Search

Artikkelissa tutkitaan englanninkielisen voimasanan damn käyttöalaa ja sosiaalisia merkityspotentiaaleja osana suomen kielen käyttöä. Tutkimus on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa selvitetään valtakunnallisen kyselyaineiston (N = 445) keinoin erityyppisten englanninkielisten voimasanojen sosiaalista indeksisyyttä ja merkityspotentiaaleja osana suomea. Voimasanaa damn koskevia käsityksiä selvitettiin kyselytyökalulla määrällisesti ja laadullisesti analysoitavien itseraportointipyyntöjen avulla, joissa sitä pyydettiin suhteuttamaan lähimpään kotoperäiseen vastineeseensa hittoon sekä perisuomalaiseen voimasanaan perkele. Tutkimuksen painopiste on avovastausten analyysissä, jossa selvitettiin, millaisia sosiaalisia merkityspotentiaaleja ja funktioita kielenkäyttäjät antavat damnin käytölle(en) ja miten sen käyttöä suhteutetaan voimasanoihin hitto ja perkele. Lisäksi tutkittiin voimasanan damn käytön itseraportointien sosiaalista strukturoituneisuutta tilastollisin menetelmin logistisella regressioanalyysillä. Kielenulkoisina muuttujina käytettiin ikäryhmää, sukupuolta, koulutusta sekä asuinpaikkakunnan kokoa. Tulokset osoittavat, että emotionaaliselta voimaltaan ja käyttökelpoisuudeltaan damn on osin verrannollinen hittoon, mutta sosiaaliselta indeksisyydeltään ja funktioiltaan näiden tehtävät poikkeavat toisistaan. Hitto näyttäytyy suhteessa damniin vanhanaikaisena ja lapsellisena, damn muun muassa nuorekkaampana ja pragmaattisilta funktioiltaan dynaamisempana. Voimasanan damn katsotaan jakavan osin hiton merkityksiä, mutta sen käytölle hahmotetaan myös toisenlaisia sosiaalisia merkityksiä esimerkiksi kehumisen tuottamisessa. Sosiaalisen strukturoituneisuuden tarkastelun osalta sukupuoli osoittautui olevan tilastollisesti merkitsevässä yhteydessä sekä damnin käyttäjäksi tunnustautumiseen että sen käytöstä irtisanoutumiseen. Sanaa ilmoittavat suosivansa erityisesti naiset, ja sen käytön kiistäjiä ovat tyypillisemmin miehet. Ikäryhmän ja asuinalueen koon yhteys itseraportointeihin oli tilastolliselta merkitsevyydeltään vähäinen, mutta tulokset oikeuttavat päätelmään, että damnin aktiivisin käyttäjä on yli 100 000 asukkaan kaupungissa asuva alle 30-vuotias, mikäli itseraportoinnit kuvastavat todellista käyttöä. Koulutuksella ei sen sijaan havaittu olevan lainkaan tilastollisesti merkitsevää yhteyttä voimasanan damn käytön raportointiin. What the hitto [heck] is damn doing in Finnish discourse? On the social motivation and meaning potentials of damn in Finnish This article investigates the self-reported use and social meaning potentials of the English loanword damn in Finnish. This research is part of a larger project investigating social indexicality and meaning potentials of swearword loans from English, based mainly on nationwide survey data (N = 445). Closed tasks as well as open-ended questions were used to investigate respondents’ orientation to using damn, particularly in relation to the closest domestic equivalent hitto and the most stereotypical Finnish swearword perkele, as well as the perceived functions of the loanword as integrated into Finnish. The emphasis of the analysis is on the open-ended response data, focusing on metacommentary and the use and the descriptions of social meaning potentials of the loanword damn. Moreover, the social distribution of the responses was analysed using multinominal logistic regression as a statistical method. Age group, gender, educational level as well as regional background (size of municipality) were used as independent social variables. The results indicate that while in terms of emotional force and usability damn to some extent corresponds to hitto, the social indexicality and functions of these swearwords are only partly overlapping. Compared to damn, hitto appears old fashioned and childish, while damn is perceived e.g. as more easygoing and as having more dynamic pragmatic functions. While damn appears to share some of the same functions of hitto, damn is also regarded to carry meanings attached to praise. In terms of social structures, gender appeared as the most statistically significant of the independent variables: female respondents tend to report using damn significantly more than male respondents, while male respondents deny their use of damn significantly more than female respondents. Age and size of municipality appeared as less significant variables. Nonetheless, it is justified to conclude that, if self-reports would correspond to the actual language use, the most active users of damn are those under 30 years of age and living in the biggest cities in the country (with more than 100 000 residents). Education appeared to have no significant effects in the reporting the use of damn.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen uusia kielenkäyttäjiä osana meänkielen revitalisaatiota. Uudella kielenkäyttäjällä tarkoitan yksilöä, joka aikuisena oppii käyttämään kieltä, joka ei ole hänen äidinkielensä. Lähestyn aihetta meänkielen aikuisopiskelijoiden näkökulmasta selvittäessäni mikä merkitys meänkielellä on heille ja heidän kielelliselle identiteetilleen. Tutkimukseni pyrkii myös ottamaan selvää, millaisilla asenteilla meänkieltä kohtaan aikuisopiskelijat ovat aloittaneet meänkielenopintonsa ja millaisia asenteita he ovat kohdanneet ympäristöstään. Lisäksi tarkastelen, miten aikuisopiskelijat kokevat kuulumisensa kansalliseen vähemmistöön tornionlaaksolaiset. Tutkimukseni teoreettinen tausta koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäisessä määrittelen käsitteet perintökieli (eng. heritage language), uusi kielenkäyttäjä (eng. new speaker), kieliasenteet ja kielellinen identiteetti. Lisäksi luon katsauksen Ruotsin vähemmistökielipolitiikkaan ja kielten revitalisaation käsitteeseen. Teorian toinen osa käsittelee meänkieltä yleisesti sekä sen historiaa ja nykytilannetta. Tutkimukseni aineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella joulu-tammikuussa 2020–2021. Kyselylomakkeeseen vastasi 41 meänkielen aikuisopiskelijaa, jotka osallistuivat meänkielen alkeiskurssille kahdessa ruotsalaisessa oppilaitoksessa. Aineiston analysointiin käytettiin laadullista sisällönanalyysia. Tutkimukseni tulosten mukaan meänkieli on perintökieli suurimmalle osalle aikuisopiskelijoista. Tämä tarkoittaa sitä, että meänkieli on kulkenut heidän suvussaan, mutta sen siirtyminen seuraaville sukupolville on katkennut. Tästä johtuen aikuisopiskelijat eivät välttämättä ole oppineet käyttämään kieltä. Perintökielen merkityksen lisäksi meänkieli yhdistetään usein kodintuntuun, lapsuusmuistoihin ja omien juurien löytymiseen. Aineistosta löytyy myös meänkielen merkitys vähemmistökielenä, jonka säilyminen ja elvyttäminen nähdään tärkeänä. Lisäksi meänkielellä voidaan nähdä olevan välineellinen merkitys, jolloin kielen osaaminen on hyödyksi esimerkiksi työelämässä. Meänkielen aikuisopiskelijoiden asenteet meänkieltä kohtaan ovat pääasiassa positiivisempia kuin ympäristön asenteet. Aineistosta voidaan löytää neljä asennekategoriaa, joista ensimmäinen koskee kysymystä siitä, pidetäänkö meänkieltä oikeana kielenä. Toinen kategoria käsittelee sitä, onko meänkielen osaaminen hyödyllistä vai ei. Kolmas kategoria tarkastelee häpeään liittyviä asenteita, jotka analyysin mukaan ovat muuttumassa kohti ylpeyttä omasta kielestä ja juurista. Viimeiseksi käsitellään aikuisopiskelijoiden aikaisempaa meänkielen kielitaitoa kieliasenteiden taustalla sekä kielitaitoon liittyviä asenteita. Tutkiessani, miten meänkielen aikuisopiskelijat kokevat kuuluvansa tornionlaaksolaisten vähemmistöön, olen löytänyt neljä tekijää, jotka voidaan kokea sekä yhdistävinä että erottavina. Nämä tekijät ovat kieli, paikka, sukulaisuus ja kulttuuri, joista erityisesti kolme ensimmäistä vaikuttavat merkittävästi aikuisopiskelijoiden kokemuksiin yhteisöön kuulumisesta. Vastauksissa on kuitenkin löydettävissä paljon vaihtelua sen suhteen, mitkä tekijät nähdään vaatimuksena yhteisöön kuulumisessa. Näiden neljän tekijän lisäksi olen tarkastellut kuulumisen tunnetta, jolla vaikuttaa olevan merkittävin vaikutus kuulumiseen. Analyysini mukaan lähes mikä tahansa yhteys Tornionlaaksoon tai meänkieleen riittää tornionlaaksolaiseen identiteettiin. Tutkielmani tuloksista voidaan päätellä, että meänkielen säilyminen ja sen onnistunut revitalisaatio ovat riippuvaisia positiivisista asenteista meänkieltä ja sen puhujia kohtaan. Tältä osin tulokseni ovat myös linjassa aikaisemman tutkimuksen kanssa. Tutkimukseni tulokset osoittavat myös, että meänkielen aikuisopiskelijoilla on jo edellytykset ja motivaatio kielen oppimiseen. Uusina kielenkäyttäjinä heillä on tärkeä rooli meänkielen revitalisaatiossa. He tarvitsevat kuitenkin tukea sekä yhteiskunnalta että yhteisön ulkopuolisilta ihmisiltä.

