Search

In Finland, one of the Nordic countries, shared parenting is widely supported through, e.g. family policies and legislation. This is also evident in daily parental practices, as fathers’ share in childcare has increased notably since the late 1980s. Unfortunately, this is not the whole picture of Finnish and Nordic fatherhood: practitioners in child welfare also encounter many fathers with various problems in parenting and life management. In this article, we examine the narratives of fathers who have sought and received support from a Finnish nationwide child welfare NGO. Our research question is: What types of narratives on seeking and receiving support and on their agency do fathers produce? The narrative analysis is based on interview data with 16 fathers (aged 24–50 years) from diverse backgrounds. We identified four narratives: the hero (increasing agency), the victim (decreasing agency), the outsider (stable agency) and the fortunate (stable agency). In spite of the fact that fathers are typically perceived as creators of welfare problems in child welfare, we conclude that they also have the need and desire to be seen and heard as human beings with sensitive and personally organized help. peerReviewed

Tutkimukseni tavoitteena on ollut saada tietoa siitä millaiseksi sosiaalityöntekijät kokevat asiantuntijuutensa muodostuvan huostaanottotilanteissa. Tutkimukseni tavoitteena oli saada tietoa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden huostaanottoprosessiin liittyvistä ajattelutavoista ja tuottaa tietoa asiantuntijuudesta lastensuojelussa. Aikaisempaa tutkimusta juuri asiantuntijuudesta huostaanottoprosessissa ei ole toteutettu, mutta muunlaista tutkimusta lastensuojelun asiakkuuksiin liittyen oli löydettävissä. Aihe on kuitenkin herättänyt enemmän tutkimuskiinnostusta. Aiheesta on parhaillaan käynnissä Tarja Pösön johtama tutkimushanke. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys rakentuu sosiaalityön ja lastensuojelun asiantuntijuuden pohjalta. Tutkimusaineisto koostuu kolmesta ryhmähaastattelusta, joihin osallistui 12 sosiaalityöntekijää. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluna Etelä-Pohjanmaan alueella ja aineisto analysoitiin käyttäen sisällönanalyysiä. Haastateltaville ei ollut ennen haastatteluja avattu asiantuntijuuden käsitettä. Haastateltavilla oli jokaisella kokemusta huostaanottoprosessista. Analyysin kautta sosiaalityöntekijöiden asiantuntijuus huostaanottoprosessissa jakautui kolmeen pääsisältöön: sosiaalityöntekijän tieto ja taito, arvot ja etiikka sekä asiantuntijana kehittyminen. Nämä kolme pääsisältöä pitävät sisällään menetelmien osaamisen, kirjaamisen, lapsen kuulemisen ja lapsen tiedon selvittämisen sekä yhteistyön eri tahojen kanssa ja näiden sisältöjen ympärille rakentuu tutkimukseni analyysi. Tulosten perusteella näyttää siltä, että sosiaalityöntekijöiden asiantuntijuudella on vahva sidos koulutuksen ja eettisten ohjeiden sekä lain antamiin ohjeisiin asiantuntijuudesta. Tulokset tukevat myös aikaisempaa tutkimusta ja osoittavat samankaltaisuutta aikaisempien tutkimuksien kanssa, jotka ovat liittyneet laajemmin sosiaalityöntekijän asiantuntijuuteen.

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää miten vanhemmat kuvaavat kokemuksiaan sijaishuollosta julkisella internetsivustolla julkaistuissa tarinoissa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten sosiaalityöntekijää kuvataan tarinoissa. Sijaishuollosta ja etenkin biologisten vanhempien kokemuksista on olemassa vähän tutkimusta. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu vanhempien oikeuksien ja velvollisuuksien esiin tuominen sijaishuollon ja perheiden jälleenyhdistämisen teemoissa. Toisena tärkeänä teemana käsittelen järjestöjen toimintaa ja internetiä järjestöjen toimintakenttänä. Tämän pro gradu- tutkielma on laadullinen tutkimus, jonka aineiston on kerätty julkiselta Lokakuun Liike-sivustolta Perheeni tarina-osiosta, johon vanhemmat ovat julkaisseet tarinoita liittyen lapsen huostaanottoon ja sijaishuoltoon. Tutkielman aineisto koostuu yhdestätoista kirjoitetusta tarinasta ja niiden alle kirjoitetuista 306:sta kommentista. Tutkielman aineisto on analysoitu temaattisen analyysin avulla. Biologisten vanhempien kokemuksista nousi yhdeksän teemaa: lastensuojeluasiakkuus ja huostaanotto, yhteydenpito, dokumentointi, perheen jälleenyhdistämisen tavoite, yhteistyö sosiaalityöntekijän kanssa, vanhemman toimijuus ja tunteet sekä sosiaalityöntekijän toiminta. Vanhempien ja lapsen yhteydenpidolla ja vanhempien tavoittelemalla perheen jälleenyhdistämisellä on vahva yhteys. Tarinat, joissa yhteydenpitoa kuvataan ja sen säännöllisyys on tulkittavissa, näiden tarinoiden vanhemmat ovat työskennelleet perheen jälleenyhdistämiseksi, hakemalla huostaanoton purkua ja valittamalla kielteisestä päätöksestä hallintooikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tarinoissa, joissa yhteydenpitoa ei ole tai sitä ei ole kuvattu, vanhemmat eivät ole työskennelleet itse perheen jälleenyhdistämisen tavoitteen saavuttamiseksi. Merkittävän teemana aineistosta nousi esiin myös dokumentoinnin merkitys. Dokumentointi nähtiin paljon syvemmässä merkityksessä kuin lapsen arkeen liittyvien asioiden kirjaamisena asiakaskertomuksiin. Dokumentointi miellettiin tiedon välineeksi vanhemman ja lapsen arjen välillä ja vanhemman vanhemmuuden arvioinnin välineeksi. Sosiaalityöntekijöiden työskentelyn ja toiminnan tavoite nähdään päinvastaisena kuin mihin lastensuojelulaki velvoittaa ja mihin tarinoiden vanhemmat omalla toimijuudellaan pyrkivät. Tarinoihin jätetyistä kommenteista kolme eniten käytettyä tyylilajia olivat kyseenalaistus, tuki ja kirjoittajan tai toimituksen antama lisäinfo. Miltei puolet jätetyistä kommenteista oli kyseenalaistavia. Tarinat nähtiin ja luettiin yksittäisen vanhemman kokemuksena eikä yleistettävissä olevana faktatietona kaikkien biologisten vanhempien kokemuksina lastensuojelusta ja sijaishuollosta. Vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön panostaa ja vanhempien ajatuksia ja toiveita tulisi kuunnella entistä enemmän. Lastensuojelun sosiaalityön resursseja tulisi lisätä, että työskentelyä voitaisiin tehdä lain määrittelemällä tavalla. Dokumentoinnin kehittäminen nousee yhtenä tutkimustuloksena esiin ja koen dokumentoinnin yhdeksi lastensuojelun sosiaalityön kehittämiskohteeksi.

Tämä pro gradu -tutkielma koostuu kahdesta osasta. Tutkielman ensimmäinen osa on kirjallisuuskatsaus, joka kuvaa erityisryhmien haastattelututkimuksen metodologiaa perhehoitotieteessä. Tiedonhaku toteutettiin tutustumalla haastattelututkimuksiin liittyvään kirjallisuuteen. Tiedonhaussa käytettiin seuraavia tiedonhakupalveluja: Cihnal, PsycINFO ja Andor. Erityisryhmien haastattelut edellyttävät, että haastattelija perehtyy huolellisesti sekä tutkittavaan ilmiöön että haasteltaviin toimijoihin. Haastattelijan tulee tietoisesti pyrkiä hahmottamaan haastattelun kulku vuorovaikutuksellisena prosessina. Haastattelutilanne on vuorovaikutuksellinen tapahtuma, jossa haastateltavalla on tietoa, jonka haastattelija pyrkii saamaan esiin mahdollisimman avoimella tavalla. Tämän katsauksen pohdintaa voi hyödyntää, kun valitaan haastattelumetodia eri erityisryhmille. Toinen osa sisältää julkaisuharkintaan lähetettävän artikkelin käsikirjoituksen (Varmavuo Seppo, Palonen Mira ja Åstedt-Kurki Päivi: ”Lastensuojelulaitokseen sijoitettujen nuorten kokemuksia elämästään laitoksessa”. Artikkelin tarkoituksena on kuvata, miten Suomessa laitokseen sijoitetut nuoret kokevat elämänsä laitoksessa. Tavoitteena on hyödyntää saatuja tuloksia perhehoitotieteessä sekä suunniteltaessa ja toteutettaessa tutkimusnäyttöön perustuvia toimintatapoja sijaishuollossa. Tiedonhaku toteutettiin haastattelemalla kahdeksaa 12—17-vuotiasta lastensuojelulaitokseen sijoitettua nuorta. Haastattelussa käytettiin soveltuvin osin erityisryhmille suunnattua tarinankerrontamenetelmää. Saatu aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä. Tuloksissa lasten ja nuorten kokemukset elämästä liittyvät suhteisiin biologiseen perheeseen, kaverisuhteisiin, heitä itseään koskevaan päätöksentekoon osallistumiseen, tuen tarpeeseen koulunkäynnissä, odotuksiin tulevaisuudesta laitossijoituksen jälkeen, vuorovaikutustilanteisiin laitoksissa, turvallisen arjen järjestymiseen, viranomaissuhteisiin ja kokemuksiin huonosta kohtelusta. Puutteita havaittiin viranomaissuhteissa sekä mahdollisuuksissa vaikuttaa omaan arkeen. Myös tavallisia turvallisen arjen toimintoja oli järjestetty puutteellisesti. Viitteitä huonosta kohtelusta nousi esiin. Pysyvät turvalliset ihmissuhteet koettiin tärkeiksi. Odotukset tulevaisuudesta koettiin myönteisiksi, joskin etäisiksi. Koulunkäyntiin liittyy merkittävää tuen tarvetta. Sijaishuollon toimijoita pidetään tärkeinä ja suhteet heihin ohjaavat lasten ja nuorten käyttäytymistä. ABSTRACT Qualitative interview methodology with children and adolescents on nursing science This pro gradu thesis is composed of two parts. The first part consists literary review with the aim to describe the interview methodology for the children and the adolescents in the family nursing science. The mapping review was based on the literature related to the interview methodology research. The information retriewal was conducted by using following databases: Cihnal, PsycINFO and Andor. To interview succesfully this kind of children and adolescents requires a rigorous familiarization to the phenomenon and to the target group in question. The investigator needs to consciously see interviewing as an interactional process between the interview actors. The interview is an interactional event where the interview target has the knowledge of the phenomenon and the interviewer's aim is to evoke openly some information. Discussion of this review can be used when selecting interview techniques for interviewing the children and the adolescents. The second part is a scientific article manuscript (Varmavuo Seppo , Palonen Mira, Åstedt-Kurki Päivi: Lastensuojelulaitokseen sijoitettujen nuorten kokemuksia elämästään laitoksessa). The purpose of this article study is to describe how the adolescents living in the esidential institutions experience their life. The aim is to use results in family nursing science in order to develop and to realise these evidence based policies in the child welfare services. This study was conducted by interviewing eight adolescents, aged 12-17, who were living in a residential institution. The interview was conducted by using an open interview and a storytelling methods. The data was analysed by using the inductive qualitative content analysis. The results showed that adolescents' experiences are involving their relations to their biological family, relations to their friends, participation to the decisions considering their own life, need for the support at the school, future expectations after the institutional care, interactions at the residential institutions, ordinary day by day safe conditions, relationship to the authorities and experiences of the maltreatment. There were problems in the communication with the authorities and in the participation to the decision making. Also there were problems in arranging the ordinary day to day activities. There were some signs of experienced maltreatments. The safe and permanent relations with the welfare adults are important for the adolescents. Their future expectations are positive, but felt to be distant. Regarding to the school work there is an increased need for the support. The interactions between the different actors at the child welfare are important and the relation with the adult actors guides adolescents' behaviour at the institutions they are living in.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee 12–17-vuotiaiden nuorten äänien kuulumista palvelutarpeen arvioinnin yhteenvetodokumenteissa. Palvelutarpeen arviointi alkaa lastensuojeluilmoituksesta ja kestää enimmillään kolme kuukautta. Arvioinnin aikana lapsiperheiden sosiaalipalveluiden sosiaalityöntekijät ja -ohjaajat arvioivat lapsen ja perheen tuen tarvetta. Tutkielma kytkeytyy sekä keskusteluun lasten ja nuorten osallisuudesta, että sosiaalityön dokumenttien tutkimukseen. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavat Hartin ja Shierin osallisuuden tikapuumallit, sekä moniäänisyyden käsite. Tutkielma on toteutettu analysoimalla 30:tä 12–17-vuotiaiden nuorten palvelutarpeen arvioinnin yhteenvetoa yhdestä keskisuuresta suomalaisesta kaupungista. Aineiston analyysi on toteutettu laadullisesti, diskurssianalyysiä hyödyntäen. Nuorten äänet kuuluvat aineistossa neljän eri diskurssin sisällä. Huolen diskurssissa nuoret ovat määrittämässä huolta tai sen puutetta, pärjäämisidiskurssissa nuoret tuottavat huolen puuttumista tai tottumistaan tilanteeseen. Toteavassa diskurssissa nuorten äänillä ei oteta kantaa, vaan tuotetaan faktoja työskentelyyn. Nuorten oman toimijuuden diskurssissa nuoret kuuluvat moniulotteisina ja aktiivisesti omaan elämäänsä vaikuttavina toimijoina. Nuorten äänet kuuluvat moniulotteisesti ja erottuvasti teksteistä. Toisaalta osa nuorista on tuottanut emmätiiä-puhetta tai kieltäytynyt osallistumasta neuvotteluihin. Tutkielmassa ilmeni myös aiemmissa tutkimuksissa tehty havainto sosiaalityöntekijöiden oman äänen hukkumisesta vieraiden äänien alle. Nuorten osallisuus rakentuu teksteissä kolmen osallisuuden tikapuumalleista sovelletun ulottuvuuden kautta, jotka ovat 1) läsnäoloon vaikuttaminen, 2) mahdollisuus mielipiteiden ilmaisuun ja 3) päätöksissä mukana oleminen. Ulottuvuudet eivät tutkielmassa näyttäydy hierarkkisina ja ne saattavat toteutua yhdessä tai toisistaan irrallaan. Nuorten osallisuus toteutuu lähes kaikissa teksteissä ainakin yhden ulottuvuuden kautta, mutta kaikki kolme ulottuvuutta eivät monessakaan tekstissä toteudu yhdessä. Tutkielman perusteella työntekijöillä olisi enemmänkin tilaa tukea nuoria osallistumaan omiin asiakasprosesseihinsa.

