Search

Aikuistyypin diabetes on kasvava kansanterveysongelma, jonka torjuminen edellyttää kokonaisvaltaisten ratkaisujen kehittämistä ja yhteiskunnallista muutosta. Terveyden edistämiseksi ja sairauksien ehkäisemiseksi tarvittavan yhteiskunnallisen muutoksen ymmärtämiseksi ja suuntaamiseksi on hahmotettava erilaisten toimijoiden, toimintamallien ja yhteiskunnallisten rakenteiden välistä vuorovaikutusta. Tässä haastatteluraportissa tarkastellaan valtakunnallisten toimijoiden näkemyksiä terveyden edistämisen ja sairauksienehkäisyn nykytilanteesta, mahdollisuuksista ja visioista. Se on ensimmäinen osa tutkimusta, jossa luodaan terveyden edistämisen muutospolkuja päätöksenteon tueksi. Tutkimus liittyy StopDia-tutkimushankkeeseen, jossa terveydenhuollolle ja maakunnille luodaan yksilön, ympäristön ja yhteiskunnan yhdistävä toimintamalli tyypin 2 diabeteksen ehkäisemiseksi. Tutkimusta varten haastateltiin 23 toimijaa, jotka edustavat yrityksiä ja terveyspalveluiden tuottajia, tutkijoita, järjestöjä, edunvalvonnan toimijoita ja viranomaisia. Analyysissa kartoitettiin näkemyksiä terveyden edistämisen nykytilanteesta, visioita tulevaisuudesta sekä muutosta ehkäisevistä ja edistävistä tekijöistä. Haastatteluiden analyysin tuloksena syntyi viisi muutosteemaa, joiden kautta käsiteltiin terveyden edistämiseksi tarvittavia muutoksia. Nämä ovat: terveyden edistäminen kunnissa, yksilöiden motivaatio ja tukeminen, asiakaslähtöinen ja yksilöllinen terveydenhuolto, rahoitusmallien mahdollisuudet sekä hankkeiden toimintamallien juurtuminen. Muutosteemoja läpileikkaaviksi aiheiksi nousivat digitalisaation merkitys, terveydenhuollon asiakaslähtöisyys ja yksilöllistyminen sekä vaikuttavuustiedon rooli. Digitalisaation koetaan mahdollistavan entistä yksilökohtaisemman ja asiakaslähtöisemmän terveydenhuollon, vaikka sen mahdollisuuksia ei ole pystytty riittävästi hyödyntämään. Geeniteknologian ennakoitiin antavan mahdollisuuksia tunnistaa sairastumisriskissä olevia henkilöitä entistä paremmin ja siten kohdistamaan palveluita tehokkaammin. Terveyden edistämisen hyödyt pitäisi myös saada paremmin näkyviin. Nykyisellään terveyden edistämisen vaikutuksia pyritään esittämään taloudellisina säästöinä, mutta taloudellisten mittareiden lisäksi myös vaikuttavuuden muut ulottuvuudet pitäisi nostaa esille.

Suomi siirtyy kohti kiertotaloutta uusien liiketoiminta- ja teknologiainnovaatioidenkautta. Uudet ratkaisut mahdollistavat yhteiskunnan läpileikkaavan systeemisenmuutoksen. Erilaiset kumppanuudet ja yhteistyö ovat avainasemassa innovaatioiden synnyttämisessä. Kiertotalouden haasteiden ratkaiseminen on arkea VTT:ntoiminnassa. Nyt on aika koko yhteiskunnan tasolla siirtyä sanoista tekoihin.

