Search

This article studies the history of playgrounds in Finland and focuses on the emergence and implementation of the objectives of the international playground movement in the early twentieth century. Specifically, it examines the relations between supervised playgrounds, women’s emancipation, child welfare policies, and political discussion on social class. In doing so, the article illustrates the transnational circulation and implementation of early twentieth century “child-saving” ideas, such as the playground reform. The analysis is done by cross and close reading a wealth of contemporary texts on playgrounds, such as magazines, newspapers, and archival materials. By tracing the interwoven aspects of the playground movement and the history of Finland, especially the significance of the Civil War of 1918, this article argues that supervised playgrounds were utilised in reconciling the socio-political issues of the newly independent state. peerReviewed

peerReviewed

Perinteisen järjestötoiminnan rinnalle on muodostunut uudenlaista liikehdintää, ei-hierarkkisesti organisoitunutta kansalaistoimintaa. Pohjois-Karjalassa toimiva Kohtuus vaarassa -kansalaisliike on verkosto, joka tavoittelee kulutuskeskeisen ajattelun- ja elämäntavan muutosta. Se järjestää muun muassa seminaareja, keskustelutilaisuuksia ja retkiä. Ryhmä on valtakunnallisen kohtuusliikehdinnän alullepanija. Tarkastelen ryhmää ekososiaalisena sivistäjänä. Tulkinta pohjautuu kestävyystutkijoiden Arto O. Salosen ja Marjatta Bardyn jaotteluun ekososiaalisen sivistyksen piirteistä. Sen pohjalta analysoin seitsemän aktiivin haastatteluja teorialähtöisellä laadullisella analyysilla: hain aineistosta vastuullisuuden, kohtuullisuuden ja ihmistenvälisyyden kuvauksia. Tausta-aineistona ovat liikkeen julkaisut ja osallistuva havainnointi. Tulosten mukaan Kohtuus vaarassa -ryhmässä vastuullisuus ymmärretään laajana, koko elonkehää koskevana huolenpitona. Liikkeen ytimessä oleva kohtuullisuus on kulutuskriittisyyttä, hankkimista tarpeen mukaan. Luonnonvarojen käytön tulee olla kohtuuden rajoissa. Ihmistenvälisyys on keskeistä, ja kasvokkaisia tapaamisia arvostetaan. Kohtuus vaarassa -toimijat välittävät ekososiaalisen sivistyksen sanomaa paitsi luentojen ja muiden yleisötapahtumien avulla myös arkisissa kohtaamisissaan kuten tavatessaan ystäviään.

nonPeerReviewed

This dissertation studies Finnish upper secondary school students’ associational life from the beginning of the1950s through the 1970s. The study focuses on the student generations of that time as well as their memories of participation in local student associations. Through a large body of memory-based sources, this research analyzes how student associations were transformed during the period, and how the student generations can be characterized. Student associations were a traditional form of secondary school students’ spontaneous activity that boosted their sense of community and offered a platform for innovation as well as the execution of important issues. Local student associations were organized under a central organization, The Finnish Union of Secondary School Students, which was an acknowledged representative and political advocate for students. Its influence, both on the lives of students and in Finnish educational policy, have been significant and far-reaching but have gone widely unrecognized. For example, discussions on the history of student radicalism largely neglect school-aged children and their activism. However, during the 1960s, student associations grew into a national-level school student movement and students exemplified socially and politically active, even radical, young people. This research examines students’ peer activity from a temporal perspective. By doing so, this research offers new historical knowledge on the mechanisms of young people’s participation and the formation of a sense of community among them. The research is built on a dialogue between multidisciplinary sources and methods which focus on narrativity and remembering. In addition, the history of the school student movement is perceived through archival sources and newspapers. Personal and subjective memories and narrative interpretations of historical documents are at the core of the research method. Both the premise and the most significant result of this research is the notion that the post-war school student movement can be seen to consist of four student generations. This generational typology is the basis for the argument that the tradition of student associations was, in fact, a sedimentary generational movement: the tradition was passed on, and each student generation embraced the tradition and transformed it into their own. Tiivistelmä Tässä väitöskirjassa tutkitaan oppikoulujen teinikuntien historiaa ja menneiden koululaissukupolvien muistoja ja kokemuksia osallisuudestaan teinikuntien toiminnassa. Väitöskirjassa analysoidaan laajan muistitietoaineiston kautta, miten teinikuntatoiminta muuttui 1950- ja 1970-lukujen välisenä aikana ja millaisia erityispiirteitä näiden vuosikymmenten sisään mahtuvilla teinisukupolvilla oli. Teinikunnat olivat oppikoululaisten omaehtoinen toimintamuoto, joka ylläpiti yhteisöllisyyttä sekä tarjosi mahdollisuuden kokeilla ja toteuttaa yhdessä tärkeitä asioita. Teinikuntien kattojärjestönä toimi Suomen Teiniliitto, josta kasvoi valppaan koululaisnuorison edunvalvoja ja äänekäs poliittinen puolestapuhuja. Teinitoiminnan vaikutukset koululaisten elämään ja suomalaiseen koulutuspolitiikkaan ovat olleet merkittäviä, mutta historiallisena ilmiönä lähes tutkimattomia. Esimerkiksi opiskelijaradikalismin historiassa kouluikäiset nuoret ovat jääneet sivuosaan. Kulttuuriharrastusten varaan rakentuneesta teinitoiminnasta kasvoi 1960-luvun kuluessa yhteiskunnallinen koululaisliike, ja teinikuntalaisista muodostui malliesimerkki yhteiskunnallisesti ja poliittisesti osallistuvista ja aktiivisista, jopa radikaaleista, koululaisista. Tutkimus asettaa koululaisten vertaistoiminnan ajalliseen perspektiiviin ja tuottaa historiallista tutkimustietoa nuorten yhteiskunnallisesta osallistumisesta, vapaa-ajasta ja yhteisöllisyyden muodostumisesta. Väitöstutkimus rakentuu monitieteisten aineistojen väliselle keskustelulle, jossa painopiste on kerronnallisuudessa ja muistamisessa. Teinikuntatoiminnan historiaa rakennetaan myös perinteisten historiantutkimuksen lähdeaineistojen, kuten arkistojen ja sanomalehtien kautta. Tutkimusmenetelmän ytimessä ovat henkilökohtaisten muistojen sekä historian lähdeaineistojen kerronnalliset tulkinnat. Aineistojen vuoropuhelun kautta arvioidaan teinikuntatoiminnan henkilökohtaisia ja laajempia yhteiskunnallisia merkityksiä ja vaikutuksia. Väitöstutkimuksen keskeinen tutkimustulos on sotien jälkeisen teinikuntatoiminnan jakaminen neljään toisistaan eroavaan teinisukupolveen. Neliosaisen sukupolvitypologian pohjalta tutkimuksessa esitetään, että teinikuntatoiminta oli pohjimmiltaan kerrostunut sukupolviliike, jossa teinisukupolvet vuorollaan kokivat teinitoiminnan omakseen ja muovasivat traditiosta oman näköisensä.

