Search

This article focuses on the i ~ ei variation occurring in verbs with stems ending in i. The ei variant demerges convergent verb forms in present and past tense, for example tutkin ’I research’ and tutkein ’I researched’. The aim of this article is to study the distribution of i ~ ei variation in dialects around the Satakunta province which is dialectically divided into two. In this article, there is a brief look at the historical situation and then an overview of the current situation of the variation. The data is collected from the Satakunta in Speech corpus. The i ~ ei variation seems to merge both the Southwestern and the Transitional Dialects. The ei variant may not be widely used, but it is still largely an extant feature in the dialects spoken in Satakunta.

Artikkelissa tarkastellaan suomalaisen murteentutkimuksen historiaa suomen kielen alalla ilmestyneiden murteita käsittelevien väitöskirjojen lähdeluetteloiden avulla. Artikkelissa käsitellään dialektologian ja sosiolingvistiikan suhdetta sekä perustellaan sitä, miksi alueellisen vaihtelun tutkimushistoriaa on tarpeen tarkastella kokonaisuutena. Aineistona on 41 väitöskirjan lähdeluetteloista koostettu lähdetietokanta, jota analysoidaan tekijä-, nimike- ja julkaisuvuositietojen näkökulmasta. Lähdetietokannan viitatuin sadasosa tekijöistä kattaa 27 tutkijaa, joihin on viitattu lähdetietokannassa 40–316 kertaa. Yhteensä tähän tekijäjoukkoon viitataan lähdetietokanta-aineistossa 2 672 kertaa. Yli 10 kertaa lähdeluetteloissa mainittuja tekijöitä on 150. Miesten tekemään tutkimukseen viitataan useammin kuin naisten ja kotimaisten tutkijoiden tekemään tutkimukseen useammin kuin ei-kotimaisten. Murteita käsittelevissä väitöskirjoissa ei viitata juuri lainkaan tutkimukseen, joka olisi kotimaisten ja ei-kotimaisten tutkijoiden yhteistyössä tekemää. Sekä tekijöiden sukupuolen että kotimaisuuden näkökulmasta on havaittavissa paitsi laaja väitöskirjakohtainen vaihtelu myös tendenssi kohti kansainvälistymistä ja naisten tasavertaisempaa edustusta tutkimusalalla. Aineiston kumulatiivinen luonne aiheuttaa vanhojen nimikkeiden painottumisen. Tämä näkyy esimerkiksi siitä, että uusimmat pelkän frekvenssin perusteella viitatuimmiksi määritetyt teokset ovat ilmestyneet vuonna 1966. Tätä vinoutumista voi tasapainottaa tarkastelemalla viitattujen nimikkeiden julkaisuvuoteen suhteutettua suhdelukua. Myös siten, että tarkasteluun ottaa nimikkeet, joihin on viitattu neljäsosassa väitöskirjoja (88 kpl), on joukko vähemmän homogeeninen. Julkaisuvuosien ja nimikkeiden jakautumista verrattaessa voi perustellusti todeta, että 1900-luvun loppupuoliskolla ilmestyneisiin nimikkeisiin viittaaminen on heterogeenisempää kuin vuosisadan alkupuoliskolla ilmestyneisiin. Tätä selittävät paitsi tutkimuksen monimuotoistuminen myös sen määrän kasvu. Lähdeluetteloiden tarkasteleminen tuo uuden näkökulman tutkimushistorian analysointiin. Se todentaa empiirisesti, keihin ja mihin tutkimuksiin tieteenalalla viitataan. Kvantitatiivisen luonteensa vuoksi näkökulma tarjoaa myös paljon lisäkysymyksiä laadulliselle jatkotutkimukselle. Dialect study in the light of citations This article considers research history on dialects in Finland. It examines the relationship of dialectology and sociolinguistics in the study of dialects and explains why they must be understood as one continuous research history. The data used in this article comes from a citation database compiled from the bibliographies of 41 doctoral theses. In the citation database, 27 researchers comprise the most cited 1%; they have been cited between 40 and 316 times. The most cited 1% has been cited in the database a total of 2,672 times, while 150 individual researchers have been cited over 10 times. Men are cited more often than women, and Finnish researchers have been cited more frequently than non-Finnish ones. There are almost no citations to research that has been conducted jointly by a Finnish and non-Finnish researcher. The variation in citing women and non-Finnish researchers is great, and there is a tendency towards more international and equal citing. The cumulative nature of the data means that older research is over-represented. This can be deduced from the fact that the newest frequently cited research dates from 1966. This distortion can be balanced by creating and analysing a ratio based on the year in which individual works were published. Also, when looking at the research that has been cited in a quarter of all dissertations (88), the data becomes less homogenous. When analysing the amount of research published, it is justified to say that citing in the late 20th century is more heterogeneous than it was at the beginning of the century. The diversification and increased volume of research explains this change. The article demonstrates how a quantitative perspective, based on citations, can enhance our understanding of research history. It verifies with empirical data whom and which research has been cited over the years. Finally, the article concludes what kinds of questions concerning research history arise and can still be answered by further investigating the citation database.

nonPeerReviewed

Kirja-arvio Britain David & Cheshire, Jenny (toim.): Social dialectology: In honour of Peter Trudgill.

Dialect and identity (englanti)

Intonation pattern in upper Satakunta [html] (englanti) 1/2001 (105) Eeva Yli Luukko (eeva.yli-luukko@kotus.fi) INTONATION PATTERN IN UPPER SATAKUNTA The typical intonation pattern of a speaker of the Tyrv dialect in the upper Satakunta region of western Finland is acoustically almost the mirror image of the declination model: the pitch rises steadily in a series of peaks and is followed by a sharp fall after the final peak. This final drop in pitch is distinct and easy to hear, especially if its intensity remains strong. Following this sharp fall in pitch there is a low plateau of one or two (sometimes more) syllables before the end of the sequence. The writer calls this phenomenon, composed of the fall and the plateau, the L-curve. The progressively rising intonation is a particular feature of the Tyrv dialect, but the final element, the L-curve, is found extensively amongst the western Hme dialects. The writer first describes the acoustics of the Tyrv dialect intonation pattern using the diagrams compiled by Aarni Penttil in his analysis of the dialect in 1958. The diagrams demonstrate firstly that the FO contour and intensity are independent of each other. Secondly, the diagrams illustrate a tonal division into two levels: a lower level covering short sentences, phrases and individual words, and an upper level for units of one or more sentences. At the end of this unit is the L-curve. To investigate the function of the L-curve, the writer conducted an auditive analysis of one multi-part narrative in which a male speaker born in upper Satakunta in 1886 describes how he got married. The L-curve almost always appeared in a critical element of the narrative or a section of it. If it appeared elsewhere it was, nevertheless, connected with a significant matter in the narrative (e.g. a key person, an important location) or otherwise concerned an affective matter (e.g. alcohol, a broken promise). In a question-answer sequence the L-curve would conclude a precise and emphatic reply. The L-curve was related to sentence stress in that the fall was always in a word with sentence stress. The textual focus marked by the L-curve was, however, generally longer than one word, comprising instead the entire tonal unit ending in the L-curve.

