Search

Obtaining a doctoral degree requires acquisition of different types of skills and knowledge. The aim of this article is to explore multidisciplinary peer-mentoring groups (PMGs) facilitated by senior academics as a knowledge sharing practice in doctoral education. Drawing from interviews with participants of PMGs at a Finnish university, we found that the participants perceived that cultures and practices of doctoral education in departments and faculties, as well as limited support from supervisors might hinder knowledge sharing. They highlighted that a flat hierarchy and confidential atmosphere supported by the multidisciplinary group composition promoted knowledge sharing and emotional support. Based on these results, we argue that PMGs are a useful resource for facilitating knowledge sharing amongst doctoral researchers and thus have a capacity to benefit the individual as well as the organisation as a whole. peerReviewed

In contemporary working life, art-based initiatives are increasingly used in organizational training and development. For artists, this has created new employment opportunities as creative entrepreneurs who provide specialist services for workplaces. In this article, we study the dynamics of such encounters through the narrated accounts of training professionals. Our data come from a professional mentoring program where the working pairs of artists and consultants shared stories about their customer projects. By using conversation analysis as a method, we analyze the way stories are interactionally accomplished in peer group sessions of the program. In particular, we analyze how participants produce different versions of the narrated events, and by so doing, negotiate the questions of blame and accountability with regard to professional action. In conclusion, we discuss stories and storytelling as organizational practice through which the moral order and legitimacy of the program is sustained and the boundaries of the profession constructed.

Tässä artikkelissa kuvataan suomalaiselle koulutusjärjestelmälle vieraampaa toimintamuotoa, rinnakkaisopintosuunnitelmatoimintaa (extra-curricular activities). Toimintaa pilotoitiin Jyväskylän yliopistossa, jossa sen toteutusta seurattiin tutkimuksen avulla viisi vuotta. Kansainvälisten rinnakkaisopintosuunnitelmamallien mukaisesti suomalainen kokeilu perustui vapaaehtoistyön tekemiseen, mutta siihen kytkettiin mukaan ryhmäohjaus, joka tuki opiskelijan työskentelyä vapaaehtoistyöpaikassa ja auttoi opiskelijaa tunnistamaan kokeilun aikana kehittyvää osaamistaan. Pitkittäistutkimuksen aineisto kerättiin sekä haastatteluina että kyselylomakkeilla. Tulokset osoittavat, että rinnakkaisopintosuunnitelmakokeilu oli osallistujille merkityksellinen opiskelu- ja oppimiskokemus. Aluksi vapaaehtoistyö oli opiskelijoille harjoittelujen kaltainen opiskelu- ja oppimiskokemus. Pitemmällä aikavälillä tarkasteltuna kokeiluun kytketty vertaisryhmätoiminta virallisine tavoitteineen ja yhteisöllisine toimintamuotoineen nousi keskeiseen asemaan. Se tuki opiskelijan kehittymistä yksilöllisesti ja auttoi häntä tunnistamaan omaa osaamistaan. Toisaalta vertaisryhmätoiminnan merkitys etenkin yhteisöllisyyden kokemusten tarjoajana oli opiskelijoille tärkeä, ja näiden yhteisöllisyyden kokemusten merkitys opiskelijoille vain vahvistui ajan mittaan. Nämä vahvat yhteisöllisyyden kokemukset johdattavatkin keskustelemaan yksinäisyyden ja yhteisöllisyyden kokemuksista nykyisissä yliopisto-opinnoissa. nonPeerReviewed

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan aiemman kirjallisuuden perusteella sitä, miten sosiaalityö voi tukea perheiden posttraumaattista kasvua. Tutkielman perusteella sosiaalityön keinoja perheiden posttraumaattisen kasvun tueksi voidaan tarkastella neljän teeman avulla. Traumassa on kyse monentasoisten yhteyksien katkeamisesta ja sosiaalityö voi ottaa paikkansa monitoimijaisissa verkostoissa juuri katkenneiden yhteyksien ja suhteiden vahvistajana. Tulosten perusteella yhteyksien vahvistaminen voi tapahtua a) yhteisön toipumista tukemalla b) vertaistukea mahdollistamalla c) terapeuttisesti työstäen d) perhettä siirtymissä vahvistaen.

Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella työntekijöiden kuvauksia ja havaintoja siitä, miten ohjatussa äiti–lapsi-vertaisryhmässä tuetaan vanhemmuutta ja selviytymiskykyisyyttä. Tutkimuksen viitekehyksenä sovellettiin resilienssitutkimuksen ja Seligmanin (2011) PERMA-hyvinvointiteorian käsitteitä. Tutkimuksen kontekstina oli matalan kynnyksen perhekeskustoiminta ja kohteena äiti–lapsi-vertaisryhmä. Lähestymistapana sovellettiin tapaustutkimusta, ja menetelminä olivat työntekijöiden (N=2) parihaastattelut tutkimusjakson alussa ja lopussa sekä puolistrukturoidut päiväkirjat, joihin työntekijät kirjasivat huomioitaan omista toimintatavoistaan ja vuorovaikutustilanteista äitien ja lasten ryhmätapaamisista kolmelta ajanjaksolta. Aineisto analysoitiin temaattisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen tuloksena tunnistettiin neljä selviytymiskykyä ja vanhemmuutta vahvistavaa työntekijän toimintatapaa: yhteisen tekemisen järjestäminen ja toiminnan sanoittaminen, kannustaminen ja vahvuuksien tunnistaminen, myönteisen ilmapiirin luominen sekä lähellä oleminen. Sosiaalipedagoginen työote ilmeni vertaisryhmän työntekijöillä toimivan vuorovaikutuksen rakentamisena, yhteisöllisyyden vahvistamisena ja yhteisön kasvatuksellisten mahdollisuuksien etsimisenä. Tutkimus antaa uutta tietoa työkäytänteistä, joilla voidaan vahvistaa vanhempien selviytymiskykyisyyttä perhekeskuksen matalan kynnyksen kohtaamispaikoissa., This case study applied the PERMA well-being theory of Seligman (2011) to examine family workers’ descriptions of how parenting and resilience can be supported as part of a guided mother-child peer group in the context of low-threshold family services for families experiencing challenges in for example coping with everyday life. Employees (N = 2) kept semi-structured diaries in which they reported their views on their own practices and interactions with mothers and children during group meetings over three periods and were pair-interviewed with at the beginning and end of the study period. Data were analysed using thematic content analysis. Four ways of strengthening parenting were identified: arranging joint activities, encouraging and identifying strengths, creating a positive atmosphere, and promoting closeness. The employees’ social pedagogical orientation was manifested in their efforts to promote positive interaction with the parents, build a good atmosphere, and seek educational opportunities for parents in their daily practices. The results provide new insights into work practices that can strengthen parents’ resilience in low-threshold encounters at the family centre.

