Search

An organism's energy budget is strongly related to resource consumption, performance, and fitness. Hence, understanding the evolution of key energetic traits, such as basal metabolic rate (BMR), in natural populations is central for understanding life-history evolution and ecological processes. Here we used quantitative genetic analyses to study evolutionary potential of BMR in two insular populations of the house sparrow (Passer domesticus). We obtained measurements of BMR and body mass (Mb) from 911 house sparrows on the islands of Leka and Vega along the coast of Norway. These two populations were the source populations for translocations to create an additional third, admixed ‘common garden’ population in 2012. With the use of a novel genetic group animal model concomitant with a genetically determined pedigree, we differentiate genetic and environmental sources of variation, thereby providing insight into the effects of spatial population structure on evolutionary potential. We found that the evolutionary potential of BMR was similar in the two source populations, whereas the Vega population had a somewhat higher evolutionary potential of Mb than the Leka population. BMR was genetically correlated with Mb in both populations, and the conditional evolutionary potential of BMR (independent of body mass) was 41% (Leka) and 53% (Vega) lower than unconditional estimates. Overall, our results show that there is potential for BMR to evolve independently of Mb, but that selection on BMR and/or Mb may have different evolutionary consequences in different populations of the same species. peerReviewed

Although ethical questions are at the core of more-than-human geographies, more attention needs to be paid on researchers’ ethical responsibilities to more-than-human research subjects in social scientific research. In this paper I critically analyze my empirical work on Finnish dairy farms from the perspective of multispecies research ethics. I suggest that the concept of care is useful in understanding more-than-human research ethics. Attending to the needs of others can work as a starting point for making difficult ethical decisions in the field. However, in contested moments, different needs are often in conflict. Here, situated ethical responses might be needed in relation to the practices of fieldwork, for example to avoid causing harm to research subjects. Importantly, researchers have to care for their research subjects also through their analysis; addressing the questions related to research ethics also in terms of knowledge politics. When the ethics of care is complemented with the notion of ethics of exclusion, it has potential to tease out broader responsibilities both in interactions and knowledge about other animals and more-than-human research settings.

The aim of this essay is to address the challenges and problems in communicating with horses and interpreting their communication in everyday handling and training situations. We seek ways to learn more about equine communication and agency in the prevention of cruelty against animals and in enhancing animal welfare. We ask how it would be possible to learn to read the subtle signs of equine communication and agency in a sensible, sensitive, and ethical way to increase the health and wellbeing of horses that humans interact with. We have placed this theoretical examination in a multidisciplinary framework that consists of humananimal studies, feminist posthumanities, cultural and literary studies, and equine social science, as well as applied insights from, for example, discussions on power, ethics, and politics. Our emphasis is on the need for situated knowledges, among scientific and tacit knowledges, in order to ‘become with’ a horse in a relationship based on mutual communication and trust. These different types of knowledges are central to an ‘animal politics’ that is organised politically on behalf of animals and motivated by an ethics of care and responsibility, echoing recent requests for a relational ethics in interactions with animals in multispecies societies and more-than-human worlds.

In species with separate sexes, females and males often differ in their morphology, physiology and behaviour. Such sex-specific traits are functionally linked to variation in reproductive competition, mate choice and parental care, which have all been linked to sex roles. At the 150th anniversary of Darwin's theory on sexual selection, the question of why patterns of sex roles vary within and across species remains a key topic in behavioural and evolutionary ecology. New theoretical, experimental and comparative evidence suggests that variation in the adult sex ratio (ASR) is a key driver of variation in sex roles. Here, we first define and discuss the historical emergence of the sex role concept, including recent criticisms and rebuttals. Second, we review the various sex ratios with a focus on ASR, and explore its theoretical links to sex roles. Third, we explore the causes, and especially the consequences, of biased ASRs, focusing on the results of correlational and experimental studies of the effect of ASR variation on mate choice, sexual conflict, parental care and mating systems, social behaviour, hormone physiology and fitness. We present evidence that animals in diverse societies are sensitive to variation in local ASR, even on short timescales, and propose explanations for conflicting results. We conclude with an overview of open questions in this field integrating demography, life history and behaviour. © 2022 The Authors. Biological Reviews published by John Wiley & Sons Ltd on behalf of Cambridge Philosophical Society.

Kirja arvio Tuomas Räsäsen ja Nora Schuurmanin teoksesta Kanssakulkijat – Monilajisten kohtaamisten jäljillä. Kustantaja Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki, 2020. (402 s.)