Kirja-arvio Preston, Dennis R. (toim.): Handbook of perceptual dialectology

Kirja-arvio Krook, Kristiina: Ensi tavun ie-, yö- ja uo-diftongien avartuminen suomen murteissa

Kirja-arvio Räisänen, Alpo: Kainuun murteiden äännehistoria II. Konsonantisto

Kirja-arvio Palomäki, Ulla: Dentaalisen affrikaatan perilliset suomen murteissa. Kielikontakteihin perustuva selitysmalli

Non-reflexive use of the third person possessive suffix (englanti) 4/1998 (102) Marjatta Palander (marjatta.palander@joensuu.fi) NON-REFLEXIVE USE OF THE THIRD PERSON POSSESSIVE SUFFIX Guardians of the Finnish language have from time to time advised against the type of use of the 3rd person possessive suffix whereby the suffix refers to a parallel sentence constituent of the same type, e.g. sken oli pministerin ja avovaimonsa puheenvuoro (avovaimo+3rd pers. poss. suff.; 'A moment ago it was the prime minister's and [his] common-law wife's turn to speak'); Elina ja miehens tulivat (mies+3rd pers. poss. suff.; 'Elina and [her] husband arrived'). In standard Finnish, this possessive construction would include hnen or heidn, the genitive form of the 3rd person singular and plural personal pronouns (- - pministerin ja hnen avovaimonsa puheenvuoro; Elina ja hnen miehens - -). Pronounless use, i.e. non-reflexive use, of the 3rd person possessive suffix to refer to other than the subject of the sentence is especially common in newspaper and magazine picture captions and headlines, where it has presumably become established on account of its brevity. In addition to these cases of parallel sentence constituents, non-reflexive use of the 3rd person possessive suffix that deviates from standard Finnish is also found in cases where the suffix refers to a constituent in a previous clause or sentence, even several clauses previously, e.g. Vuosia myhemmin sama laivapoika on kapteenina ja mukana on poikansa ('hnen poikansa'; 'Years later the same cabin boy is now captain and he has [his] son with him'). In the vernacular, the non-reflexive 3rd person possessive suffix is widely recognised in Finnish dialectal constructions in which it is included in a word that expresses membership of the immediate family or other family relationships (e.g. is, iti, poika, tytt, veli, sisko, mies, vaimo, tti, eno) and refers to the previous clause or even further back (Karkku parish: katteli sil ku se veljenst talo palo; 'was there watching as [his] brother's house burned'). Such examples are particularly abundant in the Savo and Hme dialects, but the construction is also found in the Ostrobothnian, Northern and Southeastern dialects. By contrast, with other types of words, the 3rd person possessive suffix is used non-reflexively only in the central Hme dialects (e.g. Viljakkala parish: hn aatteli ett lhteek sormensap poikki; 'he thought [his] finger would break'). In the Hme dialects this phenomenon has also expanded syntactically. Whereas elsewhere the suffix is normally with the subject, in the Hme dialects, in particular, it can appear with other sentence constituents: adverbials, complements and objects, or their modifiers. Use of the suffix with parallel sentence constituents as in the Elina ja miehens type of clause is not, however, typical of the vernacular. This construction is, in fact, an innovation based on the dialectal non-reflexive manner of reference connected with family-related terms. In nineteenth-century written Finnish the use of possessive suffixes had not yet become established. The non-reflexive use of the 3rd person possessive suffix appears to have been favoured most of all by writers in the Hme and other western dialects. Amongst those involved in developing the written language, it was especially the Savo-born August Ahlqvist who sought to discourage this non-reflexive use. There were still examples of the non-reflexive use of the suffix in E. N. Setl's Finnish grammar Lauseoppi (e.g. in the 1919 edition), but these were dropped from the edition revised by Sadeniemi. According to Eeva Lindn (1959: 306-307), the reason for removal of the examples was probably the influence of Swedish. However, it seems that another influential factor behind this was that the non-reflexive use of the suffix has been most widespread lexically and syntactically in only a comparatively small area covering the Hme dialects. Directions from guardians of the language have had little impact on deterring the non-reflexive use of the suffix with parallel sentence constituents as in the Elina ja miehens type of clause, even though the construction can sometimes create ambiguity of meaning. The popularity of this type of construction in newspapers and magazines may also be due to the fact that it is not directly based on any regional dialect.

Die Pronomen hän 'er, sie' und tämä 'diese(r/s)' im Textzusammenhang (saksa) 2/1998 (102) Annukka Varteva (Institut fr Finnisch, Universitt Helsinki; fi) Die Pronomen hn 'er, sie' und tm 'diese(r/s)' im Textzusammenhang Der Artikel beschftigt sich mit Bezgen auf Personen in der 3. Person Singular im geschriebenen Text. Das Material bildet eine aus dem Deutschen ins Finnische bersetzte Geschichte, denn Ziel ist zu klren, wie die deutschen geschlechtlich fixierten Pronomen der 3. Person ins Finnische, das bei den Pronomen keine Opposition bezglich des Geschlechts kennt, bersetzt werden. Neben dem Pronomen hn 'er, sie' wird auch das Pronomen tm 'diese(r/s)', das sich im geschriebenen Text sehr hufig auf Personen bezieht, untersucht. Auerdem werden auch andere Zusammenhnge, in denen die genannten Pronomen verwendet werden und in denen sie nicht als quivalente der Pronomen er und sie stehen, untersucht. Es ergibt sich, da mit den Pronomen nicht nur der Referent adressiert wird, sondern da ihre Wahl gleichzeitig auf die Strukturierung und die Interpretation der Situation Einflu hat. Die Pronomen hn und tm drcken aus, ob sich die betreffende Person im Vorder- oder Hintergrund befindet. Die Person im Vordergrund ist diejenige, die gerade Thema des Textes ist: mit ihrer Hilfe wird die Geschichte weitergefhrt. Auf die Person im Vordergrund wird mit hn referiert, whrend tm das Pronomen des Wandels ist: es hebt eine Hintergrundperson fr einen Augenblick in den Vordergrund. In einigen Fllen wird der Referent durch tm auch in den Hintergrund versetzt. Die Pronomenwahl hngt auch wesentlich mit der Wiedergabe von Referat und Aspekt zusammen: Die Frau drehte sich um, sah ihm nach und dann Bella ins Gesicht. Sie sah sie an, und Bella begriff, da nichts von dem, was sie zu sagen beabsichtigte, diese Frau erreichen wrde. Die Frau, die vor ihr stand, hatte eine Aufgabe zu erfllen, die darin bestand, Schweine aufzuziehen und den Stall auszumisten, die Ernte einzubringen, den Alten und das Kind zu versorgen, das Haus und den Vorgarten in Ordnung zu Halten und die wimmernde Alte zu Tode zu pflegen. Nainen kntyi, katsoi hnen perns ja sitten Bellaa suoraan silmiin. Hn katsoi Bellaa ja tm ymmrsi, ettei mikn, mit hn aikoi sanoa liikuttaisi tt naista. Naisella joka seisoi hnen edessn oli tehtvns, hnen oli kasvatettava sikoja ja siivottava sikala, korjattava sato, huolehdittava vanhasta miehest ja lapsesta, pidettv talo ja etupuutarha kunnossa ja hoidettava uikuttavaa vanhaa naista kunnes tm kuolisi. Im Beispiel vertauscht das erste tm Vorder- und Hintergrund und verndert auch den Aspekt. Durch das Pronomen tm wird Bella fr einen Augenblick in den Vordergrund gestellt, und gleichzeitig begibt sich der Erzhler in die Gedanken Bellas und beginnt ein Gedankenreferat. Bella bleibt aber nicht im Vordergrund, sondern anhand des nchsten tm wird die Frau (tm nainen) wieder in den Vordergrund gestellt. Der Aspekt ndert sich dabei jedoch nicht noch einmal, sondern Fokalisierung verbleibt bei Bella, deren Gedanken beschrieben werden. Das Pronomen tm ist auch ein Hinweis darauf, ds die Ereignisse nicht mit den Augen seines Referenten gesehen werden. Wrde das hervorgehobene Pronomen hn durch tm ersetzt, wrde die Frau nur mit den Augen Bellas beschrieben. Hn gibt jedoch auch der Perspektive der Frau Raum, so da der Ausschnitt zum Referat ihrer imaginren Gedanken wird. Im Verhltnis zu tm rckt hn auch sonst die Stimme einer Person in den Vordergrund. Das Pronomen hn kann aus einem Satz auch dann ein Gedankenreferat machen, wenn es nicht das denkende Ich bezeichnet, sondern den Gegenstand der Gedanken, wie in dem folgenden Minimalpaar. In solchen Fllen wird mit hn die Fokalisierung durch die Person der Geschichte gekennzeichnet, whrend tm in den Part des Erzhlers gehrt. Der Wirt hatte Angst. Sie htte seine Angst riechen knnen, wenn sie in seiner Nhe gestanden htte. Sie lchelte ihm zu, wenn immer sich ihre Blicke trafen. Isnt pelksi. Bella olisi voinut haistaa pelon, jos olisi seissyt hnen lhelln. Hn hymyili miehelle joka kerta kun heidn katseensa kohtasivat. Isnt pelksi. Bella olisi voinut haistaa pelon, jos olisi seissyt tmn lhell. Hn hymyili miehelle joka kerta kun heidn katseensa kohtasivat.

