations of agency in the data. The interviewees approached their own agency more from the point of view of its possibilities than its limitations. From the data, the division of the agency of volunteer crisis helpers into organizational and individual factors emerged. The factors providing possibilities to the agency of crisis helpers consisted of the support and opportunities offered by the organization to the volunteers, as well as the individuals' own resources and the support provided by the environment. Factors limiting the agency of crisis helpers included the challenges and changes in the everyday life of voluntary work, the limits produced by the characteristics of individuals and the job description of volunteer work, balancing between one's everyday life and crisis helping, and oneself and professionalism.

In this article, we critically investigate the role that volunteering can have in the labor market inclusion of migrants. We consider how volunteering can both enhance and hinder inclusion through a comparison of two different contexts: Finland and the United Kingdom, where both welfare state and migration regimes are differently shaped. We also question whether volunteering to gain work experience can be defined as “volunteering” or whether it corresponds more with a definition of unpaid labor. Our research is based on 104 interviews with migrants (including refugees and asylum seekers) from various nationalities. We find that volunteering is used in both countries as a way to gain work experience, in the absence of opportunities to enter regular employment. However, volunteering rarely directly leads to employment even though it may facilitate it indirectly and, thus, risks trapping migrants in a vicious cycle that does not always lead to labor market inclusion.

nonPeerReviewed

’Vertaisuus’ on aikuiskasvatukselle tyypillinen käsite, joka on otettu myös osaksi maahanmuuttajien työllistymistä tukevia hankkeita. Voimaannuttava vapaaehtoinen vertaisohjaus oli artikkelissa tarkasteltavan Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittaman hankkeen keino päästä työllisyyspoliittisiin tavoitteisiin. Sitä koordinoi vapaan sivistystyön organisaatio yhdessä ammatillisten aikuisoppilaitosten, maahanmuuttajajärjestöjen ja ammattiliiton kanssa. Maahanmuuttajia koulutettiin hankkeessa toimimaan vertaisohjaajina työttömille maahanmuuttajille. Koulutus voimaannutti kokemusasiantuntijan roolin omaksuneita ohjaajia, mutta kasvatti etäisyyttä heidän ja vertaisryhmien osallistujien välillä, mikä puolestaan vaikeutti työllistymistavoitteiden saavuttamista. Hankkeessa toteutetussa seuranta- ja arviointitutkimuksessa sovellettiin toimintatutkimuksen lähestymistapaa. Artikkelissa kuvataan, miten vertaisuuden, voimaantumisen ja vapaaehtoisuuden hankesanasto voi edistää aikuiskasvatuksen työvoima- ja sosiaalipoliittista tulkintaa. Riippuvuus ESR-ohjelman tavoitteista ja rahoituksesta välittyi hanketoimijoiden tapaan käyttää aikuiskasvatussanastoa ja -toimintatapoja. Hankkeissa ei välttämättä ole riittävästi mahdollisuuksia toiminnan yhteiseen reflektoimiseen. Hankkeisiin osallistumalla tutkijat voivat edistää hanketoiminnan itsereflektiota ja keskustelua aikuiskasvatuksen luonteesta.

Pidentynyt elinikä ja terveiden elinvuosien lisääntyminen ovat saaneet aikaan ilmiön, jossa ollaan iän puolesta oikeutettuja eläkkeeseen mutta edelleen varsin työkykyisiä. Tässä kirjoituksessa iäkkäillä viittaamme ikävuosiin eläkeiän saavuttamisen jälkeen. Tarkastelemme sitä, miten iäkkäät käyttävät voimavaraisuuttaan muiden ihmisten tai yhteiskunnan hyväksi kasvattamalla hyvinvointia. Lopussa pohdimme, millaisilla motivaatioilla ja reunaehdoilla iäkkäiden voimavarana oleminen toteutuu ja miltä sen tulevaisuus näyttää.

Tässä artikkelissa kuvataan suomalaiselle koulutusjärjestelmälle vieraampaa toimintamuotoa, rinnakkaisopintosuunnitelmatoimintaa (extra-curricular activities). Toimintaa pilotoitiin Jyväskylän yliopistossa, jossa sen toteutusta seurattiin tutkimuksen avulla viisi vuotta. Kansainvälisten rinnakkaisopintosuunnitelmamallien mukaisesti suomalainen kokeilu perustui vapaaehtoistyön tekemiseen, mutta siihen kytkettiin mukaan ryhmäohjaus, joka tuki opiskelijan työskentelyä vapaaehtoistyöpaikassa ja auttoi opiskelijaa tunnistamaan kokeilun aikana kehittyvää osaamistaan. Pitkittäistutkimuksen aineisto kerättiin sekä haastatteluina että kyselylomakkeilla. Tulokset osoittavat, että rinnakkaisopintosuunnitelmakokeilu oli osallistujille merkityksellinen opiskelu- ja oppimiskokemus. Aluksi vapaaehtoistyö oli opiskelijoille harjoittelujen kaltainen opiskelu- ja oppimiskokemus. Pitemmällä aikavälillä tarkasteltuna kokeiluun kytketty vertaisryhmätoiminta virallisine tavoitteineen ja yhteisöllisine toimintamuotoineen nousi keskeiseen asemaan. Se tuki opiskelijan kehittymistä yksilöllisesti ja auttoi häntä tunnistamaan omaa osaamistaan. Toisaalta vertaisryhmätoiminnan merkitys etenkin yhteisöllisyyden kokemusten tarjoajana oli opiskelijoille tärkeä, ja näiden yhteisöllisyyden kokemusten merkitys opiskelijoille vain vahvistui ajan mittaan. Nämä vahvat yhteisöllisyyden kokemukset johdattavatkin keskustelemaan yksinäisyyden ja yhteisöllisyyden kokemuksista nykyisissä yliopisto-opinnoissa. nonPeerReviewed

Kaksi tyypillistä lapsi- ja perhesosiaalityön tukimuotoa ovat tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta. Tukitoimia on perinteisesti lähestytty rinnakkaisina palveluina, joille on yhteistä niiden perustuminen lapsen ja vapaaehtoisen maallikkotoimijan välille syntyvään vuorovaikutussuhteeseen. Artikkelissa tarkastellaan tuen tarvetta ilmentäviä kuormitustekijöitä, tukisuhdetoiminnalle asetettuja tavoitteita sekä toiminnan rinnalla tyypillisimmin käytettyjä palveluita. Tarkastelu perustuu valtakunnalliseen sosiaalialan tukisuhdetoiminnan ammattilaisille suunnattuun kyselyyn. Tulokset osoittavat, että lasten ja perheiden tuen tarvetta ilmentävät kuormitustekijät ovat hyvin samankaltaisia sekä tukihenkilö- että tukiperhetoiminnassa. Tukihenkilötoiminta määrittyy kuitenkin ensisijaisesti lapsen palveluksi ja tukiperhetoiminta koko perheen palveluksi. Kuormitustekijöiden tunnistamista, tavoitteiden asettamista ja niiden arviointia sekä tukisuhteen ­laadun seurantaa tulee kehittää. peerReviewed

Urheiluseuroissa tapahtuu merkittävä määrä vapaaehtoistoimintaa, mitä ilman seurojen olisi mahdoton toimia. Koska vapaaehtoistoimijoiden ja organisaatioiden välillä ei ole työsuhdetta, tarvitaan luonnollisesti motivoituneita sekä tyytyväisiä toimijoita. Toimijoiden motivaation ja työtyytyväisyyden voi nähdä heijastuvan seuran johtamisviestinnästä. Onkin perusteltua kuunnella vapaaehtoistoimijoiden käsityksiä johtamisviestinnästä, jotta sitoutumista seuratoimintaan tapahtuisi. Tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää vapaaehtoistoimijoiden näkökulmasta, miten johtamisviestintä ymmärretään ja millaista johtamisviestintää vapaaehtoistoimijat kaipasivat. Tutkimuskysymyksillä pyrittiin selvittämään toimijoiden käsityksiä johtamisviestinnästä sekä johdon ja vapaaehtoistoimijoiden suhteista. Pyrkimyksenä oli myös selvittää, että miten johtamisviestinnän koetaan tukevan itseohjautuvuutta. Tutkielma toteutettiin laadullisesti haastattelututkimuksena ja tarkemmin teemahaastatteluna. Aineiston analysointiin hyödynnettiin sisällönanalyysiä. Haastatteluja oli yhteensä yhdeksän ja haastateltavina oli Noormarkun Nopsan vapaaehtoistoimijoita. Tutkielman tuloksissa nousi esille, että seuran johdolla on positiivinen ja innostava ote viestinnässään. Kuitenkin avoimuus sekä uusien ideoiden vastaanottaminen on ollut johdolle haasteellista vapaaehtoistoimijoiden näkökulmasta. Motivaatio tekemiseen ei yksin riitä, vaan johtamisviestinnän tulisi aiempaa enemmän luottaa toimijoiden taitoihin jakamalla vastuuta sekä pitää jatkossakin positiivinen ja innostava ote viestinnässään. Jotta itseohjautuvuus toteutuisi vapaaehtoistoimijoiden näkökulmasta, tulisi johdon antaa toimijoille vapaammat kädet työn toteuttamiseen. Tulokset antoivat selkeää kuvaa vapaaehtoistoimijoiden johtamisviestintään liittyvistä käsityksistä ja tuloksia voi soveltaa muissakin urheilu- tai vapaaehtoisorganisaatioissa.

