Search

Toimintaympäristössämme tapahtuvien laajojen tai monimutkaisten muutosten ymmärtäminen ja niihin oikealla tavalla reagoiminen on vaikeaa. Ilmastonmuutos on laajuudessaan ja monimutkaisuudessaan ilmiö vailla vertaa. Valtavasta haasteesta huolimatta ilmastonmuutoksen hallinnan politiikka on otettu osaksi suomalaista alueellista kehittämistyötä. Tällä hetkellä jokainen Suomen maakunta tekee ilmastotyötä, tavalla tai toisella. Alueellisen ilmas-tonmuutoksen hallinnan prosesseja on kuitenkin tutkittu hyvin vähän. Tämän tutkimus käsittelee ilmastonmuutoksen hallinnan politiikan alueellista ulottuvuutta aluekehittämiskysymyksenä, ja tarkemmin kiinnostuksen kohteena on alueelliseen ilmastonmuutoksen hallintaan liittyvä kehitysoptimismi, eli se, millaisena alueen kilpailukykyä vahvistavana mahdollisuutena ilmastonmuutos nähdään. Yleisemmällä tasolla kiinnostavaa on myös se, miten ilmastonmuutos alueiden toimintaympäristöä voimakkaasti muokkaavana monisyisenä muutosprosessina ylipäätään on otettu haltuun. Tutkimuskohteina olivat lounaissuomen maakunnat Satakunta ja Varsinais-Suomi. Tutkimuksen primääriaineistoa olivat maakunnalliset ilmasto- ja energiastrategiat sekä niihin liittyvät maakunnallisten päätöksentekoelimien asiakirjat. Primääriaineiston pohjalta tehtiin lisäksi tarkentavat teema-haastattelut molemmissa maakunnissa. Vuodelta 2008 olevan kansallisen ilmasto- ja energiapoliittisen strategian vauhdittamana maakunnalliset ilmasto- ja energiastrategiat ovat nostaneet suomalaisen alueellisen ilmastokeskustelun uudelle tasolle. Ilmastonmuutos tai vähähiilisyys mahdollisuutena suomalaisille alueille ja aluekehit-tämistyössä on tämän tutkimuksen perusteella kuitenkin vielä jokseenkin jäsentymätön kokonaisuus. Satakunnassa maakunnallista ilmasto- ja energiastrategiaa on toimeenpantu ja alueellista ilmastonmuutoksen hallinnan politiikkaa on toteutettu Varsinais-Suomea systemaattisemmalla otteella. Tästä saattaa johtua se, että Satakunnassa alueelliseen ilmastopolitiikkaan liittyy enemmän kehi-tysoptimismia. Kääntäen kyse voi olla myös siitä, että Satakunnassa mahdollisuuslähtöisempi ilmastokysymyksen käsittelyn perusvire on tehnyt toimeenpanon ja seurannan helpommin edistettäväksi. Alue on joka tapauksessa tärkeä hallinnon taso ilmastonmuutoksen hallinnan politiikassa. Kansallisen tason ilmastotavoitteet eivät voi konkretisoitua ilman paikkaperusteista, alueiden omiin luonnonolosuhteisiin tai osaamisperustaan kiinnittyviä lähtökohtia. Yleisellä tasolla, ainakaan toistaiseksi, alueellinen ilmastonmuutoksen hallinnan politiikka ei konkretisoidu joudutettuna elinkeinorakenteiden muutoksen aktiivisena ohjauksena. Alueellisissa ilmasto- ja energiastrategioissa kuitenkin tunnistetaan ilmastonmuutoksen sosiaalisiin ja taloudellisiin rakenteisiin synnyttämät perustavaa laatua olevat muutospaineet. Aluekehittämistyössä ilmastonmuutoksen hallinnan politiikka ei vielä tähtää syvään rakennemuutokseen, vaan kyse on ennemmin sopeutuvasta, osittain itseohjautuvasta muutoksesta. Myös sopeutetun aktiivisessa poliittisessa ohjauksessa olevan muutoksen edistämistä tapahtuu suomalaisessa alueellisessa ilmastonmuutoksen hallinnan politiikassa. Tämän tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että ilman kansallisen tasolta tulevaa erillistä ohjeistusta maakunnalliset ilmasto- ja energiastrategiat tavoitteineen integroituvat osaksi nykyistä ohjelmatyötä tai väistyvät ilman suurempaa huomiota muun kehittämistyön tieltä.

Climate change is expected to increase annual and especially winter runoff, shorten the snow cover period and therefore increase both nutrient leaching from agricultural areas and natural background leaching in the Baltic Sea catchment. We estimated the effects of climate change and possible future scenarios of agricultural changes on the phosphorus and nitrogen loading to the Baltic Sea from Finnish catchments. In the agricultural scenarios we assumed that the prices of agricultural products are among the primary drivers in the adaptation to climate change, as they affect the level of fertilization and the production intensity and volume and, hence, the modeled changes in gross nutrient loading from agricultural land. Optimal adaptation may increase production while supporting appropriate use of fertilization, resulting in low nutrient balance in the fields. However, a less optimal adaptation may result in higher nutrient balance and increased leaching. The changes in nutrient loading to the Baltic Sea were predicted by taking into account the agricultural scenarios in a nutrient loading model for Finnish catchments (VEMALA), which simulates runoff, nutrient processes, leaching and transport on land, in rivers and in lakes. We thus integrated the effects of climate change in the agricultural sector, nutrient loading in fields, natural background loading, hydrology and nutrient transport and retention processes.

Lähimenneisyys on osoittanut, miten tieteelliseen perustutkimukseen perustuva pitkäaikainen seuranta on mahdollistanut ympäristössä tapahtuvien ihmisen aiheuttamien muutosten tunnistamisen, niiden mekanismien ymmärtämisen ja niiden hillintään tarvittavien teknisten ja poliittisten ratkaisujen luomisen. Esimerkkejä tällaisista muutoksista ovat hapan laskeuma ja yläilmakehän otsonikato. Ihmisen toiminnan aiheuttaman ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nouseva trendi on tosiasia.

Vuonna 2011 perustetun kansallisen ilmastopaneelin nykyinen toimintakausi päättyy helmikuussa. Paneelin uusi rooli ja tehtävät liittyvät ajankohtaiskeskusteluun ilmastopäätöksentekoa uudistavasta kansallisesta ilmastolaista. Tulevalla kaudella nähtäneen, missä määrin ilmasto- ja energiapolitiikka Suomessa perustuu poliittisten realiteettien rinnalla tieteelliseen tietoon. Riippumattomalla kansallisella ilmastopaneelilla tulisi olla keskeisempi rooli ilmastoaiheisessa tiedeviestinnässä. Paneelin tärkeä tehtävä on huolehtia, ettei tieteellinen pohja hämärry ilmastokysymyksistä käytävässä julkisessa keskustelussa ja päätöksenteossa.

