Search

This is a study of Greenlandic and Danish members of parliament's statements in Folketinget between 1960-1962. The study aims to see in which matters the Greenlandic members presented their statements, as well as what can be discerned from the Greenlandic and Danish members’ statements about the formers possibilities to change Greenland’s political situation.The study will also examine the statements made from a postcolonial viewpoint to see if they overlap with the theory. The study shows that the statements made by both the Danish and Greenlandic members of Folketinget overlap with the postcolonial theory several times. Edward Said, Franz Fanon and Michel Foucoults theories can all be traced within their statements. Foremost, Homi Bhabha and what he described as colonial mimicry is found on several occasions. The Greenlandic members of Folketinget made staments in a variety of political areas, both about specific issues on Greenland itself as well as how to change the asymmetrical relationship between Greenland and Denmark. Their possibilities to alter Greenland’s political situation was greatly hindered seeing as the Greenlandic members of Folketinget could not partake on the same terms as their danish collegues. Greenland also lacked any real political power in foreign politics, and therefore any tangible political voice when negotiating international treaties.

This Master’s (60 credits) dissertation paper examines how three Swedish newspapers describe the political ideology called anti–Semitism in Germany, from the day it was born in end of October 1879 until January 1882 after the campaigns of persecution of Jews in Russia and Germany.Politically, the 1880s were formative years in Swedish history. A party system emerged slowly andseveral new political ideologies found their way into Swedish political life. Many of those wereinfluences from Germany: socialism, nationalism, political conservatism. But also anti–Semitism.This paper is a comparative study between the newspapers Dagens Nyheter (liberal), Nya DagligtAllehanda (conservative) and Stockholms Dagblad (conservative) and describe how the anti–Semitic political movement in Germany, and the ongoing atrocities against Jews in Russia andGermany, were being portrayed in the Swedish media. The survey in the essay shows that the newspapers describe the political ideology anti-Semitismvery differently. Liberal Dagens Nyheter was highly critical against the political form of hatredagainst the Jews, but so was also conservative Stockholms Dagblad, although the latter had a higherdegree of a neutral type of reporting than the former. Stockholms Dagblad leaned towards supportof a Bismarckian type of conservatism, (which at this time had not yet embraced hatred againstJews as an official policy). The newspaper of the three with the strongest support of the anti-Semitic political movement inGermany was the daily Nya Dagligt Allehanda, which very often expressed and reproduced anti-Semitic constructions and derogatory and racist views on Jews.However, the newspaper Nya Dagligt Allehanda did not embrace the most extreme and violent formof anti-Semitism which were being advocated by some German politicians in the 1880s, whichincluded the deportation or even mass murder of Jews.

The aim of this thesis is to clarify and understand the limits on Finnish foreign policy in relation to early Western European integration during the decade after World War II, studied through the actions of former Finnish foreign minister Hjalmar J. Procopé. During the years 1948 to 1954 Procopé acted as an informal and unappointed liaison between Finland and the European Movement (EM). The European Movement served as a platform for different organisations working towards European unity. Its most notable achievement was the impetus given to the founding of the Council of Europe in 1949 In this thesis, Finland’s relationship with the burgeoning European integration project is studied using primary sources chiefly comprising Procopé’s diaries, correspondence, as well as his written reports on European integration efforts and related affairs. Early European integration is also assessed in relation to anti-communism and resistance to the expansion of the Soviet Union, with a particular focus on the role of the United States and its secret services as promoters of (Western) European unity. The close proximity of the Soviet Union put considerable constraints on Finnish foreign policy. However, this sparked both a need and an opportunity for a private citizen to engage in unofficial and secretive interaction with the European Movement. Procopé wished to safeguard Finnish interests through the early European integration process. Both Procopé himself and national officials in Helsinki wished to avoid drawing parallels with the actions of Eastern European exiled politicians, as that could have signalled that Finland was part of the Eastern bloc One significant finding is that the empirical study of Procopé’s activities reveals much about the restrictions on Finnish involvement in the early political integration of Western Europe. Procopé knowingly chose to engage himself in areas where official authorities had no part and where he thought he could benefit Finland. The study of Procopé is part of a broader and emerging line of research in European integration history. The aim of this new agenda is to gain better understanding of the integration process, and thereby the present-day European Union, by studying the lives and thinking of transnationally connected individuals who worked towards European unity. Procopé, who was living in self-imposed exile in Stockholm, both discovered and was offered a niche that played to his strengths. The leadership of the European Movement trusted Procopé, as did the movement’s sponsors in the United States, which included backing by the Central Intelligence Agency. Procopé maintained a network of old contacts in Finland, although his reputation was marred by his defence of former President Risto Ryti in the War Responsibility Trials. For Procopé, Western European integration and anti-communism were two sides of the same coin. Procopé maintained an amicable relationship with President J.K. Paasikivi, while Urho Kekkonen was a strong adversary to the former foreign minister, the study shows. Finland’s political room for manoeuvre was undoubtedly limited after the war, with its international standing largely defined by its relationship with the Soviet Union. This thesis, however, reveals that beneath the official surface lay unofficial networks, where promotion of Western European integration was matched with fierce anti-communism. Key words: European integration history, Europe, European Movement, Council of Europe, European Union, Western European integration, anti-communism Syftet med avhandlingen är att utgående från en enskild aktör, den tidigare utrikesministern Hjalmar J. Procopé, klarlägga och förstå gränserna för den finska västpolitiken med avseende på den europeiska integrationen under årtiondet efter andra världskriget. Under åren 1948–1954 var Procopé ett slags inofficiell kontaktperson mellan Finland och Europarörelsen, en takorganisation för olika medborgarrörelser i Västeuropa som arbetade för europeiskt enande och bidrog till grundandet av Europarådet 1949. I ljuset av arkivmaterial som främst består av Procopés dagböcker, korrespondens och rapporter granskas förhållandet mellan Finland och den gryende västintegrationen. Därtill relateras den europeiska integrationen till antikommunismen och motståndet mot Sovjetunionen med fokus på Förenta staterna och dess underrättelsetjänster som tillskyndare av samarbete i Europa. Avhandlingen visar att det på grund av utrikespolitiska hänsynstaganden till Sovjetunionen fanns både en möjlighet och ett behov för en privatperson att inofficiellt och utan publicitet upprätthålla kontakter med Europarörelsen. Procopé eftersträvade att slå vakt om Finlands intressen i den tidiga integrationsutvecklingen. Både han själv och myndigheterna i Helsingfors var måna om att Procopé varken i västs eller i Moskvas ögon skulle likställas med de östeuropeiska exilpolitikerna, eftersom det kunde ha gett en signal om att Finland var en del av östblocket. Ett forskningsresultat är att gränserna för Finlands rörelseutrymme i den tidiga politiska västintegrationen framträder vid studiet av de områden där Procopé agerade. Han saknade officiellt mandat men engagerade sig medvetet på områden där han ansåg sig kunna göra nytta för Finland. Avhandlingen ansluter sig till en relativt ny forskningsinriktning inom europeisk integrationshistoria som betonar enskilda aktörers och idéers betydelse för Europabygget. Procopé, som vistades i frivillig landsflykt i Stockholm, både hittade och gavs en nisch som passade honom bra. Han åtnjöt förtroende inom Europarörelsens ledning och bland dess amerikanska finansiärer, inklusive underrättelsetjänsten CIA. I Finland hade Procopé kvar ett brett nätverk av kontakter, även om han var en märkt man efter att ha försvarat Risto Ryti i krigsansvarighetsprocessen. K.A. Fagerholm hörde som statsminister i slutet på 1940-talet till dem som fick Procopés konfidentiella rapporter om Europafrågor. För Procopé var västeuropeisk integration och antikommunism två sidor av samma mynt. Han upprätthöll korrekta relationer med J.K. Paasikivi medan Urho Kekkonen aktivt motarbetade den förre utrikesministern. Finlands rörelseutrymme under decenniet efter kriget var onekligen begränsat. Relationen till Sovjetunionen definierade Finlands internationella ställning. Denna undersökning visar hur det under den officiella ytan verkade inofficiella nätverk där befrämjande av västeuropeisk integration vävdes samman med antikommunism. Nyckelord: europeisk