Urheilun ammattimaistuminen on jatkunut Suomessakin jo vuosikymmeniä. Tutkittua tietoa on ollut saatavilla niukanlaisesti. Tätä tutkimusaukkoa paikkaa raportti, jonka aineisto koottiin vuodenvaihteessa 2020–2021 toteutetulla seurakyselyllä. Ammattimaistumista osoitti jo sekin, että kyselyyn vastanneissa 91 seurassa oli keskimäärin seitsemän päätoimista työntekijää. Enimmillään seurassa toimi 200 osa-aikaista työntekijää. Yli puolet seuroista oli saanut palkkaukseen ulkopuolista tukea, ja yleisin rahoituslähde oli oppisopimus- ja työllistämistuki. Osaavan työvoiman löytäminen osoittautui haastavaksi. Seuratyöntekijöiden lisäksi 60 prosenttia vastanneista seuroista maksoi palkkaa urheilijoille. Tutkimusaineisto kerättiin jalkapallo-, jääkiekko-, koripallo-, pesäpallo- ja salibandyseuroista, joista 18 oli ylimmän sarjatason liigaseuroja, 33 junioritoimintaan keskittyviä ja 40 hybridiseuroja, joilla oli sekä liigajoukkue että junioritoimintaa. Lähes kaikki vastanneet liigaseurat toimivat osakeyhtiöinä. Hybridi- ja junioriseurat olivat joko erikois- tai yleisseuroja, ja niissä oli keskimäärin lähes tuhat jäsentä. Useat seurat toimivat ”organisaatioperheinä” eli niihin kuului esimerkiksi samalla brändillä toimivat liiga- ja junioriseurat tai halliyhtiöt. Seurojen talousvolyymi vaihteli merkittävästi: liigaseurojen keskimääräiset tulot olivat 2,4 miljoonaa, hybridiseurojen 980 000 ja junioriseurojen 880 000 euroa. Useista seurojen johtamisen välineistä yleisin oli yhteiset arvot (81 %). Myös jäsenistön toiminnanohjausjärjestelmät, seuran sisäisten ryhmien sähköiset alustat, visiot ja strategiat sekä organisaatiokaaviot olivat yleisesti käytössä. Toimintaympäristöä määrittävistä tekijöistä tärkeimmät olivat suhteet kuntaan, sponsoreihin ja yhteistyökumppaneihin sekä lajiliittoon ja mediaan. Seuroilla oli keskimäärin 137 yritysyhteistyösopimusta. Merkittävästi eniten sopimuksia oli liigaseuroilla. Kyselyyn vastanneet seurat tekivät laaja-alaista yhteistyötä toisten seurojen kanssa muun muassa pelaajapolkuun, koulutukseen ja toiminnan sparraukseen liittyvissä toimissa. Urheilutoiminnan ammattimaisuutta ja laaja-alaisuutta osoittaa, että seuroissa oli yhteensä yli 800 työsuhteista pelaajaa. Liigaseurat oli solmineet keskimäärin 16 ammattipelaajasopimusta. Hybridi- ja junioriseuroissa toimi keskimäärin yli 30 joukkuetta. Miesten liigajoukkueiden vuosibudjetit (820 000 €) olivat moninkertaiset verrattuna naisten vastaaviin (120 000 €). Liigaseurojen tärkeimmät tulonlähteet koostuivat sponsori-, mainos- ja yleisötuloista. Harjoitustiloina hyödynnettiin yleisimmin julkisia tiloja, joskin 69 prosenttia seuroista vuokrasi myös yksityisiä tiloja. Osa seuroista oli osakkaana halliyhtiössä tai omisti harjoitustiloja. Kyselyssä selvitettiin laajasti seurojen tavoitteiden saavuttamisen kapasiteettia. Hybridiseurojen tilanne oli haastavin niiden toimiessa sekä juniori- että liigaseuroina. Tulos oli sikäli yllättävä, että ammattimaistumisen mittareilla mitattuna hybridiseurat toimivat usein ammattimaisemmin kuin junioriseurat. Moninaisissa ympäristöissä toimiviin urheiluseuroihin kohdistuu ammattimaistumisen ajureita eri suunnista. Etenkin huippu-urheilupiirit ja yhteiskunnallisten liikuntapalvelujen tuottajat kohdistavat seuroihin poikkeavia odotuksia. Seuratoiminnan ammattimaistumisen vaikutuksista, kuten esimerkiksi koulutustarpeista, ammattikuntien muodostumisesta ja rahoituskäytännöistä, on syytä tehdä lisää tutkimusta. nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

PurposeThis paper focuses on how gendered processes of working life are (re)constructed and are also challenged discursively in paid and volunteer care and work in reception centers. The purpose of this paper is to show how caring work with asylum seekers can both enhance the traditional gender order and challenge it through enabling men to have opportunities to care.Design/methodology/approachThe data were produced through qualitative interviews among paid workers and volunteers in reception centers, and analyzed through a discourse analysis approach.FindingsThree discourses of care and work were identified: a discourse on solidarity and care; a discourse on control and order; and a discourse on caring men. The findings show that traditional attitudes toward gender are easily discerned in other cultures, but not as easily recognized in the everyday processes near at hand. Gender order is retained through traditional roles, which also reflects conventional attitudes in a society often seen as a model country for equality. However, change is possible, and one core issue is the need to involve men in care work and caring in general.Social implicationsThe findings can be applicable to the deconstruction of traditional gender order in working life; to the disclosure of gendered xenophobia in work with asylum seekers, in particular through dialogue with “Others”; and to the enabling of care by men.Originality/valueLittle previous research has been done on care in reception centers and care as a gendered activity with value. In the future many countries are likely to encounter increases in asylum seekers, and therefore, intersections of gender and ethnicity are of importance in societies as regards migration, work and care.

Niilo Mäki Instituutin Lukumummi ja -vaari -toiminta viettää tänä vuonna juhlavuotta. Vuodesta 2012 asti Lukumummit ja -vaarit ovat käyneet kouluilla lukemassa lasten kanssa. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) tuella kehitetyssä toiminnassa seniori-ikäiset vapaaehtoiset lukevat koulupäivän aikana koulun tiloissa oppilaiden kanssa kahden kesken. Viikoittaisilla lukutuokioilla luetaan yhdessä sopivantasoista kaunokirjaa ja keskustellaan luetusta. Niilo Mäki Instituutti on luonut tämän tutkimustietoon perustuvan toimintamuodon lukutaidon ja lukemisen tukemiseen. Alusta asti yhteistyökumppanina on toiminut Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL), ja yhteistyö on tiivistynyt entisestään vuonna 2018, jolloin toiminnan ylläpito- ja vakiinnuttamisvaihe käynnistyi. Viimeisen kolmen vuoden aikana MLL:n rekrytoinnin ansiosta vapaaehtoisten määrä on kolminkertaistunut, ja tällä hetkellä vapaaehtoisia on toiminnassa mukana yli 900 ja lapsia noin 3000. Kouluja on mukana toiminnassa ympäri Suomen. Kuten kaikissa Niilo Mäki Instituutin hankkeissa, myös tässä toiminnassa on kehitetty mallit erilaisiin tarpeisiin ja eri kohderyhmille. Toisessa toimintamallissa Lukumummit ja -vaarit lukevat niiden oppilaiden kanssa, jotka tarvitsevat vahvistusta sujuvaan lukutaitoon ja lukumotivaatioon, ja toisessa suomi toisena kielenä -oppijoiden kanssa keskittyen erityisesti sanavaraston kehityksen tukemiseen. Toimintaan osallistuvat oppilaat ovat alakouluikäisiä. nonPeerReviewed

Tutkimuksen tarkoitus oli lisätä ymmärrystä vapaaehtoistoiminnan merkityksestä lasten ja nuorten vapaaehtoisten tukihenkilöiden näkökulmasta. Tutkimuskohteeksi valikoitui Tampereen lasten ja nuorten vapaaehtoinen tukihenkilötoiminta, keskittyen tukihenkilöiden näkemyksiin ja kuvauksiin toiminnan todellisuudesta ja siihen kytkeytyvistä aiheista. Tutkimusongelma on: miten yksilön identiteetti ja motiivit näyttäytyvät tukihenkilön kuvauksissa vapaaehtoistoimijuudesta. Tutkielma on saanut alkunsa tutkijan henkilökohtaisesta kokemuksesta ja kiinnostuksesta aiheen parissa, sekä valtakunnallisesta tukihenkilötarpeesta. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla seitsemää lasten ja nuorten vapaaehtoista tukihenkilöä. Haastattelu koostui sekä narratiivisista että teemahaastattelun piirteistä. Haastattelun kysymykset antoivat haastateltavalle vapauden rakentaa johdonmukainen tarina kuitenkin niin, että haastattelija esitti tarvittaessa tukikysymyksiä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui Bronfenbrennerin ekologisen systeemiteorian tasoista, jotka toimivat toisen tutkimuskysymyksen tulosten teoriaohjaavana analyysinä. Lisäksi tuloksia tulkittiin vahvasti fenomenografisten linssien lävitse, sillä tässä tutkimuksessa ihmisten kuvaukset omasta henkilökohtaisesta elämästään olivat ensisijaisia. Tukihenkilöiden kertomusten tarkastelu osoitti, että toiminnassa olemisen perusedellytyksenä nähtiin elämäntilanteen sopivuus. Lähipiirin harrastuneisuus vapaaehtoistoimintaan oli vaikuttanut osan haastateltavista henkilökohtaiseen toimintaan hakeutumiseen mukaan. Suurin osa mainitsi tarpeen olla hyödyksi ja halun viettää aikaa ihmisten kanssa. Haasteena nähtiin arvoihin ja toimintatapoihin liittyviä eroavaisuuksia tukilapsen ja tuettavan välillä. Nykyajan kiireinen elämä nostettiin esille, mutta se nähtiin toiminnan kannalta myönteisenä, sillä toiminnan joustavuus antoi vapauden sovittaa tuettavan ja tukihenkilön elämään tapaamiset ilman viranomaisten puuttumista.

Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella minkälaisia merkityksellisiä oppimiskokemuksia pitkäaikaiset kansainväliset vapaaehtoistyöntekijät kertovat, sekä onko heidän oppimiskokemuksissaan nähtävissä kulttuurienvälistä oppimista. Tutkimus on tapaustutkimus, jonka kontekstina toimi Etelä-Afrikka. Tässä laadullisessa tutkimuksessa aineistona on neljä semistrukturoitua haastattelua, jotka suoritettiin Kapkaupungissa lähtevien vapaaehtoisten leirillä juuri ennen vapaaehtoisjakson päättymistä. Haastattelin neljää vuoden ajan Kapkaupungissa vapaaehtoisena työskennellyttä saksalaista nuorta, jotka olivat iältään 19-22 vuotiaita. Vapaaehtoistyöjaksot oli järjestetty ICYE (Internationa Cultural Youth Exchange) organisaation kautta ja vastaanottavana organisaationa toimi Volunteer Centre – Cape Town. Nuoret asuivat paikallisissa perheissä ja työskentelivät paikallisissa organisaatiossa, kuten lastenkodissa tai nuorisokeskuksessa. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa toimivat useiden eri tutkijoiden käsitykset merkityksellisistä oppimiskokemuksista ja kulttuurienvälisestä oppimisesta. Merkittävien oppimiskokemusten tutkimisessa tukeudun erityisesti Raimo Silkelän aiemmin tehtyyn tutkimukseen persoonallisesti merkittävistä oppimiskokemuksista. Kulttuurienvälisen oppimisen osalta on tehty paljon tutkimuksia ja teorioita. Kyseistä oppimista kuvaavia termejä on paljon ja ne ovat osittain päällekkäisiä. Avaankin aiemmin tehtyä tutkimusta ja erilaisia määritelmiä kulttuurienvälisestä oppimisesta ja tarkennan mitä kulttuurienvälinen oppiminen tässä tutkimuksessa tarkoittaa, koska yksiselitteistä listaa kulttuurienvälisistä taidoista ei ole. Tutkimusfilosofisilta lähtökohdiltaan tutkimus on fenomenologinen. Aineiston analyysi toteutettiin sisällönanalyysin keinoin aineistolähtöisesti. Analyysissä merkityksellisistä oppimiskokemuksista muodostui neljä teemaa, jotka olivat itsetuntemus, erilaisuuden kohtaaminen, ongelmanratkaisu ja oma pystyvyys sekä itsenäistyminen. Tulosten mukaan vapaaehtoisvuoden aikana koettiin paljon merkittäviä oppimiskokemuksia. Ulkomailla kertyneen oppimisen koettiin olevan ainutkertaista sekä tunnepitoista. Sosiaaliset suhteet olivat tärkeässä osassa kokemusta ja oppimiskokemuksia raportoitiin niin hostperheessä, työpaikalla kuin vapaa-ajallakin. Osalla nuorista oppiminen oli tiedostetumpaa ja tavoitteellisempaa kuin toisilla. Etelä-Afrikka nähtiin tärkeänä kontekstina kokemuksille niin hyvässä kuin pahassa. Maan erityinen historia ja sen heijastuminen tämänhetkiseen poliittiseen tilanteeseen, laittoivat vapaaehtoiset pohtimaan yhteiskuntaa, jossa he itse olivat varttuneet sekä maailman tilannetta laajemmin. Vapaaehtoiset kertoivat myös monista haasteista ja vaikeista kokemuksista vuoden aikana sekä kuinka vuosi uudessa ympäristössä ilman tuttuja tukiverkkoja oli vahvistanut luottamusta itseen sekä ollut tärkeä itsenäistymiskokemus. Vuosi oli ollut kaikille lopulta positiivinen ja merkityksellinen kokemus. Oppimiskokemuksista oli myös nähtävissä paljon kulttuurienvälistä oppimista, vaikka opittu ei välttämättä vastannut sitä mitä kulttuurienvälisyydeltä odotettiin. Vapaaehtoiset kertoivat niin muutoksissa asenteissa, kuten avoimuudessa ja ennakkoluulojen tiedostamisessa, kuin ymmärryksen kasvamisesta ja taidoissa kohdata erilaisuutta.

This article deals with non-profit sector and voluntary workers’ understandings of the benefits of young people’s participation in cultural and leisure projects in Central Finland. Active participation is highlighted on a policy level as a solution to social inequality, exclusion, and marginalisation among young people. The article focuses on the cultural, social, economic, and political dimensions of participation by exploring the advantages that cultural projects bring to young people. The article theorises these dimensions by drawing on Bourdieu’s concept of capital to provide a more critical account of the participation paradigm. Fifteen workers and volunteers on cultural projects were interviewed in 2017–2018 and asked about the advantages of participation. Although – according to informants – such projects generate positive outcomes – they can improve quality of life, create networks and a sense of belonging, support self-esteem and self-expression, and teach emotional, social, and working-life skills – Bourdieu’s approach raises the question of whether the benefits (or capitals) that young people are understood to gain translate into advantages in other spheres. peerReviewed

Vapaaehtoistoiminnan luonne on murroksessa, sillä lyhytaikainen eli episodinen vapaaehtoisuus kasvattaa suosiotaan jatkuvasti. Episodista vapaaehtoisuutta edustavat muun muassa opiskelijajärjestöt, joiden toiminnan kehittämiselle episodisuus aiheuttaa kuitenkin myös haasteita esimerkiksi hiljaisen tiedon kadotessa niiden mukana, jotka eivät enää jatka toiminnassa. Yksi ratkaisu sisäisen tiedonjakamisen edistämiseksi on panostaa organisaatioon sitoutumiseen, ja esimerkiksi johtamisviestinnällä sekä siihen kohdistuvilla odotuksilla on nähty olevan merkitys sitoutumiselle. Tämän tutkielman tavoitteena on kuvailla, millaisia odotuksia opiskelijajärjestötoimijoilla on johtamisviestintää kohtaan, ja millainen merkitys näillä odotuksilla on heidän sitoutumiselleen. Tutkimus johtajaan kohdistuvista viestintäodotuksista ja niiden merkityksestä sitoutumiselle on vähäistä erityisesti vapaaehtoistoiminnan kontekstissa, sillä aiempi tutkimus on pitkälti painottunut voittoa tavoitteleviin organisaatioihin. Tämä tutkielma pyrkii syventämään ymmärrystä johtamisviestinnän merkityksestä erityisesti vapaaehtoisten sitoutumisen muodostumisessa. Tutkielman aineisto koostuu kymmenestä teemahaastattelusta, joissa haastateltiin jo useamman vuoden opiskelijajärjestötoiminnassa mukana olleita toimijoita. Aineistoa analysoitiin teemoittelun ja sisällönanalyysin avulla. Tulokset osoittivat, että opiskelijajärjestötoimijoiden yksilölliset tarpeet pätevyyden, merkityksellisyyden ja joukkoon kuulumisen tunteista olivat merkityksellisiä sekä johtamisviestintään kohdistuvien odotusten että sitoutumisen käsitysten kannalta. Nämä yksilölliset tarpeet korostuivat erityisesti suhdekeskeisten johtamisviestintään kohdistuvien odotusten kohdalla, kun taas tehtäväkeskeiset odotukset nähtiin enemmän tarpeiden täyttymistä tukevina. Opiskelijajärjestötoimijoiden odotukset olivat ylipäätään pitkälti sellaisia, että täyttyessään ne tukivat toimijoiden yksilöllisten tarpeiden täyttymistä. Opiskelijajärjestötoimijoiden sitoutumisen käsityksissä puolestaan korostui se, miten toimijoiden yksilöllisten tarpeiden täyttymisen koetaan vahvistavan ja luovan sitoutumista.

Sosiaalisen vaihdon teorian mukaan vastavuoroisuus on tärkeää ikääntyneiden ihmisten suhteissa. Vapaaehtoistyössä vastavuoroisuus on oleellista, mutta sitä ei ole juuri tutkittu eläkeikäisten vapaaehtoistyöntekijöiden kannalta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka eläkeikäiset vapaaehtoistyöntekijät kokevat vastavuoroisuuden vapaaehtoistyössä. Kolme kuukautta kestäneen toimintajakson aikana vapaaehtoistyöntekijät auttoivat liikkumiskyvyn ongelmista kärsiviä ikäihmisiä osallistumaan kodin ulkopuoliseen toimintaan osana Vapaaehtoistyö, ulkoliikunta ja vanhusten hyvinvointi (VAU) -tutkimushanketta. Tämän laadullisen osatutkimuksen 17 osallistujaa olivat 61 - 72-vuotiaita. Tutkimusaineisto kerättiin yksilöhaastatteluilla ja analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Eläkeikäiset vapaaehtoistyöntekijät kokivat saavansa vapaaehtoistyöstä sisältöä siirtymävaiheen elämäänsä ja antavansa inhimillisyyttä ikäihmisten vanhuuteen. Analyysissä saamisen yläkategorioiksi muodostuivat merkityksellinen toiminta, kasvu vanhenemiseen ja hyväksyvä ystävyys. Antamisen yläkategorioiksi saatiin avun antaminen, ajan antaminen, kuunteleminen ja arjen avartuminen. Täydellisesti vastavuoroisuus tuli esiin hyväksyvässä ystävyydessä ja arjen avartumisessa, niissä yläkategorioissa molemmat osapuolet olivat samanaikaisesti sekä saavana että antavana osapuolena. Vapaaehtoistyön luonteeseen näyttää kuuluvan tällainen vastavuoroisuuden yhteen kietoutuneisuus, jossa saamista ja antamista on vaikea erottaa toisistaan. Sosiaalisen vaihdon teoria vaikuttaa toimivan vapaaehtoistyössä.

Tässä tekstissä kuvaamme, millaisen yhteistoiminnan opettelemisen tilan solidaarisuustalouden tekeminen voi mahdollistaa. Katsaus perustuu omiin kokemuksiimme yhteistoiminnan käytäntöjen opettelusta ja muotoutumisesta joensuulaisessa Kulttuuriosuuskunta Laiturissa. Vegaanikahvilaa vapaaehtoisvoimin ylläpitävän Laiturin sääntöihin on kirjoitettu, että osuuskunta harjoittaa vaihtoehtoista taloutta ja toimii solidaarisuustalouden periaatteiden mukaan. Tarkastelemme osallistumisen edellytyksiä yhteisössä syntyneiden toimintaperiaatteiden ja käytäntöjen näkökulmasta. Tiedolla on keskeinen hierarkioita luova ja purkava rooli. Sen saatavilla olemiseen ja paikantuneisuuteen sekä erilaisiin asiantuntijuuden tilanteisiin on tärkeää kiinnittää huomiota. Tieto onkin yhteisvaurautta, yhdessä tuotettua ja jaettua, sillä kukaan ei voi tietää yksin kaikkea. Laiturin olemassaolo perustuu yhteistoimintaan. Lähtökohtaisesti toiminta on kaikille avointa, mutta siitä huolimatta erilaisia toimija-asemia syntyy esimerkiksi toimijoiden kiinnostuksen kohteisiin tai osallisuuden kokemuksiin perustuen. Yhteistoiminta mahdollistaa aktiiviseksi talouden toimijaksi tulemisen, kun talous näyttäytyy arkisina neuvotteluina ja päätöksentekotilanteina. Toimintaan osallistumisen myötä yksilöiden kriittinen tietoisuus lisääntyy ja laajentaa toimintamahdollisuuksia: yhteiskunnan muuttaminen vaikuttaa mahdolliselta muissakin yhteyksissä., In this text we analyse what can be learnt about cooperation in the context of doing solidarity economy. The analysis is based on our own learning experiences about cooperation as volunteers in Cultural Cooperative Laituri. The coop runs a vegan café and its rules define it as an actor of solidarity economy. We investigate the conditions of participation through the principles and practices that have arisen within the community. Knowledge has a central role in constructing and deconstructing hierarchies. It is important to pay attention to how and to whom information is available. In this context, knowledge is clearly a commons, as it is mutually produced and shared. In principle Laituri’s activities are open for everyone, but in practical terms actor positions are formed. When economy is seen as everyday negotiations and situations of decision-making, participation may increase the critical consciousness of individuals and expand their scope for action: societal change appears possible also in other contexts.