Huoltajuuskiistat ovat monisyisiä ja ilkeitä ongelmia, joiden vaikutukset kohdistuvat kiistan keskellä elävien lasten kasvuun ja kehitykseen useiden vuosien ajan. Pitkittyneet huoltajuuskiistat kuormittavat perheenjäsenten lisäksi laajalti sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisia sekä tuomioistuimia. Huoltajuuskiistat koskettavat lastensuojelun avohuoltoa, kiistelevien vanhempien tai muiden tahojen tekemien lastensuojeluilmoitusten vuoksi. Usein vaikeiden huoltajuuskiistojen kohteena oleville lapsille avataan myös lastensuojelun asiakkuus. Haasteelliseksi lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijöille nousevat lastensuojeluilmoitusten selvittelyt ja huoltajuuskiistoissa olevien perheiden auttaminen lastensuojelun roolin ja toimivallan vajavaisuuden vuoksi itse huoltajuuskiistoissa. Hallituksen valtakunnallisen lapsi- ja perhepalveluohjelman mukaan viranomaiset ovat pyrkineet huomioimaan ja kehittämään ero-perheille suunnattuja varhaisempia palveluita, joissa moniammatillisen yhteistyön merkitys on myös otettu huomioon. Vaikeille huoltajuuskiistoille ei viime aikojen kehittämisohjelmissa ole ollut tilaa. Tutkimustehtäväni on selvittää lastensuojelun avohuollon sosiaalityön suhtautumista huoltajuuskiistoihin. Tarkastelen tutkimuksessani Helsingin kaupungin lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijöiden kokemuksia ja näkemyksiä huoltajuuskiistoista lastensuojelussa. Tarkastelen huoltajuuskiistoja vaikeasti lähestyttävänä ongelmana ja lähestyn ilmiötä lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijän kokemuksen kautta, mukaillen lähestymisessäni ajatusta oman työn evaluointi menetelmästä. Tutkielmani on aineistolähtöinen, joka peilautuu aiempaan tutkimukseen sekä kirjallisuuteen huoltajuuskiistoista lastensuojelun kontekstissa. Tutkielmani aineisto koostuu sosiaalityöntekijöiden ryhmähaastatteluista, joissa he käyvät keskustelua suhtautumisesta huoltajuuskiistoihin lastensuojelun sosiaalityöntekijänä lastensuojelun avohuollossa. Keräämäni aineiston analysoin sisällön-analyysin keinoin. Lastensuojelun avohuollon suhtautuminen huoltajuuskiistoihin jakaantuu tässä tutkimuksessa vastentahtoiseen, epävarmaan sekä toivoa luovaan lastensuojelun avohuollon toimintaan. Vastentahtoisuus kumpuaa lastensuojelun toimivallan puutteesta itse kiistassa, auttamisen vaikeudesta, sosiaalityöntekijöiden turhautumisesta ja keinottomuudesta sekä epäselvästä lastensuojelun roolista ja huonosta viranomaisyhteistyöstä. Lastensuojelun epävarmuus puolestaan liittyy toistuvien lastensuojeluilmoitusten ”tuloksettomiin” selvittelyihin, lastensuojelun avohuollon toimintatapojen epäselvyyteen ja vahvoihin tunteisiin, joita huoltajuuskiistat nostattavat vanhemmissa, heidän lapsissa ja työntekijöissä. Toivon ja keinojen etsintä lastensuojelun avohuollon työskentelyssä kumpuaa lapsen vaikeasta asemasta huoltajuuskiistassa, sosiaalityöntekijöiden halusta toimia ja auttaa lapsia kiistan keskellä ja vanhempia löytämään yhteistä ymmärrystä kiistan ratkaisemiseksi. Lastensuojelun avohuollossa työskennellään huoltajuuskiista vanhempien ja heidän lapsien kanssa paljolti yksin. Lastensuojelun avohuollon selkeänä toiveena on kehittää toimivampaa yhteistyötä ja mahdollisesti uusia rakenteita perheneuvolan, lastenvalvojien sekä oikeuden kanssa. Erityisiä katseita luotiin erikoisyksikön suuntaan, jossa huoltajuuskiistoihin kouluttautuneet ammattilaiset tarjoaisivat huoltajuuskiista perheille moniammatillisia palveluratkaisuja.

Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksen on selvittää lastensuojelulaitoksessa työskentelevien ohjaajien näkemyksiä rajoittamiseen ja rajoitustoimenpiteiden käyttöön liittyen. Lastensuojelun laitoshuollon tilanteesta on käyty julkista keskustelua vuoden 2018 aikana runsaasti. Keskustelu on kohdistunut lasten oikeuksien polkemiseen ja laittomiin toimiin lastensuojelulaitoksissa. Julkisessa keskustelussa ei tuotu esille arjen työtä tekevien lastensuojelun laitoshuollossa työskentelevien ohjaajien näkemyksiä. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu lastensuojelun sijaishuollon, lastensuojelulaitoksen sekä siellä työskentelevien ohjaajien työn kuvaamisesta. Tuon esille myös rajoitustoimenpiteet ja käsittelen lastensuojelulaitoksia ja siellä käytettäviä rajoitustoimenpiteitä kontrollin, josta erityisesti paternalismin, näkökulmasta. Tutkielman laadullisena aineistona on lastensuojelulaitosten ohjaajien kirjoittamat kirjoitelmaa. Kirjoitelma toteutettiin kirjoitelmapyyntönä, jossa ohjaajat saivat vastata ajatuksiaan siten, kun kirjoittaisivat niitä mielikuvitteiselle mielipidepalstalle. Aineisto on kerätty aikavälillä joulukuu 2018 – maaliskuu 2019. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysilla. Ohjaajien vastaukset jakautuivat kahteen kategoriaan; rajoitustoimenpiteiden käytöstä suhteessa asiakkaisiin sekä ohjaajien omat kokemukset ja näkemykset tämän hetkisestä laitoshuollon tilanteesta. Tulosten perusteella sijoitetuista asiakkaista on haastavia ja työ vaativaa eikä ohjaajilla ole tarvittavia työkaluja vastata näihin haasteisiin. Ohjaajat haluaisivat rajoittaa lasta käyttämästä esimerkiksi päihteitä tai suojellakseen heitä rikoskierteeseen joutumiselta, mutta rajoitustoimenpiteiden käyttö on kuitenkin tällä hetkellä vaikeaa, sillä ohjaajia syytetään lasten itsemääräämisoikeuden polkemisesta ja laittomista rajoittamisista. Lastensuojelulain ei koettu vastaavan kaikkien lasten tarpeisiin ja muutosta toivottiin, että laki olisi eri pienten lasten sekä haastavien nuorten välillä, että myös haastavampia nuoria pystyisi lain nojalla suojella selkeämmin. Julkisesti käydyn keskustelun myötä on syntynyt ilmiö, ettei lapsia aina rajoiteta, vaikka ohjaajat kokisivat sen oikeaksi ratkaisuksi lapsen edun kannalta. Rajoittamista vältellään, koska ohjaajat kokevat pelkoa väärin toimimisesta sekä mahdollisesta negatiivisesta julkisesta uutisoinnista. Tilanne on aiheuttanut ohjaajissa turhautumista sekä väsymistä tilanteeseen eikä lastensuojelulaitostyö tunnu tällä hetkellä mielekkäältä ja jopa alan vaihdosta pohditaan. Tuloksista voi päätellä, että lastensuojelun eri toimijoilla on ristiriitaiset näkemykset laitoshuollon arjesta ja siellä tapahtuvista rajoittamistilanteista.