Asuminen on yksi merkittävä energiankuluttaja. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tarvitaan toimia sekä asumisen energiankulutuksen pienentämiseksi että jäljelle jäävän energiantarpeen tuottamiseksi uusiutuvalla energialla. Uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden soveltamiseen liittyy kuitenkin yrittäjyyteen, tiedon tuotantoon ja levitykseen, valintojen ohjaukseen, markkinoiden muodostamiseen, resursseihin ja arvostukseen liittyviä esteitä. Tässä kirjoituksessa eritellään näitä ja ehdotetaan muutospolkuja, joiden avulla esteet voidaan ylittää. Vallalla oleva järjestelmä on jatkuvassa muutoksessa, mutta se pyrkii pysymään rakenteiltaan samanlaisena ja muutokset ovat vain osittaisia ja vähäisiä. Jotta systeeminen, radikaali muutos voisi tapahtua, toimintaympäristöstä tulee tulla painetta muuttaa vallalla olevaa järjestelmää. Samanaikaisesti on kokeiltava uusia ratkaisuja, joilla voidaan vastata tähän paineeseen. Toimintaympäristön paineella ja uusien ratkaisuiden kokeilujen esiin nostamilla mahdollisuuksilla voidaan edistää vallalla olevan järjestelmän rakenteen ja toiminnan muuttumista. Suomessa on selkeä toimintaympäristön paine (EU- ja kansalliset ilmasto- ja energiatavoitteet) sekä uusien ratkaisuiden kokeiluja. Systeemistä muutosta ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut. Tässä tutkimuksessa on haettu niitä kriittisiä pisteitä, joiden yhteydessä olevaa toimintaa ja mahdollisuuksia parantamalla voitaisiin edistää muutosta systeemisenä kokonaisuutena. Tulokset perustuvat kolmeen suomalaisen asuinalueen suunnittelu- ja toteutusprosessin tarkasteluun, asiantuntijahaastatteluihin, kirjallisuuteen, kansainväliseen innovaatiojärjestelmien vertailuun, laajaan puhelinkyselyyn ja tuloksia esittelevässä keskustelutilaisuudessa koottuun palautteeseen. Hankkeen tuloksena esitetään kuusi muutospolkua, jotka vaativat kehittämistoimenpiteitä: 1) Koulutus ja tiedotus, 2) Asenteet, 3) Palveluliiketoiminta, 4) Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö, 5) Politiikan sektoreiden integrointi ja 6) Kokonaisuuden hallinta. Systeemisestä näkökulmasta katsottuna ei riitä että tehdään vain osia kokonaisuudesta. On nähtävä yhteinen selkeä suunta, johon järjestelmän kehitystä suunnataan koko järjestelmän tasolla. Kokonaisuuden hallinta on nähtävä sekä yksittäisten alueiden hallintana kuntien sisällä että valtakunnan politiikan tasolla. Esitetyt muutospolut toimivat siis yhdessä toisiaan tukien; yksittäisillä muutospoluilla ei yksinään saada muutosta aikaan. Esimerkiksi koulutusta kehittämällä voidaan lisätä ihmisten tietoa ja ymmärrystä sekä sitä kautta myös muuttaa asenteita, jolloin ihmiset, mukaan lukien kuluttajat ja muut asiantuntijat, tulevat tietoisiksi uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden mahdollisuuksista. Erityisesti kuluttajien tietoisuus luo pohjaa markkinoiden avautumiselle ja palveluliiketoiminnan kehittymisen edellytyksille. Yksittäiset toimintatavat, kuten kumppanuuskaavoitus ja tontinluovutusehdot, eivät yksinään pysty muuttamaan järjestelmää uusiutuvaa energiaa ja energiatehokkuutta suosivaksi. Jos esimerkiksi ei ole palveluliiketoimintaa, niin uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden järjestelmää ei saada toimimaan tehokkaimmalla mahdollisella tavalla.

Käsillä oleva raportti liittyy VTT:n Strada-hankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää päätöksentekoa tukevia työkaluja kompleksisiin sosio-teknisiin muutosprosesseihin. Kuvaamme nyt Strada-hankkeen yhtä tapaustutkimusta substanssipainotteisesti ja tarkastelemme, mitä uutta soveltamamme systeeminen lähestymistapa tuo ymmärrykseen hybriditoimijan tarpeesta ja mahdollisista rooleista. Tapaustutkimus liittyy ajankohtaiseen kysymykseen siitä, kuinka kroonisten sairauksien hallinnassa voidaan siirtyä asiakaslähtöiseen palvelumalliin. Raportti pohjautuu käytännön kokeiluun, jolla pyrittiin edistämään yhteisen näkemyksen syntymistä muutoksesta ja sen edellytyksistä laajassa toimijaverkostossa. Kokeilussa muutos hahmotettiin pitkäjänteisenä yhteiskunnallisena prosessina ja sitä edistettiin osallistuvin ja tulevaisuussuuntautunein menetelmin. Lähestymistapa nosti esille paitsi eritasoisten kehitysprosessien linkittämisen välttämättömyyden myös kokemusasiantuntijuuden merkityksen. Muutoksen tarkastelu systeemisessä kehikossa avasi näkymän sen yhteiskunnalliseen ja sektorirajat ylittävään luonteeseen. Raportti nostaa haasteeksi eri sektoreiden ja tasojen kehityskulkujen linkitykseen tarvittavien hybriditoimijoiden tunnistamisen ja mobilisoinnin.

