Back to Search Start Over

Opiskelijoiden motivaatio ja siihen vaikuttavat tekijät selkärangattomien peruslajintuntemuksen kurssilla

Authors :
Närkki, Selma
Publication Year :
2017

Abstract

Lajintuntemustaidot ovat tärkeä bio- ja ympäristötieteiden alojen ammattilaisten osaamisalue. Lajintuntemuksella on myös merkitys osana laajempaa luonnontuntemusta, sillä esimerkiksi ekosysteemien rakenteen ja toiminnan ymmärtäminen ilman lajintuntemusta olisi hankalaa. Lajintuntemustaitojen on todettu heikentyneen luonnontieteiden korkeakouluopiskelijoilla, minkä lisäksi lajintuntemuksen opiskelu korkeakouluissa on todettu yllättävän vaikeaksi. Kaikki opiskelijat eivät koe lajintuntemustaitojen olevan edes tärkeitä tai kiinnostavia. Lajintuntemuksen opiskelua tulisikin kehittää siten, että opiskelijoiden motivaatio paranisi tieteellisesti, sisällöllisesti ja menetelmällisesti laadukkaalla opetuksella. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia opiskelijoiden motivaatiota ja sen kehittymistä kahden eri opetusmenetelmän, itsenäisen verkko-opiskelun ja laboratorioharjoitusten vaikutuksesta Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen selkärangattomien peruslajintuntemuksen kurssilla. Lisäksi henkilökohtaisen kiinnostuksen ja näkemysten vaikutukset motivaatioon olivat myös tutkimuksen kohteena. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena kolmessa eri vaiheessa kurssia. Tulosten mukaan lähes kaikilla opiskelijoilla motivaatio osallistua kurssille oli hyvä. Opiskelijat kokivat itsenäisen verkko-opiskelun vaikuttavan opiskelumotivaatioon hyvin eri tavoin. Laboratorioharjoitusten puolestaan koettiin selkeästi lisäävän opiskelumotivaatiota. Erityisesti vuorovaikutuksen määrällä koettiin olevan vaikutusta opiskelumotivaatioon, sillä itsenäisen verkko-opetuksen aikaisen vähäisen vuorovaikutuksen koettiin pääsääntöisesti vähentävän opiskelumotivaatiota ja laboratorioharjoitusten aikaisen vuorovaikutuksen selkeästi parantavan opiskelumotivaatiota. Verkko-opiskelun koettiin parantavan opiskelumahdollisuuksia, jolloin se opetusmenetelmänä lisää joustavuutta opiskeluun. Verkko-opiskelun ei myöskään koettu huonontavan oppimistuloksia, mutta mahdolliset ennakko-odotukset verkko-opiskelusta opetusmenetelmänä saattoivat vaikuttaa saatuun tulokseen. Opiskelijat olivat sen sijaan hyvin yksimielisiä siitä, että laboratorioharjoitukset parantavat merkittävästi oppimistuloksia. Opiskelijat myös pitivät lajintuntemustaitoja tarpeellisina bio- ja ympäristötieteilijän asiantuntemuksessa ja suurin osa opiskelijoista piti kurssia myös hyödyllisenä tulevaisuuden kannalta. Voidaankin todeta, että jo opiskeluaikana teorian opettaminen myös tulevaisuuden työelämän näkökulmasta todennäköisesti lisää motivaatiota opiskella lajintuntemusta. Tulosten perusteella verkko-opiskelu lajintuntemuksen opetusmenetelmänä kaipaa vielä kehittämistä, kun taas opiskelijoita aktivoivia opetusmenetelmiä tulisi suosia lajintuntemuksen opetuksessa. Students’ motivation and factors affecting it at a basic invertebrate identification course. Species identification skills are crucial for expertise in biology and environmental science. Species knowledge has also a role as part of wider knowledge of nature, for example understanding structures and functions of ecosystems would be much harder without the help of species knowledge. Unfortunately, species identification skills have weakened among science and biology students at universities, and students also feel that species identification is difficult to study. Some of the students don’t necessarily find species identification skills interesting or even important. Studying species identification should be developed so that the students’ motivation would increase as a result of scientifically, content-wise and methodologically qualified teaching. The aim of this study was to investigate motivation and its development at the basic course of invertebrate identification as affected by two different teaching methods: the independent web-based studies and the laboratory exercises as well as by individual interests and points of view at the Department of Biology and Environmental Science at the University of Jyväskylä. The method used in this study was three inquiries carried out during the course. The study revealed that students’ motivation at the beginning of the course was high. Students found independent web-based studies to affect motivation in many different ways. Instead, the students found that laboratory exercises clearly increased their motivation to study. Specifically, the amount of interaction was found to affect the motivation because during the independent web-based studies the low level of interaction reduced the motivation to study and during the laboratory exercises the high level of interaction between students and teachers increased the motivation. It became also shown that the students found the independent web-based studies improving their opportunities to study. In students’ opinion web-based studying did not reduce the learning results. Instead, the students agreed that the laboratory exercises clearly improved their learning. In addition, the students found the identification skills to be necessary for expertise in biology and environmental science and most of the students also found the course useful for their future. Therefore, linking theory to working life might increase students’ motivation to study species identification. Basing on the results of this study, web-based studies as teaching method of species identification still needs development while student-centred teaching methods should be favoured in teaching identification skills.

Details

Language :
Finnish
Database :
OpenAIRE
Accession number :
edsair.od......1222..7a9bb793e65faf7596f3fa5d52768dba