Search

Kirja arvio Tuomas Räsäsen ja Nora Schuurmanin teoksesta Kanssakulkijat – Monilajisten kohtaamisten jäljillä. Kustantaja Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki, 2020. (402 s.)

Kesytettyjä eläimiä turvaamaan on luotu lainsäädäntöä ja erilaisia sopimuksia, mutta keskustelu on viime vuosien aikana kääntynyt myös kohti luonnonvaraisia eläimiä. Mitä tulisi ajatella eläinten kärsimyksestä luonnossa? Tämän artikkelin tarkoituksena on esitellä luonnonvaraisten eläinten kärsimyksen etiikasta käytävää keskustelua.

Tässä tutkielmassa tarkastelen toisiin ihmisiin, muihin lajeihin ja ympäristöön kohdistuvaan empatiaan kasvattamista 1.–6. luokkien oppikirjoissa. Lähestyn aineistoa sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta suhtautuen siihen osana kasvatuksen todellisuuden rakentumista. Analyysimenetelmänä tutkielmassa toimii diskurssianalyysi, jonka avulla kielen sosiaalisia merkityksiä saadaan nostettua esille tunnistamalla kielenkäytössä esiintyviä puhetapoja. Tutkielman tavoitteena on tuoda näkyväksi niitä kielenkäytön tapoja, joilla luodaan merkityksiä puheen kohteena oleville asioille ja tarkastella niiden merkitystä todellisuuden rakentumisessa. Empatiakyky on joustava, opeteltavissa oleva taito, joka kuuluu osana prososiaalisen käyttäytymisen kokonaisuuteen. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (POPS 2014) empatiakasvatukseen viittaavaa sisältöä, kuten ohjaamista tunnetaitoihin ja toisen näkökulman huomioimiseen, löytyy useiden oppiaineiden sisällöistä. Tämän tutkielman aineisto muodostuu elämänkatsomustiedon, historian, uskonnon, yhteiskuntaopin ja ympäristöopin oppiaineiden oppikirjoista ja -materiaaleista, jotka ovat tällä hetkellä käytössä olevan opetussuunnitelman mukaisia. Tutkielman aineistosta nousi esille neljä empatiaan kasvattamisen kannalta merkityksellistä diskurssia. Hyvän diskurssi rakentaa prososiaalisesta käyttäytymisestä kuvaa hyvän ihmisen ominaisuutena. Hyvä ihminen on toiselle hyvä kaveri: auttaa, lohduttaa, kannustaa ja on empaattinen. Hyvyyteen kuuluu myös myötätunnon ja auttamishalun kohdistuminen maantieteellisesti kauempana asuviin avun tarpeessa oleviin ihmisiin. Vaikuttamisen ja vastuun diskurssilla korostetaan jokaisen mahdollisuuksia ja velvollisuuksia olla mukana suojelemassa ympäristöä ja tehdä arjessa ympäristön kannalta parempia valintoja. Diskurssi tuottaa oppilaista käsitystä aktiivisina ja vastuuntuntoisina toimijoina. Vaikuttamiskeinoja käsittelevään puheeseen ei oteta mukaan ruoantuotannon ympäristövaikutuksia. Eriarvoistamisen diskurssi jakautuu eläintuotannon normaalistamisen diskurssiin ja huolenpidon diskurssiin. Normaalistamisen diskurssi rakentaa karjataloudesta kuvaa arkipäiväisenä, kyseenalaistamattomana ruoantuotannon menetelmänä ja jättää eläimet objektin rooliin. Huolenpidon diskurssissa arvostava ja välittävä puhe kohdistuu lemmikkieläimiin ja uhanalaisiin eläimiin. Historiallisen havainnoitsijan diskurssissa rakennetaan menneisyyden ihmisistä kuvaa tapahtumien ja elämänkulun sivustaseuraajina.

Eläinten hyödyntäminen ihmisten hyvinvoinnin tukena on kasvattanut viime vuosikymmeninä suosiotaan. Eläinavusteiset interventiot sekä ammattilaisten että vapaaehtoisten toteuttamina ovat saaneet yhä enemmän näkyvyyttä mediassa, ja alustavat tutkimustulokset puhuvat merkittävien hyvinvointihyötyjen puolesta. Koira on edelleen selvästi yleisin terapiaeläin, ja sosiaalisena, ihmiseen kontaktia ottavana eläimenä sillä onkin paljon annettavaa vuorovaikutussuhteen osapuolena. Terapiakoira ei työskentele itsenäisesti, vaan sen työparina toimii aina ihminen, koiran ohjaaja. Koiran ja ohjaajan välinen kaksisuuntainen vuorovaikutus on keskeinen elementti eläinavusteisissa interventioissa. Tähän vuorovaikutukseen ja sitä kautta eläinavusteisten interventioiden onnistumiseen vaikuttavat suuresti ohjaajan käsitykset koirasta. Onko koira ärsykkeisiin passiivisesti reagoiva olento vai kenties mielellinen toimija, jolla on omanlaisensa persoona? Tässä sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielmassa tutkin sitä, millaisten teemojen kautta koiran mieli ja minuus nousevat esille terapiakoirien ohjaajien kirjoituksissa. Itse keräämäni aineisto muodostuu kolmestatoista tekstistä. Vastaajat olen rekrytoinut Facebookin kautta. He edustavat erilaisia ammattimaisia ja vapaaehtoisia eläinavusteisuuden muotoja. Metodina toimii teema-analyysi. Lähestymistapani on teorialähtöinen, ja teemoittelua ohjaa Leslie Irvinen teoria koiran ydinminuudesta. Irvinen teoria kumpuaa symbolisen interaktionismin modernisoiduista tulkinnoista, joissa myös eläin nähdään kykenevänä mielelliseen vuorovaikutukseen, vaikkei sillä ole valmiuksia käyttää kieltä. Myös mielen tekemisen käsite on keskeisessä roolissa. Tulkitsen analyysissani minuuden osa-alueista kirjoittamisen mielen tekemiseksi koiralle. Analyysini pääteemat ovat ydinminuuden teorian mukaiset toimijuus, koherenssi, affektiivisuus sekä elämänhistoriallinen muisti. Pääteemojen sisältä olen muodostanut tarkempia, mahdollisesti juuri eläinavusteisille interventioille tyypillisiä alateemoja, joiden kautta tulkitsen terapiakoirien ohjaajien tekevän koiran mieltä ja minuutta. Koherenssi näyttäytyi tekstimuotoisessa aineistossani muiden pääteemojen taustalla olevana perusedellytyksenä sille, että koirasta voidaan kirjoittaa mielellisenä toimijana. Koiran toimijuuden ja affektiivisuuden merkitys näytti korostuvan eläinavusteisten interventioiden kontekstissa, mutta myös elämänhistoriallisen muistin kautta jäsennettiin koiran mieltä ja minuutta. Keskeiseen rooliin muodostamissani alateemoissa nousivat erityisesti ihmisen ja koiran välinen kaksisuuntainen vuorovaikutussuhde, koiran hyvinvointi ja soveltuvuus eläinavusteisiin interventioihin sekä koiran erityisyys vuorovaikutuskumppanina. Koirasta kirjoitettiin aktiivisesti vuorovaikutukseen osallistuvana toimijana, jolla on persoonalliset tavat tuntea ja osoittaa tunteita sekä kyky muistaa merkitykselliset ihmiset ja tapahtumat.

