Search

Industry transformation requires strategic renewal at the level of individual firms. Executives then face the dilemma of choosing renewal paths in the face of uncertainty over the competitive environment of the future, and hence the profitability of potential strategies. This dilemma motivates us to study industry transformation from the perspective of strategic renewal among 208 large firms in the global pulp and paper industry. The findings of our qualitative comparative analysis show that only a minority of firms in our sample succeeded in profitable proactive renewal. Content-wise, there were similarities in the pursued strategies over the wider population, but only a few maintained superior profitability while proactively renewing. Our results, overall, highlight the importance of understanding the processual nature and execution of strategic renewal. peerReviewed

openaire: EC/H2020/856602/EU//FINEST TWINS Funding Information: This research was supported by the Academy of Finland, a grant for DECARBON-HOME 335253, by the European Commission through the H2020 project Finest Twins (grant No. 856602) and by the Estonian Centre of Excellence in Zero Energy and Resource-Efficient Smart Buildings and Districts, ZEBE, grant 2014-2020.4.01.15-0016, funded by the European Regional Development Fund, Fortum and Neste Foundation and the K.V. Lindholms Stiftelse Foundation. Publisher Copyright: © 2022 by the authors. Finland has approximately 150,000 oil-heated private homes. In 2020, the Finnish government launched subsidies for private homeowner energy renovations. In this study, we examine the impact of two new energy renovation subsidies, the ELY grant and the ARA grant, from an energy efficiency point of view. Data from these subsidies reveal that a typical energy renovation case is a building from the 1970s where the oil boiler is replaced with an air-to-water heat pump. With additional data from the Finnish Energy certificate registry, a reference 1970s house is constructed and modelled in the building simulation programme, IDA ICE 4.8. Combinations of several renovation measures are simulated: air-to-water heat pump, ground-source heat pump, ventilation heat recovery and improved insulation. We found that resorting mainly to air-to-water heat pumps is not the most energy-effective solution. Ground-source heat pumps deliver a more significant reduction in delivered energy, especially with additional measures on insulation and heat recovery. Ground-source heat pumps also demand slightly less power than air-to-water heat pumps. Onsite solar PV generation helps supplement part of the power needed for heat pump solutions. Subsidy policies should emphasize deep renovation, ventilation heat recovery and onsite electricity generation.

Research on corporate decline and turnarounds as well as the strategic use of history have so far remained two separate research fields. We integrate these two fields with a thought experiment, proposing ways in which strategists can work with, and through time in managing and turning around declines. Our thought experiment involves two very different types of analogies: a textual one from Philip K. Dick’s science fiction novels, on the one hand, and a visual one from Einsteinian relativity science, on the other hand. Inspired and informed by these different conceptualizations of the past and time, we develop four forms of backward strategizing to successfully manage a struggling corporation on the brink of environmental collapse. The strategic options, presuming that managers are historically conscious agents embedded in time, direct corporations to go back in history, in actual terms, or in a fictional or mythological one – and thus to initiate a past-related rebirth. By offering a more nuanced and complex understanding of temporality and history, our perspective urges scholars to further unpack historical dimensions in managerial cognition of time.

Oikeusministeriö tiedotti helmikuussa, että uusi työryhmä aloittaa julkisuuslain “ajantasaistamisen”. Uudistaminen onkin tärkeää, mutta on syytä epäillä, että tulevat lakimuutokset eivät ole riittävän laajoja sekä toteutuvat hyvin hitaasti. nonPeerReviewed