Sovittelija toimii rikos- ja riita-asioiden sovittelussa rikoksen tai riidan osapuolille sovinnon mahdollistajana ja puolueettomana toimijana, joka auttaa osapuolia keskustelemaan soviteltavasta konfliktista. Suomessa sovittelutoiminta on tärkeää vapaaehtoistyötä, jossa sovittelijoina toimivat sovittelun peruskurssille hakeneet ja sen suorittaneet vapaaehtoiset. Vuorovaikutuksen näkökulmasta sovittelu sisältää haastavia vuorovaikutustilanteita, jotka vaativat sovittelijalta hyvää vuorovaikutusosaamista. Tällaisia vuorovaikutustaitoja ovat esimerkiksi kuunteleminen, dialogin edistäminen ja kyky osoittaa tasapuolisuutta sovittelutilanteessa. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, millaista vuorovaikutuskoulutusta sovittelun peruskurssi sisältää ja miten vapaaehtoissovittelijat arvioivat saamaansa koulutusta vuorovaikutusosaamisen näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa halutaan muodostaa käsitys siitä, miten vapaaehtoissovittelijat arvioivat omaa vuorovaikutusosaamistaan sovittelutyössä. Vuorovaikutuskoulutus osana sovittelun peruskurssia valikoitui tutkielman tutkimuskohteeksi, sillä sitä ei ole tiettävästi aiemmin tutkittu. Tutkielman tavoitteena on tuoda uutta tietoa vapaaehtoissovittelijoiden saamasta koulutuksesta vuorovaikutuksen näkökulmasta sekä pohtia sovittelussa esiintyviä vuorovaikutusosaamiseen liittyviä ilmiöitä, joita voitaisiin hyödyntää sovittelijoiden kouluttamisessa tulevaisuudessa. Tutkielma on laadullinen ja sen tutkittavana kohderyhmänä olivat Suomessa toimivat vapaaehtoissovittelijat. Aineisto koostui 12 teemahaastattelusta, joista neljä järjestettiin kasvotusten ja kahdeksan teknologiavälitteisesti. Haastateltavat olivat suorittaneet sovittelun peruskurssin ja heillä oli takanaan jo jonkin verran sovitteluita – osalla enemmän ja osalla hieman vähemmän. Aineisto analysoitiin laadullista sisällönanalyysia käyttäen. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että sovittelun peruskurssi sisältää vapaaehtoissovittelijoiden kokemusten mukaan vuorovaikutusosaamiseen liittyvää koulutusta. Tulosten perusteella vuorovaikutusosaamista käsitellään kurssilla erityisesti erilaisten käytännön harjoitteiden kautta, mitä olivat esimerkiksi sovittelutilanteita mallintavat simulaatioharjoitukset tai kuuntelemisen taitoa harjoittavat pariharjoitukset. Vapaaehtoissovittelijat kokivat peruskurssin vuorovaikutuskoulutuksen hyväksi ja riittäväksi. He olisivat kuitenkin toivoneet saavansa vuorovaikutuskoulutusta enemmän esimerkiksi tunnepuoleen liittyvissä asioissa sekä sovittelun erityiskysymyksiin, kuten sovittelutilanteisiin lasten ja nuorten, eri kulttuureista tulevien ja mielenterveysongelmista kärsivien sovittelussa olevien osapuolten kanssa. Jatkotutkimuksen näkökulmasta lisätutkimuksia voitaisiin toteuttaa esimerkiksi sovitteluparin välisestä vuorovaikutuksesta, vuorovaikutuskoulutuksesta sovitteluohjaajien näkökulmasta tai vuorovaikutuksesta sovittelijoiden jatkokoulutuksissa.

Urheilutapahtumien vapaaehtoisia ja heidän motiivejaan on tutkittu paljon erikokoisissa tapahtumissa, mutta vammaisurheilutapahtumien vapaaehtoisia on tutkittu vähemmän. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia ovat Elinsiirtoliikunnan tapahtumaviikon vapaaehtoiset ja heidän osallistumisensa motiivit ja eroavatko motiivit taustamuuttujien suhteen. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kyselyllä, joka lähetettiin 182 vapaaehtoiselle. Vastausprosentti oli 52 prosenttia (n=95, naisia 63 %, miehiä 37 %).Vastaajien keski-ikä oli 49,7 vuotta (kh 16,8). Motiivien tutkimisessa käytettiin Special Event Volunteer Motivation Scaleen (SEVMS) perustuvaa mittaria, jossa oli 34 motiiveja kartoittavaa väitettä. Vapaaehtoiset arvioivat väitteiden tärkeyttä 5-portaisella Likertin asteikolla. Vapaaehtoisten motiivit tiivistettiin pääkomponenttianalyysiä käyttäen kuuteen komponenttiin, jotka nimettiin työura/velvollisuus, yhteisöllisyys, tapahtuman mahdollisuudet, halu olla hyödyksi, perhe ja vaihtelu/vapaa-aika. Tärkein pääkomponentti oli halu olla hyödyksi ja toiseksi tärkein yhteisöllisyys. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää urheilutapahtumien ja erityisesti vammaisurheilutapahtumien vapaaehtoisten rekrytoinnissa ja motivoinnissa. Volunteers and their motives have been studied in many different sport events. However, there is a lack of studies when it comes to disability sport events. The purpose of the study was to investigate the profile and motives of volunteers at European Transplant Sport Week (ETSW) and how these differ by personal characteristics. Data were collected through an online survey. An invite to the survey was sent to 182 volunteers. The completed response rate was 52 % (n=95, 63 % female, 37 % male). The mean age was 49,7 years (SD=16,8). Volunteer motivation was studied based on Special Event Volunteer Motivation Scale (SEVMS) that included 34 items with 5-point Likert-scale. Principal component analysis was conducted to reduce the items to fewer components. Six components were extracted and named career/commitment, solidary, event’s opportunities, purposive, family and alteration/free time. The most important components were purposive and solidary. The results of the study can be used to recruit and to motivate volunteers in similar events especially in disability sport events. peerReviewed

Hankkeen tavoitteena oli selvittää toimintaympäristön muutosten vaikutuksia kansalaistoimintaan ja tehdä suosituksia siitä, miten kansalaisyhteiskuntaa voidaan tukea. Yhdistystoiminnan asema Suomessa on säilynyt vahvana, mutta yksityisen ja julkisen sektorin toimintalogiikat ovat alkaneet yhä enemmän ohjata kansalaistoimijoita. Keskitetty johtaminen ja “asiakasajattelu” ovat lisääntyneet järjestöissä ja ne ovat ammattimaistuneet ja keskittyneet. Vapaaehtoistyöhön ja jäsenmaksuihin pohjaavasta kansalaisyhteiskunnasta on siirrytty rahoituksen osalta kohti mallia, jossa valtio rahoittaa järjestöjä strategisista lähtökohdistaan projektiluontoisesti. Vaarana on, että kansalaisyhteiskunnan kyky tehdä innovatiivisesti yhteiskunnallisia aloitteita heikkenee samoin kuin niiden mahdollisuus vapaasti kritisoida valtiota. Samalla “neljännellä sektorilla” tapahtuvan kansalaistoiminnan yleistyminen muuttaa kansalaistoimintaa ja sen suhdetta julkiseen valtaan. Kansalaisyhteiskunnan autonomian, yhdenvertaisuuden ja elinvoiman takaamiseksi sen riippuvuutta rahoittajan strategisista tavoitteista tulee vähentää. Kansalaisyhteiskunnan ja julkisten rahoittajien välistä yhteistyötä pitää lisätä ja rahoittajien käytäntöjä yhtenäistää yhdistysten yhdenvertaisuuden takaamiseksi. Kansalaisyhteiskunnan keskittymistä pitää välttää tukemalla vapaaehtoispohjalta toimivia yhdistyksiä ja liikkeitä. nonPeerReviewed

