Search

Koulukasvatuksen proaktiivista merkitystä ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin sekä ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän elämäntavan edistämiselle on viime vuosikymmeninä korostettu sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Kestävä tulevaisuus toteutuu, mikäli sen arvot ja tavoitteet näyttäytyvät nuorille merkityksellisinä. Nuorten ajatuksia ei kuitenkaan usein kuulla koulukasvatuksen kehittämispyrkimyksissä. Analysoimme tässä tutkimuksessa toisen asteen opiskelijoitten (N=45) vuonna 2020 toteutetuissa haastatteluissa esittämiä näkemyksiä siitä, mikä koulukasvatuksessa on tavoiteltavaa. Lisäksi tarkastelemme, miten nuorten näkemykset suhteutuvat kasvatuksellisiin pyrkimyksiin rakentaa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää tulevaisuutta. Aineistossa oli hyvin vähän näkemyksiä luonnon hyvinvoinnin edistämisestä mutta sitäkin enemmän sosiaaliseen kestävyyteen liittyviä kehittämisehdotuksia. Tutkimus osoitti koulukasvatuksen jännitteisen tehtävän yhtäältä sopeuttaa nuoria nykyiseen yhteiskuntamalliin ja toisaalta tukea heitä toimimaan aktiivisina muutoksentekijöinä kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi. Globaalien ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan muutoksia koulukasvatusta ohjaaviin ihanteisiin ja toimintatapoihin niin oppilaitosten sisällä kuin laajemmin yhteiskunnassa.

Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella korkeakoulujen strategioista nousevia merkityksiä suhteessa pedagogiseen johtamiseen erityisesti ekososiaalisen sivistyksen ja kestävyysosaamisen näkökulmista. Aineistona tapaustutkimuksessa on kahdeksan suomalaisen korkeakoulun strategiaa, ja aineiston analyysi on tehty temaattisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen viitekehyksen muodostavat laaja pedagoginen johtaminen korkeakoulussa, ekososiaalinen sivistys ja kestävyysosaaminen. Tutkimuskysymyksenä on, millaisia tavoitteita ja merkityksiä korkeakoulun strategia ilmaisee kestävyyttä ja ekososiaalista sivistystä edistävälle pedagogiselle johtamiselle. Pohdimme myös lopuksi, millaisiin kestävyysosaamisen sekä ekososiaalisen sivistyksen vaatimuksiin pedagogisen johtamisen keinoin tulisi vastata. Tutkimuksen tuloksena syntyi jäsentely korkeakoulujen strategioiden ilmaisemista merkityksistä suhteessa ekososiaaliseen sivistykseen, kestävyysosaamiseen ja pedagogisen johtamisen tavoitteisiin. Strategioista löytyi laajan pedagogisen johtamisen viitekehyksen sekä ekososiaalisen sivistyksen ja kestävyysosaamisen näkökulmista paljon merkityksiä, mutta strategiassa ne on usein ripoteltu läpileikkaavasti erilaisten strategisten tavoitteiden alle. Varsinaisiin strategioiden kestävyystavoitteisiin oli liitetty hyvin vähän suoraan pedagogiseen johtamiseen liittyviä tavoitteita., The aim of the case study was to examine the significance of higher education strategies in relation to pedagogical leadership, especially from the perspectives of eco-social education and competencies in sustainability. The material in this study is strategies of eight Finnish higher education institutions. The analysis of the material has been carried out by means of thematic content analysis. The theoretical framework and key concepts of this study are broad pedagogical leadership at higher education institutions, eco-social education and competencies in sustainability. The research question was: What are the objectives and meanings of the higher education institution's strategy for pedagogical leadership that promotes sustainability and eco-social education? We also bring out as conclusions what intentions for sustainability and eco-social education should be completed through pedagogical leadership. As a result, study shows a structure for the significant elements in the strategy of higher education in relation to eco-social education, competencies in sustainability and pedagogical leadership objectives.

Aktiivisen kansalaisuuden tietoja ja taitoja voidaan oppia niin koulutusorganisaatioissa kuin informaaleissa yhteisöllisen osallistumisen tilanteissa. Millainen areena osallistuva taidelähtöinen tutkimus on aktiivisen kansalaisuuden ja ekososiaalisen sivistyksen oppimiselle ja toteuttamiselle?

Tapaustutkimuksessa tarkastellaan, millaisiin yhteiskunnallisiin asioihin työväentaiteen perinteeseen kiinnittyvä sekakuoro Koiton Laulu on 50 viime vuoden aikana taiteellisena toimijana halunnut vaikuttaa ja ottaa kantaa sekä miten ja minkälaiseen ihmisyyteen harrastusyhteisö voi kasvattaa jäseniään. Tutkimuksen aineistona ovat eri vuosikymmenillä kuoroon liittyneiden kuorolaisten (N = 16) teemoitellut yksilöhaastattelut, joihin saivat osallistua kaikki nykyiset kuorolaiset. Lisäksi 27 kuorolaista osallistui kahteen Erätauko-keskusteluun. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin ekososiaalisen sivistyksen ja osallisuuden käsitteiden kautta. Tulosten mukaan harrastajakuoro voi toimia yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanavana ja oppimisen yhteisönä. Kuoron aktivismi on elänyt maailman muuttuessa. Se ylläpitää työväenliikkeen perinteisiä vaikuttamisen teemoja, mutta globaalit kysymykset, kuten ihmisoikeudet ja ympäristö, ovat kuorolaisille yhä tärkeämpiä. Ekososiaalisen sivistyksen ja sen ihmisyyden ihanteen teemat näkyvät ohjelmistossa ja toiminnassa mutta eivät aina toteudu kuoron sisäisessä toiminnassa. Kuorolaiset toivovat haasteita ratkottavan esimerkiksi dialogisilla menetelmillä. Ylisukupolvisen oppimisen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen yhteisönä kuoro perustuu turvalliseen, moniääniseen vuorovaikutukseen.

