Search

Riikka Taavetti käsittelee artikkelissaan seksiä ja seksuaalisuutta koskevien kyselytutkimusten tuottamia määritelmiä suomalaisuudelle ja seksille vuosina 1971, 1992 ja 1999. Hän liittää tutkimukset yhtäältä osaksi seksitutkimuksen kehitystä ja toisaalta analysoi niitä suhteessa muuttuviin yhteiskunnallisiin käsityksiin siitä, mitä on seksi ja keitä ovat suomalaiset. Taavetti analysoi laajasti tutkimusten asetelmia, kyselylomakkeita, tutkimusjulkaisuja sekä tutkimusten aineistoja. Hän tarkastelee myös, miten tutkimuksissa on huomioitu yhteiskuntaluokka. Lisäksi hän arvioi, miten tutkimukset ovat rakentaneet suomalaisuutta perusjoukon rajausten, ulkomaalaisia koskevien kysymysten ja kansainvälisten vertailujen avulla.

Mikko Kemppainen nostaa artikkelissaan kuitenkin esille sen, että oli myös naisia, jotka eivät menneet tämän valtavirran mukana. Suomalaisten naissosialistien joukossa oli nimittäin yksilöitä, jotka vaativat naisen seksuaalisten halujen tunnustamista ja ”vapaata rakkautta”. Heistä näkyvimpiä olivat kirjailijat Elvira Willman (1875–1925) ja Hilda Tihlä (1870–1944). Artikkelissaan Kemppainen tarkastelee Willmanin ja Tihlän kautta sitä, millä tavoin ja minkälaisin argumentein ”vapaata rakkautta” julistavat naissosialistit perustelivat vaatimuksiaan naisen seksuaalisuuden vapauttamiseksi.

Matias Kaihovirta tutkii artikkelissaan ruotsinkielisen ruukintyöläisen ja ay-toimitsijan Alfons Flemmichinpäiväkirjojen valossa sukupuolittuneita ja seksualisoivia käsityksiä suomenkielisistä työntekijöistä, jotka muuttivat kaksikieliselle Åminneforsin tehdaspaikkakunnalle toisen maailmansodan jälkeisenä ajanjaksona. Päiväkirjassa suomalaisia muuttajia kohtaan esiintyy muukalaisvihamielisiä näkemyksiä, jotka perustuivat ruotsinkielisen työväestön omaksumaan suomenruotsalaiseen etnonationalismiin. Artikkeli avaa myös tältä osin historiallisen näkökulman etnonationalismin ja sukupuolen yhteyksiin, mikä on läsnä myös nykypäivän suomalaisessa työelämässä.

Artikkeli tarkastelee sitä, miten Alaston Suomi -yhteisöpalvelun käyttö nivoutuu kokemukselliseen ja maantieteelliseen suomalaisuuteen seksuaalisuutta ajassa ja paikassa järjestäen. Aineisto on koostettu vuosien 2020–2021 aikana tehdyistä Alaston Suomi -käyttäjien haastatteluista (n=31) sekä havainnoinnista alustalla. Analyysissa keskitytään tapoihin, joilla läheisyydestä ja etäisyydestä käytävät neuvottelut järjestävät sivuston sosiaalista tilaa. Alaston Suomi toimii digitaalisena tilana ja paikkana, joka nivoutuu läheisesti maantieteelliseen Suomeen niin alueellisesti kuin symbolisestikin. Alustalla otetaan myös etäisyyttä suomalaisuuteen ja haastetaan totuttuja ymmärryksiä seksuaalisuudesta, seksin kulttuurisesta paikasta ja siitä, millaiset kehot saavat näkyä, nauttia ja leikkiä yhdessä. Kuten kaikki yhteisöt, Alaston Suomikin muodostaa omia keskiöitään ja periferioitaan, ja erilaiset kehot ja mieltymykset pääsevät nautinnon kartalle eri tavoin. Analyysi osoittaa, että maantieteelliset ja kokemukselliset välimatkat yhtä aikaa tarjoavat mahdollisuuksia ja asettavat reunaehtoja kehollisuuden, seksuaalisuuden ja nautinnon toteuttamiselle.

Krooninen kipu on maailmanlaajuinen ongelma, joka liittyy moniin eri sairauksiin ja tilanteisiin. Kipu näkyy monien kuntoutusalan ammattilaisten vastaanotoilla, ja kivun laaja-alaiset vaikutukset ilmenevät asiakkaan kaikilla elämän osa-alueilla. Kuntoutus pyrkii kohtaamaan ihmisen kokonaisvaltaisesti, ja myös ihmisen seksuaalisuuden tunnistaminen olisi tärkeää osana hyvinvoinnin edistämistä. Kroonisen kivun ja seksuaalisuuden yhteydestä löytyy kuitenkin vain vähän tutkimustietoa, erityisesti tuki- ja liikuntaelimistön kipujen osalta. Kuntoutusalan ammattilaisilla on erityislaatuisia mahdollisuuksia edistää asiakkaiden seksuaaliterveyttä. Katsaus kokoaa yhteen tutkimustietoa kivun yhteyksistä hyvinvointiin ja erityisesti seksuaalisuuteen. Erityisesti huomionarvoista on, että katsaus ei rajoitu yhdyntään tai lantion alueen kipuihin vaan laajemmin krooniseen kipuun. Katsauksen toisena näkökulmana on kuntoutus ja kuntoutustyöntekijöiden mahdollisuudet seksuaaliterveyden edistäjinä.

Artikkelini aiheena ovat Kuopion koulun taiteilijoiden naisaiheiset teokset. Kuopion kouluksi tai koulukunnaksi kutsuttiin väljää kuvataiteilijoiden ryhmää, jonka ydinhenkilöitä olivat Pauno Pohjolainen (s. 1949), Markku Kolehmainen (s. 1951), Pentti Meklin (s. 1952) ja Teemu Saukkonen (s. 1954). Tarkastelemani teokset ajoittuvat vuosille 1980‒1986 ja ovat ilmaisultaan suurimmaksi osaksi uusekspressionistisia. Analysoin, millaisena nainen esitetään Kuopion koulun teoksissa. Teokset kuvaavat, miten nainen on ylistetty, alistettu ja ylistämällä alistettu, mutta myös voimakas ja tasa-arvoinen. 1980-luvulla teokset provosoivat ja kyseenalaistivat porvarillisia arvoja kuten saksalainen ekspressionismi 1900-luvun alussa. Kuopion koulun teoksissa nainen esitetään synnyttäjänä, väkivallan uhrina, ristiinnaulittuna sekä miehisen katseen kohteena ja eroottisena fantasiana. Erilaiset roolit heijastelevat maskuliinisen taiteilijayhteisön arvoja ja ihanteita. Tutkimusmenetelminä käytän puolistrukturoitua teemahaastattelua, diskurssianalyysia ja kuva-analyysia. Aineistoon kuuluvat taideteosten lisäksi taiteilijoiden haastattelut 1980- ja 2020-luvulta sekä lehtiartikkelit vuosilta 1980‒1986.

nonPeerReviewed

Tämä tutkimus tarkasteli luokanopettajien ajatuksia koulun heteronormatiivisista käytänteistä sekä heidän ymmärrystään sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden ilmiöstä. Heteronormatiivisuuden voidaan nähdä olevan juurtuneena syvälle rakenteisiin, joka sen myötä huomaamattaankin ohjaa ihmisiä niin ajatuksen, puheen kuin toiminnan tasolla. Yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja moninaisuus puolestaan nähdään sekä laissa että nykyisessä opetussuunnitelmassakin (POPS, 2014) arvoina, joiden mukaan opetus- ja kasvatustyötä tulisi koulussa toteuttaa. Tämän tutkimuksen aineisto on kerätty eläytymismenetelmän keinoin kahden eri kehyskertomusparin avulla. Aineiston analyysia on ohjannut dialoginen tematisointi, jossa teoria selitti, tuki sekä kyseenalaisti aineistosta esille nousseita havaintoja. Aineisto kerättiin erinäisistä opettajien verkkoyhteisöistä helmikuussa 2023 ja lopullinen aineisto koostui 25 luokanopettajan tuottamista kertomuksista. Aineiston analyysissa tutkimustulokset jaettiin tutkimuskysymysten mukaisesti kahteen osaan, jossa ensimmäisessä tarkasteltiin luokanopettajien ajatuksia heteronormatiivisista käytänteistä sekä perusteluja, miksi käyttäisi tai ei käyttäisi näitä käytänteitä. Jälkimmäisessä luvussa käsiteltiin luokanopettajien ajatuksia sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden huomioimisesta viidennen luokan seksuaalikasvatuksen opetusjaksolla. Tämän tutkimuksen luokanopettajien kertomusten perusteella on havaittavissa melko selkeä kahtiajako, jossa enemmistöosuudessa kertomuksista sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus tunnistettiin kouluarjessa sekä heteronormatiiviset toimintatavat nähtiin tarpeettomina, vanhanaikaisina ja vahingollisina. Toisessa päässä luokanopettajien kertomuksista ilmeni ajattelua, jossa heteronormatiivisissa käytänteissä ei nähty ongelmallisuutta – ne koettiin jopa lapsen sukupuoli-identiteettiä vahvistavana toimintana – ja niin sukupuolen kuin seksuaalisuuden moninaisuus jäi käytänteissä, puheessa sekä opetuksessa huomiotta. Tätä toimintaa kuvailtiin täysin normaalina tapana toimia. Tutkimuksemme perusteella ei voida tehdä yleistyksiä tutkimusaiheidemme ilmentymisestä, mutta tutkimustuloksemme luovat kuvaa heteronormatiivisuuden ilmiöstä kouluarjessa luokanopettajien silmin. Tämän kuvan mukaan osa opettajista edelleen toistaa heteronormatiivisuutta toiminnallaan koulussa ja oppilaiden sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta ei tunnisteta. Koulun tulevaisuus kohti yhdenvertaisempaa toimintaa ja kasvatusta edellyttää yhteisön tasolla rakenteellisia muutoksia sekä opettajien kriittistä itsereflektiota, jossa omia ajatusmalleja, arvoja sekä toimintatapoja peilataan lakiin ja opetussuunnitelmaan. Our study examined classroom teachers' ideas about heteronormative practices in schools and their understanding of gender and sexuality diversity. Heteronormativity can be seen to be deeply embedded in structures, and as such, it unobtrusively guides people in thought, speech and action. Equality and diversity, on the other hand, are seen both in law and in the current curriculum (POPS, 2014) as values according to which teaching and educational work should be carried out in schools. The data for this study has been collected through the method of empathy-based stories using two different pairs of frame stories. The analysis of the data has been guided by a dialogical thematic approach, where the theory explained, supported and challenged the findings of the data. The data was collected from various teachers' online communities in February 2023 and the final data consisted of narratives produced by 25 classroom teachers. In the analysis of the data, the findings were divided into two parts according to the research questions, the first of which examined classroom teachers' thoughts on heteronormative practices and their reasons for using or not using these practices. The second section discussed classroom teachers' ideas about addressing gender and sexuality diversity in a fifth-grade sexual education lesson. Based on the reports of classroom teachers in this study, a clear dichotomy emerges, with most reports identifying gender and sexuality diversity in the school curriculum and heteronormative practices as unnecessary, outdated and harmful. At the other end of the spectrum, classroom teachers' reports revealed a mindset in which heteronormative practices were not seen as problematic - they were even seen as reinforcing the child's gender identity - and both gender and sexuality diversity were ignored in practices, discourse and teaching. This was described as a perfectly normal way of doing things. Our research does not allow us to generalize the manifestation of our research topics, but our research results create a picture of the phenomenon of heteronormativity in school life in classroom teachers point of view. According to this picture, some teachers continue to perpetuate heteronormativity through their actions in school and the diversity of students' gender and sexuality is not recognized. The future of the school towards more equal action and education requires structural changes at the community level and critical self-reflection by teachers, reflecting on their own ideas, values and practices in relation to the law and the curriculum.