The aim of our systematic review and meta-analysis was to quantitatively synthesise the effects of school-based peer-led interventions on leaders’ academic, psychosocial, behavioural, and physical outcomes. Eligible studies were those that: (i) evaluated a school-based peer-led intervention using an experimental or quasi-experimental study design, (ii) included an age-matched control or comparison group, and (iii) evaluated the impact of the intervention on one or more leader outcomes. Medline, Sportdiscus, Psychinfo, Embase, and Scopus online databases were searched on the 24th of October, 2022 which yielded 13,572 results, with 31 included in the narrative synthesis and 12 in the meta-analysis. We found large positive effects for leaders’ attitudes toward bullying (d = 1.02), small-to-medium positive effects for leaders’ literacy (d = 0.39), and small positive effects for leaders’ self-esteem (d = 0.18). There were mixed findings for behavioural outcomes and null effects for physical outcomes. Notable limitations of this research are the inclusion of a relatively small number of studies, and high heterogeneity in those included. Our findings have the potential to inform educational practice, but also highlight the need for further research examining the mechanisms that might account for the observed effects. Our systematic review was prospectively registered with PROSPERO (CRD42021273129). peerReviewed

Tutkin tässä pro gradu -tutkielmassa miesten tahattoman lapsettomuuden kokemusta. Lääketieteellisesti tahaton lapsettomuus määritellään, kun lasta on yritetty suunnitellusti yli vuoden ajan siinä kuitenkaan onnistumatta. Lapsettomuus voidaan jakaa primaariseen ja sekundaariseen lapsettomuuteen. Primaarissa lapsettomuudessa raskaus ei ole koskaan alkanut. Sekundaarisessa lapsettomuudessa uusi raskaus ei ala. Tarkastelen, miten tahaton lapsettomuus muokkaa tahattomasti lapsettomien miesten arkikokemuksia sekä selvitän, miten tahattomasti lapsettomat miehet näkevät vertaistuen. Tahaton lapsettomuus on ongelma, jonka seuraukset ovat moniulotteiset. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys perustuu miesten tahattoman lapsettomuuden tutkimukseen, mies-, maskuliinisuus- ja isyystutkimukseen sekä vertaistuen tutkimukseen tahattoman lapsettomuuden kokemuksessa. Tutkimusaineistona on yhdeksän tahatonta lapsettomuutta kohdanneen miehen puolistrukturoitua haastattelua? Tutkimusmenetelmänä on fenomenologinen kokemuksen tutkimus, jota jatkan analysoiden sisällönanalyysin avulla jäsentäen kokemusryppäät havainnoiksi, keskeisiksi kiteytyksiksi ja lopulta pääteemoiksi eli kokemuskokonaisuuksiksi. Kokemuskokonaisuuksia muodostui kaikkiaan kuusi, joista ensimmäiset neljä jäsentävät miehen tahattomasta lapsettomuudesta kumpuavia ilmiöitä ja kaksi kokemuskokonaisuutta selittävät, miten miehet kokevat vertaistuen tahattomaan lapsettomuuteen. Tahaton lapsettomuus saa aikaan surua ja murtuneisuutta, jolla tarkoitan pysyvää sosiaalista elintilaa rajoittavaa tilaa. Tahaton lapsettomuus saa aikaan hyvinkin erilaisissa sosiaalisissa konteksteissa puuttumista intiimeihin asioihin. Se aiheuttaa ahdistusta, vieraantumista ja ulkopuolisuuden kokemuksia ja on omiaan korostamaan oman intimiteetin suojaamista. Tahaton lapsettomuus on edelleen tabu, mikä aiheuttaa vaikenemista. Arki, puolison tuki, yleinen tietämys ilmiön yleisyydestä ja vertaistuki ovat keinoja selvitä kokemuksesta. Julkisen ja yksityisen sairaanhoidon välillä miehet kokevat merkittäviä eroja saamassaan kohtelussa. Haastateltavat olivat osallistuneet vertaistukeen, mutta se aiheutti myös epäilyjä. Kaikkiaan miehet toivovat omia vertaistukiryhmiä, joissa toimintamuodot olisivat miehille sopivia. Perinteisesti miehet on nähty arjessa toimijoina, ei niinkään tunnekokemusten sanoittajina. Sosiaalipoliittisesti työelämän sääntöjen uudistus ja yhtenevät käytänteet, jotka huomioivat tahattoman lapsettomuuden, olisivat omiaan auttamaan miehiä kokemuksessa. Julkisen sektorin tahattoman lapsettomuuden hoitoa tulisi kehittää asiakaslähtöiseksi palveluksi, jossa huomioidaan miesten henkisen jaksamisen tukeminen. Miehille tulisi tarjota omia vertaistukiryhmiä, joiden toiminnassa huomioitaisiin yksinomaan miehet ja heistä lähtevät vertaistukitarpeet.

Streaming Video-on-demand (SVOD) services are getting increasingly popular. Current research, however, lacks knowledge about consumers’ content decision processes and their respective influencing factors. Thus, the work reported on in this paper explores socio-technical interrelations of factors impacting content choices in SVOD, examining the social factors WOM, eWOM and peer mediation, as well as the technological influence of recommender systems. A research model based on the Theory of Reasoned Action and the Technology Acceptance Model was created and tested by an n = 186 study sample. Results show that the quality of a recommender system and not the social mapping functionality is the strongest influencing factor on its perceived usefulness. The influence of the recommender system and the influence of the social factors on the behavioral intention to watch certain content is nearly the same. The strongest social influencing factor was found to be peer mediation. peerReviewed

Opettajankouluttajat kokevat vertaisryhmän hyödylliseksi ammatilliselle kehittymiselleen. Ryhmässä käsiteltävien aiheiden tulisi nousta opettajankouluttajien omasta arjesta, ja kollegan työn seuraaminen tukee omaa kehittymistä. Non

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia ryhmäilmiöitä kuudesluokkalaisten vertaisryhmässä esiintyy. Tutkimuksen yhtenä tarkoituksena oli lisätä alakoulun opettajien ymmärrystä ryhmäilmiöistä. Ryhmäilmiöiden ymmärtäminen auttaa opettajaa ymmärtämään oppilaiden toimintaa ja näin ollen myös vertaisryhmässä esiintyviä ongelmia. Näitä ongelmia ovat esimerkiksi ulkopuolisuus ja kiusaaminen. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jossa on etnografian piirteitä. Tutkimusaineisto kerättiin havainnoimalla ja haastattelemalla kuudennen luokan oppilaita ja heidän opettajaansa tammi-helmikuussa 2020. Aineistonkeruu toteutettiin kahden viikon mittaisen kenttäjakson aikana. Aineisto rakentuu kahdesta osasta. Ensimmäinen osa koostuu oppituntien aikana kerätyistä havainnoista, jotka on kirjattu kenttäpäiväkirjaan. Toinen osa koostuu oppilaiden ja opettajan teemahaastatteluista. Oppilaat haastateltiin ryhmissä ja opettaja yksin. Tutkimukseen osallistui 28 oppilasta, joista 15 osallistui havainnoinnin lisäksi myös haastatteluun. Oman ryhmän suosiminen ja muiden ryhmien vastustaminen, ryhmien muodostuminen samanlaisuuden perusteella sekä statushierarkiat olivat ryhmäilmiöitä, joita tutkimassani luokassa ilmeni. Ryhmäilmiöiden myötä oppilaille oli syntynyt omat tarkkarajaiset ryhmät, joiden ulkopuolelle jäi muutama oppilas. Tutkimustulokset olivat yhteneviä aikaisempien tutkimusten kanssa. Ryhmäilmiöt vaikuttavat joidenkin oppilaiden elämään negatiivisesti asettamalla heidät ulkopuolisen asemaan. Aiemman tutkimuksen mukaan ulkopuolisen asemassa oleva oppilas on suuremmassa riskissä tulla kiusatuksi kuin oppilas, jolla on kavereita. Ulkopuolisuus ja sitä mahdollisesti seuraavat kiusaaminen voivat aiheuttaa ongelmia oppilaalle sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