Yksi YK:n Agenda 2030:n koulutukseen liittyvä tavoite on varmistaa vuoteen 2030 mennessä, että kaikki oppijat saavat kestävän kehityksen edistämiseen tarvittavat tiedot ja taidot. Suomalaiset ammattikorkeakoulut ovat marraskuussa 2020 hyväksyneet yhteisen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelman, jonka lähtökohtana ovat YK:n kestävän kehityksen tavoitteet. Samaan aikaan myös yliopistot Suomessa julkaisivat yhteiset kestävän kehityksen ja vastuullisuuden teesinsä. Ohjelmat ja teesit tähtäävät YK:n tavoitteiden täyttämiseen, mutta korkeakoulusektorit ovat toimissaan eri vaiheissa. Tässä artikkelissa analysoimme laadullisen aineiston pohjalta, miten neljä korkeakoulua kuvaavat kestävän kehityksen linjauksiaan sekä kertovat niiden toteutuksista. Tutkimusaineiston muodostavat korkeakoulujen strategiat, niiden kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelmat ja teesit, sekä korkeakoulujen kestävää kehitystä käsittelevät verkkosivut. Artikkelissa tuomme esiin erityisesti korkeakoulujen tavoitteita, suunnitelmia ja toimenpiteitä muutoksessa kohti kestävää kehitystä. Tavoitteena on lisätä keskustelua korkeakoulutuksen roolista kestävän kehityksen edistämisessä ja tuoda esiin yhteisesti hyödynnettäviä tapoja edistää sitä. Tutkimustuloksista on todettavissa, että tapa, jolla korkeakoulut esittävät suhteensa kestävään kehitykseen ja sen edistämiseen, on osa sitä kuvaa, jonka korkeakoulut tuottavat itsestään vastuullisina kestävän kehityksen toimijoina. Miten hyvin korkeakoulujen toiminta käytännössä vastaa näitä kuvauksia - sitä ei voida tämän artikkelin aineiston perusteella kattavasti arvioida. Kestävässä korkeakoulussa kestävä kehitys kulkee juonteena läpi koko organisaation. Käytännössä se tarkoittaa holistista kehitysohjelmaa, jossa kestävyys on linkitetty kaikkeen organisaation toimintaan ja sitä myös arvioidaan säännöllisesti. Vielä on liian aikaista arvioida, kuinka korkeakoulut täyttävät sekä omat että kansainväliset kestävän kehityksen tavoitteensa., One of the UN Agenda 2030 goals related to education aims to ensure that all learners have the skills and knowledge needed for advancing sustainability. Finnish Universities of Applied Sciences have committed to their own sustainability and responsibility program aiming to fulfill those UN goals. Academic universities in Finland have a similar commitment with their sustainability and responsibility theses. Both of these commitments aim to achieve the UN sustainable development goals but single universities are at different stages in their sustainability action. In this article we use qualitative research methods to analyze how four different universities frame their sustainability action and how they fulfill those pledges. Universities’ strategies, sustainability programs and websites on sustainability were used as research material. In the article we present the universities’ goals, plans and actions which are part of the sustainability transition. The aim is to further the discussion on higher education’s role on sustainable development and bring forth ways to promote it. The research shows that the way universities present their sustainability action is part of a larger picture that universities try to create of themselves as sustainable and responsible actors. How well does the universities sustainability image then compare with their action - that cannot be reviewed on the basis of this research material. In a sustainable university sustainability is an integral part of every action in the organisation. In practice that means a holistic approach in which sustainability is linked to every action in university and it is reviewed on a regular basis. For now, it is too early to judge how universities fulfill their own and international sustainability goals.

Ekososiaalisella sivistyksellä tarkoitetaan kestävään tulevaisuuteen tähtäävää lähestymistapaa, jossa ymmärretään ihmisyhteisöjen, luonnon ekosysteemien ja talouden välinen keskinäisriippuvuus. Sen ydinarvoja ovat vastuullisuus, kohtuullisuus ja ihmistenvälisyys. Varhaiskasvatuksen asiantuntijuuden kannalta ekososiaalinen sivistys vaatii uudelleentarkastelua. Tämän tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä varhaiskasvatuksen asiantuntijuutta tarkastellaan sen rakentumisen, varhaiskasvatuksen opettajan työssä tarvittavan osaamisen sekä relationaalisen asiantuntijuuden kautta. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten ekososiaalinen sivistys ilmenee varhaiskasvatuksessa. Tutkimusongelmaa lähestyttiin tutkimalla varhaiskasvatuksen opettajien käsityksiä ja kokemuksia ekososiaalisen sivistyksen toteutumisesta varhaiskasvatuksen toiminnassa. Lisäksi selvitettiin, miten ekososiaalinen sivistys ilmenee varhaiskasvatuksen opettajien asiantuntijuudessa. Tutkimus toteutettiin laadullisella tutkimusotteella fenomenologista lähestymistapaa hyödyntäen. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastatteluilla, joihin osallistui kahdeksan varhaiskasvatuksen opettajaa Tampereen eri varhaiskasvatusyksiköistä. Analyysi toteutettiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tulosten mukaan ekososiaalisen sivistyksen periaatteet ilmenevät varhaiskasvatuksessa ihmistenvälisyyden, kohtuullisen kuluttamisen sekä vastuullisen luontosuhteen tukemisena. Lisäksi tulokset osoittavat, miltä osin ekososiaalisen sivistyksen periaatteet eivät toteudu varhaiskasvatuksessa. Ekososiaaliseen sivistykseen liittyvä varhaiskasvatuksen opettajan asiantuntijuus näyttäytyy tuloksissa siihen liittyvänä osaamisena ja sen kehittymisenä. Tähän osaamiseen kuuluvat tietämys aiheesta, tiimin sisäinen osaaminen sekä tiedon käytäntöön tuominen. Osaamisen kehittymiseen kuuluvat oman tietämyksen rakentuminen ja oman osaamisen arviointi. Tulosten mukaan asiantuntijuuteen kuuluvat myös ekososiaalisen sivistyksen merkityksen tunnistaminen sekä työssä merkityksellisinä pidetyt arvot. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että ekososiaalinen sivistys näyttäisi olevan osa varhaiskasvatuksen toimintaa, mutta varhaiskasvatuksen opettajien asiantuntijuudessa se on vielä osittain näkymätöntä. Jotta ekososiaalista sivistystä pystyttäisiin tuomaan suunnitelmallisemmin osaksi pedagogiikkaa, tulisi aihe myös tunnistaa varhaiskasvatuksessa paremmin. Tärkeää olisi, ettei ekososiaalista sivistystä nähtäisi ylimääräisenä lisätyötä aiheuttavana opetuksen alueena vaan sen ymmärrettäisiin olevan perustavanlaatuinen osa varhaiskasvatuksen toimintaa ja asiantuntijuutta.

