Search

Artikkeli tarkastelee brittiläisen, spiritualistisen Light-lehden keskustelua eläinten hengistä ja sieluista vuonna 1887. Artikkeli osoittaa, miten spiritualistien kokemusperäinen tieto siitä, että tuonpuoleisessa oli ihmishenkien lisäksi myös eläinten henkiä, vahvisti keskustelua eläinten roolista ihmisten maailmassa. Keskusteluun liittyi nopeasti myös eläinsuojelullinen ja antivivisektionistinen vire.

The aim of this essay is to address the challenges and problems in communicating with horses and interpreting their communication in everyday handling and training situations. We seek ways to learn more about equine communication and agency in the prevention of cruelty against animals and in enhancing animal welfare. We ask how it would be possible to learn to read the subtle signs of equine communication and agency in a sensible, sensitive, and ethical way to increase the health and wellbeing of horses that humans interact with. We have placed this theoretical examination in a multidisciplinary framework that consists of humananimal studies, feminist posthumanities, cultural and literary studies, and equine social science, as well as applied insights from, for example, discussions on power, ethics, and politics. Our emphasis is on the need for situated knowledges, among scientific and tacit knowledges, in order to ‘become with’ a horse in a relationship based on mutual communication and trust. These different types of knowledges are central to an ‘animal politics’ that is organised politically on behalf of animals and motivated by an ethics of care and responsibility, echoing recent requests for a relational ethics in interactions with animals in multispecies societies and more-than-human worlds.

Ihmisen suhde eläimeen on puhuttanut aina; koko ihmisyyden määritelmäkin perustuu pitkälti erolle eläimiin verrattuna. Eläinsuhde ei myöskään ole rakentunut tyhjästä, vaan siihen vaikuttavat erilaiset historialliset prosessit. Tutkielmani tarkoitus on selvittää, kuinka 1800-1900-lukujen vaihteen modernistuvassa Suomessa pohdittiin ja luotiin ihmisen ja eläimen suhdetta. Kysyn tutkielmassani ensinnäkin sitä, millaista suhdetta ihmisen ja eri eläinlajien välille rakennettiin, sekä sitä, kuinka eläinsuhde ja kansansivistys liitettiin yhteen ja millaisia eri näkemyksiä ”sivistyksen” sisällöstä esitettiin: millainen oli sivistyneen suomalaisen suhde eläimiin? Lähdeaineistona olen käyttänyt kahta aikakauslehteä, jotka käsittelivät eläimiä ja ihmisen suhdetta niihin. Eläinsuojelus: Suomen eläinsuojelusyhdistysten aikakauskirja alkoi ilmestyä vuonna 1894 (ensimmäiset kaksi vuotta lehti ilmestyi nimellä Oikeutta kaikille) ja oli tuolloin ainoa suomenkielinen, aikuislukijoille suunnattu eläinsuojelulehti. Luonnon Ystävä: yleistajuinen luonnontieteellinen aikakauslehti alkoi ilmestyä vuonna 1897, ja oli myös aikanaan alansa ainoa suomenkielinen aikakauslehti. Olen käynyt molemmista lehdistä läpi yhdeksän vuosikerran jokaisen lehden, Eläinsuojeluksesta vuodet 1894–1902 ja Luonnon Ystävästä 1897–1905. Tutkielma osoittaa, että eläinten jako ihmislähtöisesti vahingollisiin ja hyödyllisiin oli 1800-1900-luvun vaihteen Suomessa relevantti. Molemmissa tarkastelemissani lehdissä pidettiin suurimmaksi osaksi itsestään selvänä, että eläimiä tuli tarkastella ihmisen tarpeista käsin. Eläimiä arvotettiin sen mukaan, aiheutuiko niistä ihmiselle hyötyä tai vahinkoa, ja vahingollisia eläimiä saatettiin kuvailla esimerkiksi julmiksi, kun taas hyötyeläimet, varsinkin kotieläimet, esitettiin muita jalompina ja kehittyneempinä. Tämä vastaa kyseiselle ajalle tyypillistä eläinkäsitystä niin suomalaisen kuin brittiläisenkin tutkimuskirjallisuuden mukaan. Etenkin Eläinsuojeluksessa esitettiin kuitenkin myös ihmiskeskeisyyden haastavia näkemyksiä. Eläinsuojeluksessa ihmisen täyttä valtaa yli eläinten haastettiin lähinnä kristinuskon perusteella. Isoa-Britanniaa koskevan tutkimuksen mukaan kristillisten argumenttien käyttö eläinsuojelun perusteena oli yleistä myös siellä, joten Eläinsuojeluksen näkemykset olivat aikanaan tyypillisiä. Eläinsuojelus kirjoitti myös eläinten oikeuksista, mikä oli 1800-luvun kontekstissa merkittävää, mutta ei poikkeuksellista. Eläinten oikeudet sisälsivät Eläinsuojeluksen mukaan oikeuden mahdollisimman hyvään elämään ja kivuttomaan kuolemaan. Luonnon Ystävä ei kirjoittanut eläinten oikeuksista, mutta esitti muutaman kerran, että vahingollisinakin pidettyjä lajeja tulisi luonnontieteellisen mielenkiinnon vuoksi säilyttää täyden hävittämisen sijaan. Näkemys siitä, että lajeilla oli arvoa ihmiselle aiheutuvasta hyödystä tai vahingosta huolimatta, oli siis jo olemassa. Molemmat lehdet osallistuivat myös käynnissä olleeseen keskusteluun siitä, mitä sivistys oli ja miten eläimiin piti suhtautua, edistivät olemassa olevia näkemyksiä ja muokkasivat niitä edelleen. Lehdissä pyrittiin yhdistämään eläinsuojelu ja luonnontiede kansan sivistymiseen, joka oli 1800-luvun lopun julkisessa keskustelussa keskeinen tavoite. Erityisesti lasten ja maalaisten nähtiin tarvitsevan sivistystä, ja oikeanlainen luonto- ja eläinsuhde esitettiin molemmissa lehdissä sivistyneelle yksilölle ja kansalle tärkeänä. Lehdissä esitetyt käsitykset sivistyksestä erosivat kuitenkin toisistaan siinä, pidettiinkö sivistyksen mittarina tunnetta vai tietoa. Eläinsuojelus korosti myötätunnon ja säälin harjoittamista eläinten avulla, Luonnon Ystävä taas eläinten tutkimista ja niitä koskevaa tietoa sekä metsästysurheilua keinona tutustua luontoon ja eläimiin.

