Search

Artikkeli käsittelee miehennimistä appellatiivistuneita ilmauksia tauno, urpo ja uuno, jotka kaikki tarkoittavat puhekielessä muun muassa ’tyhmää’. Tutkimusaineisto on kerätty verkkokyselyllä, ja tuloksia verrataan tutkijan aikaisempaan korpusaineistopohjaiseen tutkimukseen. Artikkelissa tarkastellaan sitä, mitä tutkitut ilmaukset tarkoittavat ja mitä niistä käytetään erilaisissa lausekonteksteissa, sekä sitä, mikä ilmauksista on pejoratiivisin ja mikä vähiten pejoratiivinen. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään kognitiivisen semantiikan analyysivälineitä hyödyntäen, millaisia ovat prototyyppiset ja epäprototyyppiset taunot, urpot ja uunot. Tutkimus osoittaa, että sekä urpo että uuno merkitsevät ensisijaisesti ’tyhmää’. Urpo ärsyttää tahallaan, kun taas uuno hölmöilee ajattelemattomuuttaan. Niinpä prototyyppinen urpo on paitsi ’tyhmä’ myös muun muassa ’huonosti käyttäytyvä’ ja uuno ’hidasälyinen’. Epäprototyyppisesti taas urpo on esimerkiksi ’röyhkeä’ ja uuno ’hajamielinen’. Tauno on ensisijaisesti ja prototyyppisesti ’tavallinen ihminen’ mutta myös ’tyhmä’. Taunon tyhmyys on hyväntahtoista ja tahatonta. Epäprototyyppisesti tauno on myös ’maalainen’. Näiden merkitysten muodostumisessa hyödynnetään erilaisia kognitiivisia alueita. Lisäksi tutkimuksesta selviää, että itseen viitataan tyypillisesti uunolla, kun taas toista solvataan urpolla ja taunoa käytetään puhuttaessa ’tavallisesta ihmisestä’. Ilmauksista pejoratiivisin on urpo, toiseksi pejoratiivisin uuno ja vähiten pejoratiivinen tauno. Uunon ja taunon välinen ero pejoratiivisuudessa ei ole kuitenkaan yhtä jyrkkä kuin uunon ja urpon välinen. Is uuno more urpo than tauno? Appellativisation of three first names in light of a survey The article focuses on the expressions tauno, urpo and uuno, appellativised Finnish male names which all carry the meaning ‘stupid’ in colloquial language. The data is compiled from an internet survey, and the results are compared with a previous corpus-based study carried out by the same researcher. The article discusses what these expressions mean and how they are used in different contexts. It also discusses which of the expressions is the most and which the least pejorative. In addition, the study uses the methods of cognitive semantics to establish what the prototypical and less prototypical tauno, urpo and uuno are like. The article shows that both urpo and uuno primarily mean ‘stupid’. An urpo is intentionally provocative, whereas an uuno acts foolishly and inconsiderately. Therefore, the prototypical urpo is not only ‘stupid’ but also ‘badly behaved’, whereas uuno is ‘slow-witted’. Less prototypically, urpo is ‘shameless’ and uuno ‘absent-minded’. A tauno is primarily and prototypically ‘ordinary’ but also ‘stupid’. The stupidity of a tauno is well-intentioned and unintentional. Less prototypically, a tauno is also a ‘country bumpkin’. Various cognitive domains are required to form these meanings. The study also illustrates that uuno is usually used when speakers refer to themselves, whereas urpo is used for abusing others and tauno when speaking about ordinary people. The most pejorative of the three is urpo, the second most pejorative is uuno and the least pejorative is tauno. However, the distinction in pejorative degree between uuno and tauno is not as marked as it is between uuno and urpo.