Suomalainen yhteiskunta koki maailmansotien jälkeen monia muutoksia, jotka vaikuttivat käsityksiin ihmisten seksuaalisesta moraalista. Hyvinvointiyhteiskunnan rakentuessa nuoriso hullaantui rock-musiikista, muutti suurempiin asutuskeskuksiin ja alkoi aiempaa vahvemmin kyseenalaistaa vanhempiensa arvomaailmaa. Luotettavien ehkäisyvälineiden poistaessa pelkoa ei-toivotuista raskauksista alkoivat avoliitot yleistymään. Seksin ei mielletty enää kuuluvan vain aviovuoteeseen, ja samaan aikaan aborttilakiin lisättiin myös sosiaaliset perustelut raskauden keskeytyksille. Huoli nuorisosta heräsi yhteiskunnallisissa toimijoissa, jotka pyrkivät pitämään kiinni perinteisistä kristillisistä perhearvoista. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen perhekasvatusta toteuttaneiden Väestöliiton ja evankelis-luterilaisen kirkon valistustoimintaa. Avioliittoneuvontaa jo 1940-luvulta asti harjoittaneista toimijoista Väestöliitto tuotti aktiivisesti opasmateriaalia ja tarjosi samalla neuvolapalveluja, joissa suomalaisille annettiin tietoa ehkäisymenetelmistä. Kirkko jakoi nuorille sukupuolitietoutta rippikouluopetuksessaan. Aikuistumisriittinä toimivan rippikoulun avulla kirkko tavoittikin lähes koko ikäluokan. Tutkimus vastaa kysymykseen, millaisia sukupuolisuhteisiin liittyviä ihanteita Väestöliitto ja kirkko tuottivat valistustoiminnassaan 1970–1980-luvuilla. Rippikoulun oppikirjoista ja Väestöliiton opasmateriaaleista on myös tässä analysoitu vapautuneemman seksuaalisuuden ilmapiirin vaikutuksia. Tuloksista käy samalla ilmi, erosivatko näiden toimijoiden arvomaailmat ja aatteet toisistaan. Tutkimuksen keskiössä ovat suomalaisessa yhteiskunnassa vallinneet käsitykset ja odotukset, joita vaikutusvaltaiset toimijat tuottivat valistustoimintansa kautta. Laadullisen sisällönanalyysin avulla tärkeiksi nousevat useat teemat seurustelusuhteista, perheistä, lisääntymisoikeuksista ja väestöpolitiikasta aina avioliiton ja avoliiton vastakkainasetteluun. Nuoria neuvoessaan pyrkivät Väestöliitto ja kirkko pääasiassa ylläpitämään vanhoja perinteisiksi katsomiaan perhearvoja. Valistustoiminnassa käytetty lähestymistapa oli selkeän ongelmalähtöinen, ja tarkoituksena oli joko normalisoida tai ”mustamaalata” tiettyjä aikakaudelle tyypillisiksi nousseita tapoja olla ja elää. Kirkon keskeisimpänä ihanteena näyttäytyi avioliitto, jonka aseman se pyrki pelastamaan. Vapaampi suhtautuminen seksiin ennen avioliittoa kasvatti avoliittojen määrää, minkä vuoksi huomio kiinnittyi nuorten seksuaalisen käyttäytymisen kontrolloimiseen. Vain avioliiton ajateltiin luovan turvalliset olosuhteet perheelle. Samalla korostettiin vallinnutta heteroseksuaalisuuden normatiivisuutta. Väestöliiton ihanteet painottuivat niin ikään perhe-elämään ja erityisesti ydinperheideologiaan. Avioliittoon kuului myös biologisia lapsia, ja ihanne luonnollisesta äitiydestä oli vahvasti läsnä. Kirkosta poiketen Väestöliitto seurasi aikakauden mukaista sukupuolten tasa-arvoistumista kodin piirissä ja tuki miehiä omaksumaan aiempaa vahvemmin isän roolin. Väestöliitto koki tärkeäksi tukea naisten hyvinvointia tasapainottamalla kotitöiden ja lastenhoidon vastuualueita puolisoiden kesken. Samaan aikaan kirkko korosti tarvetta säilyttää perinteinen sukupuolijako perheessä. Naisten vakiintuminen kodin ulkopuoliseen palkkatyöhön ei kuitenkaan poistanut dominoivaa äitiyden ihannetta naisten elämäntehtävänä. Keskeisimpänä tutkimustuloksenani voidaankin esittää kirkon ja Väestöliiton ihanteiden yllättävä samankaltaisuus. Vaikka Väestöliitto on aiemmin esitetty kirkkoa vapaamielisempänä toimijana, piti Väestöliitto vielä 1980-luvulle asti kirkon tavoin kiinni avioliiton ja avioseksin ihanteesta.