Tässä pro-gradu -tutkielmassa tutkin tamperelaisten nuorten käsityksiä karjalan kielestä ja sen tulevaisuudesta. Siirtokarjalaisten puhekielen assimiloitumista on Suomessa tutkittu jonkin verran, mutta useimmat näistä tutkimuksista ovat jo huomattavan vanhoja. On tiedossa, että Tampereen seudullakin asuu karjalankielisiä, mutta karjalan kielen tilanteesta Tampereella on hyvin vähän tietoa. Tutkimus paikkaa tätä aukkoa selvittämällä, millainen käsitys tästä vähemmistökielestä vallitsee tamperelaisnuorten keskuudessa. Talvi- ja jatkosodan jälkeen jopa 20 % Hämeen läänin väestöstä kuului Karjalasta evakuoituun siirtoväkeen, joista osa oli karjalankielisiä. Karjalan kielellä ei kuitenkaan ole koskaan ollut Suomessa minkäänlaista laillista asemaa, ja nykypäivänä karjala on vakavasti uhanalainen kieli, jota edes kielialojen ammattilaiset eivät välttämättä osaa nimetä suomesta erilliseksi vähemmistökieleksi. Laillisen aseman lisäksi vähemmistökielen uhanalaisuuteen vaikuttavat sekä kieliyhteisön omat asenteet että ympäröivän, kieliyhteisön ulkopuolisen yhteiskunnan asenteet ja yleinen arvostus vähemmistökieltä kohtaan. Ympäröivän yhteiskunnan asenteita on tärkeää tutkia, koska sen asenteet ja vähemmistökieltä kohtaan osoittama arvostus voivat ratkaista sen, käyttävätkö vähemmistökieliset vanhemmat kieltään lastensa kanssa, vai katkeaako kielen käyttö sukupolven vaihtuessa. Tässä tutkimuksessa selvitin sähköisen kyselyn avulla, miten tamperelaiset nuoret suhteuttavat ajattelussaan karjalan kielen muihin Suomessa puhuttaviin vähemmistökieliin, miltä karjalan kielen nykytilanne ja tulevaisuus Tampereella näyttävät nuorten silmissä, ja mitä nuorten asenteet kertovat karjalan kielen tilanteesta Tampereella. Selvitin tamperelaisten nuorten asenteita karjalan kieltä kohtaan paikallisten lukioiden ensimmäisen vuoden opiskelijoille lähetetyllä kyselylomakkeella. Kyselyyn vastasi 99 lukion ensimmäisen vuoden opiskelijaa kolmesta lukiosta. Aineistoni määrällinen ja laadullinen analyysi osoittavat, että vaikka nuoret pääasiassa arvostavat eri kieliä, monikielisyyttä ja vähemmistökielten suojelua, heillä on varsin vähäiset tiedot karjalan kielestä. Karjalan kieli näyttäytyy tamperelaisten nuorten silmissä jokseenkin arvostettavana, mutta samalla vanhanaikaisena, maalaisena ja vieraana kielenä. Karjalan kieltä ei ollut kuultu puhuttavan Tampereelta, ja arviot kielen kuuluvuudesta tulevaisuudesta (2030–2080) olivat pessimistisiä. Kun tiedetään, että vähemmistökielen arvostus ja tunnettuus lisää sen mahdollisuuksia selvitä tulevaisuudessakin, vahvistaa tämä tutkimus osaltaan sitä ajatusta, että vähemmistökielten tuntemusta olisi aiheellista vahvistaa Suomen kouluissa.