Ekososiaalinen sivistys on tullut keskeiseksi käsitteeksi suomalaisessa kasvatuskeskustelussa, mutta ekososiaalisen aatteen sisältöä ei vielä tunneta kovin hyvin. Filosofinen artikkelimme tarkastelee ekososiaalisen kasvatuksen teoreettisia lähtökohtia. Pohdimme ekososiaalista kysymystä, jolla tarkoitamme toisiinsa kietoutuneita ekologisia ja sosiaalisia ongelmia: ihmisen sosiaalinen toiminta aiheuttaa maapallon elämää ylläpitäville järjestelmille uhkia, jotka lankeavat meidän ja tulevien sukupolvien ratkaistavaksi. Esitämme yhdenlaisen tulkinnan ekososiaaliseen ajatteluun liittyvistä aatevirtauksista analysoiden myös näiden vahvuuksia ja heikkouksia ekososiaalisen kasvatusajattelun kannalta. Artikkelimme pyrkii ymmärtämään ekososiaalisen ajattelun luonnetta kahdeksan ajattelutradition kautta: ekososiaalinen sivistys, sosiaalinen ekologia, systeemiteoria, monilajisuus, enemmän-kuin-ihmisen maailma, ekofeminismi, ekologinen oikeudenmukaisuus sekä teknologia-analyysi. Emme tarjoa yhtä, tarkkarajaista ekososiaalisen kasvatuksen määritelmää, mutta uskomme tarkastelumme syventävän ekososiaalista ymmärrystä ja mahdollistavan ekososiaalisen kasvatuksen entistä parempaa ajattelua sekä sen suunnittelua., Ecosocial education has become a central concept in the Finnish educational discourse, but the content of the ecosocial idea is not yet very well known. Our philosophical article examines the theoretical premises of ecosocial education. We address the eco-social issue, by which we mean intertwined ecological and social problems: human social activity poses threats to the life-sustaining systems of Earth. We present one possible interpretation of the currents of ideas related to ecosocial thinking, also analyzing their strengths and weaknesses in terms of ecosocial educational thinking. Our article seeks to understand the nature of ecosocial thinking through eight intellectual traditions: ecosocial Bildung, social ecology, systems theory, multispecies perspective, the more-than-human world, ecofeminism, ecological justice, and technology analysis. We do not offer a precise definition of ecosocial education, but we believe that our inquiry will deepen the ecosocial understanding and contribute to the thinking and planning of ecosocial education.

Perinteisen järjestötoiminnan rinnalle on muodostunut uudenlaista liikehdintää, ei-hierarkkisesti organisoitunutta kansalaistoimintaa. Pohjois-Karjalassa toimiva Kohtuus vaarassa -kansalaisliike on verkosto, joka tavoittelee kulutuskeskeisen ajattelun- ja elämäntavan muutosta. Se järjestää muun muassa seminaareja, keskustelutilaisuuksia ja retkiä. Ryhmä on valtakunnallisen kohtuusliikehdinnän alullepanija. Tarkastelen ryhmää ekososiaalisena sivistäjänä. Tulkinta pohjautuu kestävyystutkijoiden Arto O. Salosen ja Marjatta Bardyn jaotteluun ekososiaalisen sivistyksen piirteistä. Sen pohjalta analysoin seitsemän aktiivin haastatteluja teorialähtöisellä laadullisella analyysilla: hain aineistosta vastuullisuuden, kohtuullisuuden ja ihmistenvälisyyden kuvauksia. Tausta-aineistona ovat liikkeen julkaisut ja osallistuva havainnointi. Tulosten mukaan Kohtuus vaarassa -ryhmässä vastuullisuus ymmärretään laajana, koko elonkehää koskevana huolenpitona. Liikkeen ytimessä oleva kohtuullisuus on kulutuskriittisyyttä, hankkimista tarpeen mukaan. Luonnonvarojen käytön tulee olla kohtuuden rajoissa. Ihmistenvälisyys on keskeistä, ja kasvokkaisia tapaamisia arvostetaan. Kohtuus vaarassa -toimijat välittävät ekososiaalisen sivistyksen sanomaa paitsi luentojen ja muiden yleisötapahtumien avulla myös arkisissa kohtaamisissaan kuten tavatessaan ystäviään.

Artikkelissa luonnostellaan laaja-alaisesti eri kasvatuskonteksteihin soveltuvan ympäristöinnostamisen lähtökohtia, periaatteita ja tavoitteita. Tarve ympäristöinnostamisen käsitteellistämiselle nousi Ohiossa toteutetun Arts for Parks -hankkeen myötä. Ohiolaisten ympäristökasvattajien haastatteluiden ja työpajahavainnointien analysointi nosti keskeisimpinä piirteinä esiin kasvattajan omista kokemuksista nousevan vastuullisen luontosuhteen sekä heidän syvän luontorakkautensa ja innostuksensa tiedon jakamiseen ja kokemusten tarjoamiseen. Sosiokulttuurisen innostamisen teoriaan nojaten ympäristöinnostamisen lähtökohdiksi voidaan asettaa toiminnan paikkasidonnaisuus ja innostajan henkilökohtainen työote. Ympäristöinnostajan keskeisenä tehtävänä on ekososiaalisesti merkittävien suhteiden välittäminen. Ympäristöinnostamisella pyritään emansipaatioon kestämättömyyttä tuottavista arvoista, uskomuksista ja toimintatavoista. Ympäristöinnostaminen on siis yhteisöllistä toimintaa kohti ekologisesti ja sosiaalisesti kestävämpää tulevaisuutta., The article outlines the starting points, principles and goals of environmental animateuring suitable for different educational contexts. The need to conceptualize environmental animateuring was born in the Arts for Parks project in Ohio. The interviews of environmental educators and the observations of workshops brought up the essential characteristics, such as the responsible nature connection arising from the educator’s own experiences, their deep love of nature and enthusiasm for sharing information and providing experiences to others. On this basis, and based on the theories of sociocultural animation, we propose that environmental animateuring should start from a place-based and personal approach. The central task of an animateur is to work as an interpreter of ecosocially significant relationships. The goal is to emancipate people from their unsustainable values, beliefs, and practices. Environmental animateuring is community action towards a more ecologically and socially sustainable future.