Artikkeli käsittelee kotimaisessa kirjallisuudessa toistuvaa piirrettä kuvata ihmislapsia toislajisina eläiminä. Artikkeli pohtii eläinkuvausten lukemisen mahdollisuuksia neljässä, keskenään erilaisessa 2000-luvulla julkaistussa teoksessa. Anu Silfverbergin esseekokoelmaaÄitikortti – kirjoituksia lisääntymisestä(2013), Rosa Meriläisen ja Simo Frangénin päiväkirjamuotoista teosta Nollasta ykköseksi(2007) sekä Pauliina Rauhalan romaania Taivaslaulu(2013) ja Riina Katajavuoren romaania Lahjat(2004) yhdistää niissä toistuva ihmisvauvojen ja -lasten kuvaaminen monenlaisina eläiminä, susista silkkiuikkuihin ja kolibreista sammakoihin. Perinteinen representaatiokeskeinen tulkintakehys tarjoaa eläinkuvausten lukemiselle selkeän kehikon, joka kuitenkin saattaa jättää eläinkuvauksissa olennaisen ihmiskäsityksen haurauden lukematta keskittyessään toislajisiin eläimiin kuvaajan ja kuvattavan eron symboleina. Posthumanistinen, toislajisten eläinten materiaalisuuteen ja vaikuttavuuteen keskittyvä lukemisen metodi ei myöskään sovellu eläinkuvausten lukemiseen, sillä teoksissa ei todella kuvata konkreettisia, toislajisia eläimiä. Artikkelissa esitetään, että ihmislasten kuvaaminen eläiminä on merkityksellistä tehdessään näkyväksi ihmisyyteen ja sen kriteereihin sisältyvää haurautta ja ongelmallisuutta. Lasten kuvaaminen toislajisina eläiminä on teoksissa keino käsitellä hämmennystä, jonka vauvojen ja lasten ihmisyys ja lajius heistä kirjoittavissa ihmisissä aiheuttavat.

Ihmisten ja eläinten risteymät eli hybridit olivat yleinen ja taidehistoriassa laajasti tutkittu keskiaikaisen kuvakulttuurin osa. Oppineen magian alalajin kuvamagian lähteissä esiintyvästä monipuolisesta eläin- ja hybridiaiheistosta ei ole kuitenkaan tehty systemaattista kuvahistoriallista tutkimusta, eikä tätä aineistoa ole suhteutettu muihin keskiajan eläinkuvastoihin. Tämä luonteeltaan taustoittava artikkeli tarkastelee hybridien – ihmisen ja eläimen tai eri eläinten tai tarueläinten risteymähahmojen – kuvatyyppejä ja esiintyvyyttä latinankielisissä kuvamagian lähteissä vuosina 1100–1500. Aineisto koostuu manuaaleista, joissa esitellään maagissävytteisten kuvatalismaanien valmistusta tai käyttöä. Tulosten valossa hybridit olivat suhteellisen harvinainen joskaan eivät täysin marginaalinen ilmiö kuvamagiassa. Niitä esiintyy noin viidenneksessä kuvamagian teksteistä. Tyypillisesti 10–20% näiden teosten kuvatyypeistä on hybridejä. Tutkimuksen mukaan kuvamagian hybridit poikkeavat muiden kuvaperinteiden hybrideistä sekä ikonografisesti (edustaen eri kuvatyyppejä) että merkityksiltään, joista kristilliselle hybriditulkinnalle ominainen moralisoiva dimensio puuttuu. peerReviewed

In this article, I argue that Porphyry’s conception of justice in On abstinence is remarkable for several reasons. While I agree with Fay Edwards that Porphyry does not assume the moral status of animals to depend on their rationality, I argue that Porphyry’s claim is not based on any form of the assumption that animals deserve moral consideration only if they share some relevant property with human beings. Contrary to Edwards, I argue that this is not because justice is irrelevant to animals in On abstinence 3. Rather, extending abstinence from causing harm to humans to apply also to non-human animals and plants is a constitutive element in the higher forms of justice that Porphyry requires of philosophers. peerReviewed

