Search

Tutkimukseni käsittelee rasismin kääntämiseen n-sanan yhteydessä käytettyjä käännösstrategioita Django Unchained -elokuvan suomenkielisissä tekstityksissä sekä Netflix- että Viaplay-suoratoistopalveluille. Selvitän, mitä kaikkia strategioita kääntämiseen on käytetty sekä miten kääntäjät ovat hallinneet rasististen ilmausten kääntämiseen liittyä riskejä. Selvitän, miten eri käännösstrategiat vaikuttavat myös kääntäjien riskinhallintaan. Tutkimuksen aineistona toimii yllä mainittu Django Unchained -elokuva sekä sen kahdet suomenkieliset tekstitykset eri kääntäjiltä ja näistä poimitut n-sanat, joita esiintyi elokuvassa 113 kertaa. Luokittelin n-sanan käännösstrategiat Pedersenin luokitukseen perustuviin käännösstrategialuokkiin: suora käännös, korvaaminen, poisto ja lisäys. Molemmat kääntäjät olivat käyttäneet suoraa käännöstä eniten. Viaplayn kääntäjä kuitenkin käytti laajemmin eri käännösstrategioita, kun taas Netflixin kääntäjä suosi suora käännöstä. Netflixin kääntäjä käytti suoraa käännöstä lähes 90 prosentissa käännösratkaisuja. Molemmat kääntäjät käyttivät toisiksi eniten poistoa ja tämän jälkeen korvausta. Vähiten käytetty strategia oli lisäys, joka esiintyi vain kerran Viaplayn käännöksessä. Tutkin käännösratkaisuja Anthony Pymin esittämän uskottavuusriskin, epävarmuusriskin ja viestintäriskin kannalta. Molemmat kääntäjät olivat ilmeisesti pyrkineet hallitsemaan uskottavuusriskiä pidättäytymällä suorassa käännöksessä. Viaplayn kääntäjä kuitenkin otti viestintäriskin paremmin huomioon välttämällä n-sanan kääntämistä lähes puolissa käännösratkaisuissaan. Koska rasismin kääntämistä on Suomessa tutkittu melko vähän, on haastava päätellä, mikä käännösstrategia toimii rasismin kääntämisessä parhaiten. Näin ollen kääntäjän tulee käännöksessään käsitellä rasistisia ilmaisuja tapauskohtaisesti ja valita käytettävä strategia teoksen kontekstin sekä kohdeyleisön huomioon ottaen.

Ohjelmatekstityksellä tarkoitetaan suomen- ja ruotsinkielisten ohjelmien tekstitystä, joka on tehty samalla kielellä kuin ohjelmassa kuultava puhe. Se on saavutettavuuspalvelu, jonka ensisijainen kohderyhmä ovat kuurot ja huonokuuloiset. Ohjelmatekstityksissä välitetään ohjelmassa kuultava puhe sekä muut juonen kannalta olennaiset äänet. Tekstitysten lukijan tulisi saada tekstityksistä sama informaatio kuin minkä kuuleva katsoja saa ohjelman puheesta ja muusta äänimaisemasta. Myös ohjelman tunnelman välittäminen tekstityksissä on tärkeää. Ohjelmatekstittämisvelvoite on säädetty lailla (Finlex: 1207/2020). Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Sohvaperunat-televisio-ohjelman 14. kauden ensimmäisen jakson ohjelmatekstityksessä esiintyviä puhutun kielen piirteitä. Työssä tutkitaan, mitä ohjelmaan osallistuvien puheessa kuuluvia puhutun kielen piirteitä tekstitykseen on sisällytetty ja mitä ei. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, välittyykö ohjelmaan osallistuvien henkilöiden oma murre tekstityksestä. Puhutun kielen piirteiden luokittelussa seurataan Liisa Tiittulan ja Pirkko Nuolijärven teoksessaan Puheen illuusio suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa (2013) käyttämää luokittelua, joka sisältää seuraavat luokat: äänne- ja muotopiirteet, sanasto ja fraseologia, persoona ja viittaaminen, kongruenssi, lauserakenne, sanoman muotoilu sekä keskustelunomaisuus. Äänne- ja muotopiirteisiin kuuluvista piirteistä tutkimuksessa tarkastellaan yleisesti puhutussa kielessä esiintyviä piirteitä, kuten heittymiä ja verbien pikapuhemuotoja, murrepiirteitä, erisnimien lausumista, naurua ja muita äännähdyksiä sekä prosodiaa. Murrepiirteiden osalta aineistosta tarkastellaan geminaatiota, svaavokaaleja, diftongien avartumista ja yleiskielen d:n vastineita. Sanasto ja fraseologia -luokasta tarkastellaan murre- ja puhekielisiä ilmauksia, partikkeleita ja intensiteettisanoja. Persoona ja viittaaminen -luokasta analysoidaan ihmisiin viittaamiseen käytettäviä keinoja sekä demonstratiivipronominien ja proadverbien artikkelimaista käyttöä. Kongruenssin osalta tarkastellaan kolmea inkongruoivaa piirrettä, joita ovat monikon 3. persoonan lukukongruenssin puuttuminen, passiivimuoto me-pronominin jäljessä sekä possessiivisuffiksin poisjättö. Lauserakenteen osalta tarkastelun kohteena ovat lauseiden lyhyys ja yksinkertaisuus sekä sanajärjestys. Sanoman muotoilu -luokka pitää sisällään epäröinnin, korjaukset, sanahaut ja toistot. Keskustelunomaisuus-luokasta tarkastellaan päällekkäispuhuntaa. Aineiston tekstitykseen on tuotu puhutun kielen piirteitä jokaisesta edellä mainitusta luokasta. Tekstityksessä näkyy ennen kaikkea yleispuhekielelle tyypillisiä