Artikkeli käsittelee suomalaisten havaintoja ja kokemuksia etunimiensä käytöstä venäjänkielisessä ympäristössä. Suomalainen ja venäläinen nimi- ja puhuttelukäytäntö eroavat toisistaan selvästi. Venäjässä käytetään muun muassa erilaisia etunimiin pohjautuvia epävirallisia nimiä, ja venäjän puhuttelussa etunimien käyttö on runsaampaa kuin suomessa, myös monenkeskisissä keskusteluissa. Tutkimusaihetta lähestytään tarkastelemalla haastatteluaineiston avulla, millaisia äänteellisiä muutoksia nimenkantajat ovat pitäneet merkityksellisinä, millaisia venäläistyyppisiä lempinimiä suomalaiset ovat saaneet sekä miten he suhtautuvat nimiensä venäjään mukautettuihin ääntöasuihin ja heille annettuihin lempinimiin. Tutkimuksen lähtökohta on sosio-onomastinen: siinä tarkastellaan nimien käyttöä, variaatiota sekä nimikäytäntöön suhtautumista. Tutkimusaineisto koostuu 17 yksilöhaastattelusta, ja analyysimenetelmänä on sisällönanalyysi. Haastateltavat ovat 25–75-vuotiaita syntyperäisiä suomalaisia, jotka ovat asuneet Venäjällä puolesta vuodesta 18 vuoteen. Tutkimustulosten mukaan suomalaisten havaitsemia ja esiin tuomia äänteellisiä muutoksia ovat palataalistuminen, poikkeava äänteiden laatu, kaksoiskonsonantin muuttuminen yksinäiskonsonantiksi, äänteiden keston muutokset ja nimensisäinen painonsiirto. Toisinaan suomalaisista käytetään nimenkantajan suomalaisen etunimen sijaan venäläistä vastinetta. Suomalaisille annetaan myös venäjän johtimien avulla muodostettuja lempinimiä, joihin suhtaudutaan positiivisesti ja jotka nähdään merkkinä ryhmään hyväksymisestä The experience with Finnish given names in Russia This article analyses Finnish speakers’ perceptions and experiences regarding the use of their given names in Russian-language environments. The practices surrounding Finnish and Russian naming and addressing conventions are very distinct. Russians use various unofficial names based on given names, and the use of a given name as a term of address is far more frequent than in Finnish, even in multilateral conversations. Using material collated through interviews, this study approaches the topic by ­examining what kinds of phonological changes name bearers have found significant, what kinds of Russian nicknames Finns have been given, and how Finns have reacted to such phonological changes and nicknames. The study takes a socio-onomastic approach: it deals with name use and variation as well as reactions to these naming practices. The corpus of data comprises 17 individual interviews, and the study employs the methodology of content analysis. The interviewees are all Finnish-born persons, aged between 25 and 75 years of age, who have lived in Russia for a period of time ranging from six months to 18 years. The findings show that the phonological changes the interviewees perceived and reported include palatalisation, changes in phonic quality, the change of geminate consonants to single consonants, changes in phonic duration, and stress shifting within a name. Occasionally, Finns are not addressed by their Finnish names but by their Russian equivalents instead. Finns are also attributed nicknames formed using Russian derivational suffixes. This generally garners a positive response and is seen as a sign of group acceptance.