Parisuhteisiin liittyy yhteiskunnassamme monenlaisia uskomuksia ja odotuksia. Yhtenä tällaisena odotuksena voidaan pitää seksiä. Seksin odottaminen parisuhteelta toistuu niin ikään tutkimuskirjal-lisuudessa parisuhteen määritelmän yhteydessä kuin myös tavassamme ajatella parisuhteita. Kun seksi kerran liitetään niin vahvasti osaksi parisuhdetta, miten parisuhteen osapuolet mieltävät suhteensa, kun seksiä ei ole? Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten parisuhteen vuorovaikutuksessa kehystetään suhteen seksit-tömyyttä. Tarkoituksena on tunnistaa erilaisia kehyksiä ja kuvata millaisia merkityksiä ne tuottavat parisuhteen seksittömyydelle. Kehystämisellä tarkoitetaan tässä tutkimuksessa parisuhteen keskus-teluissa sanoitettuja merkityksiä. Tutkielma toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena, jossa haastateltiin viittä pariskuntaa. Haastatteluaineisto analysoitiin kehysanalyysin mukaisesti. Tulokset osoittavat, että pariskunnat käsittelivät seksittömyyttä suhteessa itseensä, suhteessa pari-suhteeseensa ja suhteessa yhteiskuntaan. Henkilökohtainen, parisuhde ja yhteiskunta muodostivat kolme yläkehystä, jotka antavat seksittömyyden tarkastelulle ja mielipiteille kontekstin. Se miten seksittömyyteen suhtauduttiin, vaihteli ongelmaisen, positiivisen, neutraalin ja normaalin näkökulman välillä. Nämä suhtautumistavat muodostivat neljä alakehystä. Kehysten läpi katsottaessa seksittömyys merkityksentyi monenkirjavaksi aiheeksi. Seksittömyyteen nähtiin myös osaksi persoonaa, tarpeita ja halua sekä siihen liitettiin aikaisempia kokemuksia, uskomuksia ja mielipiteitä. Siitä koettiin tarvetta keskustella yhdessä kumppanin kanssa ja saada asiaan ratkaisu. Se merkityksentyi myös luonnolliseksi asiaksi, jonka kanssa oltiin sinut ja tilanne oli hyväksytty. Seksittömyyden nähtiin tuovan jotain hyvää suhteeseen ja toimineen opettajana ja suhteen vahvistajana sekä siihen suhtauduttiin uteliaasti. Niin ikään seksittömyys tulkittiin pettymysten ja negatiivisten tunteiden aiheuttajana, jota on vaikea ymmärtää, saati hyväksyä ja se luo tyytymättömyyttä, häpeää ja ongelmia. Yhteiskunnallisesti seksittömyys nähtiin arkana puheenaiheena, tabuna, mutta sen nähtiin olevan murroksessa. Sen nähtiin kuuluvan suhteisiin ja tarvitsevan siksi normalisointia. Seksittömyyteen liittyvät stereotypiat saivat myös kyseenalaistamaan parisuhteisiin liittyneitä käsityksiä. Tulokset antavat uutta tietoa parisuhteen sisäisistä ja ehkä vaietuistakin asioista, niiden merkityksistä ja niihin suhtautumisesta ihmisen itsensä, parisuhteen ja yhteiskuntamme näkökulmista käsin.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan luostarielämään omistautuneille naisille kohdistetun neitsyyden ja siveyden malleja, identiteettiä ja niiden rakentumista 1100-luvun kristillisessä Euroopassa suositussa ja laajalle levinneessä didaktisessa hengellisen muotoutumisen kirjallisuuden teoksessa Speculum virginumissa. Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena on selvittää, miten ja minkälaisina malleina ja identiteettinä neitsyyttä ja siveyttä rakennettiin ja tuotettiin Speculum virginumin narratiiveissa, ja mitä ne voivat kertoa aikansa sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksistä. Pohdinta ulotetaan myös koskemaan teorioita keskiajan siveyden harjoittamisesta ja mallista seksuaalisena suuntautumisena tai kolmantena sukupuolena (engl. gender). Tutkielmassa tarkastellaankin, miten nämä teoriat sovittuvat yhteen Speculum virginumissa rakennettujen ja tuotettujen neitsyyden ja siveyden mallien kanssa. Lähdeaineistona toimiva Speculum virginum edustaa hyvin didaktisen hengellisen muotoutumisen kirjallisuuden genreä, ja neitsyyden ja siveyden konstruktioita onkin relevanttia tarkastella juuri Speculum virginumin kautta, sillä se oli suosittu, laajalle levinnyt ja vaikuttava teos sekä syntyajankohtanaan 1100-luvulla että vuosisatoja vielä sen jälkeenkin aina myöhäiskeskiajan lävitse. Se heijasteli aikansa uskonnollisen elämän uudistamiseen liittyneiden reformien ajamia uudenlaisia ajatuksia erityisesti naisten osallisuuden kasvattamisesta uskonnollisessa elämässä ja uskonnonharjoittamisessa. Se syntyi vastauksena uuteen tilanteeseen, jossa kasvavissa määrin syntyneet uudet ja uudistetut uskonnollisten naisten yhteisöt tarvitsivat naisille suunnattua kirjallisuutta, joka käsitteli uskonnolliseen elämään liittyviä kysymyksiä. Tutkimuksen lähde on luonteeltaan keskiaikaista kirjallisuutta, jota ei perinteisesti ole arvostettu historiantutkimuksen lähteenä, mutta jonka tarjoamia näkökulmia historiantutkimukselle on alettu viime aikoina ymmärtää. Viime aikoina kiinnostus kertomuksellisuutta eli narratiivisuutta kohtaan onkin lisääntynyt historiantutkimuksen piirissä. Narratiivisuus on historiantutkimuksen lähestymistapa, jossa kertomuksia tarkastellaan sekä tiedon välittäjinä että sen rakentajina. Tutkielman tavoitteena onkin tarkastella ja analysoida lähdeaineiston heijastelemia aikansa arvoja, ajatusmalleja, käsityksiä, uskomuksia ja asenteita. Lähdeaineisto kytketään sen laajempaan historialliseen ja kulttuuriseen kontekstiin, jolloin voidaan pohtia, mitä teos kertoo aikansa ihmisten ajattelusta ja toiminnasta. Erityisesti viime vuosikymmeninä paljon tutkimuksellista huomiota saanut keskiajan sukupuolihistorian ja sukupuolijärjestelmien tutkimus on käyttänyt kirjallisuutta tutkimusaineistona huomattavan paljon. Tältä pohjalta on siis mielekästä tarkastella aikansa suositun ja laajalle levinneen kirjallisuudentuotoksen Speculum virginumin kautta sydänkeskiajan kristillisteologisia käsityksiä neitsyydestä ja siveydestä sekä niiden mahdollisesti tarjoamasta sukupuolisesta joustavuudesta. Lähdeaineistoa lähestytään narratiivisen eli kerronnallisen tutkimuksen (engl. narrative research tai narrative inquiry) kautta. Kerronnallinen tutkimus tarkoittaa kertomuksia ja kertomista tiedon välittäjänä ja rakentajana tarkastelevaa tutkimusta. Tässä tutkielmassa lähdeaineistoa käsitellään pääasiassa narratiivisen aineiston temaattisen analyysimetodin kautta, joka kiinnittää huomiota juuri kertomuksen sisältöön. Keskeistä narratiivisessa analyysissa on kuitenkin ottaa huomioon koko lähdeaineiston kokonaisuus ja konteksti esimerkiksi tarkastelemalla kertomuksen tarkoitusta, tavoitetta ja kielenkäytön merkityksiä. Tässä tutkimuksessa keskitytäänkin tarkastelemaan lähdeaineiston koko kertomusta eli sitä, mitä kerrotaan ja miten se kerrotaan. Vaikka lähdeaineiston kertomusta analysoidaan pääasiassa narratiivisen analyysin temaattisella metodilla, otetaan tarkastelussa samalla huomioon myös tekstin rakenteellinen sisältö (kertomisen tapa ja muoto), erityisesti sen kielelliset piirteet ja tiettyjen sanojen merkitysvivahteet. Analyysi pohjaa myös narratiivisuuteen konstruktivistisena tutkimusotteena, mikä perustuu ajatukseen suhteellisesta tiedosta ja tietämisestä. Konstruktivistinen tietokäsitys tarkoittaa sitä, että ihmisiä ja heidän kokemaa todellisuuttaan ei voida tutkia vain ehdottoman, luonnontieteelliseen tietokäsityksen kautta, vaan ajallisesti muuttuva sosiaalinen todellisuus rakentuu ihmisten välisinä, tuotettuina sopimuksina ja merkityksinä. Sen mukaan ihmiset konstruoivat eli rakentavat niin tietonsa kuin identiteettinsä aikaisemman tietonsa ja kokemustensa perusteella, ja täten ihmisten kokema sosiaalinen todellisuus on jatkuvasti rakentuva, kehittyvä ja muuttuva kertomus. Tieto ymmärretään konstruktivismin käsityksen mukaan lukuisten kertomusten verkoksi, joka koostuu jatkuvasti rakentuvista ja kehittyvistä uusista kulttuurisista kertomuksista. Konstruktivismiin pohjautuvan narratiivisen tutkimusmetodin tavoitteena on siis tarkastella sitä, miten todellisuutta konstruoidaan eli rakennetaan kertomuksissa, tässä tapauksessa Speculum virginumissa. Tutkielma osoittaa, että neitsyys ja siveys olivat monitasoisia ja monimuotoisia konsepteja. Neitsyyden malli ulottui neitsyyden fyysisen elementin ulkopuolelle eikä se ollut yksinomaan neitsyyttä määrittävä tekijä. Neitsyys pikemminkin näyttäytyy monimuotoisena ja monitasoisena ominaisuutena, jossa pystyi prosessinomaisesti kehittymään omistautuessaan yhä enemmän uskonnolle ja pidättyväisyydelle. Keskeistä neitsyyden saavuttamisessa myös seksuaalisten kokemusten jälkeen oli nimenomaan omistautuminen Jumalalle ja pidättäytyminen uskon vuoksi. Siveys sen sijaan näyttäytyy neitsyyttä syväluotaavampana ominaisuutena, jopa elämänkutsumuksena ja elämäntapana, johon kuului myös muiden kuin seksuaalisten himojen ja halujen vastustaminen. Keskeisenä siveyttä leimaavana piirteenä korostuukin juuri himoja vastaan käyty taistelu ja siveyden ylläpitämiseen käyty kamppailu. Lähdeaineistossa lisäksi erityisesti korostetaan, että uskonnolle omistautuneiden naisten tulee omaksua maskuliinisia piirteitä ja siirtyä sukupuolijatkumolla feminiinisestä päädystä kohti maskuliinisempaa päätyä. Tämä näyttäytyy teoksessa edellytyksenä himojen ja halujen vastustamiselle ja niitä vastaan kamppailulle, sillä naisia pidettiin ominaislaadultaan heikompina kuin miehiä. Täten heidän tuli ylittää synnynnäisen sukupuolensa heikkoudet ja nousta sen yläpuolelle kyetäkseen harjoittaa ehdottoman siveää, uskonnolle omistautunutta elämää. Tutkielma osoittaakin, että tutkimuksessa aiemmin vain miesten kohdalla havaittua maskuliinisen siveyden mallia on käytetty myös naisille, ja vieläpä hyvin eksplisiittisesti. Keskiajan kristillisen Euroopan yhteiskunnassa ihmisten jaottelu määräytyi seksuaalisesti aktiivisten ja seksuaalisesti passiivisten välillä. Seksuaalinen aktiivisuus eli avio- ja perhe-elämä olivat odotusarvo suurimmalle osalle väestöä. Tätä näkökulmaa vasten ne, jotka valitsivat uskonsa vuoksi harjoittaa siveyttä elämäntapanaan ja olla täten seksuaalisesti passiivisia, erottuvat muusta yhteiskunnasta selkeänä omana ryhmänään. Siveys tarjosi vaihtoehdon perinteiselle avio- ja perhe-elämälle erityisesti naisille, joille mahdollisuudet muunlaiseen elämään olivat rajalliset. Täten siveys näyttäytyy keskiajan sukupuoli- ja seksuaalinäkemysten kontekstissa omana seksuaalisena suuntauksenaan.

This chapter looks at the terminology that we have for discussing deliberate disgust production. Terms such as profanation, the carnivalesque and queering describe processes that attack, highlight, and possibly question a society’s norms and power relations by portraying something that might otherwise be sacred or conventional in an inappropriate, parodic or weird manner. Since norm violations may induce disgust, these terms may be considered as engaging with disgust. Yet the aims and outcomes of the engagement that they describe seem different. Via a case study of the irritating, disgust inducing performances of the South African rap rave trio Die Antwoord, I show how these terms provide different frames and produce different readings that range from condemning to celebratory. Profanation evokes breaches of sacred or taboo issues; the carnivalesque highlights the communal and celebratory; and queering likely shifts attention to intersections of gender, race and class. The frames and terminology used to describe and make sense of deliberate disgust induction are thus an essential part of constructing performances such as Die Antwoord’s. peerReviewed

Kalevalamittaiset runot on 1800-luvulta alkaen sijoitettu ”suomalaisen kulttuuriperinnön” symboliseen keskiöön. Tätä näkemystä on tuettu esimerkiksi keruun, arkistoinnin, tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan käytännöin. Tässä artikkelissa tarkastellaan seksuaalisuuteen ja ruumiillisuuteen liittyviä kalevalamittaisia runoja, joita on ajallisesta kontekstista riippuen joko suljettu pois kansallisesta kulttuuriperinnöstä tai sisällytetty siihen kansallisen kulttuuriperinnön kuvaa ja luonnetta samalla kyseenalaistaen. Artikkeli keskittyy perinnöllistämisen ja perinnöllistämättä jättämisten prosesseihin 1800-luvulta 1990-luvun loppupuolelle, ja näin ollen pohtii runojen vastaanottoa ja käyttöä osana suomalaisen ja myös ylirajaisen kulttuuriperinnön määrittelyjä. Artikkelin aineistona ovat erilaiset runokokoelmat, käsikirjoitukset, tutkimukset ja arkistoaineistot. Artikkelin keskeinen argumentti on, että kalevalamittaisiin seksiin ja ruumiillisuuteen liittyviin runoihin kutoutuvat perinnöllistämisprosessit heijastavat pitkällä aikavälillä tarkasteltuna yhteiskunnassa vallitsevien kehopolitiikkojen ja kansakäsitysten muutoksia. Analyysi osoittaa, että runojen käytöt ja vastaanotot kietoutuvat 1800- ja 1900-lukujen siveellisyyskeskusteluihin ja näiden tuottamaan kulttuuriseen ”ruumiittomuuteen” sekä seksuaalisuutta koskevaan tukahduttamiseen, jotka samalla olivat myös rahvaan ruumiillisuuden kontrolloinnin välineitä. Esitämme myös, että tämä paradigma murtui 1960-luvulta lähtien kulttuuriradikaalien liikehdintöjen, yksilökeskeisemmän ajattelun ja naistutkimuksen Suomeen leviämisen myötä. Tällöin seksuaalisuuteen liittyviä runoja alettiin vaikenemisen asemesta käsitellä tutkimuksessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa, ja samalla käsitys kansasta ja sen seksuaalisesta ruumiista muotoutui yksilökeskeisemmäksi ja lihallisemmaksi., Kalevala-metric oral poetry has been central in the symbolic construction of “Finnish heritage”. This construction is based on systematic collection, archiving, research, and artistic representations of folklore. This article discusses the reception of sex-related oral poems and thematic articulation of the body and corporeality. These poetic expressions have been either excluded or included in the canons of national heritage, depending on the historical and societal contexts. The article concentrates on the entangled processes of heritagizations and de-heritagizations from the beginning of the 19th century to the turn of the millennium and examines the processes of reception and use of the collected oral poetry in the regimes of national and transnational cultural heritage. The materials of the article comprise folklore anthologies, manuscripts, research texts, and archival materials. We assert that the (de-)heritagizations of sex-related oral poetry reflect the changing societal understandings on body politics and the conceptions of ‘folk’. We demonstrate how the uses and receptions of the poems intertwined with the discussions on ‘decency’ during the long 19th century, and how these discourses produced disembodied repressions of sexuality. These discourses were used as an instrument for controlling the ‘common people’. Furthermore, we suggest that the paradigm of decency fractured from the 1960’s onwards as the radical cultural movements, individual-centered thinking, and women’s studies pervaded the societal and academic discussions. Thus, the former discourses of repression and silence related to sex-related oral poetry started to recede, and, at the same time, the conception of ‘folk’ was shaped into a more individual-centered and corporeal form.