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on lastenpsykiatrian ja lastensuojelun yhdyspinta sosiaalityöntekijöiden kuvaamana. Tutkielmassa paikannetaan neuvotteluita oikeuksista, vastuista ja velvollisuuksista työn yhdyspinnalla sekä näiden neuvottelujen sisältämiä puhetapoja. Neuvottelujen kohteena aineistossa ovat työntekijät, organisaatiot ja asiakkaat. Tutkielman aineistona ovat nauhoitetut ja litteroidut ryhmäkeskustelut, joihin osallistui yhden sairaanhoitopiirin lastenpsykiatrian ja yhden kunnan lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä. Ryhmäkeskusteluja järjestettiin kaksi: yksi lastenpsykiatrian ja toinen lastensuojelun sosiaalityöntekijöille. Molemmissa ryhmäkeskusteluissa osallistujia oli kolme eli yhteensä tutkimukseen osallistui kuusi sosiaalityöntekijää. Tutkielman viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi ja analyysimenetelmänä diskurssianalyysi. Sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksessä sosiaalityöntekijöiden puhetavat ymmärretään sosiaalisessa vuorovaikutuksessa syntyneinä kuvauksina ja merkityksinä, jotka samanaikaisesti rakentavat sosiaalista todellisuutta. Puhetavalla tutkielmassa viitataan keskustelunomaisiin, pieniin diskursseihin. Diskurssianalyysin avulla tutkielmassa paikannetaan ja jäsennetään ryhmäkeskusteluissa esiintyviä vastuuneuvotteluita ja niissä esiintyviä puhetapoja. Aineistosta löytyneet neuvottelut ovat: neuvottelut lapsen oikeuksista, neuvottelut ammattilaisten vastuista ja neuvottelut oikeudesta tietoon. Lapsen oikeuksia tarkastellaan kolmessa puhetavassa, joita ovat lapsi yksilöllisenä kokonaisuutena, lapsi osana perhettä ja yhteiskuntaa sekä lapsi vanhemman päätösvallan alla. Ammattilaisten vastuuneuvotteluiden puhetavoista toinen korostaa lastensuojelun viimesijaista vastuuta ja toinen ammattilaisten jaettua vastuuta. Neuvottelut tiedosta sisältävät puhetapoja psykiatrisen tiedon ensisijaisuudesta, vastapuhetta sille sekä puhetavan, joka korostaa asiakkaan oikeutta tietoon. Tulosten perusteella sosiaalityöntekijöiden neuvottelut vastuista, oikeuksista ja velvollisuuksista sisältävät useita erilaisia puhetapoja, joista osa on toisilleen vastakkaisia. Tuloksilla on mahdollisuus tuoda yhdyspinnalla käytäviä vastuuneuvotteluita näkyväksi ja ymmärrettäväksi. Puhetavat tuovat esiin erilaisia näkökulmia lasten, vanhempien ja ammattilaisten oikeuksiin, velvollisuuksiin ja vastuisiin. Puhetavat eivät ole sidottuja organisaatioihin tai työntekijöihin, vaikka tutkielmassa onkin paikannettu erilaisia organisatorisia painotuksia. Puhetavoista löytyy niin tilannesidonnaisia kuin säännönmukaisia merkityksellistämisen tapoja. Tutkielman tuloksissa pyritään tuomaan tätä ristiriitaisuutta esille. Tulkinnat puhetavoista ovat alustavia ja herättävät monia jatkokysymyksiä, joista tarvittaisiin lisätutkimusta. Myös muiden ammattiryhmien ja asiakkaiden osallistuminen aiheesta tehtävään tutkimukseen olisi tärkeää. Lisää tutkimusta tarvittaisiin yleisemminkin lasten ja perheiden kanssa työskentelevien organisaatioiden yhdyspinnasta ja yhteistyöstä.

Tässä pro gradu –tutkielmassa perehdyn lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kerrontaan omasta työstään ja työroolistaan. Selvitän, joutuvatko he rajaamaan kerrontaa omasta ammatistaan arkielämässään, työaikansa ulkopuolella. Lisäksi kysyn, minkä vuoksi ja millaisissa tilanteissa rooli lastensuojelun sosiaalityöntekijänä muuttuu ongelmalliseksi. Tarkastelen lastensuojelun sosiaalityöntekijän roolia osana postmodernia identiteettiä, jossa useat sosiaaliset identiteetit kilpailevat keskenään. Lähtöoletukseni on, että lastensuojelutyötä tekevät sosiaalityöntekijät joutuvat arkisessa vuorovaikutuksessa rajaamaan puhetta työstään. Oletukseni pohjautuu tutkimustietoon, jonka perusteella lastensuojelun ja lastensuojelutyöntekijöiden voidaan nähdä kärsivän negatiivisesta julkisuuskuvasta. Käsitys asiantuntijuudesta on kuitenkin viime vuosikymmeninä kokenut muutoksia, joiden seurauksena ammattilaisten oletetaan luovan verkostoja ja osallistuvan ammatillisiin keskusteluihin myös työn ulkopuolisessa arjessa. Aineistoni koostuu kahdesta ryhmäkeskustelusta. Niissä lastensuojelutyötä tekevät sosiaalityöntekijät kertovat arkisista vuorovaikutustilanteista, joissa ammatti on noussut keskustelun aiheeksi. Analysoin aineistoa diskurssianalyyttisellä metodilla, roolin käsitettä hyödyntäen. Havaitsin, että lastensuojelutyötä tekevät sosiaalityöntekijät rajaavat ajoittain kerrontaa omasta ammatistaan arkisissa vuorovaikutustilanteissa. Keskusteluissa esitettiin monenlaisia tilanne-esimerkkejä, joissa lastensuojelun sosiaalityöntekijän identiteetin esille tuleminen arkisessa vuorovaikutustilanteessa oli aiheuttanut hämmennystä vuorovaikutuskumppaneissa sekä sosiaalityöntekijöissä itsessään. Tulkitsin näiden tilanteiden johtuvan lastensuojelutyötä tekevän sosiaalityöntekijän roolista suhteessa muihin läsnäolijoiden rooleihin, roolin herättämistä tunteista sekä rooliin liitetyistä ennakkokäsityksistä. Tulkitsin lastensuojelutyötä tekevän sosiaalityöntekijän roolin hakevan helposti vuorovaikutustilanteissa vastinparikseen asiakkaan roolia. Keskustelijat eivät kuitenkaan ainoastaan pyrkineet piilottamaan identiteettiään lastensuojelutyötä tekevinä sosiaalityöntekijöinä, vaan työidentiteetin esille tuleminen arjessa koettiin myös positiiviseksi asiaksi. Havaintojeni mukaan arkielämässä kilpailevat roolit aiheuttivat ajoittain ristiriitoja lastensuojelutyöntekijän roolin kanssa. Roolit vapaa-ajalla saattoivat olla uhattuna lastensuojelun sosiaalityöntekijän roolin vuoksi, mikäli tilanteessa esiintyvien roolien toimintaodotukset olivat ristiriitaisia. Erityisesti lastensuojelun sosiaalityöntekijän rooliin liitetty ammatillisuuden vaatimus saattoi aiheuttaa ristiriitoja toisten roolien kanssa. Havaitsin keskustelemisen rahasta ja voiton tavoittelusta olevan aineistossa aihe, josta lastensuojelutyötä tekevän sosiaalityöntekijän roolissa ei ollut mahdollista puhua. Uhkatilanteissa oli mahdollista säädellä oman työroolinsa voimakkuutta, tai pyrkiä pitämään identiteettinsä lastensuojelutyötä tekevänä sosiaalityöntekijänä salassa. Keskustelijat vastustivat kutsumusammatti-termin käyttämistä, mutta kokivat kuitenkin tekevänsä merkityksellistä ja motivoivaa työtä.

Tämä työpaperi kuvaa suomalaisen systeemisen lastensuojelun toimintamallin keskeiset ydinelementit, tavoitteet ja toimintamekanismit. Kuvaus on kirjoitettu tutkijoiden vetämän työpajaprosessin pohjalta, missä tutkijat kutsuivat mallin kansalliseen kehittämiseen ja levittämiseen osallistuneita avainhenkilöitä työstämään yhteistä käsitystä mallin keskeisimmistä ominaisuuksista. Tutkijavetoisen prosessin tavoitteena on ollut kirkastaa ja konkretisoida systeemistä lastensuojelun toimintamallia. Tällä tavoin mallin nykyiset ja uudet käyttäjät voivat paremmin arvioida, miten erilaiset paikalliset ratkaisut suhtautuvat tässä työpaperissa esitettyyn mallin peruskuvaukseen. Työpaperin kuvaus keskittyy lastensuojelun sosiaalityötä tekevien pysyvien systeemisten tiimien toimintaan. Systeemistä johtamista ja verkostotyötä kuvataan muissa työpapereissa. Systeeminen lastensuojelun toimintamalli rakentuu asiakastasolla kolmen ydinelementin ympärille, joita ovat systeeminen tiimi, systeeminen viikkokokous ja systeeminen asiakastyö. Näiden elementtien yksityiskohtaisen avaamisen lisäksi työpaperissa käsitellään sitä, millä mekanismeilla systeemisen tiimin uskotaan parantavan lastensuojelun sosiaalityön laatua, ja miten systeemisen asiakastyön uskotaan parantavan lastensuojelun tuloksia. Lisäksi käsitellään niitä kontekstitekijöitä, jotka mahdollistavat tai estävät työntekijöitä toimimasta mallin tarkoittamalla tavalla. Kuvaus on tarkoitettu ensisijaisesti mallin kehittäjien ja kouluttajien hyödynnettäväksi. Työpaperin on tarkoitus auttaa myös mallin tutkijoita muodostamaan hypoteeseja siitä, miten, millä perusteella ja missä olosuhteissa mallin on ajateltu tuottavan toivottuja tuloksia. Lisäksi kuvauksesta on ajateltu olevan hyötyä kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita pohtimaan tarkemmin sitä, miten systeeminen malli eroaa jostakin toisesta tavasta tehdä lastensuojelun sosiaalityötä. nonPeerReviewed

Elämänhallinta on suomalaisessa sosiaalityössä paljon käytetty käsite. Yksilön elämänhallinnan vahvistaminen on esimerkiksi laissa määritelty sosiaalisen kuntouksen tavoitteeksi. Vanhemman puutteet elämänhallinnassa on taas nähty mahdollisena lastensuojeluntarvetta synnyttävänä seikkana. Käsillä olevassa Pro Gradu opinnäytetyössä pyrin ymmärtämään sitä, miten puhe elämänhallinnasta on tullut mahdolliseksi sosiaalityössä ja erityisesti sitä, miten vanhemman elämänhallinta on määrittynyt lapsiperheiden parissa tehtävässä sosiaalityössä tiedon ja toimenpiteiden kohteeksi. Tarkastelen opinnäytetyössäni elämänhallintapuhetta sosiaalityön sellaisessa kontekstissa, jota voi kutsua valtiovallan toimeenpanemaksi ammatilliseksi toiminnaksi. Analyysini ensimmäisessä osassa tarkastelu keskittyy kuitenkin valtakunnan tason sosiaalipoliittisiin politiikkaohjelmiin. Tutkimusaineistonani on pääasiassa valtiohallinnon tuottamia julkisia asiakirjoja, hallintoa lähellä olevia selvitysluonteisia tutkimusraportteja sekä lapsiperheiden parissa tehtävän sosiaalityön asiakastyötä ohjaavia oppaita ja käsikirjoja. Tutkimuksen teoreettiset sitoumukset ovat foucault’laisessa hallinnan analytiikkana tunnetussa tutkimussuuntauksessa. Hallinnan analytiikan avulla pyrin rekonstruoimaan sellaista hallinnan ajatusta eli hallinnan rationaliteetettejä, joissa yksilöiden elämänhallinnasta on tullut tiedon ja toimenpiteiden kohde. Opinnäytetyö on tutkimusotteeltaan laadullinen. Tulkitsen kirjoitettuja tekstejä ja pyrin jäljittämään aineistosta niin kutsuttuja problematisointeja. Problematisoinnit ovat kohtia teksteissä, joissa todellisuus nähdään ongelmallisena ja esitetään tarkoituksenmukaisia toimenpiteitä sen muuttamiseksi. Analyysini perusteella tulkitsen elämänhallintapuheen yleistymisen sosiaalityössä ja sosiaalipolitiikassa kytkeytyvän hallinnan ajattelun sellaiseen muutokseen, jota kuvastaa siirtyminen hyvinvointipolitiikasta riskipolitiikkaan. Riskipolitiikassa korostuu yksilöihin ja perheisiin kohdistuvat ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen toimenpiteet, jotka taas linkittyvät muun muassa pyrkimyksiin saavuttaa kustannustehokkaampaa hallintaa. Opinnäytetyön kriittisen annin katson olevan siinä, että analyysini perusteella elämänhallinnan käsitteellä voi nähdä olevan merkittävä asema sellaisen hallinnan ajatuksen muotoilemisessa, jossa hallinnan tarkkailualalla on taipumus laajentua. Sinänsä hyvää tarkoittavat lapsiperhesosiaalityötä koskevat ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen tavoitteet tekevät mahdolliseksi sen, että koko lapsiväestö vanhempineen asetetaan entistä huolellisemman tarkkailun alle ja aiempaa useampia asiakokonaisuuksia aletaan nähdä lapsen hyvinvointiin epäsuotuisasti vaikuttavina riskeinä.