This study investigated participants’ conceptions of the ideal mentor and mentee in the Finnish model of peer-group mentoring (PGM). Existing mentoring research emphasises dyadic practices, yet there is a lack of investigation of participants’ roles in group mentoring. The main concepts of this inquiry were dispositions (habitus) and virtues drawing on the theory of practice architectures and Aristotelian virtue philosophy. Methodologically, the study can be identified as philosophical-empirical inquiry that utilises a narrative and hermeneutical approach to analyse qualitative data from 30 respondents. As its central finding, the study identified a set of core characteristics that describe the virtues and vices of a mentor and mentee based on the participants’ views. Overall, these characteristics reflected ideas of relatings (peerness, equality), proactive and reactive participation, and presence in the group. Characteristics focused on the social aspect of dispositions in peer-group mentoring. peerReviewed

Tämä tutkimus on osa Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen tutkijoiden toteuttamaa ja Suomen Akatemian rahoittamaa TIKAPUU - Alakoulusta yläkouluun -tutkimushanketta. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin seitsemäsluokkalaisten nuorten [n = 377] toiminnanohjauksen pulmien ja kaverisuhteiden välisiä yhteyksiä. Nuorten pulmia toiminnanohjauksessa tarkasteltiin opettajien täyttämällä Keskittymiskyselyllä. Lisäksi tarkasteltiin nuorten kavereiden määrää, läheisen ystävyyssuhteen laatua ja nuorten asemaa vertaisryhmässä. Kavereiden määrää mitattiin laskemalla niiden luokkakavereiden lukumäärä, joiden kanssa nuoret kertoivat viettävänsä mieluiten aikaa. Ystävyyssuhteen laatua mitattiin läheisyyttä ja konflikteja koskevilla väittämillä, joita nuoren piti arvioida suhteessa omalla luokalla olevaan parhaaseen ystävään. Nuorten asemaa vertaisryhmässä tutkittiin sosiometrisen kyselyn avulla. Korrelaatioanalyysien tulokset osoittivat, että Keskittymiskyselyn summapisteet olivat yhteydessä kaverisuhteiden kaikkiin puoliin. Opettajan arvioimat toiminnanohjauksen pulmat olivat yleisempiä seitsemäsluokkalaisilla pojilla kuin tytöillä. Monimuuttujaisen kovarianssianalyysin tulokset osoittivat, että niillä nuorilla, joilla oli toiminnanohjauksen pulmia, oli muita nuoria vähemmän kavereita, ja he kokivat enemmän vertaisten hyljeksintää. Sen sijaan toiminnanohjauksen pulmat eivät olleet yhteydessä ystävyyssuhteen laatuun tai vertaisryhmän hyväksyntään. Tulokset antavat uutta tietoa suomalaisnuorten toiminnanohjauksen pulmien ja kaverisuhteiden välisistä yhteyksistä. Tulevaisuudessa tarvitaan lisää aiheeseen liittyvää tutkimusta, jotta saataisiin lisää tietoa ja osattaisiin tukea nuoren myönteisiä kaverisuhteita. peerReviewed

PurposeThis study aims to understand how online weight loss services could help customers achieve a durable change. The particular focus is on exploring the roles of value co-creation and well-being outcomes in reinforcing the transformative value potential, which is argued to be realized as customers’ intentions to continue a healthier lifestyle after the service period has ended.Design/methodology/approachData was collected from the participants of an online weight loss service (n = 498), and a conceptual research model was tested using structural equation modelling.FindingsThe results imply that compliance with the guidelines and social support are two value co-creation activities that can influence the well-being outcomes of transformative services (i.e. perceived behavioral control and satisfaction with one’s achievements). These well-being outcomes help attain the transformative value potential of online weight loss services. However, the actual weight loss affected the transformative value potential only through customers’ satisfaction with their achievements as a subjective well-being outcome.Originality/valueThis study provides insight into the transformative value potential of services in the weight loss context. This study contributes to the transformative service research by focusing on the role of online services in reinforcing a durable change through the co-creation of value and improvements in customers’ well-being.

Tässä artikkelissa tarkastelemme sosiaalisen median vaikuttajien seuraamisen, kaveripaineen ja sosiodemografisten muuttujien yhteyttä nuorten kulutusasenteisiin. Tutkimus pohjautuu kuluttajaksi sosiaalistumisen teorioihin sosiaalisen taustan ja muuttuvan mediavaikuttamisen kontekstissa. Tutkimusaineistona käytetään 800:lle 15-19-vuotiaalle nuorelle tehtyä kyselytutkimusta. Aineisto on analysoitu rakenneyhtälömallinnuksella. Tutkimustulosten mukaan sosiaalisen median vaikuttajien seuraamisella oli vahva yhteys materialistisiin kulutusasenteisiin, mutta ei säästäväisyyteen eikä vastuullisuuteen. Myös kaveripaine kulutuksessa oli yhteydessä materialismiin, Kuitenkin vähemmistö nuorista oli asenteiltaan selkeästi materialistisia. Yleisintä oli kokea itsensä säätäväiseksi ja harkitsevaksi kuluttajaksi. Sukupuoli selitti kulutusasenteita siten, että pojat olivat tyttöjä materialistisempia ja tytöt taas poikia vastuullisempia. Sosioekonomisella taustalla ei ollut vahvaa yhteyttä nuorten kulutusasenteisiin. Somevaikuttajien yhteys seuraajiensa materialismiin lienee seurausta yritysten lisääntyneestä kaupallisesta yhteistyöstä sekä glamourpitoisten sisältöjen yleistymisestä. Somevaikuttajien vaikutusvalta nuoriin ei kuitenkaan ole vain huono asia. On mahdollista - ja tulevaisuudessa ehkä tarpeellistakin - ohjata vaikuttajia viestimään myös yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista. This article focuses on the connections between following social media influencers, peer pressure, sociodemographic variables, and young people's consumer attitudes. The study is based on theories of consumer socialization in the context of changing media influencing, and different social backgrounds. The data used in the study were derived from a survey on 800 young people aged 15 to 19 years, and were analyzed using structural equation modelling. The research results showed that following social media influencers was strongly associated with materialistic consumer attitudes, but not with thrifty of sustainable consumer attitudes. Peer pressure was also associated with materialism. However, a minority of young people had clearly materialistic attitudes. Most respondents perceived themselves as thrifty and careful consumers. With regard to gender, boys were more materialistic and girls were more responsible as consumers. Socioeconomic background had no significant effects on young people’s consumer attitudes. peerReviewed

