Back to Search Start Over

Noviisi- ja konkariohjaajien ohjaustaitoprofiilien arviointi

Authors :
Leinonen, T. (Tarja)
Publication Year :
2015
Publisher :
University of Oulu, 2015.

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkittiin noviisi- ja konkariohjaajien ohjaustaitoprofiileja sekä ohjaustaitojen muutosta Oulun yliopiston kasvatuspsykologian klinikalla kehitetyn ohjaustaitokoulutusmallin, konsultatiivisen työotteen (Peer Group Counseling, PGC), avulla toteutetussa ohjausharjoituksessa. Työn teoriaosassa tarkasteltiin ohjauksen ja ohjaussuhteen määritelmiä sekä kansainvälistä että suomalaista ohjaustutkimusta. Lisäksi tarkasteltiin ohjaustaitokoulutusten historiaa sekä neljää kansainvälisesti tunnettua ohjaustaitokoulutusmallia suhteessa konsultatiiviseen työotteeseen. Teoriaosan viimeisessä luvussa tarkasteltiin eksperttitoimintaan liittyvää yleistä kirjallisuutta sekä ohjausasiantuntijuuteen ja sen kehittymiseen liittyvää kirjallisuutta. Tutkimus oli systemaattinen havainnointitutkimus, jossa osallistujien (n = 14) ohjaustaitoja arvioitiin videoitujen ohjausharjoitusten perusteella. Menetelmänä käytettiin Oulun yliopiston kasvatuspsykologian klinikalla kehitettyä Skilled Verbal Responding Scale (SVRS) -mittaria, joka perustuu Okunin ja Truax & Carkhuffin ajatuksiin ohjaussuhdetta fasilitoivasta, asiakaskeskeisestä ohjauksesta. Ohjaussession havainnoinnissa kiinnitettiin huomiota ohjaajan asiakkaan puheeseen kohdistamiin verbaalisiin responsseihin. SVRS-mittari sisältää kuusi, 4-portaisella Likert-asteikolla arvioitavaa ohjaustaitokriteeriä (pisteet 0–3). Tulosten perusteella noviisiohjaajien (n = 7) ohjaustaitoprofiilissa ensimmäisellä ohjausharjoituksen puolikkaalla korostui taito tarkentaa asiakkaan viestiä. Toisaalta noviisit toivat keskusteluun paljon uutta sekä neuvoja ja mielipiteitä. Toisella puolikkaalla ohjaustaidoissa tapahtui positiivinen muutos, joka ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkittävä. Konkariohjaajien (n = 7) ohjaustaitoprofiilissa korostui ensimmäisellä ohjausharjoituksen puolikkaalla taito pysyä asiakkaan viestissä ja tarkentaa sitä sivuuttamatta viestiä. Toisella puolikkaalla ohjaustaidoissa tapahtui tilastollisesti merkittävä negatiivinen muutos. Konkarit olivat ensimmäisellä puolikkaalla tilastollisesti merkittävästi noviiseja taitavampia. Toisella puolikkaalla noviisien ja konkarien taitotasossa ei ollut eroa. Tulokset eivät ole otoksen pienuuden vuoksi yleistettäviä, mutta saavat tukea aikaisemmasta tutkimuksesta ja ovat siten suuntaa antavia. Perustaitojen kouluttaminen noviiseille näyttäisi olevan helpompaa kuin konkareille. Tuloksista voisi päätellä, että taitojen ollessa riittävän hyvällä tasolla, palautteen avulla on vaikeampi saada aikaan merkittäviä muutoksia SVRS-mittarilla arvioiduissa taidoissa. Konkareilla voi myös olla kokemukseen perustuva vahva käsitys omista ohjaustaidoistaan, eivätkä he välttämättä tällöin ole valmiita hyödyntämään saamaansa palautetta omassa toiminnassaan

Subjects

Subjects :
Education

Details

Language :
Finnish
Database :
OpenAIRE
Accession number :
edsair.od......2423..d00f0fdf0be1953a00c92266788cb96c