Tämä tutkielma käsittelee lastensuojelun avohuollon palveluita ja niistä kieltäytymistä sekä kieltäytymisen yhteyttä lapsen sijaishuoltoon sijoittamiseen. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mistä lastensuojelun avohuollon palveluista asiakasperheet useimmin kieltäytyvät, onko nähtävissä eroja palveluista kieltäytyneiden ja niitä vastaanottavien perheiden välillä, onko lastensuojelun avohuollon palveluista kieltäytymisellä yhteyttä lapsen sijaishuoltoon sijoittamiseen, sekä minkälaisia vaikutuksia palveluista kieltäytymisellä on asiakassuhteeseen ja sosiaalityöntekijän tekemään arviointiin lapsen tilanteesta. Tutkielman aineistona käytetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Huostaanoton taustat ja syyt, palvelupolut ja kustannukset (HuosTa) -hankkeen (2014–2015) lapsikohtaista kyselyaineistoa (N=410). Määrällinen aineisto koskee tiettynä ajanjaksona sijoitettuja lapsia. Aineistoa analysoidaan kvantitatiivisin menetelmin. Menetelminä käytetään ristiintaulukointia sekä khiin neliö -riippumattomuustestiä. Tarkasteltaessa palveluista kieltäytymistä selittäviä tekijöitä, käytetään binäärilogistista regressioanalyysiä. Tutkielman metodivalinnoissa on tukeuduttu postpositivistiseen tieteenfilosofiaan. Tutkimuksen tulosten perusteella yleisimmin käytetyt lastensuojelun palvelut sijoitusta edeltävän 12 kuukauden aikana olivat koulun kautta annettu tuki, kiireellinen sijoitus laitokseen, kunnan oma perhetyö, tuki oppilashuollon kautta sekä taloudellinen tuki. Perheissä kieltäydyttiin eniten lapsen yksilöllisestä terapiasta, vanhemman päihdehoidosta, vanhemman psykiatrisesta hoidosta, vanhempien vertaisryhmistä, perheterapiasta ja kunnan omasta perhetyöstä. Palveluista kieltäytyvät perheet erosivat joidenkin taustatekijöiden suhteen palveluita vastaanottavista perheistä. Palveluista kieltäytyvissä perheissä äidit osallistuivat vähemmän lastensuojeluasian pohtimiseen ja heillä oli myös vähemmän luottamusta siihen, että perheen asioita käsitellään oikeudenmukaisesti lastensuojelussa. Verrattuna muihin perheisiin, palveluista kieltäytyvissä perheissä oli useammin ongelmia vanhemman kasvatustyylin ankaruudessa tai toisaalta liiallisessa rajattomuudessa, vanhemman toiminnan ohjaamisessa sekä alkoholinkäytössä. Palveluista kieltäytyvissä perheissä lapsilla oli useammin kiireellisiä sijoituksia laitokseen ja vähemmän avohuollon sijoituksia laitokseen kuin muissa perheissä. Sijaisperheeseen tehtyjen sijoitusten osalta eroavaisuuksia ryhmien välillä ei ollut. Analyysin perusteella palveluista kieltäytyminen ei lisännyt todennäköisyyttä lapsen huostaanotolle. Vaikka lapsen huostaanottamisen todennäköisyys ei lisääntynyt palveluista kieltäytymisen myötä, sosiaalityöntekijöillä oli kuitenkin enemmän huolta palveluista kieltäytyvien perheiden lapsista kuin niiden perheiden lapsista, jotka ottivat palveluita vastaan. Sosiaalityöntekijät myös arvioivat palveluista kieltäytyvien perheiden lapsia koskevien interventioiden tapahtuneen usein liian myöhäisessä vaiheessa. Palveluita vastaanottavien perheiden lasten sijoitukset koettiin usein oikea-aikaisiksi. Palveluista kieltäytymisen vähentäminen lastensuojelussa on tavoiteltavaa, jotta lapsia on mahdollista suojata heidän terveyttään ja kehitystään vaarantavilta tekijöiltä palveluiden avulla. Palveluista kieltäytymisen ehkäiseminen voisi vähentää lasten kiireellisten sijoitusten tarvetta. Tämä ei kuitenkaan välttämättä vähentäisi lasten sijoituksia kokonaisuudessaan vaan ennemminkin muuttaisi sitä sijoitusmuotoa, jota käytetään. Tutkimuksen tulosten perusteella palveluista kieltäytymisen vähentämiseksi olisi tarpeen lisätä asiakkaiden luottamusta lastensuojelun työskentelyyn. Aiemman tutkimuksen perusteella esimerkiksi lastensuojelussa tapahtuvat henkilöstövaihdokset voivat johtaa siihen, että asiakkaat kokevat epäluottamusta sosiaalityöntekijää kohtaan.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Satakunnan lastensuojelun työntekijöiden työtyytyväisyyttä. Tässä tutkielmassa lastensuojelun työntekijöillä tarkoitetaan viranomaistoimintana lastensuojelutyötä tekeviä sosiaalihuollon ammattilaisia, kuten sosiaalityöntekijöitä, sosiaaliohjaajia ja perhetyöntekijöitä. Tutkielman tavoitteena oli kartoittaa lastensuojelutyöntekijöiden yleistä työtyytyväisyyttä ja työtyytyväisyyden osatekijöitä Satakunnan alueella. Lisäksi tutkielmassa pyritään selvittämään, millaisia vaatimus- ja voimavaratekijöitä lastensuojelutyö sisältää ja miten lastensuojelutyön työtyytyväisyyttä tulisi tutkimusaineiston valossa kehittää. Tutkimuksen aineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella syksyllä 2018. Kyselyyn vastasi 63 henkilöä. Strukturoidut kysymykset analysoitiin SPSS-tilastointiohjelmalla. Avointen kysymysten tuottama aineisto analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Tutkimustulosten perusteella lastensuojelun työntekijöiden yleinen työtyytyväisyys Satakunnassa näyttäytyy melko hyvänä. Lastensuojelutyö koettiin pääasiassa merkitykselliseksi, mielekkääksi ja haastavaksi, mikä luo vahvan potentiaalin hyvälle työn imulle. Työtyytyväisyyttä ja työn imua kuitenkin haastavat erilaiset vaatimustekijät, joista voimakkaimpana näyttäytyi liiallinen työmäärä, joka ilmeni esimerkiksi kuormittuneisuuden kokemuksien lisäksi sosiaalityöntekijöiden suositukset ylittävinä asiakasmäärinä sekä tehtävänimikkeestä riippumattomana työntekijöiden ylitöiden yleisyytenä. Lastensuojelun työntekijät kaipaisivat myös vahvempaa ammatillista tukea, erityisesti esimiehiltään. Sosiaalista tukea pidetään jaksamisen kannalta arvokkaana ja työyhteisöt näyttäytyvät kuormitukselta suojaavana tekijänä. Lastensuojelussa kaavaillut ja jo osittain toimintaankin otetut systeemisen mallin periaatteet kohtaavat myös tässä tutkimuksessa tehdyt havainnot niistä teemoista, joita tulisi vahvistaa lastensuojelun työntekijöiden työtyytyväisyyden parantamiseksi, vaikka systeemisen mallin tavoitteet eivät ensisijaisesti liity työtyytyväisyyden parantamiseen. Näyttää kuitenkin siltä, että yksistään systeemiseen malliin siirtyminen ei riitä parantamaan työntekijöiden työtyytyväisyyttä, vaan työtyytyväisyyden parantamiseksi ja systeemisen mallin potentiaalisten hyötyjen konkretisoimiseksi olisi puututtava myös liian suuriin asiakasmääriin.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan lastensuojelun dokumentointia ja lapsen läheissuhteiden käsittelyä lastensuojelun asiakaskertomuksilla. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaista tietoa lasten läheissuhteista on luettavissa lastensuojelun avohuollon asiakaskertomuksilta sekä millaisia merkityksiä tiedosta muodostuu. Tutkimuksena aineistona on kymmenen lastensuojelun avohuollon asiakaskertomusta. Aineisto on poimittu erään suuren suomalaisen kaupungin sosiaaliaseman lastensuojelun avohuollon asiakkuudessa olevien lasten asiakaskertomusten joukosta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi, ja sosiaalityön dokumenttien ymmärretään osaltaan tuottavan lastensuojelun työskentelyä ohjaavia merkityksiä. Tutkimuksessa aineiston analyysimenetelmänä käytetään retorista diskurssianalyysia. Aineistossa vallitseva tapa kertoa lapsen läheissuhteista oli tuottaa läheissuhteita koskevaa tietoa epäsuoran kerronnan keinoin. Aineistosta löytyi kolme lapsen läheissuhteita koskevaa diskurssia. Läheissuhteiden kiistanalaisuuden diskurssissa lapsen läheissuhteita käsitellään huolta aiheuttavina ja lastensuojelun puuttumista oikeuttavina. Läheissuhteiden tavanomaisuuden diskurssi esittää läheissuhteet todisteena lapsen ja perheen selviytymisestä sekä puhuu lastensuojelun huolenaiheita vastaan. Kolmantena läheissuhteiden oikeudellisen sääntelyn diskurssi käsittelee lapsen läheissuhteita juridisen ulottuvuuden kautta. Tutkimuksen aineisto on sosiaalityöntekijöiden ammatillisissa käytännöissä tuottamaa ja he käyttävät määrittelyvaltaa kirjoittaessaan lapsen läheissuhteista. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kuitenkin myös asiakkaat osallistuvat teksteissä läheissuhteita koskevan tiedon tuottamiseen ja merkityksenantoon. Tutkimuksessa osoitetaan, miten läheissuhteista kirjaaminen on yksi keino tuottaa tietoa lapsesta sekä tuottaa välineitä lapsen tilanteen kokonaisarviointiin lastensuojelun asiakkuuden aikana.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen ylisukupolvisuutta lastensuojelun kontekstissa lastensuojelun asiakuudessa olevien perheiden näkökulmasta. Olen kiinnostunut kahden sukupolven, vanhemman ja teini-ikäisen lapsen näkökulmasta sukupolvien väliseen periytymiseen ja sosiaalisen pääoman siirtymiseen huono-osaisuuden kontekstissa. Tutkimus on kvalitatiivinen ja pohjautuu sukupolviteorioihin ja James Colemanin sosiaalisen pääoman teoriaan. Tutkimuksessa on haastateltu kolmea lastensuojelun asiakkuudessa olevaa äitiä ja heidän tyttäriään. Haastatteluja oli yhteensä kuusi, ja ne on analysoitu sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen äitien ja tytärten haastatteluissa hahmottui kasvatuksen tavoitteeksi kunnon kansalaisuuden sijaan kunnon elämä, jossa perinteisen työtätekevän ahkeran kansalaisuuden sijaan korostettiin kaitaa tietä ja onnellisuutta. Äitien saamassa kasvatuksessa omassa lapsuudessaan oli asioiden selittäminen ollut vähäistä. Rajoja oli asetettu mutta ne olivat ristiriitaisia, ikäkauteen liian rajuja tai toisaalta lepsuja. Johdonmukaisuus puuttui ja turvattomuutta esiintyi. Äitien vanhemmuustyyliksi hahmottui salliva vanhemmuus, joka oli mahdollisimman vähän rajoittavaa, ja korosti nuoren omia valintoja ja oman polun löytymistä. Vanhemmuudessa oli tunneperäistä hoivaa ja rakkautta. Lapset olivat kuitenkin joutuneet usein pärjäämään omillaan äitien yrittäessä selvitä yksinhuoltajan arjesta isojen perheiden kanssa. Ylisukupolvinen huono-osaisuus näyttäytyi kolmen sukupolven elämässä esiintyneinä työttömyytenä, toimeentulovaikeuksina sekä päihde- ja mielenterveysongelmina. Negatiivinen sosiaalinen perimä oli alkanut äitien omasta lapsuudesta ja jatkunut äitien huonona asemana yhteiskunnassa. Äidit olivat kokeneet työttömyyttä, parisuhdevaikeuksia ja lastenkasvatusongelmia. Murrosikäiset tytöt olivat ajautuneet ongelmiin, joiden seurauksena yhteiskunta ja lastensuojelu olivat puuttuneet perheen elämään. Huono-osaisuuden kontekstissa sosiaalinen pääoma rakentui erilaisten katkosten ja puutteiden varaan. Sosiaalinen pääoma perheen ja suvun kesken oli usein heikko ja merkittäväksi sosiaalisen pääoman antajaksi ja mahdollistajaksi muodostuivat viranomaiset. Tämän tutkimuksen perheissä korostui sosiaalityön ja lastensuojelun rooli perheen verkostojen yhteen kokoajana, informaation välittäjänä ja normien asettajana. Lastensuojelun rooli näyttäytyi ristiriitaisena: kuulluksi tuleminen ja konkreettisen avun saaminen koettiin hyödyllisenä. Huonot kohtaamiset, arvostelu ja ilman apua jääminen puolestaan koettiin kielteisinä.