Kalevalamittaiset runot on 1800-luvulta alkaen sijoitettu ”suomalaisen kulttuuriperinnön” symboliseen keskiöön. Tätä näkemystä on tuettu esimerkiksi keruun, arkistoinnin, tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan käytännöin. Tässä artikkelissa tarkastellaan seksuaalisuuteen ja ruumiillisuuteen liittyviä kalevalamittaisia runoja, joita on ajallisesta kontekstista riippuen joko suljettu pois kansallisesta kulttuuriperinnöstä tai sisällytetty siihen kansallisen kulttuuriperinnön kuvaa ja luonnetta samalla kyseenalaistaen. Artikkeli keskittyy perinnöllistämisen ja perinnöllistämättä jättämisten prosesseihin 1800-luvulta 1990-luvun loppupuolelle, ja näin ollen pohtii runojen vastaanottoa ja käyttöä osana suomalaisen ja myös ylirajaisen kulttuuriperinnön määrittelyjä. Artikkelin aineistona ovat erilaiset runokokoelmat, käsikirjoitukset, tutkimukset ja arkistoaineistot. Artikkelin keskeinen argumentti on, että kalevalamittaisiin seksiin ja ruumiillisuuteen liittyviin runoihin kutoutuvat perinnöllistämisprosessit heijastavat pitkällä aikavälillä tarkasteltuna yhteiskunnassa vallitsevien kehopolitiikkojen ja kansakäsitysten muutoksia. Analyysi osoittaa, että runojen käytöt ja vastaanotot kietoutuvat 1800- ja 1900-lukujen siveellisyyskeskusteluihin ja näiden tuottamaan kulttuuriseen ”ruumiittomuuteen” sekä seksuaalisuutta koskevaan tukahduttamiseen, jotka samalla olivat myös rahvaan ruumiillisuuden kontrolloinnin välineitä. Esitämme myös, että tämä paradigma murtui 1960-luvulta lähtien kulttuuriradikaalien liikehdintöjen, yksilökeskeisemmän ajattelun ja naistutkimuksen Suomeen leviämisen myötä. Tällöin seksuaalisuuteen liittyviä runoja alettiin vaikenemisen asemesta käsitellä tutkimuksessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa, ja samalla käsitys kansasta ja sen seksuaalisesta ruumiista muotoutui yksilökeskeisemmäksi ja lihallisemmaksi.

Trois autrices finlandaises du début du xxe siècle, Aino Kallas, Maria Jotuni et L. Onerva, ont écrit de nombreuses œuvres où elles soutiennent activement la cause des femmes, en particulier dans le genre de la nouvelle. Cet article présente leurs textes les plus importants à cet égard, en évoquant la façon dont ces autrices ont rendu compte des inégalités hommes/femmes et ont décrit les « femmes nouvelles » du début du siècle, tout en laissant une place à un discours plus critique à l’égard de certains personnages féminins. L’auteur se propose d’analyser les valeurs véhiculées plus ou moins directement par les textes du corpus, pour mettre en avant ce qui fait la spécificité de ces autrices possédant chacune un style très différent, mais qui sont toutes les trois associées au féminisme finlandais. Three Finnish authors from the beginning of the 20th century, Aino Kallas, Maria Jotuni and L. Onerva, have written numerous works in which they actively support the cause of women, particularly in the short story genre. This article presents their most important texts in this regard, by evoking the way in which these female authors took account of the inequalities between men and women and described the “new women” of the turn of the century, while leaving room for a more critical discourse of certain female characters. The author sets out to analyse the values conveyed more or less directly by the texts in the corpus, in order to highlight what makes the specificity of these authors who had different writing styles but are all three associated with Finnish feminism. Kolme 1900-luvun alun suomalaista kirjailijaa, Aino Kallas, Maria Jotuni ja L. Onerva, ovat kirjoittaneet lukuisia teoksia, joissa he tukevat aktiivisesti naisten asemaa, erityisesti novellilajissa. Tässä artikkelissa esitellään heidän tärkeimmät tekstinsä tässä suhteessa viitaten tapaan, jolla nämä kirjoittajat ottivat huomioon miesten ja naisten välisen epätasa-arvon ja kuvasivat vuosisadan vaihteen ”uusia naisia” jättäen samalla tilaa kriittisemmälle keskustelulle tietyistä naishahmoista. Artikkelin kirjoittaja analysoi korpuksen tekstien enemmän tai vähemmän suoraan välittämiä arvoja, korostaakseen näiden hyvin erilaista tyyliä käyttävien, suomalaiseen feminismiin liittyvien kirjoittajien joitakin erityispiirteitä.

Scholarship on gender and sexual diversity in sport has advanced during the last decade and it is nowadays recognised that we need a better understanding of how to facilitate inclusive sport cultures that allow all people to participate as themselves. The purpose of this scoping review was to map research activity on the sporting experiences of gender and sexual minority (GSM) athletes and coaches, identify gaps in the literature and provide suggestions for future research, policy and practice. Our literature search in four different databases yielded 58 relevant studies. Based on their focal areas, five dominant interconnected themes were identified: (1) identity, (2) discrimination, (3) coming out, (4) the body and (5) strategies for social change. More research is needed on bisexual, transgender and intersex athletes, on GSM coaches and junior athletes, as well as on the intersection of gender and sexuality with other identities and social categories of difference. Combining anti-discrimination policy implementation with gender and sexual diversity education for all those involved in sport could lead to positive changes in some of the issues that GSM athletes and coaches face in sport. peerReviewed

Seksuaalikasvatus on keskeinen seksuaaliterveyden edistämisen strategia, ja se kuuluu jokaisen ihmisen seksuaalioikeuksiin. Suomen lukioissa seksuaalikasvatusta annetaan osana terveystiedon opetusta. Kotimaisten tutkimusten mukaan nuoret kaipaavat enemmän seksuaalikasvatusta, ja he hakevat tietoa epävirallisista lähteistä, mikäli virallinen seksuaalikasvatus ei vastaa nuorten tiedontarpeeseen. Myös tasa-arvokasvatus on merkittävä osa seksuaalikasvatusta. Edelleen kuitenkin esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin nuoriin kohdistuu syrjintää. Opetuksessa käytettävien oppikirjojen on parhaalla mahdollisella tavalla vastattava sen hetken tieteellisiä tutkimuksia, ja esitetyn tiedon on oltava perusteltua ja johdonmukaista. Kieli ja sen käyttötavat – myös oppikirjoissa – rakentavat ja heijastavat todellisuuttamme. Tämän tutkielman tarkoituksena oli kuvata seksuaaliopetuksen sisältöjä lukion terveystiedon oppikirjoissa 1980-luvulta tähän päivään. Tutkielman tavoitteena oli saadun tiedon avulla pohtia lukion terveystiedon oppikirjojen tehtävää tiedon antajina sekä niiden käyttämän kielen rakentamaa todellisuutta. Tutkielmassa tarkasteltiin myös ajan saatossa tapahtunutta muutosta seksuaalisuuden käsittelyssä lukion terveystiedon oppikirjoissa. Oppikirjojen analysoinnista neljän vuosikymmenen aikana saatu tieto auttaa ymmärtämään eri ikäpolvien tapaa nähdä ja ymmärtää seksuaalisuus. Tutkielman aineistona toimi seitsemän lukion terveystiedon oppikirjaa neljältä vuosikymmeneltä. Oppikirjoista analyysin kohteena olivat seksuaalisuuteen liittyvät kappaleet. Aineisto analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin keinoin. Aineisto koostui 117:stä tekstikirjan sivusta, joista muodostui yhteensä 2 757 pelkistystä. Tutkielman tuloksena syntyi kuvaus seksuaaliopetuksen sisällöistä 1980-luvulta 2010-luvulle. Seksuaaliopetuksen pääsisällöt olivat kaikkina aikoina suurimmalta osin yhteneviä. Tämän tutkielman mukaan seksuaaliopetuksen sisältöjä olivat seksuaalisuuden määrittely, seksuaalisuuden kehitys elämänkaaren aikana, seksuaalisuuteen vaikuttavat tekijät, seksuaalioikeudet, seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli, seksi osana seksuaalisuutta, seksuaalinen häirintä, raskaus ja lisääntymisterveys sekä ehkäisy. Seksuaalioikeudet ja seksuaalinen häirintä nousivat omina teemoinaan esiin vasta 2000-luvulta eteenpäin. Aiemmin niiden käsittely oli niin vähäistä, että ne sulautuivat osiksi muita kokonaisuuksia. Huolimatta yhtenevistä sisällöistä tapa puhua asioista muuttui neljän vuosikymmenen aikana. Retrospektiivinen tarkastelu osoitti, että oppikirjat heijastavat oman aikansa yhteiskunnassa vallitsevia näkemyksiä, mutta ovat myös yhteiskunnan realiteettien mukana muuttavia teoksia. Terveystiedon oppikirjat sisältävät tämän tutkielman mukaan laajasti tietoa seksuaalisuudesta. Aiempien tutkimusten mukaan nuoret kuitenkin kaipaavat lisää seksuaalikasvatusta. Terveystiedon oppikirjojen sisältöjen kehittämisessä nuorten tiedontarpeiden kuuleminen olisi tärkeää. Sexual education has a central role as one of the sexual health promotion strategies. Sexual education belongs to everyone’s sexual rights. In Finnish high schools, sexual education is part of a subject called health education. Finnish studies show that young people would like to have more sexual education and they use unofficial sources for information if the official sexual education does not respond to their needs. Education about equality is also a significant part of sexual education. However, some sexual and gender minorities still face discrimination. Textbooks used at schools are meant to provide the best knowledge available. Language and the way it is used - also in textbooks - build and reflect our reality. The purpose of this study was to describe the contents of sexual education from 1980’s until 2010’s in Finnish health education textbooks that are used in high schools. The aim of this study was to utilize the findings to analyse the purpose of textbooks as knowledge providers as well as the reality those textbooks create. This study also examined how sexual education in health education textbooks has changed over these four decades. Retrospective view might help to understand how different generations perceive sexuality. The research data consists of seven health education textbooks from four decades. The analysis focused on the chapters that covered sexuality. The material was analysed by using inductive content analysis. The data included 117 pages, which provided 2 757 reductions altogether. The analysis formed a description of the themes of sexual education from the 1980’s until the 2010’s. The main themes of sexual education during all decades were more or less the same. According to the findings of this study, the themes of sexual education were defining sexuality, development of sexuality during one’s lifetime, factors affecting sexuality, sexual rights, sexual orientation and gender, sex as a part of sexuality, sexual harassment, pregnancy and reproductive health and contraception. Other themes remained the same throughout, but sexual rights and sexual harassment became themes of their own from 2000’s onwards. Despite the similar themes, the tone to discuss the themes changed during the four decades. Retrospective analysis showed that the textbooks reflect the society of their time, but they are also works that change together with the societal realities. According to this study, health education textbooks include plenty of information regarding sexuality. However, according to previous studies, young people wish to have even more sexual education. When developing health education textbooks, it would be important to consider the needs of the users.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani käsikkäin kävelemisen ja emotionaalisen omistusoikeuden yhteyttä 20–30-vuotiaiden nuorten aikuisten parisuhteissa. Emotionaalisella omistusoikeudella tarkoitan niitä parisuhteessa esiintyviä eksklusiivisia tunteita, joita ei ole sallittua tuntea parisuhteen ulkopuolisia ihmisiä kohtaan, kuten romanttinen rakkaus. Emotionaalisen omistusoikeuden lisäksi käsittelen aihetta seksuaalisen omistusoikeuden kautta. Vertailen käsikkäin kävelylle annettuja merkityksiä suljetussa ja avoimessa suhteessa olevien ihmisten välillä. Teoreettinen viitekehykseni pohjaa Randall Collinsin teoriana ihmissuhteiden rituaaleista. Rakkauden rituaalit vahvistavat omistusoikeuksia symbolisella tasolla. Käsikkäin käveleminen on yksi tällainen rakkauden rituaali, joka tuottaa eksklusiivista suhdetta. Rituaalien tuottamat symbolit alkavat symboloida koko suhdetta ja siinä esiintyvää rakkautta, jolloin rituaalin tai symbolin jakaminen jonkun suhteen ulkopuolisen kanssa merkitsee iskua koko suhteelle. Aineistonani on eläytymismenetelmällä keräämäni tekstit. Tutkimukseen osallistujat ovat eläytyneet tilanteeseen, jossa he joko näkevät kumppaninsa kävelevän käsikkäin jonkun heille ennestään tuntemattoman ihmisen kanssa tai vaihtoehtoisesti he kävelevät itse käsikkäin kumppanille ennestään tuntemattoman ihmisen kanssa ja kumppani näkee tämän. Vastaajat ovat kirjoittaneet, mitä tilanne heidän mielestään tarkoittaa ja mitä tunteita se herättää. Analyysimenetelmänä olen hyödyntänyt sisällönanalyysiä. Tutkimustuloksissa käsikkäin käveleminen parisuhteen ulkopuolella sai kootusti seuraavanlaisia merkityksiä: uskottomuus, ei-romanttinen tai ei-seksuaalinen tapahtuma, vaatii keskustelua parisuhteessa ja ”jotain enemmän”. Uskottomuus sisältää selän takana tapahtuvaa suhdetta ja sen rajoja rikkovaa toimintaa. Ei-romanttinen tai ei-seksuaalinen tarkoittaa tilanteen määrittelyä muuksi kuin romanttiseksi tai seksuaaliseksi määrittelyn tapahtuessa kuitenkin romanttisuuden tai seksuaalisuuden kautta. Vaatimus keskustelusta merkitsee tarvetta selittää tilannetta jälkeen päin kumppanille. ”Jotain enemmän” puolestaan tarkoittaa tilanteen symbolista tulkintaa, joka vie fyysisen tilanteen emotionaaliselle tasolle. Käsikkäin käveleminen merkitsi enemmän kuin seksi, sillä silloin kun seksi määritellään vain fyysiseksi tapahtumaksi, sisältää käsikkäin käveleminen emotionaalisen siteen ja oletuksen parisuhteesta. Käsikkäin käveleminen kuuluu sekä emotionaalisen että seksuaalisen omistusoikeuden piiriin. Vaikka avoimet suhteet ovat usein seksuaalis-fyysisesti avoimia, rajautuvat kädet tästä ulos. Kädestä pitäminen ja käsikkäin kävely toimivat voimakkaasti symbolisella tasolla, joka tulkitaan tarkoittavan vahvaa ja usein romanttista tunnesidettä kävelijöiden välillä.