Our current path towards deepening ecological crises is increasingly recognised, yet education has been slow to respond to the need to address the root causes driving us further down this path of unsustainability and destruction, namely hierarchical anthropocentrism. This study explores how we might move towards an educational reform for interspecies sustainability, grounded in the understanding that a just multispecies coexistence and sustainable futures require disrupting violence against other animals and attending to the creation of spaces of peace (within and beyond education). The overarching aim of this study is to explore through a multi-angle approach the occlusions and openings for attending to the ways in which (educational) violence(s) are (re)produced in formal education and how we might understand animals as stakeholders in education, sustainability and in our multispecies communities, and thus move towards an educational reform for interspecies sustainability. This overarching aim is elaborated by a set of sub questions and objectives. The first objective is to examine the ways in which human-animal relations are socially constructed. The second objective is to assess how animals are addressed in (and affected by) educational policies related to sustainability, consumption and curriculum. The third objective is to explore the openings offered by animal-inclusive educational frameworks and how they might propel us forward in educating for interspecies sustainability. These objectives are explored by using cows and the dairy industry as a case example, given the stronghold the dairy industry continues to have in the (Finnish) education system. Finally, the fourth objective is to inquire how humane educators are facilitating the implementation of animal-inclusive pedagogies. Overall, this study seeks to explore how, with effective alliances, we might move beyond the current impasse of a politics of unsustainability, which is inherently a multidimensional, interdisciplinary, intergenerational and interspecies endeavour. Tiivistelmä Nykyinen kestämätön tiemme kohti syvenevää ekologista kriisiä on laajalti tunnistettu, mutta siirtyminen pois tältä polulta puuttumalla sen perimmäisiin syihin — erityisesti hierarkkiseen ihmiskeskeisyyteen — on ollut hidasta; näin myös kasvatuksessa. Tämä tutkimus pyrkii selvittämään sellaisen kouluihin sijoittuvan uudistumisen mahdollisuuksia, joka perustuisi lajienväliseen, eli monilajiseen kestävyyteen, jossa myös muunlajiset eläimet huomioitaisiin ja tunnistettaisiin yhteisöjemme jäseninä ja edunhaltijoina. Monilajinen kestävyys perustuu ymmärrykseen siitä, että myös muunlajisilla eläimillä on oikeus omaan elämäänsä ja heillä on itseisarvo. On tärkeä kartoittaa millä tavoin myös kasvatuksessa voitaisiin pyrkiä luomaan kunnioittavampaa ja kestävämpää monilajista yhteiseloa. Tämä edellyttää kriittistä tarkastelua siitä, millä tavoin nykyinen kasvatus- ja koulujärjestelmä ylläpitää ja normalisoi hierakkista ihmiskeskeisyyttä, jonka myötä saatetaan luoda ja normalisoida hyväksikäyttöön perustuvia ihmis-eläinsuhteita. Tätä kokonaisvaltaista tavoitetta tarkastellaan moniulotteisen tutkimuksen kautta. Ensimmäisenä tavoitteena on kartoittaa ihmis-eläinsuhteiden sosiaalisen rakentumisen ulottuvuuksia. Toisena tavoitteena on tarkastella eläinten asemaa eri koulutuspoliittisissa säädöksissä, jotka osittain muovaavat kasvatuksen pohjaa ja rakenteita. Kolmantena tavoitteena on tarkastella erilaisten eläimiä huomioivien kasvatusmallien mahdollistamia avauksia, joiden kautta lähestyä eläimiä kunnioittavammista näkökulmista ja luoda pohjaa monilajiselle tulevaisuudelle. Näitä vaiheita kartoitetaan käyttämällä lehmiä ja maitoteollisuutta esimerkkinä suomalaisen kouluinstituution ja eläinten hyötykäytön pitkästä ja yhteenkietoutuneesta historiasta. Neljäntenä tavoitteena on selvittää millä tavoin niin sanottua eläimiä huomioivaa kasvatusta on lähdetty toteuttamaan muodollisen kasvatuksen ulkopuolella humaanisen kasvatuksen (engl. humane education) toimijoiden kokemuksia kartoittaen. Kokonaisuudessaan tämä tutkimus pyrkii luonnostelemaan kuinka liittoumien (engl. effective allliances), eli erilaisten yhteistyöverkostojen avulla, voisimme siirtyä nykyisen kestämättömän politiikan ja käytäntöjen umpikujan yli kohti monilajista kestävää tulevaisuutta.

Kesytettyjä eläimiä turvaamaan on luotu lainsäädäntöä ja erilaisia sopimuksia, mutta keskustelu on viime vuosien aikana kääntynyt myös kohti luonnonvaraisia eläimiä. Mitä tulisi ajatella eläinten kärsimyksestä luonnossa? Tämän artikkelin tarkoituksena on esitellä luonnonvaraisten eläinten kärsimyksen etiikasta käytävää keskustelua.

Antibiotics have long been used in the raising of animals for agricultural, industrial or laboratory use. The use of subtherapeutic doses in diets of terrestrial and aquatic animals to promote growth is common and highly debated. Despite their vast application in animal husbandry, knowledge about the mechanisms behind growth promotion is minimal, particularly at the molecular level. Evidence from evolutionary research shows that immunocompetence is resource-limited, and hence expected to trade off with other resource-demanding processes, such as growth. Here, we ask if accelerated growth caused by antibiotics can be explained by genome-wide trade-offs between growth and costly immunocompetence. We explored this idea by injecting broad-spectrum antibiotics into wood tiger moth (Arctia plantaginis) larvae during development. We follow several life-history traits and analyse gene expression (RNA-seq) and bacterial (r16S) profiles. Moths treated with antibiotics show a substantial depletion of bacterial taxa, faster growth rate, a significant downregulation of genes involved in immunity and significant upregulation of growth-related genes. These results suggest that the presence of antibiotics may aid in up-keeping the immune system. Hence, by reducing the resource load of this costly process, bodily resources may be reallocated to other key processes such as growth.

TIIVISTELMÄ: Ei-inhimilliset eläimet osana aatedraaman rakentumista Laura Ruohosen näytelmissä Lintu vai kala, Kuningatar K ja Luolasto Artikkelissani tutkin näytelmäkirjailija Laura Ruohosen kolmea nykynäytelmää aatedraaman rakentumisen näkökulmasta. Aatedraama on perinteisesti määritelty tiettyä aatetta ajavaksi tai tähdentäväksi näytelmäksi, joka pyrkii tarjoamaan jonkun ratkaisun johonkin yhteiskunnalliseen ongelmaan. Biologitaustaisen Ruohosen näytelmissä aatteellisuus nousee ihmisen ja ympäristön suhteen kriittisestä käsittelystä. Eläimiin ja luontoon liittyvät viittaukset ovat tyypillistä Ruohosen poetiikkaa. Hänen näytelmissään eläimiä esiintyy pääasiassa dialogeissa ja monologeissa, joista käytän käsitettä eläinpuhe. Kysyn artikkelissani: mitä eläinpuheet kertovat ihmisen ja eläimen suhteesta ja itse eläimistä sekä minkälaista eläinfilosofiaa näytelmät toteuttavat? Eläinfilosofiassa tarkastellaan eläimiin liittyviä filosofisia kysymyksiä, joissa eläin on ensisijainen tutkimuksen kohde eikä pelkkä väline ihmisyyden määrittämisessä. Osa eläinfilosofioita painottaa ihmisen ja eläimen samanlaisia piirteitä ja eettisiä kysymyksiä, kun taas osa korostaa sekä ihmisen että eläimen erityisyyttä ja erilaisuutta. Kolmas suunta lähtee siitä, että ihminen on eläin ja se pyrkii purkamaan ihmiskeskeisiä käsityksiä ja rakenteita. Näytelmien eläinpuheet painottuvat kussakin näytelmässä hiukan eri tavalla, vaikka myös yhteisiä piirteitä löytyy, kuten runsas luonnontieteellinen eläintietous. Lintu vai kala -näytelmässä korostuu eläinten suojeluun ja hyötykäyttöön liittyvät eettiset kysymykset. Ihmisen toiminnan kritisointi onkin yksi tyypillinen juonne Ruohosen näytelmissä. Kuningatar K:ssa eläinpuheet haastavat pohtimaan ihmisen ja eläimen samankaltaisuutta ja toisaalta myös erityisyyttä sekä sukupuolen monimuotoisuuden kysymyksiä. Eläin näyttäytyy aktiivisena toimijana ihmisen kohtaamisessa ja saa aikaan muutoksen. Luolaston eläinpuheissa korostuu ihmisen ja eläimen samankaltaisuus, ja toisaalta se, että ihminen unohtaa olevansa eläin toisten joukossa. Näytelmässä vihjataan mahdolliseen eläinten ja ihmisen sukupuuttoon, jollei ihminen muuta toimiaan. Eläinten näkökulma voi avata myös uusia mahdollisuuksia ongelmatilanteisiin. Aatedraaman näkökulmasta näytelmien eläinpuheet ja eläinten toiminta tuovat ihmisen ja luonnon suhteen tarkasteluun erilaisia eläinfilosofisia ulottuvuuksia. Kussakin näytelmässä eläimet herättävät erilaisia tunteita (affektiivinen empatia), toisaalta näytelmissä on luonnontieteellistä eläintietoutta, joka haastaa myös reflektoimaan omia eläinkäsityksiään ja uskomuksiaan (reflektiivinen empatia). Kaikissa näytelmissä ihmisen ja eläimen välille syntyy jännite, joka tuo mukanaan poliittisen ulottuvuuden. Ruohonen tuntuu painottavan, että ihminen on yksi eläin muiden joukossa. Toisaalta ihmisellä on myös suuri vastuu muista eläimistä ja elämän jatkumisesta maapallollamme.