Ammatillisessa lisensiaatintutkimuksessa haetaan vastausta kysymykseen, miten sosiaalitoimessa työskennellään lapsiperheiden asumisen ongelmissa. Tutkimuksessa selvitetään, mitä työmenetelmiä ja orientaatioita sosiaalitoimen työntekijöillä on käytössään lapsiperheiden asumisen ongelmissa ja miten näitä työmenetelmiä ja orientaatioita työssä on käytetty. Tutkimusaineistona ovat 18 kriisiasunnossa asuneen lapsiperheen asiakasasiakirjat. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty teemoittelua. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään asunnottomuuden ja sosiaalityön suhdetta sekä sosiaalityön työmenetelmiä ja orientaatioita. Tutkimuksen pääkäsitteinä ovat kunnallinen sosiaalitoimi, asunnottomuus, aikuissosiaalityö, lastensuojelu, toimeentulotuki ja asiakasasiakirjat. Tutkimustulosten perusteella kunnallisen sosiaalitoimen aikuissosiaalityön ja lastensuojelun asiakastyön työmenetelmät ovat lakisidonnaisia. Lähes kaikki aikuissosiaalityön työmenetelmät olivat kytköksissä taloudelliseen apuun. Aikuissosiaalityön keskiössä oli taloudellisen avun ohella pyrkimys asiakasperheiden vuokranmaksujen kontrollointiin. Asiakastyön työmenetelmät näyttäytyivät yksipuolisina. Perustoimeentulotuen Kelaan siirtyminen 1.1.2017 antanee aikuissosiaalityölle mahdollisuuden kehittää ja monipuolistaa työmenetelmiään. Tutkimuspaikkakunnalla ainoastaan lastensuojelun työntekijöillä oli oikeus asuttaa lapsiperheitä tilapäismajoitukseen. Lastensuojelulla oli tutkimustulosten mukaan suuri merkitys perheiden asumisen ongelmatilanteissa. Lastensuojelun asiakastyön työmenetelmät olivat aikuissosiaalityön tavoin lakisidonnaisia. Työmenetelmät olivat vaihtoehdottomia, koska lastensuojelun työntekijöillä ei ollut perheiden akuuteissa asumistilanteissa muita mahdollisuuksia kuin turvata lapsiperheiden asuminen. Lastensuojelussa perheitä autettiin asumisen turvaamisen ohella myös uusien asuntojen hakemisessa kriisiasuntojen tilalle. Tutkimuksen perusteella sekä aikuissosiaalityön ja lastensuojelun orientaatiot olivat palvelujärjestelmäkeskeisiä ja lakiperusteisia. Työskentelyorientaatiossa oli eniten aineksia Paynen (2002) kuvailemasta individualistis-reformistisesta ja Raunion (2009) palvelujärjestelmäkeskeisestä orientaatiosta. Juhila (2006) on tarkastellut sosiaalityötä sosiaalityöntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamisina, suhteina ja rooleina. Sosiaalityöntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamisista muodostui aineistossa liittämis-, kontrolli- ja huolenpitosuhteita.

Tämän tutkimuksen otsikko "Alkuräjähdys - miksi olen täällä?" perustuu nuoren kokemaan hämmennykseen erityisesti kiireellinen sijoituksen yhteydessä. Monesti laitokseen sijoittaminen on nuorelle yllätys, se nostaa pintaan vihan ja ärtymyksen tunteet. Sijoitukseen liittyy aggressiiviset purkaukset sijoittaneita aikuisia kohtaan, mutta tuo joskus myös toivon kyyneleet nuoren silmäkulmaan. Nuoren itsemääräämisoikeuteen on kajottu ja viranomaiset käyttävät lain suomaa valtaa häntä kohtaan. Valta liittyy oleellisesti ihmisten välisiin suhteisiin, niin lastensuojelussa hoitavien aikuisten ja nuorten välisiin, kuin nuoren ja vanhempien välisiin suhteisiin. Tässä tutkimuksessa valtasuhteet ovat eräänlainen punainen lanka, jota lähestyn valtakäsitteen teoreettisten näkemysten kautta, hyödyntäen Foucault´n pohdintoja kurista ja vallasta. Lastensuojelussa nuorta rajoittava toiminta liitetään pakkovaltaan. Tässä tutkimuksessa nostan esille vaihtoehdon pakkovallalle. Kasvatus, opastus, kiintymys sekä hoivaavaan valtaan perustuva kontrolli kunnioittaa nuorta ja osallistaa nuoret omien asioidensa hoitamiseen. Nuoruus on lastensuojelulaissa huonosti määritelty ja edellyttää uudistusta. Nuoruudella on erityinen merkityksensä ihmisen elämässä ja se poikkeaa lapsuusvaiheesta. Uuden nuoren sijoituksen yhteydessä tehdään alkuhaastattelu. Niitä on Kustaalassa toteutettu säännöllisesti vuodesta 1994 alkaen. Tässä tutkimuksessa on käytettävissä kaikkiaan 188 nuoren haastattelua. Alkuhaastattelussa on kaikkiaan 201 erillistä kysymystä. Kerätyn materiaalin määrä ylitti runsaasti oppimistyön tarpeet, ja monet tärkeät näkökulmat jäävät odottamaan uusia tutkimuksia. Tässä tutkimuksessa analysoin nuorten puhuntaa ja heidän kokemuksia sijoituksen syistä. Aineistosta nostan esille myös nuorten puheet riitatilanteissa ja tavat toimia erimielisyyksien sattuessa. Nuoret ilmaisevat tunteitaan varsin avoimesti erityisesti riitatilanteissa. Osittain tämä liittyy nuorten tapaan ottaa oma paikkansa yhteisössä, kaveripiirissä, koulussa ja vapaa-aikana. Riitapuheen kautta nuori osallistuu myös valtapuheeseen. Nuorten ilmaisu antaa ymmärryksen sille, millaisiin tilanteisiin nuori on ajautunut juuri ennen sijoitusta. Lastensuojelun historiaa ja aiempia tutkimuksia pyrin hahmottamaan ja käyttämään omassa tutkimuksessa apuna analysoidessani saatua materiaalia laitostyön uusintamisen näkökulmasta. Autoetnografinen näkökulma auttaa sijoittumaan tutkijana omaan työympäristöön. Lastensuojelu on muutoksen kourissa. Lastensuojelun laitostyö on monelle nuorelle aito ja oikea apu saada asiansa järjestykseen.

Tämä tutkielma tarkastelee vuonna 2014 Kuopiossa tapahtunutta surmatekoa, jossa äiti surmasi kaksi lastaan ja siitä seuranneita sanomalehtitekstejä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten sanomalehdessä selitetään kyseistä ilmiötä. Tutkimuksen aineiston muodostavat Helsingin Sanomissa vuonna 2014 ja 2015 ilmestyneet Kuopion surmateosta kirjoitetut artikkelit. Aineistoon kuuluu uutisartikkeleita, mielipidekirjoituksia ja pääkirjoitus. Tutkimus on laadullinen ja sen laajempi viitekehys liittyy sosiaaliseen konstruktionismiin, joka näkyy tutkimuksessa sosiaalisen todellisuuden rakentumisella sanomalehtitekstien kautta. Aineiston analyysimenetelminä on käytetty kategoria-analyysia ja selontekojen analyysia. Aineistoa on lähestytty tapaustutkimuksen keinoin, jonka kautta on pyritty syventämään ymmärrystä tutkittavasta ilmiöstä. Kuopion surmateon keskeisimmiksi selonteoiksi nousivat perheen lastensuojeluasiakkuus, perheiden pahoinvointi ja käytännön avun tarve, lastensuojelun ongelmat ja sosiaalityöntekijöiden epäpätevyys, sosiaalihuollon lakiuudistus tulevaisuuden surmien ehkäisyssä, yksilön oma vastuu teosta ja äidin mielenterveysongelmat. Aineistosta on löydetty erilaisia perhettä, äitiä, surmatekoa, sosiaalityöntekijöitä, kodinhoitajia ja surmien tapahtumapaikkaa määritteleviä kategorioita. Sukupuolistuneen väkivallan käsite liittyi tutkimuksessa siihen, kuinka sukupuolta ja väkivaltaa selitetään ja kategorisoidaan sanomalehden teksteissä. Aiheen tabuluonteisuudesta kertoo, kuinka vähän naisen tekemää väkivaltaa ja äitiä henkirikoksen tekijänä käsitellään sanomalehtiaineistossa. Sosiaalityö ja lastensuojelu ovat merkittävässä asemassa perhesurmien ja lapsensurmien ehkäisyssä. Tapauksissa, jossa vanhempi surmaa oman lapsensa on taustalla usein mielenterveysongelmia, näin oli myös Kuopion tapauksessa. Perhe oli lisäksi lastensuojelun asiakas. Tutkimuksessa saatujen tulosten mukaan moniammatillista yhteistyötä tulisi kehittää ja syventää erityisesti lastensuojelun ja mielenterveyspalvelujen välillä. ABSTRACT ”It was an ordinary family”: Categorizations and accounts in newspaper texts related to a Finnish infanticide case In this study, newspaper accounts of a Finnish infanticide case was analyzed. The aim of the study was to explore the attributions given to explain the causes the incident. Qualitative data consisted of news articles and opinion pieces published in the largest Finnish newspaper after the case was revealed to the public. The framework of the study was social constructionism, and the data was analyzed using a case study approach by applying methods of categorization and account analysis. The following main themes emerged from the newspaper accounts: the child welfare clientship of the family, psychological ill-being of the families, the problems of the child welfare system, lack of competence of social welfare workers, the need for a reform of social welfare legislation in order to prevent infanticides, the individual criminal liability of the mother and the mental health problems of the mother. Various categorizations regarding the family, the mother, social workers and the act of the infanticide were observed. The concept of gendered violence was invoked to address the explanations and categorizations of the relationship between gender and violence, used in the newspaper treatment of the Finnish infanticide case. It was concluded that the topic of infanticide seems somewhat a taboo, since the issues of violence by women and a mother as a perpetrator of homicide are given quite little attention in newspapers. Social and child welfare services have a remarkable role in the prevention of infanticides. Killing one's own child is often associated with mental health problems, and the same held for the case analyzed in the present study. The family had a child protection history as well. Based on the findings of the present study, it is recommended that multiprofessional collaboration, especially between child protection and mental health services, should be further developed.