äännepiirteitä, puhekielisiä sanoja ja inkongruentteja muotoja. Sen sijaan esimerkiksi puheessa kuuluva pronominien runsaus tai sanoman muotoiluun liittyvät korjaukset ja sanahaut eivät juurikaan näy tekstityksessä. Murrepiirteiden osalta geminaatio ja d:n vastineena toimiva kato tai r on tuotu tekstitykseen muutaman kerran. Sen sijaan svaavokaalit ja diftongien avartuminen eivät tekstityksessä näy. Murrepiirteiden sijaan tekstityksessä näkyvät yleisesti puhutussa kielessä esiintyvät äännepiirteet, kuten heittymät ja jälkitavun -eA ja -OA esiintyminen oienneessa muodossa -ee ja -OO. Kaiken kaikkiaan puhutun kielen piirteitä on tuotu tekstitykseen runsaasti ja monipuolisesti. Aineiston tekstityksessä käytetyimmät puhutun kielen piirteet ovat sellaisia, joita esimerkiksi Kieliasiantuntijat ry (2020) kehottaa käyttämään puhekielen välittämiseen. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin (2021) mukaan ohjelmatekstityksen tulee olla ymmärrettävää ja helposti luettavaa. Runsaasti murteellisia piirteitä sisältävää tekstiä voi olla vaikea lukea. Luultavasti tämän takia murteellisia äänne- ja muotopiirteitä on tekstityksessä vain vähän.

Tässä tutkimuksessa tutkin, millaista kielellistä uudelleenmuotoilua Tampereen yliopiston akateemisen henkilöstön tuottamissa kielensisäisissä videomateriaalien tekstityksissä esiintyy, mitkä tekijät uudelleenmuotoilua selittävät ja kuinka tuotettu uudelleenmuotoilu suhteutuu Ohjelmatekstitysten laatusuosituksiin (Vitikainen ym. 2020). Aineistoni koostuu akateemisen henkilöstön, jotka tekstittäjinä ovat ”maallikoita”, viidestä suomenkielisestä suomeksi tekstittämästä videosta. Tarkastelen aineistoni tekstityksistä puhutun uudelleenmuotoilua, joka voidaan jakaa kuuteen kategoriaan: tekstittäjän tekemiin poistoihin, korvaamisiin, lisäyksiin ja sanatason uudelleenmuotoiluun sekä sanajärjestyksen ja kielioppirakenteiden muutoksiin. Vuonna 2019 Suomessa astui voimaan Laki digitaalisten palveluiden tarjoamisesta (306/2019), joka koskee digitaalista saavutettavuutta. Lain vaatimukset tarkoittavat yliopistojen osalta sitä, että esimerkiksi kaikki luento- ja opetusvideot tulee tekstittää, mikäli niitä hyödynnetään opetuksessa yli yhden lukuvuoden ajan. Käsillä oleva tutkimus kytkeytyy tähän lain vaatimusten ja niiden täyttämisen väliseen problematiikkaan: Tampereen yliopistossa on tekstitysvaatimuksen täyttämiseksi ohjeistettu opetushenkilöstöä tekstittämään itse omat videonsa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaista kielellistä uudelleenmuotoilua maallikkotekstittäjät tekstityksiin tuottavat ja mitkä tekijät tuotettua uudelleenmuotoilua selittävät. Analyysi kohdistuu aineistoni viiden videon ensimmäisen ja viimeisen kahden minuutin aikana esiintyneisiin tekstitysrepliikkeihin. Analysoitava aineistoni koostuu näistä 225 repliikistä sekä niitä vastaavista osista videon litteroitua ääniraitaa. Yhteensä tarkasteltavia uudelleenmuotoilun elementtejä kertyi 485. Analysoin uudelleenmuotoilun elementtejä laadullisesti ja luokittelin ne sen mukaan, millaista uudelleenmuotoilua ne edustivat, mitä kielenpiirteitä uudelleenmuotoilu koski sekä millaisten tekijöiden voitiin nähdä olevan näiden muotoiluratkaisujen taustalla. Laadullisen luokittelun jälkeen tarkastelin aineistoani myös määrällisesti. Lopuksi vertasin tehtyjä uudelleenmuotoiluja Ohjelmatekstitysten laatusuosituksiin (Vitikainen ym. 2020). Uudelleenmuotoilua oli tehty tekstityksiin paljon. Maallikoiden tekstityksiin tekemä uudelleenmuotoilu oli pääasiassa yksittäisten kielellisten elementtien poistamista (280 kertaa) ja sanansisäistä uudelleenmuotoilua (147 kertaa) – nämä kattoivat yhteensä 88 % kaikesta tehdystä uudelleenmuotoilusta. Tämä on ymmärrettävää, sillä ne ovat nopeita ja mutkattomasti toteutettavia keinoja. Vastaavasti muita uudelleenmuotoilun tapoja esiintyi aineistossa huomattavasti vähemmän: ne vaativat tekstittäjältä syvällisempää tekstin prosessointia ja siten myös enemmän aikaa. Tärkeimpinä selittävinä tekijöinä uudelleenmuotoilulle voi kokonaiskuvassa nähdä kirjakielistämisen ja tiivistämisen; ne voidaan nähdä selittävinä tekijöinä lähes kaiken uudelleenmuotoilun taustalla. Aineiston tekstittäjien tekemä uudelleenmuotoilu on pitkälti linjassa Ohjelmatekstitysten laatusuositusten (Vitikainen ym. 2020) kanssa. Lisätutkimusta tarvitaan kuitenkin vielä laajemmasta aineistosta ja esimerkiksi siitä, kuinka maallikkotekstittäjät itse kuvailevat työprosessejaan, kuinka ne ja tehdyt ratkaisut eroavat ammattilaisten työskentelytavoista, sekä millaista uudelleenmuotoilua tekstityksiin olisi toteutetun lisäksi voinut tehdä saavutettavuuden palvelemiseksi.

Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, kuinka laadukkaita videopalvelu YouTuben konekääntimellä käännetyt tekstitykset ovat ja mitkä tekijät vaikuttavat tekstitysten laatuun. Aihetta on tärkeää tutkia, sillä konekääntimellä käännetyt tekstitykset voivat hyödyttää sekä videoiden tekijöitä, jotka voivat tavoittaa niiden avulla entistä laajemman yleisön, että videoiden katsojia, joille tekstitykset voivat avata katsottavaksi entistä enemmän sisältöä. Konekääntimen kääntämät tekstitykset ovat myös entistä tärkeämpiä katsojille, sillä YouTube poisti syksyllä 2020 käytöstä toiminnon, jonka avulla katsojat pystyivät lisäämään videoihin omia käännöksiään videoiden tekstityksistä. Monet katsojat voivat sen vuoksi joutua luottamaan konekääntimen kääntämiin tekstityksiin, jos he haluavat katsoa vieraskielisiä videoita. Tutkielman aineisto koostuu 997 englanninkielisestä virkkeestä ja niiden suomenkielisistä käännöksistä, joista molemmat kerättiin viiden YouTube-videon tekstityksistä. Aineiston käännösten arviointiin käytettiin manuaalista arviointitapaa, jossa jokainen käännös sai arvosanan asteikolla 1–5 sen kyvystä välittää alkuperäisen virkkeen merkitystä sekä sen kielen sujuvuudesta. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä yhdistyvät konekääntämisen ja konekäännösten arvioinnin tutkimus. Konekääntämisen tutkimuksen osuudessa käsitellään eniten neuroverkkokääntämisen tutkimusta, sillä tutkielman aineisto on hyvin todennäköisesti käännetty YouTuben omistajan, Googlen, kehittämällä neuroverkkokääntimellä. Tutkielman tulosten mukaan YouTuben konekääntimellä käännetyt tekstitykset välittävät suurimman osan alkuperäisten tekstitysten merkityksestä ja ovat hyvää, mutta ei täysin virheetöntä suomen kieltä. Konekäännin onnistuu kääntämään parhaiten virkkeet, jotka ovat lyhyitä, rakenteeltaan yksinkertaisia ja merkitykseltään yksiselitteisiä. Konekääntimellä käännettyjen tekstitysten laatua heikentävät pitkät virkkeet, virkkeiden monimutkaiset rakenteet, monitulkintaiset ilmaukset kuten synonyymit ja idiomit sekä ilmeiset puutteet konekääntimen kouluttamiseen käytetyissä korpuksissa. Nämä tulokset antavat tärkeää tietoa siitä, miten konekäännintä voidaan kehittää, jotta se pystyisi kääntämään tekstitykset mahdollisimman hyvin ja tekstityksistä saataisiin kaikki mahdollinen hyöty irti.