Kirja-arvio Palander, Marjatta: Vaihtelu Savonlinnan seudun välimurteissa

Cases of analogy in the transitional dialects of the Savonlinna dialect (englanti) 2/1997 (101) Marjatta Palander (University of Joensuu; fi) CASES OF ANALOGY IN THE TRANSITIONAL DIALECTS OF THE SAVONLINNA DISTRICT The article concerns the set of transitional dialects found in the Savonlinna district comprising part of the Savo dialects, and the district's nearest neighbouring dialects. Typical of the dialects of the Savonlinna district is an abundant variation in phonological and morphological characteristics. This is a consequence of the competition between the underlying language forms - Karelian and Savo - which has existed in the area at least since the seventeenth century. The variation present has provided the preconditions for the creation of many kinds of analogical formations. The motivating factors in this are: 1. Tendency towards a consistent paradigm. E.g. the change of the vowel combination oa to uu in second and later syllables may have caused a change in the vowel of a stem (1st infinitive takkuu* 'takoa' ['forge'] -> 2nd infinitive inessive takkuissa 'takoessa'; partitive singular soittuu 'soittoa' ['music playing'] -> nominative singular soittu). 2. Pressure from morphological group. E.g. for the verbs tulla ('come'), menn ('go'), panna ('put'), haista ('smell') and pst ('get to'), analogical forms of the present potential mood with vowel stems are used (tulenoon, mnenn). The models for this have been forms of the potential mood for verbs with two-syllable vowel stems (e.g. hakenoon). The ultimate reasons for the change are primary gemination and the tendency towards loss of final -n, which in the verbs tulla, menn and panna could cause syncretism with the corresponding indicative forms. 3. Influence of stems which resemble each other. E.g. nominative riiht(i) pro riih(i) ('drying barn'); this analogy arises from the influence of stems which are affected by consonant gradation of the combination ht (lehti : lehen ['leaf'] -> veiht(i) 'veitsi' ['knife'] : veihen -> riiht(i) : riihen), which corresponds to the late Proto-Finnic ht or the Savo ts. 4. Interaction of two sandhi phenomena. There is a tendency in the area for both final -n and *-k to be lost, which has meant that certain suffixes ending in -n have turned into suffixes ending in *-k (e.g. illatives ending in -sen, adverbs ending in -ten, -isin). Correspondingly, the suffixes -kin and -kaan/-kn which generally end in *-k can end in -n, which might represent the late return of the final consonant. 5. Contamination. E.g. the oi and ei diphthongs correspond to the ai and i diphthongs, especially in the 2nd infinitive inessive and instructive forms. The diphthongs represent compromises between the Karelian and Savo forms (Karelian andoas's'a + Savo antaissa -> antoissa 'antaessa' ['while giving']). In particular, changes in the vowels of second and later syllables have led to contamination between inflection types. On the basis of the -ii that appears in inflection in the singular, the inflection of nominals ending in -ea, -e, -io, -i, -ia, -is and -ias has overlapped, which has caused variation in plural forms (e.g. kallioita -> kalleita 'kallioita' ['rocks'], ruumiita -> ruumeita -> ruumioita 'ruumiita' ['bodies']). Analogy is generally taken from high-frequency cases and is applied to low-frequency cases, but exceptionally even the nominative, the most frequently used form in the paradigm, becomes predisposed to analogy.

The origin of the Finnish enclitic particle -kaan (englanti) 3/1996 (100) Alpo Risnen (University of Joensuu) THE ORIGIN OF THE FINNISH ENCLITIC PARTICLE -kAAn The Finnish enclitic particle -kin (e.g. poikakin 'a/the boy too, even a/the boy') has a variant form, -kaan/-kn, which is used in negative clauses (e.g. poikakaan '(not) even a/the boy'). In the majority of the other Baltic-Finnic languages, the particle -kin is used in both positive and negative clauses. A negative variant occurs only in Izhorian (-kaa/-k) and in White Sea Karelian (metathesized as -kana/-kn); in the rest of Karelian -kin is usually used in both contexts. Geographical considerations would thus suggest that -kAAn has developed during the separate development of Finnish. The received view assumes that -kAAn was originally a compound suffix: the kA is the same suffix that occurs in the interrogative pronouns kuka 'who?' and mik 'which (one)?' and the final part developed from the enclitic particle -hAn (a marker of given or assumed information). The particle -kAAn is assumed to have developed from -kAhan/ -gAhAn, the weak consonant occurring after a vowel in an unstressed syllable, according to suffixival consonant gradation (a feature of Late Proto-Finnic) (Hakulinen 1979: 237; Mkel 1993: 10). This article puts forward an explanation that differs in part from the received one. This explanation rests, firstly, on the observation that northern Finnish dialects did not originally contain an intervocalic h, in spite of the fact that it generally occurs in these dialects (Mantila 1992: 64-67). Secondly, it is argued that the -kAAn particle in the eastern Finnish dialects originally contained an intervocalic h. The long vowel AA which resulted from the loss of the voiced fricatives "g" and "d" in non-initial syllables has not been preserved in the Savo dialects: e.g. *antaga- > central Savo antoo = standard Finnish antakaa 'give (2. pl. imp. )', *kertada > kertoo = standard kertaa 'time (partitive sing.)'. However, AA has been preserved in the -kAAn particle: ei kuk(k)aa 'no-one', ei miesk 'not even a man' (cf. Savo lampaat < lampahat 'sheep'). A variant "weak grade" of the particle, -An (the Savo variant is generally derived from *-Ak), is also frequently used in the Savo dialects: e.g. ei siin = standard ei siinkn 'not even there', ei tullunnaa = standard ei tullutkaan 'didnt come after all'. This "weak grade", however, is completely independent of the syllable count in a word, which is a clear indication that it is not the result of phonologically conditioned consonant gradation. On the basis of data from dialects and old literary Finnish, it is argued that the -kAAn particle developed from the interrogative pronoun in the old western dialects (i.e. the Hme and the southwest dialects). Interrogative pronouns underwent suffixival consonant gradation, clear evidence of which is to be found only in the Savo dialects: kuka: kettee (< *ketg), mik: missee (< *missg). The function of the suffix in the weak grade became blurred with the loss of the fricative "g": the long vowel in the forms ket, mit, miss etc. was gradually understood as a means of emphasising the negation. As in other Baltic-Finnic languages, the -kin particle was originally also used in negative clauses in Finnish (this still happens to some extent in the eastern dialects), and thus a final n was attached to the long vowel AA. The long vowel formed from the weak grade spread by analogy to interrogatives in the strong grade: kukaan, mikn, which, from a historical viewpoint, are pleonastic (*ku-ka-ga-, *mi-k-g-). Interrogatives with -kAAn also form exceptions in contemporary Finnish dialects and standard Finnish: they are unique in that they have a weak grade (ketn, mitn, missn etc.) in all Finnish dialects. Interrogative -kAAn spread and became a general enclitic particle, which could be attached to any nominal form or verb. The weak grade of the enclitic generally occurs only in the Savo dialects. As evidenced by the quality of the vowel, the long vowel in the -kAAn particle is clearly a late development in the eastern dialects. Thus, we can assume that it was borrowed from the western dialects into the eastern dialects, apparently sometime between 1000 and 1500 A.D. As there was no long AA in non-initial syllables at this stage in the development of the eastern dialects, AA was replaced by the sequence AhA. This process also accounts for the intervocalic h in the enclitic particle kAAn; and on this basis, it can be concluded that -kAAn never contained the particle -hAn. Particularly conclusive as evidence are the following instances from the northernmost Savo dialects, the Kainuu dialects: ei kertovaa (< *kertoa < *kertaa < *kertada + hak) = standard ei kertaakaan 'not even once' and ei vhej (< *vhehk) = standard ei vhkn 'not even a bit', where the long AA created with the loss of the fricative was diphthongised prior to the attachment of the enclitic particle. These particular forms are now conceived of as idioms.