Lastenpsykiatria ja lastensuojelu tekevät moniammatillista yhteistyötä lasten ja perheiden hyvinvoinnin tukemiseksi. Lastenpsykiatria ja lastensuojelu ovat keskeisiä toimialoja sosiaali- ja terveydenhuollossa, kun hoidetaan ja tuetaan vaikeita lasten ja perheiden ongelmia. Näiden kahden alan välistä yhteistyötä on vähän tutkittu, vaikka sen ongelmat on julkisesti tiedostettu ja niihin on pyritty kansallisella tasolla vaikuttamaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata lastenpsykiatrian ja lastensuojelun välistä yhteistyötä ja yhteistyön kehittämiskohteita. Tutkimus oli laadullinen tutkimus. Tutkimus toteutettiin kahden suomalaisen kaupungin neljässä eri organisaatiossa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 15 lastenpsykiatrian ja lastensuojelun työntekijää. Tutkimusaineisto kerättiin neljän ryhmän ryhmähaastatteluina. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla. Tutkimuksen tulosten mukaan lastenpsykiatrian ja lastensuojelun yhteistyökulttuuri oli ajan myötä muuttunut. Tutkimuksessa havaittiin, että käytännön yhteistyössä oli paljon toimivia osa-alueita ja työntekijöillä oli hyviä yhteistyötaitoja. Yhteistyökumppaneilta löytyi kunnioitusta toisiaan kohtaan. Tuloksista tuli ilmi, että yhteistyökumppanit tunsivat puutteellisesti toistensa toimialoja. Yhteistyö oli useista eri tekijöistä johtuen epävarmaa ja siinä ilmeni kunnioituksen puutetta. Tutkimus paljasti monia yhteistyön kehittämiskohteita. Oman työn kehittäminen oli edellytys yhteistyön kehittämiselle. Yhteistyökumppanit kaipasivat lisää tietoa toisistaan, toistensa työmenetelmistä ja aktiivisempaa tiedonvaihtoa. Käytännön yhteistyössä nähtiin olevan kehittämisen varaa. Molempien toimialojen tulisi kehittää omia palvelujaan ja työskennellä yhteisen ymmärryksen löytymisen eteen. Yhteistyön kehittämisen nähtiin tukevan perheiden hyvinvoinnin edistämistä. Tutkimustulokset lisäävät ymmärrystä lastenpsykiatrian ja lastensuojelun yhteistyöstä. Tulosten perusteella voidaan todeta olevan tarvetta yhteistyön lisäämiseen ja kehittämiseen. Tuloksia voidaan hyödyntää lastenpsykiatrian ja lastensuojelun yhteistyön ja työntekijöiden oman työn kehittämisessä. Tutkimuksen tulokset eivät ole yleistettävissä, mutta niistä saadaan näkökulmia lastenpsykiatrian ja lastensuojelun välisen yhteistyön tarkempaan tarkasteluun ja kehittämiseen. Experiences and ideas on improvement of cooperation between child psychiatry and child protective services as experienced by the employees Child psychiatry and the child welfare services are the key players in social and health care, when treating and supporting children and families with difficult problems. Their cooperation is a topic that has been poorly researched, even though the problems in this field have been publicly acknowledged and in national focus in terms of information guidance. The purpose of this study was to describe the cooperation between child psychiatry and child welfare services, and to find areas of development. The study was qualitative and made in cooperation with two organizations of both child psychiatry and child welfare services in two Finnish cities. The material was collected in four group interviews and consisted of answers of altogether 15 employees in these organizations. Method of analysis was inductive contents analysis. The research findings indicated that the culture of cooperation between child psychiatry and the child welfare service has changed over time. According to research findings, there are many well-functioning areas of co-operation. The employees had good practical cooperation skills. Furthermore, the Partners respected one another, but they had lacking information of each other´s fields. The cooperation was uncertain due to many factors and lack of respect came out. Many ways to develop the cooperation were found. Developing one´s own work was a prerequisite for cooperation. Partners longed for more information about each other, of their methods of working and more active exchange of information. The practical co-operation was perceived to have room for improvement. People working in both fields should develop their own services and aim to foster common understanding in order to promote trust. Supporting the cooperation supports the well-being of the families. The research findings increased the understanding of cooperation between child psychiatry and child welfare services. According to findings, there is need for increasing the co-operation and to further develop it. These findings can be utilized in the development of one´s own work both in the fields of child psychiatry and child protective services. The research findings cannot be generalised, but they provide insights for further investigating and developing the cooperation between the child protective services and child psychiatry.

English abstract Nuorten pahoinvointi on ollut keskeisenä huolena viimeaikaisessa tutkimuksessa ja julkisessa keskustelussa. Erityisesti lastensuojelun asiakaslapsille kasautuu paljon kuormittavia tekijöitä. Nuoria lähellä olevat palvelut sekä varhainen puuttuminen ovat tehokkaimpia lisäämään yhteiskuntaan kiinnittymistä. Suomessa on käynnissä laaja palvelurakenneuudistus, mutta muutoksen tueksi tarvittava tutkimustieto on kuitenkin puutteellista. Tutkimuksessa kuvataan nuorten mielenterveyspalveluita Uudenmaan alueella vuonna 2014. Kaikki Uudenmaan alueen nuorille tarkoitetut mielenterveyspalvelut kartoitettiin ja toiminnot luokiteltiin nuorille sovelletulla ESMS-R-työkalulla. Palveluita tarkastellaan lukumäärän, monipuolisuuden ja avohoidon henkilöstöresurssien perusteella sekä suhteutetaan lastensuojelun asiakasnuorten määrään. Nuorten hyvinvoinnin riskitekijät ja palveluiden monipuolisuus korreloivat alueen väkiluvun kanssa. Avohoidon henkilöstön resursointi ei ollut suhteessa väkimäärään, lastensuojelun avohuollon asiakkaisiin tai kodin ulkopuolelle sijoitettuihin. Lisäksi monilla alueilta puuttuivat kokonaan esimerkiksi päivätoimintojen ja liikkuvan avohoidon palvelut. Tarkastelun perusteella alueen nuorten mielenterveyspalveluiden avohoito vaikuttaisi eriarvoiselta ja sattumanvaraiselta. Tulokset ovat tarpeen suunniteltaessa palveluiden kehittämistä siten, että kaikilla nuorilla on tarjolla yhtäläisiä palveluita kotikunnasta riippumatta. Nämä asiat tulisi huomioida myös tulevassa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sosiaalityöntekijöiden työkokemuksia huoltoriidoista lastensuojelun alkuvaiheen palvelussa. Tutkimuksessa havainnollistetaan, minkälaisesta ilmiöstä on kyse ja miten lastensuojelulle asetut tehtävät toteutuvat Tampereella palvelutarpeen arvioinnissa, kun lastensuojeluilmoituksen taustalla vaikuttaa vanhempien huoltoriita. Tutkimuksen tavoitteena on antaa tietoa yhteiskunnallisen perhepalvelujärjestelmän toiminnasta, huomioiden lastensuojelulle annettu lakisääteinen tehtävä lapsen kehityksen turvaajana. Tutkielman aineisto koostuu joulukuussa 2017 toteutetusta viiden sosiaalityöntekijän virikehaastattelusta. Virikkeinä toimivat lastensuojeluilmoituksen muotoon kirjoitettu tekstit, jotka haastateltava sai haastattelun alussa luettavakseen. Koostaan huolimatta aineisto on sisällöltään monipuolinen. Aineiston analyysiin on käytetty sisällönanalyysi -menetelmää. Sosiaalityöntekijät kuvasivat huoltoriitoja erittäin haasteellisina ja työläinä asiakastapauksina. Huoltoriidan perustilanne syntyy vanhempien runsaasta keskinäisestä epäluottamuksesta. Sosiaalityöntekijät pyrkivät tuomaan lapsen näkökulman kuuluviin riiteleville vanhemmille, mutta tutkimuksen myötä on nähtävissä, etteivät lapset tule tästä huolimatta aina autetuiksi. Asiakkuuden rajanvetoa sosiaalityöntekijät perustelevat eri tavoin. Johtopäätöksenä on huoltoriitaperheiden palvelun havaitseminen epätasa-arvoiseksi. On sosiaalityöntekijän suhtautumisesta kiinni, miten huoltoriitaan suhtaudutaan lastensuojelullisena asiana. Lisäksi tutkimustulokset osoittavat, ettei sosiaalityöntekijöillä ole yhteneväisiä käytäntöjä perheiden ohjaamiseksi. Tutkimustulosten myötä tarvitaan pohdintaa siitä, miten huoltoriitojen keskellä olevat lapset tulevat parhaiten autetuiksi varhaisessa vaiheessa. Lisäksi pohdittavaksi jää, mikä on se instituutio, joka varhaisen puuttumisen toteuttaa.

Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia tukiperheiden kokemuksia. Tutkimme kokemuksia ja niistä esiin nousseita merkityksiä tukiperheiden, tukilasten ja heidän perheidensä näkökulmasta. Tukiperheet arvioivat tukilasten ja heidän perheidensä kokemuksia. Lisäksi tarkastelimme tukiperhetoiminnan yhteiskunnallisia merkityksiä. Haastattelimme tutkimukseemme kahta tukiperheenä toimivaa perhettä sekä sähköpostitse yhtä tukiperhetoiminnan asiantuntijaa Keski-Suomen alueelta. Toteutimme tutkimuksemme laadullisena ja käytimme haastattelumenetelmänä puolistrukturoituahaastattelua. Keräsimme aineistomme keväällä 2016. Analyysimenetelmänä hyödynsimme sisällönanalyysiä. Tukiperheet kokevat pystyvänsä antamaan tukilapsille vaihtoehtoisen perheen mallin sekä edistämään arjen sujuvuutta uusien rutiinien avulla. Tukilasten tunteiden säätelytaidot sekä itseilmaisu kehittyivät tukiperhetoiminnan myötä. Tukiperheet kokevat tarjoavansa tukilapselle uusia turvallisia ihmissuhteita, joiden avulla lapsen tukiverkosto kasvaa. Tutkimuksemme mukaan tukiperhetoiminta on helppoa, matalan kynnyksen toimintaa. Tutkimuksemme mukaan tukiperhetoiminta edistää lasten ja nuorten hyvinvointia. Tukiperhetoiminnalla voidaan ehkäistä syrjäytymistä, ja yhteiskunnallisesti tarkasteltuna tukiperheet nähdään merkittävänä ennaltaehkäisevänä lapsiperheille suunnattuna tukitoimena. Tukiperheet auttavat tukilasten vanhempia jaksamaan paremmin antamalla heille merkityksellisiä hengähdystaukoja arjesta.

