Search

Hiukset ovat länsimaisessa kulttuurissa tärkeä osa naiseutta – naisen kruunu. Kalju nainen herättääkin keskustelua ja poikkeaa totutusta ulkonäkönormista. Artikkelissani tarkastelen, miten hiukseton nainen on nähty ja määritelty julkisessa keskustelussa Suomessa. Käsittelen sitä, miten naiseus määrittyy hiuksettomuuskeskustelun kautta, sekä sitä, millainen muutos hiuksettomuuskeskustelussa on tapahtunut tarkastelemani miltei kolmen vuosikymmenen aikana. Tutkimusaineistonani ovat Kansalliskirjaston ja Sanoma-arkiston digitoidut lehtikirjoitukset 1990-luvulta 2010-luvulle 13:sta eri sanomalehdestä. Aineistoani käsittelen naiseuden kautta. Lähiluvun analyysin avulla selvitän, miten naiseuden normi sanomalehtiteksteissä määrittyy kaljuuden kautta ja onko naisten kasvanut julkinen kaljuus muuttanut naiseuden normia. Artikkelin tavoitteena on löytää kulttuurissamme vallitsevia käsityksiä naisten kaljuudesta.

This chapter looks at the terminology that we have for discussing deliberate disgust production. Terms such as profanation, the carnivalesque and queering describe processes that attack, highlight, and possibly question a society’s norms and power relations by portraying something that might otherwise be sacred or conventional in an inappropriate, parodic or weird manner. Since norm violations may induce disgust, these terms may be considered as engaging with disgust. Yet the aims and outcomes of the engagement that they describe seem different. Via a case study of the irritating, disgust inducing performances of the South African rap rave trio Die Antwoord, I show how these terms provide different frames and produce different readings that range from condemning to celebratory. Profanation evokes breaches of sacred or taboo issues; the carnivalesque highlights the communal and celebratory; and queering likely shifts attention to intersections of gender, race and class. The frames and terminology used to describe and make sense of deliberate disgust induction are thus an essential part of constructing performances such as Die Antwoord’s. peerReviewed

In this chapter, representing critical cultural studies and visual studies, I consider insect-eating’s media portrayals by employing discourse analysis, semiology, and visual analysis methods. I conduct a qualitative analysis of the textual and visual elements in selected media portrayals of entomophagy. The focus is on Anglophone media iterations between 2013-2020, discovered online through Google searches Spring 2019 and Spring 2021. I am particularly interested in disgust’s role in mediating entomophagy to mass audiences. Through theories of this visceral emotion, I discuss the main ways historical Western representations of revulsion against insects and insect-eating resurface despite the food industry’s attempts at presenting insect-eating as appetizing. The theoretical backbone of my analysis lies in the paradigm of socio-cultural construction, which explores how cultural discourses and representations shape emotions, conceptions, and norms - including thoughts related to what is disgusting. My take on entomophagy is here affected by anthropological and post-colonial perspectives on food and foodways, which render poignant not only disgusting foods’ socio-cultural construction but also their socio-cultural and moral functions in drawing boundaries and distinctions between groups of people. peerReviewed

Artikkelissa tarkastellaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkija Ulla Lipposen (1941–2015) tallettaman digitaalisen folkloreaineiston kuvaa 2000- luvun hulluudesta osana kansanhuumoria. Artikkelissa pohditaan, millaista kuvaa yhteiskunnasta ja hulluna pidetyn ilmentymistä nuorten aikuisten tallettamat esimerkit rakentavat. Mille niissä nauretaan tai millaiseen kulttuuriseen keskusteluun ne ottavat osaa huumorin keinoin? Artikkeli nostaa esille kaksi erilaista tulokulmaa hulluuteen: lääketieteelliseen diagnosointiin liittyvät näkökulmat sekä kulttuuriseen, pääosin normeja rikkovan käytöksen tuottamaan hulluuteen. Artikkeli osoittaa, että huumorin keinoin on mahdollista käsitellä arkoja yhteiskunnallisia kysymyksiä, tavallisuuden, normaaliuden ja poikkeavuuden määritelmiä sekä kyseenalaistaa totuttuja ajatusmalleja. peerReviewed

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä menestys tarkoittaa luokanopettajaopiskelijoiden näkökulmista, millaista menestyksen mallia luokanopettajat käsittävät kasvatuksen ja yhteiskunnan tuottavan, millaiset tekijät nähdään vaikuttavan yksilön mahdollisuuksiin menestyä sekä näkemyksiä menestyksen roolista onnellisen ja hyvän elämän rakentamisessa. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen ja tutkimusaineisto kerättiin helmikuun 2022 aikana järjestetyissä teemahaastatteluissa. Saatekirje jaeltiin luokanopettajaopiskelijoiden Oka Ry:n sähköpostin viikkokirjeessä sekä samaisen yleisön suljetussa Facebook-ryhmässä. Haastatteluja järjestettiin yhteensä seitsemän kappaletta. Kerättyä aineistoa käsiteltiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmin. Tutkimus noudatti fenomenografista tutkimusotetta, jolloin kiinnostus oli tutkittavien käsitysten välisissä eroavaisuuksissa. Luokanopettajaopiskelijoiden menestyskäsitykset jakaantuivat sisäisiin ja ulkoisiin käsityksiin. Ulkoisissa käsityksissä menestys ajateltiin yksilöön kohdistuvana normatiivisena odotuksena. Ulkoisissa käsityksissä menestyksen ajateltiin näyttäytyvän korkeakouluttautumisen, statuksen, urakehityksen, valta-aseman sekä vaurauden tavoitteluna. Kasvatuksen kentälle näiden ulkoisiin meriitteihin perustuvien tapojen nähtiin heijastuvan suoritusperustaisina arvioinnin ja kilpailun käytänteinä. Yleinen menestyspuhe käsitettiin ongelmallisena etenkin kilpailuasetelmien luoman väliinputoamisen, epäonnistumisen kokemuksen sekä riittämättömyydentunteiden näkökulmista. Ulkoisen menestyskäsityksen kontekstissa menestyneen ihmisen kuvauksiksi määrittyivät onnellisuus, hyvinvointi, ulospäinsuuntautuneisuus, sinnikkyys, ahkeruus ja tavoitteellisuus. Sisäisissä käsityksissä menestyksen ajateltiin olevan kunkin subjektiivisesti määriteltävissä. Näissä kuvauksissa menestyksen ajateltiin rakentuvan sisäsyntyisesti sisäisissä prosesseissa. Menestyksen ajateltiin rakentuvan positiivisen sisäisen kokemuksen kautta, johon reittinä nähtiin itsetuntemus sekä omien arvojen mukaan eläminen. Tällöin menestystä kuvailtiin etenkin tyytyväisyyden, onnellisuuden sekä hyvinvoinnin näkökulmista. Onnellisuus ajateltiin sisäisen menestyksen määritelmänä sekä sille rinnasteisena käsitteenä. Tutkimukseen osallistujat ajattelivat kasvattajan mahdollisuudeksi tarjota kasvatettavalle kuvaa menestyksellisestä elämästä, joka perustuu muulle kuin ulkoisille meriiteille. Kasvattajan rooliksi tässä kontekstissa nähtiin yksilön kannustaminen oman individualistisen polun määrittelyyn. Yksilöön kohdistuvia odotuksia tulisi tällöin testata peilaamalla niiden sopivuutta omaan arvopohjaan ennen niiden hyväksymistä omaan toimijuuteen. Tutkimustulosten suurin keskinäinen eroavaisuus oli henkilökohtaisissa sitoumuksissa näissä ulkoisen ja sisäisen menestyksen käsittämisen tavoissa. Kasvuympäristö ymmärrettiin suurimpana yksilön menestysmahdollisuuksiin vaikuttavana tekijänä. Kasvuympäristön vaikutusta pohdittiin sosioekonomisen taustan, kulttuurisen pääoman sekä vanhempien asennoitumisen näkökulmista. Etenkin kotona opitun mallin sekä kannustuksen ajateltiin lisäävän tai rajaavan yksilön menestysmahdollisuuksia. Näiden ajateltiin vaikuttavan ennen kaikkea yksilön asennoitumiseen ja siihen millaisista ominaisuuksista on mahdollisesti hyötyä, jos kotitaustan asenne ei ole menestykseen kannustava. Harvempia mainintoja menestysmahdollisuuksia lisäävistä tai rajaavista yksilön asemaan liittyvistä tekijöistä saivat kansalaisuus, alkuperä, ikä, kieli, terveydentila sekä sukupuoli.