Kestävän tulevaisuuden välttämätön edellytys on, että omaksumme edistyskäsityksen, jossa hyvää elämää tavoitellaan yhden planeetan rajoissa. Tässä artikkelissa etsimme ratkaisua rakenteelliseen dilemmaan, jossa koulutuksen tehtäväksi asetetaan samanaikaisesti olemassa olevaa kulttuuria toisintava sosialisaatio ja kokonaisvaltaisen yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaaminen. Tunnistamme keinoja, joiden avulla koulutusorganisaatiot voivat omaksua tarkoituksekseen yhteiskunnan uudistamisen ja kestävän tulevaisuuden rakentamisen. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin sekä perusopetuksen ja lukioiden opetussuunnitelmien perusteisiin tullut ekososiaalinen sivistyskäsitys luo uudistavalle oppimiselle kasvatusfilosofisen perustan. Oppimisen tasojen teoriasta (Bateson 1972; Sterling 2003) on johdettavissa viitekehys, jonka avulla on mahdollista tarkastella koulutusorganisaation paradigman muutosta olemassa olevaa toisintavasta orientaatiosta kohti tulevaisuutta ennakoivaa ja yhteiskuntaa uudistavaa orientaatiota. Tunnistamme orientaatioiden toteutumisen tunnusmerkeiksi ja paradigman muutosta vahvistaviksi tekijöiksi koulutusorganisaation suhteen yhteiskuntaan, organisaatiosta nousevan eli emergentin uudistumisen sekä organisaation tulevaisuusorientaation ja oppimiskäsityksen. Viitekehyksemme havainnollistaa, kuinka transformatiivisuus laajenee yksilön oppimisesta yhteisölliseksi sosiaalipedagogiikaksi, joka kumuloituu uudistavien kumppanuuksien kautta yhteiskunnalliseksi muutokseksi., A necessary precondition for a sustainable future is adopting an ideal of progress in which the aspiration to a good life is obtainable within the limits of one planet. In this article we search for a solution to a structural dilemma in which socialisation and reproduction of our prevailing culture and a comprehensive transformation of society manifest simultaneously as targets for education. We identify the means through which educational organisations can adopt a mission of societal transformation and construct a sustainable future. From the perspective of philosophy of education, the concept of eco-social education, introduced in the Finnish core curricula for early childhood and care, basic education, and general upper secondary education, provides a basis for transformative learning. Based on the theory of levels of learning (Bateson 1972; Sterling 2003), a framework can be derived making it possible to examine the paradigm shift of educational organisation from a reproductive orientation towards forecasting and transformative orientations. We identify an organisation’s relationship with its operational environment, emergence, future orientation and conception of learning as characteristics for these orientations and as central factors of change. Our model describes how transformative learning extends from individual learning into collective social pedagogy, which further accumulates as societal change through transformative partnerships.

Ammattikorkeakoulujen lakisääteisessä tehtävässä korostuvat työelämän tarpeisiin vastaaminen, alueellinen kehittäminen ja yhteistyö elinkeino- ja muun työelämän kanssa. Laki kehystää toimintaa mutta jättää tilaa tulkinnoille. Pohdimme tulkintoja tiedosta, osaamisesta, tutkimuksesta ja ammattikorkeakoulun yhteiskunnallisesta tehtävästä. Perustamme tarkastelun antiikin filosofin Aristoteleen klassiseen erotteluun tiedon muodoista ja saksalaisen kriittisen yhteiskuntafilosofin Jürgen Habermasin teoriaan tiedon yhteiskunnallisista intresseistä. Rakennamme kaksi lähestymistapaa ammattikorkeakoulutukseen, tutkimukseen ja ammattikorkeakoulun yhteiskunnalliseen tehtävään: rajattu ja laaja näkemys. Rajatussa näkemyksessä korostuvat käytännöllinen tieto, lineaarinen tulkinta osaamisesta, välittömiä käytännön sovelluksia tuottava tutkimus ja tekninen, osin praktis-hermeneuttinen tiedonintressi. Siten ammattikorkeakoulun yhteiskunnallinen tehtävä pohjautuu välitöntä hyötyä korostaviin, tämänhetkisiin elinkeino- ja muun työelämän odotuksiin ja tarpeisiin. Laaja näkemys edustaa dynaamista tulkintaa osaamisesta ja teoreettisia ja kriittis-emansipatorisia tiedon intressejä. Sen mukaan ammattikorkeakoulun tehtävän määrittelyssä tulee huomioida yhteiskunnalliset, historialliset, filosofiset ja ekologiset näkökulmat siten, että niiden vaikutuksia arvioidaan pitkällä aikavälillä. Pitkällä tähtäimellä ammattikorkeakouluja haastetaan siirtämään painopistettään globaaliin vastuuseen, tulevien sukupolvien hyvinvointiin ja ekososiaaliseen sivistykseen.

Syväsivistys tulee tarpeeseen. Mikä olisi tärkeämpää kuin ihmiskunnan ekologisen arvopohjan vahvistaminen ja syvyyden hakeminen nykyiseen, välillä pinnalliseen, sivistyskeskusteluun? Björn Wallén käsittelee aihepiiriä lavealla ja persoonallisen luovalla otteella. Lopputulos on maailman taloudellista ja teknistä kehitystä kritisoiva pamfletti. Sen syntyyn ovat vaikuttaneet kirjoittajan syvä henkilökohtainen luontoyhteys, pitkä työkokemus kansansivistyksestä ja kiinnostus sivistysfilosofian traditioihin.

Kirja pyrkii avaamaan valoisaa näkymää kestävään tulevaisuuteen. Kirjoittajat haastavat nykyisiä ajattelu- ja toimintatapojamme. Kulutuskeskeinen kulttuurimme haaskaa valtavasti luonnonvaroja, kilpailemme keskenämme ja monet meistä ihmettelevät, mitä oikein etsimme.

Pro-gradu tutkielma tarkastelee yksilön ekologisuuden ja kestävän elämäntavan yhteyttä koettuun hyvinvointiin sekä sitä, millaisia merkityksiä yksilöt antavat ekologisuudelle ja kestävyydelle psyykkisen hyvinvoinnin kokemisen, itsen toteuttamisen ja omien arvojen mukaisen elämäntavan näkökulmasta. Yksilöiden kokemuksia tutkimalla on tarkoitus lisätä ymmärrystä ekologisen ja kestävän elämäntavan sekä toiminnan vaikutuksesta yksilön subjektiivisesti koettuun hyvinvointiin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu kestävän kehityksen ja yksilön ekologisuuden määritelmistä sekä hyvinvoinnin näkökulmien tarveteoreettisesta tarkastelusta keskittyen erityisesti yksilön psykologisiin tarpeisiin. Lisäksi teoreettinen viitekehys tarkastelee yksilön toimintaa ohjaavia motiiveja ja toiminnan taustalla vaikuttavia motivaatioita yksilön arvomaailman, toimintamahdollisuuksien, itsen toteuttamisen sekä koetun hyvinvoinnin näkökulmista. Tutkielman aineisto on kerätty seitsemältä informantilta yksilöllisenä puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Yksilöllinen teemahaastattelu mahdollisti pääsyn yksilöiden subjektiivisten kokemusten ja käsitysten äärelle. Aineiston analyysi toteutettiin teoriaohjaavana sisällönanalyysina. Tutkittavat kokivat ekologisuuden ja kestävyyden merkittävänä ja tärkeänä asiana, josta oli muotoutunut pysyvä elämäntapa ja elämänarvo. Tutkittavat kokivat, että heillä oli vapaus ja mahdollisuus valita omien arvojensa mukainen elämäntapa ja he kokivat toimintamahdollisuutensa kestävään toimintaan suhteellisen hyvinä. Motivaatio ekologiseen toimintaan ja kestävään elämäntapaan koettiin vahvasti sisäisenä, mikä vahvisti yksilöiden itseohjautuvuuden ja itsen toteuttamisen kokemuksia. Sisäisesti motivoituneen ja omien arvojensa mukaisen toiminnan kautta yksilön oli mahdollista vaikuttaa oman hyvinvointinsa rakentumiseen tyydyttämällä perustarpeitaan kestävästi ja ympäristön hyvinvoinnin kannalta suotuisilla tavoilla. Yksilön kestävän hyvinvoinnin rakentumisen tutkiminen on tärkeää, sillä ilmastonmuutos koskettaa kaikkia maailman ihmisiä. Kansalaisten ekologinen ja kestävä toiminta on merkityksellistä ensinnäkin paikallisten ilmastotekojen ja ympäristön hyvinvoinnin lisäämisen kannalta, mutta myös yksilöiden psyykkisesti koetun hyvinvoinnin kannalta. Toimimalla ekologisesti ja kestävästi yksilö voi vaikuttaa sekä omaan että ympäristön hyvinvointiin positiivisesti.