Digital technologies have been increasingly embedded in students’ everyday lives. Interest-driven socio-digital participation (ISDP) involves students’ pursuit of interests mediated by computers, social media, the internet, and mobile devices’ integrated systems.ISDPis likely to intertwine closely with young people’s social networks that has been scarcely studied quantitatively. To close this gap, the present paper investigated students’ peer selection and influence effects of the intensity of their ISDP and friendship networks. We collected two-wave data by administering a peer nomination to trace students’ friendship networks with peers and a self-reported questionnaire to examine students’ ISDP. Participants were 100 students in Finland (female: 53%; mean age = 13.48, in grade 7 in the first wave). Through stochastic actor-oriented modelling, the results showed that the students’ friendship ties with peers influenced the intensity of their ISDP practices to become more similar. Yet, students did not select peers as friends based on similar intensity levels of ISDP. Utilizing influence effect found in students’ ISDP and their peer networks, we suggest that connected learning (Ito et al., 2013) should be promoted to integrate students’ informal and formal learning in order to bridge the gap between students’ informal interest-related digital practices and formal educational practices. peerReviewed

This article reviews research on the Finnish model of peer‐group mentoring (PGM). The theoretical foundation of the model is based on the constructivist theory of learning, the concept of autonomy in teaching profession, peer learning, and narrative identity work. The model has been disseminated nationwide in the educational sector to promote professional development of teachers and educational staff, mainly in primary and secondary education, but also in early childhood education and higher education. The thematic review is based on 46 peer‐reviewed publications about PGM in Finland in 2009–2019. Research has focused on the following main themes: (1) general aspects and characteristics of the implementation of the model; and (2) mentors’ and mentees’ experiences. The qualitative approach has been dominant in research. The studies show that both mentors and mentees find PGM a useful tool for individual professional learning and well‐being. Indirect influences have been reported about the development of work communities. The main challenges in applying the model are the lack of national agreement concerning the organization of PGM and allocation of mentors’ and mentees’ working time to PGM. It is concluded that PGM, as well as teachers’ professional development as a whole, should be seen as an integral part of the educational ecosystem. peerReviewed

nonPeerReviewed

Peer mentoring is commonly used for didactical and learning purposes. In this study we examine peer group mentoring in the university context. The aim is to promote understanding of peer group mentoring based on a meta-analysis of two primary studies: teacher students and teacher group tutors. As a result, three core categories were found: 1) Individual’s participation in the group, 2) Professional development with others and 3) Community enabling sharing and development. These were hierarchically organized and there are critical aspects placed in between the core categories. Professional and personal experiences intertwine to enhance participants’ self-understanding and professional development. peerReviewed

Background Children who are not accepted in their peer group are at risk of developing internalizing problem behaviors. It is possible, however, that supportive parenting can provide a buffer against the detrimental effects of low peer acceptance. Objective This study examined maternal and paternal affection and psychological control as moderators of the association between children’s peer acceptance during the critical transition to primary school and level and subsequent development of internalizing problem behaviors from first to sixth grade. Method A total of 608 children (264 girls, 344 boys) were rated by their teachers on their internalizing problems in grades 1, 2, 3, 4 and 6. Children’s peer acceptance was measured in the first grade using a sociometric nomination procedure. At the same time point, mothers (n = 432) and fathers (n = 281) completed questionnaires measuring their levels of affection and psychological control. Results The results of latent growth curve modelling showed, first, that on average children’s internalizing problems decreased over the school years. Second, peer acceptance was associated with the development of internalizing problems: the higher the peer acceptance, the bigger the decrease—and the lower the peer acceptance, the smaller the decrease—in the level of internalizing problems across time. However, high maternal affection provided a buffer against this impact of low peer acceptance. Among boys, low levels of maternal psychological control also provided a buffer against the effects of low peer acceptance. No significant results were found on the moderating role of fathers’ parenting styles. Conclusion Overall, the results suggested that mothers’ emotionally sensitive and supporting caregiving may protect children from the harmful long-term effects of low peer acceptance. peerReviewed

Viisteensaari, Janina. 2018. Nuorten kokemuksia ulkonäköpaineista ja sosiaalisista paineista. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia nuorten kokemuksia omasta ulkonäöstään ja ulkonäköpaineista. Tutkin tutkimuksen ensimmäisenä tehtävänä kuudesluokkalaisten tyytyväisyyttä omaan ulkonäköönsä. Lisäksi tutkimuksen toisena tehtävänä selvitän, mitkä tekijät aiheuttavat kuudesluokkalaisille ulkonäköpaineita ja kuinka nuoret muuttavat ulkonäköään ulkonäköpaineiden vuoksi. Tutkimuksen kolmantena tehtävänä selvitän, kuinka sosiaaliset paineet ilmenevät seitsemäsluokkalaisten tyttöjen elämässä. Lisäksi tutkimuksen neljäntenä tehtävänä on tarkoitus havaita, miten sosiaaliset paineet liittyvät seitsemäsluokkalaisten tyttöjen minäkäsityksen ja itsetunnon kehitykseen. Tutkimukseni on sekä laadullinen että määrällinen tutkimus, jonka pääpaino on kuitenkin laadullisessa tutkimusperinteessä. Keräsin tutkimusaineistoni kahdessa osassa. Ensimmäisen aineiston keräsin kuudesluokkalaisilta oppilailta (n: 47) avoimia ja suljettuja kysymyksiä sisältävän kyselylomakkeen avulla keväällä 2015. Toisen aineiston keräsin vuoden 2017 kevään ja syksyn aikana seitsemäsluokkalaisilta tytöiltä (n: 20) kirjoitelman ja kommentointeja sisältävän kyselylomakkeen avulla. Aineistonanalyysin toteutin aineistolähtöisesti ja laadullisen sisällönanalyysin avulla. Lisäksi analysoin tutkimuksen ensimmäisen osan aineistoa frekvenssitaulukoiden avulla prosentuaalisesti sekä molempien osien aineistoja kvantifioimalla aineistolähtöisiä teemoja. Tutkimustulosten mukaan noin kolme neljäsosaa kuudesluokkalaisista oli tyytyväisiä tai melko tyytyväisiä ulkonäköönsä. Tulokset tyytyväisyydestä olivat myös ristiriitaisia, sillä nuoret nimesivät positiivisiksi ja negatiivisiksi ominaisuuksikseen samoja tekijöitä. Tulosten mukaan nuoret muokkasivat ulkonäköään kulutustuotteiden, liikunnan, ruoan ja hygienian ylläpitämisen avulla. Ulkonäköpaineiden ja sosiaalisten paineiden kokemisessa korostuivat vertaisten, sosiaalinen median ja median -teemat. Erityisesti ulkonäköpaineet ja kiusaamisen kokemus liittyivät edellä mainittuihin teemoihin. Itsetuntoon ja minäkäsitykseen liittyviä tekijöitä olivat epävarmuus, kateuden kokeminen ja itsensä vertailu sekä pelko kiusatuksi tulemisesta, joita koettiin paineiden vaikutuksesta. Lisäksi tuloksissa ilmeni nuorten suoria mainintoja itsetunnon laskusta.