Tämä tutkimus tarkastelee toisen asteen opiskelijoiden, eli lukiolaisten ja ammattikoululaisten, kielenhuoltokäsityksiä ja -asenteita. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, miten toisen asteen opiskelijat käsittävät kielenhuollon ja millaisena he näkevät sen merkityksen sekä millaisia asenteita heillä on kielenhuoltoa ja siihen liittyviä preskriptiivisiä normeja kohtaan. Lisäksi tavoitteena on ollut vastauksia vertailemalla selvittää, millaisia yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia lukiolaisten ja ammattikoululaisten kielenhuoltokäsityksissä ja -asenteissa mahdollisesti on. Tutkimus on kieliasennetutkimus, joka hyödyntää menetelmällisesti sekä kansanlingvististä että sosiaalipsykologista asennetutkimusta (suoria ja epäsuoria menetelmiä). Aihepiirin aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että kielenhuolto voidaan käsittää monella eri tavalla ja että myös kielenhuoltoasenteet ovat hyvin kirjavia. Lisäksi on todettu, että 1800-luvun puristinen kielenhuoltokäsitys vaikuttaa suomalaisten kielenhuoltoasenteisiin edelleen. Tutkimuksen aineisto kerättiin maaliskuussa 2022 sähköisellä kyselylomakkeella Salon lukiosta ja Salon seudun ammattiopistosta. Kyselylomakkeella saatiin 34 lukiolaisen ja 30 ammattikoululaisen vastaukset. Lukiolaisille ja ammattikoululaisille oli erilliset kyselylomakkeet, sillä vaikka sisältö oli lomakkeissa sama, muutamat kysymykset muotoiltiin hieman eri tavoin vastaajaryhmästä riippuen. Lomake sisälsi sekä avoimia että suljettuja kysymyksiä, joilla kartoitettiin toisen asteen opiskelijoiden kielenhuoltokäsityksiä ja -asenteita sekä kysyttiin muutamia taustatietoja analyysin tueksi. Avoimiin kysymyksiin saadut vastaukset on analysoitu laadullisen sisällönanalyysin menetelmin, ja suljettujen kysymysten tarkastelussa on hyödynnetty määrällisiä analyysimenetelmiä. Tulokset osoittavat, että toisen asteen opiskelijat määrittelevät kielenhuoltoa hyvin eri tavoin, mutta suurin osa yhdistää sen kielioppisääntöihin ja oikeinkirjoitukseen sekä yleisesti kirjoitettuun kieleen. Erot lukiolaisten ja ammattikoululaisten kielenhuoltokäsitysten välillä ovat melko pieniä. Kielenhuoltoasenteet puolestaan ovat pääosin neutraaleja tai varovaisen positiivisia, eikä kukaan vastaajista pitänyt kielenhuoltoa täysin turhana. Lukiolaiset pitävät kielenhuoltoa hieman tärkeämpänä kuin ammattikoululaiset ja suhtautuvat siihen myös hieman positiivisemmin, mutta erot vastaajaryhmien välillä ovat pieniä. Lukiolaiset pitävät kielenhuoltoa erityisen tärkeänä opintojen, tulevaisuuden ja yleissivistyksen takia siinä missä ammattikoululaiset näkevät kielenhuollon tärkeänä etenkin työelämän ja yhteiskunnan näkökulmasta. Aineistosta selvisi myös, että toisen asteen opiskelijoiden kielenhuoltoasenteet ovat kieli-ideologisesti melko joustavia, vaikka joukkoon mahtui myös hyvin puristista asennoitumista kuvastavia vastauksia. Kaiken kaikkiaan tutkimus antaa viitteitä siitä, että toisen asteen opiskelijat käsittävät kielenhuollon melko vahvasti kouluopetuksen pohjalta, mutta näkevät sen merkityksellisenä myös luokkahuoneen ulkopuolella. Sillä, kuinka tärkeänä kielenhuoltoa pidetään ja kuinka positiivisesti siihen suhtaudutaan, vaikuttaa olevan yhteys siihen, mihin kielenhuoltoa uskotaan tarvittavan omassa elämässä. Kielenhuoltotaitojen ja yleisesti kielenhuollon tarpeellisuutta siis arvioidaan pitkälti suhteessa omiin käsityksiin siitä, missä ja milloin niitä tarvitaan. Tutkimuksesta saatua tietoa voidaan hyödyntää toisen asteen kielenhuolto-opetuksen kehittämisessä.

Recently food waste has been raised as a major sustainability problem: roughly one third of the food produced globally ends up lost or wasted. This article investigates how people attach meaning to food waste reduction, based on eight individual interviews conducted with people met at a consumer education event in Helsinki in 2017. It is shown how the traditional cultural norm of not wasting food is reproduced in discourse on thrift and frugality and renewed by research-based arguments from circular economy discourse and environmental and sustainability discourse. It is proposed that the interplay of discourses merge into what Lars Kaijser calls banal sustainability: the complicated issue of food waste is translated into everyday practises, and traditional practises are reframed as tools for making a better future.