Tämän tutkimuksen kohteena on vuosina 2018–2020 julkaistujen kuvallisten ilmastoteemaisten lastenkirjojen esittämät ilmastotoimijuuden muodot. Analysoimme diskurssianalyysin keinoin kirjojen tarjoamaa ilmastotoimijuutta sekä transformatiivisen ekososiaalisen oppimisen mukaista muutosta. Olemme kiinnostuneita siitä, miten tarjotut keinot toistavat yhteiskunnan rakenteita ja millaista kuvaa ilmastokriisistä ja ilmastotoimijuudesta lastenkirjallisuuden diskurssit välittävät kohdeyleisölleen. Ilmastokriisin hidastamisen hyväksi toimimista nimitämme tutkimuksessamme ilmastotoimijuudeksi. Käsitteessä yhdistyy kasvatustieteissä laajasti käytössä oleva lapsen toimijuuden käsite sekä yksilön asenne, halu toimia ja teot ilmastokriisin hidastamisen puolesta. Ilmastokriisin hidastamisen keinoja hahmotamme kestävän kehityksen, kestävän elämäntavan ja ekososiaalisen sivistyksen sisällöillä, sillä ne ovat osana Suomen perusopetuksen opetussuunnitelman (2014) arvoperustaa. Ekososiaalisella transformatiivisella oppimisella tarkoitamme kokonaisvaltaista oppimista ilmastokriisin syistä, seurauksista ja omista toimintamahdollisuuksista kriisin hidastamiseksi. Oppimisessa merkityksellisessä asemassa on rationaalisten tietojen ja taitojen lisäksi emotionaaliset, sosiaaliset ja kulttuuriset näkökulmat. Tarkastelemme kuinka aineistomme diskurssit vastaavat ekososiaalisen transformatiivisen oppimisen vaatimuksiin. Lapsille suunnattu ilmastoteemainen kirjallisuus kiinnostaa meitä, sillä mielestämme kuvitettujen kirjojen katseleminen ja lukeminen ovat merkityksellinen osa lapsen kasvua ja kehitystä. Kasvatukselliset tavoitteet ovat olleet osa lapsille suunnattua kirjallisuutta ensimmäisistä lastenkirjoista alkaen ja ympäristöteemoihin kantaa ottavia lastenkirjoja on Suomessa julkaistu 1960-luvulta lähtien. Kuvallisissa lastenkirjoissa hahmottuu neljä erilaista ilmastotoimijuuden diskurssia: yksilöä vastuuttava kuluttajakansalaisuus, kritiikki nykyjärjestelmää kohtaan, ylisukupolvinen yhteisvastuullisuus sekä keskiluokkainen lapsuus. Lastenkirjojen esittämissä ilmastotoimijuuden muodoissa valtadiskurssina korostuu yksilön vastuulla olevat ilmastotoimet, jotka ovat erityisesti keskiluokkaisesta perhetaustasta tuleville lapsille suunnattuja. Näiden lisäksi kirjoista löytyy valtadiskurssille kaksi vastadiskurssia, jotka ovat kritiikki nykyjärjestelmää kohtaan sekä ylisukupolvista yhteisvastuuta korostava ilmastotoimijuuden muoto. Tutkimuksemme myötä esitämme, että ilmastoteemaisissa lastenkirjoissa tuodaan esille monipuolisesti ilmastokriisiin ja ympäristönsuojeluun liittyviä teemoja, mutta kirjat vastuuttavat voimakkaasti lasta yksilönä ilmastotekoihin. Ekososiaalisen transformatiivisen oppimisen mahdollistavaa ilmiöiden syiden ja seurausten yhteyksiä ei esitellä riittävän monipuolisesti.

Kritiikki kestämätöntä elämänmuotoa kohtaan syntyy havahtumisesta; oman arjen ja yhteiskunnan toiminnan kestämättömästä luonteen ymmärtämisestä ja toisinajattelun mahdollisuuteen heräämisestä. Osallistuminen ilmastonmuutosta tai kestävää kehitystä koskevaan keskusteluun ei kuitenkaan näyttäydy itsestäänselvyytenä yhteisöjen tai yksilöiden keskuudessa, vaikka nykyiset kestämättömät toimintatavat vaatisivat osakseen laajaa yhteiskunnallista ja kulttuurista muutosta ja liikehdintää sekä elämismaailmaa ohjaavien arvojen priorisointia. Tutkimustehtävänä oli muodostaa ymmärrystä siitä, miksei muutosta tapahdu, vaikka muutosvaade on eko- ja ilmastokriisin aikakaudella todellinen. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu kestävän kehityksen, aikuiskasvatuksen sekä ekososiaalisen sivistyksen tutkimuksesta ja tematiikasta. Tutkimustehtävää lähestyttiin narratiivisella, integroivalla kirjallisuuskatsauksella. Tutkimusaineistona toimi monitieteellinen tieto- ja tiedekirjallisuus ilmastonmuutoksen monimutkaisesta ja monisyisestä luonteesta, johon yksilön elämänkulku kokonaisvaltaisesti kietoutuu. Vaadittavan kulttuurisen muutoksen kompleksisuutta, arvoristiriitoja sekä yksilön tietoista jähmettymistä länsimaalaiseen elämäntapaan tarkastellaan ja jäsennetään kriittisen kasvatusajattelun näkökulmista. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli koota yhteen yhteiskunnallisia ja kulttuurisia tekijöitä sekä niiden välisiä yhteyksiä, jotka näyttäytyvät kestämättömien toimintatapojen ylläpitäjinä ja piilottajina. Kirjallisuuskatsauksen tuloksissa korostuvat erilaiset systeemiset, toisiinsa kietoutuneet kokonaisuudet, jotka ohjaavat yksilöitä läpi arkisten rutiinien sekä taloudellisten ja poliittisten valintojen. Esille nousevia teemoja ovat esimerkiksi edistyksen ihanne, talouden ja politiikan välinen ristipaine ekologisiin valintoihin sekä yksilökeskeinen, vastuun ja vapauden välinen dilemma. Myös omaan identiteettiin, sen esittämiseen ja sosiaalisiin normeihin liittyvät ilmiöt saavat yksilön toimimaan tavoilla, joita harvoin pysähdytään tarkastelemaan. Uusliberalismin ja kapitalismin lisäksi erilaiset dikotomiat ja yksinkertaistetut osatotuudet luovat keinotekoisia jakolinjoja ihmisen ja luonnon välille, jotka estävät eheän maailmankuvan muodostumista ja hyvän elämän tavoittelua. Tutkimuksen tulokset kietoutuvat yhteiskunnalliseen ja kasvatustieteelliseen keskusteluun siitä, kuka tai mikä yksilöä tosiasiallisesti kasvattaa ja millaiseen suuntaan kasvatus vie.