YouTube-sisältöön tehdyistä käyttäjien tuottamista tekstityksistä ja niiden piirteistä ei ole aikaisempaa tutkimusta, vaikka YouTuben ja verkkokääntämisen yhä kasvavan suosion myötä niitä on syytä tarkastella. Tässä tutkielmassa tavoitteena on tutkia, minkälaisia YouTube-sisällön tekstitykset ovat ja ovatko fani- ja amatööritekstityksen piirteet niissä vallitsevia. Tutkielman hypoteesina on, että fanitekstityksen piirteitä esiintyy YouTuben tekstityksissä, sillä käyttäjien tuottamat tekstitykset ovat harvoin ammattilaisen käsialaa. Fani- ja amatööritekstityksen piirteet perustuvat muun muassa Boguckin (2009) amatööritekstitysten tutkimukseen sekä Pérez-Gonzálezin (2007a) ja Díaz Cintasin ja Muñoz Sánchezin (2006) kautta myös Ferrer Simón (2005) koostamaan fanitekstitysten piirteiden listaan. Näitä piirteitä ovat lähtötekstin läheisyys, teknisten ja tilallisten rajoitteiden rikkominen, kääntäjän huomautukset ja kommentit sekä puhekielisyyden ja ohjelmatekstityksen piirteiden sekä ortografisten ja typografisten tehokeinojen käyttäminen. Tutkielman aineistona käytetään kolmea Daniel Howellin ja kahta Philip Lesterin videota sekä niiden englanninkielisiä, saksankielisiä ja suomenkielisiä tekstityksiä. Vertailevassa analyysissä tekstitysaineisto taulukoidaan kielittäin repliikkien mukaisesti, ja niitä käydään läpi aikaisempien tutkimusten esille tuomien fani- ja amatööritekstitysten piirteiden näkökulmasta. Piirteet kerätään talteen ja analysoidaan tarkemmin aihealueittain. Myös piirteet, jotka eivät välttämättä tule teoreettisessa viitekehyksessä esille, otetaan huomioon. Lisäksi aineiston tekstityskonventioita verrataan yleisiin tekstitysohjeisiin (Díaz Cintas & Remael 2007). Tutkimus osoittaa, että YouTube-sisällön tekstityksissä esiintyy fani- ja amatööritekstityksen piirteitä ja yleisiä tekstityskonventioiden sääntöjä rikotaan usein. Teoreettisessa viitekehyksessä esille nousseet piirteet ovat kaikki nähtävissä aineistosta. Yllättävää on, että ohjelmatekstityksen piirteet ovat tekstitysaineistossa vallitseva konventio, mutta niitä ei ole käsitelty aikaisemmissa tutkimuksissa juuri lainkaan. Analyysistä käy myös ilmi, että tekstityskonventiot eivät ole yhdenmukaisia, vaan käytännöt vaihtelevat sekä kielittäin että käyttäjien kesken. Vaikka tutkimusaineiston perusteella fani- ja amatööritekstitysten piirteet ovat YouTube-sisällön tekstityksissä yleisiä, analysoitava aineisto on varsin pieni, ja siksi tutkimustulosten ei voida katsoa koskevan kaikkia YouTuben tekstityksiä. YouTube on erittäin laaja ja monipuolinen tutkimuskohde, joka on jatkuvassa muutoksessa, ja tässä tutkielmassa tarkasteltava tekstitysaineisto on vain yhden faniyhteisön sisäinen, kapea katsaus YouTuben tekstityskonventioihin.

Tässä tutkielmassa tavoitteena on selvittää, onko YouTube-vlogien ruututekstikäännöksissä havaittavissa ammattimaisten ruututekstikäännösten tapaan tiettyjä konventioita ja normeja ja ovatko nämä konventiot samanlaisia kuin ammattimaisissa käännöksissä vai eroavatko ne niistä. Tutkimusaineistoni koostuu 16:sta youtubettaja Tyler Oakleyn videosta ja niiden suomen- sekä saksankielisistä ruututekstikäännöksistä. Kaikki aineistoni videot ovat vlogeja eli vapaamuotoisia, usein vähän editoituja videoita, joissa yksi puhuja puhuu suoraan videokameraan mistä tahansa aiheesta. Videoiden ruututekstikäännökset on laadittu YouTuben omalla tekstitysohjelmalla ja kääntäjät koostuvat mitä luultavimmin maallikoista, jotka kuuluvat Oakleyn katsojiin. Tutkielman teoriaosassa käydään läpi rajattu määrä ammattimaisten ruututekstikäännösten normeja ja konventiota, joihin kuuluvat esimerkiksi mihin ruututekstikäännös yleensä sijoitetaan kuvaruudussa, kuinka pitkiä yksittäiset repliikit voivat olla ja miten välimerkkejä käytetään ruututekstikäännöksissä. Analysoin tutkimuksessani näiden eri konventioiden toteutumista YouTube-vlogeissa jokaiselle eri aiheosalle sopivin metodein. Esimerkiksi ruututekstikäännösten sijaintia on analysoitu tarkastelemalla käännöksiä videoissaan ja repliikkien pituuksia on analysoitu laskemalla litteraateista yksittäisten repliikkien merkkimäärät käyttämällä tekstitysohjelman merkkimäärien laskutoimintoa. Vertailen analyysin tuloksia myös ammattimaisiin ruututekstikääntämisen normeihin ja katson, ovatko YouTuben normit samanlaisia vai eroavatko ne ammattimaisista normeista. Tutkimustulosten perusteella YouTube-vlogien ruututekstikäännöksissä näyttäisi olevan tiettyjä konventioita, jotka toistuvat eri käännöksissä ja joskus nämä konventiot ovat samanlaisia kuin ammattimaisissakin ruututekstikäännöksissä. YouTuben tekstitysohjelman rajoitteet normittavat osaltaan ruututekstikäännöksiä. Esimerkiksi maksimimerkkimäärä yhdellä rep-liikkirivillä on poikkeuksellisen suuri. YouTuben videosoittimessa on myös tietyt oletusasetukset, jotka normittavat käännösten ulkonäköä ja sijaintia ruudulla. Välimerkkien kuten kolmen pisteen, pilkun ja huutomerkin käyttö vaikuttaa myös normittuneelta. Konventioksi käännöksissä näyttäisi myös muodostuneen lisäinformaation antaminen suluissa.