Ihmisen suhde eläimeen on puhuttanut aina; koko ihmisyyden määritelmäkin perustuu pitkälti erolle eläimiin verrattuna. Eläinsuhde ei myöskään ole rakentunut tyhjästä, vaan siihen vaikuttavat erilaiset historialliset prosessit. Tutkielmani tarkoitus on selvittää, kuinka 1800-1900-lukujen vaihteen modernistuvassa Suomessa pohdittiin ja luotiin ihmisen ja eläimen suhdetta. Kysyn tutkielmassani ensinnäkin sitä, millaista suhdetta ihmisen ja eri eläinlajien välille rakennettiin, sekä sitä, kuinka eläinsuhde ja kansansivistys liitettiin yhteen ja millaisia eri näkemyksiä ”sivistyksen” sisällöstä esitettiin: millainen oli sivistyneen suomalaisen suhde eläimiin? Lähdeaineistona olen käyttänyt kahta aikakauslehteä, jotka käsittelivät eläimiä ja ihmisen suhdetta niihin. Eläinsuojelus: Suomen eläinsuojelusyhdistysten aikakauskirja alkoi ilmestyä vuonna 1894 (ensimmäiset kaksi vuotta lehti ilmestyi nimellä Oikeutta kaikille) ja oli tuolloin ainoa suomenkielinen, aikuislukijoille suunnattu eläinsuojelulehti. Luonnon Ystävä: yleistajuinen luonnontieteellinen aikakauslehti alkoi ilmestyä vuonna 1897, ja oli myös aikanaan alansa ainoa suomenkielinen aikakauslehti. Olen käynyt molemmista lehdistä läpi yhdeksän vuosikerran jokaisen lehden, Eläinsuojeluksesta vuodet 1894–1902 ja Luonnon Ystävästä 1897–1905. Tutkielma osoittaa, että eläinten jako ihmislähtöisesti vahingollisiin ja hyödyllisiin oli 1800-1900-luvun vaihteen Suomessa relevantti. Molemmissa tarkastelemissani lehdissä pidettiin suurimmaksi osaksi itsestään selvänä, että eläimiä tuli tarkastella ihmisen tarpeista käsin. Eläimiä arvotettiin sen mukaan, aiheutuiko niistä ihmiselle hyötyä tai vahinkoa, ja vahingollisia eläimiä saatettiin kuvailla esimerkiksi julmiksi, kun taas hyötyeläimet, varsinkin kotieläimet, esitettiin muita jalompina ja kehittyneempinä. Tämä vastaa kyseiselle ajalle tyypillistä eläinkäsitystä niin suomalaisen kuin brittiläisenkin tutkimuskirjallisuuden mukaan. Etenkin Eläinsuojeluksessa esitettiin kuitenkin myös ihmiskeskeisyyden haastavia näkemyksiä. Eläinsuojeluksessa ihmisen täyttä valtaa yli eläinten haastettiin lähinnä kristinuskon perusteella. Isoa-Britanniaa koskevan tutkimuksen mukaan kristillisten argumenttien käyttö eläinsuojelun perusteena oli yleistä myös siellä, joten Eläinsuojeluksen näkemykset olivat aikanaan tyypillisiä. Eläinsuojelus kirjoitti myös eläinten oikeuksista, mikä oli 1800-luvun kontekstissa merkittävää, mutta ei poikkeuksellista. Eläinten oikeudet sisälsivät Eläinsuojeluksen mukaan oikeuden mahdollisimman hyvään elämään ja kivuttomaan kuolemaan. Luonnon Ystävä ei kirjoittanut eläinten oikeuksista, mutta esitti muutaman kerran, että vahingollisinakin pidettyjä lajeja tulisi luonnontieteellisen mielenkiinnon vuoksi säilyttää täyden hävittämisen sijaan. Näkemys siitä, että lajeilla oli arvoa ihmiselle aiheutuvasta hyödystä tai vahingosta huolimatta, oli siis jo olemassa. Molemmat lehdet osallistuivat myös käynnissä olleeseen keskusteluun siitä, mitä sivistys oli ja miten eläimiin piti suhtautua, edistivät olemassa olevia näkemyksiä ja muokkasivat niitä edelleen. Lehdissä pyrittiin yhdistämään eläinsuojelu ja luonnontiede kansan sivistymiseen, joka oli 1800-luvun lopun julkisessa keskustelussa keskeinen tavoite. Erityisesti lasten ja maalaisten nähtiin tarvitsevan sivistystä, ja oikeanlainen luonto- ja eläinsuhde esitettiin molemmissa lehdissä sivistyneelle yksilölle ja kansalle tärkeänä. Lehdissä esitetyt käsitykset sivistyksestä erosivat kuitenkin toisistaan siinä, pidettiinkö sivistyksen mittarina tunnetta vai tietoa. Eläinsuojelus korosti myötätunnon ja säälin harjoittamista eläinten avulla, Luonnon Ystävä taas eläinten tutkimista ja niitä koskevaa tietoa sekä metsästysurheilua keinona tutustua luontoon ja eläimiin.

The purpose of this research was to develop a hypothetical model for the well-being of adolescent girls in Northern Finland. The participants were young girls between the ages of 13 and 16 living in the province of Lapland. In the first phase, data which was collected through girls’ writings (n=117), described well-being and issues promoting and hindering it. In the second phase, girls were interviewed (n=19) about the meaning of seasonal changes, nature and animals relative to well-being. In the last phase three focus group interviews (n=17) were held. Based on the results of three phases, a hypothetical model was created of the wellbeing of adolescent girls in Northern Finland. The materials were analyzed by inductive content analysis. Based on the results of the first phase, well-being for the girls meant health as a resource, beneficial lifestyle, positive life course experiences, and favourable social relationships. Well-being was promoted by beneficial lifestyles, encouraging feelings, favorable social relationships and a pleasant state of being. Instead, well-being was hindered by factors that impaired health, negative personal feelings, conflicts in social relationships, and undesirable external factors. According to the results of the second phase, the participatory involvement with environment was formed from adaptation to seasonal changes, restorative nature and empowering interactivity with animals. In the third phase, natural environment that provides meaningful stimulus, winter which expresses participative and confrontational meanings and seasonal variations binding experiences was identified. The hypothetical model of well-being of adolescent girls in Northern Finland includes five dimensions, which were (1) health as an enabler, (2) the significance of social relationships, (3) acclimatization to the environments variation, (4) a harmonious connection with nature, and (5) a balanced experience of life. This research brings new knowledge of what the meanings of well-being represent for girls in the northern environment of Finland. The results can be utilized to promote the well-being of adolescent girls in a broad and multiprofessional way in nursing care. Information can also be used in social and healthcare education and in prioritizing resources for preventative actions leading to adolescents’ well-being. Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää hypoteettinen malli pohjoissuomalaisten nuorten tyttöjen hyvinvoinnista. Tutkimukseen osallistujat olivat 13–16-vuotiaita Lapin maakunnassa asuvia nuoria tyttöjä. Ensimmäisessä vaiheessa tyttöjen kirjoitusten (n=117) avulla kuvattiin hyvinvointia ja sitä edistäviä ja ehkäiseviä tekijöitä. Toisessa vaiheessa tyttöjä (n=19) haastateltiin vuodenaikojen vaihteluiden, luonnon ja eläinten merkityksestä hyvinvoinnille. Viimeisessä vaiheessa toteutettiin fokusryhmähaastattelut (n=17). Näiden kolmen vaiheen tulosten perusteella muodostettiin hypoteettinen malli pohjoissuomalaisten nuorten tyttöjen hyvinvoinnista. Aineistot analysoitiin induktiivisella sisällön analyysillä. Ensimmäisen vaiheen tulosten mukaan hyvinvointi tarkoitti tytöille terveyttä voimavarana, suotuisia elintapoja, myönteistä kokemusta elämästä ja positiivisia sosiaalisia suhteita. Hyvinvointia edistivät myönteiset elämäntavat, rohkaisevat tuntemukset, suosiolliset sosiaaliset suhteet ja miellyttävät olotilat. Hyvinvointia estivät terveyttä heikentävät tekijät, omakohtaiset kielteiset tuntemukset, ristiriidat sosiaalisissa suhteissa ja epämieluisat ulkoiset asiat. Toisen vaiheen tulosten mukaan ympäristön osallistava vaikutus muodostui sopeutumisesta vuodenaikojen vaihteluihin, eheyttävästä luonnosta ja voimaannuttavasta vuorovaikutuksesta eläinten kanssa. Kolmannen vaiheen tulokset muodostuivat osallistavasta ja haastavasta talvesta, merkityksellisiä aistikokemuksia tarjoavasta luonnosta ja vuodenaikojen vaihteluiden sitovuudesta. Näiden vaiheiden perusteella muodostettu hypoteettinen malli pohjoissuomalaisten nuorten tyttöjen hyvinvoinnista sisälsi viisi ulottuvuutta kuvaavaa käsitettä, jotka olivat (1) terveys mahdollistajana, (2) sosiaalisten suhteiden merkityksellisyys, (3) mukautuminen elinympäristön muutoksiin, (4) harmonisoiva luontoyhteys ja (5) tasapainoinen kokemuksellisuus elämästä. Tämä tutkimus tuo uutta tietoa siitä, mitä hyvinvointi tarkoittaa pohjoisen toimintaympäristön tytöillä. Tuloksia voidaan hyödyntää laaja-alaisesti ja moniammatillisesti hoitotyössä, jossa edistetään nuorten tyttöjen hyvinvointia. Tietoa voidaan hyödyntää myös sosiaali- ja terveydenhuoltoalan koulutuksessa ja priorisoitaessa resursseja sellaiseen toimintaan, joka ennaltaehkäisee nuorten huonovointisuutta.