Eläinsuojelu on Suomessa yksi kunnan useista lakisääteisistä tehtävistä ja siitä säädetään eläinsuojelulaissa (247/1996). Eläinsuojelulain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lain tarkoituksena on lisäksi edistää eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua. Tämä vaatimus koskee myös viranomaisia. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitkä ovat kunnan lakisääteiset, voimassaolevaan eläinsuojelulakiin perustuvat tehtävät ja toimivalta tehtävien suorittamisessa. Kunnaneläinlääkäri on eläinsuojelulain mukainen eläinsuojelun valvontaviranomainen kunnan alueella. Kunnaneläinlääkärillä on merkittävä rooli kunnan eläinsuojelussa ja hänen tehtäviinsä liittyy useita tärkeitä oikeudellisia kysymyksiä viranomaisten toimivallasta. Tästä johtuen tutkielmassa tarkastellaan myös kunnaneläinlääkärin voimassaolevan eläinsuojelulain mukaisia tehtäviä ja toimivaltaa. Tutkielma on lähinnä oikeusdogmaattinen tutkimus, joka sijoittuu valtionsisäisen julkisoikeuden alaan ja sen sisällä tarkemmin kunnallisoikeuden alaan. Eläinsuojelusta ja eläinsuojeluviranomaisista säädetään myös Euroopan unionin lainsäädännössä, mutta tässä tutkielmassa pääpaino on Suomen kansallisen lainsäädännön tarkastelussa. Tutkielmassa keskitytään kunnan voimassaolevan eläinsuojelulain mukaisiin tehtäviin, mutta tarkastelen myös lyhyesti oikeushistoriallisen tutkimusmenetelmän avulla kansallisen eläinsuojelulain kehittymistä. Tutkielma sisältää oikeustieteellistä pohdintaa eläinten asemasta ja eläimille kuuluvista "oikeuksista". Ihmisten käsitykset eläinten hyvinvoinnista ja eläimille kuuluvasta asemasta ovat muuttuneet vuosien aikana huomattavasti, ja tämä on nähtävissä myös lainsäädännön kehityksessä. Eläinsuojelun valvontaviranomaisorganisaatio on nykyisellään laaja, viranomaisille kuuluvien eläinsuojelullisten tehtävien määrä on kasvanut vuosien aikana ja viranomaisille on annettu entistä enemmän toimivaltaa puuttua eläinsuojelullisiin epäkohtiin. Tästä huolimatta eläinten hyvinvointiin kohdistuu useita ongelmia. Merkittävin niistä on eläinsuojeluviranomaisten resurssien puute ja siitä johtuvat haasteet eläinsuojelun valvonnassa. Eläinsuojelullisten tehtävien hoitamisen käytännöt vaihtelevat kunnittain, normit ja ohjeet kaipaavat päivittämistä, ja eläinsuo-jelun järjestelmää pitäisi kehittää ennaltaehkäisevään suuntaan nykyisen jälkikäteisen valvonnan sijasta.

