Karkearehujen sulavuuden määritys tarkentunut

Karkearehujen sulavuus vaikuttaa merkittävästi rehujen energia- ja valkuaisarvoihin, syöntipotentiaaliin ja rehua syövien lehmien maidontuotantoon. Sulavuuden luotettava määrittäminen on siis erittäin tärkeää rehujen tuotantovaikutuksen määrittämiseksi ja ruokinnan taloudellisen optimoinnin lähtötietona. Tässä kirjoituksessa käsitellään märehtijöiden ruokinnassa käytettävien karkearehujen sulavuuden määrittämistä. Karkearehujen sulavuuden referenssimenetelmänä käytetään lampailla in vivo ruokinnan ylläpitotasolla suoritettua sulavuuskoetta, jossa sulavuus lasketaan eläinten syömän ja sonnassa erittyneen ravintoaineen määrän erotuksena. Rehujen sulavuutta voidaan arvioida erilaisin laboratorioanalyysein, jotka jäljittelevät eläinten ruoansulatuskanavassa tapahtuvaa rehun sulatusta. Tässä tutkimusaineistossa on mukana 86 säilörehua noin 10 vuoden ajalta, joiden sulavuus on määritetty lampailla in vivo ja monipuolisesti laboratoriomenetelmin. Karkearehutyypeistä mukana ovat nurmisäilörehu ensimmäisestä sadosta ja jälkisadosta, puna-apila- ja kokoviljasäilörehu. Yksittäisten kemiallisten komponenttien (RV, NDF, ADF, ligniini) yhteydet sulavuuteen eivät ole riittäviä sulavuuden ennustamiseen. Biologiset laboratoriomenetelmät orgaanisen aineen pepsiinisellulaasiliukoisuus (OMS) ja sulamattoman kuidun pitoisuus (iNDF) sen sijaan ennustivat karkearehujen orgaanisen aineen sulavuuden riittävän tarkasti käytännön ruokinnansuunnittelua varten. Ennusteiden tarkkuus parani merkittävästi, kun analyysitulokset muunnettiin sulavuudeksi rehutyyppikohtaisia korjausyhtälöitä käyttäen eli erikseen ensimmäisestä sadosta ja jälkikasvusta tehdyille nurmisäilörehuille, palkokasvisäilörehuille ja kokoviljasäilörehuille. Rehutyyppikohtaiset korjausyhtälöt ovat tilasäilörehujen D-arvon määrityksen taustalla Artturi-analyysissä. Tässä kirjoituksessa esitettyihin yhtälöihin perustuen on myös laadittu MS Excel –pohjainen tiedosto, joka on käytettävissä Artturi®- verkkopalvelussa (www.mtt.fi/artturi). Kuidun (NDF) ja sulamattoman kuidun (iNDF) määrityksen kautta rehun orgaaninen aine saadaan jaettua kolmeen biologisesti mielekkääseen osaan: NDS (orgaaninen aine - kuitu), potentiaalisesti sulava kuitu (NDF - iNDF) ja iNDF. Solunsisällysaineiden todellinen sulavuus on lähes täydellinen ja sen vaihtelu on hyvin pientä. Kuidun sulavuus sen sijaan on selvästi vähäisempää ja vaihtelevampaa, eli rehujen sulavuuden määrityksessä oleellista on nimenomaan kuidun pitoisuuden ja sulavuuden selvittäminen. Rehutyyppikohtaiset summatiiviset mallit ennustivat karkearehujen D-arvon lähes yhtä hyvin kuin OMS ja iNDF. Kun koko aineistoa tarkasteltiin yhdessä, summatiiviset mallit olivat parempia kuin iNDF ja erityisesti OMS. Tutkimuksen tuloksena käytännön tilarehujen analytiikka on merkittävästi tarkentunut, kun NIRS-kalibroinnin referenssimenetelmän luotettavuutta on pystytty parantamaan. Aikaisempi ensimmäisen sadon D-arvon aliarvostus ja jälkisadon yliarvostus on saatu poistettua. Analyysin tarkkuudessa ollaan lähestymässä lampailla tehtävien sulavuuskokeiden keskimääräistä satunnaisvirhettä, joka on teoreettinen minimivirhe, johon rehujen sulavuusmittauksissa voidaan päästä.