nonPeerReviewed

Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia suden uskonnollista merkitystä antiikin Roomassa sekä tuoda esille suden ja Rooman välisen erityissuhteen taustoja. Keskeisinä tutkimuskysymyksinäni on selvittää, missä määrin roomalaisten ja lähikansojen susiin liittyvissä kulteissa oli yhteisiä rakennetekijöitä, mikä oli suden merkitys roomalaisille enne-eläimenä sekä välttelivätkö roomalaiset susiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tutkimukseni perustuu klassillisen filologian metodiin eli kielellisten dokumenttien kriittiseen tarkasteluun historiallisessa ja kulttuurisessa kontekstissaan. Osoitan tutkimuksessani, ettei suden uskonnollinen erityisasema rajoittunut antiikin Italiassa pelkästään roomalaisiin. Esitän hypoteesin, että roomalaisten, faliskien ja etruskien parista tunnettujen, suteen liittyvien uskonnollisten arvostusten taustalla voisi olla Tiberin laakson alueella esihistoriallisena aikana harjoitettu suden palvonta. Myös roomalaisen kulttuuripiirin arkielämässä ja -käytännöissä voi nähdä merkkejä suden poikkeuksellisesta asemasta. Kaupunkialueilla nähdyt sudet tulkittiin antiikin Roomassa enteiksi. Susi oli ainoa nisäkäs, joka oli roomalaisille merkityksellinen enne-eläin. Roomalaiset eivät näytä käyttäneen susia amfiteattereiden metsästysnäytöksissä eivätkä aktiivisesti metsästäneen niitä. He pyrkivät välttämään väkivaltaa susia kohtaan muulloinkin, jos se vain oli mahdollista. Syynä väkivallan kartteluun on mielestäni pidettävä suden antiikin Roomassa nauttimaa uskonnollista erityisasemaa.

nonPeerReviewed

Suden ja ihmisen kohtaamisissa tulee näkyväksi ihmisen ja luonnon välinen käsitteellinen jako, jossa luonto ja kulttuuri erotetaan toisistaan omiksi erillisiksi todellisuuden piireikseen, ja ihminen nähdään subjektina ja ei-inhimillinen luonto objektina. Ihmisen ja suden suhde on ikkuna, jonka kautta avautuu koko laajempi ihmisen ja ei-inhimillisen luonnon suhde. Suden kannan elpyminen Suomessa ja susien palaaminen takaisin alueille, joilla susia ei ole ollut vuosiin tai vuosikymmeniin, on herättänyt keskustelua suden kannan säätelystä sekä nostanut esiin ristiriitoja eri intressiryhmien välillä. Keskustelu susista on kärjistynyttä ja suhtautuminen susiin sävyltään negatiivista ja ongelmakeskeistä. Tutkin pro gradu -työssäni susiuutisoinnin valokuvia kolmessa sanomalehdessä suden kannanhoidollisen metsästyksen kokeilun ajalta ja kokeilua ympäröivältä ajalta vuosina 2014–2016. Tutkin työssäni sitä, keitä kuvien toimijat ovat, millaista kuvien toiminta on, millaisiin ympäristöihin kuvat sijoittuvat, ja millaisia luontoja ja kulttuureja kuvat rakentavat. Pohdin, kuinka susiuutisoinnin valokuvat suhteutuvat laajempaan teoreettiseen keskusteluun ei-inhimillisen luonnon ja inhimillisen kulttuurin ja ihmisen ja muiden eläinten välisistä suhteista. Tutkimuksen näkökulma on poikkitieteellinen. Aineiston perusteella susiuutisoinnin valokuvat näyttävät toisintavan käsitystä sudesta puhtaaseen luontoon, erämaahan kuuluvana eläimenä. Sudet kuitenkin myös rikkovat kuvissa luonnon ja kulttuurin rajaa monin tavoin. Sudessa median tuottamat representaatiot, luonto, kulttuuri ja politiikka kietoutuvat yhteen tavalla, joka tekee niiden erottamisen toisistaan mahdottomaksi. Susiin liitettyjen negatiivisten merkitysten murtuminen näkyy myös susiuutisoinnin valokuvissa. Moninaisemmat suden esittämisen tavat mediassa voisivat auttaa uusien merkitysten syntyä, joissa ihminen ja luonto nähdään osana samaa kokonaisuutta.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen suomalaisen maatalousväestön suhdetta kotieläimiin 1800-luvun puolivälistä aina 1900-luvun alkuun. Tutkin, miten maaseudun tilallis- ja torppariväki arvotti kotieläimiä päivittäisessä elämässään. Sen lisäksi selvitän, miten kotieläimiä arvotettiin yhteiskunnallisessa keskustelussa ja minkälaisia merkityksiä kotieläimille muodostui, kun karjatalous kehittyi. Lähdeaineistona olen käyttänyt kolmea eri aikalaislehteä sekä haastatteluja. Julkisen keskustelun vastapainona on muistitieto ja sen henkilökohtaisuus. Olen jakanut käsittelyluvut temaattisesti ruokintaan, terveyteen, jalostukseen ja arvottamisen tapoihin. Tutkielmani alussa esittelen teoreettista keskustelua eläinten historiaan ja eläimelliseen käänteeseen liittyen. Näkökulman laajentaminen eläimiin on vaatinut eläinten toimijuuden tunnistamista ja pohdintaa siitä, miten historiallisia eläimiä tutkitaan ihmiskeskeisestä aineistosta. Eläinten toimijuuden avulla jäsennetään, tutkitaan ja tehdään eläimiä näkyväksi osaksi menneisyyden tapahtumia ja moniäänisyyttä. Karjatalouden kehitys määritteli eläimiä uudella tavalla ja eläinten perustavanlaatuisista tarpeista oli huolehdittava, mikäli mieli saada tuottoa. Laadukkaampi ruokinta, eläinlääkinnän parantuminen sekä tuottavan karjan jalostaminen olivat maatalouslehtien huolenaiheita, ja jokainen osa-alue kehittyi 1800-luvun lopulla. Paikallisia eroja oli paljon eikä muutos ollut äkkinäistä – esimerkiksi talviruokinnan ongelmat olivat läsnä vielä 1900-luvun koittaessa, syrjäseudulle oli vaikea saada eläinlääkäriä ja jalostustyö oli kärsinyt suunnitelmallisuuden puutteesta. Maatalouslehtien esittämät ideat taloudellisesta menestyksestä eivät vielä kohdanneet ihmisten arkista todellisuutta 1800-luvun lopulla. Haastatteluissa konkretisoituivat eläinten kanssa eletyt elämät haasteineen ja moninaisine tapahtumineen. Maatalouslehtien kirjoitukset käsittelivät eläimiä massoina, mutta haastatteluissa eläimistä tuli yksilöitä. Käytännön toiminta oli ihmisten ja eläinten toimijuuden yhteensovittamista. Maatalouslehtien neuvot pohjautuivat eläinten kanssa koettuihin onnistumisiin ja epäonnistumisiin, jotka ohjasivat ihmistä. Esimerkiksi ruokinnan laadun paraneminen vaati ihmistoiminnan merkittävää muutosta, mutta ihmiset eivät olleet ainoita muutoksen kokeneita toimijoita. Eläimille riittävä ruuansaanti oli fyysistä ja henkistä hyvinvointia edistänyt tekijä. Maatalouden muutokset olivat eläinten kanssa elettyjä ja eläinten kokemia muutoksia. Koska maatalouden kehittyminen asetti eläimille enemmän vaatimuksia, eläinten ominaisuuksien hallinta kasvoi. Parempi ruokinta tuli näkyä maidontuotannon kasvuna, ei lihomisena. Sattumanvarainen lisääntyminen ei ollut toivottavaa, vaan jälkeläisten laatuun haluttiin kiinnittää enemmän huomiota. Nautaroduilla oli merkitystä. Alkuperäinen, Suomen oloihin sopeutunut maatiaiskarja sai rinnalleen tanskalaisen ayrshirerodun, jonka menestyminen edellytti laadukasta ruokintaa ja edistynyttä karjanhoitoa. Eläimet huomioiva maataloushistoria osoittaa, että suhde eläimiin oli moninainen ja eläinten tarpeita sekä olemassaolon merkitystä määriteltiin jatkuvasti uudestaan. Eläimet herättivät ajatuksia, toiveita, tunteita, ja ohjasivat käytännön toimintaa. Taloudellisten arvojen rinnalla oli käsityksiä eläimistä yksilöinä. Etenkin eläimiä käsittelevien ihmisten oletettiin tuntevan omat eläimensä hyvin, ja se oli yksi keino parempaan taloudelliseen hyvinvointiin.

Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina huomattava osa suomalaislapsista joutui sopeutumaan erilaisiin elämänmuutoksiin ja kotioloissa koettaviin vaikeuksiin. Artikkelissani käsittelen keinoja, joilla vaikeissa oloissa eläneet lapset pyrkivät pitämään yllä sekä turvallisuudentunnettaan että voimavarojaan. Turvattomien tilanteiden ennakointi ja valppaana olo muodostui lasten keskeiseksi käyttäytymisen malliksi. Valppauden jatkuva ylläpito kuitenkin kuormitti lapsia. Muistitietoaineiston perusteella rauhaa rauhattomuuteen haettiin osaltaan luonnosta ja eläimistä – lasten hiljaisista kuuntelijoista., After WWII, a high number of Finnish children faced a heightened risk of experiencing a difficult childhood. Roughly one-fourth of Finnish children aged 15 or less had already experienced one or more major (and sometimes overlapping) life changes during the war—e.g., evacuations abroad or the loss of a parent. The ending of the war introduced a new adjustment challenge: Family members had to cope with problems related to family reunifications and soldier-to-civilian transitions. Parents’ preoccupation with their own worries, war-related psychological problems, and clearing the land on newly established farms increased the risk of inadequate parenting. This article investigates the meaning of nature and animals to children experiencing adversities in their rural home environments. Children often adopt a vigilance stance that helps them prepare and anticipate moments of unsafety. The maintenance of vigilance and alertness, however, taxes their resources. Still, many rural children are able to find restoration and peace in nature and from human-animal relationships. Nature and human-animal relationships are one the factors that promote the wellbeing and resilience of children.

Esipuhe, 5 1. Luonto ja yhteiskunta – ympäristösosiologian lähtökohdat, Jarno Valkonen & Kimmo Saaristo, 7 2. Ympäristösosiologinen luonto, Jarno Valkonen, 29 3. Sosiologisia lähestymistapoja yhteiskunnan ympäristösuhteeseen, Marja Ylönen & Tapio Litmanen, 51 4.Tieto, tiede ja asiantuntijuus, Marja Ylönen, 83 5. Ympäristökonfliktit, Jarno Valkonen & Kimmo Saaristo, 101 6. Eläimet – luonnon ja yhteiskunnan rajoilla, Salla Tuomivaara, 115 7. Ympäristö, talous ja kulutus, Jarno Valkonen & Tapio Litmanen, 143 8. Riski ympäristösosiologian käsitteenä, Tapio Litmanen, 167 9. Teknologinen modernisaatio ja ympäristösosiologia, Tapio Litmanen, 183 10. Ympäristösosiologian haaste, Jarno Valkonen, 197 Kirjoittajat, 215 Kirjallisuus, 216 Asiahakemisto, 247 Henkilöhakemisto, 255