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on lapsiperheiden parissa toimivien vapaaehtoistyöntekijöiden tekemä rajatyö. Aineistona on 15 vapaaehtoistyöntekijöiden haastattelua. Osa haastatelluista on erään ison kaupungin lastensuojelun tukihenkilötoiminnan vapaaehtoisia, ja osa on HelsinkiMissio-järjestön äiti- ja isämentortoiminnan vapaaehtoisia. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten vapaaehtoistyöntekijät tekevät omaa positiotaan luovaa ja vahvistavaa rajatyötä sekä suhteessa sosiaalialan ammattilaisiin että suhteessa asiakasperheisiin. Vapaaehtoisten ja ammattilaisten välillä tehtävään rajatyöhön liittyy oman asiantuntemuksen vahvistaminen, mutta myös vapaaehtoisen tehtäviin kuulumattomien asioiden rajaaminen ulkopuolelle. Suhteessa asiakasperheisiin vapaaehtoistyöntekijät tekevät sekä ulossulkevaa rajatyötä että mukaanottavaa rajatyötä määrittäessään omaa positiotaan suhteessa tuettaviin. Tutkimuksessa tarkastellaan myös sitä, miten vapaaehtoistyöntekijät perustelevat sitä, mitä tehtäviä he ottavat itselleen ja mitä jättävät vapaaehtoisen vastuun ulkopuolelle. Tutkimus on tehty käyttäen menetelmänä teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Teoreettisena lähtökohtana tutkimuksessa hyödynnetään alun perin Thomas Gierynin kehittämää rajatyön käsitettä. Rajatyöllä tarkoitetaan retorisia keinoja ja prosesseja, joissa rajoja ja työnjakoja rakennetaan, neuvotellaan ja määritellään uudelleen, ja joihin liittyy olennaisesti myös oman position ja asiantuntijuuden rakentaminen. Tutkimuksessa hyödynnettiin rajatyöhön liittyvistä diskursseista etenkin ulossulkevan ja mukaanottavan rajatyön käsitteitä. Haastatellut vapaaehtoiset kuvasivat kertomuksissaan vapaaehtoistoiminnan rajoja ja olivat tietoisia siitä, että tietyissä tilanteissa heillä oli velvollisuus tehdä ulossulkevaa rajatyötä ja siirtää vastuu ammattilaisille. Käytännössä kuitenkin vapaaehtoistyöntekijöiden ja ammattilaisten väliset rajat näyttäytyivät huokoisina ja tilannekohtaisina. Haastatellut myös rakensivat kertomuksissaan omaa asiantuntijuuttaan perheiden arjessa tiiviisti läsnä olevina henkilöinä, jotka olivat myös valmiita sitoutumaan pitkään tukisuhteeseen ja pitämään yhteyttä lapseen, vanhempaan tai perheeseen virallisen tukisuhteen jälkeenkin. Tämä mukaanottava rajatyö rakensi heidän asiantuntijuuttaan etenkin verrattuna lapsen asioista vastaavaan sosiaalityöntekijään, joka saattoi vaihtua usein, eikä suuren asiakasmäärän vuoksi muutenkaan ollut yhtä lailla lapsen arjesta tietoinen. Suhteessa tukea tarvitseviin lapsiin, vanhempiin ja perheisiin vapaaehtoistyöntekijät pyrkivät toisaalta soveltamaan koulutuksessa saamaansa tietoa vapaaehtoistoiminnan rajoista, mutta toisaalta myös arvioimaan perheen tarpeita ja ylittämään rajat oman harkintansa nojalla. Ulossulkevaa rajatyötä suhteessa perheisiin tehtiin ennen kaikkea ajankäytön sekä rahan osalta, mutta myös joitakin raskaampia keskustelunaiheita tai vaikeimpia ongelmia rajattiin vapaaehtoistyöntekijän roolin ulkopuolelle. Rajojen ylläpitäminen ei ollut itsestäänselvää; usein vapaaehtoiset kokivat hankalaksi sen, että joutuivat kieltäytymään jostakin, jota perhe toivoi tai tarvitsi. Siksi ulossulkevaa rajatyötä lähes aina perusteltiinkin. Vapaaehtoisten koulutuksessa esiin tulleet vapaaehtoistoiminnan rajat ja puitteet toimivatkin usein perusteluina. Osa vetosi omaan jaksamiseensa tai oman arkensa sujumiseen; osa puolusti rajoista kiinni pitämistä kasvatuksellisistakin syistä; ja osa vetosi tasavertaisuuteen: toiminta oli tasapuolista, kun kaikkien kohdalla noudatettiin samoja periaatteita. Moni haastatelluista vapaaehtoistyöntekijöistä oli kuitenkin valmis tekemään mukaanottavaa rajatyötä ja rikkomaankin rajoja. Tällöinkin haastatellut olivat kuitenkin hyvin tietoisia rajoista, ja siksi myös niiden ylittäminen tai rikkominenkin edellytti aina perusteluja haastattelutilanteessa. Mukaanottavaa rajatyötä perusteltiin lähes aina perheiden tarpeisiin vastaamisella tai lapsen, vanhemman tai perheen edulla, jonka katsottiin ylittävän ennaltamääritellyt rajat.

Volunteering in adapted sports competitions has not been studied as much as in other competitions. Survey data from volunteers in a supportive role at the European Transplant Sport Week 2016 in Finland were analysed to report the way involvement in the event increased knowledge of transplantation. Through social learning theory, the aim of the study was to report the associations between changes in knowledge, training and volunteering experience of supportive role volunteers. A representative sample of the adult volunteers (n=95, Male=35, Female=60; Disabled=31, non-Disabled=64; Mage=49.7y old, SD=16.8) responded to a web-based survey. Questions included self-perceived knowledge of transplantation before training, after training and after the event. The data was analysed through ANOVA repeated measures to test the changes of knowledge at each phase, after adjusting for prior experience with transplantation. There were large effects from the knowledge rating (ranged from 4-10) prior to training (mean 6.04; SD=1.46) to after training (mean=7.89; SD=1.01, d=1.48) after the event (mean=8.82; SD=0.81, d=2.36) for people with no experience with transplantation. People with experience with transplantation (n=11) reported increased knowledge from training (mean=8.91, SD=0.70, d=1.31), but not from between after training and after the event. As volunteers' knowledge of the organ transplant sport had increased significantly due to the volunteer training and working at the event, it can be noted that the volunteer programme was successful in terms of achieving the desired goal. peerReviewed

Tutkimus tarkastelee Ote työhön -hankkeessa (2017–2019) pilotoitua työelämäohjaajakoulutusta, koulutuksen opetusmenetelmiä ja vertaisuutta koskevia tulkintoja sekä näiden näkymistä vertaisryhmien ohjaamisessa. Tutkimus kuvaa vapaaehtoista vertaisuutta koskevia yhteiskunnallisia merkityksenantoja tilanteessa, jossa vertaisuutta käytetään maahanmuuttajia työllistävän aikuiskoulutuspolitiikan ratkaisuna. Ote työhön -hankkeen koulutuksessa työelämäohjaajat saavat tietoa ja taitoja työelämästä, työnhausta, vertaisuudesta, kulttuurienvälisyydestä ja ryhmien ohjaamisesta. Koulutuksen jälkeen työelämäohjaajat ohjaavat vapaaehtoisina vertaisryhmiä, joiden tavoitteena on edistää pitkään työelämästä poissaolleiden maahanmuuttajien työllistyvyyttä. Koulutus on suunnattu ja siitä ovat olleet kiinnostuneita erityisesti maahanmuuttajataustaiset henkilöt. Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman Ote työhön -hankkeen päätoteuttajana on Työväen sivistysliitto ja se toimii Helsingissä ja Tampereella. Koulutuksen toteutuksesta vastaavat Työväen sivistysliiton lisäksi Tampereen aikuiskoulutuskeskus, Helsingin aikuisopisto, Julkisten- ja hyvinvointialojen liitto sekä Suomen Pakolaisapu. Tampereen yliopisto toteuttaa hankkeeseen seuranta- ja arviointitutkimusta. Pro gradu -tutkielman tekijä toimi hankkeessa tutkimusavustajana vuonna 2018. Tutkimus toteutettiin toimintatutkimuksena. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä olivat sosiaalista oppimista, transformatiivista oppimista ja osallistavaa pedagogiikkaa käsittelevät aikuiskoulutuksen opetusmenetelmät, sekä empiiriset tutkimukset vapaaehtoisesta vertaisuudesta ja kokemusasiantuntijuudesta. Tutkimus oli kvalitatiivinen haastattelu- ja havainnointitutkimus, ja sen aineistoa olivat kahdeksan hanketoimijahaastattelua ja kaksi työelämäohjaajien parihaastattelua, havainnointiaineisto työelämäohjaajien koulutuksista sekä työelämäohjaajien koulutuksen alussa ja lopussa täyttämät itsearviointilomakkeet. Aineisto kerättiin vuonna 2018 ja analysoitiin dekonstruktiivis-hermeneuttisesti. Tulosten mukaan työelämäohjaajien koulutuksen opetusmenetelminä oli tietojen antaminen, käytännön harjoitukset ja kokemusten jakaminen, ja opetus perustui vastavuoroisuuteen ja dialogisuuteen työelämäohjaajien ja kouluttajien välillä. Vertaisuudesta rakennettiin kolme erilaista tulkintaa: 1) Vertaisen vastuunkantajan tulkinnassa vertaisuus perustuu maahanmuuttajataustaan riippumatta ihmisten taustatekijöiden muista eroista, ja auttamishalun motivaationa on solidaarisuus muita maahanmuuttajia kohtaan, 2) voimaantuneen kokemusasiantuntijan tulkinnassa asiantuntijuus perustuu maahanmuuttajuuden kokemukseen ja vertaisuus on keino välittää asiantuntijuutta, sekä 3) itseohjautuvan urasuunnittelijan tulkinnassa toimintaan osallistutaan henkilökohtaisista syistä omia työmahdollisuuksia parantaakseen, jolloin vertaisuus jää sivurooliin. Tulosten mukaan opetusmenetelmät voimauttivat työelämäohjaajia, mutta kääntyivät vertaisryhmissä haasteiksi. Vertaisryhmiin oli vuonna 2018 vaikeaa saada ja sitouttaa osallistujia. Työelämäohjaajilla oli vertaisryhmissä haasteita rajata tarjoamaansa apua (uupunut ohjaaja), rakentaa vastavuoroisuutta (etääntynyt opettaja) ja ymmärtää osallistujien kokemusmaailmaa (yli-innokas aktivoija). Tutkimuksen mukaan Ote työhön -hanke kuvastaa uusliberalistista yhteiskuntaa, jossa vastuuta heikosti työllistyvistä siirrellään työttömien itsensä, vapaaehtoisten, hankkeiden, viranomaisten, työnantajien ja ammattiliittojen välillä. Koulutuksessa tulee näkyville Euroopan unionin tavoite aktiivisesta kansalaisuudesta. Lisäksi koulutuksessa esiintyi tulkintaa, jossa tehtiin yksinkertaistavaa jakoa maahanmuuttajiin ja suomalaisiin, vaikka toiseuttavaa tulkintaa pyrittiin myös aktiivisesti purkamaan. Olennaisena kysymyksenä on, pyritäänkö projekteilla ja koulutuksilla edistämään yhteiskunnan integraatiota vai maahanmuuttajien segregaatiota omiin vertaisryhmiinsä. Kaiken kaikkiaan maahanmuuttajien tekemää yhteiskunnalliseen etuun pyrkivää vapaaehtoista vertaistoimintaa tulisi arvostaa enemmän mahdollistamalla koulutuksen jälkeen työelämäohjaajille virallinen ammatillinen status, työnantajien hyväksymä todistus sekä työpanokseen suhteutettu korvaus. Tuloksia on mahdollista käyttää Ote työhön -hankkeen kehittämisessä ja arvioinnissa, ja tuloksista hyötyvät vapaaehtois- ja vertaistoiminnan järjestöt, hankkeet sekä koulutusorganisaatiot. Tutkimus edesauttaa avointa yhteiskunnallista keskustelua maahanmuuttajien vertaisohjauksesta ja työllistämisen vastuukysymyksistä.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mikä motivoi ammattiyhdistysliikkeen vapaaehtois-toimijoita eli ammattiliittojen jäsenyhdistysten aktiiveja. Tarkoituksena oli tarkastella myös heidän sitoutumistaan ammattiliittoonsa, ammattiyhdistysliikkeeseen ja sen arvoihin. Tutkimukseni motivaatiota kartoittavassa osassa vertasin ammattiliittojen yhdistysaktiivien motiivikirjoa Yeungin (2005) luomaan vapaaehtoistoiminnan motivaatioiden timanttimalliin. Tutkimuksen aineistona käytin kahdeksaa ammattiyhdistysaktiivin teemahaastattelua. Haastatelluista neljä toimi yhdistystehtävän lisäksi myös työpaikka-aktiivina, joten pystyin vertaamaan myös näitä kahta erilaista yhdistysaktiivityyppiä toisiinsa. Teemahaastatteluilla kerätty aineisto analysoitiin luokittelemalla ja uudelleen teemoittelemalla. Tutkimukseni mukaan ammattiyhdistysaktiiveja motivoi erityisesti yhdessä oleminen ja tekeminen. Ammattiyhdistysaktiivit haluavat myös vaikuttaa ja ammattiyhdistystoiminta nähdäänkin vaikuttamisen välineenä. Moni yhdistystoimija näkee yhdistystoiminnan myös eräänlaisena työelämän näköalapaikkana ja yksilöllisenä kehitysmahdollisuutena. Aineiston perusteella haastatellut yhdistysaktiivit ovat omaksuneet ammattiyhdistysliikkeen arvot pitkälti omikseen ja ovat sitoutuneita ammattiliittoonsa. He näkevät ammattiliittojen tärkeimmäksi tehtäväksi sekä yksilön että koko jäsenkunnan edunvalvonnan ja kantavat huolta sopimusyhteiskunnan rapautumisesta. Kaikkien haastateltujen sitoutuminen ammattiliittoon perustui ainakin kahteen Kaj Ilmosen (1998) kuvaamaan jäsenyyden positiiviseen määreeseen eli normatiiviseen tai tunneperäiseen sitoutumiseen tai omaan etuun. Ilmosen teorian mukaan jäsenyys on vakaa, mikäli se perustuu useampaan kuin yhteen edellä mainituista positiivisista määreistä.