The purpose of this thesis is to investigate upper secondary level students’ attitudes towards the English language. The aim is to explore the possible differences between the attitudes of upper secondary school and vocational school students and detect why there are such differences. The perspective of the study is, thus, the educational background of the participants, and whether it influences their attitudes. Since the position of the English language is going towards a shift globally from English as a foreign language towards English as a second language, the interest of this research is on how it can be seen in the attitudes of the students in the different upper secondary level institutions in Finland. The study, in addition, questions why different guidelines are provided for teaching English in upper secondary school and vocational school curricula. There were 178 upper secondary level students that took part in the study, from which 95 were in upper secondary school and 83 in vocational school. The data for the study were collected with an online questionnaire. The questionnaire consisted of yes/no questions, multiple-choice questions, and open-ended questions. In the analysis of the results, both quantitative and qualitative methods were used. The answers to the questionnaire were analysed and compared by descriptive statistical analysis. The hypothesis of this study was that in general, the attitudes of the upper secondary level students are affirmative, yet there are differences between the two compared groups. The assumption was that the vocational school students have more negative attitudes towards the English language because the curricula of the two institutions do not provide same guidelines for teaching English. The results of the qualitative and quantitative analysis of the data indicate that students in upper secondary level education in Finland have positive attitudes towards the English language and learning English. Still, there are differences between the attitudes of the two student groups. Although the differences are not distinctive, upper secondary school students have more positive attitudes and less negative attitudes towards the English language when compared to the vocational school students. Some conclusions can be made from the results of the study. The position of the English language appears to be strengthening at least among upper secondary level students in Finland, and the differences between the two school institutions curricula might influence the way in which the students perceive the English language Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää toisen asteen opiskelijoiden asenteita Englannin kieltä ja opiskelua kohtaan Suomessa. Päämääränä on saada selville mahdollisia eroavaisuuksia lukion ja ammattioppilaitoksen oppilaiden asenteissa. Tämän tutkielman näkökulmana on tutkimukseen osallistuvien koulutuksellinen tausta ja sen vaikutukset heidän asenteisiinsa. Koska Englannin kielen asema on kansainvälisesti muuttumassa vieraasta kielestä toiseksi kieleksi, tämän tutkimuksen mielenkiinnon kohteena on, miten se näkyy suomalaisen toisen asteen oppilaitosten opiskelijoiden mielipiteissä kieltä kohtaan. Tämä tutkielma myös kyseenalaistaa sen, miksi lukioiden ja ammattioppilaitosten opetussuunnitelmissa on erilaiset suuntaviivat Englannin kielen opetukselle. Tutkimukseen osallistui yhteensä 178 toisen asteen oppilaitoksen opiskelijaa, joista 95 oli lukion ja 83 ammattioppilaitoksen opiskelijoita. Tutkimusaineisto kerättiin internetpohjaisella kyselylomakkeella. Kyselyssä oli kyllä/ei -kysymyksiä, monivalintakysymyksiä, ja avoimia kysymyksiä. Aineiston analyysissä käytettiin sekä määrällisiä että laadullisia menetelmiä. Kyselyn vastaukset analysoitiin ja vertailtiin kuvailevan tilastollisen menetelmän keinoin. Tutkimushypoteesi oli, että yleisellä tasolla suomalaisten toisen asteen opiskelijoiden asenteet Englannin kieltä kohtaan ovat positiivisia, mutta eri oppilaitosten oppilaiden asenteiden välillä on eroja. Olettamus oli, että ammattioppilaitoksen opiskelijoiden asenteet Englannin kieltä kohtaan ovat negatiivisempia, koska ammattioppilaitosten opetussuunnitelmien sisällöt eroavat lukioiden opetussuunnitelmasta. Määrällisen ja laadullisen aineiston analyysin perusteella toisen asteen opiskelijoiden asenteet Englannin kieltä ja opiskelua kohtaan ovat pääasiallisesti myönteisiä. Kuitenkin kahden tutkitun ryhmän asenteissa on eroja. Vaikka erot eivät ole huomattavia, ovat lukiolaisten asenteet Englannin kieltä kohtaan hieman positiivisempia ja vähemmän negatiivisia kuin ammattiopistolaisten asenteet. Tutkimuksen tuloksista voidaan tehdä joitain päätelmiä. Englannin kielen asema näyttäisi olevan vahvistumassa ainakin suomalaisen toisen asteen oppilaitosten oppilaiden keskuudessa, ja erot lukioiden ja ammattioppilaitosten opetussuunnitelmissa saattavat vaikuttaa oppilaiden näkemyksiin Englannin kielestä.

Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia asenteita englanninopettajilla on englannin kielen lingua franca-asemaa kohtaan ja millaisia vaikutuksia näillä asenteilla voi olla englannin kielen opetukseen toisena ja vieraana kielenä. Lisäksi tutkimuksessa vertaillaan natiivien ja ei-natiivien opettajien asenteita, ja pyritään löytämään syitä mahdollisille eroille ryhmien asenteiden välillä. Tutkimuksen lähtökohtana on tarve kyseenalaistaa opetuksessa pitkään vallinnut käsitys englannin kielestä, mikä lähestyy englantia pääasiassa vain sen historiallisten alkuperämaiden, Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen, kielistandardien kautta. Perinteiset englannin opetuksen lähestymistavat eivät siis ole huomioineet englannin nykyistä asemaa globaalina lingua francana tarpeeksi hyvin. Viimeaikainen kehitys opetuksen lähestymistavoissa ja esimerkiksi suomalaisissa opetussuunnitelmissa on kuitenkin osoittanut, että tietoisuutta englannin tärkeydestä kansainvälisen viestinnän kielenä on alettu huomioida myös opetuksessa ainakin jonkin verran. Tutkimukseen osallistui 44 englanninopettajaa Suomesta ja Yhdysvalloista, joista 16 oli englannin natiivipuhujia ja 28 ei-natiiveja. Tutkimusaineisto kerättiin internet-kyselyllä, joka koostui kolmesta osasta. Ensimmäisessä osassa kerättiin taustatiedot osallistujista. Toisessa osassa oli 25 väittämää, joihin osallistujia pyydettiin ilmaisemaan mielipiteensä neliportaisella asteikolla. Kolmannessa osassa oli neljä avointa kysymystä, joihin osallistujia pyydettiin kertomaan oma vastauksensa vapaamuotoisesti. Kyselyn tulosten analysoinnissa käytettiin sekä määrällisiä että laadullisia menetelmiä. Vastaukset väittämiin analysoitiin deskriptiivisen tilastotieteen keinoin laskemalla ja vertailemalla osallistujien vastausten keski- ja tyyppiarvoja. Avointen kysymysten vastaukset puolestaan analysoitiin soveltaen ankkuroidun teorian menetelmää. Määrällisen analyysin tulokset osoittavat, että englanninopettajat ovat tietoisia englannin lingua franca-asemasta ja heidän asenteensa sitä kohtaan on pääosin positiivinen. Tämä näkyy kielen opetuksessa niin, että opettajat eivät odota oppilailtaan täydellistä mukautumista englannin standardeihin, vaan pääpaino opetuksessa on kommunikatiivisen kompetenssin kehittämisessä ja viestinnällisen tehokkuuden parantamisessa. Vertailu natiivien ja ei-natiivien opettajien tulosten välillä osoittaa kuitenkin, että ei-natiivit opettajat suhtautuvat standardeista eroavaan englannin käyttöön hieman negatiivisemmin kuin natiiviopettajat. Tämä ero johtuu todennäköisesti ei-natiivien opettajien kieliasenteisiin vaikuttavista taustailmiöistä, kuten natiivipuhujan auktoriteetista ja standardienglanti-ideologiasta. Laadullisen analyysin tulokset puolestaan näyttävät, että opetuksen tavoitteita suunnitellessa täytyy ottaa huomioon oppijan omat tavoitteet ja paikallinen kielikulttuurillinen konteksti. Tulosten mukaan englannin lingua franca -aseman sisällyttämisellä osaksi englannin opetusta on sekä etunsa että haasteensa. Yhtäältä se voisi toimia rohkaisevana käsitteenä, joka lisää oppijoiden itsevarmuutta ei-natiiveina englannin käyttäjinä. Toisaalta se saattaisi lisätä hämmennystä oppijoilla, joilla on vaikeuksia standardienkin opettelussa. Tämän vuoksi olisi harkittava tarkkaan, missä vaiheessa oppimisprosessia oppijoille on hyödyllistä tiedostaa englannin asema lingua francana. Myös opettajien puutteelliset tiedot englannin lingua franca -asemasta sekä opetussuunnitelmien rajoitukset vaikeuttavat käsitteen sisällyttämistä opetukseen. Tutkimustuloksista voidaan tehdä useita päätelmiä. Vaikka standardienglanti koetaan ongelmallisena osaamisen mittarina, se on englannin opetukselle välttämätön komponentti, koska se tarjoaa opettajille ja oppijoille selkeän oppimisen viitekehyksen. Samalla englanninopetuksessa on kuitenkin alettu keskittyä enemmän viestinnällisen tehokkuuden kehittämiseen, kun taas kielen muodollista oikeellisuutta ei enää painoteta yhtä paljon kuin ennen. Englanti lingua francana on englanninopettajille houkutteleva käsite, mutta sen sisällyttäminen opetukseen käytännössä vaatisi kehitystä ja muutoksia vallitsevaan tilaan. Muutosta edistävät toimenpiteet voisivat myös vähentää natiivipuhujan auktoriteetin ja standardienglanti-ideologian vaikutusta ei-natiivien opettajien asenteisiin. Lisäksi tulosten perusteella englanti lingua francana on käsitteenä oleellisempi niille, jotka oppivat englantia vieraana kielenä kuin niille, jotka oppivat sitä toisena kielenä pystyäkseen elämään englanninkielisessä yhteiskunnassa.

