Korjuuajan vaikutus nurmipalkokasvien kivennäispitoisuuteen

Nurmikasvien kasvu korjuuvaiheeseen sisältää monia muutoksia sekä kasvin koostumuksessa että sadon määrässä. Kasvin kehitysvaiheen edetessä eli kasvin vanhentuessa solunseinäaineen osuus lisääntyy ja vastaavasti solun sisältöaineen osuus vähenee. Tähän liittyy lehtien osuuden vähentyminen korren/varren kustannuksella ja sulavuuden ja rehun energia- ja valkuaisarvojen huonontuminen. Myös kasvin tuhkapitoisuus vähenee, koska pääkivennäisistä (Ca, P, Mg, K) valtaosa sijaitsee solun sisältöosassa. Muutokset ovat samansuuntaisia sekä nurmiheinä- että nurmipalkokasveilla, joskin nurmipalkokasveilla kalsiumista ja magnesiumista on suurempi osa solunseinässä verrattuna nurmiheinäkasveihin. Viimeksimainituilla kuitenkin kalsiumin ja magnesiumin kokonaismäärät ovat huomattavasti pienemmät kuin kaksisirkkaisilla palkokasveilla. Kevätsadon (ensikasvu) puna-apilakasvustoista kerättiin näytteitä eri projektien yhteydessä: vuohenherneen korjuuaikakoe (1996), Legsil-projekti vv. 1998-2000 (puna-apila, sinimailanen, vuohenherne, keltamaite) sekä puna-apilan korjuuaikakoe (MTT:n hanke "Laadukkaan luomurehun taloudelliset mallit", 2002-2003). Pääosa näytesarjoista oli HY:n Viikin opetus- ja tutkimustilalta (Helsinki). Puna-apila- ja vuohenhernenäytteitä otettiin myös HY:n Suitian opetus-ja koetilalta (Siuntio) sekä puna-apilanäytteitä MTT:n maatalousteknologian tutkimuksen tilalta (Vihti). Näytesarja muodostui viikon välein otetuista osanäytteistä, joiden lukumäärä vaihteli kahdesta yhdeksään. Näytesarjojen lukumäärä per kasvilaji vaihteli kahdesta viiteen. Näytteistä määritettiin kivennäisaineet (Ca, P, Mg, K, Fe, Cu, Mn, Zn) sekä rehuanalyysin mukainen koostumus. Lisäksi laskettiin jokaiselle näytteelle kasvupäivien lukumäärä (= päivät yli 5EC kasvun alkamisesta) sekä tehoisa lämpötilasumma. Näytteiden sulavuutta kuvaava D-arvo on määritetty in vitro -menetelmillä (2-vaiheinen pötsinestesulatus tai sellulaasiliukoisuus) tai käyttäen vastaavasta säilörehusta pässillä määritettyä sulavuutta. Kasvilajeittain laskettiin eri kivennäisille ( Ca, P, Mg ja K) näytesarjoista regressioyhtälöt, joissa ao. kivennäisen pitoisuutta selitettiin erikseen kasvupäivillä, tehoisalla lämpösummalla ja D-arvolla. Mixed-mallissa koevuosi (sisältäen koepaikan vaihtelun) oli satunnaistekijänä. Kivennäispitoisuudet vähenivät yleisesti kaikilla kasvilajeilla ensikasvun aikana vähenemisen hidastuessa näytekauden lopulla, jolloin kasvupäivien määrän toisen asteen vaikutus oli useissa tapauksissa merkitsevä. Fosforipitoisuus väheni kasvupäivää kohti eniten vuohenherneellä (0,057 g), kun vähenemä muilla kasvilajeilla oli 0,019-0,022 g. Tämä on myös osoitus vuohenherneen nopeammasta kasvurytmistä mm. apilaan verrattuna (Nykänen ym. 2005). Kaliumpitoisuuden muutos oli käyräviivainen, ja väheni nopeimmin sinimailasella ja vuohenherneellä. Kalsiumin vähentyminen suhteessa kasvin keskimääräiseen Ca-pitoisuuteen oli samaa luokkaa kuin vastaava fosforin vähentyminen. Poikkeuksena oli keltamaite, jonka Ca-pitoisuuteen kasvupäivällä ei ollut vaikutusta ja vuohenherne, jonka kalsiumpitoisuus hieman suureni. Tehoisan lämpösumman ja D-arvon selitysasteet kivennäisten muutoksiin olivat samaa luokkaa kuin kasvupäivien lukumäärän selitysasteet. Tutkimusaineistossa puna-apilan kalsiumpitoisuus vaihteli 8-19 ja fosforipitoisuus 1,6-3,2 g/kg kuiva-ainetta. Vaihtelun merkitystä kuvaa 10 kg puna-apilan kuiva-ainetta syövän lypsylehmän kalsiumin saannin vaihtelu em. rehusta: saanti jää puoleen kalsiumin tarpeesta tai riittää tyydyttämään kokonaan 50 kg maitoa tuottavan lehmän tarpeen. Vastaava fosforipitoisuuden vaihtelu vastaa 15 % fosforin kokonaistarpeesta.