Suomalainen liikunta- ja urheiluseuratoiminta on pitkälti perustunut vapaaehtoisuuteen. Yhteiskunnan muutokset, valtiovallan odotukset ja seuran jäsenten määrän kasvaminen ovat johtaneet tilanteeseen, jossa ammattilaisen palkkaaminen on tullut monelle seuralle tarpeelliseksi. Ihmiset haluavat rahoilleen vastineeksi laatua ja erilaisia palveluita. Tämä muutos on mahdollistanut urheilutoiminnan tuotteistamisen ja näkyy seurojen toimintakulttuurin muutoksena. Liikunta- ja urheiluseuroja kohtaan on syntynyt paineita ammattimaistaa toimintaa laatuvaatimusten ja kuluttamiseen liittyvien muutosten seurauksena. Tässä tutkimuksessa lähdin selvittämään millaisia muutoksia ammattimaistuminen on tuonut liikunta- ja urheiluseuratoimintaan. Tarkoitukseni oli kuvata seuran ammattimaistumisen eri vaiheita ja muutoksia sekä selvittää seuratoimijoiden välisen työnjaon ja toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja. Lisäksi tutkimukseni tavoitteena oli tiedon tuottaminen seuratoiminnan tulevaisuuden hahmottamiseen ja kehittämiseen. Tutkimukseni oli luonteeltaan tapaustutkimus ja sen kohteena oli keskisuomalainen voimisteluseura Jyväskylän Naisvoimistelijat ry. Aineisto koostui viidestä teemahaastattelusta. Jokainen haastateltava oli toiminut seuran toimihenkilönä tai luottamushenkilönä. Aineisto analysoitiin teemoitellen ja tyypitellen. Ammattimaistuminen on kehittänyt Jyväskylän Naisvoimistelijoiden seuratoimintaa pelkästään myönteiseen suuntaan, vaikka ensimmäiset vuodet haastoivat seuraa taloudellisesti. Palkatun työntekijän ansiosta seuran toiminta on kasvanut ja monipuolistunut vuosi vuodelta. Toiminnan laatua on saatu nostettua muun muassa ohjaajien koulutusjärjestelmän sekä kilpa- ja valmennusjärjestelmän laatimisen ansiosta. Lisäksi toiminnan laadun paraneminen näkyy yleisesti myös harrastustoiminnan kehittymisenä, jolloin seuran on helppo houkutella uusia jäseniä mukaan toimintaan. Tulevaisuudessa liikunta- ja urheiluseuroissa joudutaan miettimään uudenlaisia toimintatapoja, jotta seurojen ammattimaistuminen ei vähentäisi tärkeän vapaaehtoistyön merkitystä. Osallistuminen ja sitoutuminen pitkäaikaisiin tehtäviin eivät enää houkuttele kuten aikaisemmin. Myös Jyväskylän Naisvoimistelijoiden haasteita tulevina vuosina ovat uusien vapaaehtoisten rekrytoiminen sekä voimistelun näkyvyyden parantaminen ja yhteistyökumppanuuksien solmiminen. Ammattimaistuminen on tullut jäädäkseen suomalaiseen urheiluseuratoimintaan. Seurojen toiminnasta tulee palkatun työntekijän myötä laadukkaampaa ja monipuolisempaa. Liikunta- ja urheiluseurat toteuttavat tärkeää kansalaistoimintaa, joka nojaa edelleen vahvasti vapaaehtoistyöhön. Seurojen palkatut työntekijät ovat tukemassa tätä toimintaa omalla panoksellaan. Yhteiskunnalliset muutokset ovat muuttaneet kansalaistoiminnan muotoja. Ammattimaistuminen ja vapaaehtoistyö eivät ole toisiaan pois sulkevia voimavaroja. A desired, successful and high-quality sport club : a case study of change in sport club activity in Jyväskylä Gymnastics Club. Finnish sport club activity has been based for a long time on voluntary work. Changes in society, government expectations and growth in number of sport club members have led to situation that hiring a professional has become necessary for many sport clubs. People want run for money quality and different kinds of services. This change has made productization possible and appears change in culture of action in sport clubs. Consequences of changes in quality requirement and consuming have increased the pressure to professionalize the action. This research investigated the changes that occur within professionalization of sport club. The purpose of the research was to describe the different levels of transformation and find out the roles between actors and values in background. The purpose of the research was to increase understanding of the changes that occur when gainful employment is first commenced in the club. In addition, the purpose of the research was to produce information about the future of sport clubs. The research was carried out as a case study within one Finnish gymnastics club. The data consists of five theme interviews. Every interviewee had practiced as an employee or as a person elected to a position of trust. The data was analyzed using thematic analysis and typification. Professionalization of Jyväskylä Gymnastics Club has developed the culture of action to positive direction even though the first years were economically challenged. With the help of a paid employee, sport club activity has grown and diversified a year after a year. Quality of activity has improved because of education system for instructors and training system. In addition, the improved quality attracts new members to join the club. In the future in sports clubs need to think of new ways of working so that the professionalization of clubs does not reduce the importance of important volunteering. Long-term participation and commitment don’t persuade like before. The challenges in the future consist of recruiting new volunteers, increasing coverage of gymnastics and getting new partners in cooperation. Professionalization of Finnish sport clubs is here to stay. After commencement of employment the activities become more high-quality, diversified and organized. Voluntary work and civic activity form the bedrock for sport club activity. The paid employees of sport clubs are supporting this activity with their own contribution. The changes in society have formed the forms of civic activity. Professionalization and voluntary work aren’t exclusionary resources.

nonPeerReviewed

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla European Transplant Sport Week (ETSW) -tapahtuman toteuttamista tukevissa vapaaehtoistehtävissä toimineiden vapaaehtoisten profiilia sekä selvittää vapaaehtoisten osallistumisen motiiveja. Lisäksi tutkittiin vapaaehtoisten tietämystä elinsiirron saaneiden liikunnasta ja aikomuksia toimia vapaaehtoisena jatkossa. Tutkimuksessa käsiteltiin vapaaehtoisuutta jälkimodernin yhteiskunnan piirteiden näkökulmasta, jossa refleksiivinen yksilöllisiä tarkoitusperiä tavoitteleva ja episodimaisuuteen perustuva vapaaehtoisuus on syrjäyttämässä aiempaa perinteisiin ja yhteisöllisyyteen tukeutunutta kollektiivista vapaaehtoisuutta. Tutkimus oli kvantitatiivinen tapaustutkimus, jossa aineisto kerättiin sähköisellä strukturoidulla kyselyllä. Kysely toimitettiin 182 vapaaehtoiselle. Kyselyn vastausprosentti oli 52 % (n=95). ETSW:n vapaaehtoisista 63 % oli naisia ja miehiä 37 %. Vapaaehtoiset olivat verrattain iäkkäitä, sillä vastaajien keski-ikä oli 50 vuotta. 33 % vapaaehtoisista oli eläkeläisiä ja 46 % työelämässä. Vapaaehtoisten itsearvioima tietämys elinsiirron saaneiden liikunnasta oli kasvanut merkittävästi vapaaehtoisten koulutuksen sekä tapahtumassa työskentelyn myötä. Vapaaehtoisten motiiveja tutkittiin 34 motiiviväitteellä, joiden tärkeyttä vapaaehtoiset arvioivat 5-portaisella Likertin asteikolla. Väitteet perustuivat Special Event Motivation Scaleen (SEVMS). Motiiviväitteistä muodostettiin pääkomponenttianalyysin perusteella kuusi pääkomponenttia, jotka nimettiin työura ja velvollisuus, yhteisöllisyys, tapahtuman mahdollisuudet, hyödyllisyys, perhe sekä vaihtelu ja vapaa-aika. Tärkein pääkomponentti oli hyödyllisyys ja toiseksi tärkein yhteisöllisyys. Vapaaehtoisista 62 % aikoi ehdottomasti jatkaa vapaaehtoisena urheilutapahtumissa. Hieman vajaa puolet (45 %) aikoi ehdottomasti jatkaa vapaaehtoistyötä muissa tapahtumissa, 46 % elinsiirron saaneiden liikuntatapahtumissa ja 47 % vammaisliikuntatapahtumissa. Urheiluseurassa toimiminen kiinnosti vapaaehtoisia selvästi vähemmän, sillä vain hieman reilu kolmannes aikoi ehdottomasti jatkaa vapaaehtoistyötä seuratoiminnassa. Tulokset osoittavat, että vapaaehtoisten motiivit ilmentävät kollektiiviselle vapaaehtoisuudelle tyypillisiä piirteitä, kun taas vapaaehtoisten preferenssit episodimaista tapahtumavapaaehtoisuutta kohtaan kuvaavat refleksiivistä vapaaehtoisuutta. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää urheilutapahtumien ja erityisesti vammaisurheilutapahtumien vapaaehtoisten rekrytoinnissa ja motivoinnissa. Lisäksi tulokset voivat auttaa kehittämään toimenpiteitä vapaaehtoistyön jatkamisen tukemiseksi. Volunteer profile, motivation and intention for future volunteering at the European Transplant Sport Week. The purpose of the study was to describe the profile and motivation of volunteers, who worked in supportive volunteer tasks at the 2016 European Transplant Sport Week. In addition volunteers’ intentions for future volunteering and knowledge of transplant sport were examined. Volunteering was presented in the framework of collective and reflexive styles of volunteering and the characteristics of the postmodern society. In the postmodern society,reflexive volunteering with its self-serving interests and episodic nature seems to be replacing the collective volunteering based on traditions and the sense of community. In this quantitative study data were collected through an online survey. An invite to the survey was sent to 182 volunteers with the completed response rate of 52 % (n=95). 63 % of the volunteers were female and 37 % male. Volunteers were relatively old, as the average age was 50 years. A third (33 %) of the volunteers were retired and 46 % were still working. Volunteers' self-evaluated knowledge of transplant sport had increased significantly due to the volunteer training and working at the event. Volunteer motivation was studied through Special Event Motivation Scale (SEVMS) that included 34 items with 5-point Likert-scale. Principal component analysis was conducted to reduce the items to fewer components. Six components were extracted and named career & commitment, solidary, events opportunities, purposive, family and alteration & free time. The most important components were purposive and solidary. Almost two thirds (62 %) of the volunteers had definite intention to volunteer in sport events in the future. Little less than half (45 %) of the volunteers had definite intention to continue volunteering in other events. 46 % had definite intention to volunteer in transplant sport events and 47 % in disability sport events. Future volunteering in sports clubs was considered less interesting, as only a little over third (37 %) of the volunteers had definite intention to volunteer in sport clubs in the future. The results indicate, that volunteer motivation had more features of the collective style of volunteering, where as volunteers seemed to prefer the episodic forms of volunteering, which reflects the reflexive volunteerism. The results of the study can be used to recruit and to motivate volunteers in similar events as well as to develop actions for volunteer retention.