Artikkelissa tarkastelen suomalaisen kasvu- ja kulutuskriittisen liikkeen konstruoimaa visiota yhteiskunnallisesta muutoksesta kohti kestävää kulttuuria. Aineistona on Kohtuus Vaarassa- ja degrowth.fi-ryhmien tekstit vuosilta 2008–2013. Analysoin artikkelissa, miten teksteissä muodostetaan subjekteja, jotka heräävät tarpeeseen luoda kestävyyden kulttuuri ja työstävät itsestään eettisen toimijan. Lisäksi tarkastelen tekstejä poliittisina narratiiveina toisenlaisen maailman muodostamisesta. Paikannan ne laajempaan kohtuus- ja degrowth-keskusteluun, jota on tutkittu erilaisina kehyksinä ja skenaarioina. Analysoin artikkelissa liikkeiden esiintuomaa tarvetta muodostaa toiseus. Analysoin aineistoa Foucault’n etiikan teorian viitekehyksessä ja esittelen artikkelissa liikkeiden esiintuomaa tarvetta muodostaa toimijoita, jotka kritisoivat talouskasvunarratiivia ja etsivät ratkaisuja kestävän yhteiskunnan toteuttamiseksi. Liike rakentaa narratiivia ekososiaalisesti sivistyneestä subjektista, joka jatkuvasti työstää itseään ja reflektoi suhdettaan kulutus- ja kasvuyhteiskuntaan tullakseen sille vastustuskykyisemmäksi. Narratiivi ei tarjoa päätepistettä kestävän kehityksen toteuttamiselle, vaan toimii poliittisena utopiana, suunnannäyttäjänä ja kulttuurisena kritiikkinä. Se myös voimaannuttaa subjekteja yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen.

nonPeerReviewed

The #metoo movement reaching academia and Applied Linguistics creates a need for discussion on how we as scholars react to oppressive ideologies and behaviors in our community. However, this is not merely a question of processing cases of sexual harassment and assault. More deeply, we need conversations on who we do and do not know, read, and cite, and how to make our field more epistemologically equitable. This article hopes to elicit comments, reactions, and dialogue. nonPeerReviewed

Degrowth tarkoittaa talouskasvuun kriittisesti suhtautuvaa ajattelua sekä elämäntapaa, joka on sosiaalisesti oikeudenmukaista ja ekologisesti kestävää. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaista degrowth-liikehdintää Suomessa on. Tavoitteeni on tarkastella, millaisia toimijoita Suomen degrowth-aktivistit ovat, mitä degrowth heidän mielestään tarkoittaa ja miten he toimivat kasvukriittistä ajattelua edistääkseen. Pyrin myös selvittämään millaisia degrowth-liikkeen toiminnan ominaispiirteet ovat, miten liike on verkostoitunut ja millaiset tulevaisuuden visiot sillä on. Olen koonnut tutkimusaineistoni haastattelemalla viittä degrowth-liikkeen aktiivista jäsentä eri puolilta Suomea. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina syksyn 2015 ja kevään 2016 aikana. Tutkin liikkeen organisoitumista liiketutkimuksen ja verkostoitumisen näkökulmasta. Aineiston analyysimenetelmänä olen käyttänyt aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimukseni tuloksista voidaan päätellä, että Suomen degrowth-liike on löyhä ja epämuodollinen verkosto, johon kuuluu kohtuusliikkeitä, tutkijaryhmiä, järjestöjä ja erilaisia hankkeita. Liikkeen tavoitteena ei ole järjestäytyä muodollisemmin vaan verkostomainen muoto koetaan voimavarana. Verkoston jäsenet toimivat sekä paikallisesti että valtakunnallisesti ja ovat aktiivisia samantapaisia asioita ajavissa ryhmittymissä. Verkosto on mukana myös kansainvälisessä degrowth-liikkeessä. Degrowth-liike ei ole muodostunut joukkoliikkeeksi. Olen tulkinnut asian niin, että pitkään jatkunut talouskriisi ei ole suosinut talouskasvukriittistä ajattelua. Liike ei myöskään ole järjestänyt suuria kampanjoita tai tapahtumia eikä siksi ole saavuttanut mediajulkisuutta. Degrowth-liike on panostanut pienimuotoisempiin kohtaamisiin. Se on myös perustana solidaarisuustalouskeskustelussa ja uusissa talouden muodoissa.

This study examines animal rights activism in Finland. Since 1995, when the first public acts of animal liberation in Finland took place, animal rights activists have made up one of the most debated Finnish social movements. In this research, I study animal rights activism as a phenomenon and as a form of political action. The study approaches the issue by applying the concepts of political style and cultural othering as analytical tools. The study is empirical and bases its analysis on qualitative methodology, especially content analysis. I interviewed activists in 2000-2002 and again in 2015. I have also done observation at demonstrations as well as some campaign analysis. In the five articles, I analyse activism from various perspectives. In the early days of the movement, animal rights activism was almost invariably seen as a form of terrorism, and the political issues which the activists attempted to raise were not covered in public discussions. The activists were seen as urban youngsters who did not understand what they were doing. The presumed gender and age of the activists were used as narratives to justify their othering. On the basis of this representation, the activists were dismissed as non-serious political actors. In late 2007, animal rights activists managed to get videos and pictures, secretly taken on animal farms, screened on a national television programme. More recently activists have had several media breakthroughs with similar material, collected in what they call ‘investigation campaigns’. These picture and video campaigns have had a professional appearance. The activists have succeeded in changing their political style in a more discursive and strategic direction. As a result, their political agenda has gained much increased visibility. Most often, activists are no longer categorised as dangerous ‘others’. The study shows that the animal rights movement has not given up its original goals, but has become more capable in politicking its agenda to the public. It has also been given more space to communicate its vision. Activists have succeeded in the politicisation process and they are successfully campaigning on animal rights issues.

Vuosien 1996–2007 aikana järjestetyt itsenäisyyspäivän kuokkavierasmielenosoitukset herättivät laajaa julkista keskustelua 2000-luvun alussa. Käsittelen artikkelissa aiheeseen liittyvää julkisuutta ja arvioin sen vaikutuksia itse mielenosoitustapahtuman kannalta. Erottelen kyseisestä julkisuudesta useita diskursiivisia kokonaisuuksia, jotka merkityksellistävät tapahtumaa eri tavoin. Tarkastelen lisäksi kuokkavierasjulkisuuden diskurssien asemissa tapahtuneita muutoksia. Kuvaan, kuinka alun pitäen mielenosoitustapahtumaan hyväksyvästi suhtautuva julkisuus muuntui radikalismin otaksutun kärjestymisen myötä niin, että kuokkavieraat nähtiin ensin uhkaavana, sitten triviaalina ja lopulta institutionaalisesti taltutettuna sekä merkityksensä menettäneenä ilmiönä. Radikalismia kavahtava suomalainen kollektiivisen toiminnan perinne näkyi torjuvassa suhtautumisessa tapahtumaan, mutta yhtä hyvin myös tavoissa, joilla globaalin radikalismin vaikutteet saivat mielenosoituksissa järjestystä ja kurinalaisuutta korostavan ilmiasun. Paikallisessa mittakaavassa radikaalit kansalaistottelemattomuuden muodot, jotka ensin nostivat Kuokkavierasjuhlat julkisuuteen, saivat ennen pitkää osakseen myös niin ankaraa vastustusta, että koko tapahtuma tyhjeni liikevoimastaan. Artikkelissa muodostuu kuva tavoista, joiden avulla suomalaisessa julkisuudessa käsitellään yhteiskunnallista liikehdintää sekä tuottamalla että purkamalla sen oikeutusta.

