Search

publishedVersion Non

Hankkeessa tutkittiin verkkovihan tuottajia ja levittäjiä määrällisesti (verkostoanalyysi, some-aineiston luokittelu) ja laadullisesti (teemat ja retoriikka). Heidän toimintatapojaan ja motiivejaan tarkasteltiin teemahaastatteluin, internet-etnografialla ja verkkokyselyllä. Tietoa tuotettiin myös rangaistavan vihapuheen tekijöistä ja heidän verkostoistaan. Viestinnän sisällön, toimintatapojen ja tapahtumapaikkojen tarkastelun perusteella tuottajat ja levittäjät luokiteltiin ideologisesti, affektiivisesti ja performatiivisesti motivoituneisiin vihapuhujiin. Limittäisillä ryhmillä on eri päämääriä ja viestit kohdistetaan eri yleisöille. Verkkovihaa tuotetaan sekä organisoidusti että spontaanisti. Organisoituneita tuottajia on vähän. Yleisö kierrättää viestejä moninkertaistaen niiden näkyvyyden. Anonyymeja tunnuksia luodaan kertakäyttöä varten. Viharikosten määrä on laskenut ja vihapuherikosten määrä kasvanut. Suurin osa rangaistavasta vihapuheesta on yksittäisten henkilöiden tekemää. Pieni osa on keskenään verkostoituneita äärioikeistolaisessa liikehdinnässä toimivia avainhenkilöitä. Vihapuheen kitkemiseen ehdotamme toimenpiteiksi tutkimustiedon tuottamista, verkkovihan tuottajien ja levittäjien tukimuotoja, tietoisuuden lisäämistä verkkovihan levittämisestä, verkkokeskustelujen seurantaa, some-alustojen vastuunkantoa, poliisin lisäresursseja ja vuoropuhelun edistämistä. Julkaisu on läpikäynyt ulkopuolisen tieteellisen arvioinnin.

Internetissä ja sosiaalisessa mediassa verkkoviha ja -häirintä ovat alati yleistyviä ilmiöitä, joilla voidaan pyrkiä vaikuttamaan yksilöiden lisäksi myös yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Samalla vaatimukset sosiaalisen median aktiivisuudesta kasvavat myös yliopistoissa. Verkkoviha ja -häirintä eivät jakaudu tasaisesti, vaan etenkin vähemmistöön kuuluvien on havaittu kokevan näitä sekä yleisesti että myös opetus- ja tutkimushenkilökunnan parissa. Verkon yksilöitä ja yhteiskuntaa uhkaavien piirteiden ollessa kasvussa, ei nykyinen lainsäädäntö pysy yhä kehittyvien ongelmien perässä. Verkon häirinnästä ilmoitetaan harvoin poliisille ja myös oikeusjärjestelmän kyky puuttua loukkauksiin ja viharikoksiin verkossa herättää epäluottamusta. Viharikosten parissa vähemmistöön kuuluvien on havaittu luottavan heikosti poliisiin. Poliisille verkkovihasta ja -häirinnästä ilmoittamisesta ei ole juuri tutkimusta, vaikka rikosilmoitukset voidaan nähdä keinoina saattaa tekijät vastuuseen sekä kerryttää yhteiskunnalle tietoa tästä ajankohtaisesta ongelmasta. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin, miten vähemmistöön kuuluminen on yhteydessä verkkovihan ja -häirinnän kokemuksiin opetus- ja tutkimushenkilökunnan parissa Suomessa. Lisäksi selvitettiin vähemmistöön kuulumisen yhteyksiä verkkovihasta ja -häirinnästä poliisille ilmoittamiseen sekä ilmoittamattomuuden syihin. Tutkielma on osa Emerging Technologies Labin Viha ja julkisuus -hanketta, jossa tarkastellaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon kohdistuvaa vihapuhetta. Tutkielman aineistona käytettiin hankkeeseen kerättyä aineistoa suomalaisten yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilökunnalta, jota analysoitiin logistisen regressioanalyysin avulla. Noin kolmasosa opetus- ja tutkimushenkilökunnasta oli kohdannut työssään viimeisen puolen vuoden aikana verkkovihaa ja -häirintää, josta vain 3,34 prosenttia ilmoitti poliisille. 76,10 prosenttia jätti ilmoittamatta poliisille, koska ei ajatellut teon olevan kyllin vakava ja 16,44 prosenttia, koska rikosilmoituksen ei ajateltu johtavan toimenpiteisiin. Analyysissa vähemmistöön kuuluminen, vanhin ikäluokka, esimiesasema, tohtoritutkinto ja sosiaalisen median käyttöaktiivisuus olivat positiivisesti yhteydessä verkkovihan ja -häirinnän kokemuksiin. Poliisille ilmoittamisessa ei voitu havaita eroa vähemmistöön kuuluvien kohdalla. Sen sijaan vakituinen työsuhde sekä uhkaukset olivat positiivisesti yhteydessä kokemuksista poliisille ilmoittamiseen. Poliisille ilmoittamattomuuteen syystä, ettei teon ajateltu olevan kyllin vakava, negatiivisesti yhteydessä olivat vihamotiivit sekä uhkaukset, kun taas 36–50-vuotiaiden ikäluokassa havaittiin positiivinen yhteys. Poliisille ilmoittamattomuus syystä, ettei rikosilmoituksen ajateltu johtavan toimenpiteisiin, oli positiivisesti yhteydessä vihamotiiveihin sekä uhkauksiin. Korkeimmassa ikäluokassa havaittiin negatiivinen yhteys. Tulosten pohjalta voidaan todeta verkkovihan ja -häirinnän olevan opetus- ja tutkimushenkilökuntaa koskettava ilmiö myös Suomessa. Etenkin vähemmistöön kuuluvilla ja sosiaalista mediaa aktiivisesti käyttävillä on korostuneesti kokemuksia näistä. Poliisille ilmoittamisen tarkastelun osalta voidaan havaita, että opetus- ja tutkimushenkilökunnan kohtaama verkkoviha ja -häirintä jäävät usein piilorikollisuudeksi. Huolestuttavaa on havaita, että vihamotiivit ja uhkaukset lisäävät poliisille ilmoittamattomuutta syystä, ettei rikosilmoituksen ajateltu johtavan toimenpiteisiin. Verkkovihaan ja -häirintään puuttumisen osalta on keskeistä, että yksilöt luottavat lain kykyyn puuttua näihin. Siten tulevaisuudessa on tärkeää puuttua ilmoittamattomuuden ongelmaan sekä yliopistoissa että myös yhteiskunnallisesti.