integrationshistoria, Europa, Europarörelsen, Europarådet, Europeiska unionen, västintegration, antikommunism Tutkielman tarkoituksena on tarkastella Suomen länsipolitiikan toimintarajoja Euroopan integraation suhteen toisen maailmansodan jälkeisenä vuosikymmenenä yksittäisen toimijan eli entisen ulkoministerin Hjalmar J. Procopén kautta. Procopé toimi vuosina 1948–1954 eräänlaisena epävirallisena yhteyshenkilönä Suomen ja Eurooppaliikkeen välillä. Lukuisat länsieurooppalaiset kansalaisjärjestöt toimivat Euroopan yhdentymisen puolesta, ja Eurooppaliike oli niiden kattojärjestö. Liikkeeen näkyvin saavutus oli myötävaikuttaminen Euroopan neuvoston perustamiseen vuonna 1949. Suomen ja orastavan länsi-integraation välistä suhdetta arvioidaan tässä tutkielmassa pääasiassa Procopén päiväkirjoja, kirjeenvaihtoa ja muistioita käsittävän arkistoaineiston valossa. Lisäksi Euroopan yhdentymistä tarkastellaan suhteessa kommunismin- ja neuvostovastaisuuteen, korostaen erityisesti Yhdysvaltojen ja sen tiedustelupalvelun roolia Euroopan yhteistyön edistäjänä. Tutkielmassa osoitetaan, että neuvostosuhteisiin liittyvien ulkopoliittisten rajoitteiden vuoksi yksityishenkilölle annettiin mahdollisuus hoitaa yhteyksiä Eurooppaliikkeeseen epävirallisesti ja julkisuudelta piilossa. Ilman virallista mandaattia toimiva Procopé pyrki integraation alkuaikoina ajamaan Suomen etua siten, että häntä ei lännessä eikä liioin Moskovassa rinnastettaisi maanpaossa eläviin Itä-Euroopan poliitikkoihin, mikä olisi voitu katsoa merkiksi Suomen kuulumisesta itäblokkiin. Tutkimustulosten mukaan Suomen liikkumatilan rajat poliittisen länsi-integraation alkuaikoina hahmottuvat tarkasteltaessa Procopén toimintakenttää. Hän keskittyi tietoisesti asioihin, joissa katsoi voivansa toimia Suomen hyväksi. Siellä missä Procopé kulki, siellä kulki usein myös liikkumatilan raja. Siten tämä tutkielma liittyy myös Euroopan integraatiohistorian tutkimuksen suhteellisen tuoreeseen suuntaukseen, jossa korostetaan yksittäisten toimijoiden ja aatteiden merkitystä Euroopan rakentamisessa. Eräänlaisessa vapaaehtoisessa maanpaossa Tukholmassa elävä Procopé löysi itselleen sopivan roolin, jonka myös muut hänelle soivat. Hän nautti Eurooppaliikkeen johdon ja sen amerikkalaisten rahoittajien sekä tiedustelupalvelu CIA:n luottamusta. Suomessa Procopélla oli edelleen laaja yhteistyöverkosto siitäkin huolimatta, että puolustettuaan Risto Rytiä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä hänestä oli tullut merkitty mies. Procopé mielsi Länsi-Euroopan integraation ja antikommunismin saman kolikon kahdeksi eri puoleksi. Välit J.K. Paasikiveen olivat asialliset, mutta Urho Kekkosesta hän sai aktiivisen vastustajan. Sodan jälkeisenä vuosikymmenenä Suomen poliittinen liikkumatila oli niukka. Suhteet Neuvostoliittoon määrittelivät Suomen kansainvälisen aseman. Tässä tutkimuksessa osoitetaan, kuinka virallisen pinnan alla toimi epävirallisia verkostoja, joiden toiminnassa Länsi-Euroopan integraation edistäminen ja kommunismin vastustaminen kietoutuivat yhteen. Avainsanat: Euroopan integraatiohistoria, Eurooppa, Eurooppaliike, Euroopan neuvosto, Euroopan unioni, länsi-integraatio, antikommunismi

Från Reagan till Trump: Populistiska uttryck inom det republikanska partiet 1980–2017 är en kandidatuppsats av Angelica Carlsson. Syftet med studien är att förklara förekomsten av populistiska uttryck inom det republikanska partiet i USA under tidsperioden 1980–2017. Populistiska uttryck i politiska tal av presidenterna Ronald Reagan, George W. Bush och Donald Trump undersöks och graderas utifrån Kirk A. Hawkins sex kriterier över populism. Talen analyseras också utifrån de teoretiska begreppen tunn respektive tjock populism. För att förklara de populistiska uttrycken beaktar studien den historiska kontexten och utvecklingslinjer inom det republikanska partiet. Utifrån studiens resultat kan konstateras att de populistiska uttrycken är högst i Reagans och Trumps tal, medan Bushs tal har en lägre grad av populism. I studien förklaras detta utifrån den historiska kontexten, där 1980 och 2016 präglades av mer politisk instabilitet än 2000. Studien belyser hur populism inte uppstår ur tomma intet utan ska förstås i relation till kontexten i vilken den uttrycks. From Reagan to Trump: Populist expressions within the Republican Party 1980–2017 is a bachelor thesis by Angelica Carlsson. The aim of the thesis is to explain populist expressions within the Republican Party in the United States during the period 1980–2017. Populist expressions in political speeches by the presidents Ronald Reagan, George W. Bush and Donald Trump are investigated and graded based on Kirk A. Hawkin's criteria of populism. The thesis is also taking the theoretical terms thin and thick populism into consideration. In order to explain the populist expressions the historical context and the historical development of the Republican Party is taken into account. The main findings of the thesis is that Reagan's and Trump's speeches has the highest degree of populist expressions, while Bush's speeches has a lower degree of populist expressions. The study explains this from the historical context, where 1980 and 2016 were characterized by more political instability than 2000. The study illustrates how populism does not arise from nothing and should be understood in relation to the historical context.

This thesis investigates the debate in the Swedish parliament (Riksdag) and the depiction of the newspapers at the time of the imposition of the Swedish state institute of racial biology in 1921. The thesis also aims to investigate what arguments were used for and against the institute and if the depictions of the newspapers were any different depending of their political standpoints. The investigation is based on material from three national newspapers, a government bill, and the protocol from the debates in the riksdag. The theoretical approach is based on phenomenology and the approach of history of mentalities, in order to see the 1920’s norms and attitudes in the right way. The conclusion of the thesis is that the debate was almost non-existent, both in the newspaper and in the political space. The main argument for an institute was the protection of the Swedish race, whereof the main argument against a state institute were financial and the approach that the institute could be integrated with an already existing department of the Karolinska Institute in Stockholm. The newspapers were quite silent about all this as well and only published the decisions from the riksdag. However, one of them also published an exchange of opinions between Herman Lundborg and C G Santesson, whose debate comprised arguments of the organisation of the institute. The norms and attitudes were found to be more about science and slightly about nationalism, whereas what we nowadays call racism seemed to not be included at all.

This study investigated Romania's early 1960s policy change towards the Soviet Union, focusing on two questions why the change occurred and what actually changed. Calling it detachment from Moscow, dissidence, new state security strategy, independent or autonomous line, historiography focuses from an objectivist perspective on the external permissive conditions that allowed the change. It works within a paradigm which maintains that after the war Romania allied (balanced) with the USSR against the Western threat but contends that Romania s alliance with the USSR and its (post-1960) opposition to the USSR were mutually exclusive. In tackling this dichotomy, some scholars argue that the change was simulated or apparent, while others acknowledge a partial, incomplete detachment but pay little attention to what actually changed. Drawing from recently declassified archive materials, this study used a perceptual approach and a paradigm which argues that post-war Romania allied not against the threat but with the (perceived) threat the USSR. It focused on the proximate causes triggering the change and explained what changed. It investigated the emergence of Romania s opposition to the USSR mainly through two case studies (the CMEA reform process and the Sino-Soviet dispute) and covered the period between 1960 and 1964 between Romania s first categorical (albeit non-public and indirect) opposition to the USSR and the issuing of the Declaration marking Romania s first public and official (although indirect) acknowledgement of the disagreements with the USSR. This study found that the proximate causes of Romania s policy change towards the Soviet Union resided in the Romanian leaders perceptions of the threats posed to Romania s interests by various specific Soviet policies, such as the attempts to impose the CMEA integration or a strong collective riposte against China. The Romanian leaders considered that such Soviet policies had to be blocked, but they feared that opposition risked triggering even bigger threats or even the ultimate (perceived) threat to Romania s security an open confrontation with the USSR. Thus, they responded to the perceived threats by conceptualising the change in Romania s policy towards the USSR not in terms of breaking off the alliance, but in terms of finding practical ways (tactics) to block specific (perceived) less-than-ultimate Soviet threats, without provoking a confrontation with the USSR. Through its findings, this study opens new research perspectives on the Romanian-Soviet post-war relations and on the role of the leaders beliefs in Romania s foreign policy choices. It may also be a starting point to understand the unusual present-day relations between Romania and the Russian Federation. Kylmän sodan käsitykset.Romanian Neuvostoliiton-politiikan muutos, 1960-1964. Tutkimus tarkastelee Romanian Neuvostoliiton-politiikassa1960-luvun alussa tapahtunutta muutosta. Muutos näkyi lisääntyneenä vastustuksena, jota aikaisemmassa tutkimuksessa on nimitetty mm. Romanian itsenäiseksi linjaksi, irrottautumiseksi Moskovasta tai toisinajatteluksi.Tutkimus pohjautuu vastikään avautuneisiin arkistoaineistoihin ja se haastaa aiemman tutkimuksen näkemyksen muutoksen syistä analysoimalla Romanian poliittisen johdon käsityksiä Neuvostoliiton luomasta uhkasta.Tutkimus avaa uusia näkökulmia Romanian ja Neuvostoliiton sodanjälkeisten suhteiden historiaan ja Romanian johtajien näkemyksiin maansa ulkopoliittisista vaihtoehdoista. Tutkimus analysoi kahden esimerkkitapauksen kautta sitä, miten Romania alkoi vuosien 1960–64 aikana vastustaa Neuvostoliittoa. Ensimmäinen tapaus on sosialistisen leirin talousjärjestö SEVin uudistusprosessi ja toinen on Neuvostoliiton ja Kiinan välinen kiista. Tutkimus keskittyy vastaamaan kysymyksiin: miksi muutos tapahtui ja mikä itse asiassa muuttui. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että politiikanmuutos johtui maan poliittisen johdon tekemästä arviosta, jonka mukaan Neuvostoliiton ulkopoliittinen linja oli uhka Romanian kansallisille intresseille. Romanian suvereniteettia vaarantavia toimia olivat mm. Neuvostoliiton yritys lisätä SEV-integraatiota tai Kiinaa vastaan suunniteltu kollektiivinen vastaisku. Romanian johtajat arvioivat, että Neuvostoliiton toiminta täytyi estää. He kuitenkin pelkäsivät, että vastustuksesta seuraisi vielä suurempia vaikeuksia, tai jopa pahin uhkakuva: avoin yhteenotto Neuvostoliiton kanssa. Näin ollen Romanian taktiikaksi muodostui,että se kehitti yksittäisiä käytännön toimenpiteitä Neuvostoliiton luomia uhkia vastaan, ilman että Neuvostoliittoa kuitenkaanprovosoitiin avoimeen yhteenottoon. Julkaistu painettuna: Helsinki: 2014

In countries where military conscription has been in force such service has been defined as a masculine duty as opposed to feminine caring and life giving duties. Conscientious objectors not only question a societal contract of duties and civil rights; they also challenge a politically hegemonic masculinity by opting out of one of its main homosocial arenas. This article investigates the changes made to non-combatant conscription service legislation and how it was discussed and designed as a condition for male citizenship in Sweden 1965–1978. In 1963, the Social democrats and the Liberals demanded changes in the restrictive non-combatant conscription legislation adopted during World War II. Critics regarded the connection of the non-combatant services to the armed forces as too manifest. New legislation was introduced in 1966. A state board was established to evaluate requests for civil service, transferring evaluation from the military to the civilian sector. The non-combatant service areas were expanded in order to take individual requests into consideration, without compromising the need for conscripts within the total national defense. Members of Jehovah’s Witnesses, who refused unconditionally, were controversially exempt from all service, as they were deemed unfit, comparable to alcoholics and anti-socials. A notable increase of ethical and political non-combatant applications in the last years of the 1960s and early 1970s proved challenging to the 1966 legislation. In 1973 a new governmental commission was appointed to propose changes. One problem was the application evaluation board’s partiality towards religious objectors and the nature of the proceedings, which were criticized for being too intrusive, thus clashing with the objectors’ civil rights. In 1978 the approved service sectors were further expanded into the civilian sector, for example by allowing environmental work, school assistance and service with the Red Cross. The legislative changes indicate that the link between conditioned male citizenship and military service was weakened, when challenged by the non-combatants’ alternative masculinities. Title in english: Duty and Exception: Non-Combatant Legislation and the Conditions of Men’s Citizenship in Sweden 1965–1978

During the 1994 Italian elections many things were new for the voters. A new election system, new parties emerging where old traditional ones were dying out because of long ongoing corruption scandals that were coming up to the surface. In all this one man, Silvio Berlusconi, a famous Italian businessman, stepped in and with his two allied parties Lega Nord and Alleanza Nazionale he swept away the nation in a never before seen election campaign. Many things have been said about the motifs and the way he prosecuted the election campaign for the Forza Italia. But what I try to see for this thesis is the awereness in the Italian print media from this particular period - how and if the debate about an in just electoral campaign existed in the country from the date Silvio Berlusconi entered ”the playing field” as he called it and up to the days of election.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. This thesis is a study of the English Catholic journal, the Tablet, and the way in which the concept of human rights was presented and developed in its reporting on Poland from 1978-1983. The analysis is undertaken through a study of the language related to human rights in the relevant editorials and articles published in the period. The method used to analyse the primary material makes use of rhetorical theories of Kenneth Burke, specifically his theory of dramatism. The main analysis is contextualised by studies of the various aspects which help to construct the journal's world view politically, with emphasis on its understanding of human rights, and the nature of its intended audience. The relevant political background in Britain and Poland is examined, as is contemporary rhetoric on human rights emanating from the Catholic Church and the West, which attest to the relevance of the topic. The research question asked by the paper is, 'In what way and to what end are human rights discussed politically in the Tablet in relation to Poland between 1978 and 1983?' The thesis concludes that the Tablet uses the language of rights to promote a certain political agenda and that it describes different groups in terms of rights in different ways in order to influence the political opinions of its readers. The language of rights is specifically used to legitimise the political actions of the Catholic Church, and to positively promote a specifically Catholic ideology in which the Church is very closely associated with the idea of rights. By opposition, it is used to attack the communist government of Poland, and by extension the communist political system as a whole. The language of rights is used to affect reader's opinions about power relations and authority. The thesis ends by asserting that through its use as a legitimising agent, the notion of rights has to a degree lost its specific meaning, and become a term which simplifies the reports in which it is contained through associations made by the reader.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. This thesis studies the political process in Pakistan between 1988 and 1999. The aim of the study is to explain why the transition to democracy failed during this period. Three major problems have been singled out for this purpose: the ethnic structure, the political structure and the role of the military. The thesis also shows how similar problems have appeared throughout Pakistan’s history and for this reason the obstacles to democracy are described as long-term, structural problems. Pakistan’s role as a frontline state in global anti-terrorist efforts has prompted a need for fresh perspectives on the country’s political development. Previous research on Pakistan is characterized as lacking historical understanding. Therefore this thesis attempts to provide a historical dimension by tracing the roots of Pakistan’s political problems. The primary sources for the thesis consist of autobiographical material, speeches, interviews and party manifestos, but the argumentation relies heavily on secondary sources. The theoretical sections of the thesis consult e.g. Dahl, Linz and Stepan for definitions of democracy and democratic transitions, Huntington for the concept of political institutionalisation and Koonings & Kruijt for approaches to political armies. The main result of the thesis is that although Pakistan began a democratic transition in 1988, it was never completed and the political process was rather more like a “nontransition”. Above all, the transition was severely constrained from the outset. The greatest obstacle to democratization was arguably the Pakistani military’s consistent interference in politics through a constitutional amendment enacted during military rule in 1985. Moreover, the lack of commitment to democratic values among the political elite puts into question whether there was a movement towards democracy at all during this period. The inability or unwillingness of successive governments to address the ethnic and regional cleavages in Pakistani society as political issues rather than law and order issues also served to undermine the legitimacy of the entire political system. The thesis concludes that the same problems seem to have halted democratic initiatives in Pakistan since the country became independent in 1947; it therefore seems likely that they will also persist unless the underlying issues are specifically addressed.

Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Tutkielmassa käsitellään lasten päivähoitokeskustelua vuosina 1960 – 1972 ja keskustelussa havaittavaa sukupuolisopimuksen muutosta 1960-luvun lopulta alkaen. Sukupuolisopimuksella viitataan sukupuolten tehtäviä yhteiskunnassa koskeviin sanattomiin sääntöihin ja sopimuksiin, jotka voidaan havaita lähinnä puhetapoja ja sukupuolten tehtäviin liittyviä mielikuvia ja käsityksiä tutkimalla. Tutkielman keskeisimpänä aineistona on käytetty Perhekustannusten tasauskomitean mietintöä (1966), Naisten asemaa tutkivan komitean mietintöä (1970), Lasten päivähoitokomitean mietintöä (1971) sekä Vuoden 1972 valtiopäiväpöytäkirjoja 22.9.1972 käytyä hallituksen esitystä laiksi lasten päivähoidosta koskeneen lähetekeskustelun osalta. Lisäksi tutkielman aineistona on hyödynnetty jonkin verran Lasten päivähoitolaitostoimikunnan mietintöä (1967) ja Lasten päivähoitolaitostoiminnan säännöstoimikunnan mietintöä (1969). Tutkielman tarkoituksena on aineistoa erittelemällä ja analysoimalla hahmottaa käytettävän aineiston puitteissa lasten päivähoitoon ja äitien palkkatyöhön liittyvien puhetapojen ja tavoitteiden muutosta 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa. Tutkielmassa pyritään huomiomaan myös muutoksen keskeiset taustatekijät mm. rakennemuutos ja 1960-luvun lopulta alkaen tapahtunut kulttuurinen murros. Tutkielman keskeisin tutkimustulos on havaittu muutos komiteamietintöjen puhetavoissa ja tavoitteissa 1960-luvun lopulta alkaen. 1960-luvulla mietintönsä jättäneen komiteat kannattivat mietinnöissään ensisijaisesti kotiäitiyden tukemiseen tähdänneitä keinoja ja esittivät myös väestöpoliittisia, väestön kasvuun tähdänneitä tavoitteita. 1970-luvun alussa mietintönsä jättäneet komiteat puolestaan esittivät vaatimuksia äitien oikeudesta palkkatyöhön ja julkisin varoin kustannettavasta lastenhoidosta. Eduskunnassa käydyssä lasten päivähoitolakia koskeneessa lähetekeskustelussa on puolestaan havaittavissa jako oikeisto-agraariseen kotiäitisopimuksen kannattamiseen ja vasemmistolaiseen tasa-arvo- tai ansioäitisopimuksen kannattamiseen. Sosiaalidemokraattien, ruotsalaisen kansanpuolueen sekä liberaalisen kansanpuolueen muodostaman pääministerin Sorsan hallituksen antamaan esitykseen sisältyi kunnallisen päivähoitoverkon rakentaminen ja valtion tarkoitukseen maksama tuki valtionapujen muodossa. Hallituksen esitys edusti selvästi uudenlaista ajattelua, jossa väestön kasvun sijaan ensisijaiset tavoitteet liittyivät tasa-arvoon sukupuolten ja eri yhteiskuntaryhmien välillä. Hallituksen esitystä ja laitosmuotoista lasten päivähoitoa kannattivat lähinnä SKDL:n ja sosiaalidemokraattien edustajat sekä eräät kokoomuksen edustajat. Laitospäivähoidon vaihtoehdoksi esitettiin hoitolisää, jota olisi maksettu kotona lastaan hoitaville tai avustuksena yksityisen päivähoidon kustannuksiin. Tätä mallia kannattivat erityisesti keskusta sekä pääasiassa myös muut oikeistopuolueet. Laitoshoidon vastustajien ensisijaisena argumenttina oli valinnanvapauden takaaminen. Kuitenkin monet heistä kritisoivat puheenvuoroissaan voimakkaasti kodin ulkopuolella tapahtuvaa lastenhoitoa. Eduskunnan lähetekeskustelusta ilmenneet sukupuolisopimusmallit ovat ristiriitaisia. 1970-luvun alussa ns. tasa-arvosopimus oli kuitenkin saanut jo kotiäitisopimusta vahvemman aseman.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. As an attempt to obtain a brief image of the acculturation process of the Chinese in Finland, this study examines the acculturation attitudes of three different groups of ethnic Han Chinese in Helsinki: masters students, employees in non-ethnic business sector and owners of ethnic businesses. Through semi-structured interviews focusing on a series of intercultural variables, such as cultural identities, language proficiency and usage as well as social contacts, the study shows the maintenance of heritage culture and identity as well as the intentions to seek intergroup relations of the informants, based on which the acculturation strategies adopted by the chosen informants are judged. Findings of the study reveal that integration attitude is the strongest among employees in non-ethnic business, followed by master students and ethnic business owners. However, due to limited number of informants accessed, this pattern needs to be further examined by extended research in the future with a larger scale of informants covering more categories and more regions in Finland. Discussions are made based on the findings of the study regarding the construction of multiculturalism in Finland as well as Finland’s international competitiveness in the process of European integration and globalisation as regards the friendliness of its domestic social environment (especially language environment and employment market) toward other groups. It is also pointed out in the discussions that sufficient communication is one of the keys to a better understanding among ethnic groups to create favourable inter-group relations.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Länsi-Eurooppa koki voimakaan taloudellisen kasvun toisen maailmansodan jälkeen. Talouskasvun seurauksena Länsi-Eurooppa veti puoleensa maahanmuuttajia. Taloudellisesti heikot ajat ja etenkin ensimmäinen öljykriisi kuitenkin muuttivat tilannetta ja maahanmuuttoa alettiin rajoittaa Länsi-Euroopassa. 1980-luvulla turvapaikanhakijat muodostivat entistä suuremman osan maahanmuuttajista. 1970-luvulta lähtien eurooppalaiset maahanmuuttovastaiset puolueet onnistuivat keräämään merkittävää kannatusta. Ruotsissa maahanmuuttovastaiset puolueet eivät kuitenkaan onnistuneet keräämään merkittävää menestystä ennen vuotta 1991, kun Ny demokrati -puolue nousi Ruotsin valtiopäiville. Lisäksi 1990-luvulla Sverigedemokraterna -puolue onnistui kasvattamaan kannatustaan. Tutkielmassa tarkastellaan kyseisten puolueiden maahanmuuttoretoriikkaa 1990-luvulla ja sitä, miten kyseiset puolueet käyttivät maahanmuuttajia retoriikassaan ja politiikassaan. Tutkielmassa pyritään myös selvittämään, olivatko tutkitut puolueet ns. "yhden asian puolueita", eli keskittyivätkö puolueet ainoastaan maahanmuuton vastustamiseen. Tutkielmassa tarkastellaan puolueiden maahanmuuttoretoriikkaa suhteessa talouteen, yhteiskuntaan, kulttuuriin ja kehitysapuun. Tutkielma on kvalitatiivinen ja pääasiallisena lähdeaineistoina on käytetty puolueiden puolueohjelmia. Lisäksi tutkielmaa varten on luettu kolmea sanomalehteä: Svenska Dagbladet, Sydsvenskan Dagbladet ja Dagens Nyheter. Johtopäätöksenä todetaan, että tutkitut puolueet olivat omaksuneet etnonationalistisen ideologian, johon kuuluu ajatus yhtenäisestä ”kansasta”, joka on myös ”etnisesti” yhteneväinen. Vuonna 1991 perustettu Ny demokrati ei ollut aluksi rasistinen puolue, vaan uusliberalistinen puolue, joka oli lähinnä keskittynyt talouspolitiikkaan. Sisäisten ristiriitojen ja huonon vaalimenestyksen seurauksena puolue päätyi kansallismielisten jäseniensä käsiin ja puolueen politiikka sekä retoriikka muuntuivat kansallismieliseksi. Hiljalleen puolueesta kehittyi rasistinen puolue. Sverigedemokraterna -puolue on ollut perustamisestaan asti kansallismielinen puolue, joka on suhtautunut avoimen vihamielisesti maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin. Sverigedemokraterna -puolue oli mm. halukas karkottamaan "etnisesti vieraat" ihmiset Ruotsista. Sverigedemokraterna -puolue on myös pyrkinyt esiintymään sosiaalidemokraattisen tradition jatkajana ja kansankodin puolustajana. Tutkittujen puolueiden näkemyksiä maahanmuutosta voidaan kuvailla kielteiseksi. Tutkitut puolueet esittivät maahanmuuttajat henkisesti epäkypsinä henkilöinä, jotka eivät pystyneet huolehtimaan taloudestaan. Maahanmuuttajien katsottiin olevan epäaktiivisia ihmisiä, jotka eivät olleet halukkaita oppimaan ruotsin kieltä. Tutkitut puolueet toivat retoriikassaan esille, että maahanmuuttajat ja heidän kulttuurinsa koettiin uhkana ruotsalaiselle kulttuurille ja yhteiskunnalle. Puolueiden mukaan oli vaara, että Ruotsissa syntyisi avoin konflikti maahanmuuton seurauksena.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Pro gradu -tutkielmani tarkastelee maalaisliitossa jatkosodan jälkeen käynnistynyttä prosessia, jonka aikana puoluetta sota-aikana johtaneet poliitikot sysättiin syrjään paikoiltaan. Tutkimukseni tarkoitus on osoittaa, miten maalaisliiton henkilövaihdosprosessi eteni ja mihin tapahtumiin se kulminoitui. Pyrin myös tuomaan esille, mitkä syyt johtivat tähän poliittiseen puhdistukseen. Olen käyttänyt työssäni alkuperäislähteinä Keskustan ja maaseudun arkistossa Helsingissä säilytettäviä maalaisliiton eduskuntaryhmän, keskushallituksen ja puoluekokousten pöytäkirjoja. Tutkimuskirjallisuudesta on erityisesti mainittava Kari Hokkasen kirjoittama maalaisliiton puoluehistoriikki, vuosia 1944 ja 1945 yleisesti käsittelevät teokset sekä erilaiset henkilöhistorialliset tutkimukset, elämäkerrat ja muistelmat. Olen myös jonkin verran tutustunut sanomalehtien kirjoitteluun mainittuna ajankohtana. Tutkimuksessani olen osoittanut, että maalaisliiton puhdistuksen taustalla oli sekä puolueen sisäisiä että ulkoisia vaikuttimia. Ulkoisista tekijöistä merkittävin Neuvostoliiton halu päästä eroon sotapolitiikkaan ja Saksan aseveljeyteen sitoutuneista jatkosodan ajan kärkipoliitikoista ja sillä tavoin tehdä tilaa nousevalle äärivasemmistolle. Maalaisliiton henkilövaihdosprosessi on myös sovitettavissa yleiseen koko yhteiskunnan kattavaan puhdistukseen. Toisaalta myös puolueen sisäisillä tekijöillä oli huomattava merkitys. Maalaisliiton oikeistosiiven ja vasemmistosiipeä edustaneen Urho Kekkosen välinen ja sota-aikana kärjistynyt vastakkainasettelu vaikutti paljon puolueen sisäiseen kehitykseen vuoden 1944 välirauhansopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Kekkonen mielestä puolueen sotapolitiikkaan leimautuneiden vanhojen johtajien piti väistyä paikoiltaan, jotta maalaisliitto voitaisiin johdattaa uudenlaisen ulkopoliittisen linjan taakse. Puoleen oikeistosiipi sen sijaan näki tällaisen sota-ajan politiikan tuomitsemisen vahingollisena jälkiviisautena ja asettui puolustamaan asemiaan muutosta vastaan. Maalaisliiton kaksi linjaa ajautuivat keskenään niin syvään ristiriitaan, että seuraus oli oikeistosiiven johtajien pakottamalla tehty puhdistaminen puolueen johtopaikoilta. Olen pro gradu -tutkielmassani osoittanut, että maalaisliiton henkilövaihdosprosessin alkupisteenä olivat jatkosodan aikaiset ristiriidat puolueen eduskuntaryhmässä, ja että prosessi kulki useamman huippukohdan kautta, kunnes kulminoitui maalaisliiton puoluekokoukseen kesäkuussa 1945. Vaikka näytän puhdistuksen selvästi tapahtuneen, tulee myös ilmi, ettei se ollut missään tapauksessa lopullinen. Syrjään pakotetut poliitikot nimittäin palasivat myöhemmin mukaan puolueensa toimintaan, vaikka eivät enää määräävää asemaa maalaisliitossa saavuttaneetkaan.