Ylen tutkivan journalismin ohjelma MOT julkaisi 26.10.2015 videomateriaalia suomalaisilta teurastamoilta. Videoilla näkyy eläinten lisäksi laitosten käytäntöjä ja toimintatapoja, toisin sanoen toimintaa ja toimijoita. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, millä tavalla teurastamista kuvataan videoiden jälkeen ilmestyneissä lehtijutuissa. Teurastamisen represennoinnissa olennaista on videoiden luoma konteksti. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu Norman Fairclough’n kriittiseen diskurssianalyysiin. Kriittisen näkökulman tavoite on muuttaa yhteiskuntaa parempaan suuntaan tuomalla tutkimukseen yhteiskunnallisesti ja poliittisesti relevantteja aiheita ja epäkohtia. Muutoksen saavuttamiseksi tarvitaan muuttuvien valtasuhteiden ja rakenteiden näkyväksi tekemistä. Toisin sanoen tarkastelun kohteena on vallan ilmeneminen diskurssissa ja diskurssin valta.(Pietikäinen 2000, 193–201.) Ani harva suomalainen näkee nykyajassa teurastamista, puhumattakaan tuotantoeläimen teurastamisesta, omin silmin. Tutkimuskysymykseni ovat: Miten teurastamista representoidaan lehtijutuissa? Millaisina toimijoina teurastajat näyttäytyvät? Kenen ääni tulee kuuluviin? Valitsin eri tekstilajien tekstejä yhteensä 11kpl eri lehdistä. Analysoin juttujen otsikoita, teurastamisen ja teurastajien nimeämiskäytäntöjä, sanavalintoja, metaforia ja verbien käyttöä. Diskurssintutkija on kiinnostunut siitä, mitä valintoja on tehty ja mitä jätetty tekemättä, mitä resursseja käytetty ja jätetty käyttämättä, ja myös siitä, mitä näistä valinnoista seuraa. (Pietikäinen & Mäntynen 2009, 70–71.) Tutkimus auttaa ymmärtämään kieltä sosiaalisena toimintana, ja valottaa siihen liittyviä normeja, asenteita ja mielikuvia(Pietikäinen & Mäntynen 2009: 170). Usein asiallinen viestintä välttelee vahvoja sivumerkityksiä sisältäviä sanoja. (Kuiri 2012: 67.) Tämä näkyy aineistossani, jossa teurastajia nimetään ja heihin viitataan suoraan vain vähän. Kun heistä puhutaan, tällöin viitataan esimerkiksi teurastamon työntekijöihin tai työntekijöihin. Teurastaja-sanaa ei juuri käytetä, vaikka se on virallinen ammattinimike. Teurastajien toimintaa kuvataan – silloin kun kuvataan – usein verbikantaisilla substantiiveilla. Passiivin käyttö on erittäin yleistä. Passiivin ja nominalisaation valinnalle yhteistä on se, että niiden avulla hämärretään toiminnan tekijä tai vastuu (Fairclough 1997: 149). Aineistossa mainitaan koko joukko muita asiaan liittyviä toimijoita ja vastuullisia kuin itse teurastajat. Aineistosta nousi esiin muun muassa poikkeuksellisuutta ja ongelmanratkaisua korostava diskurssi, johon liittyy epäusko nähtyä materiaalia kohtaan. Mikäli teurastamoiden ongelmat tunnustetaankin, ne nähdään teknisesti ratkaistaviksi. Toinen keskeinen diskurssi on toimintatapojen ja eläinten kohtelun parantamisen diskurssi, mikä korostaa eläinsuojelullista näkökulmaa. Marginaalisin osuus kuuluu eläintuotantoon kriittisesti suhtautuvalle eläinteollisuus ongelmana -diskurssille. Teurastamisen moraalista aspektia ja psykologista puolta ei juuri valtamedian jutuissa tuotu esiin. Ymmärrystä työn raskaudelle ja teurastamojen kiireelle löytyi sekä toimintatapojen ja eläinten kohtelun parantamisen diskurssista että eläinteollisuus ongelmana -diskurssista.