Arvio teoksesta Krista Teeri-Niknammoghadam: Edessä ja edellä. Suomen ete-vartaloisten tilagrammien merkitykset ja metaforisuus. Turun yliopiston julkaisuja. Annales Universitatis Turkuensis B 537. Turku: Turun yliopisto 2021. Johdanto 97 s. ja neljä artikkelia 111 s. isbn 978-951-29-8436-7. Johdanto-osa saatavilla verkossa osoitteessa https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-8437-4.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan kuvataiteen kuvailutulkkauksen erityispiirteitä kognitiivisen semantiikan ja kognitiivisen taiteentutkimuksen teorioiden sekä esimerkkitulkkeiden kautta. Kielellisen merkityksenmuodostamisen ja kategorisoinnin sekä visuaalisten viestien tulkitsemisen välillä voidaan nähdä yhteyksiä, joiden ymmärtäminen voi olla hyödyllistä kuvailutulkkeiden laadun ja ohjeistuksien parantamiseksi. Taideteokset ovat usein monimutkaisia ja monimerkityksellisiä, ja ne sisältävät muutakin kuin visuaalista tietoa, joten kuvailutulkkaajan valinnat ja taustatiedot vaikuttavat siihen, millaista tietoa välitetään. Jos tavoitteena on luoda kuulijalle inklusiivinen taidekokemus, on huomioitava taiteen tulkitsemisen ja merkityksenmuodostamisen prosesseja. Kuvataiteen kuvailutulkkeisiin liittyy oleellisesti myös luontainen subjektiivinen taso. Tarkasteltava aineisto koostuu kahden suomalaisen taidemuseon tuottamista kuvailutulkkeista. Erillisiä kuvailutulkkeita on neljä, ja kuvailutulkatut teokset edustavat maalaustaidetta sekä kolmiulotteista taidetta. Kuvailutulkkeiden kieltä analysoitiin kognitiivista taiteentutkimusta ja kognitiivista semantiikkaa yhdistävällä menetelmällä, jossa haettiin tulkkeista kuvataiteen visuaaliselle viestinnälle tyypillisiä kategorioita ja niihin liittyviä merkityksiä. Kuvailutulkkeista on löydettävissä erilaisia kielellisiä merkitysalueita, joista osa on sidoksissa teosten visuaalisiin elementteihin, ja osa niistä johdettuihin tulkintoihin ja teemoihin. Analyysin perusteella voidaan siis päätellä, että kuvataiteen kuvailutulkkauksessa välitettävä tieto ei sisällä pelkästään taideteoksen visuaalisten elementtien objektiivista kuvailua, vaan myös niistä tehtyjä tulkintoja. Laadultaan ammattimaisen kuvataiteen kuvailutulkkeen tuottaminen vaatii siis kuvailutulkilta taiteen tuntemusta sekä kykyä lukea taiteen visuaalista kieltä.

Spatiaalisen semantiikan alalla spatiaalisten grammien eli kieliopillisten sanojen tutkimuksessa on vanhastaan keskitytty tilanteisiin, joissa muuttuja eli suhteutettava sijaitsee kiintopisteen eli suhteutuskohdan ulkopuolella, kuten ilmauksen pallo on puun edessä kuvaamassa relaatiossa. Muuttuja voi kuitenkin sijaita myös kiintopisteen sisäpuolella, jolloin voidaan puhua sisältävästä kiintopisteestä. Sisältävän kiintopisteen sisällä voi muuttujan lisäksi sijaita muita kiintopisteitä (teatterissa Heikki istui aivan pylvään edessä). Sisältävä kiintopiste voi myös liikkua muut osallistujat mukanaan. Esimerkkejä ovat bussi, jonka sisä­puolella on matkustajia, tai letka, joka koostuu useasta juoksijasta. Artikkelissa selvitetään kahden kyselyaineiston avulla, millaisia grammirakenteita äidinkieliset suomenpuhujat pitävät sopivina ilmaisemaan liikkuvan sisältävän kiintopisteen sisäpuolella olevien osallistujien sijaintia suhteessa toisiinsa (istua bussissa toisen edessä) sekä osallistujien sijaintia suhteessa sisältävään kiintopisteeseen itseensä (istua bussin perällä). Tutkimuksen aineisto koostuu yhteensä 229 suomenpuhujan vastauksista. Päähuomion kohteena ovat perusmerkityksessään tilaa ilmaisevat grammit edellä, edessä, takana, perässä ja jäljessä sekä temporaaliset grammit ennen, jälkeen, alussa ja lopussa. Artikkelissa osoitetaan, että grammirakenteiden soveltuvuuteen vaikuttavat sekä sisältävän kiintopisteen