Feministisessä aktivismissa keskeiseksi teemaksi on noussut erilaisten kehojen oikeus olla ja tulla näkyviksi. Sosiaalisen median palvelu Instagram on merkittävä alusta näkyväksi tekemiseen perustuvalle poliittiselle toiminnalle. Tämä tutkielma ottaa osaa keskusteluun hallinnan ja ruumiillisuusnormien purkamisesta feministisen sosiaalisen median aktivismin keinoin. Kehoja on tutkittu feministisessä tutkimuksessa erityisesti sukupuolittuneen hallinnan näkökulmasta. Sukupuolittunut hallinta ilmenee alati muuntuvina ruumiillisuusnormeina ja kauneusihanteina, joita yksilön on lähestulkoon mahdotonta saavuttaa, mutta joiden noudattamatta jättäminen on sosiaalisesti rangaistava teko. Näiden normien ja ihanteiden tavoitteleminen sekä ylläpitäminen vaatii tavoittelijaltaan aikaa, rahaa ja motivaatiota. Tässä tutkielmassa tarkastellaan ruumiillisuusnormeja purkavien aktivistien Instagram-sisältöjä. Tämän tutkielman tärkeimpiä teoreettisia lähtökohtia ovat hallinnan ja biopolitiikan käsitteet. Tutkielmaa ohjaavat kaksi tutkimuskysymystä: Miten oman kehon politisointi näkyy sosiaalisen median aktivismissa? sekä Millainen toimija kehoaktivisti on? Tässä tutkielmassa on tarkasteltu neljäntoista Instagram-aktivistin tuottamaa sosiaalisen median sisältöä. Aineisto koostuu yhteensä 86 kuva- ja tekstiosuuden sisältävästä julkaisusta, joita on tarkasteltu multimodaalisen diskurssianalyysin avulla. Tutkielmaa ohjaa feministisen tutkimuksenteon etiikka, johon kuuluu intersektionaalisuuden ja refleksiivisyyden vaateet. Tutkielma ottaa osaa keskusteluun sosiaalisen median aktivismin mahdollisuuksista. Aktivistien Instagram -julkaisuista erottui viisi erilaista, mutta limittäistä diskurssia. Lisäksi aineistosta on muodostettu kolme erilaista toimijuutta kuvaamaan niitä asemia, joihin kehoaktivistit julkaisuillaan asettuvat. Normien näkyväksi tekemisen ja kyseenalaistamisen diskurssissa aktivistit tuovat ruumiillisuusnormeja näkyviksi valtasuhteiden, kehon hallinnan sekä normin ulkopuolelle jäämisen kautta. Marginalisoituneen kehon diskurssissa aktivistit kuvaavat ulossulkevia rakenteita mainonnan ja mediarepresentaatioiden konteksteissa. Kolmas diskurssi on nimeltään ruumiillistuneen tunnetyön diskurssi, jossa aktivistit tulevat tunneilmaisujen sekä henkilökohtaisten kokemustensa avulla inhimillisiksi toimijoiksi. Neljännessä kehohäpeän ja kehon piilottamisen prosessien purkamisen diskurssissa aktivistit purkavat käsityksiä tavanomaisesti piilotetuista kehoista asettumalla katseen alaisiksi sekä sanoittamalla piilottamisen ja häpeän prosesseja. Viidennessä eli kommunikatiivisessa diskurssissa aktivistit asettuvat asiantuntijapositioon, josta käsin he pyrkivät valjastamaan yleisönsä oppimisprosessin subjekteiksi. Analyysin tuloksena muodostuneet kolme erilaista toimijuutta kytkeytyvät edellä esiteltyihin diskursseihin. Piilotettu ja hallittu toimijuus kuvaa marginalisaation ylläpitämää toimijuutta, jota esimerkiksi mainos- ja mediakuvasto tuottaa marginalisoitujen kehojen näkymättömyydellä. Inhimillisellä toimijuudella tässä tutkielmassa tarkoitetaan aktivistien avoimen haavoittuvaisuuden ja ruumiillistuneen tunnetyön kautta esille tuotua inhimillisyyttä, joka korostaa ihmisyyttä sekä tekee aktivisteista helpommin samaistuttavia. Asiantunteva toimijuus kuvaa aktivistien toimintaa laajemmin feministisen sosiaalisen median toimijoina asiantuntijan positiosta käsin. Näiden diskurssien ja toimijuuksien myötä tämä tutkielma osoittaa, että ruumiillisuusnormeja purkava aktivismi neuvottelee nähdyksi tulemisesta katseen alle asettumalla sekä yksityisen ja julkisen rajapintoja rikkomalla. Kulttuurista kuvavarantoa laajennetaan omaa kehoa poliittisena välineenä käyttäen. Näin aktivistit luovat ja raivaavat tilaa olla olemassa ja tulla nähdyiksi.

Cities host spaces for a diverse spectrum of lives and ways of living. The livability of our living environment and therefore cities in the era of climate emergency intersects both human and non-human. The ways we build and understand our cities need to change in order to ensure a safer living environment in the future. Cities will continue to host diversity and urban planners have the responsibility to familarize with it. During my architecture/urban planning studies I didn’t read about queerness or how it’s related to spatiality once. This thesis aims to reflect on the way we have currently learnt to read our cityscapes through a queer-theoretical study. Queer-ecological thoughts on normativity and relating to otherness lead to a study on understanding the binary reading throughout the built environment. In three different chapters the dualistic reading of cities is pondered through four dichotomies: public/private, natural/unnatural, control/wildness and entity/network. An understanding of the correlation between queerness in cities and non-human nature in cities is highlighting the outdatedness of reading our surroundings through a binary lense. The theory presented in this thesis is a result of an interdisciplinary literature review as the subject is still marginal in the field of architecture. The topic is The writings on cities are studied through queer-ecology and writings on queerness are interpreted with a view of an architecture student. Both queer-theory and spatial studies would benefit from a deeper dialog. Besides theoretical readings this thesis will examine these topics with a support of fictional citations. Acknowledging that a fundamental shift on reading takes time this thesis has its focus on the initial phase and sparking ideas. True to the theoretical stance of itself this work is not suggesting answers but rather stays undefined and fluid. While working with urban landscapes and lives inhabiting them an understanding of our own viewpoints becomes crucial. In this thesis I’m starting the work to understand mine. Kaupungit ovat koteja laajalle kirjolle elämää. Ilmastokatastrofin edessä kaupunkien elinkelpoisuus, turvallisuus ja tapa ymmärtää kaupunkeja muodostuvat tätä elonkirjoa kauttaaltaan yhdistäviksi tekijöiksi. Tapojen joilla suunnittelemme, rakennamme ja asutamme kaupunkeja on pysyttävä muutoksessa, jotta kaupungit voivat tarjota turvallisempaa elintilaa myös tulevaisuudessa. Kaupunkisuunnittelijoilla on vastuu perehtyä kaupungeissa ilmenevään moninaisuuteen. Arkkitehtuurin/kaupunkisuunnittelun opintoni eivät kertaakaan sivunneet queeriyttä ja queeriyden suhdetta tilaan. Tämä diplomityö pyrkii queer-teoreettisen tarkastelun kautta pohtimaan tapaa, jolla olemme tottuneet kaupunkeja lukemaan. Queer-ekologiset näkemykset normatiivisuudesta ja kaupunkien suhteesta toiseuteen alustavat kaupunkiympäristöä läpileikkaavan binäärisyyden käsittelyä. Kaupunkien binääristä luentatapaa lähestytään kolmen käsittelykappaleen ja neljän dikotomian kautta: julkinen/yksityinen, luonnollinen/luonnoton, kontrolli/villiys ja entiteetti/rihmasto. Näiden kautta yhdistyvät ajatukset queeriyden ja ihmisyyden ulkopuolisen luonnon yhtäläisestä asemasta osana kaupunkiympäristöä sekä muutosvoimasta verrattuna binäärisen luennan jämähtäneisyyteen. Diplomityön teoreettiset osuudet pohjautuvat poikkitieteelliseen ja -taiteelliseen kirjallisuuskatsaukseen aiheen ollessa edelleen vähemmän käsitelty arkkitehtuurin kontekstissa. Teksti pyrkii peilaamaan kaupunkeja käsittelevää lähdemateriaalia queeriyden kautta queer-teoreettisten lähteiden tulkinnan ollessa arkkitehtiopiskelijan tekemänä jo valmiiksi tilallisuuteen keskittymisen värittämää. Queer-teorian ja kaupunkitilan käsittely rinnakkain tarjoaa risteämiskohtia. Teoreettisten lähteiden lisäksi diplomityö nojaa kaunokirjallisiin sitaatteihin ja heijastelee niitä teorian tulkintaan. Luennan muutoksen ollessa perustavanlaatuista tämä työ keskittyy prosessin alkuvaiheeseen ja herättelyyn. Teoreettiselle viitekehykselleen uskollisena työ ei pyri tarjoamaan valmiita vastauksia vaan pikemminkin tavoittelee määrittelemättömyyttä. Kaupunkien ja elinympäristöjen parissa työskentelevinä suunnittelijoina omien näkökulmiemme ymmärtäminen on ensiarvoista. Tämän diplomityön parissa pyrin aloittamaan työn kohti oman kaupunkiluentani ymmärtämistä ja muutosta.