nonPeerReviewed

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää merkityksellisiä tekijöitä lastensuojelulaitosten työntekijöiden kokemuksista lastensuojelulainmukaisista rajoitustoimenpiteistä sekä sitä, minkälaisia käytäntöjä lastensuojelulaitoksissa on, liittyen rajoitustoimenpiteisiin. Tutkimuksen aineistona on käytetty lastensuojelulaitosten työntekijöiden vapaamuotoisia kirjoitelmia, jotka on kerätty keväällä 2018. Kirjoittajat ovat saaneet kutsun aineiston tuottamiseen joko henkilökohtaisen vierailuni, esimiehen sähköpostin, tai sosionomien ja sosiaalityöntekijöille tarkoitetun Facebook-ryhmän kautta. Aineisto kerättiin sähköpostitse ja analysoinnin aluksi kirjoitelma muokattiin tunnistamattomaan muotoon. Aineisto koostuu 16 erilaisesta kirjoitelmasta. Tarkastelen rajoitustoimenpiteitä ranskalaisen yhteiskunta- ja kulttuuritutkijan Michel Foucault’n (1926-1984) valta-analyysin pohjalta. Foucault’n mukaan vallankäytössä esiintyy useita erilaisia ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia: lastensuojelutyön ja erityisesti lastensuojelulain mukaisessa rajoittamisessa voi yhtä lailla olla kyse asiakkaan käytöksen normalisoinnista, ohjaamisesta oikeanlaiseen käytökseen tai jopa huolehtimisesta. Tutkimusnäkökulma on fenomenologinen, tarkemmin saksalaisen Martin Heideggerin luoman hermeneuttisen fenomenologian mukainen. Aineistoa on analysoitu Juha Perttulan kehittämää fenomenologista analyysimenetelmää mukaillen. Tutkimuksen perusteella työntekijöiden kokemuksiin rajoitustoimenpiteistä vaikuttaa 13 merkityksellistä tekijää, jotka jaottelin teoreettisen näkökulmani mukaisesti (1) rajoitustoimenpiteet vallankäytön välineenä (2) rajoitustoimenpiteet huolehtimisen välineenä ja (3) yksilöllisiin kokemuksiin. Tekijöiden laatu vaikuttaa oleellisesti siihen, onko työntekijän kokemus rajoitustoimenpiteestä positiivinen vai negatiivinen. Merkittävät tekijät ovat näkemykseni mukaan sellaisia, että niihin voidaan vaikuttaa työntekijä- tai esimiestasolla, jolloin olisi mahdollista vähentää negatiivisten kokemusten määrää. ABSTRACT Working on the frontier of control and support The purpose of this study was to find out what kind of significant factors present themselves in the restriction measures performed according to the Child Protection Act in the Child Protection Institutions. The practices related to the restriction measures were also a thing of interest. The core research material was interviews from employees of selected Child Protection Institutions which were collected in the spring of 2018. The invitation to participate to the interviews was delivered via three methods: a personal visit to the Institution, via email through their managers or an invitation in the specific social media platform. The gathered material was sent to through email to the researcher and then anonymized. The total number of received answers was 16. The research perspective of this study is Michel Foucault`s (1926-1984) analysis of social work and its relationship to power. According to Foucault there are many aspects and possibilities in the usage of power. In the case of child protection work and more specifically in the restriction methods the desired end state might be a normalization of the client’s behavior, an effort to guide the client’s behavior in to the right direction or even keeping the client safe from himself. The selected research perspective is phenomenological and more specifically its hermeneutical orientation by Martin Heidegger. The analysis of the research material was done using phenomenological analysis method developed by Juha Perttula. According the analysis there can be identified 13 different factors that influence the experiences of employees. They were divided, according my research perspective, into three different categories: (1) controlling methods, (2) caring methods and (3) individual methods. The quality of these factors was the defining variable in the respect of employee experience being positive or negative. These significant factors are, to my opinion, such in nature that their affiliation can be influenced through proper management and leadership methods.

Tutkimus käsittelee maahanmuuttajavanhempien kokemuksia lastensuojelun avohuollon palveluista. Tutkimus perustuu kahdeksan maahanmuuttajavanhemman puolistrukturoituihin teemahaastatteluihin. Haastattelurunko perustuu aikaisempaan maahanmuuttajia lastensuojelun asiakkaina koskevaan tutkimukseen. Haastateltavat rekrytoitiin keskisuuren suomalaisen kunnan lastensuojelun avohuollon palveluiden asiakkaana olevien lasten vanhemmista. Kuudesta haastattelusta neljä toteutettiin tulkin välityksellä. Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia kokemuksia maahanmuuttavanhemmilla on lastensuojelun avohuollon palveluista ja miten maahanmuuttajuuteen liittyvät erityistekijät tulevat vanhempien kertoman perusteella huomioiduksi lastensuojelun palveluissa. Aiheesta on tehty kansainvälisessä mittakaavassa hyvin vähän empiiristä tutkimusta, vaikka asiakkaan näkökulma olisi ensisijaisen tärkeä palveluiden kehittämisen kannalta. Lastensuojelun palvelut on kehitetty vastaamaan suomalaisten asiakasperheiden tarpeisiin, eikä niissä välttämättä tule huomioiduiksi maahanmuuttajaperheiden kielellinen ja kulttuurinen erityisyys. Tutkimuksen aineisto on analysoitu aineistolähtöisen teemoittelun keinoin. Teemoiksi muodostuivat maahanmuuttajien kokemukset lastensuojelusta, tulkkauspalvelut osana lastensuojelua, perheiden sosiaaliset verkostot, kokemukset kulttuurieroista ja rasismista sekä traumakokemukset. Vaikka haastateltujen kokemukset lastensuojelun palveluista olivat pääosin positiivisia, nousi heidän kertomuksistaan esiin myös kehittämiskohteita. Osa näistä kehittämiskohteista, kuten työntekijöiden vaihtuvuus, koskettaa kaikkia lastensuojelun asiakkaita, mutta osa on maahanmuuttajaerityisiä, kuten tulkkauksen laatu. Maahanmuuttajien kokemuksista kaivattaisiin lisää tutkimusta, jotta palveluita olisi mahdollista kehittää vastaamaan heidän erityistarpeisiinsa.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on kuvata erityisen huolenpidon päätöksentekoprosessia ja erityisen huolenpidon päätöksentekoon liittyviä haasteita sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta. Lastensuojelulain (417/2007) 71 §:n mukaisesti erityinen huolenpito on lastensuojelulaitoksessa yli 12-vuotiaaseen lapseen kohdistettava mahdollinen rajoitustoimenpide. Tässä tutkimuksessa teoreettisena viitekehyksenä toimii erityisen huolenpidon aiempi tutkimus ja erityistä huolenpitoa koskeva laki. Tutkielmani teoriaosuus toimii analyysiosuuden viitekehyksenä. Tutkimusaineiston keruu toteutettiin ryhmähaastatteluin. Aineisto kerättiin kahden eri kaupungin viideltä sosiaalityöntekijältä joulu-helmikuussa 2016–2017. Haastatteluaineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmällä. Tutkimusanalyysin avulla määrittyi erityiseen huolenpitoon liittyvän päätöksenteon reunaehdot: valmistelu ja harkinta, moniammatillinen arvio, eettisyys, lapsen oman toiminnan vahingollisuus ja lapsen etu. Erityisen huolenpidon päätöksenteon haasteiksi määrittyivät erityisen huolenpidon, psykiatrisen hoidon ja muiden käytäntöjen rajapinnat. Päätöksenteon haasteellisuutta kuvasivat sosiaalityöntekijöiden pohdinnat siitä, onko erityisen huolenpidon jaksolle päätyvä nuori kaikesta huolimatta ensisijaisesti nuorisopsykiatrian potilas vai autettavissa lastensuojelun erityisen huolenpidon päätöksellä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että erityisen huolenpidon päätöksentekoprosessia voidaan tarkastella kahdesta näkökulmasta: sosiaalityöntekijän tekemän dokumentoinnin ja päätöksentekoprosessin edellyttämien reunaehtojen perusteella. Dokumentoinnin kannalta erityisen huolenpidon päätöksenteko näyttäytyi vaativaksi prosessiksi. Erityisen huolenpidon toteutuminen edellyttää sosiaalityöntekijältä harkintaa, moniammatillisen arvion hankkimista, aloituspäätöstä, sijaishuoltopaikan muutospäätöstä, asiakassuunnitelmaa sekä tarvittaessa jatkopäätöstä ja lopuksi lopetuspäätöstä ja sijaishuoltopaikan muutospäätöstä. Erityisen huolenpidon päätöksentekoprosessi määrittyy lastensuojelun kentällä ainutlaatuiseksi näin monivaiheisena prosessina. ABSTRACT Special care – social workers as decision-makers The purpose of this Master's Thesis is to describe the particular care-based decision-making process and the challenges of special care-based decision-making from the point of view of social workers. In accordance with section 71 of the Child Welfare Act (417/2007), special care is a possible restriction on a child over 12 years of age in a child welfare institution. The theoretical reference framework in this study is provided by previous studies about special care and by the law on special care. The theoretical part of this thesis is the reference framework for the analysis. The data is collected using group interviews. The data was collected by five social workers in two cities in the time period between December 2016 and February 2017. The interview material has been analysed with the theory-based content analysis method. Through research analysis, the boundary conditions of special care related decision making were defined as follow: preparation and reflection, multiprofessional assessment, ethics, child's own behaviour and the benefit of the child. Therefore, challenges for special care decision-making were defined by the areas of special care, psychiatric care and other practices. In particular, the challenge of decision-making was illustrated by the concerns of social workers on whether a young person is primarily a patient of youth psychiatry or if he/she can be assisted by a special care of child welfare decision. The findings suggest that the decision-making process of special care can be viewed from two perspectives: on the basis of the documentation provided by social worker and the boundary conditions required by the decision-making process. From the point of view of documentation, the decision-making process of special care showed large workload. The decision of special care requires consideration of a social worker, acquisition of multiprofessional assessment, a decision to initiate, a decision on the replacement of a substitution site, a client plan and, if necessary, a further decision, and finally a decision on termination, and a decision to change the replacement site. The decision-making process of special care is defined in the field of child protection as unique in such a multi-stage process.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kerätä perustietoa erikoissairaanhoidossa tehtävästä vanhemmuuden arvioinnista. Tutkimuskysymys oli kaksiosainen. Ensinnäkin haluttiin kerätä tietoa vanhemmuuden arviointia varten tehdyistä lähetteistä: paljonko niitä vuosittain tehdään, mikä on lähettämisen taustalla ja millaisiin lapsiin ja perheisiin lähetteet kohdistuvat. Toisena tavoitteena oli saada käsitys vanhemmuuden arviointijaksojen toteutumisesta ja sisällöstä sekä siitä, millaisia oireita arviointijaksoille osallistuneilla lapsilla havaittiin. Kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan vanhemmuutta yleisesti ja perheistä saatavilla olevan tilastotiedon valossa, sekä lapsen psyykkistä kehitystä vanhemmuuden kannalta oleellisin osin. Tutkimus toteutettiin retrospektiivisenä potilastietorekisteritutkimuksena. Tutkimusaineisto koostui vuosina 2010–2015 vanhemmuuden arviointijaksolle Tays:n perhe- ja pikkulapsipsykiatrian yksikköön lähetetyistä alle 13-vuotiaista lapsista ja heidän perheistään. Tarvittavat tiedot kerättiin lähetteistä ja lasten potilaskertomuksista tutkimusta varten suunnitellun lomakkeen avulla. Lopullisessa aineistossa oli mukana kaikkiaan 70 lasta. Vanhemmuuden arviointilähetteiden vuosittaisessa lukumäärässä havaittiin tutkimusaikana kasvua. Tärkeimmät lähettämisen syyt olivat huoli vanhemmuudesta ja huoli perheen vuorovaikutuksesta, myös huoltoriitojen osuus lähettämisen syistä näyttäytyi suurena. Vanhemmuuden arviointiin lähetetyistä lapsista suurin ryhmä olivat 5–9-vuotiaat lapset. Perherakenteet olivat varsin vaihtelevia, suurin osa lapsista asui äidin ja tämän mahdollisen uuden puolison luona. Vanhempien taustatiedoissa nousivat esiin monet vanhemmuuden riskitekijät, esim. vanhempien työttömyys sekä päihde- ja mielenterveysongelmat. Kahdella kolmasosalla lapsista havaittiin tutkimusjakson aikana kliinisesti merkittäviä psyykkisiä oireita. Tutkimuksen tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että vanhemmuuden arviointiin päätyvillä perheillä on useita vanhemmuuteen vaikuttavia riskitekijöitä. Jo ennen vanhemmuuden arviointiin lähettämistä he ovat saaneet yhteiskunnalta paljon tukea. Siihen nähden, miten merkittäviä vanhemmuuden haasteita perheiden kohdalla havaittiin, oli yllättävää, että yhdellä kolmasosalla arviointijaksolle osallistuneista lapsista ei havaittu merkittäviä psyykkisiä oireita. Tämän opinnäytteen alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck-ohjelmalla Tampereen yliopiston laatujärjestelmän mukaisesti.

