Puukaupan säännöt : yksityismetsänomistajien ja metsäteollisuuden puukauppa Itä-Suomessa 1919–1939

Metsäteollisuus on ollut ja on edelleen riippuvainen yksityismetsien puusta. Väitöskirjassa selvitetään, miten metsäteollisuus osti tarvitsemansa puun itäsuomalaisilta yksityismetsänomistajilta vuosina 1919−1939. Millaisia olivat kauppakirjojen ehdot ja kuka määritti ne? Entä kauppakirjojen ulkopuolelle jääneiden puukaupan vaiheiden toimintatavat? Teos selittää puukaupan sääntöjen historiallista kehitystä ja tarjoaa lukijalle taustatietoja tämän päivän puukaupan tarkasteluun. Puukaupassa myyjä (yksityismetsänomistaja) ja ostaja (metsäteollisuusyritys) sopivat puumäärän ja kauppahinnan ohella mm. leimauksesta, mittauksesta ja kauppahinnan maksusta. 1900-luvun alussa metsäteollisuus asetti kauppakirjojen ehdot eivätkä yksityismetsänomistajat pystyneet niihin merkittävästi vaikuttamaan. Sen sijaan he vaikuttivat kauppakirjoissa tarkemmin määrittelemättömiin puukaupan vaiheisiin, kuten leimaukseen ja mittaukseen. Tutkimusajanjakson alussa metsäteollisuus päätti ostettujen yksityismetsien leimaamisesta, mutta viimeistään 1930-luvulla metsänomistajien edustajat leimasivat merkittävän osan myytävistä metsistä ennen puukaupan solmimista. Leimausluettelot lisäsivät myyjien tietoa puuston määrästä ja arvosta, mikä kohensi heidän neuvotteluasemaansa. Puutavaranmittausta muutettiin vuonna 1938 säädöksin, jotka määrittivät mittauksen toteuttamisen ja asettivat viralliset mittaajat ratkomaan mittaukseen liittyneitä rii! toja. Metsäteollisuus vastasi edelleen puutavaranmittauksesta, mutta säädösten asettamissa rajoissa. Metsänomistajien valmiuksia neuvotella puukaupan säännöistä heikensivät metsänomistajakunnan ja heitä tukeneiden organisaatioiden hajanaisuus. Puukaupassa metsänomistajien heterogeeninen joukko kohtasi puunhankintansa tehokkaasti organisoineen metsäteollisuuden. Metsäteollisuus yhtenäisti puukaupan sääntöjä mm. Suomen Puunjalostusteollisuuden Keskusliiton (SPKL) puitteissa. Metsänomistajat saivat muutoksia puukaupan sääntöihin vasta 1930-luvulla, jolloin metsänomistajakunta oli aiempaa järjestäytyneempi ja metsäteollisuus kärsi ajoittain puupulasta. Yksityismetsänomistajien kannalta ratkaisevaa oli Maataloustuottajain Keskusliiton asettuminen SPKL:n vastaneuvottelijaksi. Myös Keskusmetsäseura Tapio, metsänhoitolautakunnat ja metsänhoitoyhdistykset opastivat metsänomistajia puukaupan solmimisessa. Maataloustuottajain Keskusliitto vaikutti erityisesti puutavaranmittauslain valmisteluun ja metsänhoitolautakunnat ja -yhdistykset yksityismetsien le! imaukseen. Puukaupan sääntöjen muutoksessa keskeistä oli yksityismetsänomistajien tietämyksen ja vaikutusvallan kasvu.