Tarkoituksenmukaisuuspasifismin nousu ja tuho : Sadankomitean poliittinen pasifismi ja aseistakieltäytyminen Suomessa 1966-1971

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielma käsittelee Sadankomitea-järjestön poliittisen pasifismin, ns. tarkoituksenmukaisuuspasifismin nousua ja tuhoa Suomessa vuosina 1966-1971. Tarkoituksenmukaisuuspasifismin puitteissa haluttiin sanoutua irti väkivallan periaatteellisesta tuomitsemisesta. Tämän sijasta koettiin, että väkivallan mielekkyyttä tulee arvioida seurauseettisin perustein eli sen perusteella, millaisia todennäköisiä seurauksia sodilla on ne kokeville yhteiskunnille. Helsingissä 1963 perustetun Sadankomitean alkutaipaleella suunnattiin huomio modernilla aseteknologialla käydyn sodan (eritoten ydinsodan) tuhoisiin seurauksiin kaikille sodan osapuolille. Näkökulma aseellisiin konflikteihin muuttui oleellisesti 1960-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin ajattelevien nuorten piirissä alettiin entistä voimakkaammin tiedostaa pohjoisen ja etelän välinen elintasokuilu ja sitä ylläpitävät poliittiset ja taloudelliset rakenteet. Vaikka sotien käyminen koettiin mielettömäksi länsimaissa, monet kokivat kehitysmaiden 'vapautusrintamien' käyttämän väkivallan oikeutetuksi, sillä se nähtiin ainoana keinona yhteiskunnan muuttamiseksi Osittain juuri kehitysmaiden poliittisen tilanteen uudenlainen vaarinotto johti monet aseistakieltäytyjät ongelmiin kotimaassa. Suomessa 1959 säädetyn asevelvollisuuslain nojalla kieltäytyminen aseellisesta palveluksesta oli sallittua, mikäli kieltäytyminen perustui vakaviin uskonnollisiin tai siveellisiin omantunnon syihin. Vakaumus tuli todistaa asevelvollisten tutkijakomitealle, joka kuulusteli kieltäytyjiä. Tarkoituksenmukaisuuspasifismista innoituksensa löytäneiden kieltäytymistä ei sen sijaan hyväksytty. Konflikti johti yllytysoikeudenkäynteinä tunnettuun tapahtumasarjaan, jossa syytettyjen penkille joutui henkilöitä, jotka olivat kehottaneet kieltäytyjiä pysymään vakaumuksessaan asevelvollisten tutkijakomitean kielteisestä päätöksestä huolimatta. Yllytysprosessin myötä tilanne muuttui aseistakieltäytymisen osalta selkeästi 1960-1970 -lukujen vaihteessa. Muutamat entiset aseistakieltäytyjät kehottivat kieltäytymisen sijasta asevelvollisia menemään armeijaan propagoimaan varusmiehiä, jotta armeijaa ei voitaisi kriisitilanteessa käyttää sosialismia tavoittelevaa vasemmistoa vastaan. Mielipiteen muutos kuvastaa laajempaa yhteiskunnallista murrosta, jossa 'joukkojen politiikka' oli korvaamassa yksilöllisiä valintoja korostavaa asennoitumista. Tutkimuksessa tuon esille, millä tavalla 1960-luvun alkupuolen optimistista edistysuskoa edustava Sadankomitea selviytyi 1960-luvun lopun ja seuraavan vuosikymmenen alun yhteiskunnallisesta myllerryksestä. Tutkin, miten maailmankuvan murros alkaa globaalin perspektiivin omaksumisesta maailmantilanteeseen. Ensimmäisessä kehitysvaiheessa väkivalta koettiin kehitysmaissa ymmärrettävänä (monien mielestä hyväksyttävänä) johtuen näiden maiden jälkijättöisyydestä ja aseettomien vaikutusmahdollisuuksien puutteesta suhteessa 'edistyneisiin' länsimaihin. Kehityksen toisessa vaiheessa alettiin kokea, että Suomi on kehittyneenä maana mukana kansainvälisessä 'riistossa', jota kautta Suomi liitettiin osaksi kehitysmaita sortavaa järjestelmää. Tästä seurasi, että tilanne kotimaassa alettiin nähdä analogisena kehitysmaille: ainostaan (väistämättä) väkivaltaisen vallankumouksen kautta olosuhteita voitiin muuttaa. Toiseksi selvitän kulttuurista törmäystä, joka syntyi kun maailmankatsomuksellisen käsityksensä perusteella aseista kieltäytyvät kohtasivat asevelvollisten tutkijakomitean, joka hyväksyi ainoastaan 'yksilöeettiset' syyt kieltäytymisen perusteeksi. Tärkeimmän aineiston muodostavat Kansallisarkistosta (KA) löytyvä asevelvollisten tutkijakomitean arkisto ja Sadankomitean omat julkaisut (Sadankomitea-tiedote ja Ydin-lehti).