Pro gradu -tutkielma käsittelee hiljaisuuden ja vaikenemisen teemoja suhteessa seksuaalisuuden kokemukseen miesparin kirjeenvaihdossa 1950- ja 1960-luvuilla. Hiljaisuuden ja vaikenemisen käsitteet jäsentävät sitä, miten yhteiskunnallinen tilanne, jossa homoseksuaalisuus määriteltiin sekä rikokseksi, sairaudeksi että synniksi, vaikutti homoseksuaalisesti tuntevien ihmisten mahdollisuuksiin muodostaa ja ylläpitää suhteita. Hiljaisuuden ja vaikenemisen teemat määrittävät myös homoseksuaalisesti tunteneiden ihmisten kokemuksia sekä omasta seksuaalisuudestaan että heille mahdollisista elämäntarinoista. Tutkimuskysymyksinä tutkielmassa ovat: Miten seksuaalisuuden salaaminen ja suhteesta vaikeneminen näkyy kirjeissä? Millaisia vaikenemiseen liittyviä kokemuksia ja tunteita kirjeissä nostetaan esiin? Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu queer-teorian varaan soveltaen hiljaisuuden ja vaikenemisen käsitteitä sekä kokemushistoriallisia lähtökohtia. Aineistona tutkielmassa on 60 kirjeen kokoelma, jotka näyttelijä Uolevi on kirjoittanut merillä työskentelevälle kumppanilleen Martille. Kirjeet on kirjoitettu vuosina 1956–1961, jolloin homoseksuaalisuus oli Suomessa rikos. Vuoden 1889 rikoslaki määritteli homoseksuaaliset teot rikokseksi, josta saattoi saada maksimissaan kaksi vuotta ehdotonta vankeutta. Vuonna 1952 Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders eli DSM-I myös määritteli kaikki naisen vaginaan kohdistumattomat siemensyöksyt psyykkisen sairauden oireeksi määritellen samalla myös homoseksuaalisuuden sairaudeksi. Suomessa kriminalisaation aikana homoseksuaalisuus määriteltiin pääasiallisesti nimenomaan sen rikosstatuksen kautta, mutta myös sairausleimalla oli vaikutus esimerkiksi siihen, millaiseksi julkinen homoseksuaalisuuspuhe muodostui. Rikoksen, sairauden sekä synnin kategorioiden soveltaminen homoseksuaalisuuteen muodosti vahvan sosiaalisen leiman, jonka seurauksena oli positiivisen representaation täydellinen puute 1950-luvun Suomessa. Hiljaisuuden määritteleminen yhteiskunnallisesti rakentuneena antaa mahdollisuuden tarkastella sitä, miten yhteiskunnassa vallitseva hiljaisuus määrittää Martin ja Uolevin suhdetta sekä sen salaamista. Yhteiskunnallinen hiljaisuus, jossa homoseksuaalisuudesta voidaan puhua vain negatiivisesti, synnytti tilanteen, jossa samaistuttavia tarinakehikoita ei-heteroseksuaaliselle elämälle, rakkaudelle tai halulle ei ollut. Tämä heijastuu Uolevin kirjeissä etenkin yksinäisyyden kokemuksessa sekä heteronormatiivisten tarinakehikoiden käyttämisessä suhteen määrittelemisessä. Hiljaisuus nousee esiin anonymiteetin ja kaupunkikaipuun teemoissa, jotka toistuvat sekä Uolevin kokemuksessa että muussa queer-tutkimuksessa toistuvina näkökulmina. Vaikeneminen on tutkielmassa katsottu aktiiviseksi hiljaisuuden rakennelmaksi, joka koostuu puhumattomuudesta, kiertoilmaisuista ja verhoillusta kielestä. Vaikenemisen teemaa on tarkasteltu kirjeissä esiintyvän itsesensuurin kautta, jolloin teemoiksi ovat nousseet vaikeneminen seksiin sekä laajempaan miehistä kiinnostuneiden miesten yhteisöön liittyen. Rikotun hiljaisuuden teeman tarkasteleminen antaa näkökulmia siihen, miten vaikeneminen on rakentunut kerroksellisesti sekä mikä kirjeissä on todellista vaikenemista ja mikä yksinkertaista puhumattomuutta.

In Canadian filmmaker Mary Harron’s The Moth Diaries (a Canadian/ American/Irish co-production), exploring adolescent girls’ friendships and self-harm in a boarding school setting, blood is out of place. It drips from the protagonist’s father’s wrist artery, willingly shed in suicide; involuntarily tarnishes her nightgown as menstrual blood; falls on the school director’s china figurines as nosebleed; and pours in the school library as a vampire-invoked rain. Moth uses blood to manifest the suicide contagion that Rebecca fears she has inherited from her artist father. Blood also signifies her resistance and recovery, enabled by her difficult relationship with her schoolmates, erstwhile best friend Lucy, and vampire Ernessa. Blood functions as a material marker of transition from girls’ childhood relationships that mainstream Anglo-American films often render passive and vulnerable, and marks same-sex attractions of different types of friendship and love. It symbolizes and draws attention to harms and crimes in interpersonal violence, paternal abandonment, and self-damage. Our focus on relationships between so called “blood kin” and the idea of blood relations weaves into our discussion of female agency, woman identification, and queer affinities through Moth’s out-of-place ontologies for blood as not only conventionally abject, but also a sacralized substance and symbol. peerReviewed

Arvosteltu teos: Karppinen-Kummunmäki, Henna 2022. Tyttöjen vuosisadat: Lasten ja nuorten historiaa keskiajalta 1800-luvulle. Helsinki: Avain. 250 s.

