Back to Search Start Over

Yksityissektorin lääkärit kokevat potilastietojärjestelmien hidastuneen

Authors :
Päivi Metsäniemi
Hannele Hyppönen
Suvi Vainiomäki
Johanna Viitanen
Peppiina Saastamoinen
Jukka Vänskä
Jarmo Reponen
Tinja Lääveri
Clinicum
Sisätautien osasto
Infektiosairauksien yksikkö
Helsingin yliopisto
HUS Tulehduskeskus
Source :
Aalto University

Abstract

Vertaisarvioitu Lähtökohdat Yksityissektorin lääkärit ovat aiemmissa tutkimuksissa olleet melko tyytyväisiä käyttämiinsä potilastietojärjestelmiin, ja nyt selvitettiin tilannetta vuonna 2017. Edellisen tutkimuskerran jälkeen yksityissektori on liittynyt kansallisiin tietojärjestelmäpalveluihin. Menetelmät Tiedot kerättiin sähköisellä kyselyllä vuonna 2017. Artikkelissa esitetään yksityissektorilla työskentelevien vastaajien (n = 793) arviot kolmesta eniten käytetystä tuotemerkistä. Lisäksi arvioidaan muutosta vuodesta 2014. Tulokset DynamicHealthin käyttäjät ovat edelleen tyytyväisimpiä. Acuten käyttäjien arviot olivat ennallaan ja Softmedicin käyttäjien huonontuneet. Arviot teknisestä vakaudesta ja nopeudesta olivat muuttuneet kriittisemmiksi. Tiedon saatavuuteen muista organisaatiosta koettiin yhä liittyvän ongelmia. Päätelmät Kansalliset tietojärjestelmäpalvelut eivät ole ratkaisseet tiedonvaihdon haasteita, mutta ne ovat tuoneet uusia hitausongelmia. Tietojärjestelmät kaipaavat vielä kehittämistä sote-uudistusta ajatellen.

Details

Database :
OpenAIRE
Journal :
Aalto University
Accession number :
edsair.dedup.wf.001..bc9ec06892931c79525c1478b9d787b6