Suomen vaihteleva ilmasto aiheuttaa rakennuksille monenlaisia ongelmia. Rakennusfysikaalisia tutkimuksia varten muodostettiin neljälle paikkakunnalle (Sodankylä, Jyväskylä, Jokioinen ja Vantaa) vuodet 1980-2009 kattava säähavaintotiedosto, joka sisälsi tunnin välein interpoloitua tietoa lämpötilasta, ilman suhteellisesta kosteudesta, tuulen suunnasta ja nopeudesta, auringon suorasta ja hajasäteilystä sekä sademäärästä. Sääaineistot luotiin Ilmatieteen laitoksen toteuttamassa "Rakennusfysiikan ilmastollisten referenssivuosien sääaineistot" (REFI-B) -hankkeessa, joka oli Tampereen teknillisen yliopiston Rakennustekniikan laitoksen vetämän FRAMEhankkeen (Future envelope assemblies and HVAC solutions) rinnakkaishanke. Sääaineistojen pohjalta FRAMEhankkeessa valittiin kaksi rakennusfysiikan ilmastollista testivuotta (Jokioinen 2004 ja Vantaa 2007), joiden aikana sääolot olivat kosteusvaurioiden syntyä ajatellen tavallista hankalampia. Testivuosille muodostettiin erilliset säähavaintotiedostot tarkentamalla auringonsäteily- ja sademäärätietoja. Sekä pitkät 30-vuotiset että molempien testivuosien sääaineistot muunnettiin kuvaamaan tulevaa ilmastoa ns. delta-menetelmän avulla. Muunnosmenetelmässä säämuuttujien tunnittaisia arvoja muokattiin sen mukaisesti, miten ilmastomallit ennustavat näitten kunkin muuttujan kuukausikeskiarvojen muuttuvan tulevaisuudessa. Lisäksi otettiin huomioon mallien ennustama lämpötilan keskihajonnan, sadepäivien määrän ja sateen intensiteetin sekä tuulen länsi- ja eteläkomponenttien muuttuminen. Sään havaittu vaihtelu päivästä toiseen sekä eri sääsuureitten väliset riippuvuudet säilyvät muunnoksessa havaitun kaltaisina. Toisaalta havaintoihin pohjautuvista ja tulevaa ilmastoa kuvaavista keinotekoisista aikasarjoista laskettujen keskilämpötilojen ja muitten tilastollisten suureitten ero vastaa mallien simuloimaa ilmaston muutosta, suureesta riippuen joko tarkkaan tai likimääräisesti. Tulevaisuutta esittävät aikasarjat muodostettiin kuvaamaan vuosien 2030, 2050 ja 2100 vaiheilla vallitsevaa ilmastoa. Raportissa esiteltävät ilmastoskenaariot perustuvat ns. SRES A2 -kehitysvaihtoehtoon, jonka mukaan kasvihuonekaasujen päästöt jatkaisivat kasvuaan koko tämän vuosisadan ajan. 30-vuotisten aineistojen perusteella laskettiin tuulen suuntien ja nopeuksien jakaumat joko ottaen mukaan kaikki havainnot tai vain ne tilanteet, joissa on satanut vettä tai räntää. Sadetilanteissa tuulet olivat tyypillisesti keskimääräistä voimakkaampia ja puhalsivat etelän suunnalta. Lisäksi todettiin sellaisten säätilanteitten, joissa vesi- tai räntäsadetta seuraa sään pakastuminen, harvinaistuvan tulevaisuudessa Etelä-Suomessa. Tätä tietoa voidaan hyödyntää tutkittaessa säälle alttiiden betonirakenteiden vaurioitumisvaaraa. Finlands klimat är på många sätt problematiskt för byggnader. I denna undersökning framställde vi väderdata för byggnadsfysikaliska utforskningar vid fyra orter: Sodankylä, Jyväskylä, Jockis och Vanda. Varje väderfil innehöll data om en rad klimatvariabler (temperatur, relativ fuktighet, vindriktning och -hastighet, direkt och diffus solstrålning samt nederbördsmängd) under år 1980-2009, tidsmässigt interpolerade för varje timme. Väderdata bildades i projektet "Väderdata för byggnadsfysikaliska referensår" genomdriven av Meteorologiska institutet; detta var ett parallelt projekt för FRAME (Future envelope assemblies and HVAC solutions), som var lett av Tammerfors tekniska universitet. Med hjälp av dessa väderfiler valde man i FRAME-projektet två byggnadsfysikaliska testår (år 2004 i Jockis och 2007 i Vanda), under vilka det rådde särskilt kritiska väderförhållandena för uppkomsten av fuktskador i byggnader. För dessa testår bildades särskilda väderfiler genom en mer invecklad behandling av solstrålning- och nederbörddata. Såväl de långa trettioåriga som de korta testårväderfilerna förvandlades till det framtida klimatet med hjälp av den s.k. delta-metoden. I denna metod bearbetades observationsdata i enlighet med klimatförändringarna simulerade av klimatmodeller. Förutom månadsmedelvärden togs det hänsyn till de simulerade ändringarna i standardavvikelsen i temperaturvariationerna, antalet nederbördsdagar, nederbördens intensitet samt vindens sydoch västkomponent. Denna transformationsargoritm bevarade kvalitativt väderlekens dagliga variationer och de olika vädervariablernas beroende av varandra som förekom i observationerna. Å andra sidan motsvarar skillnaden i medeltemperaturen och de andra statistiska variablerna emellan observationerna och de konstgjorda framtida väderfilerna de ändringar som simulerats med klimatmodellerna, antingen noga eller närapå. De konstruerade tidsserierna bildades för klimatet, som uppskattas att råda kring år 2030, 2050 och 2100. Klimatscenarier som förevisas i denna rapport bygger på A2-scenariet, i vilket utsläpp av växthusgaser kommer att öka under hela det 21. seklet. Med hjälp av de 30-åriga väderdata räknade vi fördelningen av vindriktningar och hastigheter, antingen genom att ta till hänsyn alla observationer eller endast sådana väderlekssituationer, då det har regnat eller slaskat. Under vått väder förekom typiskt hårdare vindar och vindriktingen var oftast sydlig. Härutöver märkte vi, att sådana väderlekssituationer, där kylan efterträder regn eller slaska, kommer att bli mer sällsynta i framtiden. Denna kunskap kan utnyttjas till exempel då man bedömer faran för fuktskador i betongkonstruktioner. The Finnish climate is rather demanding for buildings. In this study we produced weather datasets for four locations in Finland: Sodankylä, Jyväskylä, Jokioinen and Vantaa. The datasets, comprising years 1980-2009, contained the following variables relevant for building physics studies at hourly resolution: temperature, relative humidity, wind speed and direction, direct and diffuse solar radiation and precipitation. The datasets were created in the project "Climatological test years in Finland for building physics" (REFI-B) at the Finnish Meteorological Institute; a parallel project for FRAME (Future envelope assemblies and HVAC solutios) coordinated by Tampere University of Technology. On the basis of the 30-year datasets, two building physics test reference years (2004 for Jokioinen, and 2007 for Vantaa) were chosen in the FRAME project. During these test years, weather conditions were particularly critical for the emergence of damages due to moisture in buildings. Separate weather datasets were constructed for the two test years, by employing special treatment for the solar radiation and precipitation data. Both the long tridecadal and the shorter test-year datasets were transformed to represent future climate by applying a delta-change method, where the hourly values of the relevant weather variables were modified in accordance with climate model projections. In addition to the projected changes in the monthly means of each variable, we considered projections for the standard deviation of temperature variations, the number of days with precipitation, precipitation intensity, and the southerly and westerly components of wind. The transformation algorithm preserves, in a qualitative sense, daily weather variations and the inter-variable dependencies occurring in the observational data. However, differences between the observational and modelled future weather datasets in the mean temperature and the other relevant statistical quantities are dependent on the climate model projections, either precisely or approximately. Artificial weather data were produced for climatic conditions expected to prevail in years 2030, 2050 and 2100. The climate scenarios displayed in this report are based on the A2 greenhouse gas scenario, according to which emissions would continue to increase during the entire 21st century. Finally, the observational 30-year datasets were utilized to calculate statistical distributions for wind speed and direction. The procedure was repeated by considering merely those occasions in which precipitation had occurred in the form of rain or sleet. During wet weather, winds are typically fairly strong and the most common direction is southerly. Moreover, we noted that cases with rain or sleet being followed by frost are likely to become less frequent in the future. This piece of information can be utilized, for example, in assessing the likely risks of damage to weather-exposed concrete structures.

Tämä julkaisu on tiivis yleistajuinen katsaus Suomen ympäristön tilaan vuonna 2013. Siihen on koottu tärkeimpiä indikaattoreita, joiden perusteella voi arvioida Suomen ympäristön tilaa, sen kehityssuuntia ja suojelutoimien riittävyyttä. Indikaattorit edustavat kahdeksaa eri teemaa: Luonnonvarat, Ilmastonmuutos ja energia, Yhdyskuntarakenne, Ilman epäpuhtaudet, Makea vesi ja meri, Luonnon monimuotoisuus, Kemikaalit ja haitalliset aineet sekä Vihreä talous. Moni julkaisun indikaattoreista osoittaa, että Suomen ympäristön tila on menossa parempaan suuntaan. Esimerkiksi päästöt ilmaan ja vesiin ovat vähentyneet selvästi viime vuosikymmeninä. Monet kuormitukselle asetetuista tavoitteista on joko jo saavutettu tai saavuttaminen vaikuttaa mahdolliselta tavoitevuoteen mennessä. Myönteistä kuvaa synkentää se, että kaikkein vakavimmat ongelmat – ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden väheneminen – ovat yhä ratkaisematta. Näiden osalta on myös suurimmat ongelmat tavoitteiden saavuttamisessa. Suomen luonnon köyhtymisen pysäyttäminen on ollut pyrkimyksenä jo useana vuotena, mutta toistaiseksi tavoitetta on aina jouduttu siirtämään eteenpäin. Ilmastonmuutokseen liittyen tavoitteena on ollut, että maapallon keskilämpötila nousisi korkeintaan kaksi astetta vuoteen 2100 mennessä. Nykyisillä toimilla tämän tavoitteen saavuttaminen vaikuttaa mahdottomalta. Viime vuosina ympäristön tilaan on vaikuttanut vuonna 2008 alkanut talouskriisien jatkumo. Vaikutukset ovat olleet sekä myönteisiä että kielteisiä; samalla kun taantuma on vähentänyt luonnonvarojen käyttöä ja muuta ympäristön kuormitusta, se on myös hidastanut monia ympäristöpolitiikan prosesseja, kuten kansainvälistä ilmastonsuojelua. Euroopan unionin ympäristötietodirektiivi velvoittaa jäsenmaat tarjoamaan kansalaisille tietoa ympäristön tilasta. Tämä julkaisu on osa tuon velvoitteen täyttämistä. Den här publikationen är en kompakt översikt över miljöns tillstånd i Finland 2013. Den består av en mängd indikatorer, med hjälp av vilka var och en kan bedöma miljöns tillstånd, trender och effekten av miljöskyddsåtgärder. Indikatorerna representerar åtta olika teman: Naturresurser, Klimatförändring och energi, Samhällsstruktur, Luftföroreningar, Sötvatten och havet, Naturens mångfald, Kemikalier och skadliga ämnen samt Grön ekonomi. Flera av indikatorerna visar, att miljöns tillstånd i Finland är på väg mot en positiv riktning. Till exempel utsläppen i luft och vatten har minskat betydligt under de senaste årtionden. Många mål som man ställt till förminskningar av miljöbelastningar har antingen redan nåtts eller det verkar fullt möjligt att nå dem vid de målsatta åren. Den positiva bilden skyms av det faktum att de allvarligaste problemen – klimatförändringen och förlusten av biologisk mångfald – är fortfarande olösta. Med dem har man också de största svårigheterna att nå tillsätta miljömål. I flera år har man strävat efter att stoppa utarmningen av den finska naturen, men tillsvidare har man varit tvungen att alltid skjuta upp på den målsättningen. Angående klimatförändringen har man fastställt som ett globalt mål, att jordens medeltemperatur inte borde få stiga mer än två grader fram till år 2100. Den målsättningen verkar omöjlig att nå med nuvarande insatser. Under de senaste åren har miljöns tillstånd påverkats av den ekonomiska krisen. Effekterna har varit både positiva och negativa. Å ena sidan har lågkonjunkturen minskat användningen av naturresurser och annan belastning av miljön. Å andra sidan har den bromsat på ett antal miljöpolitiska processer, såsom det internationella klimatskyddet. EU:s medlemsstater är enligt miljödirektiven förpliktade att erbjuda sina medborgare information om miljöns tillstånd. Den här publikationen är en del av denna uppgörelse. This publication is a compact review of the state of the environment in Finland 2013. It brings together the most important indicators, which can be used to assess the state of the Finnish environment, reveal trends and evaluate the effectiveness of actions taken. The indicators represent eight different themes: Natural resources, Climate change and energy, Urban form, Air pollutants, Fresh waters and the sea, Biodiversity, Chemicals and hazardous substances and Green economy. Many of the presented indicators show that the state of the environment in Finland is improving. Emissions into the air and water have clearly reduced over the last few decades. Many goals set for environmental pressures have either already been met or it seems likely that the pursued reductions can be achieved by the targeted years. However, some environmental status indicators show a worrying trend with the most severe problems – climate change and loss of biodiversity – remaining unsolved. For these, there also appear to be the most difficulties in achieving goals. Halting the loss of biodiversity has been a set target in Finland for several years, but so far the goal has always been necessary to move forward. On climate change, a common aim is to restrict the increase of the global temperature to a maximum of two degrees by 2100. With existing policies, it seems almost impossible to achieve this limitation. In recent years, the state of the environment has been affected by the economic crisis starting in 2008. The effects have been both positive and negative; on one hand the recession has reduced the use of natural resources and other environmental pressures, on the other hand it has also slowed down a number of environmental policy processes, such as the international climate protection. European Union Environmental Information Directive requires member states to provide the public with information of the state of the environment. This publication is part of that settlement.

