Search

Yhteinen lähiö – kokeilut ja asukastieto kaupunkien kehittämisessä -artikkeleissa avaamme näkökulmia asukas- ja toimijalähtöisen suunnittelutiedon tuottamiseen lähiöissä. Julkaisu perustuu ympäristöministeriön Lähiöohjelma 2020–2022 -rahoituksen tuella tehtyyn tutkimus- ja kehittämistyöhön, jota LUT-yliopisto ja LAB-ammattikorkeakoulu toteuttivat Asukaslähtöiset kehittävät kokeilut ja monikerroksellinen tiedon keruu Mukkulassa -hankkeen (työnimellä Yhteinen Mukkula) yhteistyössä Lahden kaupungin ja sen Lähiöohjelmahankkeen kanssa. Julkaisu on suunnattu kaupunkien kehittäjille, kaupunkiorganisaation virkahenkilöille ja tutkijoille, mutta myös muille alueiden kehittämisestä kiinnostuneille. Menetelmät, toimintamallit ja kaupunginosan asukkaiden osallisuutta parantavat kokeilut ovat sovellettavissa muissakin lähiöissä ja muillakin alueilla. Publishers version

Ympäristökasvatuksen kenttä on hajanainen, vaikka tarve ympäristön ilmiöiden systeemiselle ymmärtämiselle sekä yksilölliselle vastuun kantamiselle kasvaa väestönkasvun ja kulutuskulttuurin ympäristövaikutuksien vuoksi. Tässä tutkimuksessa ympäristöongelmia pyrittiin ratkomaan institutionaalisella ja individualistisella ympäristökasvatuksella suomalaisessa alakoulukontekstissa. Tavoitteena oli selvittää, miten ympäristökasvatuspainotteinen opetusryhmä toimisi, mitkä sen tavoitteet olisivat ja mitkä tekijät vaikuttavat edellä mainittuihin asioihin. Opetusryhmän on oman toimintansa kautta tarkoitus edistää oppilaiden ympäristövastuullisuuteen kasvamista, joka on ympäristökasvatuksen tavoite. Ennen aineiston keräämistä rakennettiin kirjallisuuskatsauksen perusteella ympäristökasvatuspainotteisen opetusryhmän raamit, jotka koostuvat opetusryhmän tehtävästä, oppimistavoitteista, toiminnasta ja rajoista. Raameja kehitettiin ympäristökasvatuksen asiantuntijoiden ympäristövastuuseen kasvamista koskevien näkemyksien perusteella. Aineisto koostuu yhdeksän asiantuntijan teemahaastattelusta, jotka kerättiin helmi-maaliskuussa 2017. Informantit edustavat seitsemää eri instituutiota, jotka kehittävät ympäristökasvatusta omalla alallaan Helsingissä ja Tampereella. Teemahaastatteluilla kerättiin asiantuntijoiden näkemyksiä ympäristövastuuseen kasvamisesta, opetusryhmän periaatteista ja toiminnasta sekä asiantuntijoiden oman toimialan tilanteesta. Sisällönanalyysin pohjalta haastatteluista muodostui neljä pääkategoriaa, joihin aineisto luokiteltiin teemoittelemalla. Kategoriat olivat ympäristöongelmien luoma tarve ympäristökasvatukselle, yksilön ympäristövastuulliseen käyttäytymiseen liittyviä tekijöitä, opetusryhmän toimintaan liittyviä näkemyksiä sekä opettajuuden merkityksiä ryhmän toiminnalle. Tuloksien mukaan opetusryhmän kantava ajatus on oman toimintakulttuurin luominen, mikä edesauttaa ympäristövastuullisen toiminnan omaksumista. Toimintakulttuuri- ja ympäristö lapsen huoltajat mukaan lukien nähtiin merkittävämpänä yksilön ympäristövastuullisuuteen kasvamisen kannalta, kuin opettajan vaikutus oppilaaseen. Nykyinen ympäristökasvatus on alakouluissa teoreettisesti hyvällä tasolla, sillä voimassa olevissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa on vahva ympäristövastuullisuutta korostava arvopohja sekä monipuolisia sisältöjä ja menetelmiä ympäristövastuullisuuden opettamiseksi, jotka ovat yhteneviä ympäristökasvatuksen teorian kanssa. Tavoitteiden painotetulle opettamiselle on asiantuntijoiden mukaan tarvetta, sillä vuoden voimassa ollut opetussuunnitelma ei ole käytännössä saavuttanut koko potentiaaliaan. Institutionaalisen ympäristökasvatuksen ongelmat juontavat juurensa asiantuntijoiden mukaan tieteenalojen vahvaan eriytymiseen yleissivistävissä kouluissa sekä yliopistoissa ja siten myös luokanopettajakoulutuksessa, minkä vuoksi yhteiskunnallisen kestävyysmuutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan uudistuksia yliopistojen rahoitusjärjestelmään. Tieteidenvälisyydelle ja monitieteisille ympäristökasvatuksen opinnoille kaivataan lisärahoitusta, sillä ympäristöongelmat eivät ole vain yhden tieteenalan ratkaistavissa. Tutkimus tarjoaakin kriittisen puheenvuoron opetuksen laadun ja määrän painottamiseksi taloudellisen tuloksen ja tehokkuuden edelle kaikilla ympäristökasvatuksen yhteiskunnallisten rakenteiden eri tasoilla.

Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa yksilön ympäristövastuullisten valintojen reunaehtoja, rajoitteita ja kannustimia yksilön omien kertomusten kautta. Lisäksi tavoitteena on valottaa yksilön elämänpoliittista toimijuutta ympäristövastuullisuuden suhteen. Teoriatausta rakentuu riskiyhteiskuntateorian, elämäntapa- ja elämänpolitiikkatutkimuksen, sekä yksilön ympäristöpoliittisuutta käsittelevän teoretisoinnin ympärille, ja teorian ja aineiston avulla pyritään rakentamaan ja syventämään kuvaa yksilön ympäristöelämänpoliittisuudesta. Tutkimusaineisto muodostuu Suomen Kirjallisuuden Seuran vuosina 2010-2011 keräämistä temaattisista elämäkertateksteistä, joissa kirjoittajat ovat käsitelleet ympäristön ja ympäristöongelmien merkitystä omassa elämässään. Aineistoa analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin keinoin, ja analyysin tuloksena ympäristövastuullisuutta käsitellään yksilön elämänpoliittisen toimijuuden ja sosio-kulttuurisen kontekstin välisenä vuorovaikutuksena ja yhteistuotteena. Ympäristövastuullisuudella on monia ulottuvuuksia ja funktioita yksilön elämässä. Sen ytimessä ovat henkilökohtainen luontosuhde, ympäristötietoisuus, emotionaaliset ja moraaliset ulottuvuudet, normaalibiografiset tekijät ja sosiaalinen hyväksyttävyys. Ympäristövastuullisuuden rajoitteista puhuttaessa kuvataan normaaliuden rajoja, paikallisia ja kansallisia rakenteita, ja ympäristöongelmien ratkaisemista pohdittaessa myös globaaleja instituutioita. Ympäristövastuullisuus näyttäytyy yksilöä hämmentävänä prosessina, jossa yksilö joutuu puntaroimaan keskenään ristiriitaisia preferenssejä, usein ristiriitaisen informaation valossa. Henkilökohtaiselle, ympäristövastuulliselle elämänpolitiikalle koetaan kuitenkin olevan tarvetta, ja ympäristövastuulliset teot koetaan moraalisesti mielekkäinä, vaikka niillä olisi kokonaisuuden kannalta vähän merkitystä.

Tämän tutkielman tarkoituksena oli tarkastella Vihreän lipun ympäristökasvatusohjelmaa ja sen toteutumista eri ikäisten lasten ja nuorten ympäristökasvatuksessa. Vihreä lippu on päiväkodeille, kouluille, oppilaitoksille sekä vapaa-ajan toimijoille tarkoitettu kestävän kehityksen ohjelma. Se on osa kansainvälistä Eco Schools -ohjelmaa, jonka on kehittänyt ympäristökasvatusjärjestö Foundation for Enviromental Education (FEE). Eco Schools -ohjelmassa ovat mukana mm. lähes kaikki EU-maat, ja siihen osallistui vuonna 2011 yli 35 000 koulua yli 50 maassa. Ohjelmaa toteuttaa ja koordinoi Suomessa Suomen Ympäristökasvatuksen Seura. Vihreän lipun perusperiaatteet ovat ympäristökuormituksen vähentäminen, kestävän kehityksen kasvatuksen integrointi opetukseen ja toimintakulttuuriin, lasten ja nuorten osallisuus sekä yhteistyö ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Tutkielma oli jatkoa aiemmalle kandidaatintutkielmalle, joka tarkasteli Vihreän lipun ohjelmaa erityisesti sen vaikuttavuuden ja sen tuottaman osallisuuden näkökulmista peruskouluissa. Tämä tutkielma laajensi näkökulman myös päiväkotien ja toisen asteen oppilaitosten tarkasteluun. Tutkielman tavoitteena oli selvittää ja vertailla, millasiin ympäristökasvatuksellisiin tavoitteisiin ohjelman avulla on päästy, miten hyvin se toteuttaa varhaiskasvatussuunnitelman ja peruskoulun ja toisen asteen opetussuunnitelmien perusteita ympäristökasvatuksen ja aktiivisen kansalaisuuden osalta, ja millaista osallisuutta ohjelma tuottaa. Tutkimusaineistona oli yhteensä 61 kappaletta päiväkotien, peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten anomusta kestävälle Vihreä lippu -tasolle siirtymisestä vuosilta 2011?2013. Kestävän tason anomuksen voi tehdä, kun on ollut hyväksytysti mukana vähintään kolmessa Vihreän lipun teemaprojektissa. Kestävän tason lippua anoessa tulee monipuolisesti arvioida omaa Vihreän lipun toimintaa ja arvioida saavutuksia, joihin eri teemaprojektien kuluessa on päästy. Tutkimusmenetelmä