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella, miten suomen kieltoverbi ei yhdistyy syntagmaattiseksi sulaumaksi konjunktioiden että, jos, jotta, mutta ja vaikka sekä partikkeleiden ehkä, miksi ja siksi kanssa ruututeksteissä. Syntagmaattiset sulaumat ovat yhdeksi sanaksi hahmotettavia kahden sanavartalon muodostamia kokonaisuuksia, joilla on sanankaltaisia ominaisuuksia. Tutkimuksen päätavoitteena oli tutkia syntagmaattisten sulaumien esiintymistä ruututeksteissä ja vertailla tuloksia alkuperäissuomessa ja käännössuomessa ilmeneviin sulaumamuotoihin. Tutkimuksen toissijaisena tavoitteena oli tarkastella, miten paljon ruututeksteissä esiintyy syntagmaattisten sulaumien erilleen kirjoitettuja muotoja verrattuna syntagmaattisiin sulaumiin. Syntagmaattisten sulaumien ilmenemistä ruututeksteissä tarkasteltiin Andrew Chestermanin käännösnormien, ja etenkin odotus- ja suhdenormien kautta. Ruututekstit saatiin YLE-ruututekstikorpuksesta lohkaistusta osakorpuksesta, joka piti sisällään yli 26 miljoonaa sanaa. Kirjallisen suomen vertailumateriaalina taas toimi Käännössuomen korpus. Odotusnormin käsitettä on sovellettu käsittämään suomalaisen katsojakunnan odotusta siitä, että tekstityksissä käytettäisiin samalla tavoin suomea kuin muissakin suomen varianteissa. Mikäli siis ruututeksteissä esiintyisi samoissa määrin sulaumamuotoja kuin muissakin suomen varianteissa, voitaisiin sanoa tekstitysten noudattavan tätä odotusnormia. Mikäli taas sulaumamuotoja ilmenisi ruututeksteissä selkeästi enemmän kuin muissa suomen varianteissa, voitaisiin arvella tekstitysten noudattavan pikemminkin Chestermanin suhdenormia kuin odotusnormia. Tämän tutkimuksen oletuksena oli, että ruututekstejä käännettäessä suhdenormin vaikutus olisi odotusnormia suurempi av-kääntämisen rajoitteiden tähden, eli tutkimuksen hypoteesina oli, että syntagmaattisia sulaumamuotoja esiintyisi enemmän ruututeksteissä kuin muissa suomen varianteissa. Kaikki vertailut suoritettiin laskemalla ensin kielellisten elementtien kaikki esiintymät ja muuttamalla esiintymien määrät suhteellisiksi frekvenssiluvuiksi. Ruututeksteissä ilmeni selkeästi enemmän syntagmaattisia sulaumia kuin alkuperäissuomessa ja käännössuomessa, ja täten kaiken kaikkiaan käännetyssä suomessa supisuomeen verrattuna. Kokonaisuutena tutkielman hypoteesi piti siis paikkaansa ja täten voisi todeta, että syntagmaattisten sulaumien osalta ruututekstien kieli eroaa muista suomen varianteista. Lisäksi sulaumamuotoja voidaan pitää niin sanotun tekstittäjän suomen yhtenä erityispiirteenä. Kuitenkin on syytä muistaa, että osakorpuksen materiaaleista valtaosa on elokuvadialogia, eli puhetta. Sulaumamuoto on voinut valikoitua tekstityksiin myös siksi, että sillä on pyritty saamaan tekstitykseen yleispuhekielen kaltaista puhekielimäisyyttä. English summary: Contracted particle forms in subtitles

Das Übersetzen von Wortspielen: am Beispiel der Fernsehserie Frasier und ihre deutsche Synchronübersetzungen und finnische Untertitelungsübersetzungen

Tutkielmassani tarkastelen Disney Channelilla esitetyn sarjan, Hannah Montanan, karakterisaatiota eli henkilöhahmojen rakentumista ja karakterisaation keinoja. Analyysissä keskityn karakterisaation välittymiseen audiovisuaalisiin käännöksiin eli tekstitykseen ja dubbaukseen. Tavoitteena on selvittää ovatko käännökset onnistuneet säilyttämään karakterisoivia piirteitä alkuperäisestä dialogista ja onko eri käännösten välillä suuria eroja verrattuna toisiinsa. Teoreettisena lähtökohtana tutkimuksessani on esitellä audiovisuaalisen kääntämisen käytäntöjä ja karakterisaation erilaisia määritelmiä sekä karakterisaation keinoja. Karakterisaation määritelmät ovat usein peräisin kirjallisuuden tai draaman tutkimuksesta, mutta ovat sovellettavissa myös audiovisuaaliseen aineistoon. Lähtökohtaisesti kuitenkin olen käyttänyt aineistoni tulkitsemiseen ja analyysiin Joseph M. Boggsin (1991) esittelemiä elokuvan karakterisaatiokeinoja tunnistaakseni karakterisaatiota aineistostani. Täydensin karakterisaation keinoja esimerkiksi Maria Nikolajevan (2002) lastenkirjallisuuteen perustuvilla karakterisaation määritelmillä. Tutkimusmetodini valikoitui samantyylisten tutkimusten metodeja muokkaamalla (Perttola 2012, McIntyre ja Lugea 2015, Jauhiainen 2009). Olen jaotellut löytämiäni karakterisaation keinoja viiteen kategoriaan: puheen ja toiminnan ristiriidat, karakterisoivat sananvalinnat ja sanonnat, poistot ja tiivistykset, toisten hahmojen näennäisen suora kuvailu sekä kulttuurisidonnaisuudet. Tutkimusaineistoni koostuu kahdesta Hannah Montana -jaksosta, niiden alkuperäisestä käsikirjoituksesta, tekstityksestä sekä dubbauksesta