Tässä työssä tarkastelen muuttunutta keskustelua liittyen rinnakkaissuhteisiin suomalaisessa kulttuurissa 1970–1990-lukujen välillä. Tutkimukseni ajoittuu vuosina 1971 ja 1992 ilmestyneiden FINSEX-tutkimusten väliseen aikaan. Suomalaisessa parisuhdekulttuurissa tutkimallani aikavälillä rinnakkaissuhteiden hyväksyntä laski suomalaisten oman raportoinnin mukaan reilusti, ja tätä muutosta tarkastelen julkisen keskustelun kautta. Olen valinnut alkuperäislähteikseni FINSEX-tutkimuksen, Jallu-lehden sekä Helsingin Sanomat, joissa kaikissa tarkasteltiin uskottomuutta eri tavoilla. Metodinani käytän tutkimuksessani laadullista sisällönanalyysiä. Olen jakanut tutkimukseni alakysymyksiin, joissa käsittelen suomalaista parisuhdekulttuuria eri näkökulmista liittyen rinnakkaissuhteista käytyyn keskusteluun. Tarkastelen suvaitsevaisuuden muutosta julkisessa keskustelussa eri näkökulmista sekä sukupuoliroolien sekä miesten ja naisten erilaisia asemia parisuhteessa. Lisäksi olen tutkinut romanttisen rakkauden merkityksen muutosta kansallisessa mediailmapiirissä. Tutkimuksessani tarkastelen rinnakkaissuhteisiin liittyvän keskustelun kautta sitä, miten suvaitsevaisuus ei etene lineaarisesti, vaan yhteiskunnassamme toiset asiat muuttuvat hyväksyttävämmiksi samalla, kun toisia suvaitaan vähemmän. Tutkimukseni aikavälin alkupuolella tapahtui niin kutsuttu seksuaalivallankumous, jonka ajatellaan usein vapauttaneen seksuaalikulttuuria. Tutkimuksessani tarkastelen kuitenkin seksuaalivallankumouksen asemaa kriittisesti rinnakkaissuhteista käydyn keskustelun kautta. Lisäksi tutkin sitä, miten naisten ja miesten muuttuvat roolit yhteiskunnassa vaikuttivat rinnakkaissuhteiden yleiseen hyväksyntään. Vaikka FINSEX-tutkimuksessa ihmisten raportoivatkin suhtautuvansa yhtä hyväksyvästi sekä miesten että naisten uskottomuuteen, julkisessa keskustelussa ilmi käyvät piilotetut asenteet paljastavat usein kaksinaismoralistista ajattelua. Naisten ja miesten kirjoittamat ajatukset niin omista kuin puolisoidensa rinnakkaissuhteista viittaavat usein erilaisiin odotuksiin sukupuolten välillä.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkittiin vanhempien käsityksiä varhaiskasvatusikäisen lapsen seksuaalisuudesta, seksuaalikasvatuksesta sekä siihen liittyvästä kasvatusyhteistyöstä. Tarkoituksena oli selvittää, mitä vanhempien mielestä kuuluu lapsen seksuaalisuuteen ja seksuaalikasvatukseen. Lisäksi tutkittiin vanhempien näkemyksiä varhaiskasvatuksessa tapahtuvasta seksuaalikasvatuksesta ja heidän kokemuksistaan siihen liittyvästä kasvatusyhteistyöstä. Tutkimusaihe on tärkeä, jotta seksuaalisuus nähtäisiin entistä vahvemmin osana lapsen kehitystä, ja jotta seksuaalikasvatus saataisiin luontevaksi osaksi varhaiskasvatusta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu ajatukseen seksuaalisuuden ja seksuaalikasvatuksen kokonaisvaltaisuudesta. Kokonaisvaltaisen seksuaalisuuden malliin kuuluvat biologinen, psykologinen ja sosiokulttuurinen ulottuvuus. Kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen tarkoituksena on opettaa lapselle ikätasoisesti ja tutkimustietoon perustuen laajasti hänen seksuaalisuuteensa liittyvistä osa-alueista, joihin kuuluvat muun muassa keho, tunteet ja kulttuuri. Tutkimuksessa käsiteltiin kasvatusyhteistyön näkökulmaa varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmiin ja aikaisempaan tutkimustietoon viitaten. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella sosiaalisessa mediassa. Aineisto (N=143) analysoitiin fenomenografisella menetelmällä, jonka avulla luotiin kuvauskategoriat vastaamaan kahteen tutkimuskysymykseen. Seksuaalisuuden ja seksuaalikasvatuksen tulosavaruuteen muodostui viisi kuvauskategoriaa ja seksuaalikasvatukseen liittyvään kasvatusyhteistyöhön kaksi kuvauskategoriaa. Tutkimustuloksissa korostui vanhempien käsitys lapsen seksuaalisuuden fyysisyydestä. Tulokset osoittivat, että vanhempien mukaan lapsen seksuaalisuuteen ja seksuaalikasvatukseen kuuluvat erityisesti turvataitojen opettelu, uteliaisuus kehoa kohtaan sekä sukupuolen käsittely. Lisäksi vanhemmat kokivat tunteiden ja läheisyyden olevan osa lapsen seksuaalisuutta. Osa vanhemmista ei tiennyt, mitä lapsen seksuaalisuuteen ja seksuaalikasvatukseen kuuluu. Tutkimus osoitti, että vanhemmat kokevat varhaiskasvatuksessa tapahtuvan seksuaalikasvatuksen ja kasvatusyhteistyön puutteellisena. Vanhempien mukaan seksuaalikasvatus on heikkoa, koska työntekijöillä ei ole tarpeeksi ammatillista osaamista käsitellä seksuaalisuutta lasten kanssa. Tuloksissa nousi esiin myös vanhempien kokemus siitä, että kasvatusyhteistyö varhaiskasvatuksen työntekijöiden kanssa on heikkoa, koska heitä ei informoida tarpeeksi opetuksen sisällöistä. Lisäksi tulokset osoittivat, että vanhemmat haluaisivat osallistua varhaiskasvatuksessa tapahtuvaan seksuaalikasvatukseen, mutta sitä ei mahdollisteta heille. The aim of this master’s thesis was to research parents conceptions about childhood sexuality, sexuality education and parents views about involvement on sexuality education in early childhood education. This research subject is important in order to make sexuality education more of a natural part of early childhood education. The theoretical framework is based on the idea of the comprehensiveness of sexuality and sexuality education. Comprehensive sexuality contains biological, psychological and sociocultural dimensions. The purpose of comprehensive sexuality education is to teach children incrementally about their sexuality. Feelings, body and its functions and cultural elements are some of the parts of comprehensive sexuality education. This thesis discussed the perspective of early childhood education and care partnership with reference to early childhood education curricula and previous research data. The research data (N=143) was collected using a questionnaire on social media. The collected data was analyzed using a phenomenographical method. Categories of descriptions were created using the analysis. The first research question contained five categories of descriptions and the second research question contained two categories of description. The results indicated that parents conceptions about child sexuality were based mostly on physical dimension of sexuality. Parents felt that safety skills, curiosity about bodies and discussions about gender were major parts of childhood sexuality and sexuality education. Feelings and intimacy were also conceptions about sexuality. Some of the parents did not know what the child's sexuality and sexuality education entailed. Parents conceptions about partnership concering sexuality education indicated that partnership is inadequate because the employees do not have enough professional knowledge to deal with childhood sexuality. Parents felt that partnership is lacking because of poor interaction between them and employees. Parents would like to be more involved in their child’s sexuality education in early childhood education but feel that they are not given the opportunity to do so.

Nuoruudesta käydään monenlaisia yhteiskunnallisia kamppailuja. Aiemman tutkimuksen mukaan nuoriin keskittyneiden toimijoiden määrä eri politiikkatasoilla on kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti viime vuosikymmenten aikana. Osa tutkijoista on esittänyt, että nuorten äänten kuulemisesta ja mukaan ottamisesta on muodostunut yksi globaalin kehityspolitiikan normeista. Tutkielmassa teen genealogisen luennan nuorten osallistumisen ja globaalin kehityksen hallinnasta YK:n kontekstissa. Tutkielmalla osallistun viimeaikaiseen kansainvälisen politiikan lapsuutta ja nuoruutta käsittelevään tutkimuskeskusteluun, jossa on kritisoitu tieteenalaa ja politiikkakäytäntöjä lapsuuteen ja nuoruuteen liittyvien kysymysten sivuuttamisesta. Teoreettis-metodologisesti nojaan kirjallisuuteen, joka käsittelee globaalia hallinnan analytiikkaa sekä queer- ja transfeminististä tutkimusta. Tutkielman aineisto koostuu yhteensä 32:sta YK-toimijoiden julkaisemasta raportista, oppaasta, päätöslauselmasta tai muusta asiakirjasta vuosilta 1960–2020. Selvitän, millaisia jatkuvuuksia ja katkoksia nuorten osallistumiseen ja globaaliin kehitykseen liittyvissä YK:n hallintakäytänteissä ilmenee. Toiseksi tarkastelen, miten hallintakäytännöt risteävät kamppailuihin sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja muihin erontekoihin liittyvistä normatiivisuuksista. Kolmanneksi pohdin, miten hallintakäytännöt tuottavat tietynlaisia käsityksiä ’kansainvälisestä’ tai ’globaalista’. Tarkastelen kysymyksiä hallinnan neljän ulottuvuuden kautta keskittymällä näkyvyyden muotoihin, identiteetteihin, teknisiin ulottuvuuksiin sekä tietoon ja totuuskäsityksiin. Jäsennän analyysia aineistosta tunnistamiini kolmeen genealogiseen momenttiin, joista ensimmäinen nojaa YK:n nuorisopolitiikan institutionalisoitumiseen (1960-), toinen Maailman nuoriso-ohjelmaan (1995-) ja kolmas Agenda 2030:een (2015-). Analyysini osoittaa, että YK:n hallintakäytännöt ovat 1960-luvulta lähtien nostaneet nuoria näkyväksi pitkälti globaaliin liberaaliin biopolitiikkaan nojaten. Hallinta on tuottanut väestötiedon avulla yhtenäisen globaalin ’nuorisoväestön’ ja määrittänyt nuoruutta kategorisilla ikäjakaumilla. Asiakirjat tekevät nuorten osallistumista näkyväksi esimerkiksi osallistumisen porrasmallilla, valokuvilla sekä jaotteluilla poliittiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen osallistumiseen. Siten ne pyrkivät hienovaraisin keinoin tekemään rajanvetoja toivotun ja ei-toivotun nuorten osallistumisen välillä. Nuorille rakennetaan jo varhaisimmissa asiakirjoissa identiteettiä ensisijaisesti globaalin kehityksen osallistujina ja kumppaneina. Lisäksi nuorille rakennetaan identiteettejä markkina- ja yrittäjäkansalaisina sekä voimautettavana ja haavoittuvana ryhmänä. Hallintakäytännöt pyrkivät näin tuottamaan nuorista itsestään ja globaalista kehityksestä vastuuta ottavia toimijoita, jotka tukevat YK:n asettamien tavoitteiden saavuttamista. Tutkielmassa osoitan, että nuorten osallistuminen ja osallistaminen on tuotettu YK:n hallintakäytännöissä pääosin tekniseksi kysymykseksi. Kiinnostava uusi havainto on, että osallistumista pyritään vahvistamaan myös minäteknologioiden ja affektiivisuuden kautta. YK:n hallinnan tekniikat eivät kuitenkaan kohdistu pelkästään nuoriin. Ne pyrkivät monin tavoin ohjaamaan institutionaalisia toimijoita ja purkamaan niiden käytänteiden aikuiskeskeisyyttä. Hallintakäytänteiden totuuskäsitys nivoo nuorten osallistumisen osaksi kehitystä ja sen (uus)liberaaleja päämääriä. Lisäksi osallistumiseen liittyviä interventioita legitimoidaan vastauksena demokratioiden ja poliittisten järjestelmien ongelmiin, yhteiskunnallisten riskien ehkäisynä sekä keinona paremman tulevaisuuden rakentamiseksi. Analyysini mukaan hallintakäytännöt kytkeytyvät monin tavoin neuvotteluihin sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja muihin eroihin liittyvistä normatiivisuuksista. Ne tuottavat binääristä käsitystä sukupuolesta ja uusintavat oletusta heteroseksuaalisesta elämänkulusta. Lisäksi ne tuottavat käsitystä, jossa ’kansainvälinen’ tai ’globaali’ erotetaan omaksi erilliseksi politiikkatasokseen. Näin YK:n hallintakäytännöt pyrkivät luomaan globaaleja normeja nuorten osallistumisesta ja globaalista kehityksestä sekä ohjaamaan eri tasojen toimijoita niiden noudattamiseen kurittavan vallan avulla.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää 6. luokkalaisten kokemuksia sosiaalisesta mediasta seksuaalisuuteen liittyvän tiedon välittäjänä. Seksuaalikasvatuksesta käytävässä keskustelussa on viime aikoina korostunut huoli annetun seksuaalikasvatuksen laadun sekä määrän vaihtelevuudesta erityisesti alakoulukontekstissa. Keskustelua on myös käyty sosiaalisen median lisääntyneestä käytöstä ja sen vaikutuksista nuoriin. Yhdistämällä sosiaalisen median, seksuaalisuuden sekä seksuaalikasvatuksen teemoja tutkimuksessa voidaan lisätä ymmärrystä näistä yhteiskunnallisesti tärkeistä aiheista. Erityisesti nuoria kuulemalla voidaan saada seksuaalikasvatusta tukevaa informaatiota. Tutkimustehtävänä oli saada selville, millaisia kokemuksia 6. luokkalaisilla on sosiaalisesta mediasta seksuaalisuuteen liittyvän tiedon välittäjänä. Tähän tutkimustehtävään pyrittiin saamaan vastaukset seuraaviin tutkimuskysymyksiin tukeutuen: Millaisena tiedonlähteenä sosiaalinen media näyttäytyy 6. luokkalaisten kokemana? Millaisia seksuaalisuuteen liittyviä sisältöjä 6. luokkalaiset ovat kohdanneet sosiaalisessa mediassa ja miten he ovat sisällöt kokeneet? Millainen rooli sosiaalisella medialla on koulun seksuaalikasvatuksessa 6. luokkalaisten näkökulmasta? Tutkimusaineisto kerättiin kahdesta eri pirkanmaalaisesta koulusta. Aineistonkeruu koostui pidetyistä teematunneista sekä varsinaisesta aineistonkeruusta, joka tapahtui sähköistä kyselylomaketta hyödyntäen. Tutkimukseen osallistui yhteensä 32 kuudesluokkalaista. Kerätty aineisto analysoitiin mukaillen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimustulosten mukaan nuoret kohtaavat sosiaalisessa mediassa monipuolisesti seksuaalisuuteen liittyviä sisältöjä. Nuorten kokemusten perusteella sosiaalista mediaa pidetään varteenotettavana tiedonlähteenä seksuaalisuuden kontekstissa. Tulosten valossa nuorilla on kyky suhtautua kriittisesti sosiaalisesta mediasta saatuun tietoon ja heillä on myös valmiuksia toimia sen mukaisesti. Lisäksi tuloksista kävi ilmi, kuinka nuoret oppivat sosiaalisen median kautta seksuaalisuuden eri osa-alueista kattavasti. Sosiaalinen media näyttäytyy nuorten kokemusten ja toiveiden perusteella varteenotettavana vaihtoehtona osana koulun seksuaalikasvatusta. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan pitää sitä, kuinka sosiaalinen media ei voi korvata turvallisia aikuisia seksuaalikasvattajina, vaikka nuorten kokemusten mukaan siinä onkin potentiaalia. Kokonaisuudessaan sosiaalinen media kuitenkin voidaan nähdä toimivana välineenä koulun seksuaalikasvatukseen. Sosiaalinen media osana koulun seksuaalikasvatusta voi parhaimmillaan lisätä nuorten kiinnostusta seksuaalisuutta koskevien aiheiden käsittelyyn. Tämän myötä oppilaiden toiveisiin ja tarpeisiin kyettäisiin vastaamaan aiempaa paremmin. The purpose of this study was to explore 6th graders’ experiences of social media as medium for sexuality-related information. Recently, there has been discussion regarding the importance of sexuality education in primary schools. There has also been discussion on the increased use of social media and its impact on adolescents. By combining the themes of social media, sexuality and sexuality education in research, we can increase the understanding of these socially important topics. The research task was to find out what kind of experiences 6th graders have with social media as a medium for sexuality-related information. The research questions were: How do 6th graders perceive social media as a source of information? What kind of sexuality-related content have 6th graders seen on social media and how they have experienced this content? What role does social media play in sexuality education in schools according to 6th graders? The research data was collected at two different schools in Pirkanmaa region. A total of 32 6th graders participated in the survey. The data was analyzed by using a content analysis. According to this research adolescents confront a lot of sexuality-related content on social media. Based on their experiences, social media is considered a valid source of information in the context of sexuality. This research shows that adolescents are able to be critical to the information they receive. The results also showed that adolescents learn about different aspects of sexuality through social media. Based on adolescents’ experiences social media can be seen as a part of sexuality education in school. The conclusion of this study is that social media cannot be seen as a sexuality educator, even though adolescents’ experiences suggest it has potential. Overall, social media can be seen as a useful tool for sexuality education in schools and it can increase adolescents’ interest in studying sexuality-related topics. Consequently, sexuality education can develop further.