Julkaisu raportoi Strada- ja Kurkiaura-hankkeiden ensimmäisen yhteisen työpajan prosessin ja tulokset. Tavoitteena oli rakentaa Kurkiauran hanketoimijoiden yhteinen käsitys siitä, mitä asiakaslähtöiseen palvelumalleihin siirtyminen merkitsee ja miten sitä voidaan lähteä toteuttamaan. Työpajassa luotiin yhteinen visio ja muodostettiin ajallinen kartta sen toteuttamisedellytyksistä. Visiopolkua avattiin muutoksen mallintamisen keinoin. Työskentelymenetelmät pohjautuivat ennakoinnin, arvioinnin, systeemidynaamisen mallinnuksen ja juurruttamisen metodologioihin.

Tässä julkaisussa esitellään Tekesin Green Mining ohjelmassa rahoitettaviin hankkeisiin kuuluvan Sustainable acceptable mining (SAM) -hankkeen - Kestävä ja hyväksyttävä kaivannaisteollisuus 2030 -työpaketin 1 tuloksia. Työpaketin 1 tavoitteena on tunnistaa globaaleja ja alueellisia ajureita, jotka muokkaavat kaivosalan liiketoimintaympäristöä ja määrittävät toiminnan kestävyyskriteerejä tulevaisuudessa aina vuoteen 2030 asti. Huomion kohteena on nimenomaan sidosryhmäyhteistyö ja kaivannaistoiminnan hyväksyttävyysprosessi. SAM-hankkeen muut työpaketit keskittyvät yleisesti sanottuna liiketoimintaan (WP2), vesitaseeseen (WP3) ja hyväksyttävyyteen (WP4). Julkaisun tarkoitus on esitellä kaivannaistoimintaan liittyvän hyväksyttävyysprosessin globaalien ja alueellisten ajurien tunnistamiseksi toteutettu ennakointiprosessi ja sen tulokset. Nämä tulokset voivat osaltaan ohjata keskustelua kaivannaistoiminnan tulevaisuudesta Suomessa. Tämän lisäksi julkaisun tulokset ohjaavat koko SAM-hankkeen suuntaamista jatkossa. Ennakointiprosessi koostui kirjallisuuskatsauksesta, haastatteluista ja kahdesta työpajasta. Kirjallisuuskatsauksen ja haastatteluiden tarkoitus oli tuottaa tietoa suomalaisen kaivannaisteollisuuden nykytilasta ja kehityssuunnista työpajojen ennakkomateriaaliksi. Kaivannaisteollisuus on muutosten edessä kahdestakin näkökulmasta katsottuna: toisaalta kaivannaisteollisuuden uusi nousu tuo haasteita jo sinällään, mutta myös siinä mielessä, että uudelleen nousevan kaivannaisteollisuuden on sopeuduttava muuttuneeseen ympäristöön. Ennakointiprosessissa pidetyt kaksi työpajaa järjestettiin keväällä ja alkukesästä 2013. Työpajojen tavoitteena oli luoda näkymiä kestävän ja hyväksyttävän kaivannaisteollisuuden tulevaisuudesta. Ensimmäinen työpaja tähtäsi erityisesti vision muodostamiseen ja toinen työpaja tiekartan (roadmap) laatimiseen. Työpajojen osanottajat olivat yrityksiä, yhteiskunnallisia toimijoita ja hallintoa, tutkijoita ja kehittäjiä sekä kansalaisjärjestöjä. Visio hahmoteltiin ns. aikajanatehtävän kautta, jossa työpajan osanottajia pyydettiin tunnistamaan kaivannaisteollisuuden näkökulmasta merkityksellisiä asioita ja tapahtumia aina 1960-luvulta nykypäivän kautta vuoteen 2030. Asiat ja tapahtumat jäsennettiin PESTEV-kehikon mukaisesti, eli osanottajat miettivät asioita ja tapahtumia politiikan, talouden, kansalaisyhteiskunnan, tekniikan ja teknologian, ympäristön ja arvojen