Tämän tutkielman lähtökohtana toimivat havainnot kemiallisten aseiden käyttökertojen lisääntymisestä, lisääntynyt perinteisten maailmanpolitiikan normien haastaminen sekä kysymys Euroopan unionin roolista sille tärkeiden normien tukijana. Työn tutkimusongelma oli moniosainen. Työn ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää, kuinka kansainvälisen politiikan toimijat voivat tukea normeja niiden joutuessa aktiivisesti haastetuiksi. Tutkimuskysymykseen vastattiin tarkastelemalla EU:n pitkäaikaisia toimenpiteitä kemiallisten aseiden kieltonormin tukemiseksi, että sen reaktioita Syyrian Ghoutan ja Khan Sheikhounin sariini-iskuihin vuosina 2013 ja 2017. Työn toisena tavoitteena oli tuoda normien tukemisesta käytävä keskustelu yhteen EU:n normatiivisesta vallasta käytävän keskustelun kanssa. Tätä varten normatiivisesta vallasta luotiin ideaalityyppi, johon EU:n toimintaa kemiallisten aseiden kieltonormin tukemiseksi peilattiin. Ideaalityypin kautta työssä pohdittiin, minkälaisiin keinoihin normatiivinen valta voisi normien tukemiseksi tukeutua ja minkälaisia rajoitteita EU:n hahmottaminen normatiivisena valtana asettaisi näille keinoille. Tutkielman aineisto koostuu 27 EU:n julkaisemasta asiakirjasta, joita jäsenneltiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Työn ensimmäinen keskeinen havainto oli, että normeja voidaan tukea ja ylläpitää monin eri tavoin. Normit rakentuvat usein pitkällä aikavälillä, joten myös toimenpiteet niiden ylläpitämiseksi voivat olla pitkäjänteisiä, eivät pelkästään reaktiivisia. Toiseksi; normien tukemiseen liittyy vahvasti niiden kollektiivisuus ja muiden toimijoiden hyväksyntä tai vaihtoehtoisesti sosiaalinen sanktiointi. Tukitoimenpiteistä erityisesti sanktiot, olivat ne sitten ensisijaisesti sosiaalisia, taloudellisia tai sotilaallisia, menettävät tehonsa, jos niiden asettajalla ja vastaanottajalla ei ole merkityksellistä keskinäistä suhdetta. Kolmanneksi aineiston perusteella oli mahdollista tunnistaa monia erilaisia keinoja, joihin EU oli kemiallisten aseiden kieltonormin tukemiseksi tarttunut. EU:n hyödyntämät keinot olivat samankaltaisia lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Normatiivisen vallan ideaalityyppiin sopivien keinojen lisäksi EU tukeutui myös pakottaviin ja taloudellisiin instrumentteihin. Normatiivisen vallan konsepti ei tarjonnut juurikaan apuvälineitä yksittäisen tapauksen tai reaktioiden analysointiin, sillä sen vallan nähdään perustuvan sen kykyyn muovata kansainvälisen järjestelmän rakenteita pitkän aikavälin rakenteellisin ratkaisuin lyhyen aikavälin ongelmanratkaisun sijaan. Tutkielman normeja käsittelevän osuuden valossa on perusteltua sanoa, että sillä, kuinka yhteisö reagoi normirikkomuksiin, on keskeinen rooli normien ylläpidossa. Myös reagoimattomuus on reaktio. Haluamiensa normien tukemiseksi EU:lta vaaditaan aktiivisuutta ja reagointia lyhyelläkin aikavälillä.

nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

Signs in public space reflect ‘normalcy’ in a community. The authors ask what restricting signs tell us about a society? In order to explore the system and variation in the ways dog signs manifest different norms and control, they compare two different data sets: dog signs in a Northern European town, Jyväskylä in Finland, and two Eastern European villages in Romania. They apply a qualitative methodology based on visual communication, geosemiotics and linguistic landscape studies. The focus of the article is on the resources of addressing and the visual semiotics of the image. The investigated communities seem to create a complementary distribution of what they regulate that is also displayed through their semiotics: the Jyväskylä examples are prohibitions for dogs ‘being’ while the Romanian cases consist of warnings or threats. Both prohibitions and warnings implicate the norms and normalities in the communities, showing where they stand in terms of a continuum between a ‘dog as a pet’ and a ‘dog as a (co-)worker’. As images, the urban signs in Jyväskylä can be characterized as icons of a small collared pet, placed as a part of top-down communication in ‘tight’ public spaces. In contrast, the photographs of big dogs in the open and private Romanian village spaces refer to some specific guard dog, through which their owners communicate a benevolent warning or an intimidating threat.

Suomen kielen lautakunta päätti vuonna 2014, että alkaa tehdä -konstruktion eli rakenteen rinnalla voidaan käyttää myös alkaa tekemään -rakennetta. Tämä tutkimus selvittää normimuutoksen vaikutusta kielenkäyttöön mediassa. Tutkimuksen keskiössä on A- ja MA-infinitiivin vaihtelu kyseisessä rakenteessa eli alkaa tehdä vs. alkaa tekemään -rakenteiden esiintyvyyden suhteet Yleisradion verkkojulkaisuissa vuosina 2011‒2018. Toiseksi tarkastellaan, missä määrin ja millä tavalla kyseisten rakenteiden käyttö on muuttunut normimuutoksen (2014) jälkeen. Kolmanneksi selvitetään, missä määrin yksityiskohtaisempi A- ja MA-tapausten tarkastelu selittää todettua vaihtelua tarkastellulla ajanjaksolla. Yksityiskohtaisempi tarkastelu on rajattu vaihtelun tarkasteluun eri aikamuodoissa sekä tutkimalla alkaa tekemään -rakenteen esiintyvyyden yleisyyttä leipätekstissä ja sitaateissa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on kielenhuollon, kieli-ideologioiden ja kielen muuttumisen tutkimus. Aineisto on kerätty Kielipankin korp.csc.fi-sivustolta avoimesti tutkimuskäyttöön saatavilla olevasta Ylen suomenkielinen uutisarkisto 2011‒2018 -korpuksesta, joka sisältää verkkouutisten lisäksi muita julkaisuja. Tutkimusmenetelmää voidaan luonnehtia kvantitatiiviseksi variaationtutkimukseksi ja korpustutkimukseksi. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että normimuutos ei ole ollut muutos ideologisella tasolla: normin vapautumisesta ei ole seurannut mainittavaa muutosta median kielenkäyttöön tutkitussa aineistossa. Tarkasteltaessa kokonaiskuvaa MA-tapausten suhteellinen osuus vuosittain vaihtelee, mutta ei ole tarkastellulla ajanjaksolla lisääntynyt, vaan pikemminkin päinvastoin. Välittömästi norminvapautuksen jälkeen MA-tapausten suhteellinen määrä on kasvanut hetkellisesti, mutta sen jälkeen näyttää siltä, että Yleisradio on tiukentanut linjaansa vanhan normin suuntaan. Kehityksen seuraaminen jatkossa onkin kiinnostavaa. Tarkempi lingvistinen analyysi osoitti, että MA-rakenteen mukaiset alkaa tekemään -tapaukset keskittyvät enemmän sitaatteihin kuin leipätekstiin. Tätä voidaan selittää siten, että puhekieliseksi ja samalla yleiskielen normin vastaiseksi pitkään tuomittu alkaa tekemään -rakenne mielletään ideologisella tasolla yhä soveltuvammaksi puhekieleen kuin kirjoitettuun kieleen. Muut tarkemmat erittelyt eivät tuottaneet yhtä selviä eroja, jotka selittäisivät A- ja MA-tapausten esiintymien suhteita eri vuosina.