Dog owners’ understanding of the daily behaviour of their dogs may be enhanced by movement measurements that can detect repeatable dog behaviour, such as levels of daily activity and rest as well as their changes. The aim of this study was to evaluate the performance of supervised machine learning methods utilising accelerometer and gyroscope data provided by wearable movement sensors in classification of seven typical dog activities in a semi-controlled test situation. Forty-five middle to large sized dogs participated in the study. Two sensor devices were attached to each dog, one on the back of the dog in a harness and one on the neck collar. Altogether 54 features were extracted from the acceleration and gyroscope signals divided in two-second segments. The performance of four classifiers were compared using features derived from both sensor modalities. and from the acceleration data only. The results were promising; the movement sensor at the back yielded up to 91 % accuracy in classifying the dog activities and the sensor placed at the collar yielded 75 % accuracy at best. Including the gyroscope features improved the classification accuracy by 0.7–2.6 %, depending on the classifier and the sensor location. The most distinct activity was sniffing, whereas the static postures (lying on chest, sitting and standing) were the most challenging behaviours to classify, especially from the data of the neck collar sensor. The data used in this article as well as the signal processing scripts are openly available in Mendeley Data, https://doi.org/10.17632/vxhx934tbn.1. publishedVersion

This chapter discusses the reception of the Aristotelian concept of ‘political animal’ in thirteenth and fourteenth century Latin philosophy. Aristotle thought that there are other political animals besides human beings, and his idea of what it means to be a political animal was partially based on biological needs and desires that lead animals to live together. By analysing what medieval philosophers thought of other political animals - such as ants, bees, and cranes - and of the biological basis of the political nature of humans, the chapter elaborates on the precise meaning of the concept of political animal. It is argued that biological aspects play a significant role in medieval views, but at the same time medieval authors tend to distance human beings from other political animals by emphasising rationality, choice, and language as central factors for the social and political life. peerReviewed

Mining and related industries are a major source of metal pollution. In contrast to the well-studied effects of ex-posure to metals on animal physiology and health, the impacts of environmental metal pollution on the gut mi-crobiota of wild animals are virtually unknown. As the gut microbiota is a key component of host health, it is important to understand whether metal pollution can alter wild animal gut microbiota composition. Using a combination of 16S rRNA amplicon sequencing and quantification of metal levels in kidneys, we assessed whether multi-metal exposure (the sum of normalized levels of fifteen metals) was associated with changes in gut microbiota of wild bank voles (Myodes glareolus) from two locations in Finland. Exposure to increased metal load was associated with higher gut microbiota species diversity (alpha-diversity) and altered community composition (beta-diversity), but not dispersion. Multi-metal exposure and increased levels of several metals (Cd, Hg, Pb and Se) were associated with differences in the abundance of microbial taxa, especially those within the families Clostridiales vadinBB60 group, Desulfovibrionaceae, Lachnospiraceae, Muribaculaceae and Ruminococcaceae. Our data indicate that even low-level metal pollution can affect the diversity of microbiota and be associated with deterministic differences in composition of host gut microbiota in wild animal populations. These findings highlight the need to study a broader range of metals and their cocktails that are more representative of the types of environmental exposure experienced by wild animals. (c) 2021 The Authors. Published by Elsevier B.V. This is an open access article under the CC BY license (http:// creativecommons.org/licenses/by/4.0/).

Tässä tutkielmassa tarkastelen toisiin ihmisiin, muihin lajeihin ja ympäristöön kohdistuvaan empatiaan kasvattamista 1.–6. luokkien oppikirjoissa. Lähestyn aineistoa sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta suhtautuen siihen osana kasvatuksen todellisuuden rakentumista. Analyysimenetelmänä tutkielmassa toimii diskurssianalyysi, jonka avulla kielen sosiaalisia merkityksiä saadaan nostettua esille tunnistamalla kielenkäytössä esiintyviä puhetapoja. Tutkielman tavoitteena on tuoda näkyväksi niitä kielenkäytön tapoja, joilla luodaan merkityksiä puheen kohteena oleville asioille ja tarkastella niiden merkitystä todellisuuden rakentumisessa. Empatiakyky on joustava, opeteltavissa oleva taito, joka kuuluu osana prososiaalisen käyttäytymisen kokonaisuuteen. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (POPS 2014) empatiakasvatukseen viittaavaa sisältöä, kuten ohjaamista tunnetaitoihin ja toisen näkökulman huomioimiseen, löytyy useiden oppiaineiden sisällöistä. Tämän tutkielman aineisto muodostuu elämänkatsomustiedon, historian, uskonnon, yhteiskuntaopin ja ympäristöopin oppiaineiden oppikirjoista ja -materiaaleista, jotka ovat tällä hetkellä käytössä olevan opetussuunnitelman mukaisia. Tutkielman aineistosta nousi esille neljä empatiaan kasvattamisen kannalta merkityksellistä diskurssia. Hyvän diskurssi rakentaa prososiaalisesta käyttäytymisestä kuvaa hyvän ihmisen ominaisuutena. Hyvä ihminen on toiselle hyvä kaveri: auttaa, lohduttaa, kannustaa ja on empaattinen. Hyvyyteen kuuluu myös myötätunnon ja auttamishalun kohdistuminen maantieteellisesti kauempana asuviin avun tarpeessa oleviin ihmisiin. Vaikuttamisen ja vastuun diskurssilla korostetaan jokaisen mahdollisuuksia ja velvollisuuksia olla mukana suojelemassa ympäristöä ja tehdä arjessa ympäristön kannalta parempia valintoja. Diskurssi tuottaa oppilaista käsitystä aktiivisina ja vastuuntuntoisina toimijoina. Vaikuttamiskeinoja käsittelevään puheeseen ei oteta mukaan ruoantuotannon ympäristövaikutuksia. Eriarvoistamisen diskurssi jakautuu eläintuotannon normaalistamisen diskurssiin ja huolenpidon diskurssiin. Normaalistamisen diskurssi rakentaa karjataloudesta kuvaa arkipäiväisenä, kyseenalaistamattomana ruoantuotannon menetelmänä ja jättää eläimet objektin rooliin. Huolenpidon diskurssissa arvostava ja välittävä puhe kohdistuu lemmikkieläimiin ja uhanalaisiin eläimiin. Historiallisen havainnoitsijan diskurssissa rakennetaan menneisyyden ihmisistä kuvaa tapahtumien ja elämänkulun sivustaseuraajina.