Our study contributes to the research on computer-mediated communication in higher education by experimenting a modern communication tool called Slack. In particular, we consider using Slack to support students’ peer interactions during Master’s thesis work. For this purpose, we designed a case study that was executed in a Master’s thesis seminar course. During the course, all out-of-class communication was carried out by using Slack, instead of e-mails or learning management systems. After the course, we used a questionnaire to investigate how the students perceived Slack for asking for assistance, their intention to use Slack, and Slack’s ease of use. Furthermore, the questionnaire asked feedback about challenges that the students found in slack. To examine the students’ peer support in Slack, we analysed the messages in the course’s public discussion channels. We investigated opportunities and challenges of Slack from instructional perspective by conducting an auto-ethnographic data collection. Our analysis revealed that the students perceived Slack as an easy-to-use communication tool with a low threshold of asking questions. The students also expressed high intentions to use Slack in the future. However, the students were worried of information overload in Slack, frustrated with decentralisation of communication tools in higher education, and cautious of using communication tools that are not officially supported by the university. The students’ interactions were assigned to three categories: practical, technical, and thesis-related. Analysis of these categories revealed that the students were able to explicate and solve issues in Slack, but the issues were only related to practical and technical problems, instead of actual Master’s thesis writing. The teacher perceived that Slack enhanced bi-directional communication with the students, but faced issues related to file management and user authentication. The results implicate that developing an alternative for Slack from educational premises could be more useful than a product that is not originally developed for pedagogical needs. Finally, we present recommendations that help educators to use Slack in their educational practices. peerReviewed

This study was conducted to test whether the weight outcomes in an online social networking group were mediated by changes to psychological outcome measures in overweight and obese individuals, following a weight management programme delivered via Facebook. The data analysed in this study were collected during a three-armed, randomised, controlled clinical weight management trial conducted with overweight and obese adults over 24 weeks. Two intervention groups were given the same weight management programme: one within a Facebook group, along with peer support from other group members (the Facebook Group); the other group received the same programme in a pamphlet (the Pamphlet Group). A Control Group was given standard care. The primary outcome was weight; secondary outcomes included the following domains from self-reported questionnaires: energy intake and expenditure; psychological health, social relationships, physical health, quality of life, depression, anxiety, stress, health anxiety, happiness, as well as Facebook Group participants' opinion of this group. The Facebook Group experienced a reduction in their baseline weight measurement by week 24, significantly compared to the Control Group (p = .016). The Facebook Group recorded a significant increase in the psychological health domain during the trial (at week 12) relative to their baseline measurement, and significant compared to the Control Group (p = .022). Mediation analysis indicated a statistical trend, but not statistical significance, for psychological health as a mediator to weight loss in the Facebook Group. While both intervention groups showed significant changes in psychological outcome measures, the Facebook Group was the only group to experience statistically significant weight loss by the end of the 24 weeks. Therefore, an examination of other psychological and/or behavioural outcome measures undertaken in larger studies in the future may help to identify significant mediators to improved weight loss outcomes in online social networking groups.

Author(s): Jane, Monica; Hagger, Martin; Foster, Jonathan; Ho, Suleen; Kane, Robert; Pal, Sebely | Abstract: IntroductionThe aim of this project was to evaluate the effectiveness of using social media to augment the delivery of, and provide support for, a weight management program delivered to overweight and obese individuals during a twenty four week intervention.MethodsParticipants randomly divided into either one of two intervention groups or a control group. The two intervention groups were instructed to follow identical weight-management program. One group received the program within a Facebook group, along with a support network with the group, and the other intervention group received the same program in a booklet. The control group was given standard care. Participants' weight and other metabolic syndrome risk factors were measured at baseline and at weeks 6, 12, 18 and 24.ResultsThe Facebook Group reported a 4.8% reduction in initial weight, significant compared to the CG only (p = 0.01), as well as numerically greater improvements in body mass index, waist circumference, fat mass, lean mass, and energy intake compared to the Pamphlet Group and the Control Group.ConclusionsThese results demonstrate the potential of social media to assist overweight and obese individuals with respect to dietary and physical activity modifications for weight management, and justify further research into the inclusion of social media in clinical weight management programs. It is anticipated that social media will provide an invaluable resource for health professionals, as a low maintenance vehicle for communicating with patients, as well as a source of social support and information sharing for individuals undergoing lifestyle modifications.

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin kirjoittajien vertaisryhmän muodostumista ja sen merkitystä jäsenilleen. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, mitä erilaisia merkityksiä kirjoittajaryhmään kuulumisella on ryhmän jäsenelle. Kirjoittaminen on usein yksinäistä työtä, ja antautuminen toisten arvioitavaksi usein hyvinkin henkilökohtaisten tekstien myötä voi joskus olla vaikeaa, ehkä jopa mahdotonta. Vertaisryhmään kuuluminen mahdollistaa muiden jäsenten osaamisen hyödyntämisen, tarjoaa uusia näkökulmia sekä omiin teksteihin että kirjoittamisen alaan ylipäätään. Palautteen kautta kirjoittajalle tarjoutuu yksityiskohtaisten huomioiden ja muokkausehdotusten lisäksi kokonaisvaltainen käsitys siitä, miten on tekstissään onnistunut ja toimiiko tarina vai ei. Vastavuoroisuus palautteen antamisen ja saamisen suhteen on näiden yhteistyöryhmien ydin, ja kokemusten vaihtaminen samojen asioiden kanssa kamppailevien vertaisten kanssa on kuin ylimääräinen bonus, jonka toiminta tarjoaa. Toisaalta samassa veneessä olemisen ajatus saattaa rohkaista uudenlaisiin kokeiluihin ja itselle asetettujen, usein näkymättömien, rajojen rikkomiseen. Ryhmän jäsenyys ja sen myötä muodostunut yhteenkuuluvuuden tunne voimaannuttaa. Kirjoittajaryhmä on jäsentensä summa ja on tärkeää huomioida, etteivät erilaiset tarpeet ja tavoitteet ryhmään kuulumisen suhteen ole toisiaan poissulkevia. Tutkimusaineisto koostui sähköpostikyselystä, joilla kerättiin vastauksia kuudelta saman kirjoittajaryhmän jäseniltä. Vastaajat kuvailivat omia kokemuksiaan ryhmän jäsenyydestä, ja oman kirjoittamisensa tavoitteellisuudesta. Yhden vastaajan osalta tutkimukseen kuuluivat vielä syventävät kysymykset liittyen niihin merkityksiin, joita kirjoittamisen lisäksi ryhmään kuulumisella on. Lisäksi aineistoon kuuluivat nauhoitteet kahdelta kirjoittajaryhmän tapaamiskerralta.