nonPeerReviewed

Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään politiikanopiskelijoiden kieliasenteita Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia asenteita englantilaisilla opiskelijoilla on eri kieliä, kielten puhujia ja kielten oppimista kohtaan. Lisäksi tarkastelun kohteena oli sukupuolen vaikutus asenteisiin. Tutkimusaineisto kerättiin verkkokyselyn avulla vuoden 2017 aikana. Kysely lähetettiin kolmessa erässä satunnaisesti valikoitujen englantilaisten yliopistojen politiikan laitoksille, jotka puolestaan välittivät kyselyn opiskelijoilleen. Vastauksia tuli lopulta kuudesta yliopistosta eri puolilta Englantia. Tutkimukseen osallistuneiden syntyperäisten englanninpuhujien (N=90) ikä vaihteli 18:sta 55:een vuoteen, joskin valtaosa (90%) oli 18–22 -vuotiaita. Sukupuolijakauma oli tasainen. Kysely koostui taustatieto-osion lisäksi kolmesta eri tehtävätyypistä. Näistä ensimmäinen oli lauseentäydennystehtävä. Lauseet olivat muotoa ”Kaunein kieli on ______”, jossa kieltä määrittävä adjektiivi vaihtui. Toinen tehtävä sisälsi väittämiä, kuten ”Englanti on hyödyllinen työkalu kansainvälisessä viestinnässä”, joita tuli arvioida asteikolla yhdestä viiteen (1 = täysin eri mieltä ja 5 = täysin samaa mieltä). Kolmas osio taas koostui avoimista kysymyksistä, muun muassa liittyen Ison-Britannian EU-eron eli brexitin vaikutukseen vieraiden kielten oppimiseen. Tutkimustulokset osoittavat, että britit pitävät vieraiden kielten oppimista hyödyllisenä niin töiden, opiskelujen kuin vapaa-ajan kannalta. Lähes kaikilla osallistujilla oli positiivinen suhtautuminen vieraisiin kieliin. Sukupuolen ja asenteiden välillä ei ollut merkittävää korrelaatiota. Yksittäisistä kielistä positiivisimmat määreet (esim. kaunein, rikkain) saivat italia, espanja, ranska sekä osallistujien äidinkieli englanti, kun taas esimerkiksi venäjää ja saksaa pidettiin rumimpina ja vakavimpina kielinä. Vaikka opiskelijat selkeästi arvostivat monikielisyyttä, kielitaidon ei ajateltu olevan varsinaisesti tarpeen töissä ja opiskeluissa. Tulokset myötäilevät osittain aiempia tutkimuksia: moni syntyperäinen englanninpuhuja uskoo pärjäävänsä pelkällä englannilla. Englannin kielen lingua franca -asema koettiin hyödylliseksi, mutta se vaikutti usealla opiskelijalla myös haittatekijänä kieliasenteiden näkökulmasta. Englannin globaali status oli monelle itsestäänselvyys, ja kielitaidon merkitystä kansainvälisissä suhteissa ei aina nähty. Osalla oli myös yksinkertainen käsitys kielten työelämärelevanssista, sillä kielitaitoa pidettiin hyödyllisenä lähinnä ulkomailla työskennellessä. Yhdistyneen kuningaskunnan koulutusreformien ja EU-eroprosessin myötä aihe on erityisen ajankohtainen. Brittien, mutta myös muiden kansojen kieliasenteita olisi suotavaa tutkia lisää niin kielipolitiikan, kansainvälisten suhteiden kuin kieltenoppimisen näkökulmasta.