Eläinten hyödyntäminen ihmisten hyvinvoinnin tukena on kasvattanut viime vuosikymmeninä suosiotaan. Eläinavusteiset interventiot sekä ammattilaisten että vapaaehtoisten toteuttamina ovat saaneet yhä enemmän näkyvyyttä mediassa, ja alustavat tutkimustulokset puhuvat merkittävien hyvinvointihyötyjen puolesta. Koira on edelleen selvästi yleisin terapiaeläin, ja sosiaalisena, ihmiseen kontaktia ottavana eläimenä sillä onkin paljon annettavaa vuorovaikutussuhteen osapuolena. Terapiakoira ei työskentele itsenäisesti, vaan sen työparina toimii aina ihminen, koiran ohjaaja. Koiran ja ohjaajan välinen kaksisuuntainen vuorovaikutus on keskeinen elementti eläinavusteisissa interventioissa. Tähän vuorovaikutukseen ja sitä kautta eläinavusteisten interventioiden onnistumiseen vaikuttavat suuresti ohjaajan käsitykset koirasta. Onko koira ärsykkeisiin passiivisesti reagoiva olento vai kenties mielellinen toimija, jolla on omanlaisensa persoona? Tässä sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielmassa tutkin sitä, millaisten teemojen kautta koiran mieli ja minuus nousevat esille terapiakoirien ohjaajien kirjoituksissa. Itse keräämäni aineisto muodostuu kolmestatoista tekstistä. Vastaajat olen rekrytoinut Facebookin kautta. He edustavat erilaisia ammattimaisia ja vapaaehtoisia eläinavusteisuuden muotoja. Metodina toimii teema-analyysi. Lähestymistapani on teorialähtöinen, ja teemoittelua ohjaa Leslie Irvinen teoria koiran ydinminuudesta. Irvinen teoria kumpuaa symbolisen interaktionismin modernisoiduista tulkinnoista, joissa myös eläin nähdään kykenevänä mielelliseen vuorovaikutukseen, vaikkei sillä ole valmiuksia käyttää kieltä. Myös mielen tekemisen käsite on keskeisessä roolissa. Tulkitsen analyysissani minuuden osa-alueista kirjoittamisen mielen tekemiseksi koiralle. Analyysini pääteemat ovat ydinminuuden teorian mukaiset toimijuus, koherenssi, affektiivisuus sekä elämänhistoriallinen muisti. Pääteemojen sisältä olen muodostanut tarkempia, mahdollisesti juuri eläinavusteisille interventioille tyypillisiä alateemoja, joiden kautta tulkitsen terapiakoirien ohjaajien tekevän koiran mieltä ja minuutta. Koherenssi näyttäytyi tekstimuotoisessa aineistossani muiden pääteemojen taustalla olevana perusedellytyksenä sille, että koirasta voidaan kirjoittaa mielellisenä toimijana. Koiran toimijuuden ja affektiivisuuden merkitys näytti korostuvan eläinavusteisten interventioiden kontekstissa, mutta myös elämänhistoriallisen muistin kautta jäsennettiin koiran mieltä ja minuutta. Keskeiseen rooliin muodostamissani alateemoissa nousivat erityisesti ihmisen ja koiran välinen kaksisuuntainen vuorovaikutussuhde, koiran hyvinvointi ja soveltuvuus eläinavusteisiin interventioihin sekä koiran erityisyys vuorovaikutuskumppanina. Koirasta kirjoitettiin aktiivisesti vuorovaikutukseen osallistuvana toimijana, jolla on persoonalliset tavat tuntea ja osoittaa tunteita sekä kyky muistaa merkitykselliset ihmiset ja tapahtumat.

The hierarchical human-centric paradigm has been criticized by various movements of posthuman philosophy because this paradigm forgets and dismisses nonhuman beings and entities: animals, nature, objects, and technology. When I developed a course called ‘Education and Adaptations of Animal Studies’ for university students in 2015, I learned two lessons in practice. First, many humans, pedagogues, and academics want to hold on to their anthropocentric worldview that separates them from other species. Second, in pedagogical practices humans prefer to avoid confronting the violence they do toward animals. In this article, I reflect on these two lessons learned and consider what they tell us about the dichotomies, anthropocentrism, and speciesism visible in pedagogical practices. I also discuss how posthuman pedagogy and posthuman ethics can help us ask uneasy questions that fracture the uncertain conception of human superiority. peerReviewed

Animals from many taxa, from snakes and crabs to caterpillars and lobsters, change appearance with age, but the reasons why this occurs are rarely tested.We show the importance that ontogenetic changes in coloration have on the camouflage of the green shore crabs (Carcinus maenas), known for their remarkable phenotypic variation and plasticity in colour and pattern.In controlled conditions, we reared juvenile crabs of two shades, pale or dark, on two background types simulating different habitats for 10 weeks.In contrast to expectations for reversible colour change, crabs did not tune their background match to specific microhabitats, but instead, and regardless of treatment, all developed a uniform dark green phenotype. This parallels changes in shore crab appearance with age observed in the field.Next, we undertook a citizen science experiment at the Natural History Museum London, where human subjects (“predators”) searched for crabs representing natural colour variation from different habitats, simulating predator vision.In concert, crabs were not hardest to find against their original habitat, but instead, the dark green phenotype was hardest to detect against all backgrounds.The evolution of camouflage can be better understood by acknowledging that the optimal phenotype to hide from predators may change over the life history of many animals, including the utilization of a generalist camouflage strategy. A plain language summary is available for this article.