Tutkimus kohdentuu lastensuojelun sijaishuollon laitoshoidon kentälle. Tutkimuksen tehtävänä on tarkastella lastensuojelun ammattilaisten kokemuksia eettisyydestä ja vallankäytöstä lastensuojelun sijaishuollon johtamisen näkökulmasta. Tutkimuksessa olen kiinnostunut tutkimaan kokemusta siitä, millaista eettistä johtajuutta lastensuojelulaitoksissa on olemassa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu eettisen johtamisen ympärille. Muita tärkeitä käsitteitä tutkimuksessa ovat lapsen etu sekä hallintavallan keskustelut. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys nojautuu fenomenologiseen tutkimusperinteeseen, jonka mukaan kokemuksia tutkitaan. Tutkimusaineisto on kaksiosainen. Ensimmäinen aineisto koostuu 10 vapaamuotoisesta kirjoitelmasta, jotka on kerätty avoimella kirjoituspyynnöllä ja ne on analysoitu fenomenologisen analyysin avulla. Kirjoituspyyntöön vastanneet ovat työskennelleet ja työskentelevät parhaillaan lastensuojelun kentällä. Kirjoitelmassaan he ovat kertoneet kokemuksistaan vallankäytöstä ja eettisyydestä lastensuojelulaitoksen johtajuuden näkökulmasta. Toisena aineistona on ryhmähaastattelu, jolla fenomenologisen analyysin kautta saadut tulokset on varmistettu. Ryhmähaastatteluun osallistui 3 kirjoituspyyntöön vastannutta henkilöä. Ryhmähaastattelu on analysoitu sisällönanalyysillä. Tutkimustulosten mukaan lastensuojelulaitoksen johtajuuden tärkein ominaisuus eettisen työskentelyn vahvistumiselle on integriteetti. Integriteetti on eettinen periaate, joka on osa johtajan yksilöllistä työskentelyä ja käyttäytymistä. Saamieni tulosten perusteella olen löytänyt lastensuojelulaitoksen johtajuuden integriteetin neljä merkitystä: Asiantuntijuus, oikean ja väärän tunnistaminen, lakiperusteisuus sekä vuorovaikutus. Tutkimustuloksen valossa voidaan todeta, että johtajan integriteetin kautta pystytään vahvistamaan lastensuojelulaitoksen johtajuuden eettisyyttä, jolla pyritään vuorovaikutteisiin, pitkäkestoisiin hoito− ja kasvatussuhteisiin, joissa näkyvät myös inhimilliset tekijät. Lastensuojelulaitoksen johtamisesta tekee erityisen se, että siihen kytkeytyy eettistä harkintaa sekä ristiriitoja, huomioon tulee ottaa myös asiakasnäkökulma.

nonPeerReviewed

Tutkin Pro gradu -tutkimuksessani lastensuojelun asiakkaana olevan vanhemman toimijuuden rakentumista lastensuojeluasiakkuudessa. Tarkastelen toimijuutta vanhempien kertomuksissa toimivasta lastensuojelusta. Lastensuojelun julkisuuskuva on perin negatiivinen. Julkisuutta saavat suuressa määrin huonot kokemukset lastensuojelusta, eikä lastensuojelu lapsi -ja perhekeskeisenä työnä näy ulospäin. Vääristynyt julkisuuskuva on huolestuttanut sosiaalityön ammattilaisia jo pitkään, koska se saattaa monissa tapauksissa vaikeuttaa lastensuojelutyön tekemistä. Tutkimuksessani tuon esille lastensuojelun asiakkaiden kokemuksia toimivasta lastensuojelusta viimeaikaisen negatiivissävytteisen keskustelun rinnalle. Toimivan lastensuojelun käytäntöjen näkyväksi tekemisen lisäksi näen tärkeänä lastensuojelun asiakkaan ääneen esille tuomisen. Tutkimuksessani tarkastelen kokemuksia toimivasta lastensuojelusta vanhemman toimijuuden näkökulmasta. Tutkimusaineisto koostuu haastattelusta, kirjoitelmista sekä Kaksplus ja Vauva -lehtien keskustelupalstoille kirjoitetuista viesteistä. Analysoin tutkimusaineistoa teemoittelemalla. Analyysin mukaan vanhemman toimijuuden rakentuminen lastensuojeluasiakkuudessa voidaan jakaa kahteen pääteemaan, jotka ovat sisäinen prosessi ja lastensuojelun prosessi. Sisäinen prosessi kuvaa sitä prosessia, jonka vanhempi käy läpi lastensuojeluasiakkuuden aikana. Sisäinen prosessi koostuu omasta aktiivisuudesta ja toimintakyvystä, oman tilanteen reflektoimisesta ja pohtimisesta sekä avuntarpeen hyväksymisestä. Lastensuojelun pprosessi sen sijaan viittaa niihin toimijuuden rakentumista tukeviin asioihin, jotka liittyvät lastensuojelulta saatavaan tukeen. Näitä ovat luottamuksellinen ja toimiva yhteistyö, soveltuvien palvelujen järjestäminen sekä tuen järjestäminen. Tulosten perusteella voidaan todeta, että toimijuus lastensuojeluasiakkuudessa muodostuu prosessinomaisesti. Toimijuuden rakentumisen prosessi sisältää sisäinen prosessin ja lastensuojelulta saatava tuen osaprosessit, jotka yhdessä vaikuttavat siihen, millaiseksi vanhemman toimijuus lastensuojeluasiakkuudessa rakentuu. Vahvaksi rakentuva toimijuus on yhteydessä vanhemman kokemukseen toimivasta lastensuojelusta. On tärkeää kuitenkin huomioida myös se, ettei vanhemman kokemus lastensuojelusta voi koskaan olla yksiselitteisesti toimiva tai toimimaton. Vanhemman näkökulmasta lastensuojelun prosessiin liittyy aina erilaisia ajatuksia ja tunteita. Joskus kokemus lastensuojelun toimivuudesta selkiintyy vasta lastensuojeluasiakkuuden jo päätyttyä. Selvitän tutkimuksessani niitä tekijöitä, jotka ovat yhteydessä kokemukseen toimivasta lastensuojelusta. Näiden asioiden huomioiminen mahdollistaa hyvien työkäytänteiden tuomisen osaksi lastensuojelutyöskentelyä.

Tutkimus käsittelee kaupallisia yrityksiä lastensuojelupalveluiden tuottajina. Tutkimus on retorinen diskurssianalyysi siitä, miten yritykset esittelevät ja perustelevat toimintaansa ja asemoivat itseään suhteessa muihin palveluntuottajiin. Tutkimuksessa vastataan kysymykseen siitä, millaisia palveluita yritykset tuottavat kunnallisen lastensuojelun palveluvalikkoon ja miten yritykset kuvaavat palveluitaan. Kiinnostuksen kohtaana on aineistolähtöisesti myös laajemmin se, millaista retoriikkaa yritykset sivuillaan tuottavat. Tutkimuksen aineistona ovat yritysten omat palveluesitykset, eli Patentti- ja rekisterihallituksen ja verohallinnon ylläpitämästä Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä YTJ:stä hakusanalla "lastensuojelu" löytyneiden kaupallisten yritysten internetsivut. Lastensuojelupalveluita tarjoavien yritysten palveluvalikoima on hyvin laaja. Palvelut jakautuvat kohderyhmän perusteella lastensuojelun avohuollon asiakkaille kohdistettuihin palveluihin, lastensuojelun sijaishuollon asiakkaille kohdistettuihin palveluihin sekä lastensuojelun ammattilaisille suunnattuihin palveluihin. Yleisiä palvelunimikkeitä ovat esimerkiksi perhetyö, ammatilliset tukihenkilöt, laitosasuminen, perhekodit sekä konsultaatiot, työnohjaus, erilaiset selvitykset, arviot ja työparius sosiaalityöntekijälle. Yritykset käyttivät retorisina keinoina erityisesti tarpeen luomista palvelulle asiakkaan tarpeiden kautta. Yritykset eivät tuoneet esille kaupallisia intressejään tai omaa kokoaan vaan oikeuttivat toimintaansa esimerkiksi kyvyllään pitää heikossa asemassa olevan asiakkaan puolta ja vastata tämän tarpeisiin. Muita retorisia keinoja olivat itse-valtuutus omaa asiantuntemusta ja laatua painottaen sekä vastapuolen heikentäminen luomalla kuvaa julkisen sektorin resurssivajeesta ja kyvyttömyydestä vastata sille asetettuihin tehtäviin. Yritykset toivat oman henkilökuntansa esille painottaen sekä asiantuntemusta että "maalaisjärkeä". Juridisesti yksityiset sosiaalipalveluiden tuottajat ovat julkisen vallan luvan ja valvonnan alaisia. Julkisen sektorin resurssipulan ja oman asiantuntemuksensa painotuksen kautta yritysten retoriikasta nousee esille asiantuntemuksen suunnan vaihtuminen yrityksen myydessä asiantuntemustaan julkiselle sektorille. Yritysten tuottama todellisuus lastensuojelun tarpeista liittyi monilta osin asiantuntemuksen ja lisäresurssien tarpeeseen. Ilmiö liittyy mediassa esillä olleeseen näkemykseen julkisen sektorin haasteista vastata sille säädettyihin tehtäviin. Omaa toimijuuttaan yritykset toivat esille painottaen asiantuntemustaan, laatuaan ja kykyään vastata asiakkaan tarpeisiin.

Tutkimus on kvalitatiivinen mediatekstejä hyödyntävä tutkimus, jonka tavoitteena on tarkastella lastensuojelun representaatioita ja argumentoinnin tapoja, joita Helsingin Sanomien mediakirjoituksissa esiintyy. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kriittisesti lastensuojelun nykytilaa ja lähihistorian tuomia muutoksia oikeudellistumisen ja ammatillisen etiikan viitekehyksessä sekä osallistua ajankohtaiseen keskusteluun lastensuojelun sosiaalityöstä yhteiskunnassa. Tutkimusaineisto koostu Helsingin Sanomissa vuosina 2014-2015 julkaistuista mediateksteistä, jotka käsittelevät lastensuojelua. Helsingin Sanomia on hyödynnetty myös aikaisemmin suomalaisessa sosiaalityön tutkimuksessa, mutta ei juuri lastensuojelun representaatioiden ja argumentoinnin tapojen tutkimisen näkökulmasta. Tutkimusaineiston analysoinnissa hyödynnettiin soveltuvin osin diskurssien tutkimuksessa käytettyjä analysointimenetelmiä ja retorista analyysia. Aineiston analysointi tapahtui pääosin aineistolähtöisesti. Tutkimuksen tulokset jakautuivat lastensuojelusta käytettyihin representaatioihin ja argumentoinnin tapoihin. Lastensuojelusta käytettyjä representaatioita tutkimustuloksissa olivat: on otettu opiksi, huostaanotto ratkaisuna, lastensuojelun kriisi ja pirstaloitunut palvelujärjestelmä. Argumentoinnin tapoja olivat sijoituksen puolesta, lastensuojelu lukuina, lapsen etuun nojaaminen ja asiakkaiden ongelmiin nojaaminen. Tutkimustulokset pitivät sisällään vilkasta keskustelua lastensuojelutyön ammatillisuuteen ja oikeudellistumiseen liittyen. Tutkimustuloksissa oli keskeistä, kuinka lastensuojelun kriisiintyneellä tilalla pyrittiin mediassa vaikuttamaan järjestelmän muutoksiin ja mediahuomiolla todennäköisesti myös edistettiin sosiaalihuoltolakia ja lastensuojelulakia koskeneita nopeita lakimuutoksia sekä kehitettiin lastensuojelutyön toimintamalleja. Tutkimustulosten perusteella voidaan nähdä, että lapsi- ja perhesurmien luoman mediapaineen johdosta on tehty merkittäviä uudistuksia perheiden palveluihin ja lastensuojeluun. Uudistukset ovat keskittyneet sosiaalityön asiantuntijuuden vahvistamisen sijaan käytännön työn sääntelyyn ja menetelmäosaamiseen virheiden välttämiseksi.