Lastensuojelun moniammatilliset ryhmät: lapsen edun käsitteellistäminen asiantuntijakeskustelussa

Selvitän tutkimukseni avulla, miten lastensuojelun moniammatillisten ryhmien asiantuntijat puhuvat lapsen edusta ja luovat käsitteelle merkityksen vuorovaikutuksessa. Tutkielmani keskeisinä käsitteinä ovat lapsen etu ja moniammatillisuus. Lapsen edun käsitteen jäsentämisessä huomioin lastensuojelulain (417/2007) yhteiskunnallista normiajattelua ja arvomaailmaa peilaavana lähtökohtana. Lisäksi tarkastelen moniammatillisuuden merkitystä lapsen edun käsitteen muotoutumiselle lastensuojelun toimikentän ollessa työskentelyn kiinnepisteenä. Aineistoni koostuu lastensuojelun moniammatillisten asiantuntijaryhmien kokoustallenteista (n=4). Kokousten aikana pohditaan vaativien asiakastapausten lastensuojeluprosessia ja palveluntarvetta. Lastensuojelun moniammatillisen asiantuntijaryhmän tehtävänä on toimia lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tukena päätöksenteossa. Lähestyn tutkimuskysymyksiäni sosiaalisen konstruktionismin teoreettismetodologisesta viitekehyksestä tulkiten aineistoani pääasiassa diskurssianalyysin mukaisesti. Tutkimukseni tuloksissa tunnistan keskustelun lapsen edusta olevan arkista ja kuvailevaa. Lapsen edun käsitettä ei tapaamisten aikana käytetä, vaikka lapsen edun teemasisällöstä puhutaan. Keskustelua käydään kyselevän diskurssin mukaisesti, kun asiantuntijat esittävät tarkentavia kysymyksiä lapsen tilanteesta ja tuovat tällä tavalla esiin myös omia näkökulmiaan. Diskurssin rinnalle muotoutuu asiantuntijaroolia pakeneva diskurssi, jolloin näkemykset ilmaistaan lainatun puheen muodossa asiantuntijan kertoessa, että äiti sanoo näin tai isä on asiassa tätä mieltä. Asiantuntijaroolissa esitetyt kannanotot, ammattisanasto ja moniammatillisen tiedon hyödyntäminen on vähäistä, mikä jättää asiantuntijadiskurssin odotettua ohuemmaksi. Tämä lastensuojelun moniammatillinen asiantuntijaryhmä ei sanoita yhteistä näkemystä lapsen edun mukaisesta päätöksenteosta tapaamisten aikana. Lapsen edun käsite ei ole keskeinen keskustelua ohjaava periaate lastensuojelun moniammatillisen asiantuntijaryhmän toiminnassa. Käsitteelle ei aktiivisesti tuoteta merkitystä tapaamisella. Lapsen edun käsitteen sisältö on kuitenkin läsnä, mikä osoittaa, että aihepiiri on olennainen palvelutarvetta arvioitaessa. Tulosteni pohjalta jään kaipaamaan vastauksia siihen, millä tavalla moniammatillista osaamista edustavat asiantuntijat priorisoivat ja määrittelevät lapsen edun mukaisia teemoja silloin, kun näkemyksen muotoutuminen edellyttää eettistä pohdintaa ja toimintavaihtoehtojen priorisointia. Lastensuojelun toimikentän ja moniammatillisten toimintamallien kehittämiseen on jatkossa syytä kiinnittää huomiota työn sisällöllisestä näkökulmasta. Ryhmän olemassaolo ei vielä tee siitä toimivaa ja asianmukaista. In my master’s thesis my aim is to study how professionals in child welfare multi-professional teams define the best interest of the child in interaction with each other. The key concepts of the thesis are the best interest of the child and multi-professional collaboration. I use the Child Welfare Act (417/2007) in defining the best interest of the child, as it reflects the Finnish society’s norm thinking and value basis in the matter. Furthermore, I reflect on the purpose of multi-professional collaboration in defining the best interest of the child. My material is gathered from child welfare multi-professional team meetings (n=4). During the meetings the professionals discuss challenging cases in need of child protection and services. The purpose of the multi-professional team is to support the social worker, in his or her decision making in the child’s matter. My research question is how the best interest of the child is defined in professional interaction, and how shared information about the best interest of the child is produced during the meeting. I approach my matter through the theory methodological reference frame of social constructivism analysing my material with discourse analysis. In my findings I recognise discussion about the best interest of the child being ordinary and describing. The definition best interest of the child is not used during the meetings, even though the subject is discussed. The discussion is held in a manner of questions as the professionals ask about the child’s situation simultaneously providing their own views in the matter. A discourse where the professional flees their professional role emerges. Several statements are formed in a manner of borrowing lines as “mum says this” and the “dads thought are”. Interaction where professional roles, statements or professional vocabulary is used are rare, making the professional discourse thinner than expected. This group of child welfare professionals do not voice a joint view of the decision to be made in the best interest of the child. Discussion about the best interest of the child does not aim towards joint decision making. The professionals do not actively produce a definition during the meetings. The content of the child’s best interest is however present during the meetings, which shows that the subject is relevant for service evaluation. As a result of my findings I remain longing for answers about how professionals prioritise and define the best interest of the child when there is a need of ethical evaluation of possible services. It is important to develop multi-professional collaboration within child welfare focusing on the content of the meetings. The existence of the group does not yet make it appropriate.