Fictosexuality, fictoromance, and fictophilia are terms that have recently become popular in online environments as indicators of strong and lasting feelings of love, infatuation, or desire for one or more fictional characters. This article explores the phenomenon by qualitative thematic analysis of 71 relevant online discussions. Five central themes emerge from the data: (1) fictophilic paradox, (2) fictophilic stigma, (3) fictophilic behaviors, (4) fictophilic asexuality, and (5) fictophilic supernormal stimuli. The findings are further discussed and ultimately compared to the long-term debates on human sexuality in relation to fictional characters in Japanese media psychology. Contexts for future conversation and research are suggested. peerReviewed

The chapter focuses on how members in participatory cultures engage in everyday, informal, and interest-driven social and discursive practices primarily on social media but also in ways that relate to the material and physical contexts of their lives. We show how social actors operating in these sites construct gender and sexuality intersectionally and multimodally. We argue that gender and sexuality are always constructed at intersections with other identity categories. With respect to both digital and physical participatory activities, multisemioticity is, in turn, necessary as an analytic perspective: it allows the investigation of how participants routinely draw on and deploy a range of multimodal and embodied resources for the production of discursive, social, and cultural meaning. In discussing the nexus of participatory cultural practices, social media, intersectionality, and multimodality, we highlight how an interdisciplinary approach is necessary to capture the multi-sited and entangled nature of gender and sexuality construction in the lived realities of participants. We illustrate this with the help of two examples of our previous studies. Guided by our specific research questions and data, in these studies we have designed multi-disciplinary approaches that have selectively drawn on theoretical and methodological tools suggested by ethnography, cultural studies, sociolinguistics of social media, language and gender studies, intersectionality theory, discourse studies, and the study of multimodality and embodied action. peerReviewed

Seksuaalisuus on ihmisen henkilökohtainen ja yksilöllinen ominaisuus, jonka kehittymisen polku ja vaiheet ovat aina yksilöllisiä. Kiintymyksellä tarkoitetaan lapsen synnynnäistä ja tarveperusteista kykyä hakea läheisyyttä sekä turvaa häntä hoivaavalta aikuiselta. Toistuvat kokemukset kiintymyskohteen kanssa jäsentyvät lopulta mielen sisäisiksi malleiksi, jotka sisältävät kokemuksen muun muassa omasta rakastettavuudesta sekä toisten luotettavuudesta. Kiintymys nähdään pohjana seksuaalisuuden kehittymiselle ja toisaalta seksuaalisuuden mielletään ylläpitävän kiintymystä. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin kiintymyksen ja seksuaalisen käyttäytymisen yhteyksiä nuoruusiässä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, selittävätkö nuoren kiintymyksen ahdistuneisuus ja välttelevyys nuoren seksuaalista aktiivisuutta ja riskikäyttäytymistä. Lisäksi tarkasteltiin, toimiiko nuoren itsearvioima puberteetin ajankohta yhteyttä muuntavana tekijänä. Oletuksena oli, että kiintymys ja seksuaalinen käyttäytyminen olisivat yhteydessä siten, että turvaton kiintymys ennustaisi korkeampaa seksuaalista aktiivisuutta sekä riskikäyttäytymistä. Lisäksi oletettiin, että yhteys olisi erityisen voimakas silloin, kun nuori arvioi puberteetin alkaneen ikätovereita aikaisemmin. Tutkimuksen aineisto oli osa Tampereen yliopiston Kehityksen Ihmeet (KEHI) tutkimusprojektia. Tutkimus toteutettiin poikkileikkausasetelmana ja aineisto koostui 17–19-vuotiaista suomalaisista nuorista (N = 439). Nuoren kiintymystä mitattiin ECR-RS mittarilla, seksuaalista aktiivisuutta ASAI mittarilla ja seksuaalista riskikäyttäytymistä CARE mittarin seksuaalisuutta koskevalla osiolla. Puberteetin ajankohtaa suhteessa ikätovereihin nuoret arvioivat tätä tutkimusta varten kehitetyn kysymyksen avulla. Tutkimustulokset olivat pääosin oletusten vastaisia. Logistisen regressioanalyysin avulla tarkasteltiin, selittävätkö kiintymyksen ahdistuneisuus ja välttelevyys nuoren seksuaalista käyttäytymistä. Regressiomalleissa kiintymys ei ennustanut nuoren seksuaalista käyttäytymistä niin aktiivisuuden kuin riskikäyttäytymisenkään osalta. Tämä tulos oli ristiriidassa aiemman tutkimuksen kanssa. Kiintymyksen välttelevyys ennusti kuitenkin oletusten vastaisesti pienempää yhdynnän harrastamisen todennäköisyyttä, mutta ainoastaan nuorilla, jotka olivat arvioineet puberteetin alkaneen varhain. Kiintymyksen välttelevyyden ja puberteetin interaktio ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Puberteetin ja kiintymyksen ahdistuneisuuden interaktio osoittautui merkitseväksi. Varhain alkanut puberteetti ja kiintymykseen liittyvä ahdistuneisuus ennustivat yhdessä korkeampaa seksikumppanien todennäköisyyttä viimeisen vuoden aikana. Tutkimus tuotti lisätietoa siitä, miten kiintymyksen ahdistuneisuus ja välttelevyys ovat yhteydessä seksuaaliseen käyttäytymiseen nuoruusiässä. Yhteyksiä on tähän mennessä tarkasteltu pääosin aikuisväestössä ja parisuhteissa. Seksuaalisen käyttäytymisen ja kiintymyksen välisten yhteyksien kehityksellisen luonteen ymmärtämiseksi jatkotutkimus nuoruusikäisillä on aiheellista. Tulosten tarkastelussa erityistä huolta herätti kiintymyksen turvattomuuden ja seksuaalisen riskikäyttäytymisen välinen yhteys. Jatkotutkimusten potentiaalinen anti voisikin olla kiintymysinformoidun seksuaalitietoisuuden lisääminen sekä tiedon tuominen nimenomaan nuoruusikäisille.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaista tyttöjen ja nuorten naisten seksuaalista toimijuutta verkkokeskustelussa tuotetaan, millaisia toimijuuden paikkoja keskustelijat neuvottelevat itselleen ja miten ikä vaikuttaa seksuaalisen toimijuuden ohjautumiseen. Tutkimuksen aineisto koostui 58 demi.fi-keskustelupalstalta kerätystä keskustelusta, jotka käsittelivät seksuaalisuutta monialaisesti. Tutkimus pohjautui teoreettiseen viitekehykseen seksuaalisen toimijuuden käsitteestä feministisestä ja jälkistrukturalistisesta näkökulmasta sekä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta sosiaalisena rakennelmana. Tutkimuksen tausta-ajatuksena toimivat myös nuorisotutkimuksen ja tyttötutkimuksen ajatukset nuoruudesta. Tutkimuksen tutkimusote oli kvalitatiivinen ja tutkimuksen analyysi toteutettiin diskurssianalyysilla, kriittisen diskurssianalyysin ja Johnstonen (2018) diskurssianalyyttisiin ajatuksiin tukeutuen. Diskurssianalyysin pohjalta tutkimuksessa eriteltiin aineistossa tuotettavia puhetapoja seksuaalisuudesta, joiden pohjalta muotoutui 13 diskurssia. Aineiston analyysin perusteella tyttöjen ja nuorten naisten seksuaalinen toimijuus näyttäytyy monimutkaisena ja ristiriitaisena kokonaisuutena, joka peilautuu etenkin cissukupuoliseen ja heteroseksuaaliseen viitekehykseen. Heteroseksuaalisuus näyttäytyy ensisijaisena vaihtoehtona, jota täytyy haastaa useiden ihastumisien ja viehtymysten kohteiden kautta ennen kuin identiteetti voi määrittyä heteroseksuaalisuuden ulkopuolelle. Neuvotteluja seksuaalisesta toimijuudesta käydään erityisesti suostumuksellisuuden oletusta vasten: seksi on myönteistä ja vapaaehtoista sekä herättää innostuneisuutta ja oma-aloitteisuutta. Keskustelijat suhtautuvat pääasiallisesti hyväksyvästi satunnaisia ja lyhytikäisiä seksisuhteita kohtaan, mutta korostavat läheisten ihmissuhteiden merkitystä etenkin ensimmäisen seksikerran puitteissa. Keskustelupalstan keskustelijat osoittavat halua seksuaaliseen kanssakäymiseen ja nautintoon paikoin todella eksplisiittisesti. Toisaalta seksuaalisen nautinnon onnistuminen seksuaalisessa kanssakäymisessä on voimakkaasti miehen hallinnassa. Keskustelijat kuvailevat sietävänsä kipua ja epämukavuutta seksissä isoissa määrin etenkin ensimmäisen seksikerran yhteydessä, antavat nautinnossaan periksi ja ovat tyytyväisiä seksiin, joka ei tuota orgasmia. Seksissä tapahtuvista ongelmista he syyttävät mielellään itseään ja hakevat ratkaisutapoja itsestään myös silloin, kun ongelma on selkeästi esimerkiksi pojan tai miehen kehon toiminnassa tai kokemattomuudessa. Aineistossa korostuu kuva nuoren naisen seksuaalisesta toimijuudesta keskeneräisenä, vielä muodostumassa olevana kokonaisuutena. Keskustelua seksuaalisuudesta määrittää olennaisesti oman valinnan ja yksilöllisyyden näkökulman korostaminen, vaikka samaan aikaan seksuaalista toimijuutta rajaavat erilaiset säännöt ja ohjeistukset sekä nuorten ryhmille tyypillinen vertaistuellinen ulottuvuus. Näin korostuu uusliberalistinen näkökulma seksuaalisuuteen, mikä jättää ulkopuolelle rakenteellisten epäkohtien huomioimisen esimerkiksi suhteessa ei-heteroseksuaalisen toimijuuden viitekehyksessä. Jatkotutkimuksen kannalta on tärkeää, että suomalaista tutkimusta toteutetaan aihepiirin sisällä lisää etenkin intersektionaalisesta perspektiivistä, joka huomioi tyttöjen ryhmän sisäiset erot ja toisiaan risteävät seksuaalisuuteen vaikuttavat ominaisuudet muun muassa yhteiskuntaluokan, etnisyyden ja seksuaalisen moninaisuuden sekä muiden vähemmistöstatuksien näkökulmasta.