Tutkimuksessa selvitetään ensinnäkin, kuinka Tampereen Torikokousliike ja Occupy Wall Street -liike pyrkivät vaikuttamaan asioihin julkisuuden kautta. Tämän selvittämisessä oli tärkeätä tutkia aktivistien mediankäyttöä. Toiseksi tutkitaan sitä, minkälainen suomalainen julkinen keskustelu on Tampereen Torikokousliikkeen aktivistien mielestä ja mitä Torikokousliike kertoo suomalaisesta julkisesta keskustelusta. Tutkimuksessa on myös vertaileva ote, koska samalla on tutkittu Occupy Wall Streetin toimintaa. Aihetta on tutkittu haastatteluiden, osallistuvan havainnoinnin, aiemman kirjallisuuden ja liikkeiden tuottamien materiaalien perusteella. Haastattelujen antia on verrattu erityisesti Esa Reunasen ja Auli Harjun teokseen Media iholla (2012). Occupy Wall Streetin osalta havaintojen ja liikkeen tuottamien materiaalin lisäksi olennainen tietolähde on ollut Manuel Castellsin kirja Networks of Outrage and Hope: Social Movements in the Internet Age. Pohjimmiltaan kyseessä on tapaustutkimus, jonka kautta lähestytään julkisen keskustelun luonnetta nykyisessä mediaympäristössä.Tutkimus osoitti, kuinka aktivistit pyrkivät osallistumaan julkiseen keskustelun monenlaisilla keinoilla. Yhtenä ensimmäisenä havaintona oli että sekä Tampereen Torikokousliike että Occupy Wall Street -liike pyrkivät aktiivisesti luomaan julkison, koska heillä oli vaikeuksia tulla kuulluksi valtamediassa käydyssä julkisessa keskustelussa. Torikokousliike ei onnistunut varteenotettavan julkison luomisessa, mutta Occupy-liike onnistui. Syynä tähän oli erot liikkeiden suosiossa sekä erilaiset käytännöt medioiden käyttämisessä. Aktivistien mielestä julkinen keskustelu liikkuu liikaa talouseliitin ehdoilla. Tampereen Torikokousliikkeen tutkiminen paljastaa jo aiemmissa tutkimuksissa esille tulleen asian siitä, että suomalainen julkisuus ei kovin helposti ota huomioon vaihtoehtoisia näkemyksiä. Tampereen Torikokouksen aktivistien näkemykset valtamediasta olivat välillä jopa vihamielisiä. Samalla kuitenkin kaivattiin analyyttisempaa ja kantaaottavampaa journalismia. Tämä kertonee siitä, että journalismi nähdään totuuden ja perusteltujen näkemyksien areenana. Ehkä journalismin pitäisi alkaa hylätä hieman tasapuolisuuden perinnettä ja pyrkiä rohkeammin analysoimaan ajankohtaisia asioita. Tämän tutkimuksen perusteella voi sanoa, että ylipäätään suomalainen julkinen keskustelu kaipaa rohkeammin erilaisia näkemyksiä. Tätä kautta yhteiskunta saa tuoreita ajatuksia ja monet kokevat, että he tulevat kuulluksi. Tämä taas lisää kiinnostusta yhteisten asioiden hoitoon.

Charles de Gaulle, one of the most notable leaders of the French history, rose to power outside democratic processes. When he departed for London in June 1940 to continue the opposition against Germany, de Gaulle was not an elected official nor did he hold a significant governmental post. He was also lacking public support, but nevertheless managed to become the symbol of French resistance and emerge as the leader of post-war France. Years later, he again became the head of his country outside democratic processes, yet history does not question his legitimacy as a leader. This master’s thesis looks into the foundation of de Gaulle’s legitimacy, and attempts to explain why and how he became a legitimate leader. Four elemental themes have been identified to construe de Gaulle’s legitimacy. France’s national identity and the country’s contentious tradition provided a context for the rise of the resistance, and legitimized its actions. The crimes committed by the Vichy government resulted in the loss of its legitimacy which then provided a space for a new legitimate actor to enter the political sphere of the country. The French Resistance and its endorsement of de Gaulle enabled him to absorb some of the movement’s legitimacy, and provided him with the essential support that is necessary for any leader of a movement. Finally, charisma, de Gaulle’s own personality granted him the tools to enforce his vision for France. Together, these four elements explain his legitimacy.

Artikkelissa esitellään ratkaisumalli universaalien ihmisoikeuksien ja eri kulttuureille mielekkäiden elämänmuotojen väliseen jännitteeseen. Esiin nostetaan kolme yhteiselämän rakentamisen kielioppia, jotka perustuvat erilaisiin tapoihin löytää maailmassa toimimiseen tarvittavaa varmuutta. Ensimmäisessä kieliopissa varmuus syntyy erilaisten oikeuttamisen maailmojen avulla, toisessa kieliopissa liberaalissa julkisuudessa toimivien yksilöiden ja kolmannessa kulttuurin yhteisten alueiden herättämien tunnesidosten pohjalta. Jokainen kielioppi luo oman versionsa oikeutettavuudesta. Lopuksi esitetään ehdotus siitä, miten kieliopit ja niiden taustalla olevat sitoutumisen regiimit laajentavat ymmärrystämme yhteisön ulkopuolelle sulkemisesta, vallasta ja sen väärinkäytöstä sekä antavat uusia välineitä analysoida epäoikeudenmukaisuutta kriittisesti. Artikkeli pohjautuu useisiin oikeuttamista ja kulttuuria käsitteleviin kansainvälisiin vertaileviin tutkimuksiin.

Tämän pro gradu-tutkielman tarkoituksena on tarkastella Suomen maailmankauppaliikkeen tavoitteita poliittisesta, kansalaistoimintalähtöisestä näkökulmasta. Maailmankaupat ovat yhdistysten ylläpitämiä reilun kaupan erikoisliikkeitä, joiden kauppakumppaneina on kehitysmaiden pientuottajaryhmiä. Tutkielman aineistona on kuuden Maailmankaupan ja Maailmankauppojen liiton verkkosivustot sekä kuuden eri Maailmankaupan ja Maailmankauppojen liiton edustajan sähköpostihaastattelut. Aineistoa on analysoitu politiikan teorian avulla tarkoituksena ottaa selvää liikkeen määrittelemistä ongelmista, tavoitteista ja ratkaisuehdotuksista niihin. Teoriataustana toimivat Kari Palosen ja Hannah Arendtin politiikan ja poliittisen toiminnan määritelmät sekä kiistelyn politiikan ja poliittisen kulutuksen teoria. Lisäksi tutkielma selvittää, voidaanko maailmankauppaliikettä kutsua kiistelytoimintaa harjoittavaksi yhteiskunnalliseksi liikkeeksi. Maailmankauppaliikkeen tavoitteita olen eritellyt aineistossa toistuvien argumenttien mukaisesti. Tutkielmassa käydään läpi, miten Maailmankaupat määrittelevät itse itsensä verkossa ja haastatteluissa sekä millaiseen positioon liike asettautuu suhteessa muihin reilun kaupan toimijoihin kuten Reilun kaupan edistämisyhdistykseen. Myös maailmankauppaliikkeen asemaa muuttuneessa toimintaympäristössä tarkastellaan eettisen kaupan kentän laajennuttua viimeisen 10–15 vuoden aikana, koska tämä muutos on vaikuttanut myös liikkeen tavoitteisiin. Teoriataustaa vasten tulkittuna näyttää selkeältä, että maailmankauppaliikkeen toiminnassa keskeistä on kulutuksen ja kaupan politisointi. Myytävien tuotteiden politiikka on tuotu näkyväksi, tuotteet on poliittisesti problematisoitu. Liike vaatii kuluttajilta poliittisen arvostelukyvyn käyttöä kulutusvalinnoissaan. Liikkeen pitkäntähtäimen tavoitteena on aineiston mukaan mm. kehitysmaiden tasa-arvoinen asema kansainvälisessä kaupassa, mikä toteutuisi, jos reilusta kaupasta tulisi yleinen käytäntö kaupan alalla. Maailmankauppaliike haluaa näyttää konkreettista esimerkkiä siitä, miten kehitysmaiden köyhyysongelma ratkaistaisiin.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielma käsittelee Sadankomitea-järjestön poliittisen pasifismin, ns. tarkoituksenmukaisuuspasifismin nousua ja tuhoa Suomessa vuosina 1966-1971. Tarkoituksenmukaisuuspasifismin puitteissa haluttiin sanoutua irti väkivallan periaatteellisesta tuomitsemisesta. Tämän sijasta koettiin, että väkivallan mielekkyyttä tulee arvioida seurauseettisin perustein eli sen perusteella, millaisia todennäköisiä seurauksia sodilla on ne kokeville yhteiskunnille. Helsingissä 1963 perustetun Sadankomitean alkutaipaleella suunnattiin huomio modernilla aseteknologialla käydyn sodan (eritoten ydinsodan) tuhoisiin seurauksiin kaikille sodan osapuolille. Näkökulma aseellisiin konflikteihin muuttui oleellisesti 1960-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin ajattelevien nuorten piirissä alettiin entistä voimakkaammin tiedostaa pohjoisen ja etelän välinen elintasokuilu ja sitä ylläpitävät poliittiset ja taloudelliset rakenteet. Vaikka sotien käyminen koettiin mielettömäksi länsimaissa, monet kokivat kehitysmaiden 'vapautusrintamien' käyttämän väkivallan oikeutetuksi, sillä se nähtiin ainoana keinona yhteiskunnan muuttamiseksi Osittain juuri kehitysmaiden poliittisen tilanteen uudenlainen vaarinotto johti monet aseistakieltäytyjät ongelmiin kotimaassa. Suomessa 1959 säädetyn asevelvollisuuslain nojalla kieltäytyminen aseellisesta palveluksesta oli sallittua, mikäli kieltäytyminen perustui vakaviin uskonnollisiin tai siveellisiin omantunnon syihin. Vakaumus tuli todistaa asevelvollisten tutkijakomitealle, joka kuulusteli kieltäytyjiä. Tarkoituksenmukaisuuspasifismista innoituksensa löytäneiden kieltäytymistä ei sen sijaan hyväksytty. Konflikti johti yllytysoikeudenkäynteinä tunnettuun tapahtumasarjaan, jossa syytettyjen penkille joutui henkilöitä, jotka olivat kehottaneet kieltäytyjiä pysymään vakaumuksessaan asevelvollisten tutkijakomitean kielteisestä päätöksestä huolimatta. Yllytysprosessin myötä tilanne muuttui aseistakieltäytymisen osalta selkeästi 1960-1970 -lukujen vaihteessa. Muutamat entiset aseistakieltäytyjät kehottivat kieltäytymisen sijasta asevelvollisia menemään armeijaan propagoimaan varusmiehiä, jotta armeijaa ei voitaisi kriisitilanteessa käyttää sosialismia tavoittelevaa vasemmistoa vastaan. Mielipiteen muutos kuvastaa laajempaa yhteiskunnallista murrosta, jossa 'joukkojen politiikka' oli korvaamassa yksilöllisiä valintoja korostavaa asennoitumista. Tutkimuksessa tuon esille, millä tavalla 1960-luvun alkupuolen optimistista edistysuskoa edustava Sadankomitea selviytyi 1960-luvun lopun ja seuraavan vuosikymmenen alun yhteiskunnallisesta myllerryksestä. Tutkin, miten maailmankuvan murros alkaa globaalin perspektiivin omaksumisesta maailmantilanteeseen. Ensimmäisessä kehitysvaiheessa väkivalta koettiin kehitysmaissa ymmärrettävänä (monien mielestä hyväksyttävänä) johtuen näiden maiden jälkijättöisyydestä ja aseettomien vaikutusmahdollisuuksien puutteesta suhteessa 'edistyneisiin' länsimaihin. Kehityksen toisessa vaiheessa alettiin kokea, että Suomi on kehittyneenä maana mukana kansainvälisessä 'riistossa', jota kautta Suomi liitettiin osaksi kehitysmaita sortavaa järjestelmää. Tästä seurasi, että tilanne kotimaassa alettiin nähdä analogisena kehitysmaille: ainostaan (väistämättä) väkivaltaisen vallankumouksen kautta olosuhteita voitiin muuttaa. Toiseksi selvitän kulttuurista törmäystä, joka syntyi kun maailmankatsomuksellisen käsityksensä perusteella aseista kieltäytyvät kohtasivat asevelvollisten tutkijakomitean, joka hyväksyi ainoastaan 'yksilöeettiset' syyt kieltäytymisen perusteeksi. Tärkeimmän aineiston muodostavat Kansallisarkistosta (KA) löytyvä asevelvollisten tutkijakomitean arkisto ja Sadankomitean omat julkaisut (Sadankomitea-tiedote ja Ydin-lehti).

