Back to Search Start Over

Vain taivas rajana? Rajojen ilmeneminen lukion kuvataidetunneilla

Authors :
Merenkivi, Kaisa
Kasvatustieteiden yksikkö - School of Education
University of Tampere
Publication Year :
2015

Abstract

Tutkimus käsittelee koulumaailmassa vallitsevia rajoja ja sääntöjä, jotka vaikuttavat oppilaiden ja opettajien toimintaan. Osa näistä rajoista ja säännöistä on näkyviä, osa näkymättömiä. Kuvataidetunnit ovat osa koulujärjestelmää ja samalla osa sosialisaatioprosessia, jonka avulla kasvatetaan yhteiskuntakelpoisia kansalaisia. Tutkimuksen kohteena on erään pirkanmaalaisen lukion kuvataidetunnit ja tavoitteena on tehdä näkyväksi niitä asioita, jotka määrittelevät kuvataidetuntien toimintaa. Empiirinen aineisto kerätään viikon aikana kahdesta erikokoisesta lukion kuvataiteen peruskurssin ryhmästä, joista toisessa on kymmenen ilmoittautunutta oppilasta ja toisessa kaksikymmentä. Molempia kursseja opettaa sama kuvataideopettaja. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen ja siinä käytetään metodologiana etnografista lähestymistapaa. Tutkielman tavoitteena on tutkia koulussa vallitsevaa kulttuuria ja etnografian avulla erilaisia kulttuureja voidaan tutkia sisältä käsin. Tutkimuskysymyksenä on, millaisia rajoja on kuvataidetunnilla. Tavoitteena on tukia, miten oppilaat ja opettaja kokevat kuvataidetunnit. Etnografisessa tutkimuksessa aineistoa pyritään tarkastelemaan eri suunnista. Tässä tutkimuksessa saadaan kolme eri näkökulmaa aiheeseen. Kentällä tehtävät havainnot ovat oleellinen osa etnografisen tietämyksen syntyä ja tutkimuksen yhtenä näkökulmana ovat tutkijan omat havainnot, kenttäpäiväkirjan merkinnät sekä valokuvat kuvataidetunneilta. Toisen näkökulman aiheeseen tuo kuvataideopettajan haastattelu ja sen pohjalta syntyneet päätelmät. Kolmas näkökulma kuvataidetunneista saadaan oppilaiden silmin katsottuna, kun he saavat ryhmissä miettiä kuvataidetunnin rajoja ja tuoda oman näkemyksensä esille valokuvien kautta. Tutkimustuloksissa nousee esiin neljä eri aihealuetta, jotka määrittelevät kuvataidetuntien toimintaa. Nämä aiheet ovat 1. aika, 2. tila ja arkkitehtuuri, 3. oppilastuntemus sekä 4. normit ja säännöt. Oppilaiden ja opettajan näkemykset näistä kuvataidetuntien toimintaa rajoittavista asioista kuitenkin poikkeavat toisistaan. Oppilaille suurin rajoittava tekijä kuvataidetunneilla on se, että kuvataidetunnit koetaan yhtenä aineena muiden aineiden joukossa eikä sen mahdollisuuksia luovuuden ja yhteiskuntaan vaikuttamisen keinona välttämättä ymmärretä. Opettaja puolestaan kokee epäkäytännöllisen tilan ja oppilasmäärän sekä oppilastuntemuksen rajoittavan kuvataidetuntien mahdollisuuksia.

Details

Language :
Finnish
Database :
OpenAIRE
Accession number :
edsair.od......4853..ecff2e243a7ab2f4e7a75737b762eea4