Tämä tutkimus käsittelee sosioteknisen muutoksen mahdollisuuksia rakentamisen toimialalla. Tutkimuskohteena on yksittäinen tapaus, jonka tavoitteiden poikkeuksellinen ideologisuus mahdollistaa yleisemmin rakentamisen kohtaamien ongelmien ymmärtämisen. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää mitkä asiat ovat hidastaneet sosioteknisen muutoksen syntymistä ja mikä merkitys oppimisella on ollut osana laajempaa sosioteknistä muutosta. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu kuudesta, Sitran käynnistämän Low2No-hankkeen läheisesti tuntevan, asiantuntijan haastattelusta. Haastateltavat on valittu edustamaan eri näkökulmia ja organisaatioita. Teoreettisena viitekehyksenä on käytetty sosioteknisen muutoksen teoriaa, joka korostaa yhteiskunnallisten kompleksisten järjestelmien olevan hitaita muuttumaan. Muutoksen pysyvyyden taustalla on eritoten vuorovaikutteisuus sosioteknisten alaregiimien välillä, jolloin muutos yhdessä regiimissä edellyttää muutosta myös toisessa. Sosioteknisiä järjestelmiä ei juuri voi ohjata, vaan niiden hallinta perustuu pääasiassa regiimien sisäsyntyiseen muutokseen. Toisena keskeisenä teoriana on käytetty sidottujen sosioteknisten kokeiluiden (BSTE) käsitettä, joka ajatukseltaan pohjautuu rajattuun ympäristöön sitoutuneiden toimijoiden oppimisprosessin tutkimiseen. Tutkimus osoitti, että yksittäiset kokeelliset ympäristöt ovat riippuvaisia niitä ympäröivistä yhteiskunnallisista rakenteista. Sosioteknisen muutoksen teorian tavoin sosioteknisillä järjestelmillä on voimakas sisäsyntyinen muutosvastarinta, jota tutkimuksessa kuvataan ulkopuolisuuden, moniäänisyyden ja kulttuurin paradoksien kautta. Low2No-hankkeen tavoitteiden toteutumisen keskeiseksi haasteeksi nousi erityisesti eriparisten puhuntojen (ideologinen ja konkreettinen) sopimattomuus yhteen. Low2No-hanke ja sitä seurannut Airut-kortteli synnyttivät oppimisen alustan, joka sitoi toimijoita yhteen. Kommunikaatioalusta perustui hankkeen konkreettiseen luonteeseen. Keskeisessä osassa kommunikaation syntymisessä oli myös ideologisen ja konkreettisen puhunnan ristiriita, joka toimi eräänlaisena polttoaineena toimijoiden välisessä vuorovaikutuksen muodostumisessa. Konkreettisten pyrkimysten ja ideologisten tavoitteiden yhteensovittaminen edellytti kuitenkin konkreettisen rakennuskohteen läsnäoloa. Se toimi myös alustana, jonka avulla hankkeen tavoitteita voitiin sovittaa käytäntöön. Vaikka hankkeen tavoitteiden toteutumisesta ja syntyvän korttelin innovatiivisuudesta ei saavutettu yhteisymmärrystä, niin syntyi hankkeen ympärille kuitenkin poikkeuksellinen oppimisalusta. Tämä alusta mahdollisti toimijoiden itsereflektion ja teki näkyväksi vakiintuneita piilotettuja käytäntöjä.

Trooppisista maista lähtöisin oleva peltometsäviljely eli agroforestry on Suomessa vähän tunnettu viljelymuoto. Peltometsäviljely on ympäristöystävällinen maankäyttömuoto, jossa yhdistetään puunkasvatus ruoan ja raaka-aineiden tuottamiseen. Monitoiminnallisen peltometsäviljelyn avulla on mahdollista mm. vastata ilmastonmuutoksen haasteisiin, EU:n CAP 2020 -uudistuksen vaati-muksiin, ennallistaa luonnon monimuotoisuutta, sekä vaikuttaa positiivisesti maaseudun työpaik-kojen luomiseen. Tämä opinnäytetyö esittelee narratiivisen kirjallisuuskatsauksen avulla peltometsäviljelyn taustaa, käsitteitä ja viljelymenetelmiä, sekä ehdottaa suomenkielessä käytettäviä peltometsäviljelykäsit-teitä ja määritelmiä. Työn tarkoituksena on tehdä peltometsäviljely kokonaisvaltaisena maankäy-tön suunnittelun vaihtoehtona tutuksi, sekä hahmottaa tulevaisuuden näkymiä alan kirjallisuuteen, tutkimustietoon ja Eu:n maatalouspoliittisiin linjauksiin pohjautuen. - Originating from a tropical country, agroforestry is still a relatively little known form of cultivation in Finland. Agroforestry is an environment-friendly form of land-use, which combines forestry with the production of food and raw materials. Multi-functional agroforestry faces the challenges of climate change, meets the demands of European Union's CAP 2020 reform, helps to restore the diversity of nature and has a positive effect on rural employment. This thesis is a narrative literature review on the background, terminology and cultivation approaches and methods of agroforestry. The objective of this thesis is to introduce agroforestry as a possible holistic land-use management option also in Finland and to have a look at the future possibilities based on the latest literature, research data and European Union agricultural policies.

Ilmastonmuutoskeskustelun yhteydessä on esitetty malliskenaarioita puuston ja metsäkasvillisuuden nopeasta, seuraavien kymmenien vuosien aikaskaalassa tapahtuvasta, etenemisestä nykyisille tunturi- ja tundrakasvillisuuden peittämille puuttomille alueille. Tällainen mahdollinen suuren mittakaavan muutos on monessa mielessä mielenkiintoinen prosessi, sillä mm. hiilen- ja ravinteidenkiertomekanismit eroavat huomattavasti metsien ja tundran ekosysteemien välillä. Lisäksi näiden ekosysteemien säteilytaseet ovat huomattavan erilaiset, eli pinta-ala muutokset tulevat myös vaikuttamaan erilaisiin ilmastoon vaikuttaviin takaisinkytkentämekanismeihin tulevaisuudessa.