Tutkimus selvittää, kuinka piraattiliike rakentuu sosiaalisena järjestelmänä. Tarkoituksena on soveltaa systeemiteoriaa internet-pohjaisen liikkeen tarkasteluun. Menetelmänä on luhmannilainen analyyttinen strategia ja sisällönanalyysi. Aineistona on Piraattipuolueen blogi ja Piraattiliiton sivuillaan julkaisemat artikkelit. Tuloksena esitän, miten liike kyseenalaistaa piratismin merkityssisällön, rakentaa sen uusiksi hakkerikulttuurin arvoja muistuttavalla tavalla ja sitten konstruoi itsensä ja yhteiskunnan vapauden, yksityisyyden ja valvonnan teemojen mukaisesti. Liike havainnoi yhteiskunnan ristiriitoja teemojensa mukaan ja yrittää saada ne tulemaan ymmärretyksi ja huomioiduksi yhteiskunnan osajärjestelmissä, samalla edistäen omaa jatkuvuuttaan. Tulokset tukevat teoreettisia käsityksiä konfliktien ja liikkeiden synnystä. Toisaalta voidaan tehdä ero liikkeen itsensä ja sen teemojen jatkuvuuden välille.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Talonvaltausliikehdintä on aktivoitunut Suomessa viimeisen parin vuoden aikana. Talonvaltaukset eivät ole kuitenkaan uusi yhteiskunnallisen toiminnan muoto: niitä tehty Suomessa jo liki kolmenkymmenen vuoden ajan. Tiloja omatoimisesti haltuun ottavia ryhmiä pidetään usein yhteiskunnallisina liikkeinä. Freda 42 -liike toimi asuntopoliittisena talonvaltausliikkeenä vuosina 1986-1988. Tutkin Freda 42 -liikkeen poliittista toimintaa ja millainen talonvaltausliike se oli: mitä tavoitteita liikkeellä oli ja miksi, miten liike ajoi niitä eteenpäin, millä tavoin se kykeni omalla toiminnallaan muokkaamaan poliittista agendaa ja millaisia reaktioita se aiheutti valtakoneistossa (päätöksentekijät, hallinto, media) sekä yhteiskunnassa. Tutkin myös, miten liikkeen vaikutus on mahdollisesti jatkunut varsinaisen toiminnan jo hiivuttua. Freda 42:n toiminta lakkasi noin kahden vuoden jälkeen. Freda 42 onnistui konkreettisesti saamaan paljon julkisuutta poliittisille vaatimuksilleen sekä jossain määrin käyttötarkoituksen muutoksia rakennuksiin ja ainakin tilapäisiä asuntoja ihmisille ympäri Suomea. Freda 42 oli myös osaltaan tekemässä talonvaltausta sosiaalisesti hyväksyttäväksi aktivismin muodoksi Suomessa. Mikäli Freda olisi saanut vallattua itselleen oman tilan tai pysyviä asuntoja kuten Oranssi pari vuotta myöhemmin, siitä olisi voinut kehittyä pitkäikäisempikin liike. Vaikka Fredan omat pitkäaikaiset saavutukset jäivätkin vähäisiksi, merkityksetöntä sen toiminta ei ollut. Freda 42 oli yksi esikuva Suomen pitkäikäisimmän talonvaltausliikkeen, Oranssin, toiminnan käynnistymiselle ja se on sitä kautta vaikuttanut talonvaltauksen käytäntöihin Suomessa. Liikkeen toimijat kokivat Fredan myös saavuttaneen tavoitteitaan varsinkin poliittisen keskustelun herättäjänä. Tutkin Freda 42 -talonvaltausliikettä uusien ja vanhojen yhteiskunnallisten liikkeiden kontekstissa. Tutkin lisäksi, miten talonvaltausten yleistyminen sopii yhteen suomalaisten protestijaksojen kanssa. Käytän pro gradu –tutkielmani keskeisimpänä aineistona Freda 42 –talonvaltausliikkeen itse jälkeensä jättämää ja arkistoimaa aineistoa ja talonvaltausliikkeen taustalla vaikuttaneen Vallankumouksellisen Nuorisoliiton aineistoa. Vallankumouksellinen Nuorisoliitto oli Suomen Demokraattisesta Nuorisoliitosta (SDNL, nyk. Vasemmistonuoret) erotetuista jäsenjärjestöistä muodostettu järjestö, joka toimi vuosina 1986-1990.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielmassa tarkastellaan tanskalaisen Ungdomshuset-liikkeen kansainvälisiä liittolaisia ja sitä, kuinka liike on pyrkinyt hankkimaan liittolaisia kansallisten rajojensa yli. Jagtvej 69 nuorisotalon puolustamisen ja uuden nuorisotalon puolesta taistelemisen ympärille muodostuneen liikkeen tapauksen kautta hahmotetaan yhteiskunnallisten liikkeiden kansainvälistymistä ja solidaarisuutta. Tutkimusongelma tarkentuu kahteen tutkimuskysymykseen: millaista on Ungdomshuset-liikkeen kansainvälinen tuki ja liittolaisuus, ja miten Ungdomshuset-liike on pyrkinyt hankkimaan tukea ja liittolaisia kansallisten rajojen ulkopuolelta. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen teoreettisena viitekehyksenä on keskustelu yhteiskunnallisten liikkeiden verkostoista ja erityisesti liittolaisista. Globaalilla tasolla keskustelu nähdään osana kansalaisyhteiskunnan vahvistumista. Yhteiskunnallisten liikkeiden roolia globalisoituvassa maailmassa pohditaan erityisesti globaalin kansalaisyhteiskunnan käsitteen kautta. Liittolaisuuksien hankkimista koskevaa toista tutkimuskysymystä lähestytään Thomas Olesenin poikkikansallisen (transnational) kehystämisen teorian kautta, joka jakaantuu neljään ulottuvuuteen: globaaliin tietoisuuteen, uusliberalismin epäoikeudenmukaisuuteen, demokratian ylätason kehykseen sekä internetin jokapäiväisiä kokemuksia välittävään vaikutukseen. Tutkielman aineisto on laadullinen ja perustuu Ungdomshuset-liikkeen toimijoiden puolistrukturoituihin haastatteluihin sekä liikkeen itsensä tuottamaan materiaaliin internetissä. Aineistoa on analysoitu teemoittelun ja tyypittelyn kautta. Tutkimuksessa havaitaan, että liikkeen liittolaisuudet perustuvat kahdenlaisiin verkostoihin: internetin sekä henkilökohtaisten kontaktien muodostamiin verkostoihin. Ungdomshuset-liikkeen internet-verkostot jakautuvat aineiston perusteella: 1) internetissä tapahtuvaan tiedotukseen; 2) virallisten kansainvälisten tiedonantojen julkaisemiseen; 3) Myspace-sivustolla tapahtuvaan verkostoitumiseen. Internetin verkostojen kautta raportoidaan paitsi Tanskassa tapahtuvasta toiminnasta, myös ulkomaisesta tukitoiminnasta sekä pyydetään kansainvälistä apua taistelulle. Henkilökohtaisten kontaktien verkostot ovat kuitenkin yhteisöllisyyden kannalta merkittävämpiä. Toimijat liittyvät niiden kautta globaaliin talonvaltauskulttuuriin, joka edistää uusien verkostojen syntymistä ja vahvistaa jo olemassa olevia. Internet helpottaa tiedonvälitystä, mutta toimintaan tarvittavaa sitoutumista ylläpidetään henkilökohtaisten kontaktien kautta. Ungdomshuset-liikkeen poikkikansallinen kehystäminen perustuu paikallisten ongelmien jäsentämiselle osana suurempaa kokonaisuutta. Kööpenhaminan tapahtumat ovat osa globaalia taistelua valtion pakkoa ja vaihtoehtoisuuden tukahduttamista vastaan. Epäoikeudenmukaisuutta kehystetään menetetyn nuorisotalon kautta, jonka kohtalo on osa kaupunkitilojen kapitalistista käyttöönottoa ja vaihtoehtoisuuden tukahduttamista kapitalismin ja uusliberalismin tieltä. Demokratiaa koskeva poikkikansallinen kehystäminen perustuu ajatukselle osallistuvasta ja aktiivisesta yhteiskunnasta, jota vapaat tilat maailmalla edustavat. Kansainvälisesti yhtä merkintää on liikkeen toiminnallinen ulottuvuus. Liikkeen harjoittama vandalismi ja kansalaistottelemattomuus houkuttelevat toimintaan mukaan aktivisteja myös Tanskan rajojen ulkopuolelta. Internetin merkitys jokapäiväisiä kokemuksia välittävänä välineenä näkyy Ungdomshuset-liikkeen kohdalla, mutta yhteisöllisyyttä rakentavat ainekset eivät kuitenkaan ole kovin vahvoja.