Non-harmonic enclitic particles in Finnish dialects (englanti) 1996 (100) Petri Lauerma NON-HARMONIC ENCLITIC PARTICLES IN FINNISH DIALECTS This article is concerned with a detail of the Finnish vowel harmony system. In general the front harmonizing vowels y cannot occur with the back harmonizing vowels a o u in the same non-compound word with the exception of some late loan words. The front vowels e and i are harmonically neutral in that they can occur with both front and back vowels within a word. The harmonic shape of suffixes is determined by the last non-neutral vowel of the word stem. When a stem has only neutral vowels, suffixes are front vocalic. Due to the relatively young age of the front labial vowels, there are many derivatives where e and i have combined with the back labial vowels o and u instead of the front and y. Productive suffixes such as case endings, markers and enclitic particles are, however, always front vocalic after stems containing only neutral vowels. Although vowel harmony is well preserved in most Finnish dialects with the exception of certain dialects of the Far North spoken in Sweden and Norway, the material collected from the Morphology Archives (MA), the Syntax Archives (LA) and the Lexical Archives of Finnish Dialects (SMSA) shows that non-harmonic enclitic particles kO, pA and hAn occur in many dialects. Non-harmonic kO -enclitics (e.g. eiko 'doesn't', tmko 'this one?') are not uncommon in the SW and Hme dialects and they are also found in the SE dialects and in some dialects of the Far North (see map 1). Non-harmonic pA -enclitics (e.g. sepa 'especially this one') are much rarer. They are occasionally found mainly in the narrow area from the SW dialects through to the SE Hme dialects (see map 2). With both these enclitics harmony is violated by the appearance of back vocalic enclitics after front vocalic word stems. On the other hand, non-harmonic hAn -enclitics, which are found here and there in the SW, Hme, SE and Far North dialects (see map 3), can be both back and front vocalic (e.g. joshn 'if', niihan 'so it is'). Neutral vocalic forms like eiko, sepa and niihan (symbolized in the maps by circles) are frequent, but forms from stems with front harmonizing vowels, such as tmko (symbolized by squares in maps 12) are found mainly only in the dialects of the Pori region, Lower Satakunta and SE Hme as well as in some of their adjacent regions. Enclitic particles are grammatically more independent than other suffixes: they are on the borderline between independent (full) words and bound suffixes, making it more likely for them to be unaffected by vowel harmony. The well known history of these particles is also relevant: enclitic hAn has developed from the sg. 3. person pronoun hn 'he, she', the back vocality of the enclitic ko reflects the late origin of the vowel in non-initial syllables, and enclitic pA may originally be a loan from the Baltic languages. Non-harmonic behaviour is most frequent when enclitic particles are followed by a word which either belongs to the same harmonic class as the enclitic particle violating the harmony or is at least neutral vocalic. However, most instances of non-harmonic enclitics in Finnish dialects violate harmony conditions less than would be expected, because they are usually formed from word stems with neutral vowels only. This may be due to a tendency to keep the phonotactics of word stems similar to that of the forms suffixated from them. Moreover, in most dialects neutral vocalic instances of the enclitics seem to be more or less lexicalized, being formed from a restricted group of word stems, such as the negative verb or a pronominal stem.

Kirja-arvio Suomen murteiden sanakirja. Kolmas ja neljäs osa

The use of hän, he and se, ne pronouns in extensions of reported discourse in the Siikainen dialect (englanti) 2/1996 (100) Kristiina Ylikahri The use of hn, he and se, ne pronouns in extensions of reported discourse in the Siikainen dialect The article examines the variation of the third-person pronouns in the Siikainen dialect. The pronouns hn, he 'he/she, they' [human] and se, ne 'it, they' [non-human] are used differently in Finnish dialects compared to the way they occur in the standard language. In the dialects, the decisive factor is not whether or not the referent is human; the variation is more subtle, and also varies between dialects (Vilppula 1989). In all dialects hn and he are used in reported discourse to refer to the original speaker. In some dialects such as the Siikainen dialect hn and he are also used in other forms of discourse. Because reported discourse plays such a major role in the variation of these pronouns, the article takes it as a starting point. However, no clear-cut distinction can be made between reported and direct speech: between them there lies a continuum. In "extensions" of reported discourse in the Siikainen dialect, hn and he are often used, although se and ne are also possible (in reporting proper, only hn and he are used). "Extensions" are defined as cases where the speaker reports on the referent's state of consciousness, or otherwise indicates that the report is based on something that has been heard or rumoured, etc. The main character of a narrative is also usually referred to with the hn pronoun. Habitual and generic contexts favour se/ne pronouns. If the subject NP is specific and the predicate generic, the subject pronoun can also be hn/he, although se/ne are much more common. On the other hand, generic NPs only accept se/ne pronouns. In the Siikainen dialect it also seems that in factual, time-bound contexts hn/he are often chosen although se/ne also occur. This can also be seen as a form of extended reporting, for reported discourse usually relates to a particular unique moment when a particular person said something. The material consists of three conversations, in which the participants at least have mutual acquaintances although the researcher was not previously known to all the informants. The pronouns in this material are probably used in a fairly natural way, but the small size of the corpus affects the reliability of the results.

Variation and its explanation, with respect to dialect material from South-east Häme (englanti) 1996 (100) Hanna Lappalainen (University of Helsinki; fi) Variation and its explanation, with respect to dialect material from Southeast Hme In sociolinguistics, variation is regarded as the self-evident starting point, and the objective is then to explain it in terms of correlations between linguistic and social variables. This article examines how variation can be interpreted, and what kinds of problems may arise in the explanation of variation. It is based on data from the Artjrvi dialect in Southern Finland: interviews (n = 20) with representatives of four different age-groups, carried out in 1993, plus comparative material collected earlier. The writer examines the preservation and decline of various dialectal features from different sources. It seems that the most marked features have given way to more widely spread variants from the standard spoken language (see Figure 1, Tables 1 and 2). This development appears to have occurred more quickly in Southern Finland than elsewhere in the country. The rapid levelling of the dialect can be explained by the loose social networks of the speakers: the migration movement began earlier in Southern Finland than in the rest of the country, and it resulted in the spread of new variants to Artjrvi. Contacts with the main towns in Southern Finland have been lively for several decades. The variation correlates to some extent with social factors, sex, age and social background. However, explanations at the individual level cannot be proposed with traditional methods, since the groups are very heterogeneous in their internal variation (see Figure 4). The article ends with a discussion of how social networks can be relevant to the interpretation of idiolectal differences.