Tiivistelmä Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa rakennusten lämmitys- ja jäähdytysenergian tarpeeseen. Tässä tutkimuksessa muodostettiin rakennusten energialaskennassa Suomessa käytettävät uudet sääaineistot, tuotettiin ilmastoskenaarioiden avulla rakennusten energialaskelmiin soveltuvat tulevaisuuden sääaineistot ja arvioitiin rakennusten energiankulutusta vuoden 2030 muuttuneessa ilmastossa Rakennusten energialaskentaa varten kehitetty uusi testivuosi (TRY2012) korvaa aiemmin käytetyn testivuoden 1979. Uuden testivuoden tunnittaiset sääaineistot energialaskennan vyöhykkeillä I–II, III ja IV muodostettiin Vantaalla, Jyväskylässä ja Sodankylässä vuosina 1980–2009 tehtyjen säähavaintojen perusteella. Testivuoden kunkin kalenterikuukauden sääaineistot valittiin sellaiselta vuodelta, jonka aikana kyseisen kuukauden sääolot olivat mahdollisimman lähellä ilmastollista keskimääräistilaa. Käytännössä kalenterikuukausien valinta tehtiin tilastollisella menetelmällä tarkastellen lämpötilaa, kosteutta, auringon säteilyä ja tuulen nopeutta. Näitä neljää säämuuttujaa painotettiin sen mukaan, kuinka paljon ne vaikuttavat Suomessa rakennusten lämmitys- ja jäähdytystarpeeseen. Tyypilliselle uudispientalolle ja toimistorakennukselle tehdyt simuloinnit osoittivat, että lämmitys- ja jäähdytystarpeen kannalta tärkein säämuuttuja on ulkoilman lämpötila, mutta kesällä auringon säteilyn vaikutus on suunnilleen yhtä suuri. Tutkimuksessa arvioitiin myös ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Ilmastomallien tulosten pohjalta laadittiin tilastollisilta ominaisuuksiltaan vuosien 2030, 2050 ja 2100 arvioitua ilmastoa vastaavat tulevaisuuden testivuosien sääaineistot. Vuoden 2030 tienoilla vuoden keskilämpötilan arvioidaan olevan paikkakunnasta riippuen 1,2–1,5 astetta korkeampi kuin TRY2012:n perusteella. Talvella keskilämpötila nousee noin kaksi astetta ja kesällä vajaan asteen. Lämpötilan vaihtelevuus pienenee talvipuolella vuotta noin 10 %. Auringon säteilyn väheneminen talvella ja keväällä, tuulen vähäinen voimistuminen marrashelmikuussa ja ilman suhteellisen kosteuden pieni kasvu loka–huhtikuussa otettiin myös huomioon tulevaisuuden testivuosia laadittaessa. Lopuksi arvioitiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia rakennusten energiantarpeeseen nykyisiä rakentamismääräyksiä noudatettaessa. Laskelmissa esimerkkinä käytetyn pientalon tilojen ja ilmanvaihdon lämmitystarve vähenee vuoteen 2030 mennessä noin 10 % ja jäähdytystarve kasvaa 17–19%. Toimistotalon lämmitystarve on vastaavasti 13% pienempi ja jäähdytystarve 13-15 % suurempi kuin nykyisessä ilmastossa. Kaikkiaan rakennusten kokonaisostoenergiankulutus vähenee vuoteen 2030 mennessä 4–7 % ilmaston muuttumisen takia. Abstract: The ongoing climate change is expected to affect the energy demand for heating and cooling of buildings. Building energy consumption is often assessed by simulation algorithms that require hourly meteorological data. For this purpose, weather observations from the year 1979 have previously been used in Finland as a reference. Here, we describe a new test reference year, TRY2012, that was constructed by using weather observations at three measurement stations (Vantaa, Jyväskylä and Sodankylä) during 1980–2009. TRY2012 consists of weather data for twelve months that originate from different calendar years, each month having weather conditions close to the long-term climatological average. The months for TRY2012 were selected using Finkelstein-Schafer parameters for four climatic variables (air temperature, humidity, solar radiation and wind speed); these parameters were weighted depending on how important individual climatic variables are for the building energy consumption in Finland. Calculations for two example buildings, a detached house and an office building, indicate that the most influential climatic variable for annual energy demand is air temperature. In summer, solar radiation and air temperature are of broadly equal influence. We also assessed the influence of human-induced climate change on typical weather conditions for the years 2030, 2050 and 2100. Multi-model mean estimates from 7 to 19 global climate models, together with the TRY2012 weather data, were used to construct artificial meteorological data for the future. The projected reference year TRY2030 is 1.2–1.5ºC warmer than TRY2012, with the lower end of the range corresponding to Vantaa in southern Finland and the higher value to Sodankylä in the north. Seasonal mean temperature is projected to increase by about two degrees in winter and by slightly less than one degree in summer. The variability in temperature will diminish in the winter half of the year by about 10 %. In addition, the projections include decreases in solar radiation in winter and spring, slight increases in wind speed in November-February, and small rises in relative air humidity in all seasons except summer. Utilizing the reference years TRY2012 and TRY2030, we calculated the mean monthly and annual energy consumption for the two example buildings in the current and projected future climate. Based on the simulations, the heat energy consumption of spaces and ventilation will decrease by 10% for the detached house and by 10–13% for the office building, whereas space cooling electricity will increase by 17–19% for the detached house and by 13–15% for the office building. Because electricity for cooling relative to the total delivered energy is minor, the total energy consumption of the example buildings is projected to decrease by 4–7% by 2030.

Ihmiskunnan käynnistämä ilmastonmuutos on vaikea asia tulla laajasti hyväksytyksi. On inhimillistä ymmärtää ilmastonmuutoksen kieltäminen, kun sen hillintä vaikuttaa mm. eri intressitahojen taloudelliseen toimeliaisuuteen ja menestykseen. Tosin silloinkin kieltäminen on eettisesti kestämätöntä. Esimerkkinä mainittakoon fossiilisia polttoaineita hyödyntävät tahot. Yhdysvaltalaisia lähteitä seuraamalla on nähtävissä, että näiden intressiryhmien puolesta toimii koko joukko eritasoisia tiedemiehiä, jotka pyrkivät tieteellisin argumentein tekemään mustasta valkoista.

Opetus- kulttuuriministeriö julkaisi keväällä 2011 työryhmäraportin Tasapainoiseen työllisyyskehitykseen 2025. Työryhmä esitti laskelman siitä, miten koulutuksen aloituspaikkojen määrää tulisi muuttaa vuonna 2016 verrattuna vuoteen 2009. Laskelma perustui Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa tehtyihin mallilaskelmiin ja eri intressitahojen kuulemiseen. Artikkeli arvioi työryhmän ehdotusta maailman tulevaa kehitystä hahmottelevien skenaarioiden valossa. Erityisenä näkökulmana tarkastelussa on ilmastonmuutoksen torjunta.

Raportissa on arvioitu ilmastonmuutoksen vaikutusta Suomen maaperän talviaikaiseen jäätymiseen lämpösummien perusteella. Laskelmat kuvaavat roudan paksuutta nimenomaisesti lumettomilla alueilla, esimerkiksi teillä, joilta satanut lumi aurataan pois. Luonnossa lämpöä eristävän lumipeitteen alla routaa on ohuemmin kuin tällaisilla lumettomilla alueilla. Toisaalta luonnollisessa ympäristössä paikalliset erot korostuvat johtuen mm. maalajeista ja kasvillisuudesta. Roudan paksuudet laskettiin ensin perusjakson 1971–2000 ilmasto-oloissa talviaikaisten säähavaintotietoihin pohjautuvien lämpötilojen perusteella. Sen jälkeen laskelmat toistettiin kolmelle tulevalle ajanjaksolle (2010–2039, 2040–2069 ja 2070–2099) kohottamalla lämpötiloja ilmastonmuutosmallien ennustamalla tavalla. Laskelman pohjana käytettiin 19 ilmastomallin A1B-skenaarioajojen keskimäärin simuloimaa lämpötilan muutosta. Tulosten herkkyyden arvioimiseksi joitakin laskelmia tehtiin myös tätä selvästi heikompaa ja voimakkaampaa lämpenemisarviota käyttäen. A1B-skenaarion mukaisen lämpötilan nousun toteutuessa nykyisiä mallituloksia vastaavasti routakerros ohenee sadan vuoden aikana Pohjois-Suomessa 30–40 %, suuressa osassa maan keski- ja eteläosissa 50–70 %. Jo lähivuosikymmeninä roudan ennustetaan ohentuvan 10–30 %, saaristossa enemmän. Mikäli lämpeneminen toteutuisi voimakkaimman tarkastellun vaihtoehdon mukaisesti, roudan syvyys pienenisi tätäkin enemmän. Roudan paksuuden vuosienvälistä vaihtelua ja sen muuttumista tulevaisuudessa pyrittiin myös arvioimaan. Leutoina talvina routa ohenee enemmän kuin normaaleina tai ankarina pakkastalvina. Päivittäistä sään vaihtelua simuloineen säägeneraattorin tuottamassa aineistoissa esiintyi kuitenkin liian vähän hyvin alhaisia ja hyvin korkeita lämpötiloja. Siksi näitten lämpötilatietojen pohjalta laskettu roudan paksuuskin ilmeisesti vaihtelee liian vähän vuodesta toiseen. Kelirikkotilanteita voi esiintyä myös kesken routakauden, jos useamman päivän suojasää ja samanaikainen runsas vesisade pääsevät sulattamaan maata. Tällaiset routakauden aikana sattuvat säätilat näyttävätkin yleistyvän lähivuosikymmeninä. Vuosisadan loppua kohti ne sen sijaan maan eteläosissa jälleen vähenevät, koska routakausi lyhenee oleellisesti. Tulevia vuosikymmeniä koskevien ilmastonmuutosennusteiden ohella routaa ja kelirikon esiintymistä on periaatteessa mahdollista ennustaa myös lähiaikojen sääennusteita hyödyntäen. Pitkät, viikkojen tai kuukausien mittaiset sääennusteet eivät tosin ole ainakaan vielä erityisen luotettavia, mutta myös lyhyemmistä ennusteista voisi olla hyötyä mm. tienpitoa suunniteltaessa. The impact of climate change on the Finnish winter soil frost depth is assessed using the cumulative sum of temperature. The calculations are made especially for estimating the depth of soil frost in snow-free areas, such as roads where the fallen snow is systematically removed. In the natural environment, the soil frost depth is typically smaller than in snow free areas due to the insulation effect of the snow cover. In natural surroundings, the type and extent of vegetation and ground material also determine the soil frost depth. First, the soil frost depths were calculated for the baseline climate conditions, i.e. years 1971–2000, by employing winter temperature observations. Thereafter, new calculations for the future were made for three consecutive 30 year periods (2010–2039, 2040–2069 and 2070–2099) by using climate model temperature projections. The calculations were based on the average of the temperature change simulations by 19 individual global climate models under the A1B scenario, the A1B scenario representing moderately large greenhouse gas emissions. To assess the sensitivity of the findings, some calculations were repeated by applying significantly smaller or larger temperature increase than those produced by the A1B scenario. If the temperature increase realizes as projected by the A1B scenario, the soil frost depth will decrease in most of central and southern Finland by 50–70% and in northern Finland by 30–40% in a century. Already during the next few decades, the depth of soil frost will decrease 10–30%, in the archipelago even more. If the temperatures rise according to the warmest scenario examined, the soil frost depths will decrease even more. The interannual variations in the soil frost depth and in the possible future changes were also estimated. The daily variations in weather conditions were simulated by a weather generator. During mild winters, the depth of soil frost is projected to decrease more than during the normal or cold ones. However, the output of the weather generator included an unrealistically small proportion of both very low and very high temperatures. Therefore, the resulting interannual variability in the soil frost depth is evidently underestimated as well. Frost heaves and damages take place during the frost season if thaw and rainfall last for several days and thus cause melting in the icy ground. These kinds of mild weather situations will become more common in the coming decades. However, towards the end of this century, the frequency of such situations is projected to decrease in southern Finland, purely because the ground frost season will become substantially shorter. For operational purposes, long-range weather forecasts can be utilized to predict the depths of soil frost on a time scale of weeks or months, as well as to forecast the occurrence of mild periods that can lead to frost heaving. Numerical weather forecasts, having a scale of several weeks or months, do not have a high skill yet. However, the forecasts with a shorter time scale could already be used in the road maintenance.