näkökulmista. Tuloksena saatiin runsas joukko asioita ja tapahtumia, joista voitiin hahmottaa erilaisia kaivannaisteollisuutta luonnehtivia linjoja, esim. ympäristölainsäädännön kehittymisen ja painottumisen linja tai kaivos työnantajana linja sekä radikaalien tapausten vaikutus muutoksen suuntaajana. Aikajanatehtävän paljastamien asioiden avulla hahmoteltiin visioaihio, jota avattiin edelleen PESTEV-kehikon sekä muutostarpeiden, muutostoimijoiden ja muutosesteiden näkökulmista. Näin vision sisällöstä pystyttiin jäsentyneesti keskustelemaan monesta eri näkökulmasta katsottuna. Lopputuloksena jäsennettiin kaivannaisteollisuuden visioksi seuraava: kaivannaistoiminnan ja yhteiskunnan symbioosi, mukaan lukien ympäristöasiat, jossa kaivos ja yhteiskunta hengittävät samaan tahtiin. Tämä mahdollistaa oppivan ja uutta luovan sekä monia vaiheita sisältävän kaivosalueen elämän. Toisessa työpajassa hahmoteltiin kaivannaisteollisuuden tiekarttaa kohti yhdessä muotoiltua visiota. Erityisesti keskityttiin muodostamaan ratkaisuja vision toteuttamiseksi. Tämän tuloksena syntyi kuusi visiopolkua, joiden kautta vision toteutumista edesautetaan: 1) oppiva ja uutta luova kaivannaisteollisuus, 2) yrityskulttuurin kehittäminen, 3) yhteisön hyväksymä kaivos, paikallistason asiat huomioiden, 4) viranomaistoiminnan kehittäminen, 5) elinkaarisuuden huomioiminen ja 6) räätälöity viestintä ja oikea-aikaisuus. Hyväksyttävyysprosessin kehittäminen jatkuu SAM-hankkeessa näiden visiopolkujen suuntaamana. Visio- ja tiekarttaosuudella on lisäksi noin vuoden päästä seurantaosio, jonka yhteydessä tiekarttaosuus päivitetään. Konkreettisina ohjenuorina kaivannaisteollisuuden hyväksyttävyyden kehittämiseksi nostamme seuraavat asiat: 1) toimijat oppisivat toisiltaan ja toisilta aloilta, 2) varautuisivat ennalta poikkeustilanteisiin ja yllätyksiin, 3) kehitettäisiin "early warning system" työkalu, jonka avulla voitaisiin tunnistaa yhteiskunnan muutoksia ja huolia ennalta, 4) pystyttäisiin virtaviivaistamaan viranomaistoimintaa alueellisesti ja poikkihallinnollisesti, 5) kehitetään johtamisjärjestelmää ja viestintää, 6) nähtäisiin kaivostoiminnan monta elämänvaihetta ja 7) pystyttäisiin toteuttamaan kaivannaisteollisuuden ja yhteiskunnan välistä dialogia kaikkia hyödyttävästi.

Julkaisu raportoi Strada- ja Kurkiaura-hankkeiden kolmannen yhteisen työpajan vaiheet ja lopputulemat. Se vetää myös yhteen kolmesta työpajasta muodostuneen prosessin tulokset. Prosessin lisäsi ymmärrystä siitä, että muutos kohti asiakaslähtöisiä palvelumalleja etenee asiakkaiden ja ammattilaisten yhteistyössä pienin askelin ja että sen edistämiseen tarvitaan systemaattista jatkuvaa vuoropuhelua. Muutos on prosessi, jossa viestintä, oppiminen ja johtamiskäytännöt vaikuttavat muutoksen suuntaan ja nopeuteen. Muutosta estävät lukkiutuneet asenteet ja tottumukset. Prosessin aikana tunnistettiin muutoksen "dream team", joka voi rakentaa asiakaslähtöisen palvelumallin toteuttamisedellytyksiä myös valtakunnallisesti.