Background Social distancing is a key behavior to minimize COVID-19 infections. Identification of potentially modifiable determinants of social distancing behavior may provide essential evidence to inform social distancing behavioral interventions. Purpose The current study applied an integrated social cognition model to identify the determinants of social distancing behavior, and the processes involved, in the context of the COVID-19 pandemic. Methods In a prospective correlational survey study, samples of Australian (N = 365) and U.S. (N = 440) residents completed online self-report measures of social cognition constructs (attitude, subjective norm, moral norm, anticipated regret, and perceived behavioral control [PBC]), intention, action planning, habit, and past behavior with respect to social distancing behavior at an initial occasion. Follow-up measures of habit and social distancing behavior were taken 1 week later. Results Structural equation models indicated that subjective norm, moral norm, and PBC were consistent predictors of intention in both samples. Intention, action planning, and habit at follow-up were consistent predictors of social distancing behavior in both samples. Action planning did not have consistent effects mediating or moderating the intention–behavior relationship. Inclusion of past behavior in the model attenuated effects among constructs, although the effects of the determinants of intention and behavior remained. Conclusions Current findings highlight the importance of subjective norm, moral obligation, and PBC as determinants of social distancing intention and intention and habit as behavioral determinants. Future research on long-range predictors of social distancing behavior and reciprocal effects in the integrated model is warranted., Subjective and moral norms and perceived control were correlates of social distancing intentions, and intentions, action planning, and habit were correlates of social distancing behavior, in samples of Australian and US residents

Two streams of literature have become especially prominent in understanding social change toward sustainability within the past decades: the research on socio-technical transitions and applications of social practice theory. The aim of this article is to contribute to efforts to create dialogue between these two approaches. We do this by focusing on the concept of reconfiguration, which has become a much-used, but poorly defined notion in the discussion on sustainability transitions. To understand what is defined as reconfiguration in systems and practices, and how the understanding of reconfiguration in regimes could benefit from insights about reconfiguration in practices, we conducted a systematic and critical literature review of 43 journal articles. The findings showed a trend toward a focus on whole-system reconfiguration and interlinked dynamics between practices of production and consumption. However, our study suggests that a less hierarchical understanding of transitions utilizing insights from practice theory might be fruitful. Future research on sustainability transitions could benefit from addressing the tensions between and within niche and regime practices; the dynamics maintaining and challenging social and cultural norms; the efforts in creating new normalities and in recruiting actors in practices; and investigating the different roles the various actors play in these practices. peerReviewed

Tutkielmassa tarkastellaan normaaliuden ja poikkeavuuden rakentumista nuorisotyössä ja nuorisopolitiikassa komiteoiden tuottamana 1960−1980-luvuilla. Normaaliudelle ja poikkeavuudelle annettujen sisältöjen erittelyn lisäksi komiteamietinnöistä ammennetaan vastauksia siihen, millaisilla toimenpiteillä normaaliutta on pyritty tuottamaan ja millaisena nuorisotyön ja nuorisopolitiikan rooli on nähty normaaliuden tuottajina. Metodologisesti tutkielma kiinnittyy historiantutkimukseen ja historialliseen sosiologiaan yhdistämällä kehittynyttä lähdekritiikkiä ja pyrkimystä tuoda esiin prosesseja teoreettisesti perusteltuna. Analyysin metodina käytetään sisällönanalyysia. Tutkielman teoreettisina kulmakivinä toimivat normaaliuden ja poikkeavuuden teoretisointi sekä nuorisotyön funktiot, joiden valossa eritellään lähteissä esiintyviä nuorisotyölle ja nuorisopolitiikalle annettuja eri päämääriä. Tutkielma nostaa esiin yhteiskunnan asettamia normeja nuorisolle 1960–1980-luvuilla. Lähteet osoittavat, että komitealaitos on rakentanut normaaliutta ja poikkeavuutta nuorisotyöhön ja nuorisopolitiikkaan 1960−1980-luvuilla useiden eri teemojen kautta, jotka hyvinvointivaltion kehittyminen on nostanut esiin. Komiteat nimesivät useita aikakauden nuoriin kohdistuvia riskejä, mutta ensisijaisesti puolustivat nuorison asemaa pyrkien toimenpiteisiin, jotka saattaisivat Suomen nuorison normaaliuden tielle. Painotukset nuorisotyön ja nuorisopolitiikan päämäärille muuttuvat ajassa mukaillen nuorisokulttuurien ilmentymistä, teknologian kehitystä sekä globaalia talouskehitystä. 1960-luvun nuorisotyön toimijoiden tukemisesta siirryttiin 1980-luvun alussa poikkihallinnolliseen ja laajasti nuorten elämäntilanteisiin kantaa ottavaan nuorisopolitiikkaan. 1960-luvun nuorisotyön rakenteiden määrittämisestä ja resurssien turvaamisesta komiteoiden tarkastelun painopiste laajeni 1980-luvulla muun muassa yhteiskunnan rakennemuutoksiin, nuorison osallistumiseen ja vaikuttamismahdollisuuksiin, koulutukseen ja työelämään, perhepolitiikkaan, nuorisokulttuureihin, kansainvälinen yhteistyöhön sekä kriminaalipolitiikkaan jättäen nuorisotyön vain pieneksi nuorisopolitiikan osa-alueeksi. Lähden perusteella komiteat ovat tuottaneet 1960−1980-luvuilla normaaliutta ja poikkeavuutta nuorisotyöhön ja nuorisopolitiikkaan pääsääntöisesti sosialisaatiofunktion viitekehyksessä. Komiteoiden esittämät normaalistamisen toimenpiteet ovat noudattaneet pyrkimystä nuorten sosiaalistamiselle. Vastuuta tästä tehtävästä jaettiin laajasti eri yhteiskunnan instituutioille. Nuorisotyön rooli nuorten saattamiseksi normaaliuden tielle rakentui vapaa-aikaan keskittyvänä toimintana, jonka tuli pääsääntöisesti liittää nuoret yhteiskuntaan ja vallitseviin normeihin.

Pro gradu -tutkielmassani tutkin sitä, miten ihmisoikeusnormien merkitys rakentuu valtioiden sisäpoliittisissa käytännöissä. Keskityn Suomessa vuonna 2016 käytyihin eduskunnan täysistuntokeskusteluihin pakolaisten perheenyhdistämisen edellytysten kiristämisestä. Näitä kiristyksiä ehdotettiin vuoden 2015 poikkeuksellisen pakolaistilanteen seurauksena. Pyrin saamaan vastauksen seuraavaan kysymykseen: miten oikeus perhe-elämään -ihmisoikeusnormin merkitys rakentuu perheenyhdistämisen edellytysten kiristämistä käsittelevissä eduskunnan täysistuntokeskusteluissa? Tutkielmani laajempana teoreettisena viitekehyksenä toimii kriittinen konstruktivismi, jossa korostetaan sitä, miten kieli rakentaa sosiaalista todellisuutta. Kielellä on merkittävä rooli myös normien rakentumisessa. Normit ovat kollektiivisia odotuksia sopivasta käyttäytymisestä, ja ne vaikuttavat valtioiden legitimiteetin rakentumiseen. Normit eivät kuitenkaan ole pysyviä ja muuttumattomia, vaan toimijat uudelleentulkitsevat niiden merkitystä erilaisissa konteksteissa. Ihmisoikeudet ovat perustavanlaatuisia normeja, jotka luodaan kansainvälisellä tasolla, mutta niiden toimeenpano tapahtuu kansallisella tasolla. Oikeutta perhe-elämään pidetään yhtenä keskeisimmistä ihmisoikeusnormeista. Aineiston muodostavat kolme eduskunnan täysistuntopöytäkirjaa vuodelta 2016, joissa käsitellään hallituksen esitystä HE 43/2016 vp perheenyhdistämisen edellytysten kiristämiseksi. Metodinani toimii kriittinen diskurssianalyysi. Analysoimissani keskusteluissa sekä hallituksen esityksen kannattajat että sen vastustajat perustelevat omia kantojaan käyttämällä ja uusintamalla erilaisia diskursseja. Kielenkäyttö rakentaa sosiaalista todellisuutta, ja myös se, miten pakolaisten perheenyhdistämisestä puhutaan eduskunnassa, vaikuttaa siihen, miten pakolaisten oikeus perhe-elämään toteutuu. Tunnistin aineistostani neljä eri diskurssia. Kansainvälinen yhteisö -diskurssissa korostetaan Suomen asemaa osana kansainvälistä yhteisöä sekä Suomen kansainvälisiä velvoitteita ja mainetta ihmisoikeustoimijana. Suomen arvot -diskurssissa perheenyhdistämiseen ehdotettuja kiristyksiä pidetään moraaliin, arvoihin ja ihmisoikeuksiin liittyvänä kysymyksenä. Perhediskurssissa korostetaan perheen merkitystä, perhettä ihmisoikeutena sekä lasten oikeuksia. Välttämättömyysdiskurssissa korostetaan kiristysten välttämättömyyttä vetoamalla tilanteen poikkeuksellisuuteen ja olosuhteiden haastavuuteen. Analyysini tulos on, että oikeus perhe-elämään -normi rakentuu eri tavoin eri diskursseissa. Kiristysten vastustajat puolustavat oikeutta perhe-elämään ainakin kolmesta eri syystä. Ensinnäkin oikeutta perhe-elämään pidetään itseisarvona. Toiseksi oikeutta perhe-elämään puolustetaan myös siksi, että perheenyhdistämisen edellytysten kiristämistä pidetään häpeällisenä ja haitallisena Suomen maineelle ihmisoikeustoimijana. Kolmanneksi ehdotettuja kiristyksiä pidetään Suomen arvojen vastaisena. Kiristysten kannattajat taas haastavat normia painottamalla kiristysten välttämättömyyttä ja vetoamalla esimerkiksi Suomen etuun, olosuhteiden haastavuuteen ja Suomen taloudelliseen kantokykyyn.