Sivistys liitetään teemanumerossa ekososiaalisiin kysymyksiin ja planetaarisiin haasteisiin. Onko viheliäisiin kysymyksiin mahdollista tarttua arjen pienin kestävin teoin, kehittämällä ja opettelemalla uusia toisin toimimisen taitoja? Aikuisten oppiminen ja sivistystyöhön osallistuminen voivat liittää pienet teot isoihin ratkaisupyrkimyksiin, avata näkökulmia elonyhteisöjen välisten suhteiden pohdintaan ja tarjota vaikuttamismahdollisuuksia.

Vuonna 2019 levinnyt ilmastolakkoliike näytti lasten ja nuorten yhteiskunnallisen vaikuttamisen tarpeen. Tässä tutkimuksessa tahdoin luoda perusopetukseen ympäristötaideprojektin täyttämään tätä tarvetta. Tutkimuksessa yhdistelen kriittistä teoriapohjaa, ympäristökasvatusta ja taidekasvatusta. Kriittistä taustaa tarkastelen kriittisen pedagogiikan, taistelevan tutkimuksen ja oppilaslähtöisen kasvatuksen lähtökohdista. Ympäristökasvatusta tarkastelen taas ekososiaalisen sivistyksen ja kriittisen ympäristökasvatuksen kautta. Taidekasvatusta tarkastelen kriittisen taidekasvatuksen ja tutkimusprojektin pohjana toimivan taideperustaisen ympäristökasvatuksen kautta. Lisäksi tutkin oppilaiden luontosuhdetta, sillä se vaikuttaa oppilaiden kokemuksiin projektista. Toteutin projektin syyskuussa 2019 pirkanmaalaisen 4. luokan kanssa. Heidän tehtävänään oli suunnitella ja toteuttaa yhteinen vaikuttava ympäristöprojekti. Tutkimusprojektissa oppilaat toteuttivat mahdollisimman oppilaslähtöisesti ja konsensusmenettelyyn perustuen yhteiskunnallisesti vaikuttavan ympäristötaidenäyttelyn, johon kuvattiin oppilaiden tekemiä teoksia heille itselleen merkityksellisistä aiheista. Näyttely toteutettiin julkisessa tilassa oppilaiden naapurikaupunginosassa. Tutkimuksen analyysi on toteutettu fenomenologis-hermeneuttisesti. Tutkimuksen aineistona olen käyttänyt ryhmähaastatteluja, lausetäydennysmenetelmällä kerättyjä oppilaiden luontokäsityksiä, oppilaiden näyttelyä varten tuottamaa kuvallista aineistoa ja siihen liitettyjä tekstejä sekä omia muistiinpanojani. Analyysin perusteella oppilailla on laajasti tietoa erilaisista ympäristöön liittyvistä ongelmista. Teoksensa he toteuttivat kuitenkin hyvin konkreettisista aiheista. Oppilaiden ihmiskeskeinen luontosuhde näkyi heidän suhtautumisessaan projektissa esille tuomiinsa aiheisiin. Oppilailla oli hyvin selkeä ja rajattu kuva koulusta ja koulunkäynnistä, eivätkä oppilaat siksi kokeneet projektia osaksi koulua. Oppilaat kuitenkin kokivat projektin hyvin positiivisesti. Oppilaat nostivat tästä esiin erityisesti vapauden tunteen ja vaikuttamismahdollisuuden. Vaikka oppilaiden luontosuhde olikin enimmäkseen ihmiskeskeinen, oli heidän suhtautumisensa luontomyönteistä. Oppilaiden motivoituneisuus on hyvä lähtökohta, jonka avulla oppilailla voi herätä luontokeskeisempiä ajatuksia kokemuksellisuuden kautta. Luontokeskeisempää ja kriittistä ajattelua tarvitaan viheliäiden ongelmien, kuten ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa. Jatkotutkimusta voisi toteuttaa erilaisten luokkien ja opettajien kanssa, jotta projektin vaikutuksia voisi tutkia laaja-alaisemmin. Luontosuhdetutkimusta taas voisi toteuttaa koulukontekstin ulkopuolella.

Sivistys vaurautena -teoksen kunnianhimoisena päämääränä on luoda vahva ja vaikuttava suuri narratiivi, jonka edistyskertomuksena ovat vaurauden aineettomat hyödykkeet. Samalla haastetaan mekanistinen ja materialistinen maailmankuva, joka perustuu jatkuvaan aineelliseen talouskasvuun ja välineelliseen ihmiskuvaan.