Lahden Salpausselällä on pitkät perinteet pohjoismaisten hiihtolajien kilpailuareenana. Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailut on järjestetty siellä yhteensä seitsemän kertaa seitsemällä eri vuosikymmenellä. Lisäksi Lahdessa on kilpailtu vuosittain pohjoismaisten hiihtolajien maailmancupin osakilpailut, Salpausselän kisat. Kumpaakaan näistä tapahtumista ei oltaisi voitu järjestää vuosien saatossa ilman sitoutuneiden ja kokeneiden vapaaehtoisten joukkoa. Lukuisat vapaaehtoiset ovat olleet mukana kisojen vapaaehtoistoiminnassa jo useamman vuosikymmenen ajan. Tässä laadullisessa tapaustutkimuksessa selvitettiin, millaisia merkityksiä pitkään vapaaehtoisena toimineet antavat vapaaehtoistoiminnalle Lahden MM-hiihdoissa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakennettiin Jyrkämän (2007; 2008) toimijuuden modaliteettimallin pohjalta. Modaliteettimallia hyödyntäen vapaaehtoistoimijuutta tarkasteltiin kuuden eri ulottuvuuden näkökulmasta. Aineisto koostui kuuden vapaaehtoisen teemahaastatteluista. Teemahaastatteluissa vapaaehtoiset kertoivat omista vapaaehtoiskokemuksistaan eri MM-kilpailuista sekä pohtivat vapaaehtoistoiminnan tulevaisuutta. Tutkimusaineisto teemoiteltiin teoriasidonnaisesti vapaaehtoistoiminnan ensikosketuksiin, urheiluun merkitysten rakentajana sekä yhteisön, roolien ja toimintatapojen merkityksiin. Aineiston mukaan haastatelluilla vapaaehtoisilla oli keskenään erilaisia lähtökohtia omalle vapaaehtoistoiminnan polulleen. Kokemuksista oli eroteltavissa kolme eri tapaa tulla mukaan toimintaan: oman harrastustaustan kautta, kisoissa jo työskentelevän tuttavan pyynnöstä sekä hakuprosessin avulla. Urheiluharrastuksen myötä mukaan tuleminen osoittautui näistä vahvimmin vapaaehtoisen polun jatkoa määrittäväksi tekijäksi. Harrastuneisuuden kautta mukaan tulleet vapaaehtoiset olivat työskennelleet vuosien varrella kilpailutoiminnan tehtävissä sekä suhtautuivat urheiluun tunteellisemmin. Lisäksi urheilun parissa toimineet havaitsivat laajemmin kisalajeissa tapahtuneita muutoksia sekä kokivat ne omaan vapaaehtoistoimintaan vaikuttaneiksi tekijöiksi. Vapaaehtoisyhteisön yhteenkuuluvuuden tunne rakentui vapaaehtoisten kokemuksissa erityisesti jaetun kiireen ja aherruksen normiston kautta. Yhteisön normien vahvuutta kuvasi myös pitkään vapaaehtoisena toimineiden suhtautuminen uusiin tulokkaisiin, joiden ei koettu sitoutuvan ajan myötä luotuihin toimintatapoihin totutulla tavalla. Aika osoittautui tutkimuksessa sekä vapaaehtoistoimijuuden merkityksellisyyttä vahvistavaksi että heikentäväksi koordinaatiksi. Vuosikymmenten varrella aika on luonut yhteisöstä osaavan ja tiiviin sekä vahvistanut vuosikymmenten varrella sen erilaisia tottumuksia, rooleja ja toimintatapoja. Toisaalta postmodernin piirteet haastavat perinteistä vapaaehtoistoimijuutta. Vahvimmin vapaaehtoistoimijuuden merkityksellisyys rakentui tutkimuksessa tuntemisen ja haluamisen sekä täytymisen ja osaamisen modaalisuuksien kautta. Tulevaisuuden vapaaehtoiskulttuurin rakentamisessa on tärkeää huomioida nämä kaikki modaalisuudet. Tulevaisuudessa oleelliseksi tekijäksi nousee myös kirjavoituvan vapaaehtoisjoukon sekä ammattihenkilöstön välisen yhteistyön ja kommunikaation tukeminen. Decades behind the scenes of Finnish ski history : a case study of meanings and changes in volunteering at Lahti FIS Nordic World Ski Championships. Salpausselkä in Lahti has long traditions as an arena for Nordic Ski competitions. FIS Nordic World Ski Championships have been organized at Salpausselkä seven times at seven different decades. In addition Lahti has hosted annually Nordic Ski World Cup events called Salpausselän kisat. Neither of these events could have been organized without a group of committed and experienced volunteers. Numerous volunteers have worked in these competitions for decades. The purpose of this qualitative case study was to examine which kind of meanings these long involved volunteers give to volunteering in FIS Nordic World Ski Championships. The theoretical framework was based on Jyrkämä’s (2007; 2008) theory of the modalities of agency. By using this theory volunteers’ agencies were examined through six different dimensions. The data was collected through six theme interviews of volunteers. In the interviews volunteers’ experiences of different World Championships as well as their opinions about the future of volunteering were discussed. The research data was then themed in theory bonded manner to volunteers’ first contacts to volunteering in Lahti, meaningfulness of sport for volunteers, and the meanings volunteers gave to community, its roles and operating models. The study indicated that volunteers had different kind of starts for their volunteering careers. The volunteers’ reasons to start volunteering were related to having done Nordic Ski sports oneself, a request of an acquaintance already involved in volunteer community and the application process. Of these one’s own Nordic Ski background proved to be the most influencing factor for one’s volunteering path. The volunteers with their own Nordic Ski background had worked with sport-related tasks and had a stronger emotional bond to sports than others. In addition the sport-oriented volunteers noticed the changes in sports more widely which also influenced their volunteering experiences. The sense of community in turn was found to be built on the norms of common hurrying and hard work. The strength of these norms was also seen in volunteers’ attitudes towards new volunteers who were thought as less committed to community’s norms and operating models. The strongest coordinate to both strengthen and weaken the meaningfulness of volunteering was found to be time. Time has made the community of volunteers competent and tight as well as strengthened its routines, roles and operating models. On the other hand the features attributed to postmodern are challenging the traditional volunteering. Of the modalities of agency the volunteering had the strongest relations to feel and want, must and know how. When building the future volunteering culture it is important to take into account all of these modalities. In the future an essential factor is also to support the cooperation and communication between multifaceted group of volunteers and event professionals.