tutkielmassa oli laadullinen tutkimus ja käytetty tutkimusmetodi sisällönanalyysi. Keskeisimmät tutkimustulokset aineiston perusteella olivat, että Vihreä lippu lisää ympäristötietoisuutta, parantaa ympäristökasvatuksen laatua ja vähentää siinä mukana olevien toimijoiden ympäristökuormitusta. Lisäksi tutkimus osoitti, että ohjelma tuottaa monipuolisia yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemuksia sekä innostaa ympäristön puolesta toimimiseen. Vihreän lipun ohjelma on vaikuttanut lasten ja nuorten ympäristökäyttäytymiseen myönteisesti muuttamalla toimintatapoja. Tutkimuksen tulosten perusteella voi päätellä, että eri kouluasteiden opetussuunnitelmien perusteissa mainitut ympäristökasvatuksen ja aktiivisen kansalaisuuden aihekokonaisuudet toteutuvat Vihreä lippu -ohjelman avulla hyvin. Vihreä lippu -toiminnan lopullinen arviointi sen vaikuttavuuden suhteen on haasteellista. Vaikka yleisiä johtopäätöksiä Vihreä lippu -kokemusten ja toiminnan tulosten pohjalta voidaankin tehdä, varsinaisia yleistyksiä on hankalampi johtaa. Lopullisesti ohjelman vaikuttavuus voi näkyä vasta paljon myöhemmin lapsen ja nuoren elämässä, siinä toimiiko hän tulevaisuudessa vastuullisella, ympäristön huomioon ottavalla tavalla ja miten hän omalla toiminnallaan osallistuu ja pyrkii vaikuttamaan ympäröivään yhteiskuntaan.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Pro gradu -työni on kuvaileva ja etsinnällinen tutkimus kaupunkilaisen ympäristövastuullisesta elämäntavasta. Laadullisen tutkimusotteen avulla olen yrittänyt piirtää ”urbaanin ekon” profiilin: mitä ympäristövastuullisuutta omassa arjessaan toteuttava kaupunkilainen tekee ja ajattelee. Tässä työssä en määrittele tai mittaa ekologista elämäntapaa: kriteerinä on yksilön itse kokema arjen ekologisuus. Yhdeksän teemahaastattelun ja kahden ryhmäkeskustelun avulla muodostunutta empiiristä aineistoa olen täydentänyt laajahkolla taustakirjallisuudella. Tutkimus on toimijalähtöinen, mutta olen pyrkinyt kiinnittämään ympäristövastuullisen kaupunkilaisen profiilin myös laajempiin yhteiskunnallisiin kehyksiin (rakennenäkökulma). Taustalla on lähinnä Ulrich Beckin aikalaisanalyysiin perustuva ajatus refleksiivisestä modernisaatiosta ja yksilön osuudesta siinä. Olen pohtinut empiirisen aineiston avulla, onko refleksiivisen modernisaation etenemiselle olemassa yksilöllisiä edellytyksiä (niin sanotun alapolitiikan toteuttajia). Aineiston pohjalta olen nostanut esiin teemoja, joita käsittelen niin haastateltavien kertomusten kuin taustakirjallisuuden avulla. Tällaisia teemoja ovat ympäristötietoisuus eri ulottuvuuksineen, arjen ympäristöteot (mm. kierrätys, lajittelu, asumis-, liikkumis- ja kulutusvalinnat), kaupunkilaisen luontosuhde ja työn merkitys. Olen etsinyt vastausta kysymykseen, miten jotkut ihmiset kykenevät motivoitumaan ympäristövastuulliseen elämäntapaan yksilöllisyyttä ja hetkellisyyttä korostavassa nykyajassa, ulkopuolisen silmissä ikäänkuin uhrautumaan ympäristön puolesta. Tutkimukseni osoittaa, että ympäristövastuullisuutta arjessaan vaalivan kaupunkilaisen elämäntavassa ei ole kysymys uhrautumisesta vaan vapaudesta. ”Urbaanien ekojen” valinnat ovat henkilökohtaisia, kokonaisvaltaisia ja järjenmukaisia. Valinnat pohjautuvat lähinnä tietoon, tiedostamiseen ja tiedon kognitiiviseen prosessointiin sekä sitä kautta syntyvään vastuun tunteeseen ja omakohtaiseen sitoutumiseen ja motivoitumiseen. Ympäristövastuullisuus merkitsee haastattelemilleni ihmisille lisäarvoa, ”tavalliseen elämään” verrattuna parempaa elämää. Arjen ekologisuus ei ole luopumista, menettämistä tai tinkimistä hyvän elämän edellytyksistä. Tutkimus haastaakin stereotyyppisiä käsityksiä niin ekologisen elämäntavan vaivalloisuudesta kuin esimerkiksi myyttisiin maalaisjuuriin tai myyttiseen maalaismaisemaan perustuvan ”syvän” tai ”aidon” luontosuhteen tarpeellisuudesta ekologisen elämäntavan omaksumisessa.