Eutrophication and global warming are increasingly causing deterioration of aquatic ecosystems, and boreal freshwaters are especially vulnerable to these changes. Anthropogenic pressures and landscape characteristics influencing the functioning and structure of ecosystems vary with spatial scale (grain size i.e. study unit and extent i.e. study area). This emphasises that the understanding of spatial scale is a vital element when studying species distribution patterns. Moreover, spatial scale is often neglected in ecological assessments, in which the degree of ecological integrity of an ecosystem is assessed using selected biological groups. One of these groups is aquatic macrophytes. The aims of this thesis were (i) to study the distribution and richness of aquatic macrophytes in the boreal region in Finland at multiple scales and (ii) to evaluate the performance of ecological assessment metrics selected for Finnish lake macrophytes. The spatial extent at which aquatic macrophytes were studied had an important influence on the patterns found. Climatic factors associated with latitudinal and altitudinal gradient determined macrophytes at broad extent, although the patterns changed at finer regional extent. Moreover, this strong effect of climate could lead to the widening of distribution ranges of helophytes in boreal catchments during the 21st century due to the climate change. Many of these species have already widened their range limits during the previous century and increasing temperatures may create new niches for vegetation to colonize. Lake macrophyte richness, turnover and quality metrics showed a clear relationship with nutrient concentration in waters at landscape and regional extent. Helophytes and metrics were positively or inversely negatively related to nutrients, whereas species turnover and other life-form groups had a unimodal or non-significant response to nutrient availability. In addition, land use (agricultural and urban areas and forestry ditch drainage) influenced macrophytes directly through shore morphology changes and indirectly through water quality. Macrophytes were also explained at various scales by area and depth, which were related to habitat heterogeneity, and aquatic plants responded to water ionic and electrical characteristics (pH, alkalinity and conductivity). Ecological quality metrics of macrophytes appeared to be scale dependent, since land use adjacent to the lake shoreline had a higher influence on the metrics compared to land use of the whole catchment. However, the scale-related pattern in the effect of land use was not congruent between metrics, as the Trophic Index showed poorer performance compared to the proportion of type-specific species and Percent Model Affinity. This was presumably due to lack of helophytes in the species pool used and to reference values which were defined across lake types in the Trophic Index. Uneven performance of the metrics derived from different biological groups suggests that an approach integrating multiple lines of evidence on ecological status appears most feasible for assessment of the overall lake status. Tiivistelmä Vesistöjen rehevöityminen ja ilmastonmuutos heikentävät vesiekosysteemien laatua, ja boreaaliset sisävedet ovat erityisen alttiita näiden uhkatekijöiden aiheuttamille muutoksille. Ihmistoiminnan aiheuttamien muutoksien ja luontaisten maisematekijöiden merkitys vesiekosysteemien toimintaan ja rakenteeseen vaihtelee mittakaavan (tutkimusyksikön ja -alueen) mukaan. Kuitenkin spatiaalisen mittakaavan merkitys on usein unohdettu ekologisissa arvioinneissa, joissa selvitetään ekosysteemin luonnontilaisuutta eri biologisilla lajiryhmillä. Vesikasvit ovat yksi usein käytetty biologinen ryhmä järvien ekologissa arvioinneissa. Tämän tutkimuksen tarkoitus on (i) tutkia vesikasvien levinneisyyttä ja runsautta Suomessa useissa mittakaavoissa, ja (ii) arvioida ekologisten luokittelumuuttujien toimivuutta järvien vesikasveilla eri mittakaavoissa. Mittakaava, jossa vesikasveja tutkittiin, vaikutti merkittävästi saatuihin tuloksiin. Leveysasteeseen ja korkeuteen liittyvä gradientti määritti vesikasvien levinneisyyttä alueellisessa mittakaavassa. Lisäksi ilmaston voimakas vaikutus vesikasveihin voi johtaa niiden levinneisyysrajojen laajenemiseen, koska ilmastonmuutos saattaa luoda edullisemmat kasvuolosuhteet kasvillisuudelle tällä vuosisadalla. Monet vesikasvilajit ovat jo levinneet pohjoisemmaksi 1900-luvulla, ja lämpötilojen nousu voi lisätä ekolokeroita vesikasvien levittäytymiselle. Vesikasvien runsaus, lajimäärä ja luokittelumuuttujat olivat selkeästi yhteydessä vesien ravinteisuuteen maisemallisessa ja alueellisessa mittakaavassa. Ilmaversoisilla vesikasveilla ja luokittelumuuttujilla oli positiivinen tai käänteisesti negatiivinen suhde ravinteisiin, kun taas lajimäärä ja muut vesikasvien kasvumuodot olivat unimodaalisessa tai merkityksettömässä yhteydessä ravinteisuuteen. Lisäksi maankäyttö, erityisesti maatalous, kaupunkiasutus ja metsäojitus, vaikutti vesikasveihin suoraan rantavyöhykkeen morfologisin muutoksin tai epäsuorasti ravinteisuuden kautta. Vesikasvien levinneisyyttä ja runsautta selitti myös pinta-ala ja syvyys, jotka liittyivät elinympäristön heterogeenisyyteen, sekä veden fysikaalis-kemialliset ominaisuudet, kuten pH, alkaliniteetti ja sähkönjohtokyky. Ekologiset luokittelumuuttujat olivat riippuvaisia mittakaavasta, koska rantavyöhykkeen läheisellä maankäytöllä oli suurempi merkitys muuttujille kuin koko valuma-alueen maankäytöllä. Kuitenkin mittakaavan merkitys vaihteli eri muuttujien välillä, kun referenssi-indeksi osoitti heikompaa vastetta maankäyttöön eri mittakaavoissa kuin tyyppilajien suhteellinen osuus ja prosenttinen mallin samankaltaisuus. Tämä luultavasti johtui siitä, että referenssi-indeksissä ilmaversoiset vesikasvit puuttuivat tutkittavista lajeista ja referenssiarvot olivat yhteiset riippumatta järvityypistä. Eri biologisiin ryhmiin perustuva luokittelujärjestelmä ilmensi hyvin vaihtelevasti ekologista laatua, minkä vuoksi eri muuttujia yhdistävä menetelmä, joka arvioi vesimuodostuman kokonaistilaa, on toteuttamiskelpoisin lähestymistapa boreaalisissa järvissä.

Norjalainen, Roald Amundsenin johtama retkikunta purjehti Gjøa-laivalla Luoteisväylän läpi 1903–06 joutuen kuitenkin matkan aikana jääesteiden vuoksi viettämään kaksi talvea etelämpänä Kanadan arktisessa saaristossa. Vasta kesällä 2007 nykyisen kasvihuoneilmiön voimistuessa ilmastonmuutoksen seurauksena Luoteisväylä avautui laivaliikenteelle elo–syyskuussa noin kuukauden ajaksi. Tämän jälkeen eräät ilmastotieteilijät kirjoittivat internetissä, että kesällä 2008 napajäätikkö sulaa kokonaan ja silloin pohjoisnavalla voi harrastaa vesisuksilla hiihtoa! Mutta kesällä 2008 napajää ei sulanut. Luoteisväylä ei avautunut silloin eikä seuraavana kesänäkään laivaliikenteelle. Ilmastonmuutoksesta kiistelee kaksi tieteellistä koulukuntaa, joista toinen edustaa ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta (hiilidioksidin määrän kasvu ilmakehässä), toinen koulukunta katsoo auringon aktiivisuuden vaihtelun olevan syynä (säteilyn määrän vaihtelut).

21. vuosisadan toisen vuosikymmenen alkaessa maailma ei ole vielä läheskään valmis, vaikka kehittyneiden teollisuusmaiden näkökulmasta siltä saattaisi tuntuakin. Runsaat kaksi vuosisataa sitten alkanut modernisaatioprosessi on vapauttanut meidät aineellisesta niukkuudesta, mutta yli neljä viidesosaa maapallon väestöstä asuu läntisen maailman ulkopuolella. Kehittyvissä maissa asuville modernin elämän mukavuudet ovat suureksi osaksi vasta toteutumaton unelma.