Mediassa on puhuttu ensimmäisistä ”kettutyttöiskuista” vuodelta 1995 asti eläintenvapautusiskuista. Turkiseläinten irtilaskeminen ja tarhojen taloudellinen sabotoiminen rikkoi suomalaisen yhteiskunnallisen protestiperinteen. Tekijät ja teot on marginalisoitu rikollisiksi ja rikollisuudeksi ilman, että tekijöiden motiiveja on nostettu suurennuslasin alle. Tutkimuksen puute kyseisestä aiheesta oli motiivi tehdä gradu. Tutkimusongelmana on ”laitonta suoraa toimintaa käyttävien eläinoikeusaktivistien kollektiivinen identiteetti toimintataktiikoiden näkökulmasta”. Tutkimusmetodeina on etnografia ja kriittinen yhteiskuntatutkimus. Aineistona on käytetty vuosina 2001–2004 tehtyjä kahdeksan laittoman suoran toiminnan eläinoikeusaktivistin teemahaastatteluja sekä eläinoikeusliikkeen sisällä tuotettuja julkaisuja ja valtamedian uutisointia. Haastatellut olivat tutkimushetkellä 22–30-vuotiaita työtätekeviä, työttömiä tai opiskelijoita eri puolilta Suomea, Pohjois-Suomea lukuunottamatta. Kuusi heistä on miehiä ja kaksi naisia. Kaikki olivat vegaaneja ja toimivat tai olivat toimineet myös muunlaisessa yhteiskunnallisessa liikehdinnässä kuin eläinoikeusliikkeessä. Haastateltavat pyrkimys oli, että eläimiä kunnioitettaisiin yksilöinä, joilla olisi mahdollisuus lajityypilliseen elämään ja kuolemaan: ihmisten ja eläinten välisten suhteiden tulisi perustua vuorovaikutukseen. Haastatellut toimivat juuri eläinoikeusliikkeessä – vaikka kokivat ihmisoikeudetkin tärkeinä – koska heidän mielestään eläinten olot kaipasivat kaikkein eniten puolestapuhujia ja koska eläimet eivät voi itse puolustaa oikeuksiaan. Esimerkkinsä he ovat saaneet niin yhdysvaltalaisesta kuin englantilaisesta eläinoikeusliikkeestä kuin myös historian vapautusliikkeistä kuten orjien tai keskitysleirien juutalaisten vapauttamisesta. Sisällön lisäksi myös toiminnan muoto oli tärkeä: haastatellut kokivat voivansa konkreettisesti vaikuttaa iskujen kautta. Aineiston aktivistien mielestä eläinoikeusliike tarvitsee niin laillisia kuin laittomiakin keinoja, mutta useissa tapauksissa lailliset keinot koettiin liian tehottomiksi ja hitaiksi. Laki ei tarkoittanut haastatelluille samaa kuin moraali – lain rikkomisella haluttiin muuttaa lakeja ja yhteiskuntaa oikeudenmukaisemmaksi. Iskujen kautta haluttiin konkreettisesti vapauttaa eläinyksilöitä lajista riippuen joko kotihoitoon tai luontoon, aiheuttaa taloudellista vahinkoa eläimiä hyödyntäville tahoille sekä salakuvata eläinten oloja. Turkistarhaiskuissa aktivistit korostivat antavansa eläimille mahdollisuuden vapaaseen elämään. Väkivallan käytössä aineiston aktivistit vetivät rajan ekotaasien käyttöön: väkivalta omaisuutta vastaan oli oikeutettua, mutta ei ihmisiä tai eläimiä kohtaan. Ihmisten uhkailun haastateltavat hyväksyivät, mutta eivät uhkausten toteuttamista. Kolme viidestä haastatellusta ei tuominnut englantilaisia radikaaleimpia eläinoikeustahoja, jotka suuntasivat iskuja ihmisiä kohtaan. Kukaan haastatelluista ei ollut itse valmis käyttämään kyseisenlaisia taktiikoita. Väkivalta ihmisiä kohtaan koettiin strategisesti huonoksi taktiikaksi suomalaisessa yhteiskunnassa.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielma lähestyy 1960-luvun uusvasemmistolaista liikehdintää yksilölliseltä, ideologis-poliittiselta ja kansainväliseltä tasolta. Päälähteenä ovat 1960-luvun uusissa liikkeissä toimineiden uusvasemmistolaisten aktiivien haastattelut. Haastateltavien nimet nousivat esiin Kansan Arkiston ja Työväen Arkiston aikalaismateriaaleista, järjestöjen pöytäkirjoista, lentolehtisistä ja lehtileikkeistä. Haastatellut aktiivit olivat organisoimassa 1960-luvun protesteja keskeisesti liikkeiden ytimessä. Muina lähteinä on käytetty esim. 1960-lukulaisten kirjoittamia elämäkertamuistelmia. Tutkimusaineiston analyysissä käytetään elämäkertatutkimusta ja muistelukerrontametodia. Haastattelujen avulla selvitetään 1960-luvun yhteiskunnallisissa liikkeissä toimineiden keskeisten aktiivien toimintamotiiveja. Miten haastateltavien ajatukset muuttuivat 1960-luvun kuluessa, ja mikä siihen vaikutti? Haastattelujen kautta piirtyy esiin toimijoiden henkilökohtaisten motiivien lisäksi kuva monivivahteisesta 1960-luvun järjestökentästä. Punaisina lankoina tutkimuksessa on kaksi pääteemaa "uusvasemmisto" sekä "sota ja väkivalta". Niiden avulla hahmotetaan toimijoiden aatteellisia motiiveja ja toimintakeinoja. Tutkielmassa pohditaan miten kansainväliset kysymykset heijastuivat suomalaisten liikkeiden keskusteluun. Mitä mahdollisuuksia ne loivat ja mitä raja-aitoja ne synnyttivät? Liikkeiden teoretisoinnin yhteydessä kootaan yhteen eri tutkijoiden näkökulmia 1960-luvun liikehdinnästä ja verrataan niitä suomalaiseen 1960-luvun liikehdintään. Tutkielman yksi johtopäätös oli, että uusien liikkeiden synty ja niiden kehittyminen 1960-luvulla näyttää liittyneen keskeisesti yhteiskunnalliseen ja poliittiseen murrokseen. 1960-lukulaisen uusvasemmistolaisen liikkeen synty pohjasi sodan jälkeen syntyneisiin suuriin ikäluokkiin, koulutuksen laajentumiseen ja taloudelliseen muutokseen kohti teollisuusyhteiskuntaa. Vanhan Suomen oikeistolainen ja konservatiivinen ilmapiiri murentui: vanhan hegemonian haastamisen henki näkyi haastateltavien toiminnassa läpi 1960-luvun. 1960-luvun liikkeille vuosikymmenen loppuun asti oli tyypillistä, että raja-aidat järjestöjen välillä olivat matalat. Uusvasemmistolaiset olivat oppineet toimimaan yhdessä. Monet 1960-luvun alkupuolen toimijoista olivat löytäneet toisensa yliopiston kuppilaparlamentissa keskustelemassa elokuvista tai vasemmistolaisista ajatussuunnista. Miksi sitten raja-aidat alkoivat kasvaa 1960-luvun lopulla? Miksi taistolaisuus nousi hallitsevaksi voimaksi 1970-luvun alkupuolella? Aineiston pohjalta 1960-luvun liikehdinnän kulminaatiopisteeksi näyttää muodostuvan vuosi 1968 ja etenkin Prahan miehitys. Uusvasemmistolaiset, jotka olivat jo vuosia pohtineet vaihtoehtoa Neuvostoliiton ja lännen välille, tuomitsivat miehityksen. Puolestaan niille nuorille, jotka olivat politisoituneet vasta 1960-luvun lopulla Vietnamin sodan myötä, ei pasifistinen ajattelu ollut yhtä lailla selkärangassa. Aineiston perusteella näyttää, että taistolaisen liikkeen nousussa vuoden 1968 jälkeen oli kyse tavallaan uudesta sukupolvesta, joka politisoitui omanlaisekseen 1970-luvun liikehdinnässä, ja jonka yhdeksi kulmakiveksi muodostui sanoutuminen irti 60-lukulaisten ”virheellistä” kannoista, kuten Tshekkoslovakian miehityksen tuomitsemisesta. Vanhan vasemmiston herääminen talviuniltaan vei tilaa uusvasemmistolaiselta liikkeeltä. Radikaaleimmat 1960-luvun uusvasemmistolaiset tunsivat olonsa yksinäiseksi, kun liike oli kadonnut heidän ympäriltään. Aiemmin heidän keskeinen asemansa aktivistiverkostoissa oli antanut merkittävän roolin niin liikkeen ideologisessa keskustelussa kuin myös toiminnallisen linjan määrittelyssä.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Eristetään Etelä-Afrikka –kampanja (EELAK) niminen kansalaisjärjestö toimi apartheidin vastaisen toiminnan kattojärjestönä Suomessa 1983-1992. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT oli EELAK:n merkittävin jäsenjärjestö, joka aloitti vuonna 1985 käytännössä Suomen ja Etelä-Afrikan välisen kaupan lopettaneen kuljetusboikotin. Tutkimuksessa selvitetään EELAK:n ja AKT:n roolijakoa boikotin ja siihen liittyneen painostustoiminnan aikana sekä EELAK:n merkitystä Suomen Etelä-Afrikkaan kohdistuneessa ulkopolitiikassa tapahtuneeseen muutokseen. Lisäksi tutkitaan EELAK:n ja apartheidin vastaisen toiminnan sopivuutta uuden politiikan teorioiden sekä liiketutkimuksen tarjoamaan viitekehykseen. Tutkimuksessa pääasiallisina lähteinä olivat Kansan Arkistossa sijaitsevat EELAK:n jälkeensä jättämät asiakirjat, lehtileikkeet, tiedotteet ja julkaistu kirjallisuus, Ulkoasiainministeriön Ulkopoliittisia lausuntoja ja asiakirjoja –julkaisut vuosilta 1985-1991 ja valtiopäivien pöytä- ja asiakirjat vuosilta 1985-1992. Näiden lisäksi tärkeimmät kirjallisuuslähteet olivat Tapio Bergholmin Kovaa peliä kuljetusalalla III, Timo-Erkki Heinon Politics on Paper -Finland’s South Africa Policy 1945-91, Pekka Peltolan ja Iina Soirin Finland and National Liberation in South Africa sekä Jari Luodon Ulkopolitiikka ja Ihmisoikeudet –Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan murroskausi 1985-1995. Tutkimus osoitti EELAK:n protestitoiminnan olleen tiivistä yhteistyötä AKT:n kanssa. EELAK levittyi laajalle yhteiskuntaan ja sillä oli kannattajia sekä kansaliaisjärjestöissä, ammattiyhdistysliitoissa, luterilaisessa kirkossa että eduskunnassa ja sen toiminta sisälsi sekä uuden politiikan että uusien liikkeiden muodot. EELAK ajoi samanaikaisesti esimerkiksi sekä Etelä-Afrikan vastaisten lakien säätämistä Suomen eduskuntaa ja hallitusta painostamalla että järjesti mielenosoituksia ja keräyksiä vapausliikkeiden ja apartheidin uhrien tukemiseksi. Tutkimuksen aikana selvisi, että uudet poliittisen vaikuttamisen muodot ja uusien liikkeiden vaikuttamisen muodot ovat lähes täysin yhteneväiset vaikka uudesta politiikasta ja uusista liikkeistä puhuttaessa tarkoitetaan täysin eri aikakausia. Tutkimuksen myötä esitetään, että oikeudenmukaisempaa olisi puhua vaihtoehtoisista vaikuttamisen muodoista, jotka kattaisivat alleen uuden politiikan ja uusien liikkeiden toimintarepertuaarin. EELAK:n voidaan esittää olevan yhteiskunnallinen liike, joka oli 1960-luvulla heränneen apartheidin vastaisen liikkeen toinen herääminen. Boikotoinnin ymmärtäminen sen laajan käsitteen mukaisesti kattaa alleen myös kuluttajaboikotoinnista eroavat boikotoinnin muodot ja samalla siihen voi ymmärtää liittyvän muitakin painostuskeinoja. AKT:n kuljetusboikotin lisäksi Etelä-Afrikan boikotin nimellä on hyväksyttävää puhua kaikesta Etelä-Afrikan eristystä ajavasta toiminnasta.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Pro gradu -tutkielmani tarkastelee uskontoon perustuvaa poliittista toimintaa Sambiassa. Työn keskeisenä tavoitteena on analysoida niitä tekijöitä, joiden avulla voidaan selittää kirkollisten organisaatioiden vahvaa roolia Sambian politiikassa, sekä tarkastellla niiden poliittisen osallistumisen seurauksia. Erityisenä tutkimuskohteena on katolinen kirkko, sillä sen organisatoriset ominaisuudet ja resurssien mittavuus sekä perinteet yhteiskunnallisessa ja poliittisessa osallistumisessa tekevät siitä erityisen yhteiskunnallisen - uskontoon perustuvan - toimijan. Kirkkojen, naisliikkeen ja lakimiesyhdistyksen "Oasis Forum" -liittoumaa käsitellään erityisenä tapauksena, joka ilmentää kirkkojen strategioita sekä muuttuvia poliittisia mahdollisuusrakenteita, jotka luovat edellytykset niiden toiminnalle. Tutkimuksen viitekehyksenä on yhteiskunnallisten liikkeiden teoria, sillä se tarjoaa välineitä arvioida tekijöitä, jotka toisaalta edistävät ja toisaalta rajoittavat uskonnollisten organisaatioiden toimijuutta ja mobilisaatiota poliittisissa prosesseissa. Tutkielmassa hyödynnetään erityisesti poliittisten mahdollisuusrakenteiden analyysiä. Myös kulttuuriset ja materiaaliset resurssit ovat keskeisiä selittäjiä tutkittaessa niitä vaikuttimia, keinoja sekä ulkoisia rakenteellisia tekijöitä, jotka edistävät katolisen kirkon osallistumista politiikkaan Sambiassa. Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että uskonnollisten instituutioiden rooli politiikassa on kehittynyt sovittelevasta välittäjä-roolista aktiiviseen vastakkainasetteluun. Kirkot ovat historiallisesti toimineet katalysaattoreina yhteiskunnallisille muutoksille. Tätä poliittista osallistumista on lisääntyvästi alkanut leimaamaan katolisen ja protestanttisten sekä evankelisten kirkkojen välinen (strateginen) yhteistyö. Tutkielmassa osoitetaan, miten katolinen kirkko voi menestyksellä käyttää uskontoa ja erityisesti kirkon "sosiaalista oppia" politiikan välineenä, sekä miten poliittinen toimijuus keskittyy esimerkiksi sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä käsittelevään, kansalaisjärjestön tavoin toimivaan kirkon yksikköön. Kirkot muuttavat toiminnallaan sitä, miten politiikka käsitteenä ymmärretään Sambiassa. Sambiassa poliittiset mahdollisuusrakenteet tukevat uskonnollisten instituutioiden osallistumista julkiseen keskusteluun ja politiikkaan. Pro gradu -tutkielmassa käytettiin laadullisia menetelmiä ja aineistonkeruu suoritettiin pääasiallisesti Lusakassa, Sambiassa. Keskeisenä aineistonkeruumenetelmänä toimi puolistrukturoitu haastattelu, ja sitä täydensivät arkistomateriaalin ja lehtileikkeiden keruu sekä havainnointi.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan kansalaisliikkeen kautta tapahtuvaa osallistumista kunnallisen tason politiikan määrittelyyn Helsingissä. Pro kuntapalvelut -liikkeen toiminnan katsotaan edustavan kuntalaisten esittämää kritiikkiä sekä peruspalveluihin kohdistuvia määrärahaleikkauksia että New public management -ajattelun kunnallishallinnolle asettamia muutospaineita kohtaan. Tutkimus rajautuu ajallisesti syksyn 2003 ja vuoden 2004 tapahtumiin. Vakiintuneen edustuksellisen demokratian rinnalle nousseet uudet kansalaisosallistumisen muodot ovat tärkeä tutkimuskohde sen vuoksi, että ihmisten kiinnostus puolueiden kautta vaikuttamiseen ja äänestämiseen on laskenut voimakkaasti viime vuosikymmeninä  erityisesti kunnallistasolla. Tukimuksen aineistona toimii kahdeksalle Pro kuntapalvelut -liikkeen toimijalle tehdyt teemahaastattelut ja kolmen tutkimuskohteen kannalta keskeisimmän lautakunnan puheenjohtajan tai jäsenen haastattelut. Tutkimuksen tarkoituksena on haastatteluaineiston laadullisen analyysin avulla selvittää, miten Pro kuntapalvelut -liike on tuonut vaatimuksensa peruspalveluiden turvaamisesta ja leikkausten perumisesta Helsingin kaupungin päättäjien tietoon. Aineiston analyysin kautta muodostetaan myös arvioita toiminnan onnistumisesta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu yhteiskunnallisia liikkeitä koskevasta tutkimuksesta ja kunnallisesta päätöksenteosta New public managementin kontekstissa. Näkökulma New public managment -viitekehyksen suhteen on kriittinen, ja työn teoreettisessa osuudessa pyritään kokoamaan yhteen hajanaista NPM-kriittistä keskustelua. Tutkimuksen päätuloksena on, että kansalaisliikkeiden kautta tapahtuvaa osallistumista sinänsä pidetään tärkeänä uuden tiedon tuottamisena ja päätöksenteon monipuolistajana, mutta Pro kuntapalvelut -liikkeen toimintaan suhtautuminen on ollut hyvin kahtalaista. Toisaalta liikkeen toiminnalla koettiin olleen vaikutusta, mutta toisaalta taas liikkeen toimintaa kritisoitiin. Pro kuntapalvelut -liikkeen keskeisimmät toimintamuodot ovat olleet vastainformaation tuottaminen ja erilaiset yhteydenotot päätöksentekijöihin. Vaikka liikkeiden toimintaa sinänsä pidetään tärkeänä, analyysin perusteella voidaan sanoa, että Pro kuntapalvelut -liikkeen vaatimusten kanavoituminen osaksi päätöksentekoa on ollut ongelmallista eikä keskusteluyhteyttä Helsingin kaupungin luottamusmiesten ja virkamiesten kanssa ole ollut helppo muodostaa. Syynä tälle voi tutkimuksen mukaan pitää liikkeen ärtymystä herättänyttä toimintatapaa, mutta myös osallistumismekanismien puuttumista ja Helsingin kaupungin johdon haluttomuutta keskustella liikkeen toimijoiden kanssa.