Tämä tutkimus tarkastelee äitien vertaisryhmää, joka esiintyy peitenimellä Supermammat. Kyseessä on kolmannen sektorin toimija, joka on palvellut äitejä lapsineen lähestulkoon kolmen vuosikymmenen ajan. Supermammojen ryhmässä äidit saavat mahdollisuuden toiminnallisen ohjelman toteutukseen, järjestettyyn lastenhoitoon, vertaistuen jakamiseen ja ammatillisen avun vastaanottamiseen. Ryhmä kokoontuu viikoittain, jonka lisäksi järjestetään retkiä, leirejä ja muuta virkistystoimintaa. Toiminnan tavoitteeksi on asetettu äitiyden tukeminen. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata käytäntöjä, joilla Supermammojen toiminnassa tuetaan siihen osallistuvia äitejä. Tavoitteeseen vastataan tarkastelemalla ryhmän historiaa, tämänhetkistä toimintaa ja sitä ohjaavia periaatteita sekä työntekijöitä ja tehtäviä, joita he toteuttavat Supermammojen toimintaan osallistuvien äitien tukemiseksi. Ennen kaikkea tutkimus kuitenkin antaa äänen ihmisille, joita varten Supermammojen ryhmä on perustettu. Sen keskeisin päämäärä on kertoa, millainen merkitys ryhmän toiminnalla on siihen osallistuneille äideille. Kyseessä on etnografisesti toteutettu tapaustutkimus, jonka lähtökohtana on rajatun tutkimuskohteen tarkastelu erilaisia näkökulmia ja aineistoja hyödyntäen. Keskeisin osa aineistoa ovat Supermammojen toimintaan osallistuneiden äitien haastattelut (N=23) ja osallistuvan havainnoinnin perusteella kirjatut kenttämuistiinpanot. Aineistoon kuuluu myös ryhmässä työskennelleiden henkilöiden haastatteluja (N=11) ja Supermammojen toiminnasta tuotettuja dokumentteja. Tutkimustulokset osoittavat, että Supermammojen toiminta on ajan kuluessa muuttunut paitsi professionaalisemmaksi myös toiminnallisesti moninaisemmaksi. Toiminta koostuu monista elementeistä, tavoittaa vuosittain kymmeniä äitejä ja vaatii toteutuakseen useiden toimijoiden työpanosta. Siihen osallistuminen saa merkityksensä kohtaamisina, katkoksina ja sidoksina. Ryhmä antaa mahdollisuuden kohtaamisille, joissa rakentuu sekä vertaistukea että ammatillista auttamista. Samalla se luo tilaisuuden arkielämästä irtaantumiselle tuottamalla katkoksia äidin arkeen. Lisäksi Supermammojen toimintaan osallistuminen antaa tilaa yhteenkuuluvuuden tunteen, moninaisten ihmissuhteiden ja ryhmään kiinnittyvien yhteyksien rakentumiselle.

Hakari, Henni & Mantere Viivi. 2016. Paedeia Café nuorten opettajien silmin – käsityksiä opettajaopiskelijoiden ja opettajien yhteisestä vertaisryhmämentoroinnista. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. 68 sivua. Paedeia Cafe on uusi vertaisryhmämentoroinnin muoto ja osa Euroopassa toteutettavaa PAEDEIA-hanketta. Paedeia Cafén tavoitteena on tuoda opettajankoulutus ja työelämä lähemmäksi toisiaan ja näin tarjota tukea opettajille työuran alkuvaiheeseen. Tutkimuskohteena oli Paedeia Café -ryhmiin osallistuvat nuoret opettajat. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia käsityksiä näillä nuorilla opettajilla on ryhmän toiminnasta ja millaisia vaihteluita heidän käsityksissään ilmenee. Tällaiselle tutkimukselle oli tarvetta, sillä Paedeia Café - ryhmiin osallistuneiden nuorten opettajien näkökulmaa ryhmien toiminnasta ei ole vielä tutkittu. Tutkimusta varten haastateltiin seitsemää nuorta, enintään viisi vuotta työelämässä ollutta opettajaa, jotka olivat osallistuneet Paedeia Cafén toimintaan lukuvuonna 2014–2015. Tutkimus toteutettiin fenomenografisen lähestymistavan avulla. Tämä tarkoittaa, että analyysi toteutettiin aineistolähtöisesti neljässä vaiheessa. Nuorten opettajien käsityksistä muodostettiin viisi pääkategoriaa. Nämä pääkategoriat rakentuivat kymmenen alatason kategorian pohjalta. Tulokset osoittivat, että Paedeia Café käsitetään nuorten opettajien keskuudessa ammatillisena vertaistukena, työyhteisöön vaikuttajana, tasa-arvoisena ammatillisena yhteisönä, ryhmänä, jossa kokemus tuo valtaa sekä hyödyllisenä ja mukavana kokemuksena. Johtopäätöksenä päätuloksista voimme todeta nuorten opettajien ajattelevan Paedeia Café -ryhmään osallistumisen olevan niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisestikin merkittävä kokemus työuran alkuvaiheessa.

Lapsi omaksuu arvoja ja asenteita ja rakentaa käsitystä itsestään vertaissuhteissa. Lapset tarvitsevat erilaisia vuorovaikutustaitoja vertaistensa parissa. Esimerkiksi yhteistyö, jakaminen ja ongelmanratkaisu ovat tärkeitä taitoja jo alle kouluikäiselle lapselle. Vuorovaikutustaidoista puhutaan eri tieteenaloilla eri käsittein. Tämän artikkelin tavoitteena on kuvata, millaisilla käsitteillä ja tutkimusmenetelmillä lasten vuorovaikutustaitoja on tutkittu muun muassa viestinnän, kasvatustieteiden ja psykologian tieteenaloilla. Artikkelissa kootaan myös niitä näkökulmia, jotka ovat vaikuttaneet lasten vuorovaikutustaitojen tutkimuksen taustalla. Lasten vuorovaikutustaitojen tutkimusta viimeisen kymmenen vuoden ajalta (1998–2009) kartoittavan kirjallisuuskatsauksen pohjalta voidaan todeta, että yleisimmin aineiston tutkimuksissa käytetään käsitteitä sosiaalinen kompetenssi, sosiaaliset taidot, vertaissuhdetaidot ja viestintätaidot. Lasten vuorovaikutustaidot on moninaisista käsitteistä huolimatta määritelty ja operationaalistettu samankaltaisesti. Päätutkimusmenetelminä käytetään havainnointia ja lasten vuorovaikutustaitojen mittaamiseen tarkoitettuja mittareita. Alkuperäistutkimusten tarkastelu osoitti, että lasten vuorovaikutustaitoja on tutkittu esimerkiksi erilaisten kehityshaasteiden ja riskien ehkäisyn näkökulmasta. Lasten vuorovaikutustaidot kehittyvät vertaissuhteissa (Gagnon & Nagle 2004, 174). Koska vuorovaikutustaidot muodostavat alustan vertaissuhteiden kehittymiselle, voi vertaisryhmästä syrjäytymisestä seurata negatiivinen kierre, joka ylläpitää tiettyä sosiaalista statusta vertaisryhmässä (ks. Laine 1998, 497). Lasten vuorovaikutustaitojen tutkiminen auttaa tunnistamaan myös mahdollisia riskitekijöitä, joihin jo varhaiskasvatusvaiheessa voidaan vaikuttaa.