Artikkeli käsittelee kotimaisessa kirjallisuudessa toistuvaa piirrettä kuvata ihmislapsia toislajisina eläiminä. Artikkeli pohtii eläinkuvausten lukemisen mahdollisuuksia neljässä, keskenään erilaisessa 2000-luvulla julkaistussa teoksessa. Anu Silfverbergin esseekokoelmaaÄitikortti – kirjoituksia lisääntymisestä(2013), Rosa Meriläisen ja Simo Frangénin päiväkirjamuotoista teosta Nollasta ykköseksi(2007) sekä Pauliina Rauhalan romaania Taivaslaulu(2013) ja Riina Katajavuoren romaania Lahjat(2004) yhdistää niissä toistuva ihmisvauvojen ja -lasten kuvaaminen monenlaisina eläiminä, susista silkkiuikkuihin ja kolibreista sammakoihin. Perinteinen representaatiokeskeinen tulkintakehys tarjoaa eläinkuvausten lukemiselle selkeän kehikon, joka kuitenkin saattaa jättää eläinkuvauksissa olennaisen ihmiskäsityksen haurauden lukematta keskittyessään toislajisiin eläimiin kuvaajan ja kuvattavan eron symboleina. Posthumanistinen, toislajisten eläinten materiaalisuuteen ja vaikuttavuuteen keskittyvä lukemisen metodi ei myöskään sovellu eläinkuvausten lukemiseen, sillä teoksissa ei todella kuvata konkreettisia, toislajisia eläimiä. Artikkelissa esitetään, että ihmislasten kuvaaminen eläiminä on merkityksellistä tehdessään näkyväksi ihmisyyteen ja sen kriteereihin sisältyvää haurautta ja ongelmallisuutta. Lasten kuvaaminen toislajisina eläiminä on teoksissa keino käsitellä hämmennystä, jonka vauvojen ja lasten ihmisyys ja lajius heistä kirjoittavissa ihmisissä aiheuttavat.

Ihmisten ja eläinten risteymät eli hybridit olivat yleinen ja taidehistoriassa laajasti tutkittu keskiaikaisen kuvakulttuurin osa. Oppineen magian alalajin kuvamagian lähteissä esiintyvästä monipuolisesta eläin- ja hybridiaiheistosta ei ole kuitenkaan tehty systemaattista kuvahistoriallista tutkimusta, eikä tätä aineistoa ole suhteutettu muihin keskiajan eläinkuvastoihin. Tämä luonteeltaan taustoittava artikkeli tarkastelee hybridien – ihmisen ja eläimen tai eri eläinten tai tarueläinten risteymähahmojen – kuvatyyppejä ja esiintyvyyttä latinankielisissä kuvamagian lähteissä vuosina 1100–1500. Aineisto koostuu manuaaleista, joissa esitellään maagissävytteisten kuvatalismaanien valmistusta tai käyttöä. Tulosten valossa hybridit olivat suhteellisen harvinainen joskaan eivät täysin marginaalinen ilmiö kuvamagiassa. Niitä esiintyy noin viidenneksessä kuvamagian teksteistä. Tyypillisesti 10–20% näiden teosten kuvatyypeistä on hybridejä. Tutkimuksen mukaan kuvamagian hybridit poikkeavat muiden kuvaperinteiden hybrideistä sekä ikonografisesti (edustaen eri kuvatyyppejä) että merkityksiltään, joista kristilliselle hybriditulkinnalle ominainen moralisoiva dimensio puuttuu. peerReviewed

In this article, I argue that Porphyry’s conception of justice in On abstinence is remarkable for several reasons. While I agree with Fay Edwards that Porphyry does not assume the moral status of animals to depend on their rationality, I argue that Porphyry’s claim is not based on any form of the assumption that animals deserve moral consideration only if they share some relevant property with human beings. Contrary to Edwards, I argue that this is not because justice is irrelevant to animals in On abstinence 3. Rather, extending abstinence from causing harm to humans to apply also to non-human animals and plants is a constitutive element in the higher forms of justice that Porphyry requires of philosophers. peerReviewed

