Liian pieni, liian suuri. Low2No-hankkeen merkitys hiilineutraalia yhdyskuntarakennetta tavoiteltaessa

Tämä tutkimus käsittelee sosioteknisen muutoksen mahdollisuuksia rakentamisen toimialalla. Tutkimuskohteena on yksittäinen tapaus, jonka tavoitteiden poikkeuksellinen ideologisuus mahdollistaa yleisemmin rakentamisen kohtaamien ongelmien ymmärtämisen. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää mitkä asiat ovat hidastaneet sosioteknisen muutoksen syntymistä ja mikä merkitys oppimisella on ollut osana laajempaa sosioteknistä muutosta. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu kuudesta, Sitran käynnistämän Low2No-hankkeen läheisesti tuntevan, asiantuntijan haastattelusta. Haastateltavat on valittu edustamaan eri näkökulmia ja organisaatioita. Teoreettisena viitekehyksenä on käytetty sosioteknisen muutoksen teoriaa, joka korostaa yhteiskunnallisten kompleksisten järjestelmien olevan hitaita muuttumaan. Muutoksen pysyvyyden taustalla on eritoten vuorovaikutteisuus sosioteknisten alaregiimien välillä, jolloin muutos yhdessä regiimissä edellyttää muutosta myös toisessa. Sosioteknisiä järjestelmiä ei juuri voi ohjata, vaan niiden hallinta perustuu pääasiassa regiimien sisäsyntyiseen muutokseen. Toisena keskeisenä teoriana on käytetty sidottujen sosioteknisten kokeiluiden (BSTE) käsitettä, joka ajatukseltaan pohjautuu rajattuun ympäristöön sitoutuneiden toimijoiden oppimisprosessin tutkimiseen. Tutkimus osoitti, että yksittäiset kokeelliset ympäristöt ovat riippuvaisia niitä ympäröivistä yhteiskunnallisista rakenteista. Sosioteknisen muutoksen teorian tavoin sosioteknisillä järjestelmillä on voimakas sisäsyntyinen muutosvastarinta, jota tutkimuksessa kuvataan ulkopuolisuuden, moniäänisyyden ja kulttuurin paradoksien kautta. Low2No-hankkeen tavoitteiden toteutumisen keskeiseksi haasteeksi nousi erityisesti eriparisten puhuntojen (ideologinen ja konkreettinen) sopimattomuus yhteen. Low2No-hanke ja sitä seurannut Airut-kortteli synnyttivät oppimisen alustan, joka sitoi toimijoita yhteen. Kommunikaatioalusta perustui hankkeen konkreettiseen luonteeseen. Keskeisessä osassa kommunikaation syntymisessä oli myös ideologisen ja konkreettisen puhunnan ristiriita, joka toimi eräänlaisena polttoaineena toimijoiden välisessä vuorovaikutuksen muodostumisessa. Konkreettisten pyrkimysten ja ideologisten tavoitteiden yhteensovittaminen edellytti kuitenkin konkreettisen rakennuskohteen läsnäoloa. Se toimi myös alustana, jonka avulla hankkeen tavoitteita voitiin sovittaa käytäntöön. Vaikka hankkeen tavoitteiden toteutumisesta ja syntyvän korttelin innovatiivisuudesta ei saavutettu yhteisymmärrystä, niin syntyi hankkeen ympärille kuitenkin poikkeuksellinen oppimisalusta. Tämä alusta mahdollisti toimijoiden itsereflektion ja teki näkyväksi vakiintuneita piilotettuja käytäntöjä.