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielman aihe on suomalainen vihreä liike keskittyen liikkeen läpimurtovuosiin 1970-luvun lopulta lähtien; aikaan jolloin liike ei ollut vielä poliittisesti organisoitunut, mutta jolloin ympäristöstä tuli tärkeä yhteiskunnallinen ja sosiaalinen teema. Vaikuttavin yksittäinen tapahtuma ympäristöteeman yhteiskunnalliseen läpimurtoon oli Koijärvi-liike vuonna 1979, jota voidaan kutsua vihreän liikkeen laukaisevaksi tapahtumaksi. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella vihreää liikettä sukupolven näkökulmasta sekä valottaa vihreän liikkeen alkumetrejä aktiivisten toimijoiden näkökulmasta. Lähtökohtana tutkimukselle on Karl Mannheimin sukupolviteoria. Teorian keskeisimmät käsitteet ovat kolme sukupolven tasoa: sukupolviasema, aktuaalinen sukupolvi ja sukupolviyksikkö. Sukupolviasema muodostuu yhteiskunnalliseksi ajan hengen sekä aikalaisten yhteisten elämysten ja kokemusten pohjalta. Oleellisista yhteiskunnallisista murroksista muodostuu tietyn ikäpolven keskeisiä, merkityksellisiä kokemuksia, jotka muokkaavat yksilöiden elämää. Kun sukupolviasema aktivoituu, liittyy oman aikakautensa ja yhteiskuntansa sosiaalisiin liikkeisiin, se muuttuu mobilisoituneeksi, aktuaaliseksi sukupolveksi. Aktuaalinen sukupolvi jakautuu osiin, sukupolviyksiköihin. Kehittyvä sukupolviyksikkö koostuu pienistä ryhmistä, jotka vuorovaikutuksessa kehittelevät yksikön yhteisiä ideoita syvemmälle. Yksiköllä on myös ydinryhmä, joka tuo kaikkein oleellisimmat ideat ja käsitykset laajemmalle ryhmälle edelleen työstettäviksi ja kehiteltäviksi. Sukupolven diskursiivinen ulottuvuus sekä sukupolvitietoisuus ovat olennainen osa sukupolvien identiteetin muodostumista. Sukupolvet tulkitsevat ja arvottavat teemoja sosiaalisissa tilanteissa. Taustalla vaikuttavat kollektiiviset kokemukset, jotka heijastuvat diskursseihin. Tutkielmani aineistona on vihreän liikkeen ydinryhmään kuuluneiden ja keskeisten toimijoiden haastatteluja sekä pienlehdet Komposti ja Suomi vuosilta 1979-1982, jotta myös aikalaiskonteksti tulisi mukaan analyysiin. Aineistosta nousseita keskeisimpiä teemoja ovat suora toiminta, byrokratian vastustaminen sekä retoriikan ja toiminnan välinen suhde. Myös politiikan ja vihreän liikkeen suhde, parlamentaarisuus sekä Koijärvi olivat keskeisiä aiheita. Lisäksi etenkin ydinvoima oli tärkeä teema vihreän liikkeen sukupolvelle. 1970-luvun lopulla voimistunut vihreä liike oli uudenlainen ympäristöliike, sillä sen tavoitteena oli ekologisen ulottuvuuden sisällyttäminen yhteiskunnan kaikille tasoille sekä laajempi elämäntavan muutos, jossa ympäristö olisi erityisesti huomioitu. Yhteiskunnassa ja yliopistossa vallinnut poliittinen ilmapiiri ja pysähtyneisyyden aika koettiin ahdistavana kautena, johon haluttiin käänteentekevä muutos. Koijärven kansalaistottelemattomuus sai huomiota yhteiskunnassa ja yhdisti nuoria aktiiveja. Yhteiset päämäärät ja ideat loivat liikkeessä yhteenkuuluvuuden tunteen, joka ilmeni sukupolvikokemuksen artikulaatiossa sekä suoraan että peitellymmin, kuten me-retoriikan muodossa. Vihreän liikkeen kehitys ei ollut suoraviivaista Koijärveltä puolueeksi vaan sisälsi jo alkuvuosina monia ristiriitoja koskien organisoitumisen muotoa. Alkuaikoina liike oli kuitenkin suhteellisen yhtenäinen, kollektiivinen muurinsärkijä-porukka, joka halusi ympäristön keskeiseksi osaksi yhteiskuntaa ja elämäntapaa.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkimuksessa tarkastellaan Göteborgissa ja Genovassa kesällä 2001 mellakoiksi riistäytyneiden globalisaatiokriittisten mielenosoitusten uutisointia suomalaisessa sanomalehdistössä. Sen ensisijaisena tavoitteena on selvittää, miten suomalainen valtamedia kuvasi, selitti ja jäsensi globalisaatiokriittistä protestia ilmiönä ja kuinka aktivisteja asemoitiin uutisissa yhteiskunnallisina toimijoina. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien ja Iltalehden aihetta käsittelevästä uutisoinnista. Työn analyyttinen jäsennys perustuu kehysanalyysin ja positioning-teorian tarjoamien metodologisten työkalujen yhdistelyyn. Huomio kohdentuu ensinnäkin siihen, millaisia tulkinnallisia kehyksiä protestin uutisoinnissa käytettiin. Toiseksi työssä pureudutaan subjektiposition käsitteen avulla siihen, millaisia merkityskamppailuja aktivistien määrittelystä käytiin ja millaisia identiteetin rakennusaineita näille kunkin tulkintakehyksen sisällä tarjottiin. Näihin kysymyksiin saatujen vastausten pohjalta edetään tarkastelemaan sitä, miten protestiliike asetettiin osaksi länsimaista yhteisöä ja millaisia strategioita median valitsemat jäsennystavat tarjosivat yhteiskunnallisen epäsovun selittämiseksi. Tutkimus nojautuu siihen konstruktionistiseen käsitykseen, ettei media ainoastaan heijasta ulkoista todellisuutta, vaan myös osallistuu aktiivisesti siihen merkityksellistämisprosessiin, jossa yhteistä todellisuuttamme tuotetaan. Työn teoreettisen viitekehyksen kannalta keskeisimmät käsitteet liittyvät valtaan ja ideologiaan sekä yhteiskunnalliseen jaotteluun ’meihin’ ja ’muihin’. Lisäksi työn taustoittavassa osassa perehdytään yhteiskunnallisia liikkeitä sekä näiden ja median suhdetta luotaavaan tutkimuskirjallisuuteen. Työn motivoinnin kannalta keskeinen havainto on viime vuosien yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa vahvistunut käsitys siitä, että yhteiskunnan yleinen medioituminen on tehnyt niin kansalaisliikkeistä kuin kaikista muistakin toimijoista entistä riippuvaisempia tiedotusvälineiden tarjoamasta julkisuustilasta poliittisen toiminnan areenana. Työn taustajäsennykseksi tehdyn määrällisen sisällönerittelyn perusteella aktivistit näyttävät pääsevän uutisissa verrattain usein ääneen. Aineiston laadullinen analyysi kuitenkin osoittaa, että pelkkä julkisuuteen pääseminen ei sinällään vielä takaa mitään. Kehysanalyysin valossa aktivistien omat vaikutusmahdollisuudet tilanteen määrittelyyn ja tätä kautta keskustelun kulkuun näyttävätkin jäävän vähäisiksi. Näille tarjotut subjektipositiot taas mahdollistavat harvoin uskottavan poliittisen kritiikin esittämistä. Leimallista uutisoinnille on protestikäyttäytymisen selittäminen itsetarkoituksellisena toimintana, jonka motiiveja tulkitaan aktivistien henkilökohtaisten ominaisuuksien avulla. Empiirisen aineiston analyysi vahvistaa osaltaan aiemmissa tutkimuksissa tehtyä havaintoa siitä, että medialla on taipumus tarjota puoluepoliittisen järjestelmän ulkopuolelta vaikuttamaan pyrkiville kansalaistoimijoille monessa mielessä ’toisen’ roolia. Samalla media osallistuu konsensuksen rakentamiseen ja tuottaa osaltaan jakoa legitiimiin yhteiskuntaan ja sen ulkopuolelle suljettaviin toimijoihin.