Eri kielten rooleja Suomen yliopistoissa on tutkittu Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen FinGer-projektissa (German as a vehicular language in academic and business contexts in Finland). Tässä artikkelissa keskitytään kieliasenteisiin ja kieli-ideologioihin yliopistoissa ja pohditaan niiden vaikutuksia yleisiin kieliasenteisiin. nonPeerReviewed

Roolihahmojen puheen tutkimus on elokuvatutkimuksen saralla paljon käsitelty aihe, mutta sen suosiosta huolimatta nimenomaan Disney-elokuvia ei ole tarkasteltu kielitieteen valossa, vaan lähinnä kirjallisuudentutkimuksen näkökulmista. Tämän vuoksi tutkielmani tavoitteena onkin selvittää kielitieteellisestä näkökulmasta, mitä roolihahmon kielenkäyttö kertoo hahmosta itsestään (persoona, status, agenda) Disneyn Leijonakuningas-elokuvassa. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1. Millaista vaihtelua hahmojen kielenkäytössä ilmenee? 2. Millaisia parakielellisiä keinoja hahmot käyttävät puheessaan? 3. Miten roolihahmon persoonalliset piirteet ja kielenkäyttö kytkeytyvät toisiinsa? 4. Millainen yhteys roolihahmon statuksella ja agendalla sekä kielenkäytöllä on? Tutkimukseni teoreettinen viitekehys pohjaa puhekielen ja tekstuaalisen vaihtelun, parakielen sekä kieli-ideologian teorioihin. Aineistona käytän Disneyn elokuvaa Leijonakuningas (1994), ja tutkimusmenetelmänäni aineistolähtöistä, laadullista tapaustutkimusta. Tutkimustuloksistani olen koonnut neljä seuraavaa pääkohtaa: 1. yleiskielen käyttäminen edustaa korkeaa älykkyyttä, korkeaa statusta tai molempia; 2.puhekieliset piirteet ovat yhdistettävissä matalampaan älykkyyteen, matalampaan statukseen, nuoreen ikään tai useampaan näistä; 3. hahmon kielenkäytön vaihtelu voi kertoa hahmonkehityksestä (kohta 1) tai hahmon pyrkimyksestä erilaiseen asemaan; 4. hahmon agenda on usein havaittavissa suoraan hänen puheestaan (ts. hän kertoo aikomuksensa) tai puheen parakielellisistä elementeistä (~ sarkasmi) Tuloksistani on havaittavissa, että Leijonakuningas-elokuvassa vallitsevat vahvat kieli- ideologiset normit, joiden avulla hahmoja kohtaan luodaan erilaisia oletuksia ja stereotypioita. Näin ollen jatkotutkimusta ajatellen olisikin kiinnostavaa selvittää, vaikuttavatko nämä stereotypiat esimerkiksi kohdeyleisön (ts. lasten) omiin kieliasenteisiin tai omaksuvatko lapset tietyn hahmon puheesta piirteitä omaan puheeseensa.

Dát nákkosgirjedutkamuš guorahallá sámegiela sajádaga ja oidnoma sápmelaš joatkkaskuvllas gielladuovdagat-doahpaga bokte. Doaba ”gielladuovdagat” govve giellageavahusa, mii lea almmolaš sajis nugo oahppolágádusas. Dutkamuš guorahallá sámegiela dihttoma, sámegielat teavstta buvttadeddjiid ja hámiid, mat sámegielas leat skuvlla gielladuovdagiin. Dasa lassin dutkamušas guorahallojit oahppolágádusa stuđeanttaid oaivilat sámegielas. Eamiálbmotkonteaksta sihke unnitlogugiela sajádat ja dasa gullevaš gielalaš vierut dahket dutkanfáttá earenoamážin. Guovddážis lea sámegiela sajádaga sihke sáme- ja dárogiela gaskasaš hierarkiijaid gaskavuođaid guorahallan. Dutkamuš lea skuvlaetnografiija, man materiálan leat gielladuovdagiin váldojuvvon čuovgagovat (N = 201), skuvlla čuovvumat (N = 11 diimmu), bargoveaga (N = 2) jearahallamat, stuđeanttaid (N = 18) skovvejearahallama vástádusat ja stuđeanttaid jearahallamat (N = 6). Joatkkaskuvla, mii lea dutkančuozáhahkan, lea davvisámegiela hállanguovllus Norggas. Informánttat leat dán oahppolágádusa stuđeanttat ja bargit. Govat leat váldojuvvon logi sierra beaivvi áigge guovtti lohkanjagis (2009–2011). Materiála čoaggin lea sajuštuvvon lohkanjagi sierra áigemuttuide. Mihttomearrin lei čielggadit, makkárin gielladuovdagiid sáhttá oaidnit dutkojuvvon áigodagas. Dutkanbohtosiid vuođul gielladuovdagiid dominerejit ovttagielat dárogiel teavsttat, main čohkiida bealli (52 %) gielladuovdagiid teavsttain. Davvisámegiela ovttagielat teavsttain čohkiida viđádas (21 %) gielladuovdagiid teavsttain. Guovttegielat teavsttaid (sámi-dáro) oassi gielladuovdagiin lea 19 %. Sámegiel teavsttaid rolla gielladuovdagiin nannejit oahpahusa teavsttat, mat leat goase dásseárvosaš sajádagas dárogiel teavsttaiguin. Dutkojuvvon oahppolágádusa gielladuovdagat ođasmahttet váldogiela dominerejeaddji sajádaga; dat eai doarjjo unnitlogugiela geavaheami girjjálaš giellan. Sámegiela sajádat oahppolágádusa gielladuovdagiin lea symbolalaš. Oahpahusdoaimma lassin sámegiella adnojuvvo skuvlla sámegiel profiilla deattuheamis. Viidáseappot sámegiella oažžu gielladuovdagiin hámiid, mat spiehkkasit virggálaš riektačállimis. Dasa váikkuhit girjjálaš giela almmolaš málliid unna mearri, čálli suopmanduogáš ja dárogiela fysihkalaš lagašvuohta. Sámegiela sajádat skuvlla gielladuovdagiin buktá ovdan sáme- ja dárogiela gaskasaš hierarkiija, sámegiela historjjálaš sajádaga Norggas ja guovllu dálá giellapolitihka. Sámi skuvlla stuđeanttaid miellaguottut sámegiela ektui lea miehtemielalaččat. Gehččojuvvo, ahte sámegiel máhtus lea integratiivvalaš ja instrumentálalaš árvu. Dan seailun boahttevaš buolvvaide bohciidahttá fuola. Skuvlla stuđeanttat vásihit iežaset nannosit guovttegielagin. Sámegiela vásihit dábálepmosit bearraša ja soga giellan, go fas gulahallan ahkeskihpáriiguin ollašuvvá dávjá máŋgga giela bokte. Nuppe dáfus sámegiela sajádat skuvlaoahpahusas ja skuvlla gielladuovdagiin ii dávis dan sajádaga, mii sámegielas lea servoša ja stuđeanttaid bearrašiid gulahallama váldogiellan. Oahppalágádusa gielladuovdagiid dutkan buktá ođđa dieđu gielalaš vieruin ja láhttemiin ja gielaid gaskasaš hierarkiijas sápmelaččaid skuvlejumis. Sámegiela girjjálaš oidnomii berre skuvllain giddet fuomášumi, daningo giela oidnon girjjálaš giellan skuvlabirrasis nanne sihke giela sajádaga ja maiddái unnitlogugiela girjjálaš geavahusa.