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Pro gradu -tutkielman aihe on Venäjän 1990-luvun suurimman äärinationalistisen Russkoje Natsionalnoje Jedinsvo -liikkeen (RNE, Venäläinen kansallinen yhtenäisyys) historiankirjoitus ja sen suhde liikkeen nationalistiseen ideologiaan. Tavoitteena on tutkia liikkeen menneisyydestä esiin nostamia asioita ja tapahtumia, niiden esitystapaa sekä merkitystä liikkeen ideologian vahvistajina. Tarkoituksena on myös peilata liikkeen historiankirjoitusta 1990-luvun venäläisen yhteiskunnan aatteelliseen ilmapiiriin sekä liittää se 1800-luvulla alkaneeseen aatehistorialliseen keskusteluun Venäjän tehtävästä maailmassa. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeinen venäläisyyden kriisi aktivoi keskustelun Venäjän kehityssuunnasta uudestaan. Lähteenä tutkielmassa on käytetty RNE:n johtajan Aleksandr Barkašovin kirjoittamaa teosta Azbuka Russkogo Natsionalista (Venäläisen nationalistin aakkoset) sekä liikkeen lehteä Russki Porjadok (Venäläinen järjestys). Neuvostoliiton historian uudelleenkirjoittaminen on liikkeen historiankirjoituksen keskeisimpiä tarkoituksia. Liike näkee Neuvostoliiton Venäjän historian katkoksena. Neuvostoliiton luominen ja olemassaolo nähdään kansainvälisen juutalaisjohtoisen rahoitusoligarkian salaliittona venäläisyyttä ja Venäjän suuria luonnonvaroja vastaan. RNE:n historiankirjoitus vapauttaa venäläiset Neuvostoliittoa vastaan suunnatuista syytöksistä esittämällä historialliset todisteet venäläisiä vastaan kohdistetusta kansanmurhasta sekä uskonnollisesta, taloudellisesta, kansallispoliittisesta ja valtiollisesta tuhoamisesta. Rotukysymykset ovat tärkeällä sijalla RNE:n historiankirjoituksessa. RNE näkee kaikki menneisyyden tapahtumat rotujen välisinä kamppailuina ja rotuominaisuudet muuttumattomina kautta ihmiskunnan historian. Liikkeen mukaan venäläiset slaavit edustavat korkeinta rotua, puhtainta arjalaisuutta. Arjalaisten vastapoolina esitetään juutalaiset, ja perivihollisuuden esitetään alkaneen jo Atlantiksen ajoista. Jeesuksen juutalaisen syntyperän kumoaminen on keskeistä liikkeen ideologiaa hallitsevan rotuajattelun ja uskonnollisuuden takia. RNE:n ideologian kannalta merkityksellistä on esittää menneisyydestä hyvän valtiojohtajan malleja. Tällaisina liike näkee Iivana IV Julman sekä Portugalin diktaattori António de Oliveira Salazarin. Iivana IV:n ja Salazarin johtajuudessa liike korostaa yhteiskunnan epävakaita olosuhteita, joissa henkilöt nousivat valtaan ja jotka he liikkeen mukaan menestyksekkäästi ratkaisivat. Iivana IV:n ja Salazarin valtakausista kirjoitetun historian tavoittena on esittää liikkeen ideologian mukainen ratkaisumalli 1990-luvun venäläisen yhteiskunnan sekasortoiseen tilaan. RNE:n historiankirjoitus on tuotettu palvelemaan ja vahvistamaan liikkeen ideologiaa. Menneisyyttä käytetään ideologisena välineenä, eikä liikkeen historiankirjoituksella ole muuta tehtävää. RNE:n ideologiassa keskeisellä sijalla ovat rodulliset ja uskonnolliset kysymykset, ja niiden perustelemiseksi liikkeen historiankirjoitus on tuotettu. Menneisyyden tunteminen nähdään tärkeäksi, koska sillä voidaan perustella liikkeen maailmankatsomus nykyisyydessä.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Pro gradu tutkielma Solidarity with Solidarity - The Polish Democracy Movement and civil activity in Southern Sweden käsittelee Ruotsissa 1980-luvulla vaikuttanutta diaspora-puolalaisten ryhmää, joka Etelä-Ruotsista käsin tuki Puolan oppositioliike Solidaarisuutta (Solidarnosc). Svenska stödkomiten för Solidaritet perustettiin Lundissa joulukuussa 1981 Puolassa julistetun poikkeustilalain päätettyä Solidaarisuus-liikkeen laillisen toiminnan jakson. Ryhmä pyrki tukemaan maanalaista Solidaarisuutta kolmella tavalla: salakuljettamalla liikkeelle tarpeellista materiaalia kuten painokoneita, paperia ja kirjoja, keräämällä ja levittämällä länsimaihin uutisia ja valokuvia Puolan tapahtumista sekä tukemalla Ruotsiin saapuneiden puolalaisten pakolaisten tilannetta. Komitea toimi aktiivisesti koko 1980-luvun ajan aina vuoden 1989 tapahtumiin ja ensimmäisiin Puolassa järjestettyihin puolivapaisiin vaaleihin asti. Tutkielma vastaa kahteen kysymykseen: Minkälainen organisaatio komitea oli ja miten se toimi1980-luvulla? Millä tavalla Lundin komitea sijoittui Solidaarisuutta Puolan ulkopuolelta tukeneeseen verkostoon? Aiempaa akateemista tutkimusta komiteasta ei ole olemassa, minkä vuoksi tutkielman yhtenä tavoitteena on ryhmän toiminnan kartoittaminen ja merkitseminen muistiin. Tutkimusmetodeiltaan tutkielma sivuaa suullisen historian (oral history) kenttää, sillä sen pääasiallinen lähdeaineisto ovat komitean jäsenten ja muiden Solidaarisuus-aktiivien haastattelut. Tutkimusaineistona on käytetty myös arkistomateriaalia, komitean ja muiden Solidaarisuus-aktiivien tapahtumahetkellä tuottamaa kirjallista materiaalia sekä lehtileikkeitä, jonka valossa haastatteluaineiston luotettavuutta on arvioitu. Tutkielman tuloksiksi voidaan lukea ryhmän historian muistiin merkitseminen. Komitea edusti Solidaarisuutta tukeneessa kansainvälisessä verkostossa ruohonjuuritason melko itsenäistä toimijaa, erotuksena kansainvälisen ammattiyhdistysliikkeen organisoimasta virallisesta avusta. Tätä ruohonjuuritasoa ei Solidaarisuus-tutkimuksessa ole vielä juurikaan tutkittu ja komitean historia avaa yhden, varsin edustavan kurkistusaukon monipuolisemman kuvan luomiseen. Ryhmän merkitys Solidaarisuutta Puolan ulkopuolelta tukeneessa verkostossa oli sen sijainti lähellä Puolaa ja hyvät yhteydet maahan. Tutkimusaineistoni perusteella voidaan sanoa, että komitea muodosti koko verkoston kannalta tärkeän kauttakulkupaikan, jonka kautta tapahtui merkittävä osa Puolaan suuntautuneesta, Solidaarisuutta tukeneesta salakuljetuksesta.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tämä pro gradu -tutkielma on tehty parityönä Katariina Ahosen kanssa. Yhteiskunnan eri tahot yrityksistä kansalaisjärjestöihin haluavat yhä enemmän osallistua niitä koskevaan poliittisen päätöksentekoon. Lobbaus on tavoitteellista vaikuttamista yhteiskunnalliseen päätöksentekoon viestinnän keinoin. Lobbauksen hallitseva taho on aktiivisesti mukana sitä koskevassa keskustelussa ja pääsee tätä kautta myös vaikuttamaan sitä koskeviin päätöksiin. Pro gradu -tutkielmassamme tutkimme sekä viestinnän että poliittisen historian oppiaineiden lähtökohdista, mitä lobbaus on kansanedustajien näkökulmasta. Aiemmassa tutkimuksessa lobbauksen kohteen näkökulma on usein unohdettu. Selvitämme, kuinka kansanedustajat kokevat lobbaukseen. Käymme läpi lobbauksen historiaan ja selvitämme lobbauksen käytäntöjä ja priorisointia ja lobbaukseen liittyviä pelisääntöjä sekä lobbauksessa tapahtunutta muutosta. Empiriassa olemme yhdistäneet tapaustutkimuksen ja teemahaastattelut. Kaiken kaikkiaan haastattelimme 18 kansanedustajaa. Lähestymme lisäksi tutkimuskysymyksiämme kahden tapausesimerkin kautta. Toinen esimerkkimme käsittelee sähköisen viestinnän tietosuojalakia eli kansankielellä Lex Nokiaa ja toinen päätöstä lääkkeiden viitehintajärjestelmästä. Tapaukset suhteutetaan laajempaan historialliseen viitekehykseen. Molemmat tapaukset herättivät runsaasti julkista keskustelua. Haasteltavat kansanedustajat valikoituivat kahden tapausesimerkkimme mietintövaliokuntiin kuuluvista kansanedustajista. Kansanedustajien näkökulmasta lobbaus on toisaalta informaation saamista ja jakamista sekä vaikuttamista päätöksentekoon tietyn tahon intressistä käsin. Kansanedustajan kokemus lobbauksesta vaihtelee sen mukaan, kuinka hyvin tai huonosti toiminta on suhteutettu poliittiseen toimintaympäristöön, osapuolten ominaisuuksiin ja lobbaustilanteeseen. Erilaisia lobbaustilanteita ovat asiantuntijakuulemiset, kansalaisvaikuttaminen, organisaation epämuodollinen lobbaus ja toisen kansanedustajan tekemä lobbaus. Suomessa ei juuri ole lobbauksen suhteen yhtenäisiä pelisääntöjä muutamia lakeja lukuun ottamatta. Lobbaus on muuttunut käsi kädessä poliittisen toimintaympäristön kanssa. Parlamentarismi, Suomen liittyminen Euroopan Unioniin ja kansanedustajien työmäärän lisääntyminen ovat esimerkkejä muutoksista, jotka ovat heijastuneet suoraan myös lobbauksen käytäntöihin. Tutkimuksen perusteella kansanedustajat törmäävät edelleen painostavaan lobbaukseen ja käyvät lobbareiden kanssa jääkiekko-otteluissa sekä illanistujaisissa. Lobbaus näyttääkin kohdentuneen avainhenkilöihin. Kansanedustajien työmäärän kasvaessa lakiesitykset ovat tulleet ministeriöistä valiokuntien käsittelyyn entistä valmistellumpina. Tutkimuksen keskeisimmät lähteet olivat kansanedustajien haastattelujen ohella eduskunnan ja valiokuntien päätöksentekoon liittyvät asiakirjat sekä lehtiartikkelit. Teoreettisessa viitekehyksessä on hyödynnetty aiempaa tutkimusta, josta keskeisimpinä ovat olleet Miia Jaatisen väitöskirja Lobbying in Political Issues. A Contingency Model of Effective Lobbying Strategies ja Lobbaus. Yritys yhteiskunnan vaikuttajana sekä Ilkka Ruostetsaaren ja Voitto Helanderin tekemät lukuisat tutkimukset etu- ja painostusjärjestöistä ja Väinö Huuskan väitöskirja Etujärjestöjen painostuspolitiikka Suomessa.