yhdistettynä kuvaan. Erityisesti olen kiinnittänyt huomiota päähenkilöiden, kuten Mileyn, Jacksonin sekä Robbyn karakterisaatioon sarjassa, mutta olen myös esitellyt parin sivuhenkilön karakterisoivia piirteitä sekä sarjan yleistä tunnelmaa ja jaksojen juonen rakentumista. Oletukseni oli, että suuri osa karakterisaatiosta häviää tekstityksissä, koska tila- sekä aikarajoitteet karsivat usein kuvailevat sanat pois ja kirjoitetun kielen perinteiden mukaan sen pitää olla helposti luettavaa yleiskieltä. Dubbauksessa taas on helpompaa säilyttää enemmän karakterisoivia piirteitä, kuten sananvalintoja, murretta sekä puhekielisyyttä. Tulokset suurimmilta osin tukivat oletustani. Karakterisaatio usein laimeni tai poistui tekstityksestä ja useammin säilyi dubbauksessa tai joskus muuttui hieman. Toivoisin tutkimukseni olevan innoituksena laajempaan tutkimukseen karakterisaation välittymisen tärkeydestä audiovisuaalisissa käännöksissä ja erityisesti tekstityksessä, jossa se helposti karsiutuu aika- sekä tilarajoitusten takia. SUMMARY: Characterization and AV translation : case study of subtitling and dubbing in Hannah Montana

Sanaleikit ovat luonnollinen osa ihmiskieltä: sellaisia kielen piirteitä, jotka tekevät sanaleikit mahdollisiksi, tavataan likimain kautta maailman. Vaikka sanaleikkejä pidetään monesti pelkkänä kepeänä kielellisenä hassutteluna, niiden merkitystä ei tulisi aliarvioida. Sanaleikit voivat olla tärkeä osa tekstin luomaa vaikutelmaa, ja siksi niiden kääntämiseenkään ei sovi suhtautua välinpitämättömästi. Tässä tutkielmassa tarkastelen sanaleikkejä ja niiden kääntämistä tekstittämisen näkökulmasta. Tutkin, millaisia sanaleikkityyppejä aineistossani esiintyy ja millaisia käännösstrategioita sanaleikkien kääntämiseen on käytetty. Pohdin, ovatko tekstittämisprosessia ohjaavat tekniset rajoitteet vaikuttaneet kääntäjän tekemiin ratkaisuihin. Edellä mainittujen tutkimuskysymysten lisäksi tarkastelen aineistoani myös dynaamista ekvivalenssia koskevan teorian valossa. Käytän tutkielmani aineistona britannialaisen tuotantoyhtiön BBC:n tuottamaa komediasarjaa Musta kyy (engl. Blackadder) sekä Ilse Rönnbergin ohjelman suomalaista televisioesitystä varten laatimia ruututekstejä. Sanaleikkejä on aineistossa kaikkiaan 210 kappaletta. Sekä lähtötekstissä että käännöksessä homonymiaan perustuvia sanaleikkejä on ylivoimaisesti eniten. Lähtötekstin sanaleikeistä hieman yli puolet on säilynyt käännöksessä, ja loput sanaleikit on käännetty joko sananmukaisesti tai jotakin vastaavaa retorista tehokeinoa käyttäen. Ruututeksteille asetetut tekniset rajoitteet näyttävät vaikuttaneen käännösratkaisuihin odotettua vähemmän. Haasteita luo pikemminkin ohjelman multimodaalinen kokonaisuus, joka asettaa tiettyjä vaatimuksia sanaleikkien merkityssisällölle ja siten kaventaa kääntäjän liikkumavaraa sanaleikin luomisessa. Dynaaminen ekvivalenssi säilyy melko hyvin silloin, kun sanaleikki on käännetty sanaleikiksi tai vastaavan retorisen tehokeinon avulla. Sananmukaiset käännökset puolestaan saattavat horjuttaa tekstityksen ja muun multimodaalisen kokonaisuuden harmoniaa, mikä johtaa auttamatta dynaamisen ekvivalenssin rikkoutumiseen. ENGLISH SUMMARY Translation of Wordplay in the Comedy Series Blackadder

Televisio- ja elokuvatekstitykset ovat Suomessa laajalti luettu tekstityyppi, ja niiden laatu synnyttää usein kriittistäkin keskustelua. Kun katsojat kommentoivat ruututekstejä, kommentit ovat usein sävyltään kielteisiä ja keskittyvät kääntäjien tekemiin virheisiin, joskus hilpeyttäkin herättäviin ”käännöskukkasiin”. Usein myös kyseenalaistetaan tekstitysten tarpeellisuus, sillä moni katsoja kokee pystyvänsä seuraamaan englanninkielisiä ohjelmia ilman tekstitystäkin. Tällaiset keskustelut eivät kuitenkaan vielä kerro, millaisia aidot vastaanottotilanteet ovat ja miten hyvin tekstitykset palvelevat katsojia. Tämä tutkimus on syntynyt vastaamaan noihin kysymyksiin ja selvittämään, millä tavalla katsojat suhtautuvat tekstityksiin ja miten he katsovat tekstitettyä elokuvaa. Tutkimuksessa kolme koehenkilöryhmää kävi elokuvateatterissa katsomassa elokuvan Bridget Jones: elämä jatkuu, ja elokuvan jälkeen kukin ryhmä keskusteli katselukokemuksestaan tutkijan johdolla. Keskustelut osoittivat, että sekä tekstityksellä että englanninkielisellä puheella oli ollut jonkinlainen rooli kaikkien koehenkilöiden katselukokemuksessa, vaikka eri ihmiset seuraavatkin tekstitystä ja puhetta hieman eri tavoin. Keskusteluissa mainittiin neljä erilaista tapaa katsoa tekstitettyä elokuvaa: seurataan vain englanninkielistä puhetta, seurataan vain tekstitystä, seurataan ensisijaisesti puhetta (ja tekstitystä sen tukena) tai seurataan ensisijaisesti tekstitystä (ja puhetta sen tukena). Keskustelut osoittivat kuitenkin, ettei kukaan ollut pystynyt seuraamaan yksinomaan puhetta tai tekstitystä, vaan esimerkiksi