Search

Algorithms are a ubiquitous part of organizations as they enable, guide, and restrict organizing at the level of everyday interactions. This essay focuses on algorithms and organizing by reviewing the literature on algorithms in organizations, examining the viewpoint of relationality and relational agency on algorithms and organizing, exploring the properties of algorithms, and concluding what these mean from an organizational communication viewpoint. Algorithms need data to be collected. The data are always biased, and algorithms exclude everything that is not in their code. They define what is seen as important. Their operating principles are opaque, and they are political due to human interference. Algorithms are not just used. Rather, they are co-actors in organizing. We argue that algorithms demand rethinking communication in the communicative constitution of organizations and call for more empirical research emphasizing the properties of algorithms, the relationality of algorithms, and the temporality of the materialization of algorithms.

Studies of material objects in the field of memory studies have followed diverse epistemological and disciplinary trajectories, but their shared characteristic has been the questioning of philosophical assumptions concerning human relations with inanimate things and lower-level organic objects, such as plants, within the Aristotelian hierarchy of beings. Rather than accept at face value their categorizations as passive or deficient in comparison to the human subject, critical scholarship has reformulated the place and role of nonhuman entities in culture. This essay examines the nexus of materiality and memory in the work of the French philosopher and art historian Georges Didi-Huberman, with the focus on the questions of mnemonic affordance of things and plants. The essay proposes that Didi-Huberman’s project can be approached from the perspective of “undoing” the key binaries of Western historiography of art and material culture: surface/depth, exteriority/interiority, visibility/invisibility, and malleability/rigidity. Focusing on imaginal representations of memory objects in Didi-Huberman’s two essays Bark and Being a Skull, the essay situates these texts within the context of his philosophical reading of Aby Warburg’s iconology, and argues that Didi-Huberman’s undoing of the binaries that have traditionally structured thinking about materiality and memory could be productively approached as a philosophical project of transvaluating surface.

On kiinnostavaa pohtia, miten voimme kasvatuksella edesauttaa kehystämään materiaalisia kokemuksia osaksi kasvua. Tässä yhteydessä kasvu ei ole riippuvaista ihmiskeskeisistä määreistä tai taidoista, vaan siinä näkyy lasten omalakisen eloisan erityisyydet ja erityiseksi tekeminen. Nämä erityisyydet ovat itsessään aistillisia tapahtumia, jotka voivat avata tietä pois antroposentrisestä maailmakuvasta. Pienten lasten kasvatuksen näkökulmasta erityiseksi tekemisessä ”erityinen” määrittynee joksikin tärkeäksi, merkitykselliseksi ja kiinnostavaksi, minkä parissa, äärellä tai kanssa lapsi haluaa olla ja valita viettää aikaa, tunnustella ja kokea. Tämä edellyttää kuitenkin eloisan ymmärtämistä kietoutumisina ja kehkeytymisinä materian kanssa tapahtumissa, jotka ovat jopa toistuvuudessaankin dynaamisia, muuntuvia ja suhteisia eivätkä aina ihmisten halujen ja tarpeiden ohjaamia., It is intriguing to consider how we can support the framing of material experiences as an element of growth through education. Growth in this context is not based on human-centered qualities or abilities but rather takes into account the observations of children's unique, vivid specialties and the means of making them special. These specialties are sensory experiences, which can help us move away from an anthropocentric worldview. From the perspective of education, ”special” is defined as something essential, meaningful and interesting that a child wants to be around, near, or with, and chooses to spend time with, feel, and experience. However, this calls for a concept of the vivid as entwining and emerging with matter in events that, despite repetition, are dynamic, changeable, and relational, and are not always motivated by human aspirations and needs.

