Back to Search
Start Over
Suomenuskoiseksi tulemisen kertomuksia
- Publication Year :
- 2016
-
Abstract
- Pro gradu -tutkielman tutkimuskohteena on suomenusko ja suomenuskoiseksi tuleminen siten, että suomenuskoisuuteen ei ole päädytty lapsuudenperheen kasvatuksen kautta. Suomenuskolla on erilaisia tulkintoja, mutta keskeisintä siinä on luonnon kunnioitus ja kansanuskon perinteiden säilyttäminen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten suomenuskoiseksi tulemista kuvataan narratiivisesti, miten se tapahtuu pääpiirteittäin, ja miten tämä sijoittuu suhteessa muuhun uskontopsykologian tutkimuskenttään. Käytännössä tarkastellaan millaisilla narratiiveilla kuusi suomenuskoista on kuvannut suomenuskoiseksi tulemistaan. Tarkastelun keskiössä on se, millaisia yhtenäisiä piirteitä näissä narratiiveissa on nähtävissä, huomioiden kuitenkin myös narratiiveissa nähtävät erot. Aineisto on kerätty kirjallisen puolistrukturoidun haastattelun avulla ja aineistoa analysoidaan aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Kuutta eri teemaa on käytetty haastattelukysymysten luomisen pohjana. Tutkielman rakenne itsessään on rakennettu aineistolähtöisen sisällönanalyysin pohjalta. Luvussa kaksi esitellään kunkin haastatellun narratiivista tutkijan pelkistämä versio. Luvussa kolme esitellään narratiivinen näkökulma ja vertaillaan narratiiveja aiemmin viitattujen teemojen pohjalta. Luvussa neljä luodaan näiden narratiivien pohjalta malli, eräänlainen tyyppitarina suomenuskoiseksi tulemisesta ja esitellään kääntymystutkimuksen paradigmat sekä kotiinpaluu-käsite. Luotua mallia tarkastellaan samassa luvussa näiden näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastelluissa narratiiveissa on useita yhteneväisiä piirteitä, jonka pohjalta on luotu suomenuskoiseksi tulemisen malli: Suomenuskoisilla on kristillinen tausta, mutta kokemus kristinuskon sopimattomuudesta omaan uskomusmaailmaan. Kiinnostus mytologioihin on tyypillistä jo pienestä pitäen. Heillä on ollut kiinnostusta elämänkatsomuksellisiin ilmiöihin ja identiteettiä rakentaessa on ilmennyt kiinnostusta muihin uskontoihin, agnostisismiin ja ateismiin. Pr
Details
- Database :
- OAIster
- Publication Type :
- Electronic Resource
- Accession number :
- edsoai.ocn955067042
- Document Type :
- Electronic Resource