On the relation between language variation and social change. The possessive morpheme system in the Artjärvi dialect in the 20th century (englanti) 1996 (100) Pirkko Nuolijrvi (pirkko.nuolijarvi@kotus.fi) On the relation between language variation and social change The possessive morpheme system in the Artjrvi dialect in the 20th century The article discusses the way in which language variation manifests social change in a language community. The discussion is illustrated by an examination of how a restricted morphological system of possession-marking in a particular dialect has changed during the 20th century, and become more like the standard spoken language. The focus is on the possessive forms in the Artjrvi dialect, one of the Iitti group of Southeast Hme dialects; data are examined from the turn of the century, the 1920s and '30s, the 1970s and the 1990s. At the beginning of the century, the 1st p. sing. possessive form in the Iitti dialects had suffix variants with -m (poikam 'my son'), and the 2nd p. sing. had variants with -ns (pojans kans 'with your son'). The weak grade was usual in cases other than the nominative singular. The material from the 1920s and 1930s shows a great deal of variation. During the 1970s, only the older Artjrvi informants used the most marked variants; the younger generation used 1st p. variants with -in (poikain), and 2nd p. variants with -s (poikas kans). The strong grade was used almost without exception. In the 1990s, the older generation still showed signs of the old system, while the young people and children had adopted the standard spoken-language type mun poika. The development can be divided into four stages: a marked Iitti stage, a Southeast Hme / Southern Finnish stage, a Southern Finnish / standard written Finnish stage, and a standard written / standard spoken stage. Social changes, together with changes in the social bonds of members of the language community, have disrupted the previous dialectal system. The standard written and spoken variants have gradually displaced the dialectal variants, which finally disappeared in the 1980s.

Morphological diffusion (englanti) 1995 (99) Aila Mielikinen (University of Jyvskyl; fi) Morphological diffusion Finnish dialectology mostly deals with the history of sound changes; it is diachronic research which investigates sound changes according to neogrammarian principles. Because inflection and derivation are such central processes in Finnish grammar, dialectologists have often had recourse to the concept of analogy, and morphology has also had a place in historical descriptions of Finnish dialects. Labovian sociolinguistics and more recent approaches in variation analysis (such as the dynamic model, wave theory) have brought many new methods and modes of description into the study of modern dialects. One of these is the concept of lexical diffusion, which allows us to follow the gradual spread of changes from word to word, from morpheme to morpheme. In analytic languages such as English, words and morphemes often coincide, but in Finnish, an agglutinative language, lexemes must be distinguished from word-forms, and also from morphemes. Among morphemes, a distinction must be made between stem and bound morphemes, suffixes. Since many sound changes in Finnish are conditioned on morphological categories, the diffusion of changes in Finnish must also be studied from one form to another, i.e. literally from morpheme to morpheme. In this sense we can talk of morphological diffusion. Morphological diffusion may take place within the same paradigm from one case-form or person-form to another. For instance, this is what has happened to the irregular short variants of the first and second singular personal pronouns m(), s() : mu-, su-, which in dialects and the contemporary spoken language are most common in external locative cases (mulla, multa, mulle), and least common in internal locative cases (mussa, musta, muhun). The direction of diffusion has thus been external locatives nominative, genitive, accusative, partitive internal locatives. A change may also spread between quite different morphological categories, even between the inflected and the derivative forms of nominals and verbs. This has happened in the assimilation of the combination ea, e (korkea > korkeehigh): the change has occurred first in nominals, then in partitive singular forms and in the 1st infinitive: korkee sormee finger, lhtee leave. Morphological diffusion does not explain the origin of a linguistic change, but it does describe how a change spreads. It is particularly appropriate to Finnish, and has three advantages. First, morphology combines the phonological and syntactic levels of language, so that morphological diffusion may reveal the connections of sound changes even as far as syntax. Only after a morphological analysis can one examine lexical diffusion. Second, morphological diffusion can be applied to the analysis of language-forms from different periods, both older rural dialects and contemporary speech, and it complements other research methods used in dialectology and sociolinguistics. Third, this mode of description is appropriate for all types of changes, provided that they have morphological manifestations. The concept of morphological diffusion makes it possible to give equal treatment to sound changes and analogies in regional dialects, to innovations loaned from the standard language and regional dialects into modern spoken Finnish, and even to irregularities which have often been ignored in traditional studies of dialects.

Kirja-arvio Lukkari, Lyyli & Solanterä, Lasse-J. (toim.): Siit myä luvetah. Kymin murteen sanakirja.

Kirja-arvio Jussila, Raimo & Nikunen, Erja & Rautoja, Sirkka: Suomen murteiden taajuussanasto. A frequency dictionary of Finnish dialects

A sound change in progress, as seen in dialect texts by three writers (englanti)

Kirja-arvio Winsa, Birger: Östligt eller västligt? Det äldsta ordförrådet i gällivarefinskan och tornedalsfinskan

Kielenainekset kesanto (kieli: suomi, sivulla: 408) penkka (kieli: suomi, sivulla: 409) penkku (kieli: suomi, sivulla: 409) piennar (kieli: suomi, sivulla: 409) pienture (kieli: suomi, sivulla: 409) piertano (kieli: suomi, sivulla: 409) piertiö (kieli: suomi, sivulla: 407) piertänä (kieli: suomi, sivulla: 409) pyörre (kieli: suomi, sivulla: 407) pyörrä(i)n (kieli: suomi, sivulla: 409) pyörtiä (kieli: suomi, sivulla: 408) pyörtiö (kieli: suomi, sivulla: 407) pyörtiöin (kieli: suomi, sivulla: 407) pyörtäme, pyörtämä (kieli: suomi, sivulla: 409) pyörtäne, pyörtänä (kieli: suomi, sivulla: 409) pyörtänö (kieli: suomi, sivulla: 409)

Redundant question-marking in spoken Finnish (englanti) Kielenainekset -ko, -kö (kieli: suomi, sivulla: 26) jos (kieli: suomi, sivulla: 21) kuin, kun (kieli: suomi, sivulla: 21) kun, kuin (kieli: suomi, sivulla: 21)

Kielenainekset erä (kieli: suomi, sivulla: 433) erämaa (kieli: suomi, sivulla: 433) jalo (kieli: suomi, sivulla: 433) joki (kieli: suomi, sivulla: 433) mainio (kieli: suomi, sivulla: 433) mäki (kieli: suomi, sivulla: 433) ruoka (kieli: suomi, sivulla: 431) sisu (kieli: suomi, sivulla: 433) sivistys (kieli: suomi, sivulla: 433) valistus (kieli: suomi, sivulla: 433)

Kielenainekset alkaa (kieli: suomi, sivulla: 346) ikä (kieli: suomi, sivulla: 347) kuin, kun (kieli: suomi, sivulla: 347) ruveta (kieli: suomi, sivulla: 346)

Kirja-arvio Juusela, Kaisu: Törmäysmurteen variaatiosta: jälkitavun i-loppuisen diftongin edustus Töysän murteessa Kielenainekset aikoinaan (kieli: suomi, sivulla: 301) ajaa (kieli: suomi, sivulla: 302) antaa (kieli: suomi, sivulla: 302) hevo(i)nen (kieli: suomi, sivulla: 301) iso (kieli: suomi, sivulla: 300) istua (kieli: suomi, sivulla: 302) jauho (kieli: suomi, sivulla: 301) kasvaa (kieli: suomi, sivulla: 302) punainen (kieli: suomi, sivulla: 301) puukko (kieli: suomi, sivulla: 300) sanoa (kieli: suomi, sivulla: 302) sisko (kieli: suomi, sivulla: 300) tahtoa (kieli: suomi, sivulla: 302) talo (kieli: suomi, sivulla: 300) talollinen (kieli: suomi, sivulla: 300) toivoa (kieli: suomi, sivulla: 302) tyttö, -nen (kieli: suomi, sivulla: 300) valkoinen (kieli: suomi, sivulla: 301) verkko (kieli: suomi, sivulla: 301)

