Back to Search Start Over

Tuberkuloosialtistustutkimukset lapsilla

Authors :
Kurki, M. (Miika)
Publication Year :
2015
Publisher :
University of Oulu, 2015.

Abstract

Suomi on nykyään tuberkuloosin osalta vähäisen ilmaantuvuuden maa. Tämän vuoksi tuberkuloosin torjunnassa korostuu maassamme latenttien tuberkuloosi-infektioiden tunnistaminen. Riskiryhmässä ovat etenkin pikkulapset, sillä heillä tavataan useammin taudin vakavia muotoja. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää altistustutkimuksina käytettävien Mantoux’n ihotuberkuliinikokeen ja gammainterferonitestin (TbIFNg) käyttökelpoisuutta lasten latentin tuberkuloosin diagnostiikassa. Aineisto käsitti kaikki vv. 2003–2013 Oulun yliopistollisen sairaalaan Lasten ja nuorten klinikassa hoidetut alle 16-vuotiaat lapset, joilla epäiltiin tuberkuloositartunnan mahdollisuutta. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että BCG-rokotettujen lasten joukossa ihotuberkuliinikokeen ongelma on runsaat väärät positiiviset tulokset. Altistustutkimukset vaativat runsaasti resursseja, mutta kuitenkaan yhtään aktiivista tuberkuloosia ei tutkimuksen seurannoissa löytynyt. Tutkimuksen tulokset puoltavatkin seulontojen keventämistä siten, että ensisijaisena altistus-tutkimuksena käytetään pelkästään TbIFNg-testiä.

Subjects

Subjects :
Medicine

Details

Language :
Finnish
Database :
OpenAIRE
Accession number :
edsair.od......2423..e4eb9e0f54c9439e035a72ea0ac54619