IRTORISKI-hankkeessa tutkittiin, miten kustannus–hyötyanalyysin käyttöä ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnittelussa voitaisiin helpottaa niin, että sitä pystyttäisiin hyödyntämään kustannustehokkaasti sekä ilmastonmuutokseen liittyvien vaarojen priorisoinnissa että ennaltaehkäisevien toimenpiteiden vertailussa. Tutkimuksessa käytettiin esimerkkitapauksina jokitulvaa ja rankkasateiden aiheuttamaa tulvaa kaupunkiolosuhteissa. Tapahtumapuuanalyysia laajennettiin siten, että siitä käyvät ilmi sekä suorat vahingot että lopulliset makrotaloudelliset vaikutukset. Arviot suorista taloudellisista vahingoista perustuivat aikaisempiin tutkimuksiin, kun taas makrotaloudellisia vaikutuksia simuloitiin yleisen tasapainon mallin avulla. Tapaustutkimusten valinnasta, tapahtumapuun käytöstä, sen laajennusosasta sekä lasketuista makrotaloudellisista vaikutuksista keskusteltiin sidosryhmien edustajien kanssa kolmessa asiantuntijaistunnossa. The study IRTORISKI investigates how the use of cost benefit analysis in climate change adaptation planning can be streamlined such as to be useful both for initial prioritisation of natural hazards according to their risk and for initial comparison of measures regarding a particular hazard, while avoiding complex model exercises. The study uses examples cases for urban flooding caused by river flooding and extreme downpours respectively. Event tree analysis is extended such as to show both direct damage cost and eventual macroeconomic impacts. Direct damage estimates were based on earlier studies, while the macroeconomic impacts were simulated by means of a CGE model. Case selection, event tree use and extension, and calculated impacts were discussed with stakeholder representatives in three deliberative sessions.

Climategate syntyi, kun englantilaisen yliopiston ilmastoryhmän sähköposteja hakkeroitiin ja maallikot tulkitsivat niiden irrallisia lauseita. Samaan yhteyteen liitettiin myös maallikoiden näkemyksiä ilmastopaneelin raportista. Ne vaikuttivat suuren yleisön ja tiedotusvälineiden käsityksiin ilmastonmuutoksesta. Tämä kaikki tapahtui Kööpenhaminan ilmastokokouksen alla ja on ilmeisesti siten ainakin osin ollut harkittua. Tieteen kannalta tapahtumia ei ole juurikaan katsottu.

Ilmastonmuutoksesta on viime vuosien kuluessa kirjoitettu tämän lehden sivuilla useaan otteeseen ja eri näkökulmista. Allekirjoittaneet ovat myös osallistuneet keskusteluun esittämällä ilmastonmuutoksen käsitteen merkityksen muutosta pohtivan artikkelin. Taannoisessa kirjoituksessa käsiteltiin mm. havaintovälineiden ja kellon tuloa osaksi meteorologista havaintojentekoa ja miten ne muuttivat tapaa hahmottaa säässä ja ilmastossa tapahtuvia vaihteluita aikaisempaan verrattuna. Tämä aihepiiri johti pohtimaan laajemmin ajan luonnetta ilmastonmuutoksen yhteydessä. Yllättäen teema osoittautui vähän käsitellyksi ilmastonmuutostutkimuksen piirissä.

Ornitologi, luonnonsuojelija, kalastaja, kirjailija… Pentti Linkola on kaikkea tuota mutta myös Suomen tunnetuin ja kiistellyin ympäristöfilosofi, jonka ajattelu, puheet ja kirjoitukset ovat herättäneet kovaa kritiikkiä lähes puoli vuosisataa. Vaikka Linkola saarnaa myös ihmisarvoisesta elämästä, hänen tinkimättömin tavoitteensa on miljoonien muiden lajien, koko elonkehän, suojeleminen ihmisen tuhotöiltä. Linkolan biosentrisen maailmankuvan lähtökohta on kaikkien lajien itseisarvo ja oikeus elää, mitä edes akateemiseen eliittiin kuuluvat filosofit, humanistit ja muut arvostelijat eivät näytä tajuavan. Heille ihmisen kestämätön ja tuhoisa kerskakulutuskulttuuri on pyhempi arvo kuin luonnon ja ihmiskunnan säilyminen tulevaisuudessa. Siksi Linkola-kritiikki jää jo lähtökohtaisesti harhaiseksi sanahelinäksi, jolla ei ole arvoa kiihtyvän ekokatastrofin maailmassa.

Ilmaston muuttumisen hillintä on valtava haaste. Kööpenhaminan sitoumuksessa pyritään rajoittamaan maapallon keskilämpötilan nousu kahteen asteeseen. Maailman kasvihuonekaasujen päästöjen rajoittaminen kahden asteen tavoitteen mukaisesti merkitsee Valtion teknillisessä tutkimuskeskuksessa (VTT) laadittujen skenaariolaskelmien mukaan mullistusta maailman energian tuotannossa ja kulutuksessa. Investoinnit pelkästään sähkötuotantoon tulevat olemaan yli tuhat miljardia euroa vuodessa vuosisatamme puolivälissä. Vaadittava kehitys luo myös valtavat markkinat teknologian kehittäjille ja valmistajille sekä voi olla myös hyvin merkittävä elinkeino ja vaurauden lähde, esimerkiksiSuomessa.

Maailman johtajat kokoontuivat Kööpenhaminaan 7.–18. joulukuuta 2009 tavoitteinaan uuden, maailmanlaajuisen ilmastosopimuksen laatiminen ja päästövähennyksistä sopiminen. Vuonna 1992 sovittu Kioton pöytäkirjan voimassaoloaika umpeutuu vuoden kuluttua, eivätkä sen velvoitteet ole riittävät ilmastonmuutoksen estämiseksi. Huippuyksikkömme sai kuusi kutsua osallistua kokoukseen tarkkailijoiksi.

The purpose of this treatise is to analyse five of the Copenhagen Climate Convention's main speeches to see how they supported or weakened the agreement possibilities in the convention. Particular focus will be on the elements that divide or unite negotiators and whether the summit's failing outcome is already built in the pre-planned speeches held at the main podium. Theoretically, the study builds on Kenneth Burke's identification thesis and Elizabeth L. Malone's climate change debate analysis. I combine these in my analysis using a revised version of Malone's argument family classification tool putting it into Burke's theoretical framework. The central concept is Burke's identification, whose manifestations are searched from speeches. The analysis will cover five of the main speeches from Copenhagen summit negotiators (the United States, China, Zimbabwe, the African Union and the Climate Group). Analysed speeches contain more elements that divide negotiators than elements with possibly uniting effect. The division between North and South is particularly distinct in most speeches. Another dividing issue is the major emitters' tendency to speak themselves out of more emission cut commitments instead of expressing willingness to engage in more ambitious accord. At the same time, less developed countries utter their mistrust which increases division and weakens the possibilities for negotiators to become consubstantial. Every participator agrees in public about seriousness of climate change, but this claim is supported only weakly by other arguments in their speeches. Copenhagen Climate Convention's failure can be foreseen in speeches that fail to build and recognise a common interest among negotiator countries. Rhetorical analysis reveals that climate change as an environmental problem is not faced by a ”global we” but from national perspectives, which weakens the possibilities for real action. The ”global we” facing and reacting to climate change has not emerged. This is a challenge for further study discussing the ways in which the real identification could be achieved and action taken.

