Isovanhempien suru ja surussa selviytyminen lapsenlapsen kuoleman jälkeen

Pro gradu -tutkielma koostuu kirjallisesta osasta ja tieteellisen aikakauslehden julkaisuharkintaan otetusta tutkimusartikkelista (Inki M, Kaunonen M & Aho AL: Isovanhempien suru lapsenlapsen kuoleman jälkeen). Tutkimusaineisto kerättiin e-lomakkeella lapsenlapsen kuoleman kokeneilta isovanhemmilta. Tutkimuksesta tiedotettiin surujärjestöjen jäsenpostituslistoilla, verkkosivuilla ja Facebookin suljetuissa keskusteluryhmissä. Tiedonannon yhteydessä oli linkki kyselylomakkeeseen. Tutkimusaineisto koostuu 20 isoäidin vastauksista avoimiin kysymyksiin: Kuvaile suruasi lapsenlapsen kuoleman jälkeen, Kuvaile mitkä tekijät tai asiat auttoivat sinua surussa selviytymisessä ja Kuvaile mitkä tekijät ja asiat estivät sinua surussa selviytymisessä. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällön analyysilla. Artikkelissa raportoidun tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata suomalaisten isovanhempien surua lapsenlapsen kuoleman jälkeen. Isovanhempien suru lapsenlapsen kuoleman jälkeen osoittautui jatkumoksi lohduttomasta surusta elämänmittaiseen kaipaukseen. Jatkumo lohduttomasta surusta elämänmittaiseen kaipaukseen sisälsi musertavien tunteiden kokemisen, surun ilmentymisen, omien voimavarojen vähentymisen ja elämän muuttumisen pysyvästi. Kirjallisessa osassa raportoitiin tutkimus, jonka tarkoituksena oli kuvata suomalaisten isovanhempien surussa selviytymistä lapsenlapsen kuoleman jälkeen. Isovanhempien surussa selviytymistä edisti surun hyväksyminen osaksi elämää. Surun hyväksymiseen osaksi elämää liittyivät surun jakaminen, omien voimavarojen hyödyntäminen ja elämässä eteenpäin meneminen surun kanssa. Isovanhempien surussa selviytymistä esti vastaavasti keinottomuus surun hyväksymiseksi osaksi elämää. Keinottomuuteen surun hyväksymiseksi osaksi elämää liittyivät riittämätön sosiaalinen tuki, omien voimavarojen vähäisyys ja elämän kuormittuminen. Tutkimus vahvistaa kansainvälistä tutkimustietoa isovanhempien surun voimakkuudesta ja puutteellisesta huomioinnista. Tutkimustietoa voidaan hyödyntää isovanhempien surun näkyväksi tekemisessä ja isovanhemmille suunnatun tuen kehittämisessä. Tietoa isovanhempien surusta ja sen erityispiirteistä tarvitaan niin hoitotyön koulutuksessa, hoitotyön arjessa kuin sen yleiseen tietoisuuteen nostamisessa ja näkyväksi tekemisessäkin.