Lajintuntemustaidot ovat osa biologian alan asiantuntijuutta ja ne auttavat ymmärtämään syvemmin mm. luonnon monimuotoisuutta, kestävän kehityksen periaatteita sekä syy-seuraus-suhteita ympäristössä. Valitettavasti useiden tutkimusten tulokset osoittavat, että lajintuntemustaidot ovat heikentyneet lasten, nuorten ja aikuisten keskuudessa merkittävästi viimeisten vuosikymmenten aikana, mikä näkyy myös biologian alan opiskelijoiden tunnistustaidoissa. Tässä tutkimuksessa tavoitteena oli tutkia uusien biologian alan opiskelijoiden lajintuntemustaitoja sekä motivaatiota omaa opiskelualaa ja lajintuntemusta kohtaan. Tutkimus toteutettiin lajintunnistustestillä sekä kyselylomakkeella, jolla mitattiin erilaisia taustamuuttujia ja motivaatiota. Keskeisimmät tutkimustulokset olivat, että opiskelijoiden lajintuntemusosaaminen oli heikkoa kaikissa pääaineissa, mutta heikointa osaaminen oli solu- ja molekyylibiologian opiskelijoilla. Lajintunnistustestissä parhaiten osattiin tunnistaa eläimiä ja heikommin kasvilajeja. Lähes kaikkiin testilajeihin liittyi lukuisia väärintunnistuksia, joista osa oli huolestuttavan kaukana oikeista vastauksista. Suurin osa vastaajista piti lajintuntemustaitojaan heikkoina, mitä tuloksetkin tukevat. Tästä huolimatta opiskelijat olivat yksimielisiä siitä, ettei lajintuntemus ole turhaa ja lähes kaikki opiskelijat halusivat parantaa lajintuntemustaitojaan sekä pitivät niitä tärkeinä osina bio- ja ympäristötieteiden osaamisessa. Lähes kaikki vastaajat kokivat olevansa motivoituneita omaa alaansa kohtaan, mutta kaikkein motivoituneimpia olivat solu- ja molekyylibiologit. Toisaalta, muiden pääaineiden opiskelijoihin verrattuna, solu-ja molekyylibiologian opiskelijoista merkittävin osa oli todennäköisesti hakemassa muualle opiskelemaan. Opiskelualaan liittyvällä harrastuneisuudella tai aiemmilla yliopistotasoisilla opinnoilla ei ollut vaikutusta testimenestykseen. Positiivista oli, että monet kasvilajeihin liittyvät väärät vastaukset lajintunnistustestissä olivat suku- tai heimotasolla oikein, vaikka lajilleen tunnistus ei onnistunutkaan. Toisaalta, erityisesti pahimmat väärintunnistukset niin kasvi- kuin eläinlajeissa sekä yleinen heikko lajintuntemusosaaminen ovat huolestuttavia, sillä ne heijastelevat tulevien biologian alan ammattilaisten asennetta, ymmärrystä ja mielenkiintoa ympäristöä ja sen lajirikkautta kohtaan. Tutkimustulosten perusteella uusien opiskelijoiden motivoimiseen, omaan alaansa ja pääaineeseen kiinnittymiseen sekä lajintuntemuksen rooliin oman asiantuntijuuden muodostamisessa tulisi jatkossa erityisesti kiinnittää huomiota. Species knowledge is crucial for expertise in biology. Identification skills help e.g. in the understanding of biodiversity, principles of sustainable development and causal relationships in nature. Unfortunately, many studies have shown weakened skills of species knowledge in children and adults during the past few decades. This trend has also been observed among biology students. The main aim of this study was to investigate biology students’ skills to identify common Finnish plants and animals. The additional aims were to survey students’ motivation toward their studies and species knowledge. First year students of the Department of Biological and Environmental Science at the University of Jyväskylä were tested in the Autumn 2015. The methods used were species identification test and a questionnaire which measured motivation and different background knowledge. The study revealed that species knowledge was poor in all main subjects of the department of Biological and Environmental Science but the poorest results were among students of cell and molecular biology. The study also revealed that animals were known better than plants. However, students made many misidentifications in all organism groups and part of those misidentifications were quite far from the right answers. Nevertheless, almost all students did think that species identification is an important part of biological competence and they also wanted to improve their identification skills. Students’ also thought that their species identification skills were weak, which is in line with the results of the test. Interest in biology or previous subject studies had no implications in the test results. Almost all students regarded themselves as motivated in their own study field but the most motivated were cell and molecular biology students. Despite of this, many cell and molecular biology students will most likely apply for a degree place in another subject. The positive thing in misidentifications was that students recognised samples at family and genus level and that the misidentification is more likely taking place at species level. On the other hand, the worst misidentifications and general weak identification skills of future biological experts are very alarming. General poor species knowledge will reflect on the attitude, understanding and interest toward nature and biodiversity of the students. In the future, it is important to focus on motivation of new students towards their study field and main subject, and in addition to make sure that the students recognize the important role of species knowledge in their expertise.