Ihmisen suhde eläimeen on puhuttanut aina; koko ihmisyyden määritelmäkin perustuu pitkälti erolle eläimiin verrattuna. Eläinsuhde ei myöskään ole rakentunut tyhjästä, vaan siihen vaikuttavat erilaiset historialliset prosessit. Tutkielmani tarkoitus on selvittää, kuinka 1800-1900-lukujen vaihteen modernistuvassa Suomessa pohdittiin ja luotiin ihmisen ja eläimen suhdetta. Kysyn tutkielmassani ensinnäkin sitä, millaista suhdetta ihmisen ja eri eläinlajien välille rakennettiin, sekä sitä, kuinka eläinsuhde ja kansansivistys liitettiin yhteen ja millaisia eri näkemyksiä ”sivistyksen” sisällöstä esitettiin: millainen oli sivistyneen suomalaisen suhde eläimiin? Lähdeaineistona olen käyttänyt kahta aikakauslehteä, jotka käsittelivät eläimiä ja ihmisen suhdetta niihin. Eläinsuojelus: Suomen eläinsuojelusyhdistysten aikakauskirja alkoi ilmestyä vuonna 1894 (ensimmäiset kaksi vuotta lehti ilmestyi nimellä Oikeutta kaikille) ja oli tuolloin ainoa suomenkielinen, aikuislukijoille suunnattu eläinsuojelulehti. Luonnon Ystävä: yleistajuinen luonnontieteellinen aikakauslehti alkoi ilmestyä vuonna 1897, ja oli myös aikanaan alansa ainoa suomenkielinen aikakauslehti. Olen käynyt molemmista lehdistä läpi yhdeksän vuosikerran jokaisen lehden, Eläinsuojeluksesta vuodet 1894–1902 ja Luonnon Ystävästä 1897–1905. Tutkielma osoittaa, että eläinten jako ihmislähtöisesti vahingollisiin ja hyödyllisiin oli 1800-1900-luvun vaihteen Suomessa relevantti. Molemmissa tarkastelemissani lehdissä pidettiin suurimmaksi osaksi itsestään selvänä, että eläimiä tuli tarkastella ihmisen tarpeista käsin. Eläimiä arvotettiin sen mukaan, aiheutuiko niistä ihmiselle hyötyä tai vahinkoa, ja vahingollisia eläimiä saatettiin kuvailla esimerkiksi julmiksi, kun taas hyötyeläimet, varsinkin kotieläimet, esitettiin muita jalompina ja kehittyneempinä. Tämä vastaa kyseiselle ajalle tyypillistä eläinkäsitystä niin suomalaisen kuin brittiläisenkin tutkimuskirjallisuuden mukaan. Etenkin Eläinsuojeluksessa esitettiin kuitenkin myös ihmiskeskeisyyden haastavia näkemyksiä. Eläinsuojeluksessa ihmisen täyttä valtaa yli eläinten haastettiin lähinnä kristinuskon perusteella. Isoa-Britanniaa koskevan tutkimuksen mukaan kristillisten argumenttien käyttö eläinsuojelun perusteena oli yleistä myös siellä, joten Eläinsuojeluksen näkemykset olivat aikanaan tyypillisiä. Eläinsuojelus kirjoitti myös eläinten oikeuksista, mikä oli 1800-luvun kontekstissa merkittävää, mutta ei poikkeuksellista. Eläinten oikeudet sisälsivät Eläinsuojeluksen mukaan oikeuden mahdollisimman hyvään elämään ja kivuttomaan kuolemaan. Luonnon Ystävä ei kirjoittanut eläinten oikeuksista, mutta esitti muutaman kerran, että vahingollisinakin pidettyjä lajeja tulisi luonnontieteellisen mielenkiinnon vuoksi säilyttää täyden hävittämisen sijaan. Näkemys siitä, että lajeilla oli arvoa ihmiselle aiheutuvasta hyödystä tai vahingosta huolimatta, oli siis jo olemassa. Molemmat lehdet osallistuivat myös käynnissä olleeseen keskusteluun siitä, mitä sivistys oli ja miten eläimiin piti suhtautua, edistivät olemassa olevia näkemyksiä ja muokkasivat niitä edelleen. Lehdissä pyrittiin yhdistämään eläinsuojelu ja luonnontiede kansan sivistymiseen, joka oli 1800-luvun lopun julkisessa keskustelussa keskeinen tavoite. Erityisesti lasten ja maalaisten nähtiin tarvitsevan sivistystä, ja oikeanlainen luonto- ja eläinsuhde esitettiin molemmissa lehdissä sivistyneelle yksilölle ja kansalle tärkeänä. Lehdissä esitetyt käsitykset sivistyksestä erosivat kuitenkin toisistaan siinä, pidettiinkö sivistyksen mittarina tunnetta vai tietoa. Eläinsuojelus korosti myötätunnon ja säälin harjoittamista eläinten avulla, Luonnon Ystävä taas eläinten tutkimista ja niitä koskevaa tietoa sekä metsästysurheilua keinona tutustua luontoon ja eläimiin.

Individuals consistently differ in behaviour, exhibiting so-called personalities. In many species, individuals differ also in their cognitive abilities. When personalities and cognitive abilities occur in distinct combinations, they can be described as ‘cognitive styles’. Both empirical and theoretical investigations produced contradicting or mixed results regarding the complex interplay between cognitive styles and environmental conditions. Here we use individual-based simulations to show that, under just slightly different environmental conditions, different cognitive styles exist and under a variety of conditions, can also co-exist. Co-existences are based on individual specialization on different resources, or, more generally speaking, on individuals adopting different niches or microhabitats. The results presented here suggest that in many species, individuals of the same population may adopt different cognitive styles. Thereby the present study may help to explain the variety of styles described in previous studies and why different, sometimes contradicting, results have been found under similar conditions.