Kulttuuriluotsitoiminta on vertaistoiminnan periaatteisiin pohjaavaa vapaaehtoistyötä, joka edistää kulttuurin saavutettavuutta sellaisten henkilöiden kohdalla, jotka eivät pääse tai halua lähteä kulttuurin pariin ilman seuraa. Palvelun kautta luotsataan usein vanhuksia tai erityisryhmiin kuuluvia henkilöitä, mutta yhä enemmissä määrin myös muitakin, joille kulttuuriosallistuminen on eri syistä hankalaa. Jyväskylässä vuonna 2006 alkanut toiminta on levinnyt 23 paikkakunnalle Suomessa. Tutkielmassa avataan kulttuuriluotsitoiminnan periaatteita, sen tämänhetkistä tilaa ja paikallisia toimintamalleja. Tutkimusasetelman kautta työssä kuitenkin keskitytään kahdeksan tamperelaisen kokemuksiin, merkityksiin ja koettuihin vaikutuksiin palvelun käyttäjänä. Tutkielman päätavoite on selvittää, voiko kulttuuriluotsitoiminta tukea luotsattavien osallisuutta kulttuurissa. Tavoitteeseen pyritään etsimällä vastauksia siihen, millaisia kokemuksia ja merkityksiä kulttuuriluotsitoiminta tuo luotsattaville ja millaisia vaikutuksia sillä on luotsattavien elämään. Tutkielmassa avataan myös sitä, kuinka kulttuuriluotsitoimintaa voisi jatkossa kehittää – tätä pohditaan nimenomaan siltä kannalta, mitkä ovat sellaisia asioita, jotka ovat osallisuuden kokemusten esteenä palvelun käytössä. Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla ja se koostuu kahdeksasta haastattelusta. Haastateltavat ovat Tampereen kulttuuriluotsipalvelua käyttäneitä henkilöitä eli luotsattavia. Aineisto analysoidaan teoriaohjaavalla sisällönanalyysimenetelmällä, jonka teoriasisältönä toimivat aihepiirin aikaisemmat tutkimukset. Aineistosta selviää, että luotsattavien kokemukset kulttuuriluotsipalvelun käytöstä olivat hyvin positiivisia ja toiminnasta koettiin useita hyviä vaikutuksia: kulttuuriosallistumisen lisääntyminen muun muassa eri tavoin saavutettavuutta tukemalla, maun laajeneminen ja kulttuurisen pääoman kasvaminen, elämänlaadun ja hyvinvoinnin kohoaminen sekä osallisuuden rakentuminen sosiaalisuuden, yhteisöllisyyden ja tasa-arvoisuuden kasvun kautta. Vaikka yhdistäviä kokemuksia ja vaikutuksista oli useita, ei osallisuus näyttäytynyt kaikkien kohdalla samalla tavoin – erityisryhmät kuvasivat osallisuuden kokemuksia vahvemmin. Tutkimuksesta käy ilmi, että kulttuuriluotsitoiminnassa on paljon potentiaalia osallisuuden tukemiseen kulttuurin avulla. Kuitenkin myös kehittämiskohteita löytyy: palvelusta tiedottaminen on riittämätöntä sisäisesti ja ulkoisesti, taloudellista saavutettavuutta ei tavoiteta aina täysin, luotsauskohteet pysyttelevät valikoimaltaan melko perinteisellä alueella ja rajaavat myös näin ollen osallistujakuntaa. Lisäksi valtakunnallisesti toiminnan kohderyhmät ja tavoitteet ovat jakaantuneita. Yli puolella luotsipaikkakunnista painopisteenä ovat erityisryhmät, eikä toimintaa välttämättä tarjota muille lainkaan. Yleisötyön laajempaa käyttöä on tehty valtakunnallisesti tarkasteltuna melko vähäisesti, vaikka sen hyödyntäminen olisi mahdollista jatkossa myös luotsattavien kohdalla.

In the past few decades, sport organizations have undergone a major change in their management practices as they are expected to become more and more formal and professional-like. Despite this pressure, human resource managers should give more attention to the retention function in human resource management systems. As employees are the lifeline of sport organizations, much emphasis should be placed on preventing their voluntary turnover. Utilizing qualitative and inductive grounded theory building methods this study aims to provide invaluable information to sport managers about why employees leave or remain in sport organizations. Given the scant research on turnover and retention in sport organizations, this study addresses the questions: “What factors influence voluntary employee turnover intentions in swimming clubs, and what are the top factors that drive employee retention in such sport organizations?” Data were collected via semistructured interviews with eleven instructors of a local swimming club. The data analysis produced two models, one indicating the possible reasons for voluntary turnover in sport organizations, and the other possible retention factors in those organizations. The findings suggest that a challenging job, unsatisfying work environment, and an unrewarding job were amongst the common reasons for intended turnover of key employees. In contrast, a good person-job fit, well-managed organization, and value of the job were some of the factors that were thought to enhance employee retention. The findings of this study are discussed in the context of extant literature and implications for management practice and future research are described. All in all, the findings of this current study increase understanding about the turnover intentions and retention practices in sport organizations.

Tämä tutkimus käsittelee vapaaehtoistyötä suomalaisessa ruoka-avussa. Tarkoituksena on luoda kuvaa siitä, ketkä vapaaehtoistyötä tekevät ja miksi. Kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti vapaaehtoisten motivaatiotekijät. Tutkimus keskittyy vapaaehtoisten kokemuksiin ruohonjuuritasolla ja lähtökohtana on ruoka-avun arjen jäsentyminen. Tutkimusstrategiana tässä tutkimuksessa on etnografia. Kenttätutkimus on suoritettu kesällä 2016 eräässä suomalaisessa ruoka-avun toimipisteessä. Aineistoa on kerätty pääosin osallistuvalla havainnoinnilla sekä puolistrukturoiduin teemahaastatteluin. Teoreettisen viitekehyksen muodostavat vapaaehtoistyö ja eritoten sen motivaatiotekijät. Tutkimuksessa esitellään myös suomalaisen ruoka-avun käytäntöjä sekä ruokaturvan käsitettä. Tutkimuksessa selviää, että tutkimuskohteen ruoka-avun vapaaehtoistyö on aikaa vievää ja vapaaehtoiset ovat sille omistautuneita. Vapaaehtoisten todellisuudessa vapaaehtoistyö mielletään enemmän työksi kuin harrastukseksi. Keskeisimmät motivaatiotekijät ovat rytmin saaminen arkeen, sosiaaliset kontaktit, henkisen hyvinvoinnin vahvistuminen, auttamisen ilo ja ruoan saaminen itse. Kuormittaviksi tekijöiksi koetaan vapaaehtoistyön fyysinen raskaus sekä ikävät asiakaskokemukset. Vapaaehtoistyössä opitaan vuorovaikutustaitoja, asiakaspalvelutaitoja, erilaisia käytännön taitoja, työelämätaitoja ja se laajentaa maailmankatsomusta. Lisäksi vapaaehtoistyö on maahanmuuttajataustaisille vapaaehtoistyöntekijöille mahdollisuus kehittää kielitaitoa. Vapaaehtoiset suhtautuvat asiakkaisiin vertaisina. Vapaaehtoistyöntekijöille ruoka-aputoiminta näyttäytyy välttämättömyytenä yhteiskunnassa, jossa ihmisten toimeentulo ei riitä ruokaan.

Pro gradu -tutkielmassa selvitetään vapaaehtoisten motiiveja talkootyöhön pirkanmaalaisissa kulttuurikohteissa postmodernissa 2010-luvun yhteiskunnassa. Kolmannen sektorin vapaaehtoisuus on noussut poliittisten agendojen muotitermiksi. Kulttuurikohteet ovat maa-kunnallisesti arvokkaita. Yhdistykset voivat adoptoida Pirkanmaan maakuntamuseolta säilytettävän kohteen. Vapaaehtoistyö on globaalissa ja kulutuskeskeisessä maailmassa moni-syistä. Suomalaisessa yhteiskunnassa talkootyö ei ole uusi ilmiö, mutta sen lähtökohdat ovat erilaisia maaseudulla kuin kaupungissa. Talkoisiin liittyy perinteitä ja vuorovaikutteista tekemistä jonkun halutun päämäärän saavuttamiseksi. Kulttuuriperintötyössä yhdistyvät arkeologia ja historian harrastusten edut ja hyödyt, sekä eri toimijoiden tuottamat tietokäytännöt. Tutkimus antaa vastauksen vapaaehtoisten osallistumisen syihin Pirkanmaan maakuntamu-seon kulttuuriperintöleireihin osallistumiselle ja deskriptiivisen käsityksen vapaaehtoisista ja heidän mielipiteistään teemoihin, jotka liittyvät sosiaalisuuteen, luovuuteen, tekniseen kyvykkyyteen, kulttuurihistoriaan, ympäristöön, Adoptoi-ilmiöön ja käytännön järjestelyihin. Tutkimuksesta selviää talkootoiminnan perinteiden merkitys Suomessa. Sosiaalisen pääoma on edistänyt kulttuuriperintötoimintaa. Tutkimuksessa yhdistyvät teemahaastattelut, jotka on analysoitu sisällönanalyysillä, sekä määrällinen lomaketutkimus. Osa-aineistoina ovat leiriläisten haastattelut vuosina 2015 ja 2016 kulttuuriperintöleireillä Valkeakoskella. Lisäksi haastattelin tamperelaisia kohdeaktiiveja. Teoreettiset lähtökohdat tulevat suomalaisesta kyläkehityshistoriasta ja vapaaehtoisuuden aikaisempien tutkimusten yleisluonteisista motiiveista. Motiiveja käsittelen tutkimuk-sessani hyödyntäen Maslowin tarvehierarkiaa. Talkoot ovat perinteisesti olleet dynamiikaltaan yhteisöllisiä, joten tutkimuksen viitekehyksessä esiintyy sosiaalinen pääoma. Onnistuneiden vuorovaikutusten olennainen rakennuspalikka on luottamus. Luovuus on toinen teoreettinen näkökulma. Luovuus saattaa näkyä hyvin vuorovaikutteista oppimista stimuloivassa ympäristössä. Kulttuuriperinnön varjelua edistävät muinaismuistolaki ja laki rakennusperinnön suojelemisesta. Tutkimustulosten perusteella talkoot on tärkeä osa suomalaisen yhteiskunnan identiteettiä. Talkoiden rooli ei hälvene nopeasti. Kulttuurikohteiden kunnioittaminen on tärkeää, jotta sukupolvien jälkiä ei hävitetä pysyvästi. Asiantuntijoilla on oma paikkansa ruohonjuuritason vapaaehtoisten ohjauksessa ja perehdytyksessä. Yhdistyspohjainen sitoutuminen on työläämpää kuin viikonloppuleireille osallistuminen. Mahdollisessa jatkotutkimuksessa voidaan tutkia Tampereen ulkopuolella olevia adoptointikohteita.

Background and aims: A narrative review of quantitative population-based longitudinal studies was conducted to examine the association of formal voluntary work and personal well-being among older people doing the voluntary work and those being served. Methods: To be included, the study had to be published in a peer-reviewed journal, written in English and conducted in Western countries, participants were at least 60 years of age, the study employed a longitudinal or experimental design, the methodology and outcomes were explicitly described, and voluntary work quantified as visits or hours within a certain time frame. Results: Sixteen studies out of 2897 met the inclusion criteria for the review reporting on benefits of volunteering for those doing the voluntary work. Outcomes were collapsed into three categories of personal well-being: physical health, mental health, and psychosocial resources. All included studies came from the United States and showed that volunteering in old age predicted better self-rated health, functioning, physical activity and life satisfaction as well as decreased depression and mortality. However, it did not decrease the risk of chronic diseases or nursing home admission in old age. Only one study which met the inclusion criteria on the benefits of volunteering for older recipients was identified. Conclusions: Studies mainly used data from large datasets with only limited information about volunteering, which limits more detailed analyses. Randomized controlled trials are needed to study the effect of voluntary work on those being served, as well as to reveal the healthy participant effect among volunteers. (Aging Clin Exp Res 2011; 23: 162-169) ©2011, Editrice Kurtis. peerReviewed