Tässä pro gradu -tutkielmassa lähestytään yhdysvaltalaisten koirien eläinsuojelijoiden rooliesitykselle luonteenomaista toimintaa, arvoja ja toiminnan tavoitteita. Tutkielmassa tarkastellaan eläinsuojelijan roolin muotoutumista Erving Goffmanin rooliteorian avulla. Tutkielman teoreettismetodologiseksi lähtökohdaksi muodostuivat rooliteorian vaikutelman ja sosiaalisen järjestelmän käsitteet. Sosiaalisen järjestelmän tarkastelussa hyödynnettiin toiminnan muodostumisen kulttuurista aspektia. Teoreettisena lähtökohtana oletetaan eläinsuojelijan rooliin sisältyvän yhtenäisiä normeja, arvoja ja tavoitteita. Nämä vaikuttavat keskeisesti eläinsuojelijan vaikutelman muodostamiseen siitä, millainen toiminta näyttäytyy roolille tyypillisenä ja sosiaalisesti hyväksyttävänä. Goffmanin rooliteorian lähtökohta on, että rooliin sisältyvät tavoitteet sitovat yksilöä toimimaan jatkuvasti tavoitteiden suunnassa ja estävät esiintymästä muunlaisin tavoittein. Analyysiosiossa paneudutaan kahden eri eläinsuojelijan rooliesityksiin ja heille luonteenomaisen toiminnan tarkasteluun. Tutkielmaan valikoituneet eläinsuojelijat lukeutuvat koirien eläinsuojelijoiksi. Ensimmäinen on yksityinen eläinsuojelija, toinen sijaiskodin tarjoaja. Eläinsuojelijoiden roolin muodostumista tarkastellaan rooliin sisältyvän luonteenomaisen toiminnan, arvojen ja tavoitteiden kautta. Aineistossa hyödynnetään teemoittelua, jonka avulla pyritään hahmottamaan yhdysvaltalaisten eläinsuojelijoiden roolin kokonaisvaltaista muodostumista. Eläinsuojelijoiden aineistot on käsitelty eri luvuissa. Lopuksi eläinsuojelijoiden rooleja vertaillaan. Rooliesitysten vertailun avulla yhteenvetoluvussa on pyritty tarkastelemaan Goffmanin rooliteorian ajatusta siitä, että samaan rooliin lukeutuvat voidaan liittää samaan esitysryhmään ja siten luomaan eläinsuojelun toiminnasta yhtenäinen kuva. Näin yksittäiset esitykset muodostavat ryhmävaikutelman, jota voidaan käsitellä itsenäisenä ilmiönä, eli koirien parissa tehtävänä eläinsuojelutyönä. Eläinsuojelijan rooliin liittyy yhtenäisiä arvoja, tavoitteita ja luonteenomaista toimintaa. Huolimatta siitä, että yksityisen eläinsuojelijan ja sijaiskodin tarjoajan roolit ovat lähtökohdiltaan erilaiset, antavat ne kauttaaltaan koirien ympärille nivoutuneesta eläinsuojelutoiminnasta lähes yhtenäisen vaikutelman. Näin on oletettavaa, että koirien eläinsuojelijan rooliin kuuluu tiettyjä normeja ja arvoja. Lemmikkieläinkulttuuri on luonut eläinsuojelijoiden toiminnalle lähtökohtaiset arvot ja normit. Miten roolissa tulee toimia ja millaisia arvoja tulee ihannoida? Koirille katsottiin kuuluvan tiettyjä lemmikkieläinkulttuurin ihanteisiin lukeutuvia oikeuksia. Keskeisesti eläinsuojelijan toiminnassa heijastui koirien yksilöllistäminen ja inhimillistäminen. Keskeinen ero yksityisen eläinsuojelijan ja sijaiskodin tarjoajan roolin tavoitteissa on se, miten laajasti pyritään säätelemään yhteisön käyttäytymistä. Toisin kuin sijaiskodin tarjoajalla yksittäisen eläinsuojelijan keskeinen tavoite oli säädellä muiden toimintaa ja osallistaa ihmisiä koirien parissa tehtävään eläinsuojelutyöhön.