nonPeerReviewed

Seksikkyys on kiistanalainen termi, jolla voi olla asiayhteydestä riippuen joko positiivinen tai negatiivinen konnotaatio. Erityisesti viime vuosina Me Too -kampanjan tuloksena käydyssä keskustelussa on pohdittu missä kulkee seksuaalisen häirinnän raja ja onko oikeutettua kommentoida toisen ihmisen ulkoista olemusta. Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee seksikkyyskäsitysten rakentumista naistenlehtijulkisuudessa vuosien 1965–1975 välillä. Tutkimuksen motiivina oli selvittää miten seksikkyys käsitettiin suomalaisten naistenlehtien muodostaman julkisuuden kontekstissa seksuaalisen vallankumouksen aikaan. Samanaikaisesti yhteiskunnallisen murroksen kanssa myös julkisuuskulttuuri muuttui, kun aiempaa intiimimmät aihepiirit ja uudenlaiset toimitukselliset ratkaisut alkoivat näkyä aikakauslehtien sivuilla. Tutkielma pyrkii kartoittamaan millaisten juttutyyppien sisällä ja millä sävyllä seksikkyydestä tarkastelluissa lehdissä puhuttiin. Lisäksi vastausta haetaan siihen keitä naistenlehdissä kutsuttiin seksikkäiksi ja tapahtuiko käsitteen sisällössä muutosta vuosikymmenen vaihtuessa. Aineistona tutkimuksessa on käytetty Anna-, Jaana- ja Me Naiset -lehtien vuosikertoja 1965, 1970 ja 1975. Lehtiä läpikäytäessä on kiinnitetty huomiota seksikäs- ja seksikkyys-sanojen esiintymisyhteyksiin sekä -tiheyksiin. Aineiston analyysissa on hyödynnetty käsitehistoriallista viitekehystä, jonka perusteella naistenlehtien tuottamia seksikkyyskäsityksiä tarkastellaan seksuaalisuutta, sukupuolta ja ulkonäköä käsittelevien semanttisten kenttien kautta. Tutkimus painottaa naistenlehtigenrelle ominaisia piirteitä sekä kyseisten lehtien erityisyyttä seksuaalisuuteen liittyvien teemojen julkisessa käsittelyssä. Seksikkyys historiallisena ilmiönä hahmottuu tutkimusaineiston valossa moniulotteiseksi käsitteeksi, jolla saattaa olla yhden lehden puitteissakin useita erityyppisiä sisältöjä. Vuoden 1965 seksikkyys oli pitkälti ulkonäkökeskeistä, lisäksi ilmaisulla oli vuosikerrassa varsin kielteinen arvolataus, esimerkiksi useat julkisuudenhenkilöt pyrkivät haastatteluissa irrottautumaan seksisymbolin titteleistä. Seksikäs- ja seksikkyyssanojen määrä lisääntyi lehdissä huomattavasti siirryttäessä 1960-luvulta 1970-luvulle. Seksikkyys myös liikkui voimakkaammin seksuaalisuuden käsitesfääriin. Seksikkyydestä puhumisen tapojen muutos limittyi seksuaaliasenteiden uudistumiseen; esimerkiksi seksi-sanan käyttö monipuolistui ja seksuaalisuus ajateltiin aiempaa kokonaisvaltaisemmaksi ihmisyyden piirteeksi. Myös miehiä kuvattiin 1970-luvulla useammin adjektiivilla seksikäs. Vuonna 1975 vietettiin YK:n kansainvälistä naistenvuotta, jolla oli vaikutuksia myös siihen kuinka sukupuolista vetovoimaa suomalaisissa naistenlehdissä käsiteltiin. Aikakauden julkisuudessa huomiota sai laajamittainen tasa-arvopoliittinen keskustelu, sukupuoliroolien uudelleenmäärittely sekä naisliikkeiden nousu. Näiden teemojen keskellä myös seksikkyys sai osakseen aiempia vuosia enemmän kritiikkiä, esimerkiksi mainos- ja viihdekuvaston tuottama ajatus seksikkäältä näyttämisestä naisten velvollisuutena kyseenalaistettiin. Lisäksi seksikkyyskäsitykseen vaikutti sukupolviero. Tutkimuksen tuloksen mukaan 1960–1970-lukujen naistenlehdissä seksikkyysrakenteita tuotettiin pääsääntöisesti erilaisissa julkkishaastatteluissa, juorupalstoilla sekä pukeutumista tai erotiikka käsittelevissä artikkeleissa. Vaikka seksikkyyskäsitykset siirtyivät vuosien kuluessa etäisestä Hollywood-glamourista lähemmäs naistenlehtien lukijoiden omaa elämää, välittyy aineistosta myös ajatus, jonka mukaan seksikkyyden määritelmään kietoutuu vahvasti fantasiaa ja eskapistisia ulottuvuuksia, jotakin tavallisuudesta poikkeavaa. Vuosikymmenen vaihtuessa seksikkyys sai muitakin sisältöjä kuin pelkän vähäpukeisuuden. Siinä missä vuoden 1965 lehdissä seksikkäiksi kutsuttiin pääsääntöisesti naisia, 1970-luvun julkisuudessa myös – erityisesti viihdealalla työskennelleet – miessukupuoliset nähtiin seksuaalisuuden ilmentäjiksi. Miesten ja naisten edustamat seksikkyydet lähentyivät näin sisällöllisesti toisiaan.

Tässä pro gradu -tutkielmassa käsittelen kahdeksaa suomalaista kansansatua queer-luennan avulla. Työni on ensimmäinen suomalaisista kansansaduista tehty queer-luenta. Tarkoituksenani on osoittaa, että valitsemistani saduista on mahdollista löytää sadun heteronormatiivisesta, kristillisestä ja patriarkaalisesta maailmankuvasta hetkellisesti pakenevia henkilöhahmoja, jotka tutkijan luennassa saavat queerejä piirteitä. Käytän työssäni Sanna Karkulehdon ja Elsi Hyttisen tekemää tutkimusta queeristä luennasta ja teen oletuksen, että queerin luennan mahdollisuus avautuu satujen aukkokohdista, joissa sadun hallitseva maailmankuva hetkellisesti horjuu. Nämä aukot mahdollistavat satujen queereille hahmoille hetkellisesti vapaamman ja aktiivisemman toimijuuden. Käsittelen työssäni queeriä suhteessa henkilöhahmoihin ja satujen aikarakenteeseen. Argumentoin, että queerin luennan mahdollisuus sadussa voi aueta joko henkilöhahmon poikkeavan käytöksen, ominaisuuksien tai tarinan aikarakenteen kautta. Tutkimukseni nojaa suurelta osin Dallas J. Bakerin tekemään tutkimukseen satujen queereistä hirviöistä sekä Kati Launiksen tekemään tutkimukseen romaanien naishahmoista. Argumentoin työssäni, että satujen queerit ja naishahmot jakavat yhteisiä piirteitä niin henkilöhahmojen kuin juonen tasolla. Näille hahmoille yhteistä on passiivisuus ja toimijuus juonen ulkopuolella: he ovat useimmiten satujen muiden henkilöhahmojen armoilla. Näille hahmoille on yhteistä myös romaanikirjallisuudesta tuttuun avioliitto tai kuolema -juonikuvio, joka sitoo näitä hahmoja heteronormatiiviseen, kristilliseen ja patriarkaaliseen maailmankuvaan. Merkittävää aineistossani on, että se asettuu osittain vastustamaan aiempaa tutkimusta. Aineistoistani on löydettävissä esimerkkejä saduista, jotka rikkovat avioliitto tai kuolema -juonikuviota, sekä henkilöhahmoja, jotka pakenevat queereille henkilöhahmoille tyypillistä rangaistusta sadun lopussa. Analyysini perusteella osoitan satujen kerronnasta queerin tulkinnan mahdollistavia aukkokohtia ja argumentoin, että aukkokohdat saavat satujen lopullisessa tulkinnassa merkittävämmän roolin kuin satujen heteronormatiiviset lopetukset. Satujen queerit henkilöhahmot selviävät usein saduissa ilman rangaistuksia, ja vaikka heidät palautetaan heteronormatiiviseen ”happily ever after” -juonikuvioon, rangaistusten puuttuminen ja ei-normatiivisten seikkailujen merkitys kielii hieman vapaammasta maailmankuvasta. Otantani pienuuden takia on mahdotonta tehdä yleistyksiä tai arvauksia siitä, kuinka yleisiä tällaiset sadut suomalaisessa satuperinteessä ovat. Koska työni käsittelee aihetta, jota ei aiemmin ole suomalaisessa kirjallisuuden tutkimuksessa käsitelty, jatkotutkimuksen tarve on ilmeinen, ja jatkossa kiinnostavaa olisikin tietää, olisiko löydökseni yleistettävissä koskemaan suomalaista satuperinnettä laajemmin.

nonPeerReviewed