Tutkimuksen tarkoitus on selvittää suomen ja ruotsin kielen käyttöä kaksikielisessä naisjalkapallojoukkueessa, kaksikielisten haastateltavien kielellisiä identiteettejä sekä joukkueessa ilmeneviä asenteita suomen- ja ruotsinkielisiin sekä joukkueessa puhuttuihin kieliin. Menetelminä on käytetty tapaustutkimusta sekä laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Menetelmä tutkimuksessa on materiaalin eli haastatteluaineiston analysointi ja tulkinta tutkimuskirjallisuutta hyödyntäen. Aineistonkeruumenetelmänä on ryhmähaastattelu, joka tehtiin kolmen kaksikielisen naisjalkapalloilijan kanssa. Kaikki heistä puhuivat kotonaan ruotsia ja suomea. Joukkueessa, jonka kielenkäyttöä tutkittiin, oli seitsemän ruotsinkielistä ja 11–14 suomenkielistä pelaajaa. Joukkueen vähemmistökieltä puhuvat, eli ruotsinkieliset olivat kaksikielisiä, he käyttivät ruotsia keskenään ja suomea suomenkielisten kanssa. Tärkein syy kielen valinnassa oli kommunikaatioon pyrkiminen, mutta joskus kielen valinnalla voitiin ilmaista joukkoon kuulumista tai kielellistä identiteettiä. Yleensä kielen valinta oli automaattista ja haastateltavien vakiintuneiden tapojen mukaista. Haastateltavilla havaittiin kaksikielinen identiteetti heidän kertomansa perusteella. He korostivat kaksikielistä kielikompetenssiaan ja että joukkueessa he kokivat kuuluvansa ruotsin kieliseen alaryhmään. Kieliasenteita koskevissa tutkimuksissa korostui, että eri kieliryhmien välillä olivat neutraalit tai positiiviset asenteet.

Arvioitu teos: Marjatta Palander: Itä- ja eteläsuomalaisten murrekäsitykset. Suomi 200. Helsinki: SKS 2011. 223 s. ISBN 978-952-222-262-6.

Tutkielman tavoitteena oli selvittää kuinka vaihtoaika Ruotsissa vaikuttaa asenteisiin suomenruotsia ja riikinruotsia kohtaan. Halusin selvittää myös syitä mahdollisiin asennemuutoksiin. Tutkimus oli kvalitatiivinen ja tutkimusaineiston keruu tapahtui haastattelemalla kolmea yhden lukukauden vaihdossa ollutta opiskelijaa, jotka kaikki opiskelivat pääaineena ruotsin kieltä yliopistossa. Haastateltavat saivat vastata äidinkielellään ja omin sanoin esittämiini kysymyksiin. Tuloksista kävi ilmi, että asenteet riikinruotsia kohtaan säilyivät samana, mutta asenteet suomenruotsia kohtaan huononivat. Haastateltavien mielestä suomenruotsi kuulosti tönköltä ja yksinkertaiselta vaihtoajan jälkeen. Tutkimuksissa kävi myös ilmi, että haastateltavat olivat muuttaneet omaa ääntämystään vaihdossa ollessaan riikinruotsin kaltaiseksi. Syynä siihen oli se etteivät he halunneet tulla arvostelluiksi ruotsalaisten taholta. Yksi haastateltavista myös mainitsi syyksi sen, että hän halusi tulla ymmärretyksi.