Tämän pro gradu -tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia alakoulussa toimivien opettajien käsityksiä luonnosta ja kestävän kehityksen kasvatuksesta. Kestävä kehitys on yksi vuoden 2016 syyslukukaudella voimaan astuneen uuden peruskoulun opetussuunnitelman niin sanotuista läpäisyaiheista, jonka tulee näkyä kaikkien aineiden opetuksessa, ja koulun toimintakulttuurin tulee tukea oppimista. Kestävän kehityksen käsitteen rinnalla kulkee ajatus ekososiaalisesta sivistyksestä, joka lähtee liikkeelle ihmisen vastuullisesta maailmasuhteesta ja kestävän kehityksen neljän ulottuvuuden – ekologisen, taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen – hierarkkisesta luonteesta. Opettajien käsityksiä tutkimalla tavoitteena oli tuottaa tietoa kestävän kehityksen kasvatuksen nykytilasta suomalaisissa alakouluissa ja auttaa paikantamaan sen mahdollisia kehityskohteita. Tutkimuksen empiirinen aineisto hankittiin haastattelemalla kuutta alakoulussa toimivaa opettajaa. Haastateltavat opettajat valittiin mukaan tutkimukseen tarkoituksenmukaisesti siten, että aineistosta muodostuisi mahdollisimman monipuolinen: kaksi miestä ja neljä naista, joiden opetusvastuu kattoi alakoulun luokka-asteet ensimmäisestä kuudenteen, kaikkien taito- ja taideaineiden opetuksen sekä erityisopetuksen. Opettajien työkokemus vaihteli välillä 1-35 vuotta. Kaksi haastateltavista toimi opettajana Pirkanmaalla, kaksi Uudenmaan seudulla ja kaksi Kanta-Hämeen alueella. Haastattelut toteutettiin käyttämällä puolistrukturoitua teemahaastattelua. Tutkimusaineiston analysoinnissa hyödynnettiin femonenografista tutkimusotetta. Analyysin ensimmäisessä vaiheessa litteroidusta haastatteluaineistosta etsittiin yksittäisiä käsityksiä ilmaisevia merkitysyksikköjä, jotka saattoivat olla joko yksittäisiä mainintoja, lauseita, kokonaisia virkkeitä tai useammasta virkkeestä koostuvia ajatuskokonaisuuksia. Analyysin toisessa vaiheessa merkitysyksiköt luokiteltiin sisältöjensä eroavaisuuksien perusteella ensimmäisen tason kategorioiksi. Kolmannessa vaiheessa ensimmäisen tason kategorioiden sisältämät käsitykset kirjoitettiin auki ja niistä muodostettiin abstraktimman tason kuvauskategorioita. Analyysin viimeisessä vaiheessa kuvauskategorioista rakennettiin kaksi kuvauskategoriajärjestelmää, joiden kautta kuvauskategorioita tarkasteltiin suhteessa toisiinsa ja tutkimuksen teoreettiseen viitekehykseen. Kuvauskategoriajärjestelmät muodostivat tutkimuksen varsinaisen tuloksen. Toinen kuvauskategoriajärjestelmä edusti opettajien käsityksiä luonnosta ja toinen käsityksiä kestävän kehityksen kasvatuksesta. Tutkimuksessa saatiin selville, että alakoulun opettajien käsitykset luonnosta ja kestävän kehityksen kasvatuksesta sisälsivät tiettyjä yhteisesti jaettuja käsityksiä, joista käytetään tässä tutkimuksessa nimitystä ydinkäsitys, mutta myös huomattavasti toisistaan poikkeavia ja jopa vastakkaisia käsityksiä. Sekä luontokäsitysten että kestävän kehityksen kasvatusta koskevien käsitysten ytimessä oli ajatus luonnosta ihmisen elinehtona. Myös luontoa kunnioittava, vastuullinen toiminta korostui vastauksissa. Osa opettajista näki ihmisen olevan väistämättä osa luonnon kokonaisuutta, kun taas vastakkaisen käsityksen mukaan ihminen oli erkaantunut luonnosta ainakin tiedollisella tasolla. Kestävän kehityksen määritelmää koskevat käsitykset olivat kirjavia: yhtäällä kestävän kehityksen neljän osa-alueen linkittyneisyys ymmärrettiin ja toisaalla kestävä kehitys nähtiin ristiriitaisena kokonaisuutena ja määritelmällisesti epäselvänä. Yhden käsityksen mukaan kestävän kehityksen kasvatus oli vahvasti osa alakoulun opetusta ja toimintakulttuuria, mutta toisen käsityksen mukaan aihe ei ollut juurikaan esillä: koulun yleinen toimintakulttuuri ja asenneilmapiiri saattoivat vaikuttaa, kuinka vahvasti kestävän kehityksen kasvatus oli mukana opettajien omassa opetustyössä. Yleisesti ottaen kestävän kehityksen kasvatuksen nähtiin kuitenkin kytkeytyvän erityisesti arjen toimintakulttuurin ja yksinkertaisiin käytännön asioihin: kierrättämiseen ja materiaalien säästäväiseen käyttöön. Parantamisen varaan nähtiin sekä suunnittelutasolla että käytännön ratkaisuissa riippumatta siitä, kokivatko opettajat kestävän kehityksen kasvatuksen toteutuvan koulussaan nykyisellään hyvin vai huonosti. Tutkimuksen tulosten perusteella kestävän kehityksen kasvatusta kannattaisi tutkia tulevaisuudessa lisää sen näkökulmasta, miten kestävän kehityksen kasvatuksen asemaa ja siirtymistä käytäntöön voitaisiin kouluissa vahvistaa. Myös tietoisuutta aiheesta tulisi parantaa, sillä osa opettajista koki kestävän kehityksen käsitteen epämääräisenä ja kestävän kehityksen kasvatuksen haastavana toteuttaa.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisena kokonaisuutena kasvattajat käsittävät kestävän ruokakasvatuksen, millaisia käytänteitä ja se sisältää ja minkälainen rooli kestävällä ruokakasvatuksella voi olla alakoulussa kestävän kehityksen päämääriä tavoitellessa. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita myös siitä, mikä mahdollistaa tai estää kestävän ruokakasvatuksen toteutumisen alakoulussa. Kestävä ruokakasvatus ei ole vakiintunut käsite tutkimuksen kentällä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys nostaa esiin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden vaatimukset kestävästä elämäntavasta sekä ruoan kiistattoman kytköksen kestävän kehityksen ekologisiin, taloudellisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin elementteihin. Kestävälle ruokakasvatukselle muodostetaan tutkimuksessa teoreettista pohjaa kestävän kehityksen kasvatuksen ja ympäristökasvatuksen teorioiden avulla. Teoreettisen taustan perusteella ruokaan liittyvien kytkentöjen ymmärtäminen ja niiden parissa kasvattaminen on maailman nykytilan valossa tarpeellista tai miltei pakollista. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus ja se kiinnittyy kriittisen ja taistelevan tutkimuksen perinteeseen. Tutkimuksessa tarkastellaan luokanopettajien ja työelämässä olleiden luokanopettajaopiskelijoiden käsityksiä kestävästä ruokakasvatuksesta. Tutkimusaineisto kerättiin eläytymismenetelmällä. Eläytymiskertomuksessa varioitiin yhtä seikkaa, jonka myötä aineisto koostui kahden tyyppisistä eläytymiskertomuksista. Kertomukset kuvasivat alakoulun onnistunutta ja epäonnistunutta ruokakasvatusta. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen perusteella kasvattajat käsittävät kestävä ruokakasvatuksen kokonaisvaltaisen kasvatuksen ja kestävän ruokahuollon yhdistelmäksi. Tutkimustulosten mukaan kokonaisvaltainen kasvatus koostuu kokemuksellisesta ja reflektoivasta oppimisesta, kasvattajan roolista esimerkkinä ja tiedonjäsentäjänä, sekä yhteisöllisyydestä ja yhteistyöverkostosta. Koulun toimintakulttuurilla ja koetulla yhteisöllisyydellä on keskeinen rooli kestävän ruokakasvatuksen toteutumisessa. Kestävä ruokahuolto tarkoittaa kestävän kehityksen mukaisia raaka-ainevalintoja, kuten lähellä tuotettua kasvisruokaa. Kestävä ruokahuolto tarkoittaa myös kouluruokailun järjestämistä pedagogisesti tarkoituksenmukaisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi lasten osallisuutta, hävikkiruoan minimointia, ja ruokailulle varattua riittävää aikaa. Tutkimus osoittaa, että kestävä ruokakasvatus on ajankohtainen kehittämiskohde kasvatustyön kentällä.