Artikkelissa hahmotellaan materiaalitajun käsitettä kuluttajien ja materiaalien välisenä, tilanteisena, aktiivisena ja vastavuoroisena suhteena. Tavoitteena on luoda uutta ymmärrystä kuluttajien materiaalisuhteista osana kestävää kulutusta. Käsitteellisesti materiaalitaju rakentuu suhteessa lukutaidoista käytävään keskusteluun ja sen kritiikkiin. Ammentamalla teoreettisia vaikutteita uusmaterialismista ja pragmatismista, materiaalitajun käsite korostaa materiaalisuhteiden tilanteista, vuorovaikutteista, kehkeytyvää ja jännitteistä luonnetta. Lisäksi materiaalitaju rakentaa ymmärrystä siitä, miten kuluttajat luovasti oppivat ja muuttavat tapojaan olla vuorovaikutuksessa materiaalien kanssa. Materiaalitaju tuo kestävän kulutuksen tutkimuksen keskusteluun aiempaa vahvemmin ajatuksen materiaalien aktiivisista toimijuuksista sekä materiaalisuhteiden monenlaisista yhteenliitännöistä kuluttajien arjessa. Artikkelissa määrittelemme materiaalitajun käsitteen neljän ulottuvuuden (tilanteisuus, ajallisuus, eloisuus, kehollisuus) kautta, joihin kytkien hahmottelemme neljä kestävyyteen liittyvää empiiristä esimerkkiä pyrkimyksenämme luoda pohjaa materiaalitajun soveltamiselle jatkossa., The article outlines the concept of material sense as an active and situational relationship between consumers and materials. The aim is to create new understanding of consumers' relations with materials as part of sustainable consumption. On the conceptual level, material sense is built upon the discussions and critique of literacy. Through drawing theoretical influences from pragmatism and neo-materialism, the concept of material sense emphasises the momentary, relational, open-ended, and lively nature of interrelationships with materials. In addition, material sense builds an understanding of how consumers creatively learn and change their ways of interacting with materials. The concept of material sense introduces into sustainable consumption research more strongly than before the idea of active agencies of materials and a wide range of interfaces between material relationships in the daily life of consumers. In the article, we define material sense through four dimensions (situationality, temporality, liveliness, corporeality), in relation to which we outline four sustainability related empirical examples as a foundation for applied research in the future.

Työelämään ja organisaatioihin ovat viime vuosina vaikuttaneet monet eri muutokset. Yksi voimakkaimmista muutoksista koskee sitä, missä töitä tehdään eli työnteon tiloja. Tutkimuksissa on tarkasteltu muun muassa tilojen roolia ihmisten välisen vuorovaikutuksen edistämisessä, työntekijöiden oppimisen tukemisessa sekä inklusiivisuuden ja monimuotoisuuden vahvistamisessa. Viime aikoina huomiota on kiinnitetty erityisesti siihen, miten tilat vaikuttavat ihmisten toimijuuteen eli kykyyn ja mahdollisuuksiin toimia tai vaikuttaa erilaisiin työhön liittyviin tilanteisiin. Tässä puheenvuorossa keskityn siihen, miten tilojen ja ihmistoimijuuden välistä suhdetta voidaan tutkia niin kutsutusta sosiomateriaalisesta näkökulmasta erityisesti organisaatioiden ja muuttuvan työelämän kontekstissa. Esitän, että parempi ymmärrys tilojen vaikutuksesta ihmistoimijuuden muotoutumiseen on keskeinen osa tasa-arvoisemman, oikeudenmukaisemman ja sosiaalisesti kestävämmän työelämän rakentamista tilanteessa, jossa lähes kaikki yhteiskunnan tilat voidaan nähdä mahdollisina tietotyön tiloina.

”Väri ja historia” -teemanumeron artikkelien kirjoittajat lähestyvät väriä taloushistorian, maisematutkimuksen, valokuvahistorian ja taiteentutkimuksen näkökulmista. Artikkelien yhdistävänä juonteena on materiaalisuuden huomioiminen. Värit ovat tiettyihin materiaaleihin, väriaineisiin ja objekteihin kiinnittyneitä, mutta ne ovat materiaalisia myös siinä mielessä, että värit ovat sosiaalisiin käytäntöihin ja materiaalisiin toimijoihin kytkeytyneitä. Artikkelien yhteisenä lähtökohtana on myös ajatus värien historiallisuudesta. Tavat tuottaa ja käyttää värejä muuttuvat ajassa, ja niin muuttuvat myös tavat tulkita värien merkityksiä ja jopa havaita ja käsitteellistää värejä.

