Ensihoitolääkäritoiminnan vaikutus status epilepticus -potilaiden hoitoon

Tiivistelmä. Pitkittynyt epilepsiakohtaus on hengenvaarallinen tila, jonka hoito suositusten mukaisesti on kolmiportaista. Kolmiportaisen hoidon toteutumiselle oman haasteensa tuo lääkkeiden heikko säilyvyys, jolloin sairaalan ulkopuolella potilaita hoitavat ensihoitolääkärit eivät voi noudattaa hoitosuosituksia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten ensihoitolääkäreiden hoito sairaalan ulkopuolella vaikuttaa potilaiden hoitoon kokonaisuudessa Oulun yliopistollisen sairaalan alueella. Tutkimusryhmään kerättiin vuosilta 2011–2012 ensihoitolääkärin hoitamat potilaat, joiden luokse hätäkeskus oli lähettänyt ensihoitolääkärin pitkittyneen kouristuskohtauksen takia hälytyskoodilla 722B ja ensihoitolääkäri oli saattanut potilaan Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Lisäksi huomioitiin muutamat verrokkiryhmästä löytyneet aluesairaalasta lääkärin saattamina yliopistolliseen sairaalaan saapuneet potilaat. Kokonaisuudessaan tutkimusryhmään päätyi 30 lääkärin saattamaa potilasta. Verrokkiryhmä koostui Oulun yliopistollisen sairaalan ensiapupoliklinikalla vuonna 2012 hoidetuista potilaista, joiden diagnoosiksi oli todettu ICD-10 järjestelmän mukaan G41 epileptinen sarjakohtaus. Verrokkiryhmään ei hyväksytty potilaita, jotka olivat tulleet sairaalaan lääkärin saattamina. Verrokkiryhmään päätyi 19 potilasta. Lapset rajattiin kokonaan tutkimuksen ulkopuolelle. Tutkimus on taannehtiva tapaus-verrokkitutkimus. Tärkeimpänä tutkimustuloksena todettiin ensihoitolääkärien hoitamilla potilailla vähemmän uusiutuneita kohtauksia. Lisäksi ensihoitolääkärin intuboimat potilaat saivat todennäköisemmin keuhkokuumeen kuin sairaalassa intuboidut. Sairaalassa intuboiduilla potilailla oli pitempi kokonaishoitoaika kuin ensihoitolääkärin intuboimilla tai ilman intubaatiota hoidetuilla potilailla.