On olemassa yleinen käsitys siitä, että ihmisen ominaisuudet määrittyvät hänen läheis-tensä ominaisuuksien perusteella. Tällaista mukautumista kutsutaan vertaisryhmävai-kutuksiksi. Tämän tutkimuksen tarkoitus on tehdä kirjallisuuskatsaus vertaisryhmävai-kutusten parissa tehtävään tutkimukseen yleisellä tasolla, esitellä joitain tutkimuksia hieman yksityiskohtaisemmin ja lisäksi löytää tarkempia vastauksia kysymyksiin ver-taisryhmävaikutusten ilmenemisestä ja vaikutuksista sekä siitä kuinka vertaisryhmävai-kutusten parissa tehtävää tutkimustyötä voitaisiin hyödyntää yhteiskunnallisessa pää-töksenteossa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että vertaisryhmävaikutuksilla on merkitystä jokapäiväiseen elämään ja valintoihin sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. It is common knowledge that one´s qualities are defined by his close ones. This kind of phenomenon is called as peer effect. The aim of this study is to make a literature review about the research among peer effects in general, to present some of the issues in more detail and to find more specific answers to questions about how peer effects reveal themselves, how they influence and how the research could be utilized within policy making. On the basis of this study it can be concluded that peer effects have influences on everyday life and choices from the perspective of both individual and the society.

Terveydenhuollon ryhmämuotoista elintapaohjausta pidetään tulevaisuuden keinona ehkäistä ja hoitaa elintapasairauksia. Myös terveydenhuoltoon yhteydessä olevien vertaisryhmien merkitys elintapasairauksien ehkäisyssä ja hoidossa tulee todennäköisesti tulevaisuudessa lisääntymään. Ryhmässä tapahtuvan elintapaohjauksen etuna pidetään samassa elämäntilanteessa olevien vertaisten toisilleen tarjoamaa sosiaalista tukea. Sosiaalisella tuella on osoitettu olevan monia terveyden kannalta hyödyllisiä piirteitä ja elintapojen muutoksessa sen on osoitettu olevan yksi muutoksessa onnistumiseen vaikuttava tekijä. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan syömistapojen muutokseen ja painonhallintaan tähtäävän vertaistuellisen, ohjatun elintapaohjausryhmän jäsenten toisilleen vuorovaikutuksessa tarjoamaa sosiaalista tukea. Pro gradu -tutkielma on toteutettu osana Tampereen yliopiston ja Työterveyslaitoksen Counseling-hanketta. Hankkeessa käytetty elintapaohjausvuorovaikutusaineisto on osa-aineisto Työterveyslaitoksen toteuttaman tutkimuksen "The Effectiveness and Feasibility of Activating Counseling Methods and Videoconferences in the Dietary Group Counseling" ryhmäohjaustilanteissa videonauhoitetuista ryhmätapaamisista. Pro gradu -tutkimuksessa on käytetty aineistona yhden ryhmän elintapaohjausvuorovaikutusaineistoa. Tutkittavassa ryhmässä oli neljä naista sekä ryhmän vetäjänä ravitsemusterapeutti. Tutkimuksessa elintapaohjausvuorovaikutusta tarkasteltiin institutionaalisena vuorovaikutustilanteena ja lähestymistapana ja tutkimusmenetelmänä käytettiin keskustelunanalyysia. Aikaisemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että ongelmista keskusteleminen muodostaa vuorovaikutuksessa paikan, jossa sosiaalinen tuki potentiaalisesti ilmenee. Ryhmän vuorovaikutuksen tarkastelussa keskityttiin tilanteisiin, joissa kerrotaan syömistapojen muutokseen ja painonhallintaan liittyvistä ongelmista. Ryhmän jäsenten keskinäisen tuen lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin ravitsemusterapeutin toimintaa tilanteissa, joissa ryhmän jäsenet tukevat toisiaan. Ryhmän jäsenten ongelmallisina vuorovaikutuksessa esiin tuodut syömistapojen muutokseen ja painonhallintaa liittyvät ongelmakuvaukset herättivät ryhmässä keskustelua ja toivat esiin sosiaalisesti tukevaa vuorovaikutusta. Tuki ongelmiin ilmeni ymmärryksen osoittamisena ja ongelman ymmärrettäväksi tekemisenä, ongelman jakamisena ja yhteiseksi tekemisenä, ongelmaan ratkaisujen etsimisenä, rakentamisena ja neuvoina sekä positiivisena arviona, kannustamisena. Ravitsemusterapeutti pysyi tyypillisesti taustalla ryhmän jäsenten tukiessa toisiaan mutta osallistui vuorovaikutukseen esimerkiksi tarjoamalla tietoa puheena olevasta asiasta. Tutkimus on tapaustutkimus ja sellaisena tarjoaa yhden esimerkin sosiaalisesta tuesta vertaistuellisen elintapaohjausryhmän vuorovaikutuksessa.

Erilaisten yhteistyön muotojen, vuorovaikutuksen ja jakamisen merkitystä korostetaan tutkimuksissa, mutta opettajien ja ohjaajien kollegiaalisen tuen muotoja ei juurikaan edistetä rakenteellisin tai organisatorisin keinoin. Vertaistuki vahvistaa ohjaajien työssä kehittymistä ja jaksamista sekä koulutuksen kehittämistä.

The aim of the study is to promote understanding of peer groups meanings from the students’ point of view. The research task is to find out teacher students’ conceptions of the andracogical peer groups in the health science teacher studies at university. Teacher students’ peer groups are based on andracogically formed principles. The participants are (65) health science teacher students, who have started in 2009-2012. The data (578 written pages) was gathered by using essay writing in the end of their one year teacher studies and analysed by a phenomenographic method. The results are three hierarchical categories of peer groups meanings description 1) Value of otherness in participation the peer group 2) Otherness in peer group as mirror to personal teaching; 3) Community as the basis for a high-quality education. The results of the study indicate how and why teacher student’s peer group is significant in andracogical teacher education. nonPeerReviewed