Due to the global challenges that are posed by the Anthropocene and the academic focus on the fragmented state of modernity, we extend an invitation for shared dialogue on the all-pervading nature of consumerism as the seemingly problematic ethos of Western consumer culture. To this end, we outline a way to approach consumerism as an implicit religion, theorized as having adopted functionalities related to explicitly faith-based traditions within secular settings. We suggest that a similar kind of holistic and multidimensional approach might be of great benefit in the implementation of sustainability, as this would allow, e.g., (i) a more holistic analysis of the all-pervading nature of consumerism, (ii) acknowledgement of the functional diversity of the phenomenon, (iii) recognition of the shallowness of the critique of consumerism as a way of life, and, (iv) shared dialogue across a spectrum of academic perspectives under a unified model. This approach problematizes standard interpretations of consumerism as being about the promotion of the individual against the collective and as leading to a general sense of purposelessness. The perspective of religion reveals how patterns of consumption become illuminated with meaning and connected to a shared way for individuals to articulate a sense of purpose in contemporary contexts.

Ympäristökasvatuksen kenttä on hajanainen, vaikka tarve ympäristön ilmiöiden systeemiselle ymmärtämiselle sekä yksilölliselle vastuun kantamiselle kasvaa väestönkasvun ja kulutuskulttuurin ympäristövaikutuksien vuoksi. Tässä tutkimuksessa ympäristöongelmia pyrittiin ratkomaan institutionaalisella ja individualistisella ympäristökasvatuksella suomalaisessa alakoulukontekstissa. Tavoitteena oli selvittää, miten ympäristökasvatuspainotteinen opetusryhmä toimisi, mitkä sen tavoitteet olisivat ja mitkä tekijät vaikuttavat edellä mainittuihin asioihin. Opetusryhmän on oman toimintansa kautta tarkoitus edistää oppilaiden ympäristövastuullisuuteen kasvamista, joka on ympäristökasvatuksen tavoite. Ennen aineiston keräämistä rakennettiin kirjallisuuskatsauksen perusteella ympäristökasvatuspainotteisen opetusryhmän raamit, jotka koostuvat opetusryhmän tehtävästä, oppimistavoitteista, toiminnasta ja rajoista. Raameja kehitettiin ympäristökasvatuksen asiantuntijoiden ympäristövastuuseen kasvamista koskevien näkemyksien perusteella. Aineisto koostuu yhdeksän asiantuntijan teemahaastattelusta, jotka kerättiin helmi-maaliskuussa 2017. Informantit edustavat seitsemää eri instituutiota, jotka kehittävät ympäristökasvatusta omalla alallaan Helsingissä ja Tampereella. Teemahaastatteluilla kerättiin asiantuntijoiden näkemyksiä ympäristövastuuseen kasvamisesta, opetusryhmän periaatteista ja toiminnasta sekä asiantuntijoiden oman toimialan tilanteesta. Sisällönanalyysin pohjalta haastatteluista muodostui neljä pääkategoriaa, joihin aineisto luokiteltiin teemoittelemalla. Kategoriat olivat ympäristöongelmien luoma tarve ympäristökasvatukselle, yksilön ympäristövastuulliseen käyttäytymiseen liittyviä tekijöitä, opetusryhmän toimintaan liittyviä näkemyksiä sekä opettajuuden merkityksiä ryhmän toiminnalle. Tuloksien mukaan opetusryhmän kantava ajatus on oman toimintakulttuurin luominen, mikä edesauttaa ympäristövastuullisen toiminnan omaksumista. Toimintakulttuuri- ja ympäristö lapsen huoltajat mukaan lukien nähtiin merkittävämpänä yksilön ympäristövastuullisuuteen kasvamisen kannalta, kuin opettajan vaikutus oppilaaseen. Nykyinen ympäristökasvatus on alakouluissa teoreettisesti hyvällä tasolla, sillä voimassa olevissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa on vahva ympäristövastuullisuutta korostava arvopohja sekä monipuolisia sisältöjä ja menetelmiä ympäristövastuullisuuden opettamiseksi, jotka ovat yhteneviä ympäristökasvatuksen teorian kanssa. Tavoitteiden painotetulle opettamiselle on asiantuntijoiden mukaan tarvetta, sillä vuoden voimassa ollut opetussuunnitelma ei ole käytännössä saavuttanut koko potentiaaliaan. Institutionaalisen ympäristökasvatuksen ongelmat juontavat juurensa asiantuntijoiden mukaan tieteenalojen vahvaan eriytymiseen yleissivistävissä kouluissa sekä yliopistoissa ja siten myös luokanopettajakoulutuksessa, minkä vuoksi yhteiskunnallisen kestävyysmuutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan uudistuksia yliopistojen rahoitusjärjestelmään. Tieteidenvälisyydelle ja monitieteisille ympäristökasvatuksen opinnoille kaivataan lisärahoitusta, sillä ympäristöongelmat eivät ole vain yhden tieteenalan ratkaistavissa. Tutkimus tarjoaakin kriittisen puheenvuoron opetuksen laadun ja määrän painottamiseksi taloudellisen tuloksen ja tehokkuuden edelle kaikilla ympäristökasvatuksen yhteiskunnallisten rakenteiden eri tasoilla.