Tutkimukseni käsittelee eksoottisista linnuista keisariajan Roomassa tehtyjä esityksiä. Keisariajalla eksoottisina pidettyjä lintulajeja tuotettiin Roomaan suurissa määrin. Lintuja tarhattiin, niitä hyödynnettiin niin ruokana kuin lemmikkeinäkin ja ne olivat suosittu aihe sekä kirjallisuudessa että kuvataiteiden piirissä. Linnut saattoivat saapua pitkien matkojen päästä, ja monet suosituimmista lajeista olivat kotoisin Intiasta tai Afrikasta. Työssäni keskityn tarkastelemaan papukaijoja, riikinkukkoja, helmikanoja, flamingoja, fasaaneja ja sulttaanikanoja kuvaavaa aineistoa, sillä roomalaiset tunsivat lajit hyvin ja niitä käsitteleviä lähteitä on säilynyt verrattain runsaasti. Tarkastelemani lajit näyttäytyivät roomalaisille poikkeuksellisina eläiminä. Lajit olivat kotoisin kaukaisista maista, niitä myytiin korkeilla hinnoilla ja niillä oli ominaisuuksia, jotka erottivat ne selkeästi kotoisammista lintulajeista. Lajit nähtiin kiehtovina ja erikoisina, ja niitä voitiin pitää eksotiikan ja ylellisyyden ilmentyminä. Roomalaisten tulkinnat eksoottisista linnuista eivät kuitenkaan olleet yksioikoisia, sillä lintuja voitiin soveltaa monenlaisiin käyttötarkoituksiin ja niistä voitiin tehdä toisistaan suurestikin poikkeavia esityksiä. Aineistona käytän pääasiallisesti kirjallista materiaalia, jota täydennän kuvallisella materiaalilla. Kirjallinen materiaali on luonteeltaan hyvin vaihtelevaa, sillä eksoottisiin lintuihin liittyviä tekstejä löytyy esimerkiksi niin runoista, kasvatusoppaista, tietokirjatyyppisistä teoksista kuin kirjeistäkin. Kuvalliseen materiaaliin olen syventynyt tutkimuskirjallisuuden kautta, ja tarkastelemani kuvallinen aineisto painottuu voimakkaasti lintuaiheisiin seinämaalauksiin ja mosaiikkeihin. Työni pääasiallisena tutkimuskysymyksenä tarkastelen sitä, millaisina eksoottiset linnut näyttäytyivät niistä tehdyissä roomalaisissa tulkinnoissa keisariajan alkupuolella sekä perehdyn siihen, millaisia merkityksiä eksoottisista linnuista tehtyihin representaatioihin liitettiin? Lähestyn aihettani temaattisen tarkastelun kautta, ja tämän mukaisesti myös työn jäsentely rakentuu alakysymysten tarkastelun varaan. Ensimmäiseksi syvennyn eksotiikan maantieteelliseen ulottuvuuteen ja kulttuurivaikkuteiden merkitykseen eksoottisia lintuja käsittelevässä materiaalissa. Tarkastelen aihetta tutkimalla sitä, miten roomalaisille vieraat maat ja vieraat kulttuurit näyttäytyvät aineistossa lintujen kautta? Roomalaiset määrittivät eksotiikan osaltaan kaukaisiin seutuihin liittyvänä seikkana, kun taas kulttuurien välisillä kontakteilla ja vaikutteiden omaksumisella oli myös näkyvä sijansa siinä, millaisia representaatioita linnuista Roomassa luotiin. Toisessa alakysymyksessä tarkastelen eksoottisten lintujen saamia tulkintoja perehtymällä siihen, millaisia käyttötarkoituksia linnuille annettiin, millaisena lintujen hyödyntäminen esitettiin ja millä tavalla luxuria, ylellisyys, näyttäytyy näissä yhteyksissä? Erikoisempien lintulajien asema luksustuotteina muokkasi merkittävästi niitä tapoja, joiden mukaisesti lajit esitettiin aineistossa, ja toisinaan linnut jopa päätyivät vertauskuviksi paheelliset mitat saavuttavalle ylellisyydelle. Kolmanneksi käsittelen sitä, miten eksoottisuus määriteltiin lintujen kohdalla sekä tarkastelen eksoottisiin lintuihin liitettyjä viestinnän keinoja ja merkityssisältöjä. Tarkoitukseni on selvittää, että mikä teki roomalaisten kuvauksissa tarkastelemistani lajeista eksoottisia ja minkälaisia piirteitä, arvolatauksia tai symboliikkaa kyseisten lintujen eksoottiseen erilaisuuteen yhdistettiin? Samalla tutkin myös sitä, millaisena lintujen edustama eksoottinen toiseus näyttäytyi osana roomalaista kokemusmaailmaa. Alakysymysten kautta voidaan muodostaa kattava kuva siitä, miten keisariajan roomalaiset tulkitsivat eksoottisia lintuja. Linnusta tehtyjen representaatioiden kautta on mahdollista perehtyä myös eksotiikkaan yleisemmän tason ilmiönä. Lintuja koskeva aineisto tarjoilee myös kanavan antiikinaikaisen globalisaatiokehityksen, keisariajan yhteiskunnan muuttuvien rakenteiden ja ilmapiirin sekä toiseudesta ja roomalaisuudesta tehtyjen tulkintojen käsittelyyn. Vaikka eksoottiset linnut ovatkin hyvin spesifi eläinryhmä, voivat niistä tehdyt representaatiot tarjota uuden ja hedelmällisen kanavan keisariajan roomalaisen yläluokan maailmankuvan sekä yhteiskunnallisen ja sosiaalisen elämän tarkasteluun. Eksoottiset linnut olivat keisariajan roomalaisten tulkinnoissa monimerkityksinen ilmiö, jonka kautta voitiin välittää niin sisällöltään, muodoltaan kuin sävyltäänkin huomattavan vaihtelevia viestejä. Linnut toimivat symboleina esimerkiksi hallitsijaperheelle, jumalille ja mytologisille hahmoille, kaukaisille kotiseuduilleen sekä Rooman mahdille maailmassa. Toisaalta eksoottinen lintu saattoi viitata yhtälailla myös paheksuttavaan tuhlailuun, lörpöttelyyn, ylenmääräiseen koreiluun tai koppavuuteen. Eksoottisia lintuja myös sovellettiin keisariajalla monenlaiseen käyttöön. Lintuja tarhattiin tuottoisasti, ne toimivat seuraeläiminä, illallispöytien arvostettuina herkkuina ja ne saattoivat päätyä jopa poikkeuksellisuudessaan huomiota herättäviksi uhrieläimiksi. Samanaikaisesti kun eksoottiset linnut yleistyivät keisariajalla ja roomalaiset keksivät uusia tapoja hyödyntää niitä, linnuista jalostui myös keino kulttuurin sisäiseen kommunikaatioon. Lajeista tehdyissä representaatioissa linnut esitettiin sovellettuun viestintätapaan kuuluvia perinteitä ja ilmaisun muotoja noudattaen. Traditiot elivät läpi keisariajan, ne saivat sovellusten kautta uusia muotoja ja perinteisiin nojaavaa kerrontaa täydennettiin omilla kokemuksilla ja tuoreilla tulkinnoilla. Lintujen kautta käytävässä viestinnässä lajeihin liitettyjä sanomia, painotuksia ja arvoja nostettiin esiin esittämällä linnut esimerkiksi tietynlaisissa asiayhteyksissä ja tilanteissa. Keisariajan Roomassa eksoottiset linnut näyttäytyivät kuitenkin ennen kaikkea ilmiönä, ja johon voitiin liittää mitä moninaisin erilaisten tulkintojen ja mahdollisten merkitysten kirjo. Eksoottisten lintujen kautta olikin mahdollista käsitellä roomalaista kokemusmaailmaa hyvin monella tapaa ja erilaisista näkökulmista.

Tutkin työssäni eläinmainintoja Martialiksen ylistys- ja ivaepigrammeissa. Martialis ylistää esimerkiksi keisaria tai maaseutua ja ivaa muun muassa himokkaita vanhoja naisia ja huonoja runoilijoita. Valitsin nämä epigrammit, koska ne ovat tutkimusaineistosta helpoimmin havaittavissa. Kiintoisa tutkimuskysymys on, mitä eläimiä Martialis käyttää ylistäesssään ja mitä ivatessaan. Jos eläin esiintyy molemmissa, miten käytöt eroavat? Tietääkseni Martialiksen epigrammeja ei ole aiemmin tutkittu tästä näkökulmasta. Tutkielman taustaluvuissa määrittelen epigrammin käsitteen ja käsittelen lyhyesti eläinten asemaa antiikissa sekä eläimiin liitettyjä käsityksiä. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat Leechin ja Lakoff & Johnsonin metaforateoriat. Tutkin Martialiksen epigrammikirjat 1-14 ja kirjan Liber de spectaculis, joista valitsin tutkimusaineistooni yhteensä 105 epigrammia. Näistä 52 on ylistäviä ja 53 ivaavia. Eläinmainintoja on yhteensä 292, joista 161 esiintyy ylistysepigrammeissa ja 131 ivaepigrammeissa. Jaottelin nämä eläinryhmittäin ja luokittelin Leechin taksonomian avulla. Pohdin löydöksiä myös Lakoff & Johnsonin teorian näkökulmasta. Eläinesiintymät ja niiden sijoittumisen Leechin määrittelemiin luokkiin havainnollistin taulukoiden avulla. Ylistysepigrammeissa tärkeimmät eläimet ovat linnut, kissaeläimet ja nautaeläimet, ivaepigrammeissa puolestaan linnut, koiraeläimet ja siat. Molempien ryhmien osalta tärkein kuvaannollinen ilmaus on symboli. Ylistysepigrammien osalta seuraavilla sijoilla ovat allegoria ja konkretisoiva metafora. Ivaepigrammeissa toisen ja kolmannen sijan vievät vertauskuva ja dehumanisoiva metafora. Lakoff & Johnsonin teorian perusteella strukturaalisia metaforia löytyy etenkin ivaepigrammeista ja ontologisia puolestaan enemmän ylistysepigrammeista. Orientoivia metaforia löytyy yhteensä vain muutama. Tutkimus osoittaa, että ylistystä annetaan ylevien eläinten ja positiivisten eläinpiirteiden kautta. Ivan välikappaleina puolestaan toimivat alhaiset eläimet ja negatiiviset eläinpiirteet. Mielenkiintoista olisi tutkia jatkossa, miten eläimiä yleensä tai jotain tiettyä eläintä kuvataan lyriikassa ja / tai proosassa.

