Onko nälkätaiteesta elämäntavaksi? : Arki, ruumiillisuus ja hoitokokemukset

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tämä tutkimus syntyi tietoisesta halusta etsiä vaihtoehto vakiintuneelle ajattelutavalle, joka tulkitsee syömishäiriöt sairauksiksi, joista parantuminen on hyvän elämän edellytys. Lähtökohtana oli henkilökohtainen tarve nähdä pitkäkestoinen syömishäiriö toisella tavalla kuin tuhoisana sairautena, jonka kanssa eläminen on epäelämää. On kuitenkin tunnettu tosiasia, että syömishäiriöt kroonistuvat osalla potilaista. Arvioiden mukaan 15-20 anoreksia nervosaan sairastuneista ei parane koskaan. Voiko pitkäkestoisen syömishäiriön ymmärtää elämäntavaksi? Voisiko syömishäiriön mieltäminen elämäntavaksi olla arjen selvitymiskeino niissä tapauksissa, joissa sairastunut ei kuole syömishäiriöönsä, mutta ei toisaalta paranekaan? Tutkimuksen teoreettinen haaste on, miten elämäntavan käsitettä voi hyödyntää pitkäkestoisen syömishäiriön yhteydessä. Tutkimus toteutettiin tekemällä teemahaastatteluja. Aineisto koostuu kahdeksan syömishäiriöisen haastattelusta. Aineisto on analysoitu etsimällä haastattelunauhoilta vastaukset 34 kysymykseen. Vastausten perusteella on etsitty olennaisimmat haastatteluissa käsitellyt teemat. Seuraavat teemat nousivat vahvasti esiin haastatteluissa: suhde omaan ruumiiseen, parisuhteet ja seksuaalisuus, syömishäiriöiden vaikutus opinnoissa ja työelämässä pärjäämiseen, hoitokokemukset ja perheiden sekä läheisten vaikeneminen syömishäiriöistä. Haastateltavat arvioivat nykyisen paranemisen asteensa asteikolla 0-100 prosenttia. Aineisto on jaettu neljään eri ryhmään syömishäiriön keston ja paranemisen asteen mukaan. Aineistosta löytyivät kohtalonomaisesti syömishäiriöönsä suhtautuvat, motivoidusti parantuneet, ajoittaiseen rajuun syöksyyn joutuvat syömishäiriöiset sekä karkkimaahan kurkistajat. Näistä ryhmistä kohtalonomaisesti syömishäiriöönsä suhtautuvat edustavat sitä tapaa tulkita sairautta, joka on lähinnä elämäntavan käsitettä hyödyntävää ajattelutapaa. Aineistosta selvisi, että suhde omaan ruumiiseen on syömishäiriöiselle yksilölle vaikea. Syömishäiriöinen ihminen kokee usein ruumiinsa etäisenä ja hallitsemattomana. Ongelmallinen ruumissuhde vaikeuttaa myös parisuhteiden luomista. Toisaalta äitiys tai onnellinen parisuhde saattoivat olla ruumissuhdetta eheyttäviä kokemuksia. Vanhempien ja läheisten on haastatteluaineiston perusteella usein vaikea kohdata syömishäiriöt luontevalla tavalla. Vaikeneminen on tavallinen tapa suhtautua tilanteeseen. Ilmiötä voi kutsua kieltovoimaksi, sillä syömishäiriön olemassaolosta vaikeneminen antaa sairastuneelle sekä hänen läheisilleen voimaa elää sairauden kanssa. Syömishäiriöt ovat myös haaste ammattiauttajille. Sairaudet ovat monimuotoisia, eikä niiden tunnistaminen ole helppoa. Kukaan kahdeksasta haastateltavasta ei mieltänyt elämää syömishäiriön kanssa omaksi elämäntavakseen. Elämäntavan käsitteen käyttöä pidettiin huonona vaihtoehtona, koska siihen yhdistettiin elämäntyylin käsitteelle tyypillisempi valinta. Kukaan haastateltavista ei ajatellut itse valinneensa syömishäiriötä elämäntarinaansa, joten he eivät mieltäneet syömishäiriöarkea elämäntapana. Syömishäiriön korostettiin olevan sairaus, ei elämäntapa.