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. The Master's thesis examines the media controversy that the awarding of Sarajevo-born director Emir Kusturica's film Underground caused in France in 1995, during the Bosnian War. It maps out the way the film and the polemic over Kusturica were approached by the various media intellectuals and journalists in the 149 articles published in three French newspapers, three weekly magazines and one news agency, during the year of 1995. The French intellectuals Alain Finkielkraut and Bernard-Henri Lévy are identified as the main instigators of the controversy, while Emir Kusturica represents the opposing party in the debate. The different discursive ways that the film and its maker were approached in French print media are conceptualised with three differing frames of discussion: Underground as a Yugoslav film, as a deception and as a scapegoat. The plentiful rhetoric use of the notions of “Nazism”, “fascism” and “propaganda” is also observed. The controversy is approached with the theoretical conceptualisations of the presence of history and the political use of history. The concepts of history culture, historical consciousness and history politics are utilised to form a coherent picture of the lines of influence and interest in the polemic. The basic assumption, on which the thesis works on, is that the examination of the French controversy over Kusturica and Underground provides an ample case study of the various mental shifts apparent in the French public society in 1995. The thesis argues that the polemic is endemic of the French discomfort over the country's position in the post-Cold War world order, its level of involvement in the Yugoslav Wars of Secession and its memory of France's own pro-Nazi Vichy past. Pro gradu -tutkielma tarkastelee Sarajevossa syntyneen elokuvaohjaajan, Emir Kusturican Underground-elokuvan palkitsemisesta noussutta mediakohua Ranskassa. Elokuva palkittiin vuonna 1995 Bosnian sodan ollessa yhä käynnissä. Tutkielmassa tarkastellaan, miten ranskalaiset ”media-intellektuellit” ja journalistit kirjoittivat elokuvasta sekä Kusturicasta kolmen eri päivä- ja viikkolehden sekä yhden uutistoimiston raportoinnissa. Artikkeleita on yhteensä 149. Mm. ranskalaiset intellektuellit Alain Finkielkraut ja Bernard-Henri Lévy näyttäytyvät palkitsemisen kiivaina vastustajina, kun taas ohjaaja Kusturica edustaa polemiikin toista osapuolta. Kilpailevia diskursseja lähestytään kehysanalyysin (kehykset Underground jugoslaialaisena elokuvana, petoksena tai syntipukkina) sekä retoriikan analyysin metodologisten keinojen kautta. ”Natsismin”, ”fasismin” sekä ”propagandan” käsitteiden retorinen käyttö on erityisen huomion kohteena. Työn teoreettisena lähtökohtana toimi historian läsnäolo yhteiskunnassa sekä historian poliittinen käyttö. Käsitekolmikko historiakulttuuri, historiallinen tioetoisuus ja historiapolitiikka luovat teoreettisen apparaatin debaatin syy- ja vaikutussuhteiden kartoittamiseen. Tutkielma peruslähtökohtana on ajatus Underground-polemiikista tapaustutkimuksena, sekä poikkileikkauksena ranskalaisen yhteiskunnan mentaalisten liikkeiden tarkkailuun. Tutkielma argumentoi, että kyseinen mediakohu on vain yksi esimerkki ranskalaisen yhteiskunnan epävarmuuden tunteesta kylmän sodan loppumisen, Jugoslavian hajoamissotien ja maan oman Vichy-menneisyyden reaktivoitumisen ristiaallokossa.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielma käsittelee Sadankomitea-järjestön poliittisen pasifismin, ns. tarkoituksenmukaisuuspasifismin nousua ja tuhoa Suomessa vuosina 1966-1971. Tarkoituksenmukaisuuspasifismin puitteissa haluttiin sanoutua irti väkivallan periaatteellisesta tuomitsemisesta. Tämän sijasta koettiin, että väkivallan mielekkyyttä tulee arvioida seurauseettisin perustein eli sen perusteella, millaisia todennäköisiä seurauksia sodilla on ne kokeville yhteiskunnille. Helsingissä 1963 perustetun Sadankomitean alkutaipaleella suunnattiin huomio modernilla aseteknologialla käydyn sodan (eritoten ydinsodan) tuhoisiin seurauksiin kaikille sodan osapuolille. Näkökulma aseellisiin konflikteihin muuttui oleellisesti 1960-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin ajattelevien nuorten piirissä alettiin entistä voimakkaammin tiedostaa pohjoisen ja etelän välinen elintasokuilu ja sitä ylläpitävät poliittiset ja taloudelliset rakenteet. Vaikka sotien käyminen koettiin mielettömäksi länsimaissa, monet kokivat kehitysmaiden 'vapautusrintamien' käyttämän väkivallan oikeutetuksi, sillä se nähtiin ainoana keinona yhteiskunnan muuttamiseksi Osittain juuri kehitysmaiden poliittisen tilanteen uudenlainen vaarinotto johti monet aseistakieltäytyjät ongelmiin kotimaassa. Suomessa 1959 säädetyn asevelvollisuuslain nojalla kieltäytyminen aseellisesta palveluksesta oli sallittua, mikäli kieltäytyminen perustui vakaviin uskonnollisiin tai siveellisiin omantunnon syihin. Vakaumus tuli todistaa asevelvollisten tutkijakomitealle, joka kuulusteli kieltäytyjiä. Tarkoituksenmukaisuuspasifismista innoituksensa löytäneiden kieltäytymistä ei sen sijaan hyväksytty. Konflikti johti yllytysoikeudenkäynteinä tunnettuun tapahtumasarjaan, jossa syytettyjen penkille joutui henkilöitä, jotka olivat kehottaneet kieltäytyjiä pysymään vakaumuksessaan asevelvollisten tutkijakomitean kielteisestä päätöksestä huolimatta. Yllytysprosessin myötä tilanne muuttui aseistakieltäytymisen osalta selkeästi 1960-1970 -lukujen vaihteessa. Muutamat entiset aseistakieltäytyjät kehottivat kieltäytymisen sijasta asevelvollisia menemään armeijaan propagoimaan varusmiehiä, jotta armeijaa ei voitaisi kriisitilanteessa käyttää sosialismia tavoittelevaa vasemmistoa vastaan. Mielipiteen muutos kuvastaa laajempaa yhteiskunnallista murrosta, jossa 'joukkojen politiikka' oli korvaamassa yksilöllisiä valintoja korostavaa asennoitumista. Tutkimuksessa tuon esille, millä tavalla 1960-luvun alkupuolen optimistista edistysuskoa edustava Sadankomitea selviytyi 1960-luvun lopun ja seuraavan vuosikymmenen alun yhteiskunnallisesta myllerryksestä. Tutkin, miten maailmankuvan murros alkaa globaalin perspektiivin omaksumisesta maailmantilanteeseen. Ensimmäisessä kehitysvaiheessa väkivalta koettiin kehitysmaissa ymmärrettävänä (monien mielestä hyväksyttävänä) johtuen näiden maiden jälkijättöisyydestä ja aseettomien vaikutusmahdollisuuksien puutteesta suhteessa 'edistyneisiin' länsimaihin. Kehityksen toisessa vaiheessa alettiin kokea, että Suomi on kehittyneenä maana mukana kansainvälisessä 'riistossa', jota kautta Suomi liitettiin osaksi kehitysmaita sortavaa järjestelmää. Tästä seurasi, että tilanne kotimaassa alettiin nähdä analogisena kehitysmaille: ainostaan (väistämättä) väkivaltaisen vallankumouksen kautta olosuhteita voitiin muuttaa. Toiseksi selvitän kulttuurista törmäystä, joka syntyi kun maailmankatsomuksellisen käsityksensä perusteella aseista kieltäytyvät kohtasivat asevelvollisten tutkijakomitean, joka hyväksyi ainoastaan 'yksilöeettiset' syyt kieltäytymisen perusteeksi. Tärkeimmän aineiston muodostavat Kansallisarkistosta (KA) löytyvä asevelvollisten tutkijakomitean arkisto ja Sadankomitean omat julkaisut (Sadankomitea-tiedote ja Ydin-lehti).

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielmani aiheena on vuoden 1905 suurlakkokonflikti hämäläisessä Kangasalan maaseutupitäjässä. Tarkastelen tehdaskaupunki Tampereen kupeeseen sijoittuvan maaseutuyhteisön poliittisten ryhmien, perustuslaillisten, vanhasuomalaisten ja työväen välisiä suhteita suurlakon vaiheilla konfliktin, kokemuksellisuuden ja työväen suurlakkoradikalismin käsitteiden avulla. Tutkimukseni varsinainen painopiste ajoittuu suurlakkoviikon ajalle 31.10.– 8.11.1905. Kangasala on luokiteltu suurlakon vallankumouskunnaksi siitä syystä, että Kangasalla hyväksyttiin suurlakon aikana radikaali punainen julistus. Tavoitteenani on pureutua työväen radikalismin syihin Kangasalla. Mistä Kangasalan työväen suurlakkoradikalismi johtui ja miten radikalismi ilmeni Kangasalla? Miten poliittisten ryhmien väliset suhteet vaikuttivat työväen radikalismiin? Millaiset olivat poliittisten ryhmien väliset suhteet suurlakon aikana Kangasalla? Miksi konflikti puhkesi ja miten se päättyi? Pohdin myös sitä, miten rahvaan vastarintainen asenne ja kansanomainen 'kiistämisen kulttuuri' ilmenivät Kangasalan työväenliikkeen mentaliteetissa ja toiminnassa suurlakon aikana. Millaisessa valossa fennomaaninen kansan 'ykseys' näyttäytyi suurlakon valossa ja miten kansallinen konsensus-ajattelutapa on vaikuttanut historiantulkintaan? Luonnollisen lähestymistavan tutkimusongelmaani tarjoa mikrohistoria ja sen mahdollisuudet. Mikrohistorian avulla voi tarkastella paikallisyhteisön poliittisten ryhmien välisiä suhteita lähietäisyydeltä. Keskeisellä sijalla on Kangasalan rahvas ja rahvaan järjestäytyminen ensin raittiusliikkeeksi ja sitten työväenliikkeeksi. Merkittävää on myös Kangasalan Työväenyhdistys Kuohun aktiivinen toiminta erityisesti suurlakkoviikon aikana. Vaikka liikunkin mikrohistorian maaperällä, pyrin ottamaan huomioon myös valtakunnallisen kehityksen, unohtamatta myöskään raapaista Venäjän keisarikunnan vaiheita syksyllä 1905. Kangasalan yhteiskunnalliset ongelmat, köyhyys, omistamattomuus, oikeudettomuus ja epätasa-arvo kasautuivat kollektiiviseksi kokemukseksi. Tunnepitoinen aines purkautui yhteiskunnan alimpien kerrosten sosiaaliaggressiona ja vastarintaisena asenteena pitäjän valtaeliittiä kohtaan. Suurlakon poikkeustilanteessa kätkössä olleet ristiriidat tulivat esiin ja synnyttivät poliittisten ryhmien välisen konfliktin. Kangasalan työväenliikkeen toimintalinja kärjistyi radikaaliksi, luokkataisteluhenkiseksi suuntaukseksi suurlakon jatkuessa. Lähteinäni olen käyttänyt - Kangasalan työväenyhdistyksen vuoden 1905 suurlakkokertomusta, joka on laadittu vuonna 1919. - Kangasalan Urkutehtaan johtajan, Axel Thulén rouvan Minna Thulén kirjettä tyttärelleen 8.11.1905. - Kangasalan kunnallislautakunnan pöytäkirjoja. - suurlakkoviikon aikana julkaistuja sanomalehtiä Aamulehteä, Kansan Lehteä ja Tampereen Sanomia.

