Ihmistieteet yhteiskunnassa : miten yhteiskuntatieteellisillä ja humanistisilla aloilla luodaan yhteiskunnallista vaikuttavuutta?

Tutkielma käsittelee yhteiskuntatieteellisten ja humanististen alojen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Tiedeyhteisöä 1900-luvun loppupuolelta kohdannut vaade tilivelvollisuudesta ja tuloksellisuudesta on osoittautunut vaikeasti vastattavaksi etenkin yhteiskuntatieteellisille ja humanistisille aloille, joiden yhteiskunnalliset vaikutukset eivät ole helposti mitattavissa tai eriteltävissä. Omalla tutkielmallani osallistun yhteiskuntatieteellisen ja humanistisen tutkimuksen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta käytävään keskusteluun ja pyrin tuottamaan uutta tietoa siitä, mitä ihmistieteiden yhteiskunnallinen vaikuttavuus on ja millaisia haasteita sen saavuttamiseen liittyy. Lähdeaineistona hyödynnän eurooppalaisen COST-puiteohjelman alla toimivan ENRESSH-tutkimusverkoston (European Network for Research Evaluation in the Social Sciences and Humanities) parissa kerättyä laadullista kyselyaineistoa. Aineiston teemoittelun ja analyysin pohjalta muodostan kaksi yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mallia, joita nimitän vaikuttavuuden kulttuureiksi. Tutkielmassani osoitan, kuinka tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus on kiinteässä suhteessa tutkimuksen tiedollisiin intresseihin ja tutkimuksessa tuotettavan tiedon muotoon. Keskustelevalle ja kriittiselle tutkimustiedolle rakentava vuorovaikutteisen ja keskustelevan vaikuttavuuden kulttuurissa tutkijat luovat yhteiskunnallista vaikuttavuutta tutkimusprosessin, vapaaehtoisen yhteistyön ja julkisen keskustelun kautta. Tiettyä päämäärää tai ongelmanratkaisua koskevalle tutkimustiedolle pohjautuva hallinnollisen ja ratkaisukeskeisen vaikuttavuuden kulttuuri kuvaa, kuinka ihmistieteellinen tutkimus tuottaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta poliittisessa päätöksenteossa tutkimustiedon hyödyntämisen ja asiantuntijuuden kautta. Tutkimusaineistossa esiintyvät haasteet liittyvät sekä vaikuttavuuden saavuttamiseen että sen todistamiseen erilaisissa arvioinneissa. Vuorovaikutteisen ja keskustelevan vaikuttavuuden kulttuurissa yhteiskunnallinen toiminta on tutkijoiden omalla vastuulla, eikä se palkitse taloudellisesti tai akateemisen meritoitumisen muodossa. Vaikuttavuuden todistamisen haasteet liittyvät vaikuttavuuden pääasialliseen kohteeseen, yksilöihin osana laajempaa kansalaisyhteiskuntaa. Yksittäisten ihmisten tai yhteisöjen toiminnassa tai ajattelussa tapahtuneet muutokset eivät useimmiten jätä jälkiä, joita seurata. Hallinnollisen ja ratkaisukeskeisen vaikuttavuuden kulttuurissa haasteina vaikuttavuuden saavuttamiselle esitetään tutkimustulosten hylkääminen tai sivuuttaminen. Jos tutkijoiden suosittelemia poliittisia toimenpiteitä ei syystä tai toisesta toteuteta, ei yhteiskunnallista vaikuttavuutta synny. Analyysini perusteella argumentoin, että vallitseva käsitys yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ei huomio riittävästi yhteiskuntatieteellisillä ja humanistisilla aloille ominaisia vaikuttavuuden tapoja. Kapea käsitys vaikuttavuudesta voi pitkällä aikavälillä johtaa myös tutkimuksen yksipuolistumiseen, jos vaikuttavuus kasvattaa painoarvoaan erilaisissa tutkimuksen arvioinneissa tai rahoituspäätöksissä. Ratkaisuna ongelmaan esitän, että vaikuttavuuskeskustelussa tulisi keskittyä siirtyä painottamaan tutkijoiden toimintaa vaikeasti todistettavien ja mitattavien yhteiskunnallisten vaikutusten sijaan. Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden painopisteen siirtäminen todisteista toimintaan edesauttaisi tiedon tuottamista erilaisiin yhteiskunnallisiin konteksteihin ilman vaaraa tutkimuksen yksipuolistumisesta, ja toisi paremmin esille myös muita ihmistieteille ominaisia yhteiskunnallisia vaikuttavuuden muotoja kuin poliittisen vaikuttavuuden.