Mielen ja aineen välisestä kuilusta seuraa sittenkin jotain tärkeää

Pentti Määttänen (Tieteessä tapahtuu 3/2020, 65–69) tarttuu esittämääni väitteeseen, että ”[m]ieltä pidetään […] yleensä läpeensä subjektiivisena, yksityisenä ja mahdottomana havaita empiirisesti”. (Tieteessä tapahtuu 2/2020, 13–20.) Hän pitää tätä ”melkoisena yleistyksenä” ja esittää, että toisinkin on ajateltu. Tämä pitää paikkansa, ja alkuperäinen artikkelini olikin juuri tällaista toisinajattelua. Esitin nimenomaan, että subjektiivinen kokemus on konkreettinen fysikaalinen prosessi, joka voidaan periaatteessa havainnoida ja mallintaa tieteellisesti – tosin vain mallintaa, koska tieteellä ei ole pääsyä mallien ja havaintojen taakse. Määttänen myös väittää, että tekemäni vastakkainasettelu tieteen ja subjektiivisuuden välillä on ”keinotekoinen” ja jatkaa hyökkäämällä dualismia vastaan. Olen aivan samaa mieltä Määttäsen kanssa, että perinteinen substanssi- tai ominaisuusdualismi (väite, että mieli ja materia ovat täysin eri asioita) ei ole hyväksyttävä kanta. Episteemistä tai selityksellistä dualismia ei sen sijaan voi sivuuttaa olankohautuksella; se on yksi keskeisimpiä nykyajan mielenfilosofian ongelmia.