The purpose of this research was to develop a hypothetical model for the well-being of adolescent girls in Northern Finland. The participants were young girls between the ages of 13 and 16 living in the province of Lapland. In the first phase, data which was collected through girls’ writings (n=117), described well-being and issues promoting and hindering it. In the second phase, girls were interviewed (n=19) about the meaning of seasonal changes, nature and animals relative to well-being. In the last phase three focus group interviews (n=17) were held. Based on the results of three phases, a hypothetical model was created of the wellbeing of adolescent girls in Northern Finland. The materials were analyzed by inductive content analysis. Based on the results of the first phase, well-being for the girls meant health as a resource, beneficial lifestyle, positive life course experiences, and favourable social relationships. Well-being was promoted by beneficial lifestyles, encouraging feelings, favorable social relationships and a pleasant state of being. Instead, well-being was hindered by factors that impaired health, negative personal feelings, conflicts in social relationships, and undesirable external factors. According to the results of the second phase, the participatory involvement with environment was formed from adaptation to seasonal changes, restorative nature and empowering interactivity with animals. In the third phase, natural environment that provides meaningful stimulus, winter which expresses participative and confrontational meanings and seasonal variations binding experiences was identified. The hypothetical model of well-being of adolescent girls in Northern Finland includes five dimensions, which were (1) health as an enabler, (2) the significance of social relationships, (3) acclimatization to the environments variation, (4) a harmonious connection with nature, and (5) a balanced experience of life. This research brings new knowledge of what the meanings of well-being represent for girls in the northern environment of Finland. The results can be utilized to promote the well-being of adolescent girls in a broad and multiprofessional way in nursing care. Information can also be used in social and healthcare education and in prioritizing resources for preventative actions leading to adolescents’ well-being. Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää hypoteettinen malli pohjoissuomalaisten nuorten tyttöjen hyvinvoinnista. Tutkimukseen osallistujat olivat 13–16-vuotiaita Lapin maakunnassa asuvia nuoria tyttöjä. Ensimmäisessä vaiheessa tyttöjen kirjoitusten (n=117) avulla kuvattiin hyvinvointia ja sitä edistäviä ja ehkäiseviä tekijöitä. Toisessa vaiheessa tyttöjä (n=19) haastateltiin vuodenaikojen vaihteluiden, luonnon ja eläinten merkityksestä hyvinvoinnille. Viimeisessä vaiheessa toteutettiin fokusryhmähaastattelut (n=17). Näiden kolmen vaiheen tulosten perusteella muodostettiin hypoteettinen malli pohjoissuomalaisten nuorten tyttöjen hyvinvoinnista. Aineistot analysoitiin induktiivisella sisällön analyysillä. Ensimmäisen vaiheen tulosten mukaan hyvinvointi tarkoitti tytöille terveyttä voimavarana, suotuisia elintapoja, myönteistä kokemusta elämästä ja positiivisia sosiaalisia suhteita. Hyvinvointia edistivät myönteiset elämäntavat, rohkaisevat tuntemukset, suosiolliset sosiaaliset suhteet ja miellyttävät olotilat. Hyvinvointia estivät terveyttä heikentävät tekijät, omakohtaiset kielteiset tuntemukset, ristiriidat sosiaalisissa suhteissa ja epämieluisat ulkoiset asiat. Toisen vaiheen tulosten mukaan ympäristön osallistava vaikutus muodostui sopeutumisesta vuodenaikojen vaihteluihin, eheyttävästä luonnosta ja voimaannuttavasta vuorovaikutuksesta eläinten kanssa. Kolmannen vaiheen tulokset muodostuivat osallistavasta ja haastavasta talvesta, merkityksellisiä aistikokemuksia tarjoavasta luonnosta ja vuodenaikojen vaihteluiden sitovuudesta. Näiden vaiheiden perusteella muodostettu hypoteettinen malli pohjoissuomalaisten nuorten tyttöjen hyvinvoinnista sisälsi viisi ulottuvuutta kuvaavaa käsitettä, jotka olivat (1) terveys mahdollistajana, (2) sosiaalisten suhteiden merkityksellisyys, (3) mukautuminen elinympäristön muutoksiin, (4) harmonisoiva luontoyhteys ja (5) tasapainoinen kokemuksellisuus elämästä. Tämä tutkimus tuo uutta tietoa siitä, mitä hyvinvointi tarkoittaa pohjoisen toimintaympäristön tytöillä. Tuloksia voidaan hyödyntää laaja-alaisesti ja moniammatillisesti hoitotyössä, jossa edistetään nuorten tyttöjen hyvinvointia. Tietoa voidaan hyödyntää myös sosiaali- ja terveydenhuoltoalan koulutuksessa ja priorisoitaessa resursseja sellaiseen toimintaan, joka ennaltaehkäisee nuorten huonovointisuutta.

peerReviewed

nonPeerReviewed

Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia suden uskonnollista merkitystä antiikin Roomassa sekä tuoda esille suden ja Rooman välisen erityissuhteen taustoja. Keskeisinä tutkimuskysymyksinäni on selvittää, missä määrin roomalaisten ja lähikansojen susiin liittyvissä kulteissa oli yhteisiä rakennetekijöitä, mikä oli suden merkitys roomalaisille enne-eläimenä sekä välttelivätkö roomalaiset susiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tutkimukseni perustuu klassillisen filologian metodiin eli kielellisten dokumenttien kriittiseen tarkasteluun historiallisessa ja kulttuurisessa kontekstissaan. Osoitan tutkimuksessani, ettei suden uskonnollinen erityisasema rajoittunut antiikin Italiassa pelkästään roomalaisiin. Esitän hypoteesin, että roomalaisten, faliskien ja etruskien parista tunnettujen, suteen liittyvien uskonnollisten arvostusten taustalla voisi olla Tiberin laakson alueella esihistoriallisena aikana harjoitettu suden palvonta. Myös roomalaisen kulttuuripiirin arkielämässä ja -käytännöissä voi nähdä merkkejä suden poikkeuksellisesta asemasta. Kaupunkialueilla nähdyt sudet tulkittiin antiikin Roomassa enteiksi. Susi oli ainoa nisäkäs, joka oli roomalaisille merkityksellinen enne-eläin. Roomalaiset eivät näytä käyttäneen susia amfiteattereiden metsästysnäytöksissä eivätkä aktiivisesti metsästäneen niitä. He pyrkivät välttämään väkivaltaa susia kohtaan muulloinkin, jos se vain oli mahdollista. Syynä väkivallan kartteluun on mielestäni pidettävä suden antiikin Roomassa nauttimaa uskonnollista erityisasemaa.