säiliömäisyyden aste että osallistujien rooli liikkujina. Esi­merkiksi säiliömäisessä bussissa matkustava on pikemminkin toisen edessä tai takana, epäsäiliömäisessä jonossa seisova tai letkassa juokseva taas toisen edellä, perässä tai jäljessä. Artikkelin esittämiin tuloksiin on kuitenkin suhtauduttava suuntaa-antavina, sillä vastaajien arviot grammirakenteiden sopivuudesta vaihtelivat suuresti niin kyselyiden sisällä kuin niiden välillä. Lisäksi kohtalaisen pieni vastaajajoukko heikentää tulosten yleistettävyyttä. ‘At the back’ of a bus or ‘at the end’ of a line: How Finnish grams code the location of entities inside a moving container This article explores the acceptability of Finnish front–back grams (multi­functional grammatical words) for the expression of the location of smaller entities (Figures) inside a moving, encompassing entity (Ground), e.g., passengers in a bus or runners in a pack. Finnish front–back grams comprise two sets: 1) two-mover grams that indicate motion by Figure and Ground in the same direction: edellä (‘ahead of’ ~ ‘before’), perässä and jäljessä (‘behind ~ after’), and 2) general front–back grams: edessä (‘in front of ~ ahead of’) and takana (‘behind’). In two surveys, the acceptability of the grams in different gram constructions (adpositional, adverbial) was rated using pictorially illustrated scenarios. The two surveys comprise a total of 229 respondents, all of which are native speakers of Finnish. The overall result is that the specialised two-mover grams are least felicitous for scenarios in which the encompassing entity is a prototypical container (such as a bus) and most felicitous for scenarios in which the encompassing entity is a container only in a weak sense (such as a pack of runners). In the latter case, the entities inside the container (the runners) are conceptualised as independent movers. The result is the opposite for the semantically general grams. However, these results should be taken as approximations, as the acceptability ratings of different gram constructions vary both within and between the surveys, and the number of respondents is relatively small.

Artikkeli käsittelee olemassa-adverbiaalin esiintymistä ja merkitystä suomen vanhoissa kansanmurteissa. Niin yleiskielessä kuin murteissa olemassa toimii adverbiaali-täydennyksenä sellaisessa kopulalauseessa, jossa ei ole paikan adverbiaalia (esim. radio oli olemassa). Tällaisten rakenteiden lisäksi olemassa esiintyy vanhoissa kansan-murteissa adverbiaalimääritteenä muissa lausetyypeissä. Digitaalisesta muoto-opin arkistosta, Lauseopin arkistosta sekä Suomen kielen näytteitä -kokoelmasta poimitun 275 esimerkin aineiston analyysi osoittaa, että olemassa esiintyy vanhoissa kansan-murteissa määritteenä kopula-, predikatiivi-, omistus-, kvanttori-, intransitiivi- ja transitiivi-lauseessa. Määritteenä toimivan olemassa-adverbiaalin merkitys ei kuitenkaan ole aina ilmeinen. Artikkelissa tarkastellaan olemassa-adverbiaalin määritekäytön semantiikkaa kognitiivisessa kehyksessä. Analyysi osoittaa, että adverbiaalin merkitys riippuu paljolti siitä lausekonstruktiosta, jossa sana esiintyy. Esimerkiksi kopulalauseen adverbiaalimääritteenä toimiva olemassa ilmaisee subjektin tarkoitteen eksistenssiä puhehetkeä laajemmin mutta myös asumista määräpaikassa. Omanlaisensa merkitys olemassa-määritteellä on transitiivi- ja intransitiivilauseissa, joissa se toimii kvantifioivana määritteenä tai episteemisenä kiellonvahvistajana. Vanhojen kansanmurteiden olemassa-sana puoltaa näkemystä, että lauserakennetta on hyvä tarkastella yksittäisiä lauseenjäseniä laajemmista konstruktioista käsin ja hakea syntaktisen kuvauksen pohjaksi aineistoa yleiskielen lisäksi murteista ja muusta puhekielestä. It’s the devil, definitely