Julkaisu raportoi tulokset työpajasta, johon joukko eri alojen toimijoita kokoontui työstämään yhdessä yhteiskunnallisesti polttavaa kysymystä siitä, miten yhteiskunnassa voidaan saada aikaan muutos asiakaslähtöisiin palvelumalleihin kroonisten sairauksien hoidossa. Tarkoituksena oli luoda sektorirajat ylittävää yhteistä näkemystä siitä, keiden panosta muutokseen tarvitaan ja miten muutos voidaan toteuttaa. Työpajassa käsiteltiin kysymyksiä siitä, keillä on valtaa muutoksen toteuttamiseen, onko mahdollisesti luotava uusia toimijoita ja miten saadaan aikaan sektorit ylittävää yhteistyötä. Julkaisu raportoi tuloksia kolmiosaisen työpajasarjan toisesta tilaisuudesta, joka toteutettiin VTT:llä 29.1.2013. Työpajat liittyvät Kurkiaura- ja Strada- hankkeen yhteistyöhön. Työpajasarjan tavoitteena on syventää yhteisymmärrystä siitä, miten voidaan toteuttaa siirtyminen asiakaslähtöisiin palvelumalleihin kroonisissa sairauksissa ja laventaa muutokseen sitoutuneiden toimijoiden joukkoa. Tulokset kiteytettiin toisessa työpajassa kolmeen rinnakkaiseen visiopolkuun, joiden kautta muutosta voidaan edistää. Nämä on nimetty seuraavasti: potilaasta vallankäyttäjäksi, kannatteleva verkosto ja valtakunnalliset linjaukset. Jokaista polkua on kuvattu sen sisällön, sitä edistävien vipujen ja sitä estävien jarrujen sekä avaintoimijoiden kautta. Polut eivät ole vaihtoehtoisia, vaan niitä kaikkia tarvitaan muutoksen toteuttamiseen.

Tutkimuksessa tarkastellaan ilmastonmuutoksen ja siihen liittyvien sopeutumistoimien vaikutuksia maaseudun hyvinvointiin ja paikallisyhteisöihin. Tutkimusaihetta lähestytään kahden teemallisen kehyksen, maankäytön ja luonnonvarojen, kautta. Lisäksi lähtökohtana on sosiaalisten vaikutusten arviointi. Tapauskohteena oli Varsinais-Suomen maaseutu. Menetelmänä käytettiin tulevaisuudentutkimuksesta tuttua argumentoivaa delfoi-paneelia. Aineistoa kerättiin teemahaastatteluilla, sähköpostikyselyillä ja työpajalla. Koska teeman tutkimus on Suomessa täysin uutta, laadittiin myös kansainvälinen katsaus. Kanadan, Australian ja Ison-Britannian maakohtaisessa esittelyssä käy ilmi, että sosiaalista ja yhteisöllistä tasoa sekä maaseudun erityiskysymyksiä pohditaan jo monin tavoin näiden maiden ilmastosopeutumisessa. Ilmastosopeutuminen puhutti Varsinais-Suomen maaseudun toimijoita monin tavoin, mutta samalla näistä asioista on runsaasti epätietoisuutta. Ilmastonmuutos koetaan vaikeasti käsiteltäväksi ilmiöksi, joka herättää epävarmuutta ja pelkoa. Sitä on myös hankala lähestyä, koska se ei vaikuta heti, vaan vähitellen voimistuen. Etenkin lämpötilannousu, sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen ja tulvariskien lisääntyminen puhuttivat. Vaikutukset myös