Tutkielmassa tarkastelen isyyden muuttumista Suomessa sekä selvitän millaista isätoimintaa kolmas sektori tarjoaa. Isätutkimus on suhteellisen uusi tieteenala, joten tutkimuksia aiheesta on vähän. Samoin isätoiminta järjestöissä on vasta aluillaan, joten tutkimustietoa niistä ei ole. Siksi päätin tarttua ajankohtaiseen ja tärkeään aiheeseen. Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus, joka on toteutettu teemahaastattelua tutkimusmenetelmänä käyttäen. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdeksan isätyöntekijän haastatteluista neljästä eri järjestöstä. Haastattelut tehtiin kesä-syyskuussa 2009. Työntekijät olivat 31-48-vuotiaita miehiä ja naisia, joiden haastatteluissa nousseita ajatuksia ja teemoja olen analysoinut. Isyys on muuttunut Suomessa oleellisesti. Taloudellisen turvan tuojasta on tullut hoivaisä, joka huolehtii lapsista ja kodista yhtälailla äidin kanssa. Isyyden muutokseen ovat vaikuttaneet yhteiskunnan, kulttuurin, kuin myös ilmapiirin muutos. Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut isien ja äitien ajattelussa, parisuhteen sisällä. Sukupuolten perinteiset roolit pyritään siirtämään sivuun aiempien sukupolvien vastusteluista huolimatta, jotta vanhemmat voisivat tehdä parhaimmat mahdolliset päätökset perheen hyvinvoinnin kannalta. Isyyden tukeminen koetaan tärkeäksi ja järjestöt ovat lähteneet paikkaamaan yhteiskunnan hidasta reagointikykyä tarjoamalla isätoimintaa. Isätoiminnan perustana on toiminnallinen tekeminen lasten kanssa, mutta myös isäryhmille on kysyntää. Isätoimintaa järjestävät järjestöt ovat pääasiallisesti lastensuojelujärjestöjä, jolloin isätoimintakin perustuu lasten hyvinvoinnin edistämiseen. Alkoholi ja liiallinen työnteko nähdään uhkana isän ja lapsen suhteen kehittymiselle. Isätyötä tehdään myös isän lähtökohdista, jolloin keskitytään parisuhteen ja perheen positiivisiin mahdollisuuksiin. Järjestöjen työntekijät kokevat tekevänsä tärkeää pioneerityötä, joka uutuudessaan on sekä erittäin palkitsevaa, että haastavaa.

Tutkimuksen tavoitteena oli systemaattisen kirjallisuuskatsauksen keinoin selvittää, miten kasvokkain kokoontuvien vertaistukiryhmien vuorovaikutusta on tutkittu, ja kuvata, mitä siitä on saatu selville. Katsaus kartoitti aiheenmukaista tutkimustietoa kooten, jäsentäen ja arvioiden tutkimusten aiheita, menetelmiä ja tuloksia. Vertaistukiryhmällä tarkoitettiin tässä yhteydessä mitä tahansa tietoisesti perustettua, vapaaehtoiseen vertaisuuteen perustuvaa ja kasvokkain kokoontuvaa ryhmää, jonka jäsenten elämästä löytyy jokin yhdistävä tekijä, jonka toiminta on jollain tasolla tavoitteellista ja joka tuottaa jäsenilleen sosiaalista tukea ja yhteisöllisyyden tunnetta. Ryhmän vuorovaikutuksella taas viitattiin kaikkeen kasvokkain tapaavassa ryhmässä ilmenevään viestintään, niin interpersonaalisella kuin koko ryhmänkin tasolla. Tutkimuksen materiaali koostui 30 tieteellisestä tutkimusartikkelista, jotka koottiin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen ja rajatun lisämateriaalin kartoituksen kautta. Artikkelit valittiin vertaistuki-, vuorovaikutus- ja kasvokkaiskriteerin perusteella ja käsiteltiin laadullisen sisällönanalyysin vaiheita noudattaen. Artikkeleiden tutkimukset tarkastelivat lähinnä ryhmien merkitystä vuorovaikutuksen kontekstina sekä niiden sisäisiä prosesseja ja yksilötason vaikutuksia. Tutkituimpia ilmiöitä olivat erityisesti diskurssi, narratiivien käyttö, jakaminen sekä ryhmien auttavat piirteet. Tutkimuksissa oli käytetty enimmäkseen laadullisia menetelmiä, joista suosituimpia olivat tapaustutkimus ja etnografia. Määrällisiä menetelmiä oli käytetty harvemmin. Katsauksen perusteella vertaistukiryhmien tutkimus viestinnän alalla on vielä hyvin rajallista. Jatkossa on kuitenkin syytä kiinnittää entistä tarkempaa huomiota huolelliseen käsitteenmäärittelyyn, jotta erilaisia ryhmiä sekä niiden toimintaa ja vaikutuksia voisi tutkia ja vertailla tarkoituksenmukaisemmin. Puheviestinnän näkökulmasta konteksti tarjoaa monia mahdollisuuksia lisätutkimukselle.

Tutkimuksessa selvitettiin kuudesluokkalaisten tyttöjen kokemuksia epäsuorasta aggressiosta. Kokemuksia lähestyttiin tutkimalla sitä, minkälaista epäsuoraa aggressiota tyttöjen välillä ilmenee, millaisia syitä tytöt nimeävät epäsuoralle aggressiolle, millaisia tunteita epäsuora aggressio saa aikaan sekä miten tytöt reagoivat ja toimivat tilanteissa, joissa ilmenee epäsuoraa aggressiota. Tutkimuksen painopiste oli epäsuoran aggression herättämissä tunteissa sekä toimintatavoissa, sillä niistä on tehty hyvin vähän tutkimuksia. Tutkimukseen osallistui 45 kuudesluokkalaista tyttöä viideltä eri luokalta Etelä-Pohjanmaalta ja Etelä-Hämeestä. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin sähköpostikirjoitelmaa, jossa tytöt kertoivat kokemastaan epäsuorasta aggressiosta jatkamalla valmiita lauseenalkuja tarinan pohjalta. Aineisto käsiteltiin laadullisen ja määrällisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen mukaan yleisimpiä epäsuoran aggression muotoja olivat muiden kääntäminen yhtä vastaan, huomiotta jättäminen sekä ulkopuolelle sulkeminen. Tytöt nimesivät tavallisimmiksi epäsuoran aggression syiksi sen, että kohde on jotenkin ärsyttävä tai erilainen, kohde on ei-toivottu ryhmän jäsen tai ystävä, tekijä on kateellinen kohteelle tai sitten syyt olivat epäselviä tytöille. Epäsuoran aggression herättämistä tunteista yleisimpiä olivat kärsimys tai paha mieli, empatia sekä toiminnan pitäminen typeränä tai turhana. Epäsuoran aggression kohteen tyypillisimmät toimintatavat olivat asian selvittäminen, tekijän tai asian välttely sekä tekijän ryhmään pyrkiminen. Tekijä yleensä joko jatkoi epäsuoraa aggressiota tai torjui kohteen. Ulkopuoliset puolestaan useimmiten tukivat kohdetta, selvittivät asiaa, lähtivät tekijän mukaan tai jättivät tekijän tai asian huomiotta. Tutkimuksen tulokset osoittivat epäsuoran aggression kaksinaisuuden. Se on toisaalta yleinen ja totuttu tyttöjen vertaissuhteiden piirre, toisaalta se aiheut-taa paljon kärsimystä ja täyttää joissakin tapauksissa myös kiusaamisen tunnuspiirteet. Lasten omien kokemusten ymmärtäminen on keskeistä epäsuoran aggression ehkäisemisen ja siihen puuttumisen kannalta.