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Viime vuosina on yhä useammin käsitelty eläinoikeusrikkomuksia mediassa. Yleinen mielipide eläimiä kohtaan on muuttunut, eläinsuojelu nähdään entistä tärkeämpänä. Korkeasaaren paviaanikohu syntyi vuonna 2004, kun Korkeasaari julkisti lopettavansa eläintarhan paviaanit syyslomien jälkeen. Perustelut olivat moninaiset, mutta paviaanien henkien puolesta näytti syntyvän kansanliike. Keskustelu mediassa ja myös median ulkopuolella oli laajaa ja monitahoista. Kohu paljasti suurelle yleisölle jotain, mihin se ei voinut olla reagoimatta. Tämä tutkielma kysyy millaisia eläinsuojeluasenteita on havaittavissa paviaanikeskustelussa. Toiseksi tutkielma pohtii miksi paviaanikohu syntyi. Erilaisten eläinsuojeluasenteiden esiintymistä tarkastellaan artikkeliaineiston avulla. Aineisto koostuu 38:sta Helsingin Sanomissa julkaistusta paviaanikohua koskevasta artikkelista ja mielipidekirjoituksesta. Aineisto on analysoitu diskurssianalyyttisin menetelmin, subjektipositioiden tarkastelun kautta. Tutkimuksessa havaitaan, että paviaanikeskustelu näyttäytyy neuvotteluna eläinten oikeuksista: Mitä ne ovat ja kuka ne saa määritellä. Keskustelu näyttää olevan diffuusissa tilassa, yleistä konsensusta eläinten oikeuksista ei synny eikä keskustelu eläinoikeuskäsitysten muuttumisesta huolimatta vaikuta radikaalin eläinoikeusideologian levittäytymiseltä. Erilaisia positioita kuitenkin jäsentyy - eläimen inhmillistämisen, eläimellistämisen sekä esineellistämisen tendenssit näkyvät selkeästi aineistossa. Eläinsuojeluasenteet näyttävät jakautuvan sentimentaaliseen, moralistiseen, neo-darwinistiseen ja esineellistävään. Eri tahojen argumentaatio ei kuitenkaan muodosta koherentteja kokonaisuuksia vaan koostuu eri asenteiden suhteista. Kuitenkin diffuusinkin keskustelun, mediakohun, muutosvoima on valtava. Paviaanit säästyvät, ”tappouhasta syntyneen kohun ansiosta”. Keskustelussa näyttäytyvät myös nykyisen eläinsuhteemme ristiriitaiset piirteet. Eläimen elämää halutaan suojella, mutta toisaalta eläin voidaan inhimillistää tai esineellistää katsomisen kohteeksi. Vahvana näyttäytyy myös luonnon-/lajiensuojelun sekä eläinsuojelun välinen ristiriita. Ensin mainittu ei huomioi eläinyksilöiden kohtaloita. Keskustelussa ei myöskään laajemmin kyseenalaisteta eläinten pitkälle vietyä hyväksikäyttöä yhteiskunnassamme. Eläinoikeusrikkomuksien julkistamisesta näyttää kuitenkin syntyvän helposti keskustelua vahvalla latauksella. Eläinten oikeudet kiinnostavat ihmisiä, mutta niiden määritelmä neuvotellaan tapauskohtaisesti.