nonPeerReviewed

Materiaali etenkin kristilliseen kasvatukseen, mutta soveltuu myös perustiedoksi aiheesta. An introductory booklet about the theme + educational material

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee koiran mielen representointia kaunokirjallisessa kerronnassa. Tutkielma keskittyy todellisten koirien representointiin ja pohtimaan aihettaan teorian näkökulmasta. Se käsittelee myös viittä koirista kertovaa kirjaa, jotka havainnollistavat teoreettisia huomioita. Tutkielman teoriataustana toimivat kognitiivinen narratologia, zoonarrattologia sekä laajempi posthumanistinen viitekehys. Eläinten käyttäytymistä tutkiva etologia tarjoaa tutkielmalle tietoa luonnontieteellisestä käsityksestä koiran mielestä. Koiran mielen representointi vaikuttaa sekä siihen, mitä koirista kerrotaan, että siihen, miten niistä kerrotaan. Koska olemme koiriin kumppanuuslajisuhteessa, voimme ymmärtää ja kertoa koiran mielestä paremmin kuin villieläinten. Koirien mieli on aktiivinen ja sosiaalinen, ja tulkitsemme koiran mieltä sen ulkoisen käytöksen perusteella. Koira säilyttää tieteellisestä tiedosta ja kumppanuudesta huolimatta arvaamattomuutensa, jota kohti voimme kurkottaa kirjallisuuden keinoin. Koiran mielestä kerrottaessa on tärkeää tiedostaa, että koira ei käytä ihmiskieltä ja että tarkastelemme koiria inhimillisestä näkökulmasta. Koiria representoitaessa on oleellista tavoitella todellisen koiran mieltä sen sijaan, että heijastaisimme kirjallisuuden koiriin inhimillisiä pyrkimyksiä. Koirien mielestä kertominen ei voi perustua koiran omaan ääneen, joten ensimmäisen ja kolmannen persoonan kerronnan muodoista ainoastaan kolmannen persoonan psykokerronta, jossa kertoja välittää koiran mieltä, voi representoida todellisia koiria. Kirjallisuuteen kuuluu kuitenkin myös rajojen kokeilu, ja erilaiset kerronnalliset kokeilut voivat tavoittaa koiran mielen puolia, jotka jäisivät hämäriksi kerronnan varmalla alueella.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan varislintuja amerikkalaisessa nykyrunoudessa niiden inhimillisyyden, eläimellisyyden ja yliluonnollisuuden kautta. Tutkimusmateriaalina ovat Enid Osbornin ja Cynthia Andersonin toimittama A Bird Black as the Sun: California Poets on Crows & Ravens -runoantologia (2011) sekä Margo Tamezin Raven Eye -runoteos (2007). Tutkimuskohteena ovat materiaalista valikoidut runot, joiden analyysissä hyödynnetään kognitiivisen kirjallisuudentutkimuksen ja ekokritiikin keinoja. Inhimillisyys näkyy runojen linnuissa erityisesti metaforina. Linnuille annetaan humaaneja piirteitä, niillä uskotaan olevan samanlaisia tunteita ja kokemuksia kuin ihmisillä ja niiden käytöstä selitetään inhimillisestä näkökulmasta. Eläimellisyys puolestaan ymmärretään ei-inhimillisenä, kulttuurin ulkopuolisena ja raakana vaistonvaraisena toimintana, joka erottaa eläimet ihmisistä. Yliluonnolliseen taas luetaan myyttinen korppihahmo, joka esiintyy monissa legendoissa sekä kaikenlaiset metamorfoosit ihmisen ja eläimen välillä. Varislinnuilla on pitkä historia kaikissa kulttuureissa ja niiden rooli on hyvin kaksijakoinen. Mustat linnut yhdistetään usein pimeyteen, kuolemaan ja pahoihin enteisiin mutta toisaalta niitä arvostetaan älykkäinä eläiminä ja toisinaan ne nähdään myös jumalallisia yhteyksiä omaavina henkiolentoina. Tämän työn tavoitteena on tuoda varislinnut esiin merkittävinä kulttuurisina hahmoina sekä pohtia sitä, millainen vaikutus lintujen representaatiolla kirjallisuudessa on ihmisten suhtautumiseen todellisen maailman lintuja kohtaan sekä sitä, miten ei-inhimillistä voidaan kuvailla runouden kielellä, joka on kuitenkin aina lähtöisin inhimillisestä mielestä.

Julkisten tilojen merkit osoittavat, mitä eri yhteisöissä pidetään tavallisena ja normaalina. Tämän artikkelin keskiössä ovat arkipäiväiset kyltit, jotka kertovat suhteestamme koiraan. Kieltämällä ”ei koiria!” ja varoittamalla ”varo koiraa!” merkit paljastavat mikä tarkastelemisamme yhteiskunnissa on tavallista ja mitä siten on tapana usein kieltää tai mistä varoittaa. Merkeillä säännellään tilaa joko koirilta tai muilta ihmisiltä. Vertailemme suomalaisen kaupungin ja Romanian kylien merkkejä, ja pohdimme, miten erot valaisevat yhteiskunnissa vallitsevia normeja ja arvoja. Elämmekö ylhäältä päin kontrolloidussa yhteiskunnassa, jossa koira on vallaton vapaa-ajan viihdyke eli lemmikki, vai yksilöiden valvomassa yhteiskunnassa, jossa koira on ihmisen työtoveri ja turva? Mihin yhteiskunnat asettuvat ”koirajatkumolla”? peerReviewed

Sivuttukielmassa käsitellään taiteilija Eija-Liisa Ahtilan kolmikanavaista videoinstallaatiota Tänään (1996–1997). Erityisesti pohditaan teoksesta avautuvia käsityksiä luonnosta ja eläimistä. Taustaksi tutkimukselle esitellään videoinstallaatioiden kehitystä taidemuotona 1990-luvun lopulla sekä erityisesti Eija-Liisa Ahtilan tapoja käyttää monikuvainstaalaatiota taiteensa välineenä. Myös Ahtiloan tuotannossa olennaiset käsitteet aika, paikka ja subjekti tulevat myös kytketyiksi tutkimukseen.