Väitöskirjassa on tutkittu, kuinka Suomessa on pyritty vastaamaan ilmastonmuutoksen tuomiin vaatimuksiin. Tutkimus kohdentuu 2000-luvun alkuvuosiin, jolloin ilmastonmuutoksella ei vielä ollut yhteiskunnallisessa keskustelussa samanlaista painoarvoa kuin nykyään. Suomessa tehtiin tuolloin kuitenkin joukko tärkeitä ilmastopolitiikan linjauksia, jotka vaikuttavat yhä. Väitöskirjassa selvitetään myös, miten ilmastoasia otettiin vastaan Suomen kunnissa ja mitkä seikat lopulta vaikuttavat siihen, etenevätkö kuntien ilmastotoimet vai eivät. Suomen ilmastopolitiikan muotoutumista kansallisella ja kuntien tasolla on tutkittu aiemmin vain vähän. Väitöstutkimuksessa on haastateltu virkamiehiä, ministereitä ja tutkijoita, jotka rakensivat Suomen ensimmäisen ilmastostrategian. Lisäksi aineistona on strategian valmistumisen aikaan käyty ilmastoaiheinen keskustelu Helsingin Sanomissa. Paikallistasoon on puolestaan pureuduttu haastattelemalla kuntien virkamiehiä ja muita kunta-alan toimijoita, jotka työskentelivät ilmastoasioiden parissa. ILMASTOKESKUSTELU PELKISTYI VÄITTELYKSI YDINVOIMASTA Ilmastoasioista Helsingin Sanomissa käyty kiivas keskustelu osoitti, että valtakunnan tasolla koko monimutkainen ilmastokysymys nähtiin 2000-luvun alussa ennen kaikkea energiantuotantoratkaisuille alisteisena asiana. Tutkitulla ajanjaksolla ilmastoasialla yritettiin edistää muita tavoitteita. 2000-luvun alussa Suomessa valmisteltiin päätöstä viidennen ydinvoimalan rakentamisesta. Niin ydinvoiman kannattajat kuin sille vaihtoehdoksi maakaasua tarjonneet vastustajatkin perustelivat näkemyksiään ilmastonmuutoksen torjumisella. Tutkimuksessa todetaan, että keskustelu keskittyi kiistelyyn energiantuotantomuotojen paremmuudesta, kun taas keskustelu muista ilmastonmuutoksen kannalta olennaisista toimista vaikkapa liikenteessä tai maankäytössä jäi vähäiseksi. MINISTERIT RIITELIVÄT, VIRKAMIEHILLÄ KONSENSUS Suomen ensimmäinen ilmastostrategia laadittiin vuonna 2001. Strategiassa määriteltiin millaista ilmastopolitiikka Suomi tekee valtakunnan tasolla, eli miten Suomi aikoo täyttää kansainvälisissä neuvotteluissa asetetut tavoitteet kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi. Myöhemmin, vuosina 2005 ja 2008 laaditut strategiat pohjautuvat pitkälti ensimmäiselle. Strategiaa muotoilleet virkamiehet korostivat haastatteluissa, että strategian virkamiesvalmistelu eteni hyvässä sovussa ja kiistoja oli vain poliittisten toimijoiden välillä. Sopuisuuteen vaikutti muun muassa se, eri hallinnonalojen virkamiehet tunsivat toisensa jo ennalta. Tämä vaikutti myös neuvotteluiden sisältöön: Tiettyjä kysymyksiä ei haluttu tuoda neuvottelupöytään, sillä niiden katsottiin olevan muiden neuvottelijoiden kannalta liian vaikeita hyväksyä. Suomalaisen hallintokulttuurin on yleisesti todettu kehittyneen keskustelevammaksi, mutta ilmastopolitiikasta päättäminen oli vielä 2000-luvun alussa varsin sulkeutunutta. Tämä näkyi muun muassa siinä, että kansallista ilmastostrategiaa muotoiltaessa perinteisesti vahvojen toimijoiden, kuten energiahallinnon, auktoriteettiasema korostui. Ilmastostrategian valmistelijat tekivät myös huomattavan määrän valintoja siitä, millaisia vaihtoehtoja strategiaan otetaan mukaan ja minkälaisten lähtöoletusten pohjalta erilaisia skenaarioita lasketaan. Vaihtoehtojen rajaamista perusteltiin sillä, että osa asioista oli vakioitava, jotta työssä päästään eteenpäin. Väitöstutkimuksessa todetaan, että päätöksentekoon liittyvät epävarmuudet ja valinnat tulisi kuitenkin tuoda esiin, sillä tämä vähentää yksipuolisen vallankäytön mahdollisuutta. ILMASTOKYSYMYS NÄHTIIN ONGELMANA Julkisessa keskustelussa ja virkamiestyössä päästöjen vähennykset nähtiin usein ennen kaikkea ongelmana, joka hidastaa talouskasvua ja uhkaa hyvinvointia. Suomen energianintensiivisen teollisuuden pelättiin kärsivän, jos Suomi sitoutuu päästövähennyksiin. Toisaalta esille nousi myös näkökulma, jonka mukaan päästövähennykset eivät tarkoita ainoastaan kustannuksia, vaan myös säästöjä ja uudenlaisen teknologian kehittämistä. Näkemys jäi kuitenkin ongelmakeskeisyyden varjoon. Ilmastokysymyksen hahmottaminen ongelmaksi heijastui myös kuntien ilmastotyöhön. Kunnissa oli vaikea hahmottaa, onko ilmastokysymys ollenkaan kuntien toimintaa koskeva asia ja mitä toimia kuntien tasolla voidaan toteuttaa. Ongelmallisena pidettiin myös sitä, että ilmastoasiat tulevat kuntiin lähinnä ympäristöhallinnon kautta, mutta toimia pitäisi tehdä kaikilla hallinnonaloilla. Yksi tutkimuksen johtopäätöksistä onkin, että ilmastokysymyksen hahmottaminen erilaisten vaikeuksien kautta ja myös melko kapea-alaisena kysymyksenä on vaikuttanut siihen että Suomen käytännön toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ovat lähteneet liikkeelle hitaasti. VIRKAMIEHET LUOTTIVAT OMIIN KOKEMUKSIINSA Ilmastopolitiikkaa varten tuotetaan jatkuvasti suuri määrä uutta tietoa, kuten erilaisia tutkimuksia ja ennusteita. Tutkimuksen mukaan ilmastopolitiikasta vastaavat virkamiehet niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla arvioivat kuitenkin toimintamahdollisuuksia ennen kaikkea omiin kokemuksiinsa perustuen. Vaikka uutta tietoa olisi ollut tarjolla, sitä ei aina hyödynnetty päätöksenteossa. Kuntien tasolla informaatiotulva koettiin jopa turhauttavaksi. Tietoa on tarjolla, mutta oman kunnan kannalta olennaisten asioiden löytäminen ja tiedon sovittaminen paikalliseen päätöksentekoon on vaikeaa. Jotta tieto vaikuttaisi paikallistason päätöksenteossa, tarvitaan puolestapuhujia, jotka voivat osoittaa tiedon merkityksen oman kunnan kannalta. RESURSSIPULA KURISTI KUNTIEN ILMASTOTOIMIA Tutkimus vahvistaa, että kansainväliset julistukset ja valtakunnan tasolla laaditut strategiat eivät takaa käytännön toimia ilmastonmuutokseen vastaamisessa. Kunnissa tehtävät, paikallisen tason päätökset vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka Suomi voi vastata ilmastonmuutokseen. Tutkimuksessa perehdyttiin ilmastotoimiin sellaisissa kunnissa, jotka ovat mukana Kuntaliiton ilmastokampanjassa. Ilmastotoimia oli toteutettu kunnissa vaihtelevasti. Merkittävänä ilmastotoimien edistymistä hidastavana asiana kuntien virkamiehet pitivät resurssipulaa. Ilmastotoimien onnistuminen olikin usein kiinni jopa yksittäisen virkamiehen aktiivisuudesta. Kunnissa koettiin myös, että ilmastoasiat ovat liian epämääräisiä. Päästöihin vaikuttavat monet toimialat ja päästöjen väheneminen näkyy hitaasti. Myös tulosten mittaaminen on usein vaikeaa. Kunnissa kaivattiinkin tukea erityisesti siihen, miten tehdä asia näkyväksi ja merkittäväksi paikallistasolla. In this study, I examine the shaping of national and local climate policy in Finland. My aim is to clarify how international climate policy objectives are adopted on the national and local levels and what factors impact the shaping of climate policy. My research focuses on the early stages of national and local climate policy institutionalisation in the early 2000s. The starting point of my research is the idea of non-linearity, according to which, national practices and reactions cannot be regarded as a direct result of international decisions. Instead, international level objectives and national level distinguishing features are together intertwined in the national implementation of international climate policy. On the other hand, the consideration of climate objectives in political action can change established structures by highlighting completely new types of issues. While implementing climate policy objectives, a unique state of action will also take shape on the local level, which is partly dependent on international and national decisions and guidelines but, at the same time, also strongly bound to local distinguishing features. This study is comprised of three focal studies. In the first focal study, I survey public debates concerning the first national climate strategy completed in 2001; the empirical material consists of newspaper articles in Helsingin Sanomat on the topic of the climate. In the second one, I investigate public servant preparations for the first national climate strategy; the material consists of interviews with public servants, researchers and politicians who participated in the preparations of the climate strategy. The third study is focused on climate objectives in the municipalities; the empirical material is comprised of interviews with municipal public servants as well as with other persons who have participated in the climate policy implementation on the local level. My research is theoretically based on the perspective of political practices, emphasising the close ties of interpretations of social problems to different concrete and material conditions, however simultaneously maintaining policy making circumstances and the exchange of meanings therein at the core of the study. I supplement the viewpoint of political practices with a broad, theoretical set of concepts with which I analyse my materials and interpret the empirical results. The theoretical set of concepts of this study includes, for example, the following: policy dimensions and politicisation, interpretation frames, planning, policy formation conditions as well as knowledge and expertise. Many important findings on the politics and dynamics of climate change governance have been highlighted in this study. One of the most important empirical findings in my research is associated with the relationship between climate policy framing and action. My research showed that the climate issue in Finland at the beginning of the 2000s, both on the national and local levels, was viewed as a problem: It was more often than not interpreted through frames articulating the types of problems regarded as central. This emphasis clearly influenced the action as well. Internationally, Finland is lagging behind in the implementation of specific instruments in climate policy. On the other hand, my research showed that the interpretation of climate questions as a rather narrow issue has also slowed down the implementation of climate policy objectives in Finland. On the local level, climate issues have significantly been interpreted only as a matter for local environmental administration; on the national level, climate issues, for one, have been viewed merely as being relevant for large-scale energy production solutions. My research also showed that in the early 2000s, the politicisation of climate issues was firmly connected to various efforts to utilise climate issues in the advancement of certain other objectives. For example, climate issues in national level public debates were more exploited in talks concerning nuclear power, when in fact there were hardly any discussions on the implementation of climate objectives. On the other hand, my research highlighted that climate issues during the time period being investigated had clearly not yet been given broader argumentative power: Although climate issues were used in national level public debates as a strong argumentation basis when advocating the superiority of different forms of energy production, climate issues still seemed to go almost completely unnoticed in other fields of activity. My research also disclosed that the processes of the production of knowledge concerning climate policy and the politics of climate policy are tightly interwoven. On the basis of my materials, it turned out, for example, that the results of calculations concerning climate policy expenses were bound to, aside from scholarly ´facts´, a number of political and practical choices as well. My research also strongly highlighted, in particular, the relevance of experiential knowledge in the formulation of objectives and measures concerning climate policy. Certain methods can therefore be excluded from the set of implementation options of climate policy, for example, due to the fact that cooperation between certain actors had previously proved difficult. The results of my research also include the discovery that informational and administrative processes concerning climate policy had particularly still been closed off in the early 2000s. The complexities and scope of climate policy partly account for this: In order to have been able to follow though with the processes, certain issues simply had to be standardised. Closing off climate policy processes, however, is problematic because in connection with the unravelling of quite complex problems in various informational and administrative processes, it would be essential to highlight choices made and the uncertainties associated with them. When awareness is actively being maintained, for example, on choices associated with knowledge produced as support of political design, the possibility of the onesided use of power included in the processes will be reduced. My research also showed that actors operating on various levels and from different viewpoints are important in climate policy because they fulfil different functions, thereby complementing each other. The abundance and variety of actors also provides the possibility for finding the most appropriate solutions for each situation. The diversity of different institutions and actors should therefore not be considered problematic, although situations concerning climate policy can easily seem to appear to be unclear and ´uncontrolled´ because of it.