peerReviewed

Yhteiskunnassa on käyty aktiivista keskustelua sukupuolirooleista ja sukupuolittuneista käyttäytymismalleista, johon tutkielmani pureutuu selvittämällä nuorten miesten viestinnän normeja kaverisuhteissa. Miestutkimus ja -työ pyrkivät intersektionaaliseen tasa-arvoon yhteiskunnassa, jotta miesten kapea sukupuolirooli muuttuisi hyväksytysti monipuolisemmaksi. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan nuorten miesten viestintää kaverisuhteissa ja selvitetään, minkälaisia normeja nuorilla miehillä on maskuliinisuuteen liittyen. Tutkielma on osa kriittistä miestutkimusta, joka nähdään sukupuolentutkimuksen osana. Tarkastelen nuorten miesten viestintää puheviestinnän teorioiden valossa, hyödyntäen yksityisyyden säätelyn teoriaa sekä sääntöteoriaa. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisia viestinnän normeja nuorilla miehillä on maskuliinisuudesta kaverisuhteissa. Itsestä kertominen ja tunneviestintä nähdään tärkeinä viestintätaitoina läheisissä ihmissuhteissa, joiksi myös kaverisuhteet lukeutuvat. Tutkielmassa tarkastelen miestutkimuksen teorioiden valossa maskuliinisuutta ja sen ilmenemistä nuorten miesten viestinnässä. Otan myös huomioon mediassa laajasti esillä olleen Me Too -kampanjan ja selvitän sen vaikutuksia nuorten miesten käyttäytymiseen ja asenteisiin. Tutkielman aineisto kerättiin verkkokyselylomakkeella ja analysoitiin sekä kvalitatiivisella että kvantitatiivisella analyysilla. Tutkimus on puheviestinnän pro gradu -tutkielma, joka lähestyy aihetta kriittisen feministisen miestutkimuksen näkökulmasta. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että nuoret miehet kannattavan tasa-arvoa ja kokevat tarvitsevansa enemmän monipuolisia miesroolimalleja ja puhetta miesten tunteista niin mediassa kuin kaverisuhteissa. Nuorilla miehillä ilmenee normeja kaverisuhteiden viestinnässä, jotka liittyvät huumorin käyttöön, tunteiden näyttämiseen ja niistä puhumiseen sekä ryhmädynamiikan säilyttämiseen niin, että kavereille ei huomauteta epäasiallisesta käytöksestä tai puheesta, vaan ymmärretään kaveriporukassa vallitsevan omat säännöt ja normit siitä, missä menee hyvän maun ja huumorin raja. Tuloksista nousee esiin myös nuorten miesten taipumus käyttää päihteitä, joka johtaa epäasialliseen käyttäytymiseen. Nuorille miehille on vaikeaa puhua seksistä, seksuaalisuudesta ja parisuhde- sekä perheongelmista kavereilleen. Nuoret miehet eivät pyydä apua ongelmiinsa, vaikka kokevat, että saavat tukea ja tulevat kuulluksi, jos jakavat asioitaan kavereilleen. Maskuliinisuuden normeina pidetään edelleen miehistä ylimielistä käyttäytymistä, johon liittyy se, että tunteista ei puhuta ja apua ei pyydetä helposti. Toksinen maskuliinisuus ilmenee nuorten miesten viestinnässä kaverisuhteissa epäsopivien puheiden ja käytöksen sallimisena. Kuitenkin tulokset osoittavat myös avarakatseisuutta monipuolisemman mieskuvan puolesta.

Artikkelissa tarkastellaan sitä, miten nukkumista ohjeistettiin 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkukymmenten suomalaisessa terveysvalistuksessa ja mitä hyvän unen avulla tavoiteltiin. Artikkelissa kysytään myös, ketkä nukkumisohjeita laativat, kenelle ne oli suunnattu ja millaisesta ajattelutavasta ne kumpusivat. Unihygienia eli nukkumiseen ja liittyvät ohjeistukset olivat osa kansainvälistä hygienialiikettä, joka oli vahvimmillaan juuri 1800-luvun loppupuolella. Ne liittyvät myös suomalaiseen sivistyneistön kasvatusprojektiin, jonka tavoitteena oli vahva, terve ja siveellinen kansa. Artikkelin tutkimuslähteinä ovat terveysoppaat, terveydenhoitoalan lehdet ja nukkumiseen liittyvät ohjeistukset sanoma- ja aikakauslehdistä 1800-luvun puolivälistä 1930-luvulle. Nukkumista koskevissa ohjeissa näkyvät ajankohdan terveydenhoitokeskustelulle tyypilliset ihanteet: kohtuullisuus, säännöllisyys, siveellisyys ja puhtaus. Puhtaudella lähteissä tarkoitetaan sekä konkreettista puhtautta, kuten raitista ilmaa makuuhuoneessa tai säännöllisesti vaihdettavia vuodevaatteita, että henkistä puhtautta. Ohjeistuksella pyrittiin valistuksen kautta ohjaamaan suomalaisia kohti terveyttä ja hyvänä ja oikeanlaisena pidettyä elämää. Artikkelissa todetaan, että nukkuminen on kulttuurisesti, historiallisesti ja sosiaalisesti määrittynyttä.

Artikkeli syventyy tarkastelemaan Siilinjärven haamupyörän tapausta vuodelta 2016. Liikenneonnettomuuspaikalle vietiin pyöräilyaktiivien toimesta haamupyörä, valkoinen polkupyörä, johon kohdistui vahva yhteiskunnallinen vastareaktio. Suomalaisittain uudenlaisena kansalaisaktion muotona haamupyörä rikkoi suomalaiseen aktivismiin, kuolemaan ja periferiatilaan liittyviä yhteiskunnallisia normeja ja perinteitä. Tapaus toi symbolisena vastarintana esiin kulttuurisia arvoja ja normeja, jotka määrittävät suomalaista poliittista toimintaa

peerReviewed

Non

peerReviewed

peerReviewed

The paper explores pollination from a multilevel policy perspective and analyses the institutional fit and interplay of multi-faceted pollination-related policies. First, it asks what the major policies are that frame pollination at the EU level. Second, it explores the relationship between the EU policies and localised ways of understanding pollination. Addressed third is how the concept of ecosystem services can aid in understanding the various ways of framing and governing the situation. The results show that the policy systems affecting pollination are abundant and that these systems create different kinds of pressure on stakeholders, at several levels of society. The local-level concerns are more about the loss of pollination services than about loss of pollinators. This points to the problem of fit between local activity driven by economic reasoning and biodiversity-driven EU policies. Here we see the concept of ecosystem services having some potential, since its operationalisation can combine economic and environmental considerations. Furthermore, the analysis shows how, instead of formal institutions, it seems that social norms, habits, and motivation are the key to understanding and developing effective and attractive governance measures.