Viestintä on tärkeä osa poliitikon ammattia, ja television sekä televisioesiintymisen merkitys on kasvanut viimeisimpien vuosikymmenien aikana poliittisessa vaaliviestinnässä. Tutkin, miten puoluejohtajien viestintäkäyttäytyminen ja -tyylit television vaalikeskusteluissa ovat muuttuneet vuosien 1987 ja 2007 välillä. Tutkin puheenjohtajien sanatonta viestintää ja viestintätyylejä. Tutkimukseni perustuu tutkijan kvalitatiiviselle observoinnille. Vertaan keskusteluista tekemiäni havaintoja puheviestinnän eri teorioissa, tutkimuksissa ja televisioesiintymisen oppaissa esitettyihin ohjeisiin ja ideaaleihin, ja tarkastelen, onko tutkimusajanjaksollani liikuttu näitä, osittain ristiriitaisiakin, ideaaleja kohti. Vaalikeskusteluiden observoinnin lisäksi tutkin vaalikeskustelun kommentointia lehdistössä. Tutkielmani tärkeimmät alkuperäislähteet ovat Yleisradion suuret vaalikeskustelut vuosilta 1987 ja 2007. Lehdistötutkimuksessa rajasin aineistoni Iltalehteen, Ilta-Sanomiin ja Helsingin Sanomiin. Puoluelehdistä tutkin kolmen suurimman puolueen SDP:n, keskustan ja kokoomuksen pää-äänenkannattajien vaalikeskustelujen jälkeisen päivän uutisointia. Paikallinen viestintäkulttuuri ja perinteet vaikuttavat viestinnän vaatimuksiin ja tarkastelen tutkimuskohdettani erityisesti suomalaisessa kontekstissa. Tämän johdosta tutkielmani pohjautuu pääasiassa suomalaiseen aikaisempaan tutkimukseen. Verrattuna vuoden 1987 keskusteluun vuonna 2007 keskustelutilanne oli muuttunut luontevammaksi ja vähemmän konfliktinomaiseksi. Vuonna 2007 varsinkin kolmen suurimman puolueen puheenjohtajat suorastaan asuivat televisiokeskusteluissa vaalitaistelun ajan, joten televisioidusta vaaliväittelystä on tutkimusajanjaksollani tullut tuttu esiintymistilanne puoluejohtajille. Vertailemieni keskusteluiden välillä puheenjohtajien sanaton viestintä on muuttunut kohti oppikirjojen ideaaleja. Puolueiden puheenjohtajien sanaton viestintäkäyttäytyminen on muuttunut ulkoisesti lähes virheettömäksi, muttei erinomaiseksi. Vuonna 1987 keskustelussa puheenjohtajien sanaton viestintä on täynnä kömpelyyttä ja virheitä, kun taas vuonna 2007 puheenjohtajat esiintyvät pintapuolisen virheettömästi. Selkeä muutos oli myönteisen sanattoman viestinnän tuplaantuminen. Muita kiistattomia muutoksia oli esimerkiksi se, että puoluejohtajien katsetyöskentely oli varmaa verrattuna 1987 keskustelun epävarmaan vilkuiluun. Lisäksi havainnollistavien käsieleiden määrä oli lähes kolminkertaistunut. On kuitenkin huomattava virheettömyyden ja erinomaisuuden ero: kukaan johtajista ei erottautunut viestinnällään selkeästi muista. Esiintymisen arvioinnista on tullut itsestään selvä, mutta hyvin vähäpätöinen osa lehtikirjoittelua. Esiintymiseen ja imagoihin liittyvän uutisoinnin huippuhetket olivat vertailujaksoni alkupuolella vuosien 1987 ja 1991 vaaleissa. Uutisointi ei kuitenkaan ollut vuonna 2007 siirtynyt niin sanottuihin asiakysymyksiin, vaan erilaisiin poliittisiin skandaaleihin.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. This thesis aims to examine the bilateral relations betvveen the People's Republic of China and the Republic of Finland during the 1950s. The timing of the work is determined by the fact that since Finland and the PRC agreed to establish diplomatic relations in the year 1950, relationship betvveen the two countries had vvitnessed friendly and stable development up until 1960, especially in terms of trade and cultural intercourse. The main sources of my research are the archives collected from the Archive Office of Chinese Ministry of Foreign Affairs in Beijing. A total number of 335 archives relating to the topic 'Finland and China' can be found there in the specific time period 1950-1960. Most of the archives consist of official documentation, governmental report and diplomatic correspondence released by the Chinese Foreign Ministry, vvhich strictly represents the Chinese governmenfs view tovvards Finland. In this thesis, I intend to mainly discuss tvvo research questions: l.Hovv did Finland and China decide to establish diplomatic relations in 1950? In other vvords, vvhat are the explanatory factors behind this decision? 2. Hovv did Sino-Finnish relations develop in the 1950s? I observe that Sino-Finnish relationship in the 1950s reflects the follovving features. First, political relationship vvas semi-active. Second, trade had alvvays been the chief stimulus and main focus in Sino-Finnish rapport. Finland vvas very interested in trading largely vvith China in exchange for foreign currency. Trade negotiations vvere held almost every year and the majority of governmental intercourse also touched the issue of bilateral trade, vvhich reflected a strong feature of trade politics. In addition, the grovving numbers of cultural exchange and nongovernmental interaction in the 1950s also contributed to Sino-Finnish rapprochement greatly.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielmassa tarkastellaan Helsingin Sanomien ja Vapaan Sanan Kreikan sisällissodasta 1946 1949 lukijoilleen muodostamia kuvia. Aihetta on lähestytty kyseisten lehtien lukijoiden näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisen merkityksen Kreikan sisällissota ja sen tapahtumista esiin nousseet teemat saivat sitoutumattoman Helsingin Sanomien ja SKDL:n äänenkannattaja Vapaan Sanan kirjoituksissa. Tutkielman tutkimuskysymys on muotoiltu seuraavalla tavalla: millaiset kuvat Helsingin Sanomat ja Vapaa Sana välittivät lukijoilleen Kreikan sisällissodasta vuosina 1946 1949? Toisin sanoen, miten Kreikan sisällissota esitettiin lehtien lukijoille näiden lehtien sivuilla? Tärkeimmät tutkielmassa käytetyt lähteet ovat Helsingin Sanomien ja Vapaan Sanan vuosien 1946 1949 vuosikerrat. Tutkielman kannalta tärkein tutkimusmetodeita koskeva teos on Päiviö Tommilan ja Kaija Keräsen toimittama Lehtihistoria ja sen tutkimus. Tutkimusasetelman taustoituksessa Kreikan sisällissodan osalta tärkein teos on ollut André Gerolymatosin Red Acropolis, Black Terror. The Greek Civil War and the Origins of Soviet-American Rivalry, 1943-1949. Helsingin Sanomien ja Vapaan Sanan Kreikan sisällissotaa 1946 1949 käsittelevä kirjoittelu on käyty läpi systemaattisesti, kiinnittäen huomio niistä esiin nousseisiin merkittävimpiin teemoihin. Tutkielman rakenne on muodostettu näiden teemojen mukaisesti. Soveltuvin osin on tutkielmassa käytetty tutkimusmetodina lehtihistoriallisessa tutkimuksessa hyvin usein käytettyä historiallis-kvalitatiivista, lähdekritiikkiin ja kuvaileviin menetelmiin perustuvaa metodia. Tutkimuskysymyksen ratkaisemiseksi on myös kiinnitetty huomio mm. lehtien kirjoitusten otsikointiin, uutisten valintaan, sijoitteluun ja lehtien uutistoimistojen käyttöön. Tutkielmassa on pyritty huomioimaan myös erilaisia retorisia keinoja, joita lehdet kirjoituksissaan käyttivät. Tutkimuksen kohteena olevana ajanjaksona sensuuri ja itsesensuuri rajoittivat Suomen lehdistön toimintaa. Tässä tutkielmassa on tarkasteltu suomalaislehtien Kreikan tapahtumista muodostamia kuvia sensuurista huolimatta. Sensuuri on ikään kuin ymmärretty olosuhteiksi, joissa Helsingin Sanomat ja Vapaa Sana Kreikan sisällissodasta kirjoittivat. Helsingin Sanomien ja Vapaan Sanan erilaisten taustojen ja muiden niiden kirjoitteluun vaikuttaneiden osatekijöiden vuoksi lehtien luomat kuvat Kreikan sisällissodan tapahtumista olivat hyvin erilaiset. Vapaan Sanan lukijoilleen muodostama kuva oli varsin yksipuolinen. Se osoitti kirjoituksissaan selvästi tukeaan Kreikan kommunisteille ja näiden Demokraattisen armeijan sissijoukoille. Vapaa Sana kuvasi Kreikan hallitusta ja sen armeijaa hyvin kielteisellä tavalla. Lehti kohdisti voimakasta arvostelua myös Yhdysvaltojen kreikanpolitiikkaa vastaan. Helsingin Sanomien kuva Kreikan sisällissodasta 1946 1949 oli olennaisesti monitahoisempi kuin Vapaan Sanan. Se julkaisi sivuillaan Kreikan sisällissodan molempien osapuolien näkemyksiä. Sen voidaan kuitenkin sanoa asettuneen enemmän Kreikan hallituksen ja sitä tukeneen Yhdysvaltojen kannalle. Tämä näkyi etenkin lehden Kreikan sotatapahtumia käsitelleissä uutisissa.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Topic of research is the four-years of activities of the Advisory and Monitoring Group (AMG) of the Organization for Security and Cooperation in Europe (OSCE) in Belarus. The aim of the study is to look at the OSCE as an organization that has democratization as one of its tasks, what strategies and tools it can deploy, and whether it was the best suited for the job. The example used to highlight these questions is the work of the AMG in Belarus, because it was the first OSCE mission with a clearly democratization mandate. The paper contains a review of several theories of democracy promotion, democratization, and international organizations as a promoter of democracy to help pose questions to the available sources, then it looks directly at the activities of the AMG on the ground and evaluates them. The main sources for research include primary sources such as writings by the Head of Mission Wieck, restricted reports of the AMG, OSCE and EU documents, and media reports from that period. As secondary sources it uses monographs and articles about Belarus which, unfortunately, do not cover a wide range of topics. The main results are that the OSCE/AMG came to play an important role in Belarus, but it had its shortcomings: the late realization of the nature of transition; infighting among the donors stemming from the differences in evaluation; the strategy of the political opposition which relied heavily on international pressure and did not focus enough on building internal; not all transformational actors were involved fully in the process. As for the OSCE , at the time it was best placed to negotiate and support a longer-term presence on the ground. The characteristics of the OSCE (wide-ranging membership, consensual decision making, and commitments based on political will) made it the most suitable organization to mediate in a political conflict where one side did not show a political will to find a solution. The OSCE's tools for conflict management- the missions on the ground, the High Representatives for National Minorities and for Freedom of the Media as well as Office for Democratic Institutions and Human Rights - were flexible enough to be adapted to the situation on the ground. While the efforts from the international community could be evaluated as satisfactory, the internal developments prevented the opposition forces from becoming an effective internal force. The realization by the international community that the bottom up movement was needed and adapted its strategy accordingly to attempt to build up the internal actors, the regime already consolidated its grip on society. While the OSCE had no power to adopt or implement punitive measures as it had no economic or aid leverage over the country, it possessed a certain leverage in legitimizing the regime through declaring the elections free and fair. However, delegitimization by the OSCE was strong enough to put pressure for small adjustments and was not strong enough to delegitimize the regime in the eyes of its main constituents, or the population of Belarus.

