Modernin, sivistyneen suomalaisen eläinsuhde: Keskustelu Eläinsuojelus- ja Luonnon Ystävä -lehdissä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa

Ihmisen suhde eläimeen on puhuttanut aina; koko ihmisyyden määritelmäkin perustuu pitkälti erolle eläimiin verrattuna. Eläinsuhde ei myöskään ole rakentunut tyhjästä, vaan siihen vaikuttavat erilaiset historialliset prosessit. Tutkielmani tarkoitus on selvittää, kuinka 1800-1900-lukujen vaihteen modernistuvassa Suomessa pohdittiin ja luotiin ihmisen ja eläimen suhdetta. Kysyn tutkielmassani ensinnäkin sitä, millaista suhdetta ihmisen ja eri eläinlajien välille rakennettiin, sekä sitä, kuinka eläinsuhde ja kansansivistys liitettiin yhteen ja millaisia eri näkemyksiä ”sivistyksen” sisällöstä esitettiin: millainen oli sivistyneen suomalaisen suhde eläimiin? Lähdeaineistona olen käyttänyt kahta aikakauslehteä, jotka käsittelivät eläimiä ja ihmisen suhdetta niihin. Eläinsuojelus: Suomen eläinsuojelusyhdistysten aikakauskirja alkoi ilmestyä vuonna 1894 (ensimmäiset kaksi vuotta lehti ilmestyi nimellä Oikeutta kaikille) ja oli tuolloin ainoa suomenkielinen, aikuislukijoille suunnattu eläinsuojelulehti. Luonnon Ystävä: yleistajuinen luonnontieteellinen aikakauslehti alkoi ilmestyä vuonna 1897, ja oli myös aikanaan alansa ainoa suomenkielinen aikakauslehti. Olen käynyt molemmista lehdistä läpi yhdeksän vuosikerran jokaisen lehden, Eläinsuojeluksesta vuodet 1894–1902 ja Luonnon Ystävästä 1897–1905. Tutkielma osoittaa, että eläinten jako ihmislähtöisesti vahingollisiin ja hyödyllisiin oli 1800-1900-luvun vaihteen Suomessa relevantti. Molemmissa tarkastelemissani lehdissä pidettiin suurimmaksi osaksi itsestään selvänä, että eläimiä tuli tarkastella ihmisen tarpeista käsin. Eläimiä arvotettiin sen mukaan, aiheutuiko niistä ihmiselle hyötyä tai vahinkoa, ja vahingollisia eläimiä saatettiin kuvailla esimerkiksi julmiksi, kun taas hyötyeläimet, varsinkin kotieläimet, esitettiin muita jalompina ja kehittyneempinä. Tämä vastaa kyseiselle ajalle tyypillistä eläinkäsitystä niin suomalaisen kuin brittiläisenkin tutkimuskirjallisuuden mukaan. Etenkin Eläinsuojeluksessa esitettiin kuitenkin myös ihmiskeskeisyyden haastavia näkemyksiä. Eläinsuojeluksessa ihmisen täyttä valtaa yli eläinten haastettiin lähinnä kristinuskon perusteella. Isoa-Britanniaa koskevan tutkimuksen mukaan kristillisten argumenttien käyttö eläinsuojelun perusteena oli yleistä myös siellä, joten Eläinsuojeluksen näkemykset olivat aikanaan tyypillisiä. Eläinsuojelus kirjoitti myös eläinten oikeuksista, mikä oli 1800-luvun kontekstissa merkittävää, mutta ei poikkeuksellista. Eläinten oikeudet sisälsivät Eläinsuojeluksen mukaan oikeuden mahdollisimman hyvään elämään ja kivuttomaan kuolemaan. Luonnon Ystävä ei kirjoittanut eläinten oikeuksista, mutta esitti muutaman kerran, että vahingollisinakin pidettyjä lajeja tulisi luonnontieteellisen mielenkiinnon vuoksi säilyttää täyden hävittämisen sijaan. Näkemys siitä, että lajeilla oli arvoa ihmiselle aiheutuvasta hyödystä tai vahingosta huolimatta, oli siis jo olemassa. Molemmat lehdet osallistuivat myös käynnissä olleeseen keskusteluun siitä, mitä sivistys oli ja miten eläimiin piti suhtautua, edistivät olemassa olevia näkemyksiä ja muokkasivat niitä edelleen. Lehdissä pyrittiin yhdistämään eläinsuojelu ja luonnontiede kansan sivistymiseen, joka oli 1800-luvun lopun julkisessa keskustelussa keskeinen tavoite. Erityisesti lasten ja maalaisten nähtiin tarvitsevan sivistystä, ja oikeanlainen luonto- ja eläinsuhde esitettiin molemmissa lehdissä sivistyneelle yksilölle ja kansalle tärkeänä. Lehdissä esitetyt käsitykset sivistyksestä erosivat kuitenkin toisistaan siinä, pidettiinkö sivistyksen mittarina tunnetta vai tietoa. Eläinsuojelus korosti myötätunnon ja säälin harjoittamista eläinten avulla, Luonnon Ystävä taas eläinten tutkimista ja niitä koskevaa tietoa sekä metsästysurheilua keinona tutustua luontoon ja eläimiin.