The purpose of my study is to examine how female skiers are represented in the texts of a Finnish sports magazine, Urheilulehti, and how these representations have changed during the examination period from 1905 to 2010. Relying on Judith Butler’s ideology of gender performativity, I analyse the representations of female skiers from the perspective of promoting the traditional female norm and simultaneously from the perspective of breaking and reforming it. The methodological framework of my study consists of Fairclough’s three- dimensional framework, which is based on the tradition of critical discourse analysis (CDA). In compliance with this framework, I began the analysis from the textual level and proceeded through the discursive practice level to explaining different interpretations at the social practice level. The analysis produced a classification of four ‘upper-level discourses’ and eight ‘main discourses’ for structuring female skiers’ representations. The upperlevel discourses were named skier discourse, female skier discourse, individual discourse and female discourse. The main discourses are based on pairs of opposing discourses within each upper-level discourse: successful skier – failing skier, respected female skier – unaccepted female skier, worthy individual – unworthy individual, and traditional woman – boundary-breaking woman. Several changes were discovered in the representations of female skiers. The discourse of successful skier, which became the dominant discourse in the examined texts, increased its share towards the end of the research period. During the last years, it became increasingly common to represent female skiers even as sports heroes. Descriptions of female skiers’ personal lives began to appear in the texts in 1970, and the role of these descriptions grew towards the end. Texts highlighting traditional femininity became less frequent, whereas descriptions of deviation from the traditional female norm increased. Overlapping of the discourses became typical of the representations. In the last years of the data, female skiers were primarily presented as multidimensional ‘subjects’ or agents. Contrary to earlier research findings, the texts in the final years of the research period included no trivialisation of female skiers, such as underestimation, description of appearances or focus on irrelevant matters.

Aiempien tutkimusten perusteella eri-ikäiset suomalaiset toivovat asumiseltaan samankaltaisia asioita. Yhtenäisiä asumisen toiveita on selitetty kulttuurisidonnaisilla normeilla, jotka perustuvat paitsi virallisiin säädöksiin myös vähitellen normaaleiksi muodostuneisiin käsityksiin. Normit luovat yksilöille ymmärrystä siitä, mitä asumiselta tulisi toivoa. Yleisen ihanteen alle kätkeytyy normeista poikkeavia asumisen toiveita, haaveita ja intohimoja, jotka kytkeytyvät esimerkiksi yksilöiden elämänvaiheeseen, arvoihin ja ikään. Tämä tutkimus tarkastelee nuorten ja myöhäiskeskiikäisten aikuisten asumistoiveita sekä normien ja haaveiden ilmenemistä näissä toiveissa. Tutkimuksen aineisto kerättiin Vantaan Asuntomessuilla kesällä 2015 kahdeksan ryhmäkeskustelun avulla, joihin osallistui 68 henkilöä. Asumistoiveet hahmottuivat eri-ikäisten keskuudessa teemoiltaan samankaltaisina, suomalaisia perinteisiä asumisnormeja heijastelevina. Keskusteluissa asumisen toiveet kytkeytyivät kolmeen pääteemaan, jotka jaettiin molempien ryhmien keskuudessa: 1) asumisen toimivaan arkeen, 2) asumisen yksityisyyteen sekä 3) asumisen persoonallisuuteen ja kodikkuuteen. Vaikka asumisen teemat olivat samankaltaisia, eriikäisten keskustelijoiden elämänvaiheen vaikutus näkyi asumistoiveiden perusteluissa. Yhtenäiset normit hallitsivat kuvaa toivotusta asumisesta, haaveet ja intohimot alistettiin näille normeille. peerReviewed

In this dissertation, I study the observance of holy days among the peasantry in the early modern province of Savo, located on the eastern periphery of the Swedish kingdom (today Eastern Finland). I examine the practices, norms and meanings related to the observance of holy days both within and outside the Church, and analyse the changes and continuities in the post-reformation period. As the main sources of the study, I use district court records and visitation records mainly from the period 1639–1712. I analyse the cases with a micro-historical perspective and an anthropological approach. The lived religion of the peasantry was constituted especially through practices that were connected to annual holy days, both those officially celebrated and those officially denounced as superstition. The religious practice of the peasantry was shaped in the normative framework defined partly by Church and state and partly by the local communities. It was important for most peasants to attend church and take Communion on great holy days, even though in an agrarian area characterized by a scarce inhabitation and long distances, they were not able to make the long journey to church every Sunday. The practices and rituals related to the observance of holy days were increasingly concentrated on the church, but even the ecclesiastical and secular authorities had to bend in this process. The teachings of the Church were not understood as such, but merged in the popular mind with older ideas of the sacred and the relationship of people with the divine. To maintain its authority in the lives of the laity, the Church was forced to accept practices that were not in accordance with its doctrines. Nor was the Church able to replace the need for sacrificial practices and other rituals in the households. Traditional festivities and rituals officially condemned as superstition survived at least until the 18th century. To secure the continuity of life and a good relationship with the sacred, people held on to their traditions and celebrated holy days in a manner similar to that of their ancestors.

FM Miia Kuhan Suomen historian väitöskirja Pyhäpäivien vietto varhaismodernin ajan Savossa (vuoteen 1710) tarkastettiin 29.4.2016 Jyväskylän yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi dosentti Raisa Maria Toivo Tampereen yliopistosta ja kustoksena professori Kustaa H. J. Vilkuna Jyväskylän yliopistosta.

Pääministeri Vanhasen naisystävästä Susan Kurosesta (sittemmin Ruusunen) kehkeytyi mediassa ennennäkemätön ilmiö. Alkujaan myönteinen suhtautuminen muuttui negatiiviseksi pian suhteen päätyttyä, ja kirjoittelu oli kuumimmillaan alkuvuodesta 2007. Kurosen esiintyminen Ruben & Joonas -show’ssa 25.1.2007 ja tulossa oleva kirja aiheuttivat lisää kohua ja nostattivat suuttumusta internetin keskustelupalstoilla. Artikkelini aineistona on Ruben & Joonas -show'n jälkeen Suomi24:n keskustelupalstalla ollut viestiketju Vuosisadan rakkaustarina. Tarkastelen aluksi, miten Susan Kurosesta kirjoitetaan tässä viestiketjussa. Pyrin myös selvittämään, miksi Kuronen herättää niin paljon suuttumusta. Kohun voimakkuus ja ihmisten kiihkeät reaktiot viittaavat siihen, että Kuronen on rikkonut kulttuurisia normeja jollakin tavalla. Aineiston pohjalta pohdin, mitä normeja Kuronen on rikkonut ja onko hän niiden seurauksena menettänyt kasvonsa suuren yleisön silmissä. Tulkitsen aineistoa diskursiivisesta näkökulmasta jaettujen kulttuuristen kokemuksien ja merkitysten kautta. Keskustelussa käydään neuvottelua aidon rakkauden ja parisuhteen kriteereistä, seurusteluun kuuluvista normeista, normirikkomuksista ja vastuusta. Kasvojen käsitteeseen kuuluu statuksen, kunnian ja arvokkuuden säilyttäminen. Kuronen ei osannut käyttäytyä seurustelusuhteen ja asemansa normien mukaan ja menetti siksi kasvonsa suuren yleisön silmissä. Toistuvat normirikkomukset ja kasvojen menetys saavat ihmiset tuntemaan myötähäpeää ja kollektiivista suuttumusta, joka ilmenee tunteenpurkauksina ja kritiikkinä keskustelupalstalla.