Kirja-arvio Ikola, Osmo & Palomäki, Ulla & Koitto, Anna-Kaisa: Suomen murteiden lauseoppia ja tekstikielioppia Kielenainekset aikoa (kieli: suomi, sivulla: 71) alkaa (kieli: suomi, sivulla: 67) auttaa (kieli: suomi, sivulla: 72) e(d)es (kieli: suomi, sivulla: 71) elättää (kieli: suomi, sivulla: 72) että (kieli: suomi, sivulla: 69) haluta (kieli: suomi, sivulla: 71) hankkii (kieli: suomi, sivulla: 72) heittää (kieli: suomi, sivulla: 71) herjetä (kieli: suomi, sivulla: 71) huolia (kieli: suomi, sivulla: 72) ikä (kieli: suomi, sivulla: 70) ja (kieli: suomi, sivulla: 69) jopa (kieli: suomi, sivulla: 71) joutaa (kieli: suomi, sivulla: 72) joutua (kieli: suomi, sivulla: 72) kannattaa (kieli: suomi, sivulla: 72) kelpaa (kieli: suomi, sivulla: 72) kestää (kieli: suomi, sivulla: 72) kuin, kun (kieli: suomi, sivulla: 68-71) kuulua (kieli: suomi, sivulla: 72) käydä (kieli: suomi, sivulla: 72) lakata (kieli: suomi, sivulla: 71) luonnistaa (kieli: suomi, sivulla: 72) mahtua (kieli: suomi, sivulla: 72) maksaa (kieli: suomi, sivulla: 72) niin kuin (kieli: suomi, sivulla: 71) parantua (kieli: suomi, sivulla: 72) passaa (kieli: suomi, sivulla: 72) pitää (kieli: suomi, sivulla: 66, 72) puhumattakaan (kieli: suomi, sivulla: 71) päästä (kieli: suomi, sivulla: 72) ruveta (kieli: suomi, sivulla: 67) ränttää (kieli: suomi, sivulla: 72) saati, -kka, saaten (kieli: suomi, sivulla: 72) saattaa (kieli: suomi, sivulla: 71) sattua (kieli: suomi, sivulla: 72) sopii (kieli: suomi, sivulla: 72) suittaa (kieli: suomi, sivulla: 72) tahtoa (kieli: suomi, sivulla: 71) tarvita (kieli: suomi, sivulla: 72) trenkää (kieli: suomi, sivulla: 72) tulla (kieli: suomi, sivulla: 72) tuntua (kieli: suomi, sivulla: 72) täytyä (kieli: suomi, sivulla: 72) vieläpä (kieli: suomi, sivulla: 71) voida (kieli: suomi, sivulla: 71)

Die Deklination in den finnischen Mundarten in Ingermanland (saksa) Kielenainekset ahven (kieli: suomi, sivulla: 11) ahven (kieli: suomi, sivulla: 12) ammatti (kieli: suomi, sivulla: 4-12) arvelu (kieli: suomi, sivulla: 12) askel (kieli: suomi, sivulla: 12) emäntä (kieli: suomi, sivulla: 3-12) hame (kieli: suomi, sivulla: 12) hame (kieli: suomi, sivulla: 6) hammas (kieli: suomi, sivulla: 18) hammas (kieli: suomi, sivulla: 3, 10-12) harakka (kieli: suomi, sivulla: 6-11) harkka (kieli: suomi, sivulla: 4) harmaa (kieli: suomi, sivulla: 4-12) hauki (kieli: suomi, sivulla: 3) herne (kieli: suomi, sivulla: 10) hevo(i)nen (kieli: suomi, sivulla: 10-12) huoata (hoghaijta, hocaia-) (kieli: suomi, sivulla: 11) härkä (kieli: suomi, sivulla: 3) isäntä (kieli: suomi, sivulla: 6) jalka (kieli: suomi, sivulla: 2-12) joki (kieli: suomi, sivulla: 3-12) järvi (kieli: suomi, sivulla: 6) kaappi (kieli: suomi, sivulla: 3) kala (kieli: suomi, sivulla: 7-12) kannel (kieli: suomi, sivulla: 11) kannel (kieli: suomi, sivulla: 12) kans (kieli: suomi, sivulla: 3) kansi (kieli: suomi, sivulla: 10-12) kara|hka, -kka, -s (kieli: suomi, sivulla: 12) katto (kieli: suomi, sivulla: 3) kaunis (kieli: suomi, sivulla: 12) keppi (kieli: suomi, sivulla: 4-12) kieletöin (kieli: suomi, sivulla: 11) kieletöin (kieli: suomi, sivulla: 12) kieli (kieli: suomi, sivulla: 7-12) koi (kieli: suomi, sivulla: 4-12) koira (kieli: suomi, sivulla: 12) koivikko (kieli: suomi, sivulla: 4-12) kolmas (kieli: suomi, sivulla: 5-12) korkea (kieli: suomi, sivulla: 4-12) kukko (kieli: suomi, sivulla: 3) kuollut (kieli: suomi, sivulla: 11, 12) kuppi(nen) (kieli: suomi, sivulla: 5) kuppi(nen) (kieli: suomi, sivulla: 6) kyesi (kieli: suomi, sivulla: 10) kynnetty (kieli: suomi, sivulla: 11) kynnetty (kieli: suomi, sivulla: 12) kynttilä (kieli: suomi, sivulla: 5-10) käpy (kieli: suomi, sivulla: 4-6) käsi (kieli: suomi, sivulla: 2-12) kätkyt (kieli: suomi, sivulla: 3-12) lammas (kieli: suomi, sivulla: 3, 6) lapsi (kieli: suomi, sivulla: 10-12) laulu (kieli: suomi, sivulla: 6) lauta (kieli: suomi, sivulla: 3) lehti (kieli: suomi, sivulla: 6) leipä (kieli: suomi, sivulla: 3) liemi (kieli: suomi, sivulla: 10) lika (kieli: suomi, sivulla: 3) lintikka (kieli: suomi, sivulla: 2) lintikka (kieli: suomi, sivulla: 6) lovi (kieli: suomi, sivulla: 12) luu (kieli: suomi, sivulla: 10) lämmi (kieli: suomi, sivulla: 3) maa (kieli: suomi, sivulla: 4-12) maito (kieli: suomi, sivulla: 3) mansikka (kieli: suomi, sivulla: 2) meri (kieli: suomi, sivulla: 11, 12) metsä (kieli: suomi, sivulla: 10) mies (kieli: suomi, sivulla: 7, 10) muna (kieli: suomi, sivulla: 3) nauris (kieli: suomi, sivulla: 10) niitt|u, -y (kieli: suomi, sivulla: 11, 12) olki (kieli: suomi, sivulla: 3) omena (kieli: suomi, sivulla: 10) omena (kieli: suomi, sivulla: 5) pala (kieli: suomi, sivulla: 4) paperi (kieli: suomi, sivulla: 12) pata (kieli: suomi, sivulla: 3) peite (kieli: suomi, sivulla: 11) peite (kieli: suomi, sivulla: 12) pelto (kieli: suomi, sivulla: 3, 6) pensas (kieli: suomi, sivulla: 6) pii (kieli: suomi, sivulla: 11) pii (kieli: suomi, sivulla: 12) piika (kieli: suomi, sivulla: 3) poika (kieli: suomi, sivulla: 4-12) polle (kieli: suomi, sivulla: 11) polle (kieli: suomi, sivulla: 12) poski (kieli: suomi, sivulla: 3) puhdas (kieli: suomi, sivulla: 3) puu (kieli: suomi, sivulla: 10-12) pytty (kieli: suomi, sivulla: 6) pä(ä)hkinä (kieli: suomi, sivulla: 4-12) pähkinä (kieli: suomi, sivulla: 4-12) päivä (kieli: suomi, sivulla: 10) päre (kieli: suomi, sivulla: 10) päre (kieli: suomi, sivulla: 6) raha (kieli: suomi, sivulla: 4) rikkaus (kieli: suomi, sivulla: 10-12) risti (kieli: suomi, sivulla: 12) ruis, rukiit (kieli: suomi, sivulla: 4-12) rukki (kieli: suomi, sivulla: 10) rukki (kieli: suomi, sivulla: 4) selkä (kieli: suomi, sivulla: 4-12) setä (kieli: suomi, sivulla: 10) sika (kieli: suomi, sivulla: 4) silmä (kieli: suomi, sivulla: 7) sisar (kieli: suomi, sivulla: 12) sisar (kieli: suomi, sivulla: 7) sormi (kieli: suomi, sivulla: 6) suku (kieli: suomi, sivulla: 3-12) suo (kieli: suomi, sivulla: 5-12) suurempi (kieli: suomi, sivulla: 4-12) talikko (kieli: suomi, sivulla: 1) tiku (kieli: suomi, sivulla: 1) tyttö, -nen (kieli: suomi, sivulla: 4-12) tytär (kieli: suomi, sivulla: 4-12) työ (kieli: suomi, sivulla: 10) täi (kieli: suomi, sivulla: 6) uusi (kieli: suomi, sivulla: 10) valo (kieli: suomi, sivulla: 12) varvas (kieli: suomi, sivulla: 3) varvas (kieli: suomi, sivulla: 8) vastaus (kieli: suomi, sivulla: 7-12) velka (kieli: suomi, sivulla: 3) vesi (kieli: suomi, sivulla: 3) vieras (kieli: suomi, sivulla: 12) vokki (kieli: suomi, sivulla: 6) vokki (kieli: suomi, sivulla: 9) vuosi (kieli: suomi, sivulla: 10) vyö (kieli: suomi, sivulla: 6) vävy (kieli: suomi, sivulla: 6) ylpeä (kieli: suomi, sivulla: 10)