not a bear: A semantic and syntactic analysis of the adverbial olemassa in old Finnish dialects This article addresses the usage and meaning of olemassa ‘in being / existence’ as an adverbial modifier in old Finnish folk dialects. In the standard language as well as in dialects, olemassa is used as a compulsory adverbial in copula clauses that lack a locative adverbial (e.g. radio oli olemassa ‘radio existed’). In addition to these, olemassa is used in old dialects as an optional modifier in other sentence types. The data – compiled from the materials of Digital Morphology Archives for Finnish Dialects, The Finnish Dialect Syntax Archive, and Samples of Spoken Finnish – consists of 275 examples and demonstrates that olemassa is used in old dialects in copula, predicative, possessive, quantifier, intransitive and transitive clauses. However, when used as an optional adverbial, the meaning of olemassa is not always obvious. The analysis illustrates that the meaning of olemassa depends greatly on the sentence type in which it is used. For example, in a copula sentence, the word olemassa, as an optional adverbial, expresses the existence of the subject’s referent in a broader sense than merely in the current speech-act situation, or living in some particular residence. The olemassa adverbial also has its own type of meanings in transitive and intransitive sentences where it can be understood as a quantitative modifier or epistemic reinforcer of negation. The olemassa adverbial modifier of old Finnish folk dialects supports the view that syntactic structures should be analysed as constructions larger than mere lexeme constituents. In addition, syntactic description would benefit from more data regarding dialects and other colloquial language.

Tässä artikkelissa käsitellään mA-infinitiivin abessiivin adjunktikäyttöjen eli MATTA-rakenteen (esim. syömättä, juomatta, nukkumatta) merkityksiä lauseen kokoisissa ilmauksissa murreaineistossa. Aineistona käytetään Lauseopin arkiston (LA) ja Digitaalisen muoto-opin arkiston (DMA) kokoelmia sekä Suomen murteiden sanakirjan (SMS) osien 1–8 sana-artikkeleita. Tutkimus pureutuu muun muassa siihen, 1) millainen kiellon tyyppi adjunktina toimiva infinitiivirakenne yleisesti on ja 2) millaisia adverbiaalisia merkityksiä sille on tulkittavissa. Kysymysten selvittelyyn käytetään korpusaineiston (perinteistä) syntaktis-semanttista analyysia ja kehyssemantiikkaa konstruktiokieliopin sovellusalana. Adverbiaalina MATTA-rakenne kiinnittyy hallitsevan rakenteen ilmaisemaan kehykseen ja sen merkitystulkinnat riippuvat infinitiivirakenteen ja finiittiverbin keskinäisistä suhteista. Tulkintaan vaikuttavia tekijöitä ovat leksikaalinen semantiikka (esim. hyponymia), subjektitulkinnat (sama- tai erisubjektisuus), temporaaliset suhteet (sama- tai eriaikaiset asiaintilat) sekä muut tapahtumien väliset kehyssemanttiset suhteet. Käy ilmi, että Te-infinitiivin instruktiivi (TEN-rakenne, esim. syöden), mA-infinitiivin adessiivi (MALLA-rakenne, esim. syömällä) sekä MATTA-rakenne muodostavat suomen infinitiivijärjestelmässä oman semanttisen ryhmänsä, joka ilmaisee erilaisia myötätapahtumisen merkityksiä, kuten tapaa, keinoa ja oheistekoa, finiittiverbillä kuvatun tapahtuman lisäksi. Ne ovat siis niin kutsuttuja lähikonstruktioita, jotka kuvaavat samoja tavan (väljästi) merkityksiä. Lisäksi MATTA-rakenteen abessiivin käsiterakenteen kompleksisuudesta seuraa se, että rakenteen suhde finiittirakenteeseen voi olla myös väljempi kuin TEN- ja MALLA-rakenteilla. The cognitive semantics of the MATTA-construction This article deals with the meanings of the mA-infinitive abessive (e.g. syö-mättä ‘without eating’, juo-matta ‘without drinking’, nukku-matta ‘without sleeping’) as an