kohdistuvat eri tavoin eri alueille, eri väestöryhmiin ja elinkeinoihin. Haavoittuvien alueiden, elinkeinojen ja väestöryhmien tunnistaminen onkin jatkossa erityisen tärkeää. Riippuvuus ilmastonmuutoksen eri vaikutuksille herkistä elinkeinoista ja sijainneista voi aiheuttaa toimeentulolle kestämättömiä heilahteluja puskureiden puuttuessa. Ilmastomuutoksen sosiaaliset vaikutukset voivat olla hyvinkin konkreettisia seurausvaikutuksia ympäristön muutoksista. Esille nousi sellaisia teemoja kuten vaikutukset maa- ja metsätalouteen ja matkailuun sekä näiden muutosten seuraukset maaseudun hyvinvointiin. Varsinais-Suomen erityisteema on saariston, rannikon ja rantojen haavoittuvuus (tuulisuus, myrskyt, tulvat). Kumulatiiviset ja vähitellen syntyvät vaikutukset voivat merkitä uusia ja yllättäviäkin muutoksia elinkeinoihin ja hyvinvoinnin olosuhteisiin (esimerkiksi lumettomuuden vaikutus matkailuun, uudet paikalliset energiantuotantoratkaisut, paikallisyhteisöstä nousevat uudet yritysmuodot). Oman elämänmuodon haavoittuvuus voi tarkoittaa asumista alueella, johon kohdistuu uudenlaisia riskejä (tie- ja saaristoyhteyksien haavoittuvuus, toimintojen sähköriippuvuus, tulvariskit). Ilmastonmuutoksen riskeillä on merkitystä myös oman elämän suunnittelulle: vaikutukset voivat vaikeuttaa tulevaisuuteen kohdistuvien suunnitelmien toteuttamista riskialueilla. Toisaalta vaikutukset voivat johtua myös yleisemmistä arvoihin, kulttuuriin tai henkiseen hyvinvointiin liittyvistä muutoksista paikallisyhteisössä (mm. yhteisöjen kulttuuriset käytännöt, psykososiaalinen terveys, elämäntyyli). Siten ilmastonmuutos ja siihen sopeutuminen voivat käynnistää tapahtumaketjuja, joilla voi olla merkittäviä vaikutuksia yhteisöjen toimintaan ja keskeisiin resursseihin. Kysymys toimijuudesta ja eri toimijoiden vastuista ilmastosopeutumisen osalta on keskeinen. Elinvoimainen maaseutu vaikuttaisi olevan tärkeää maaseutuyhteisöjen ilmastosopeutumisen kannalta. Tässä suhteessa tutkimuksessa nousi esille paljon pohdintaa maaseudun yhteisöllisten toimintatapojen kehittämistarpeista. Jos voidaan vain välttää epätoivo, niin ongelmatilanteet, konkreettiset menetykset ja kriisit saattavat lisätä halukkuutta yhteisöllisiin toimintamalleihin. Tutkimuksen tulokset korostavat sitä, että ilmastonmuutoksen vaikutusten ja siihen sopeutumisen tarkasteluun tulisi yhdistää nykyistä selvästi vahvemmin ihmisten ja yhteisöjen hyvinvointi, psyykkinen ja terveysnäkökulma, yhteisöjen turvallisuus ja haavoittuvuus sekä sopeutumistoimien hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus. Avainsanat: ilmastonmuutos, hillintä, sopeutuminen, sosiaaliset vaikutukset, maankäyttö, luonnonvarat, maaseutu, tulevaisuudentutkimus.