Whereas it has been widely assumed in the public that the Soviet music policy system had a “top-down” structure of control and command that directly affected musical creativity, in fact my research shows that the relations between the different levels of the music policy system were vague, and the viewpoints of its representatives differed from each other. Because the representatives of the party and government organs controlling operas could not define which kind of music represented Socialist Realism, the system as it developed during the 1930s and 1940s did not function effectively enough in order to create such a centralised control of Soviet music, still less could Soviet operas fulfil the highly ambiguous aesthetics of Socialist Realism. I show that musical discussions developed as bureaucratic ritualistic arenas, where it became more important to reveal the heretical composers, making scapegoats of them, and requiring them to perform self-criticism, than to give directions on how to reach the artistic goals of Socialist Realism. When one opera was found to be unacceptable, this lead to a strengthening of control by the party leadership, which lead to more operas, one after the other, to be revealed as failures. I have studied the control of the composition, staging and reception of the opera case-studies, which remain obscure in the West despite a growing scholarly interest in them, and have created a detailed picture of the foundation and development of the Soviet music control system in 1932-1950. My detailed discussion of such case-studies as Ivan Dzerzhinskii’s The Quiet Don, Dmitrii Shostakovich’s Lady Macbeth of Mtsensk District, Vano Muradeli’s The Great Friendship, Sergei Prokofiev’s Story of a Real Man, Tikhon Khrennikov’s Frol Skobeev and Evgenii Zhukovskii’s From All One’s Heart backs with documentary precision the historically revisionist model of the development of Soviet music. In February 1948, composers belonging to the elite of the Union of Soviet Composers, e.g. Dmitri Shostakovich and Sergei Prokofiev, were accused in a Central Committee Resolution of formalism, as been under the influence of western modernism. Accusations of formalism were connected to the criticism of the conciderable financial, material and social privileges these composers enjoyed in the leadership of the Union. With my new archival findings I give a more detailed picture of the financial background for the 1948 campaign. The independent position of the music funding organization of the Union of Soviet Composers (Muzfond) to decide on its finances was an exceptional phenomenon in the Soviet Union and contradicted the strivings to strengthen the control of Soviet music. The financial audits of the Union of Soviet Composers did not, however, change the elite status of some of its composers, except for maybe a short duration in some cases. At the same time the independence of the significal financial authorities of Soviet theatres was restricted. The cuts in the governmental funding allocated to Soviet theatres contradicted the intensified ideological demands for Soviet operas. Neuvostoliiton musiikkipoliittinen järjestelmä on julkisuudessa usein ymmärretty puolueen ylhäältäpäin ohjaamana keskitettynä kontrollijärjestelmänä. Olen kuitenkin osoittanut väitöskirjassani, että Neuvostoliiton musiikkipoliittisen järjestelmän eri elinten väliset valta- ja vastuusuhteet olivat epäselvät ja niiden edustajat erimielisiä oopperoista ja niiden kontrollista. Kun musiikkia valvovat puolue- ja hallintovirkailijat eivät osanneet määritellä, millainen sosialistista realismia edustavan oopperan pitäisi käytännössä olla, musiikin valvontajärjestelmä ei voinut toimia tarpeeksi tehokkaasti. Siksi musiikin keskusteluista syntyi byrokraattisia ritualistisia areenoja, joissa tuli paljon tärkeämmäksi paljastaa “harhaoppiset” säveltäjät ja vaatia heitä esittämään kritiikkiä ja itsekritiikkiä kuin antaa konkreettisia ohjeita sosialistisen realismin vaikeasti tulkittavan määritelmän mukaisten oopperoiden säveltämiseksi. Oopperoiden toistuvat epäonnistumiset lisäsivät kontrollia ja johtivat uusiin oopperoihin, jotka eivät miellyttäneet puoluejohtoa. Laajaa arkistoaineistoa hyödyntäen olen analysoinut lännessä sangen tuntemattomiksi jääneiden oopperoiden säveltämisen ja näyttämöllepanon valvontaa ja vastaanottoa ja luonut siten yksityiskohtaisen kuvan Neuvostoliiton musiikin valvontajärjestelmän synnystä ja kehityksestä vuosina 1932-1950. Tutkimukseni Ivan Dzerzhinskin Hiljaa virtaa Don, Dmitri Shostakovitshin Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth, Vano Muradelin Suuri ystävyys, Sergei Prokofievin Tarina todellisesta ihmisestä, Tihon Hrennikovin Frol Skobeev ja Evgenii Zhukovskin Täydestä sydämestä oopperoista tukee totalitarismia kritisoivaa, revisionistista näkemystä neuvostojärjestelmästä ja sen toiminnasta. Neuvostoliiton säveltäjäeliittiin kuuluneita säveltäjiä, kuten Dmitri Shostakovishia ja Sergei Prokofievia syytettiin formalismista, lännen modernismin vaikutteista Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean päätöslauselmassa helmikuussa 1948. Formalismisyytöksiä vahvistivat heidän nauttimiinsa huomattaviin taloudellisiin, aineellisiin ja sosiaalisiin etuisuuksiin samanaikaisesti kohdistuva kritiikki. Uusien arkistolöytöjen avulla luon aikaisempaa yksityiskohtaisemman kuvan vuoden 1948 anti-formalismikampanjan taloudellisista taustoista. Neuvostoliiton säveltäjäliiton rahoitusorganisaation (Muzfond) itsenäisyys päättää taloudestaan oli Neuvostoliitossa ainutlaatuinen asia ja selvästi ristiriidassa musiikkipoliittisen järjestelmän vuoden 1948 kampanjan aikana vahvistuneiden kontrollipyrkimyksien kanssa. Säveltäjäliiton talouden tarkastukset eivät kuitenkaan muuttaneet pitkäksi aikaa säveltäjäliiton eliitin asemaa. Myös teattereiden taloudellista itsenäisyyttä rajoitettiin. Oopperateattereiden rahoituksen vähentäminen oli kuitenkin ristiriidassa oopperaan kohdistuneiden ideologisten vaatimusten kanssa.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Neuvosto-Viron yhteiskunnassa tapahtui 1980-luvun loppupuoliskolla muutoksia, jotka johtivat virolaisten suurempaan toimintavapauteen. Osana uuden kansalaisyhteiskunnan muotoutumista Viroon syntyi historialle omistautunut joukkoliike, joka järjestäytyi loppuvuodesta 1987 historiaseuraksi nimeltään Eesti Muinsuskaitse Selts. Huomattava osa myöhemmän itsenäisen Viron poliittisesta eliitistä osallistui järjestön toimintaan. Seura oli luonteeltaan sekä poliittinen toimija että Viron historiaa tutkiva kansalaisjärjestö. Tutkielmani tarkastelee kumpaakin mainittua osa-aluetta historiaseuran toiminnassa. Tutkielmani tärkein alkuperäislähde on historiaseuran vuosina 1988 1991 julkaisema kerran kuukaudessa ilmestynyt aikakausilehti Muinsuskaitse Seltsi Sõnumid, jonka sivuilla käytyä keskustelua Viron historiasta, politiikasta ja Eesti Muinsuskaitse Seltsin toiminnasta tutkielmani pääosa tarkastelee. Aiempi historiantutkimus on ainoastaan sivunnut historiaseuran roolia Viron itsenäisyyden palauttamisessa. Eesti Muinsuskaitse Selts oli kansallismielinen järjestö, jonka poliittiset vaatimukset perustuivat voimakkaasti Viron kansallisesta historiasta muodostettuihin tulkintoihin. Kansallismielisten tavoitteena oli alkuvuodesta 1989 lähtien organisoida vuosien 1918 1940 tasavallan kansalaisiin tukeutunut liikehdintä, jonka oli puolestaan tarkoitus palauttaa sotienvälisen tasavallan itsenäisyys. Kansalaisliikehdintä muodosti vuoden 1990 alussa Viron kongressin, jonka syntyyn historiaseura vaikutti keskeisellä tavalla. Tutkielmani päätavoite on tarkastella historiaseuran ja sen ympärillä toimineen historialiikehdinnän tekemiä tulkintoja Viron historiasta. Vuosien 1987 1991 aikana historiaseura käynnisti Virossa ilmiön, jota kutsun historian uudelleensynnyttämiseksi. Neuvostohistorian käsitykset korvattiin kansallisromanttisella tavalla tulkita maan historiaa, joka tuki kansallismielisten poliittisia tavoitteita. Historiaseura toteutti osin tietoista historiapolitiikkaa. Ilmiötä on perusteltua kutsua uudelleensynnyttämiseksi, koska mahdollisimman laajasti noudatettiin vuosien 1918 1940 tasavallan perinteitä. Keskeisimmän osan neuvostoaikana kiellettyjen tulkintojen tuomisessa takaisin julkiseen käyttöön muodosti Viron vapaussodan (1918 1920) muiston elvyttäminen. Tärkein historiakulttuuriin liittynyt toimintamuoto oli tuhottujen muistomerkkien uudelleenrakentaminen. Historiaseuran huomio kohdistui myös presidentti Konstantin Pätsin (1874 1956) kunnianpalautukseen. Päts nostettiin kansallissankarin asemaan, vaikka hänen muistoaan varjosti vuosien 1939 1940 itsenäisyyden menetyksen aiheuttama kansallinen trauma. Viron kansallinen historia esitettiin tavalla, joka legitimoi itsenäisyyden palauttamista sekä korosti jatkuvuutta, vapaustaistelua ja itsenäisyyden välttämättömyyttä osana Viron historian kehitystä. Neuvosto-Viron ja Neuvostoliiton historian tarkastelussa korostettiin tapahtumia, joiden julkinen käsittely ei ollut aikaisempina vuosikymmeninä ollut mahdollista. Keskeiselle sijalle nostettiin monimuotoiseksi koettu punainen terrori sekä Molotovin Ribbentropin sopimus. Vuosina 1988 1991 käsitys Viron miehityksestä vahvistui. Kansallismieliset vähensivät rikolliseksi ja laittomaksi kokemansa neuvostovallan legitimiteettiä korostamalla neuvostojärjestelmän vihamieliseksi kuvattua luonnetta virolaisia kohtaan. Keskeisin päätelmäni on, että Eesti Muinsuskaitse Seltsin ja historialiikehdinnän suorittama historian uudelleensynnyttäminen mahdollisti Viron tasavallan itsenäisyyden palauttamisen vuonna 1991 siinä muodossa kuin se toteutettiin. Työn lopussa on englanninkielinen lyhennelmä. / A summary in English is in the end of the thesis.