Kirja-arvio Koivisto, Jouko: Suomen murteiden refleksiivitaivutus Kielenainekset analogia (kieli: suomi, sivulla: 346) kontaminaatio (kieli: suomi, sivulla: 346) refleksiivitaivutus (kieli: suomi, sivulla: 345)

On the effect of lexeme frequency on the lexical diffusion of a language change (englanti) Kielenainekset eläin (kieli: suomi, sivulla: 202-) enää (kieli: suomi, sivulla: 200) hyvä (kieli: suomi, sivulla: 200, 212) jotain (kieli: suomi, sivulla: 200-) kevät (kieli: suomi, sivulla: 200) kone (kieli: suomi, sivulla: 202-) mitään (kieli: suomi, sivulla: 200-) pitää (kieli: suomi, sivulla: 210, 213) pubi, pupi (kieli: suomi, sivulla: 197) puhua (kieli: suomi, sivulla: 203) ruis, rukiit (kieli: suomi, sivulla: 203) talo (kieli: suomi, sivulla: 202-) talous (kieli: suomi, sivulla: 202-) tekeen, tekemään (kieli: suomi, sivulla: 198) tulla (kieli: suomi, sivulla: 200-) vetää (kieli: suomi, sivulla: 210, 213) yleensä (kieli: suomi, sivulla: 200)

On restrictions concerning word-internal consonant clusters in Standard Finnish and the vowel epenthesis of Botnian dialects (englanti) Kielenainekset a(a)lto (kieli: suomi, sivulla: 143) aarre (kieli: suomi, sivulla: 143) Anja (kieli: suomi, sivulla: 141) anjovis (kieli: suomi, sivulla: 141) banjo (kieli: suomi, sivulla: 141) blondi (kieli: suomi, sivulla: 141) bordelli (kieli: suomi, sivulla: 141) bändi (kieli: suomi, sivulla: 141) ha(a)hla (kieli: suomi, sivulla: 156) ha(a)hlo, haalho (kieli: suomi, sivulla: 143) ha(a)hmo (kieli: suomi, sivulla: 143, 156) Haarla (kieli: suomi, sivulla: 141) hahla (kieli: suomi, sivulla: 156) hahlo (kieli: suomi, sivulla: 143) hahmo (kieli: suomi, sivulla: 143, 156) hiehvo (kieli: suomi, sivulla: 156) hiihna (kieli: suomi, sivulla: 143) hiihna (kieli: suomi, sivulla: 156) hiilos, hiillos (kieli: suomi, sivulla: 143) hindu (kieli: suomi, sivulla: 141) Honda (kieli: suomi, sivulla: 141) Hulda (kieli: suomi, sivulla: 141) huuhkaja (kieli: suomi, sivulla: 143) huuhmar (kieli: suomi, sivulla: 143) huuhmar (kieli: suomi, sivulla: 156) huurre (kieli: suomi, sivulla: 143) hy(y)hmä (kieli: suomi, sivulla: 143) hy(y)hmä (kieli: suomi, sivulla: 156) hyhmä (kieli: suomi, sivulla: 143, 156) hä(ä)hnä (kieli: suomi, sivulla: 143) hä(ä)hnä (kieli: suomi, sivulla: 156) hähnä (kieli: suomi, sivulla: 143) hähnä (kieli: suomi, sivulla: 156) indeksi (kieli: suomi, sivulla: 141) jaarli (kieli: suomi, sivulla: 141) jäänne (kieli: suomi, sivulla: 143) ka(a)rna (kieli: suomi, sivulla: 143) Kaarlo (kieli: suomi, sivulla: 141) kaarti (kieli: suomi, sivulla: 143) Kaerla (kieli: suomi, sivulla: 141) kaihdin (kieli: suomi, sivulla: 143) kandi(daatti) (kieli: suomi, sivulla: 141) kardinaali (kieli: suomi, sivulla: 141) karna, kaarna (kieli: suomi, sivulla: 143) kauhtana (kieli: suomi, sivulla: 143) kiehnätä (kieli: suomi, sivulla: 143) kiehnätä (kieli: suomi, sivulla: 156) kierros (kieli: suomi, sivulla: 143) koillinen (kieli: suomi, sivulla: 143) konjakki (kieli: suomi, sivulla: 141) kund|e, -i (kieli: suomi, sivulla: 141) kuokkea (kieli: suomi, sivulla: 143) kuontalo (kieli: suomi, sivulla: 143) kuorma (kieli: suomi, sivulla: 143) Kuortane (kieli: suomi, sivulla: 143) kurdi (kieli: suomi, sivulla: 141) kä(ä)rme (kieli: suomi, sivulla: 143) linja (kieli: suomi, sivulla: 141) luonne (kieli: suomi, sivulla: 143) Marli (kieli: suomi, sivulla: 141) miljardi (kieli: suomi, sivulla: 141) muunnos (kieli: suomi, sivulla: 143) Muurla (kieli: suomi, sivulla: 141) mönjä (kieli: suomi, sivulla: 141) na(a)rmu (kieli: suomi, sivulla: 143) pa(a)rma (kieli: suomi, sivulla: 143) piennar (kieli: suomi, sivulla: 143) puurtaa (kieli: suomi, sivulla: 143) päihde (kieli: suomi, sivulla: 143) päällikkö (kieli: suomi, sivulla: 143) randi (kieli: suomi, sivulla: 141) saarni (kieli: suomi, sivulla: 143) saldo (kieli: suomi, sivulla: 141) sandaali (kieli: suomi, sivulla: 141) sardiini (kieli: suomi, sivulla: 141) Serla (kieli: suomi, sivulla: 141) siihvilä (kieli: suomi, sivulla: 156) skandi(naavi) (kieli: suomi, sivulla: 141) Sonja (kieli: suomi, sivulla: 141) su(u)nta (kieli: suomi, sivulla: 143) sääntö (kieli: suomi, sivulla: 143) Tanja (kieli: suomi, sivulla: 141) tendenssi (kieli: suomi, sivulla: 141) tierna (kieli: suomi, sivulla: 143) trendi (kieli: suomi, sivulla: 141) Tuorla (kieli: suomi, sivulla: 141) uurna (kieli: suomi, sivulla: 143) va(a)htera, va(a)hder (kieli: suomi, sivulla: 143) va(a)hto (kieli: suomi, sivulla: 143) vahtera (kieli: suomi, sivulla: 143) vahto, vaahto (kieli: suomi, sivulla: 143) vaihdos (kieli: suomi, sivulla: 143) vailla (kieli: suomi, sivulla: 143) Valde (kieli: suomi, sivulla: 141) vandaali (kieli: suomi, sivulla: 141) vauhko (kieli: suomi, sivulla: 143) vauhti (kieli: suomi, sivulla: 143) viehkeä (kieli: suomi, sivulla: 143) vienti (kieli: suomi, sivulla: 143) vierre (kieli: suomi, sivulla: 143) Viertola (kieli: suomi, sivulla: 143) viihde (kieli: suomi, sivulla: 143) Viirla (kieli: suomi, sivulla: 141)