Ympäristöasiantuntijoiden vuorovaikutusta on tutkittu agoralla (antiikin tori). Se on julkinen tila, jossa markkinat, politiikka, tiede ja yhteiskunta kohtaavat. Tutkimus kuuluu yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen alaan, mutta siinä hyödynnetään myös tulevaisuudentutkimusta. Työn motivaationa on ollut tekijän monitieteinen koulutustausta: yhteiskuntatieteilijä ja luonnontieteilijä. Miten ja miksi vuorovaikutus eri asiantuntijoiden välillä on haasteellista ja merkityksellistä esimerkiksi metsän biodiversiteetin vähenemisen ehkäisemiseksi. Keskeisiä käsitteitä ovat asiantuntijuus, vuorovaikutus, tiedon luotettavuusja kontekstisidonnaisuus, Väitöskirja koostuu neljästä eri asiantuntijuustarinasta. Ensimmäinen (luku 2) perustuu haastatteluihin suomalaisten ja saksalaisten bio- ja yhteiskuntatietelijöiden käsityksistä luonnosta ja ympäristöstä. Tutkimusongelmana on luonnontieteilijöiden ja yhteiskuntatieteilijöiden Suomessa ja Saksassa ”kulttuurierot” luonnon ja ympäristön käsitteellistämisessä. Johtopäätöksenä on, että aistittu luonto, ympäröivä ympäristö sekä ihmisen muokkaama elinympäristö eivät tunne selkeitä tiede- eikä maanrajoja. Tämä luku toimii ponnahduslautana konstruktioiden taakse vuorovaikutuksen haasteisiin. Kirjan toinen tarina (luku 3) perustuu haastatteluihin suomalaisten metsän biodiversiteettiasiantuntijoiden vuorovaikutuksesta. Tutkimusongelman lähtökohtana on metsän biodiversiteetin väheneminen ja tästä seuraavat polittisetkin vuorovaikutustilanteet. Miten konteksti vaikuttaa eri asiantuntijoiden vuorovaikutukseen ja mitä tästä seuraa? Analyysin päätulos on implisiittisen, vahvasti kontekstisidonnaisen asiantuntijatiedon hyödyntämisen tarve ja voimavara metsän biodiversiteetin vähenemisen ennaltaehkäisemiksi. Kolmas tarina asiantuntijuudesta (luku 4) perustuu Etelä-Suomen metsien suojelutoimikunnassa (Metso) tehtyihin havainnointeihin. Tutkija on näin ollut itse eräänlaisella torilla havainnoijana. Tutkimusongelmana on ”ohipuhuminen”, tiedon luotettavuus ja implisiittien tiedon hyväksyttävyys. Johtopäätöksenä on asiantuntijuuden vahva kontekstisidonnaisuus hetkeen ja paikkaan ja yhteisen kielen (vrt. transdisiplinaarisuus) löytyminen yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Merkittäviä välineitä vuorovaikutuksen onnistumiseen ovat esimerkiksi yhteinen vahva tavoitetila, interkatio, joka koskee läsnä olevia ihmisiä ei instituutioita sekä fasilitaattorin vahva rooli tulkkina ja välittäjänä. Neljäs tarina (luku 5) vie agoran konkretiaan. Tässä luvussa on kehitetty eläytymiskävely- menetelmää, jossa fasilitaattori (tutkija) johdattaa Espoon keskuksessa hallinnon, politiikan, asukkaiden ja konsultin edustajat aistimaan ja tulkitsemaan alueen sosiaalista tilaa, toiminnallisuutta ja elämyksellisyyttä. Ongelmana on aistimaailman asiantuntemuksen hyödyntämättömyys yhdyskuntasuunnittelun välineenä mm. asiantuntijoiden vuorovaikutuksen välineenä. Menetelmäkehitys on aluillaan, mutta jo tässä tapauksessa käy ilmi, että jaettu tila, jaetut aistikokemukset konkreettisella kävelyllä avaavaat vuorovaikutuksen uusiin ulottuvuuksiin, jossa implisiittiselle asiantuntemukselle annetaan sijansa vuorovaikutuksessa ja tätä kautta voidaan vaikuttaa myös tehtäviin päätöksiin, toimenpiteisiin. Johtopäätöksissä (luku 6) korostuu implisiittisen asiantuntijuuden merkitys. Onnistunut vuorovaikutteinen toiminta eri asiantuntijoiden kesken esimerkiksi erilaisia ympäristöongelmia –ja ilmiöitä ratkottaessa ja pohdittaessa vaatii vuorovaikutusosaamista. Tutkimuksen lopuksi suositellaan esimerkiksi ennakkoluulottomia avauksia agoralla. Asiantuntijuus ei ole yksi ja vain asiaatuntevuus on mahdollista. Agora on jatkuvassa liikkeessä ja juuri siinä piilee voimavara tulevaisuuden haasteisiin erilaisilla rajapinnoilla. Avainsanat: asiantuntijuus, vuorovaikutus, tieto, konteksti, agora Agora -Towards a Normative Theory of Environmental Expert Interaction This research is about new openings, how experts interact and what kind of tools are needed to use implicit expert knowledge in environmental politics. Recently, social sciences have started to encroach on the field of environmental problems and phenomena. Consequently, social and natural sciences (among others) are co-operating e.g. in biodiversity discourse which has resulted in new methods, theories, definitions, and experts being evolved in the field of forest biodiversity. The focus in this study is: 1. How nature, environment and biodiversity are constructed by different experts? 