adjunct in phrasal expressions in the light of dialect corpora (MATTA-construction). The data has been gathered from Lauseopin arkisto (LA, Syntax Archive), Digitaalinen Muoto-opin arkisto (DMA, Digital Morphology Archive), and from volumes 1–8 of Suomen murteiden sanakirja (SMS, Dictionary of Finnish dialects). The research concentrates on issues such as 1) what type of negation the adverbial MATTA-construction constitutes on a general level and 2) what adverbial meanings can be inferred from it. To examine these questions, the author has employed the (traditional) syntactic–semantic analysis of the corpus data and Frame Semantics as a branch of Construction Grammar. As an adverbial, the MATTA-structure is conceptually attached to a frame defined by the dominant finite structure, and its meanings depend on the relationship between the finite and the infinite structures. Factors influencing this interpretation are lexical semantics (e.g. hyponymy), subject interpretations (the same or different subjects), temporality (the same or different temporal affinities), and other frame semantic relationships between states of affairs. It becomes apparent that the Te-infinitive instructive (TEN-structure, e.g. syö-den ‘by eating’), the mA-infinitive adessive (MALLA-structure, e.g. syö-mällä ‘by (means of) eating’), and the MATTA-structure constitute a semantic subgroup, i.e. infinitives of manner and means within the Finnish infinitive system. These are associated with divergent meanings of manner. However, the MATTA-structure also carries other meanings of negation due to the complex conceptual structure of the abessive.

Tässä työssä tutkitaan kognitiivisten metaforien rakentumista ja toimintaa. Tutkimuksen pääkohteeksi nousee moraalisen ymmärryksen ja kognitiivisten metaforien suhde hyvinvoinnin käsitteen kautta. Aluksi tutkitaan Sam Harrisin tekstiä sen retorisesta viitekehyksestä käsin. Myöhemmin tutkielmassa metaforan toimintaa ja soveltamisen mahdollisuuksia tarkastellaan laajemmin suomalaisessa kulttuurissa ja mediassa. Tutkielman lähtökohtana on moraalisen ymmärtämisen vaikeus ja halu selvittää, voivatko kognitiiviset metaforat tarjota toimivia työkaluja moraalisen päätöksenteon arvottamiseen ja moraalisten narratiivien tutkimukseen. Tutkielmassa halutaan selvittää onko Harrisin moraalinen maisema -metafora näihin tarkoituksiin sopiva. Tutkielman muita lähteitä kerätään intertekstuaalisen metodin näkökulmasta, jolloin saadaan lainausten ja viittausten kautta kuva Harrisin moraalia koskevan kirjan ja ajattelun sijoittumisesta länsimaiseen populaaritieteelliseen kirjallisuuteen noin vuosina 2000-2016. Harrisin lisäksi muita päälähteitä tutkielmassa ovat Jonathan Haidtin, Mark Johnsonin ja George Lakoffin tuottamat tekstit. Heidän moraalin rakentumisen tutkimuksensa lingvistisestä ja kognitiivisesta näkökulmasta ovat akateemista teoriataustaa, mutta rakentavat myös intertekstuaalisesti tutkielman sisältöä koskien metaforien toimintaa. Tämä seuraa siitä, että kognitiivinen semantiikka, neurologia ja lingvistinen filosofia luovat objektiivisen alustan moraalisten narratiivien tutkimuksessa. Tämän tutkielman tulokset ovat osittain subjektiivisia tulkintoja tekstistä. Pääsääntöisesti niiden voi silti sanoa olevan objektiivisella tasolla ymmärrettäviä ja sovellettavissa kaunokirjallisen tekstin tai median diskurssien moraalisiin narratiiveihin. Tämän tutkielman tulosten pohjalta on kohtuullisen helppo jatkaa kulttuurin ja taiteen tutkimuksessa moraalisten ilmentymien tutkimusta. Harrisin kirjasta kohostettu moraalin metafora on monenlaisiin puheakteihin, sanallisiin viitekehyksiin tai moraalisesti latautuneisiin narratiiveihin liitettynä kulttuurisesti ja taiteen teorian tasolla hyödyllinen käsite.