Pirita Juppi tutki väitöskirjassaan eläinoikeusliikkeen suomalaisessa sanomalehdistössä saamaa julkisuutta. This study explores the media coverage of the Finnish animal rights movement. The focus is on the contesting representations constructed in various discourses by various participants of newspaper texts. The data consists of 1204 news and other journalistic items collected from nine Finnish national and regional newspapers between 1995 and 2000. The study draws on different disciplines, such as media studies, sociology and political science. The methodological approach combines quantitative and qualitative methods within the framework of critical discourse analysis. The quantitative content analysis shows that several participants have participated in defining the animal rights movement. Police officials are the predominant definer of the movement. Other prominent participants are animal rights activist themselves, fur farmers and the juridical system. Journalists also have a very significant role in defining and representing the movement, not only in editorial items, but also in news texts.Using discourse analysis seven discourses constructing differing representations of animal rights movement could be distinguished. Demonizing, trivializing and criminalizing discourses were predominant, whereas patronizing, legitimizing, exoticizing and politicizing discourses were relatively uncommon. Therefore the movement was most of the time stigmatized as a threat to society, as vandalism or as criminality.The discursive struggle resulted in an intense and emotional mass-mediated social reaction, which can be interpreted as a moral panic. To counter the symbolic threat posed by the radical movement the boundaries and the moral order of the community were reinforced symbolically by defining activists as “others”, opposed to “us”, or legitimate society.