2. How does the context affect on communication? 3. How to use experiences and implicit knowledge in environmental politics. This study is based on qualitative interviews of social and natural scientists and also other actors in the forest sector in Finland. Moreover, Finnish and German natural scientists and social scientists have been interviewed about nature and environment. Additionally, there are observation studies made out of the Committee of Metso (Biodiversity Programme for Southern Finland). And still a data collected for developing a method called “experiencing the environment” in Espoo Centre. The data have been analysed by using mostly discourse analysis. The concept for analysing the data is agora. It is a social and public place where knowledge transformation takes place and different experts meet. Results indicate that biodiversity, as well as nature and environment, is seldom explicitly defined, and the content is vague to the interviewees. There are disciplinary (epistemological) differences, but also intradisciplinary differences are notable. Co-operation between different experts is considered important, yet the implicit knowledge still is seen problematic in a sense of reliability for example for decision making procedures. It seems that new methods, tools and space are needed to transform the knowledge of different experts into the implications weather it is forest biodiversity - or urban planning. Keywords: agora, communication, context, environmental politics

Suomella on erinomaiset mahdollisuudet nousta biotalouden kansainväliseksi edelläkävijäksi. Runsaat uusiutuvat luonnonvarat ja pitkälle kehittynyt osaaminen niiden kestävässä hyödyntämisessä tarjoavat perustan kehittää uusia ratkaisuja, joiden avulla voidaan siirtyä vähähiiliseen ja resurssitehokkaaseen talouteen. Tavoitteen toteuttamista edistää käynnissä oleva digitalisaatio, joka tuo luonnonvaroja koskevan tiedon entistä laajemman toimijajoukon hyödynnettäväksi ja mahdollistaa uudenlaiset verkottuneet toimintamallit. Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy ja Luonnonvarakeskus ovat yhteistyössä laatineet tiekartan, joka viitoittaa polkuja kohti digitalisaation mahdollisuuksia hyödyntävää, tietointensiivistä, kilpailukykyistä ja yhteistoiminnallista biotaloutta. Työssä tunnistettiin kolme muutospolkua digitalisoidun biotalouden saavuttamiseksi ja kuvattiin niihin kytkeytyviä case-esimerkkejä. Muutospolut ovat: 1) Älykäs biomassavirtojen hallinta, jonka tavoitteena on tuottaa enemmän arvoa raaka-aineesta toteuttamalla digitaalisia ratkaisuja raaka-aineen optimaaliseen käyttöön, älykkääseen logistiikkaan ja joustaviin tuotannonohjausjärjestelmiin. 2) Datavetoinen biotalous, joka kokoaa biotaloutta edistävän luonnonvaratiedon tuottamiseen, analysointiin ja muokkaamiseen liittyviä kehitystarpeita. Digitaalisilla ratkaisuilla voidaan lisätä läpinäkyvyyttä ja tukea ennakoivaa päätöksentekoa. 3) Verkottunut ja yhteistoiminnallinen luonnonvaratalous, joka käsittää digitaalisten alustojen ja liiketoimintamallien kehittämisen biotalouden toimijoiden verkostoituneen toiminnan mahdollistamiseksi. Tiekarttatyön tuloksena muotoiltiin toimintasuosituksia eri avaintoimijoille. Digitalisaatio vaatii nopeutta, ketteryyttä ja sopeutumiskykyä. Tällaisessa toimintaympäristössä kokeilukulttuurin omaksuminen on tärkeää. Tutkimusta tulee suunnata uusien konseptien kehittämiseen ja niihin liittyvien liiketoimintamallien seurausten ennakointiin. Keskeistä on tunnistaa asiakastarpeita ja ymmärtää palvelut olennaiseksi osaksi tuotteita. Viranomaistoiminnassa on omaksuttava ennakoiva asenne, joka tukee uusien ratkaisujen syntymistä. Innovatiivisten hankintojen edistäminen on yksi keino toteuttaa muutosta.