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää minkälaisia asenteita abiturienteilla on ruotsin kieltä kohtaan, pitävätkö he sen opiskelua hyödyllisenä ja arvelevatko he tarvitsevansa ruotsin kielen taitoja myös tulevaisuudessa. Lisäksi eräs kiinnostuksen kohteista on se, onko virallisesti kaksikielisessä kaupungissa opiskelevilla abiturienteilla positiivisemmat asenteet ruotsin kieleen, kuin sellaisilla abiturienteilla, jotka opiskelevat suomenkielisessä kaupungissa. Aineisto kerättiin yhteensä 103 abiturientilta, joista noin puolet oli Loimaalta ja puolet Turusta. He täyttivät monivalintakysymyksiä sisältäneen kyselyn, joka analysoitiin kvantitatiivisin menetelmin. Tuloksissa selvisi, että abiturienteilla oli yleisesti ottaen kohtuullisen positiiviset asenteet. Enemmistö molemmissa kaupungeissa oli sitä mieltä, että ruotsin opiskelu on hyödyllistä ja että ruotsia tulee tarvitsemaan myös tulevaisuudessa. Enemmistö oli myös sitä mieltä, että he opiskelisivat ruotsia silti, vaikka se ei olisi pakollinen aine. Vertailu kahden kaupungin välillä osoitti, että turkulaisilla abiturienteilla oli jossain määrin positiivisemmat asenteet ruotsia kohtaan. He esimerkiksi pitivät sitä tärkeämpänä kuin loimaalaiset ja pienempi osa kuvaili ruotsia tyhmän kuuloiseksi. Lisäksi he kuulivat ja käyttivät ruotsia useammin koulun ulkopuolella kuin loimaalaiset abiturientit. Suomessa puhutaan usein pakkoruotsista ja siitä, että suomalaisilla on yleisesti negatiiviset asenteet ruotsia kohtaan. Kuitenkin tämän tutkimuksen perusteella abiturienteilla oli positiivisemmat asenteet kuin on yleinen olettamus. Turkulaisten abiturienttien paremmat asenteet saattavat osittain johtua siitä, että he kuulevat ja käyttävät ruotsia useammin kuin abiturientit Loimaalla. Näin ollen kieli on luonnollisempi osa heidän arkipäiväänsä. Esimerkiksi ruotsin opetuksessa tulisikin miettiä keinoja, joilla kieli saataisiin aktiivisempaan käyttöön myös vapaa-ajalla. Tällöin sen hyödyllisyys tulisi paremmin esille.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielmassa tarkastellaan kreolienglannin puhujien kieltä ja identiteettiä Nicaraguan Atlantin rannikolla, sekä kreoleihin, kreolikieleen ja –kulttuuriin kohdistuvia asenteita. Asenteiden tarkastelu tuo esiin kielen merkityksen yhtenä tärkeänä etnisen ryhmän tunnusmerkkinä. Kreoleja asuu Nicaraguan Karibian rannikolla noin 30 000. Kreolia puhuvat äidinkielenään myös osa miskiitoista, garifunat ja ramat. Tutkielmassa tarkastellaan miten kreoliyhteisöä ja kreolikieltä konstituoidaan historiallisesti, konseptuaalisesti ja konkreettisesti. Tutkimus jakaantuu kolmeen osaan: rannikon kreoliyhteisöjen muodostuminen, sosiolingvistisen tilanteen tarkastelu kahdessa yhteisössä, maaseudulla ja kaupungissa, sekä puhujien asenteiden tarkastelu omaa kieltään ja kulttuuriaan kohtaan. Tutkimus perustuu kirjalliseen materiaaliin ja vuoden 2001 syksyllä (3,5 kk) Bluefieldsissä, Pearl Lagoonissa ja Halouverissa kerättyyn kenttäaineistoon. Kenttätutkimusmenetelminä on käytetty osallistuvaa havainnointia, haastatteluja ja kyselykaavaketta. Yhteensä 42:sta haastattelusta valittiin 16 tarkempaan kielenkäytön tarkasteluun. Avaininformantteina on kaksikielistä PEBI Creole –koulua käyvien lasten vanhempia. Kreolien identiteetti rakentuu historiallisesti ’mustalle orjuudelle’ ja ’valkoiselle herruudelle’. Kreolien muodostumiseen yhtenäisenä ryhmänä vaikuttaa ulkopuolisten esittämät rodulliset representaatiot ja heidän itsensä esittämät perhesuhteisiin ja kulttuuriin perustuvat kriteerit. Kreoleille kieli on tärkeä identifikaation symbolinen ja instrumentaalinen tunnusmerkki, mutta rajat kreolin puhujien etnisten ryhmien välillä elävät. Rannikolla on vakaa etnolingvistinen hierarkia ja laaja diglossia espanjan ja kreolin suhteen. Julkisissa tilaisuuksissa käytetään espanjaa ja kreolin käyttö painottuu perhepiiriin. Espanjan käyttö laajenee siirryttäessä yksityisiltä kentiltä julkisiin ja maaseudulta kaupunkiin. Asenteissa kieltä ja kulttuuria kohtaan merkittävimmät tekijät olivat puhujan sosiaalinen ryhmä ja koulutus, sekä historialliset seikat. Koulutus ei automaattisesti johtanut oman kielen arvostamiseen, mutta sillä oli merkittävä positiivinen vaikutus. Haastateltavien mukaan yhteisön omalla kielellä toteutettu kouluopetus vahvistaa paikallisia yhteisöjä ja muodostaa tärkeän osan alueen itsehallintoa. Molemmilla paikkakunnilla painotettiin kreolikielen ja -kulttuurin dynaamisuutta, joka konstituoidaan maaseudulla lokaalia miskiitto- ja kaupungissa globaalia englantilaista perintöä painottaen. Tutkimuksen perusteella Nicaraguan kreolikieli ei välttämättä tarkasti rajaa etnistä identiteettiä, mutta kreolin puhuminen luo yhteisön tunteen kreolien käyttäessä luovasti omaa kieltään.

How many literary forms of Karelian? A Viena Karelian viewpoint on the literary language debate (englanti) 2/2006 (110) How many literary forms of Karelian? A Viena Karelian viewpoint on the literary language debate The article examines the opinions of Viena Karelians concerning the ongoing development of several different forms of literary Karelian, and whether the informants responses confirm the hypotheses presented by Rene van Bezooijen (2002) about the way people generally assess languages. In addition, the writer analyses the attitudes of Viena Karelians towards their own language and other dialects of Karelian, and the language ideologies behind the views they expressed. The study data consists of thematic interviews with 28 elderly Viena Karelians. These interviews were conducted by the writer in the villages of Kalevala (Uhtua) and Jyskyjrvi in summer 2001. A majority of the informants expressed no opinion on whether a common literary language should be established or whether the development of several different literary languages should continue. The same informants did, however, state very clearly that they disliked Olonets Karelian (Livvian). Underlying this view is the influence of the ideology of detraction. The familiarity driven hypothesis is also borne out in the responses: ones own familiar, local variety is considered better than that which represents the unfamiliar, i.e. Olonets Karelian. The second largest group consisted of those informants who felt it was good that both Olonets Karelian and Viena Karelian have their own literary forms. They justified this view on the grounds that, for example, mutual understanding of the respective spoken forms is poor anyway, and that they are actually two separate languages. These responses thus constitute evidence in support of the intelligibility driven hypothesis. The views of those supporting the existence of several literary languages are also based on a pluralistic language ideology: these informants have a positive view of the diversity of the Karelian language and of the existence of several literary forms. The smallest group among the informants consisted of those who support a common Karelian literary language. There was also one interviewee who felt that Viena Karelian would be an appropriate literary language for all Karelians, and another who considered that Finnish could be the Karelian literary language. These responses displayed evidence of the ethnicity ideology and the nationalistic ideology: many were of the view that the Karelian language is an essential part of the Karelian identity, and that the development of two literary forms would split the Karelians in two. One of the responses also exhibited evidence of the economy ideology: the development of several different literary forms was seen as detrimental, as it would lead to economic losses. There was also one informant who valued Viena Karelian on the grounds of it being a communication tool enabling contact with Finns. Underlying this response is the instrumental language ideology. The comments concerning Finnish were all evidence of the context driven hypothesis: many Viena Karelians see Finns as having a high status, and so they probably also value the Finnish language. Niina Kunnas