Malliopettajia ja muita hävyttömyyksiä on Jyväskylän opettajankoulutuslaitoksessa toteutettu tapaustutkimus luokanopettajaopiskelijoiden teettämän tyttökalenterin aiheuttamasta verkkokeskustelusta. Openteriksi nimettyä projektia uutisoitiin näkyvästi loppuvuodesta 2014 ja se aiheutti vilkasta keskustelua monilla eri keskustelupalstoilla. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten kalenteria kommentoitiin ja millaisia opettajiin liittyviä rooliodotuksia, arvoja ja normeja kommentit ilmentävät. Tutkijaa kiinnosti näiden odotusten tutkiminen erityisesti seksuaalisuuden ja sukupuolen näkökulmasta. Kyseessä on kriittistä pedagogiikkaa edustava laadullinen tutkimus, johon sisältyy piirteitä etnometodologiasta. Aineistoksi rajattiin ensimmäisen uutisoinnin synnyttämä kommentointi Ilta-Sanomien keskustelupalstalla. Aineistona toimiva keskustelu sisälsi 304 nimimerkillä kirjoitettua kommenttia ja se analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä. Tutkimuksen perusteella suomalaiset arvot vaikuttavat hyvin moninaisilta opettajiin kohdistuvien odotusten kontekstissa. Aineistosta oli havaittavissa dikotominen kahtiajako kannustavan ja vastustavan diskurssin välillä. Vastustavaa diskurssia, johon liittyi opettajiin kohdistuvia konservatiivisia arvo-odotuksia, näyttäytyi eniten. Aiempiin tutkimuksiin (Kamila 2012) nojaten naisopettajan seksuaalisuus näyttäytyi tässä diskurssissa ammatillisuuden vastakohtana. Merkittävä tutkimustulos oli myös se, että osan vastustavan diskurssin edustajien mielestä opettajakuvaan liittyvät reunaehdot eivät ole opettajien itse päätettävissä. Opettajan tulee heidän mukaansa toimia ensisijaisesti oppilasta varten, jolloin opettajaan itseensä liittyvien asioiden käsittelyä ei nähty edes merkittävänä. Kannustavan diskurssin mukaan kalenteri toimi rohkeana keskustelunavauksena tärkeälle aiheelle. He eivät nähneet ristiriitaa ammattieettisten hyvien arvojen ja kalenterissa esiintymisen välillä. He peräänkuuluttivat opettajien oikeuksia tulla kohdelluksi yksilönä, ilman yhteiskunnassa vallitsevia vanhanaikaisia odotuksia.

Tutkimus tarkastelee Helsingin Sanomissa vuosien 2008 ja 2013 välillä julkaistuja työttömien mielipidekirjoituksia. Tutkimustehtävänä on ymmärtää millaisia sosiokulttuurisia merkityksiä ja arvoja työlle ja työttömyydelle annetaan. Keskeisinä tutkimuskäsitteinä toimivat työ ja työttömyys, jotka määritellään laajasti aiempaa tutkimuskirjallisuutta hyödyntäen. Tutkimuksen metodologia pohjaa diskurssianalyysiin. Diskurssianalyysin avulla luokittelen tutkimusaineiston diskursseiksi, joita tarkastelen tutkimuksen analyysivaiheessa. Työttömien mielipidekirjoitukset työttömyydestä luovat yhdenmukaisen kertomuksen. Tutkimuksen pohjalta työttömyys näyttäytyy kulttuurisen normaalin ulkopuolella olemisena. Työttömillä on aineiston perusteella selkeä pyrkimys päästä osaksi kulttuurista normaalia. Työtä, tämän normaalin lähteenä ei aineistossa juurikaan kyseenalaisteta. Työttömät korostavat mielipidekirjoituksissa omasta työttömyydestään huolimatta, työtä kulttuurisen normaalin ja hyvän lähteenä. Tutkimusaineistossa on myös havaittavissa erilaisia hallinnan- ja vallanmuotoja, sekä aktivointipolitiikkaa joita työttömiin kohdistuu. Työttömät kokevat heihin kohdistuvan hallinnan selkeästi epäoikeuden- mukaiseksi ja vastustavat sitä. Keskeisenä tutkimustuloksena on, että työttömät kantavat selkeää yksilöllistä ajattelua varsinkin taloudellisten asioiden kohdalla. Työttömät kokevat, että taloudellinen tuki on kategorisesti valtion tehtävä. Läheisiltä saatu taloudellinen tuki taas koetaan alistavaksi. Valtio ja viranomaiset koetaan useassa mielipidekirjoituksessa haasteena työttömän elämälle. Kokemus valtiosta haasteena työttömälle on myös osalle kirjoittajista selkeästi yllätys ja pettymys. Tutkimusaineistosta on myös tulkittavissa moderneja yksilöllistymiseen viittaavia arvoja.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ja kuvailla Hämeenlinnan luokanopettaja-opiskelijoiden kokemuksia yksikkönsä yhteisöllisyydestä. Tutkimuksen avulla pyrittiin ymmärtämään, mistä kokemuksista yhteisöllisyyden tunne rakentuu tai mitkä sitä rikkovat. Tutkimuksen aineisto kerättiin keväällä 2013 Tampereen yliopistossa kasvatustieteiden yksikössä pidetyllä tutkimusmetodologia -kurssilla. Tutkimuksen primääriaineisto koostuu kuuden luokanopettajaopiskelijan muistelukirjoituksesta yliopisto-opintojensa alkuvaiheista. Tutkimuskohteena olivat opiskelijoiden kokemukset, joten tutkimuksen taustateoria sekä metodologia tukeutuu fenomenologiaan. Aineisto on analysoitu Amadeo Giorgin kehittämää ja Juha Perttulan tarkentamaa fenomenologisen psykologian analyysimenetelmää mukaillen. Tutkimuksen tulokset muodostavat kuusi yksilökohtaista merkitysverkostoa sekä neljä yleistä merkitysverkostoa, jotka sisältävät kaiken yhteisöllisyyttä koskettavan tiedon. Viimeisen osan fenomenologisen tutkimuksen tuloksista muodostaa dialogi empiirisen tutkimuksen tuloksien ja aiemman tutkimustiedon kanssa. Tässä tutkimuksessa luokanopettajaopiskelijoiden kokemukset yksikkönsä yhteisöllisyydestä erosivat osin merkittävästi toisistaan. Vaikka kokemukset intiimiksi ja viihtyisäksi kuvaillun yksikön yhteisöllisyydestä olivat pääosin positiivisia, osa opiskelijoista kertoi myös yhteisöllisyyttä horjuttavista kokemuksista. Osa opiskelijoista nautti täysin yksikkönsä hyvästä hengestä toisten kokiessa yksikön toimintakulttuurin ahdistavana kuppikuntineen ja kirjoittamattomine sääntöineen. Yhteisiä kokemuksia olivat opintojen aloitusvaiheiden paineet löytää oma paikka yhteisöstä sekä välittöminä ja läheisinä koetut välit yksikön henkilökunnan kanssa. Tämän tutkimuksen mukaan yhteisöllisyyden kannalta merkityksellisinä tekijöinä koettiin sekä positiiviset että negatiiviset kokemukset yhteisön vuorovaikutuksesta ja normeista sekä opiskelijan oma suhde yhtei-söön. Opiskelijoiden kokemukset opettajakoulutusyhteisön yhteisöllisyydestä näyttäisivät olevan sidoksissa siihen, miten hyvin opiskelijat sosialisoituivat yhteisönsä jäseneksi.