nonPeerReviewed

Suden ja ihmisen kohtaamisissa tulee näkyväksi ihmisen ja luonnon välinen käsitteellinen jako, jossa luonto ja kulttuuri erotetaan toisistaan omiksi erillisiksi todellisuuden piireikseen, ja ihminen nähdään subjektina ja ei-inhimillinen luonto objektina. Ihmisen ja suden suhde on ikkuna, jonka kautta avautuu koko laajempi ihmisen ja ei-inhimillisen luonnon suhde. Suden kannan elpyminen Suomessa ja susien palaaminen takaisin alueille, joilla susia ei ole ollut vuosiin tai vuosikymmeniin, on herättänyt keskustelua suden kannan säätelystä sekä nostanut esiin ristiriitoja eri intressiryhmien välillä. Keskustelu susista on kärjistynyttä ja suhtautuminen susiin sävyltään negatiivista ja ongelmakeskeistä. Tutkin pro gradu -työssäni susiuutisoinnin valokuvia kolmessa sanomalehdessä suden kannanhoidollisen metsästyksen kokeilun ajalta ja kokeilua ympäröivältä ajalta vuosina 2014–2016. Tutkin työssäni sitä, keitä kuvien toimijat ovat, millaista kuvien toiminta on, millaisiin ympäristöihin kuvat sijoittuvat, ja millaisia luontoja ja kulttuureja kuvat rakentavat. Pohdin, kuinka susiuutisoinnin valokuvat suhteutuvat laajempaan teoreettiseen keskusteluun ei-inhimillisen luonnon ja inhimillisen kulttuurin ja ihmisen ja muiden eläinten välisistä suhteista. Tutkimuksen näkökulma on poikkitieteellinen. Aineiston perusteella susiuutisoinnin valokuvat näyttävät toisintavan käsitystä sudesta puhtaaseen luontoon, erämaahan kuuluvana eläimenä. Sudet kuitenkin myös rikkovat kuvissa luonnon ja kulttuurin rajaa monin tavoin. Sudessa median tuottamat representaatiot, luonto, kulttuuri ja politiikka kietoutuvat yhteen tavalla, joka tekee niiden erottamisen toisistaan mahdottomaksi. Susiin liitettyjen negatiivisten merkitysten murtuminen näkyy myös susiuutisoinnin valokuvissa. Moninaisemmat suden esittämisen tavat mediassa voisivat auttaa uusien merkitysten syntyä, joissa ihminen ja luonto nähdään osana samaa kokonaisuutta.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen suomalaisen maatalousväestön suhdetta kotieläimiin 1800-luvun puolivälistä aina 1900-luvun alkuun. Tutkin, miten maaseudun tilallis- ja torppariväki arvotti kotieläimiä päivittäisessä elämässään. Sen lisäksi selvitän, miten kotieläimiä arvotettiin yhteiskunnallisessa keskustelussa ja minkälaisia merkityksiä kotieläimille muodostui, kun karjatalous kehittyi. Lähdeaineistona olen käyttänyt kolmea eri aikalaislehteä sekä haastatteluja. Julkisen keskustelun vastapainona on muistitieto ja sen henkilökohtaisuus. Olen jakanut käsittelyluvut temaattisesti ruokintaan, terveyteen, jalostukseen ja arvottamisen tapoihin. Tutkielmani alussa esittelen teoreettista keskustelua eläinten historiaan ja eläimelliseen käänteeseen liittyen. Näkökulman laajentaminen eläimiin on vaatinut eläinten toimijuuden tunnistamista ja pohdintaa siitä, miten historiallisia eläimiä tutkitaan ihmiskeskeisestä aineistosta. Eläinten toimijuuden avulla jäsennetään, tutkitaan ja tehdään eläimiä näkyväksi osaksi menneisyyden tapahtumia ja moniäänisyyttä. Karjatalouden kehitys määritteli eläimiä uudella tavalla ja eläinten perustavanlaatuisista tarpeista oli huolehdittava, mikäli mieli saada tuottoa. Laadukkaampi ruokinta, eläinlääkinnän parantuminen sekä tuottavan karjan jalostaminen olivat maatalouslehtien huolenaiheita, ja jokainen osa-alue kehittyi 1800-luvun lopulla. Paikallisia eroja oli paljon eikä muutos ollut äkkinäistä – esimerkiksi talviruokinnan ongelmat olivat läsnä vielä 1900-luvun koittaessa, syrjäseudulle oli vaikea saada eläinlääkäriä ja jalostustyö oli kärsinyt suunnitelmallisuuden puutteesta. Maatalouslehtien esittämät ideat taloudellisesta menestyksestä eivät vielä kohdanneet ihmisten arkista todellisuutta 1800-luvun lopulla. Haastatteluissa konkretisoituivat eläinten kanssa eletyt elämät haasteineen ja moninaisine tapahtumineen. Maatalouslehtien kirjoitukset käsittelivät eläimiä massoina, mutta haastatteluissa eläimistä tuli yksilöitä. Käytännön toiminta oli ihmisten ja eläinten toimijuuden yhteensovittamista. Maatalouslehtien neuvot pohjautuivat eläinten kanssa koettuihin onnistumisiin ja epäonnistumisiin, jotka ohjasivat ihmistä. Esimerkiksi ruokinnan laadun paraneminen vaati ihmistoiminnan merkittävää muutosta, mutta ihmiset eivät olleet ainoita muutoksen kokeneita toimijoita. Eläimille riittävä ruuansaanti oli fyysistä ja henkistä hyvinvointia edistänyt tekijä. Maatalouden muutokset olivat eläinten kanssa elettyjä ja eläinten kokemia muutoksia. Koska maatalouden kehittyminen asetti eläimille enemmän vaatimuksia, eläinten ominaisuuksien hallinta kasvoi. Parempi ruokinta tuli näkyä maidontuotannon kasvuna, ei lihomisena. Sattumanvarainen lisääntyminen ei ollut toivottavaa, vaan jälkeläisten laatuun haluttiin kiinnittää enemmän huomiota. Nautaroduilla oli merkitystä. Alkuperäinen, Suomen oloihin sopeutunut maatiaiskarja sai rinnalleen tanskalaisen ayrshirerodun, jonka menestyminen edellytti laadukasta ruokintaa ja edistynyttä karjanhoitoa. Eläimet huomioiva maataloushistoria osoittaa, että suhde eläimiin oli moninainen ja eläinten tarpeita sekä olemassaolon merkitystä määriteltiin jatkuvasti uudestaan. Eläimet herättivät ajatuksia, toiveita, tunteita, ja ohjasivat käytännön toimintaa. Taloudellisten arvojen rinnalla oli käsityksiä eläimistä yksilöinä. Etenkin eläimiä käsittelevien ihmisten oletettiin tuntevan omat eläimensä hyvin, ja se oli yksi keino parempaan taloudelliseen hyvinvointiin.

Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina huomattava osa suomalaislapsista joutui sopeutumaan erilaisiin elämänmuutoksiin ja kotioloissa koettaviin vaikeuksiin. Artikkelissani käsittelen keinoja, joilla vaikeissa oloissa eläneet lapset pyrkivät pitämään yllä sekä turvallisuudentunnettaan että voimavarojaan. Turvattomien tilanteiden ennakointi ja valppaana olo muodostui lasten keskeiseksi käyttäytymisen malliksi. Valppauden jatkuva ylläpito kuitenkin kuormitti lapsia. Muistitietoaineiston perusteella rauhaa rauhattomuuteen haettiin osaltaan luonnosta ja eläimistä – lasten hiljaisista kuuntelijoista., After WWII, a high number of Finnish children faced a heightened risk of experiencing a difficult childhood. Roughly one-fourth of Finnish children aged 15 or less had already experienced one or more major (and sometimes overlapping) life changes during the war—e.g., evacuations abroad or the loss of a parent. The ending of the war introduced a new adjustment challenge: Family members had to cope with problems related to family reunifications and soldier-to-civilian transitions. Parents’ preoccupation with their own worries, war-related psychological problems, and clearing the land on newly established farms increased the risk of inadequate parenting. This article investigates the meaning of nature and animals to children experiencing adversities in their rural home environments. Children often adopt a vigilance stance that helps them prepare and anticipate moments of unsafety. The maintenance of vigilance and alertness, however, taxes their resources. Still, many rural children are able to find restoration and peace in nature and from human-animal relationships. Nature and human-animal relationships are one the factors that promote the wellbeing and resilience of children.