Toivo ja demokratiakasvatus

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kahdeksasluokkalaisten toivokäsityksiä. Nuorten yhteiskunnallinen osallistuminen Suomessa on vähäistä huolimatta yhteiskunnallisten tietojen hyvästä tasosta. Tutkimuksessa lähestyttiin ongelmaa toivon näkökulmasta. Tämä tutkimus pitää toivoa demokratian ja demokratiakasvatuksen kannalta tärkeänä käsitteenä. Toivoa tarkasteltiin erityisesti kahden teoriaperinteen, C. R. Snyderin psykologisen toivoteorian ja Paulo Freiren toivon pedagogiikan, kautta. Kahdeksasluokkalaisten toivokäsityksiä tutkittiin haastatteluin (N = 15) fenomenografista analyysiä hyödyntämällä. Toivokäsitykset jakautuivat selkeästi kahteen ylimmän tason kategoriaan, toimijuuskeskeisiin sekä passiivisiin toivokäsityksiin. Toimijuuskeskeisessä toivokäsityksessä toivo nähtiin uskona tavoitteiden saavuttamiseen oman toimijuuden kautta. Passiiviset toivokäsitykset voitiin jakaa kahteen alakategoriaan, toivoon uskona jonkin suotuisan asian tapahtumiseen ja toivoon tunteena tai voimavarana, joka auttaa jaksamaan ja kestämään vaikeitakin tilanteita. Toivolla nähtiin olevan suuri merkitys sekä hyvinvoinnin että toimijuuden kannalta. Tutkimuksessa esiin tulleet toivokäsitykset olivat samansuuntaisia aiempien tutkimusten kanssa. Haastatteluissa ei tullut esiin yhteisöllisiä toiveita tai unelmia, mikä nähtiin haasteena demokratiakasvatuksen kannalta. Kouluissa tulisi kiinnittää huomiota myös unelmoinnin opettamiseen, ja tässä toivon pedagogiikalla olisi annettavaa.