Sosiaalinen media tarjoaa käyttäjilleen edistyneitä mahdollisuuksia vuorovaikutukseen ja laajojen sosiaalisten verkostojen luomiseen. Näiden mahdollisuuksien myötä on kuitenkin syntynyt myös uusia aggression ja sosiaalisten konfliktien muotoja. Yksi esimerkki tästä on verkkoviha, joka viittaa internetissä tuotettuun tai jaettuun yksilöitä tai sosiaalisia ryhmiä loukkaavaan tai uhkaavaan materiaaliin. Vihasisältö verkossa on herättänyt huolta laajalti ja se on ollut viime vuosina tasaisesti yhteiskunnallisen keskustelun kohteena. Tässä väitöskirjassa tutkitaan, miten verkkovihan tuottaminen tai sen kohteeksi joutuminen ovat yhteydessä nuorten ja nuorten aikuisten sosiaalisiin suhteisiin verkossa ja sen ulkopuolella. Tarkemmin työssä tarkastellaan verkkovihan yhteyksiä sosiaaliseen pääomaan ja ryhmäkäyttäytymiseen. Väitöskirja koostuu viidestä osatutkimuksesta, joissa käsitellään sekä verkkovihan tuottamista että sen kohtaamista ja kohteeksi joutumista Suomessa, Saksassa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Tutkimustulosten mukaan verkkoviha on yhteydessä sosiaalisiin suhteisiin, mutta nämä yhteydet ovat erilaisia verkossa ja sen ulkopuolella. Sosiaalinen pääoma verkossa ennusti sekä todennäköisempää verkkovihan tuottamista että sen uhriksi joutumista. Lisäksi verkkovihan tuottaminen oli yhteydessä ryhmäkäyttäytymiseen verkossa. Sen sijaan ne nuoret ja nuoret aikuiset, joilla oli paljon sosiaalista pääomaa verkon ulkopuolella, olivat muita harvemmin verkkovihan tuottajia tai sen uhreja. Vahvat sosiaaliset suhteet verkon ulkopuolella voivat myös suojata nuoria ja nuoria aikuisia verkossa tapahtuvien uhrikokemusten kielteisiltä vaikutuksilta. Lisäksi tutkimustulokset osoittavat, että verkossa leviävä vihasisältö heijastaa yhteiskunnan sosiaalisia jännitteitä. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että verkkovuorovaikutus sekä yhdistää että erottaa ihmisiä. Ne käyttäjät, joilla on vahvimmat yhteydet sosiaalisen median sosiaalisiin verkostoihin, ovat myös muita todennäköisemmin osallisina virtuaalisissa konflikteissa. Tämän lisäksi sosiaalinen media voi kärjistää ennestään yhteiskunnallisia kahtiajakoja. Social media provides users with advanced opportunities for social interaction and extended social networks. Parallel to this, however, are emerging virtual forms of victimization and offending. One example of this is online hate, which refers to online communication that threatens or degrades an individual or a social group. This dissertation examines how online hate offending and victimization are related to social relations among adolescents and young adults, both online and offline. Moreover, it analyzes how online hate is associated with social capital embedded in online and offline social networks and online group behavior. This dissertation consists of five separate studies examining online hate offending, victimization, and exposure. Studies were conducted among Finnish young people but also in cross-national context involving Finland, Germany, the United Kingdom, and the United States. According to the results of these studies, online hate is related to online and offline social relations but in different ways. Both online hate offending and victimization were positively associated with social capital in online environment. In addition, online group behavior was associated with an increased likelihood of online hate offending. Offline social capital, in turn, associated with a lower risk of being an agent or victim of online hate offending. And furthermore, strong connection to offline social networks buffered the harmful consequences of victimization due to online offending. Online hate also reflects social tensions deriving from the wider societal condition. Thus, the results of this dissertation imply that social media has potential to both connect and disconnect individuals. Those online users with strongest connections to their online social networks are also most likely to be involved in online conflicts. Social media can also accentuate inter-group conflicts and distinctions in the society.