Kirja-arvio Fisiak, Jacek (toim.): Historical dialectology: regional and social

The structure saada tehneeksi ~ tehneen in Finnish dialects (englanti) Kielenainekset saada ajetuksi (kieli: suomi, sivulla: 161) saada kerrotuksi (kieli: suomi, sivulla: 161) saada tehdyksi (kieli: suomi, sivulla: 161-) saada tehdyn (kieli: suomi, sivulla: 167-) saada tehneeksi, tehneen (kieli: suomi, sivulla: 161-) tulla lähdetyksi (kieli: suomi, sivulla: 161) tulla otetuksi (kieli: suomi, sivulla: 161)

Research on a transitional dialect (englanti) Kielenainekset akoolla (kieli: suomi, sivulla: 26) annetaasihin (kieli: suomi, sivulla: 26) antoo, annoo (kieli: suomi, sivulla: 26) minkälaanen (kieli: suomi, sivulla: 26) puhekielen murros (kieli: suomi, sivulla: 22-) sellaanen (kieli: suomi, sivulla: 26) takaasin (kieli: suomi, sivulla: 26)

Murteet ovat kehittyneet kulttuuriperinnöksi ja identiteetin rakennuksen välineeksi pitkien prosessien seurauksena. Porin seudullakin murrekirjallisuudella ja murteen käytöllä on julkisissa diskursseissa pitkät perinteet. Tässä artikkelissa analysoidaan kulttuuriperinnön tutkimuksen ja sosiolingvistisen variaationtutkimuksen menetelmiä yhdistellen kahden eri aikoina Porin murteella pakinoita kirjoittaneen kirjoittajan, Mantan (1950-luku) ja Elina Wallinin (2010-luku), tuottamaa murretta ja sitä, miten nämä kirjoitukset säilyttävät ja muovaavat Porin murteesta kulttuuriperintöä. Pakinoista tarkastellaan viittä kielenpiirrettä, joiden edustuksen Porin murteessa on havaittu olevan muutoksessa. Nämä piirteet ovat yleisgeminaatio, nk-konsonanttiyhtymä, yleiskielen d:n vastineet, MA-infinitiivin illatiivi sekä ketä-pronomini. Tarkastelun tulos on, että yleisgeminaation ja nk-yhtymän vaihtelemattomuuden kaltaiset Porin murteesta jo lähes kadonneet piirteet elävät vielä Porin murteen osana Wallinin pakinoissa osin jopa vahvemmin kuin Mantan pakinoissa. Onkin mahdollista, että Wallin pyrkii pakinoillaan herättämään lukijoissa nostalgian tunnetta, kun taas Mantan pakinat heijastelisivat melko hyvin Porin murteen todellista tilannetta 1950–1960-luvulla. Tällaiset piirteet näyttäytyvät näin paitsi pitkäikäisinä Porin murteen sosiaalisina indekseinä myös kulttuuriperintönä, jota pakinat pyrkivät välittämään niillekin sukupolville, joille katoavat murrepiirteet eivät ole tuttuja arkikielessä. Kirjoittajat siis näyttävät kokevan tällaiset piirteet säilyttämisen arvoisiksi. Tulokset osoittavat, että murrepakinat toimivat tärkeänä kanavana, kun Porin murteesta rakennetaan kulttuuriperintöä. Käyttämällä toistuvasti juuri tietynlaisia kielenpiirteitä murrepakinoissa luodaan kuvaa siitä, miten Porissa puhutaan. Murre­akinat ovatkin kirjoittajiensa metapragmaattisia kommentteja Porin murteen olemuksesta. Murretta tuotettaessa paljon käytetyt variantit voivat kehittyä murteen sosiaalisiksi indekseiksi. Murteen sosiaalisiksi indekseiksi taas näyttävät voivan kehittyä niin laajalevikkiset (yleisgeminaatio) kuin hieman suppealevikkisemmätkin (ketä) kielenpiirteet. The changing and the unchanging dialect: Columns written in Pori dialect as producers and conservers of cultural heritage The processes through which dialects have evolved into a form of cultural heritage and the tools of identity building span a considerable time period. In the Pori region, there are long traditions of writing literature in the Pori dialect and using the local dialect in an array of public discourses. This article analyses the ways in which two different writers from different eras – Manta (1950s) and Elina Wallin (2010s) – render the Pori dialect in their columns and how these writings conserve and shape the dialect into a form of cultural heritage. The methodology of this article draws on those of both cultural heritage studies and linguistic variation analysis. Upon examination, it appears that there are five linguistic features whose representation in the Pori dialect is changing. These are general gemination, the unvarying cluster nk, the equivalents of the standard-language d, the MA-infinitive, and the pronoun ketä. The present examination reveals that features such as general gemination and the unvarying cluster nk, which have already all but disappeared from the Pori dialect, still live on in columns written during the 2010s by Elina Wallin – indeed, often more markedly than in those written by Manta in the mid 20th century. It is possible that Wallin is trying to trigger a feeling of nostalgia in her readers, whereas Manta’s columns may provide a good reflection of the Pori dialect as it was spoken in the 1950s and 1960s. Thus, such linguistic features seem not serve only to reflect long-lived social markers of the Pori dialect but also to manifest a cultural heritage that these writings seek to transmit to future generations who would not otherwise become acquainted with these features. The authors therefore seem to view such linguistic features as worthy of conservation. The results indicate that columns written in the Pori dialect serve as an important channel when the dialect is produced as cultural heritage. Using certain types of linguistic features throughout these columns creates a particular picture of how people speak in Pori. Thus, the columns represent their authors’ meta­pragmatic comments on the essence of the Pori dialect itself. The linguistic features employed in producing this dialect can develop into social markers of the dialect. In fact, both linguistic features with wide geographical spread (e.g. general gemination) and those that are more geographically restricted (e.g. ketä) can similarly develop into unique social markers of a given dialect.

Kirja-arvio Kuiri, Kaija: Referointi Kainuun ja Pohjois-Karjalan murteissa