peerReviewed

Along with other cultural organizations, newspapers, through waves of digital disruption, have become subject to a dominant narrative of crisis. But newspapers have long participated in change. A constructivist approach, qualified by consideration of media materiality, draws attention to diverse but essential processes of innovation around them. We see a contraflow of migration from digital to print, opening up a shared media space; bonding strategies are bringing multimedia to ink on paper, while bridging via boundary objects such as QR (Quick Response) codes are connecting the two. Among other initiatives, development of automation of news production and experiments with transparency are further evidence of an active embrace of change by newspapers that calls into question the discourse on their demise. This analysis inductively develops a nuanced account of the role of the newspaper as an object and as an institution. It suggests a hybrid, multifaceted, enduring presence of print in the complex media ecology of the future. peerReviewed

Studies framing “belonging” as a key focus and a central concept of research have increased significantly in the 2000s. This article explores the dimensions of belonging as a scholarly concept. The investigation is based on a qualitative content analysis of articles published in academic journals covering a large number of different disciplines. The article poses and answers the following research questions: How is belonging understood and used in contemporary research? What added value does the concept bring to scholarly discussions? In the analysis, five topoi of conceptualizing belonging – spatiality, intersectionality, multiplicity, materiality, and non-belonging – were identified. After introducing the topoi, the article explores their cross-cutting dimensions, such as the emphasis on the political, emotional, and affective dimensions of belonging, and discusses key observations made from the data, such as the substantial proportion of research on minorities and “vulnerable” people. The analysis of the data suggests that by choosing to use the concept of belonging, scholars seek to emphasize the fluid, unfixed, and processual nature of diverse social and spatial attachments.

peerReviewed

peerReviewed

peerReviewed

Edvard Munch (1864-1944) ja Axel Gallén (Akseli Gallen-Kallela) (1865-1931) tutustuivat toisiinsa Berliinissä vuonna 1895, jolloin he pitivät yhteisnäyttelyn Ugo Barroccio -taidegalleriassa. Yhteisnäyttelyssä taiteilijat esittelivät muun muassa omat versionsa madonna-aiheesta. Gallénin materiaalikuvauksessaan yksityiskohtainen ja vertauskuvallisuudessaan renessanssihenkiseksikin luonnehdittu, äitiyden onnea henkivä Madonna-teos sisältää runsaasti visuaalisia viitteitä Vienan Karjalaan, suomalaisen kansallismytologian alkulähteille. Taiteilija oli tehnyt häämatkansa Vienan Karjalaan pari vuotta ennen teoksensa valmistumista ja kuvasi teoksessaan vaimonsa Maryn ja tyttärensä Impi Marjatan. Munchin tummasävyisempi, erotiikan ja kuoleman säikeitä yhdistävä Madonna-maalaus puolestaan kytkeytyy pohjoismaisen mytologian sijasta eteläeurooppalaiseen madonnakuvastoon, symbolistiseen kirjallisuuteen ja darwinistiseen materialismiin. Charles Darwin (1809-1882) julkaisi pääteoksensa Lajien synty vuonna 1859, mutta Munch innostui evoluutioteoriasta erityisesti Ernst Haeckelin (1834-1919) monistisen ajattelun kautta. Vaikka madonnateema on eri aikakausina ja eri taidesuuntausten yhteydessä saanut moninaisia ilmenemismuotoja, muuntui madonnakuva radikaalisti maallisemmaksi juuri 1800-luvun lopun symbolismin yhteydessä, muun muassa Charles Baudelairen (1821-1867) lyriikassa ja Munchin taiteessa. Artikkelissa tarkastelen Gallénin ja Munchin madonna-aiheista avautuvia näkökulmia 1800-luvun lopun käsityksiin materiaalisuudesta. peerReviewed

peerReviewed