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on tutkia millaisille mielikuville englanninkieliset, hulluutta tarkoittavat sanat ja sanonnat perustuvat, ja onko mielikuvissa kaavamaisuuksia. Lähtökohtana tutkimukselle on kognitiivisen kielitieteen ajatus siitä, että metaforat eivät ole pelkästään kielellisiä, vaan ne heijastavat ihmisen ajattelua. Käsitejärjestelmämme on luonteeltaan metaforinen, ja tämä mahdollistaa pääsyn ihmisen mielikuviin kielikuvien välityksellä. Teoriaosuudessa käsitellään aluksi sitä, mitä kuvakieli ja kielikuvat oikeastaan ovat. Keskitytään varsinkin idiomiin ja metaforaan, sekä käsitteelliseen metaforaan (conceptual metaphor) ja metonymiaan. Seuraavaksi tarkastellaan aikaisempien kielen ja mielen yhteyttä koskevien tutkimusten avulla onko perusteita väittää, että kielelliset ilmaisut olisivat luonteeltaan enemmän kuin kielellisiä. Lopuksi teoriaosuudessa määritellään, mihin hulluuden käsitteellä tässä tutkimuksessa viitataan. Tutkimusaineisto koostuu sanakirjoista kerätyistä, kuvaannollisista sanoista ja sanonnoista, jotka voidaan määritellää sanalla 'hullu', ja siihen läheisesti liittyvillä sanoilla (engl. insane, crazy, eccentric). Sanakirjojen avulla tutkittiin, mistä sanonnat ovat peräisin, ja mihin ne kirjaimellisesti viittaavat. Analyysi paljasti samankaltaisuuksia, käsitteellisiä metaforia ja metonymioita, joiden perusteella sanat ja sanonnat jaettiin ryhmiin syvällisempää analyysia varten. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kielelliset ilmaisut eivät ole satunnaisia, vaan samaan asiaan viittaavat kielikuvat perustuvat yleensä muutamaan käsitteelliseen metaforaan tai metonymiaan. Tutkimus paljasti, että hulluus paikannetaan yleensä ihmisen päähän ja aivoihin. Hulluuden aiheuttaa kuvainnollinen sekasorto, rikkinäisyys tai kiemuraisuus ihmisen päässä tai muissa kehon osissa, ja näistä aiheutuu kontrollin menetystä, sekä eläimellistä käytöstä. Hulluus antaa vaikutelman poissaolevuudesta, epätasapainosta, ja epänormaaliudesta. Lisäksi selvisi, että hulluuteen viittaavat kielikuvat sisältävät usein erilaisia oletuksia. Näistä esimerkkeinä 'mieli on hauras esine', 'ihmisen pää on tila', 'keho on rakennus' ja 'normaali on suora'.

Kirja-arvio Tuovila, Seija: Kun on tunteet. Suomen kielen tunnesanojen semantiikkaa