Pekingin olympialaisten avajaiset vuonna 2008 olivat mahtavat. Sama voidaan todeta kiinalaisten sääinsinöörien toiminnasta, jonka ansiosta uhkaava sade ei päässyt pilaamaan tilaisuutta. Säänmuokkaus ei kuitenkaan saa kaikkien hyväksyntää eikä ole moraalisesti ongelmatonta. Millaisia eettisiä kysymyksiä siihen liittyy? Entä milloin, jos milloinkaan, säänmuokkaus on moraalisesti hyväksyttävissä? Nämä kysymykset kuuluvat uuden tutkimusotsakkeen alle, jota ei vielä oikeastaan ole, sääetiikan. Esittelemme tässä artikkelissa uuden ja kiinnostavan soveltavan etiikan tutkimusalueen, joka käsittelee säänmuokkaukseen liittyviä eettisiä, ympäristönsuojelullisia ja poliittisia kysymyksiä.

The main objective of this research was to develop practical tools with which it is possible to improve the environment, micro-climate and energy economy of buildings and plans in different climate zones, and take the climate change into account. The parts of the study are: – State of art study into existing know-how about climate and planning. – Study of the effects of climate change on the built environment. – Development of simple micro-climate, nature and built environment analysis methods. – Defining the criteria of an acceptable micro-climatic environment. – Development of the wind test blower. – Presenting ways to interpret test results and draw conclusions. – Development of planning and design guidelines for different climate zones. An important part of the research is the development of the CASE wind test instrument, different wind simulation techniques, and the methods of observing the results. Bioclimatic planning and architectural design guidelines for different climate zones are produced. The analyse tools developed give a qualitative overall view, which can be deepened towards a quantitative analyse with wind testing measurements and roughness calculations. No mechanical rules are suggested, but complementary viewpoints and practices introduced to a normal planning process as well as improvement of consultative knowledge. The “method” is that there is no strict mechanical method, but a deeper understanding of bioclimatic matters. Climate-conscious planning with the developed CASE method, make it possible to design a better micro-climate for new or old built-up areas. Winds can be used in to ventilate exhaust fumes and other pollutants, which improves the quality of air and the healthiness of the urban environment. The analyses and scale-model tests make it possible to shield cold windy areas and to diminish the cooling effect of wind on facades. According to studies in Scandinavian countries this will bring energy savings of 5–15 per cent. The method can be used to: – Evaluation of the cooling effect of wind. Areas and facades exposed to wind. – Evaluation of the wind comfort at the pedestrian level. Windy areas, relative wind speeds. – Enhancing wind-forced ventilation. Positive and negative pressures at the inlets and outlets. – Analysis of the diffusion of pollutants. Ventilation of streets and areas. – Avoiding the damages caused by wind. Planning and designing wind protective solutions. – Characterisation of the wind loading of small and medium-size street architecture items. Designing wind resistant and protective items and plantings. – Analysing the drifting of snow. Placing of snow fences. Tiivistelmä Tutkimuksen päätavoitteena oli kehittää käytännöllisiä suunnitteluvälineitä, joilla voidaan parantaa ympäristöä, mikroilmastoa sekä rakennusten ja kaavojen energiataloutta eri ilmastovyöhykkeissä, sekä varautua ilmaston muutokseen. Tutkimuksen osat ovat: – Selvitys tämän hetkisestä ilmastoon ja suunnitteluun liittyvästä osaamisesta. – Selvitys ilmaston muutoksen vaikutuksesta rakennetulle ympäristölle. – Yksinkertaisten mikroilmasto-, luonto- ja rakennetunympäristön analyysien kehittäminen. – Määritellä hyväksyttävän mikroilmaston kriteerit. – Kehittää pienoismallien tuulitestauslaite. – Kehittää metodit testitulosten analysoimiseksi ja johtopäätösten vetämiseksi. – Laatia kaavoitus- ja rakennussuunnitteluohjeet eri ilmastovyöhykkeille. Tärkeä osa tutkimusta oli CASE tuulitestauslaitteen, erilaisten tuulen simulointitekniikoiden ja testausten havainnointimenetelmien kehittäminen. Kehitettiin bioklimaattisen kaavoituksen ja arkkitehtisuunnittelun suunnitteluohjeet eri ilmastovyöhykkeisiin. Kehitetyt analyysimenetelmät antavat laadullisen yleiskuvan, jota voidaan syventää määrällisen analyysin suuntaan käyttämällä tuulitestausmittauksia ja karheuslaskelmia. Mitään mekaanisia metodeita ei ehdoteta, vaan halutaan lisätä tieto-taitoa sekä uusia näkökulmia ja työtapoja nykyisiin kaavoitus- ja konsultointikäytäntöihin. ”Metodi” on siinä, ettei ole mitään kaavamaista metodia, vaan bioklimaattisten tekijöiden syvempi ymmärtäminen. Kehitetyn CASE metodin mukaisella ilmastotietoisella suunnittelulla voidaan aikaansaada parempi mikroilmasto sekä uusilla että vanhoilla rakennetuilla alueilla. Tuulen avulla voidaan tuulettaa pakokaasut ja muut ilmansaasteet, ja näin parantaa rakennetun ympäristön ilmanlaatua ja terveellisyyttä. Analyysien ja pienoismallien tuulitestauksen avulla voidaan suojautua kylmiltä tuulilta ja vähentää tuulen julkisivuja jäähdyttävää vaikutusta. Skandinaavisten tutkimusten mukaan näin voidaan saavuttaa 5–25 prosentin energiansäästö. Metodia voidaan käyttää mm. seuraaviin tarkoituksiin: – Arvioida tuulen jäähdyttävää vaikutusta. Selvittää tuulelle alttiit alueet ja julkisivut. – Arvioida tuulen vaikutusta jalankulun mukavuuteen. Tuuliset alueet ja suhteelliset tuulennopeudet. – Tehostaa painovoimaista ilmanvaihtoa. Positiiviset ja negatiiviset paineet ilmastoinnin sisäänmeno- ja ulostuloaukoissa. – Analysoida saasteiden leviämistä. Katujen ja alueiden tuulettaminen. – Torjua tuulen aiheuttamia tuhoja. Kaavoittaa ja suunnitella tuulelta suojaavia ratkaisuita. – Luonnehtia pieniin ja keskikokoisiin ulkona oleviin rakenteisiin kohdistuvia tuulikuormia. Suunnitella tuulenkestäviä ja suojaavia rakennelmia ja istutuksia. – Analysoida lumen kinostumista. Lumiaitojen sijoittelu.

Tämä rupiliskon suojeluohjelma tehtiin LIFE -hankkeen ”Protection of Triturus cristatus in Eastern Baltic Region” aikana. Hankkeessa karttui uutta tietoa rupiliskon levinneisyydestä ja lisääntymislampien lukumäärästä. Tarkentuneen esiintymisaluetiedon myötä laji luokiteltiin erittäin uhanalaiseksi. Rupiliskon suurimmat uhat ovat metsätalous ja ilmastonmuutos. Lisääntymislampien valuma-alueella tehdyt hakkuut lisäävät lampiin tulevaa kiintoainesta ja ravinnevalumaa, jotka voivat muuttaa lammen lisääntymiskelvottomaksi. Lampien välialueilla tehdyt hakkuut vaikeuttavat rupiliskojen liikkumista lampien välillä, jolloin perinnöllinen vaihtelu vähenee. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat lämpötila-, sadanta- ja tuulisuusmuutokset vaikuttavat lampien vesitalouteen. Jos lammet kuivuvat liian aikaisin, rupiliskojen ulkokiduksilla hengittävät toukat kuolevat. Leudontuneet talvet heikentävät rupiliskojen horroksen laatua. Suojeluohjelmassa ehdotetut toimenpiteet keskittyvät metsätalouden ja ilmastonmuutoksen aiheuttamien uhkien lieventämiseen. Suosituksiin kuuluvat lampien välialueiden kosteikkojen ennallistaminen, lampien syventäminen, uusien lampien kaivaminen erilaisiin ympäristötyyppeihin sekä lampien lähimetsien hoito siten, että lehti- ja lahopuuston osuus kasvaa.

James Lovelock esittää Gaia-teoriassaan, että maapallo on elollisen olennon kaltainen kappale. Keskustelua on käyty siitä, pitääkö tämä ymmärtää kirjaimellisesti vai vertauskuvallisesti. Jatkamatta tätä keskustelua esitän tässä hillitymmin, että maapallo on fyysinen systeemi, jonka eri osat vaikuttavat toisiinsa. Elolliset olennot ovat fyysisten systeemien erikoistapaus. En puutu myöskään siihen fysikalistiseen näkemykseen, että on olemassa vain fyysisiä systeemeitä.