Perusopetuksen S2-aikuisopiskelijat palauttamassa historian oppikirjojen verbejä A-infinitiiviin

Tässä tutkielmassa tarkastellaan yläkoulun kahdeksannen luokan historian oppikirjateksteissä esiintyviä verbejä, verbinmuotoja ja verbirakenteita sekä selvitetään, kuinka taitotason A2.2-B1.1 saavuttaneet perusopetuksen S2-aikuisopiskelijat pystyvät palauttamaan A-infinitiivimuotoon historian oppikirjateksteissä yleisimmin esiintyviä verbejä. Tavoitteena on saada selville, mitkä verbiin liittyvät tekijät vaikuttavat palauttamisen onnistumiseen. Tutkimusaineisto on kaksiosainen: kolmesta oppikirjasta valitut tekstikatkelmat sekä oppikirja-aineiston perusteella laaditun verbitestin tulokset. Taito palauttaa tekstissä esiintyvä taivutettu verbimuoto A-infinitiiviin on S2-oppijalle hyvin tärkeä, sillä se helpottaa tutun verbin tunnistamista pääteaineksen ja vartalonvaihteluiden takaa sekä mahdollistaa sanakirjan ja erilaisten sanastojen käytön opiskelun apuvälineinä. Suomen kielen sanojen taivutussysteemin oppimista ja taivutusmuotojen tuottamista on aiemmin tutkittu erityisesti nominitaivutuksen, mutta myös verbitaivutuksen osalta. Käänteisesti, A-infinitiiviin palauttamisen näkökulmasta, on sekä verbien että nominien taivutusmorfologiaa tarkasteltu vain vähän. Oppikirja-aineiston tekstit ovat verbien määrän ja ominaisuuksien suhteen hyvin samankaltaisia. Aineistossa esiintyy yhteensä 349 eri verbiä. Niiden joukosta erottuu vain 27 verbiä, jotka esiintyvät useasti, yhteensä vähintään kahdeksan kertaa. Ne kaikki ovat suomen kielessä yleisiä (frekvenssiluokka 1-1000). Verbitestiin osallistui 20 aikuislukiossa perusopetuksen oppimäärää suorittavaa opiskelijaa. Monien verbinmuotojen palauttamisessa A-infinitiiviin onnistuttiin yleisesti varsin hyvin. Testimenestyksessä oli kuitenkin melko suuria eroja informanttien välillä. Suoritettujen S2-kurs¬sien määrän ja Suomessa asumisen tai peruskoulussa opiskelun ajan ei suoraan voi katsoa selittävän eroja, joten henkilökohtaisilla ominaisuuksilla oli todennäköisesti vaikutusta testimenestykseen. Kaikkein yleisimpien ja konkreettisimpien verbien palauttaminen onnistui paremmin kuin vähemmän frekventtien, merkitykseltään abstraktimpien verbien palauttaminen. Verbinmuodon yleisyyden lisäksi myös sen morfofonologisella kompleksisuudella vaikutti olevan yhteys palauttamisen onnistumiseen: esimerkiksi astevaihtelu näytti hankaloittavan palauttamista. Tästä tarvittaisiin kuitenkin lisää näyttöä, sillä testissä esiintyi vain vähän verbejä, joita palauttaessaan informanttien oli kiinnitettävä huomiota astevaihteluun. Osa oppijoista vaikuttaa lähestyvän teksteissä esiintyviä verbinmuotoja holistisesti ja muotolähtöisesti kiinnittämättä huomiota niiden pääteainekseen. Informanteista vain puolet havaitsi yhden testissä esiintyneen verbin olevan jo valmiiksi A-infinitiivissä. Useat informantit myös palauttivat tiettyjä verbejä toisen verbin A-infinitiiviin. Sanahahmoltaan lähellä toisiaan olevien ja transitiivisen ja intransitiivisen ns. A- ja U-parin muodostavien verbien sekoittuminen toisiinsa olisi estettävissä pääteainesten analyysin ja purkamisen avulla. S2-opetuksessa taivutusmorfologian opetus on keskeistä, mutta usein keskitytään vain muotojen tuottamisen harjoitteluun. Myös pääteaineksen poistamista ja verbinmuodon palauttamista A-infinitiiviin olisi harjoiteltava. Oppijoita tulisi myös harjaannuttaa sanojen tarkasteluun ja niiden ominaisuuksien analyysiin sekä sääntöjen, analogian ja sanasta löytyvän morfofonologisen vihjeen hyödyntämiseen.