ne, jotka sanoivat seuraavansa vain englanninkielistä puhetta, siteerasivatkin keskustelussa tekstitystä. On kuitenkin yksilöllistä, kumpi näistä on ensisijaisessa roolissa. Keskusteluissa esitettiin varsin myönteisiä asenteita ruututekstejä kohtaan. Tekstitystä ei kritisoitu voimakkaasti, eikä valtaosa keskustelijoista esimerkiksi muistanut tekstityksessä esiintynyttä käännösvirhettä. Keskusteluissa mainitut ongelmalliset tekstityskohdat tuntuivat synnyttäneen ennemmin hämmennystä kuin kielteisiä asenteita. Tosin suvaitsevaisuus voi osin johtua keskustelutilanteesta, jossa koehenkilöt pyrkivät olemaan diplomaattisia tutkijaa kohtaan. Siitä syystä keskusteluaineistoja myös verrattiin esimerkiksi internetissä esiintyneisiin ruututekstejä koskeviin kommentteihin. Vertailu osoitti, että nettikommentit ovat virhekeskeisempiä ja kriittisempiä kuin keskustelut, mutta myös nettikommenteissa oli havaittavissa tekstitysten hyväksyminen informaation välittämisen kanavaksi ja ymmärrystä audiovisuaalisen kääntämisen haasteita kohtaan. Ongelmallisimpina tekstitysten piirteinä keskusteluissa tulivat esiin sellaiset elementit, jotka syystä tai toisesta keskeyttävät normaalin katselu- ja lukuprosessin ja vetävät katsojan huomiota liikaa tekstitykseen. Tällaisia ovat esimerkiksi kömpelöt virkerakenteet tai vieraat sanat. Tällöin kyse ei välttämättä ole virheestä vaan vain kielellisestä elementistä, joka vaatii katsojalta tavallista enemmän huomiota. Tekstitysten lukemista kuvattiin ”automaattiseksi”, ikään kuin vahingossa tapahtuvaksi prosessiksi, jossa tekstiä ei lueta syventyen vaan pintapuolisesti silmäillen. Tällaisessa prosessissa häiriötekijäksi voi muodostua mikä tahansa asia, joka vaatii niin paljon huomiota, että normaali, silmäilevä lukeminen keskeytyy. Voitaisiin siis sanoa, että tekstityksen laatu on katsojille tärkeää, mutta yksittäisiä käännösvirheitä olennaisempaa on tekstityksen yleinen sujuvuus ja audiovisuaaliseen kokonaisuuteen sopivuus. Tekstitykset ovat joka tapauksessa luonteva osa suomalaista katselukokemusta, ja niihin luotetaan jopa niin paljon, että jotkut sanovat oppivansa kieliä - sekä vieraita kieliä että omaa äidinkieltään - niiden avulla. Subtitles are a widely read text type in Finland, and their quality is often a topic of rather critical discussion. When viewers express their opinions on subtitles, their comments are often negative in tone and concentrate on translators’ errors. In addition, viewers often question whether subtitles are needed at all, since many viewers think that they are capable of following English-language programmes in the original language, without subtitles. These comments, however, do not offer a complete picture of authentic viewing situations and of how well subtitles actually serve their audience. It is the purpose of this study to investigate what real viewing situations are like and how viewers watch a subtitled film. In addition, this study investigates the formation of opinions and interpretations in a social context, in viewers’ discussions of their experiences. The methodology employed in this study consists of qualitative, ethnographic reception research approaches, adapted from media studies into a translation-related context. The method of data collection is focus group research. This study investigates the reception of the film Bridget Jones: The Edge of Reason as it was shown in Finnish cinemas, with Finnish and Swedish subtitles. There were three focus groups, with 18 informants in all. The informants were chosen to represent the film’s supposed target audience: all of them were young adults, 30 years old at most, and a majority of them were women. Only one group included two men. Each group viewed the film during its Finnish premiere week, and immediately after the film the groups discussed their experiences under the direction of the researcher, who acted as moderator. The analysis of the focus group material indicated that subtitles played a role in the viewing process of all informants, even though there were differences in how individuals used the subtitles. The informants described four different reception strategies: only listening to the source text, only reading the subtitles, listening to the source text primarily (and supporting this with the subtitles), and reading the subtitles primarily (and supporting this with the source text). However, the discussions demonstrated that none of the informants were able to follow only the source text or only the subtitles. For example, those who said they followed only the English source text quoted the Finnish subtitles during the discussion. Thus, in reality, the reception strategy appears to be a combination of following both the subtitles and the source text, but there are individual variations to which of the two is the primary source of information. The