Ehkä minun pitäisi eläinten oikeuksista puhuttaessa jättää kenttä jo tykkänään kotitekoisille oikeusfilosofeille. Heitä kun tuntuu kovasti kuumottavan epäilyni siitä, että eläimillä ei juridisessa mielessä ole oikeuksia. Kiusaus oikaista muutama alkeellinen väärinymmärrys on kuitenkin liian suuri, jotta jättäisin tilaisuuden käyttämättä.

Professori Aulis Aarnio tarjoaa vastauksessaan (Tieteessä tapahtuu 4/2005) keskusteluun eläinten oikeuksista lyhyttä kurssia oikeusajattelun perusteista. Kuitenkin hän itse käyttä käsitettä oikeus aivan liian suppeasti, ikä n kuin oikeudet olisivat sama asia kuin oikeustoimikelpoisuus.

Tieteessä tapahtuu -lehdessä on avattu keskustelu eläinten oikeuksista. Aulis Aarnio kirjoittaa suurella paatoksella, näennäisesti muka kumoten eläinoikeuksia. Keskustelu on vain jo käyty monesti ennenkin, ja nämä väitteet on jo moneen kertaan kumottu lukuisissa julkaisuissa aina 1800-luvulta alkaen.

Professori Aulis Aarnio pyrkii todistelemaan, ettei eläimillä voi olla oikeuksia juridisesti sen kummemmin kuin moraalisestikaan (Tieteessä tapahtuu 2/2005) . Oikeudet olisi kuitenkin nähtävä erikseen juridisena, filosofisena ja yleisenä (yhteiskunnallisena ja poliittisena) käsitteenä. Vasta silloin voimme pohtia mielekkäästi, voiko eläimillä olla oikeuksia, pitäisikö niillä olla oikeuksia ja jos, niin millaisia noiden oikeuksien tulisi olla.

Pirita Juppi tutki väitöskirjassaan eläinoikeusliikkeen suomalaisessa sanomalehdistössä saamaa julkisuutta. This study explores the media coverage of the Finnish animal rights movement. The focus is on the contesting representations constructed in various discourses by various participants of newspaper texts. The data consists of 1204 news and other journalistic items collected from nine Finnish national and regional newspapers between 1995 and 2000. The study draws on different disciplines, such as media studies, sociology and political science. The methodological approach combines quantitative and qualitative methods within the framework of critical discourse analysis. The quantitative content analysis shows that several participants have participated in defining the animal rights movement. Police officials are the predominant definer of the movement. Other prominent participants are animal rights activist themselves, fur farmers and the juridical system. Journalists also have a very significant role in defining and representing the movement, not only in editorial items, but also in news texts.Using discourse analysis seven discourses constructing differing representations of animal rights movement could be distinguished. Demonizing, trivializing and criminalizing discourses were predominant, whereas patronizing, legitimizing, exoticizing and politicizing discourses were relatively uncommon. Therefore the movement was most of the time stigmatized as a threat to society, as vandalism or as criminality.The discursive struggle resulted in an intense and emotional mass-mediated social reaction, which can be interpreted as a moral panic. To counter the symbolic threat posed by the radical movement the boundaries and the moral order of the community were reinforced symbolically by defining activists as “others”, opposed to “us”, or legitimate society.