secondary text was used as support at challenging moments, such as when the primary text had been too fast-paced to follow comfortably, or when the primary information had been difficult to understand due to problems such as unfamiliar vocabulary or complicated language. The informants expressed fairly positive attitudes towards subtitles. The Bridget Jones subtitles were not criticised harshly, and most informants did not, for example, recall a mistranslation that appeared in them. The parts of the subtitles which were mentioned as problematic appeared to have caused confusion rather than outright negative attitudes. The discussions also reflected trust towards the translation: the subtitles were, for example, quoted as the actual words of the film, and some informants mentioned that they use subtitles as a means of learning languages. This demonstrates that subtitles are a natural part of the film-viewing experience. However, it is possible that the positive attitudes are to some extent due to the discussion context, where the informants might want to be diplomatic towards the researcher. Because of this possibility, the discussion data was compared to spontaneous subtitle-related comments appearing, for example, on the Internet. The comparison indicated that spontaneous comments are indeed more error-centred and critical than focus group discussions, but even the spontaneous comments expressed acceptance of subtitles as a means of conveying information and understanding for the challenges related to audiovisual translation. The focus group discussions suggested that subtitles are problematic if some element in them interrupts the normal viewing and reading process and forces the viewer to concentrate excessive attention on the subtitles. Such elements can include clumsy or unidiomatic structures or unfamiliar words. These elements are not necessarily errors but rather any factor that attracts the viewer’s attention for some reason. The informants described subtitle-reading as an “automatic” process which happens almost accidentally, and during which the text is only glanced through superficially rather than read attentively. In such a process, any factor which demands so much attention that this cursory reading process is interrupted, can become a distraction. We could therefore state that the quality of subtitles is important for viewers, but fluency, conventionality and seamless integration into the programme as a whole are more significant quality factors than occasional mistranslations. The study also showed that a qualitative, ethnographically oriented focus group study is a useful method for investigating the reception of subtitled programmes, and particularly for analysing the reception process as a whole. The focus group discussions were active and productive, and they offered plenty of information on the informants’ relationship with subtitles. This method does not necessarily reveal details about individual interpretations or viewer reactions to certain parts of the subtitles, but it is a very good method for investigating viewers’ reception strategies and attitudes towards subtitles, as well as for analysing how successfully subtitles convey information. Focus group research can also be used to detect those elements of reception processes which would warrant further research. This study, for example, revealed the superficial nature of the subtitle-reading process, and this is certainly a phenomenon which would deserve more detailed investigation with various research methods.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää amerikkalaisessa komediasarjassa Tuho-osastossa (engl. Scrubs) esiintyvien uusien englanninkielisten sanojen syntytapoja ja näiden sanojen suomenkielisiä käännöksiä. Tutkimuksessa keskitytään seitsemään erilaiseen sananmuodostustekniikkaan, sekä tekstitysten kääntämiseen. Niinpä tutkimuskysymys on kaksiosainen: 1. Minkä tyyppisiä sananmuodostustekniikoita käytetään uusien englanninkielisten sanojen luomisessa Tuho-osastossa, ja 2. Kuinka nämä uudet sanat on käännetty suomeksi. Tutkittavia sananmuodostustekniikoita on seitsemän, sekä lisäksi huomioidaan vanhoissa sanoissa tapahtuneet semanttiset muutokset. Näiden teorian pohjan luo suurimmalta osalta Bauerin esittämät määritykset. Käännöstieteiden osalta vertaillaan sekä lingvistisiä että kommunikatiivisia lähestymistapoja kääntämiseen. Lisäksi esitellään ruutukääntämistä, erityisesti painottaen tekstitystä Suomessa. Tuloksista voidaan huomata, että kaikkia seitsemää sananmuodostustekniikkaa on sarjassa käytetty, vaikkakin yhdyssanat ja affiksoidut sanat olivat erityisen suosittuja. Tekstitysten käännöksistä huomattiin, että sekä lingvistisesti että kommunikatiivisesti käännettyjä sanoja oli melkein yhtä paljon. Lisäksi huomioitavaa oli kääntämättömien sanojen vähyys.