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten kuntajohdolle syntyy uusi tarve kehittää ja uudistaa toimintaa. Kuntien toimintaympäristö muuttuu voimakkaasti luoden kunnille taloudellisia paineita. Esimerkiksi huoltosuhteen muutos on yksi kuntien tulevaisuuden suurimmista haasteista. Kuntien täytyy muuttaa toimintaansa siten, että jatkuvasti pienenevillä resursseilla saadaan enemmän aikaan. Innovatiivisuus ja uuden luominen ovatkin tehokkaamman ja tuottavamman toiminnan edellytyksiä. Tutkimus toteutettiin teemahaastattelemalla Hämeenkyrön kunnan johtohenkilöitä. Hämeenkyrö osallistui vuosina 2013-2015 Tekesin (nyk. Business Finland) Liideri-hankkeeseen, jonka päätavoitteena oli muuttaa kunnan talouden suuntaa toimintatapoja muuttamalla. Kunnan henkilöstö osallistui keskeisesti kehittämistyöhön. Aineisto muodostui kolmesta teemahaastattelusta. Tutkimus eteni kehämäisesti kohti tulkintaa teoreettisen viitekehyksen ja aineiston vuoropuhelun välityksellä. Kuntien kehittämistoimintaa tulkittiin innovaatioiden diffuusion ja rajoitetun rationaalisuuden avulla. Kunnat kehittävät toimintaansa usein vasta silloin, kun ongelmatilanne on jo käsillä. Epävarmuus ja monimutkaisuus ovat kuitenkin vahvasti läsnä kuntien arjessa, mikä edellyttää kunnilta ennakointia ja valmistautumista tulevaisuuden uhkakuviin. Kunnat kehittävät toimintaansa varsin niukin resurssein, mikä vaikeuttaa innovaatiotoiminnan juurtumista kuntiin. Pitkäjänteinen ja jatkuva kehittämistyö puuttuu erityisesti pienistä kunnista, jotka muuttavat toimintaansa usein henkilöstölähtöisesti. Tällöin vaarana on henkilöstön uupuminen, kun kehittämistyötä tehdään varsinaisen arkityön lisänä. Kuntajohto etsii kehittämistyöhön liittyvää tietoa kuntasektorin sisältä, mikä aiheuttaa tiedon yksipuolisuutta. Innovaatiotoiminnassa on pohjimmiltaan kyse vanhojen rakenteiden ja ajatusmallien ravistelusta, jolloin uusia näkökulmia olisi parasta hankkia oman organisaation toimintaympäristön ulkopuolelta. Resurssien vähäisyys vaikeuttaa myös hyvien ideoiden siirtymistä toisiin kuntiin. Ideat liikkuvat harvoin pienistä kunnista suurempiin kuntiin, joissa innovaatiotoiminta on kehittyneempää. Kansallinen visio kuntien innovaatiotoiminnasta aiheuttaa kunnissa lisää epävarmuutta. Kuntakehittäminen jää tuloksiltaan julkisen organisaation luonteen vuoksi varsin usein vain riittävän hyväksi. Kehittämistoiminta auttaa kuntia ratkaisemaan tämänhetkisen ongelman, mutta ei auta varautumaan tulevaisuuden ongelmiin. Yhdessä nämä tekijät vaikeuttavat kuntien toimintaa jo valmiiksi epävarmassa tilanteessa.

Many technological innovations have led to the emergence of the platform economy in recent years. This development is changing the entire landscape of business in the era of digitalisation. However, the impacts of the platform economy on public services and government are not well known. In this article we study the potential for the digital platform economy to help restructure the public sector. Firstly, central features of the new platform technology are explored, pointing to an algorithmic revolution, big data and cloud computing. Platforms are used in coordinating market transactions in an extremely efficient way. In order to apply the platform-concept to the public sector, an experimental approach is needed; public platforms cannot be built by transposing mechanical models of the private sector to the public sector, because the market logic of public services is quite different than open markets. To illustrate the challenges and possibilities of the platform economy we explored a few cases from Finland such as ‘Suomi.fi’ digital service platform and its background technology, which is based on a national architecture for digital services developed in Finland applying X-Road technology created originally in Estonia. As a special case, we studied the Finnish solution to the digital health care system. The case of ‘Kanta Services’ exemplifies the challenge to simultaneously develop open and secure data systems for health care. Finally, we point out the importance of citizencentred approaches in developing platforms for the public sector. nonPeerReviewed

Tämä pro gradu -tutkielma muodostuu kasvatustieteiden tiedekunnan ohjeiden mukaisesta vertaisarviointiin hyväksytystä tutkimusartikkelista. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lukion aineenopettajien käsityksiä kollegiaalisesta yhteistyöstä lukiossa. Tutkimusaineisto (n=44) kerättiin eläytymismenetelmää käyttäen. Tutkimukseen osallistuivat opettajat tamperelaisista lukioista ja yksityisistä lukioista kautta maan. Tutkimukseen osallistuneet opettajat kirjoittivat annettujen kehyskertomusten pohjalta tarinoita, joissa he kuvasivat kuvitteellisen lukion yhteisöllistä työkulttuuria, joka joko väsyttää tai innostaa siinä toimivia opettajia. Tarinoiden perusteella haluttiin kartoittaa, millaisia käsityksiä lukion opettajilla on kollegiaalisesta yhteistyöstä lukiossa. Lisäksi tarkasteltiin, miten yhteisöllinen työkulttuuri kertomuksissa ilmenee. Aineistosta teemoiteltiin ja tyypiteltiin yhteisöllisen ja individualistisen työkulttuurin tunnuspiirteitä. Kertomusten pohjalta muodostettiin tyyppitarinat. Tyyppitarinoista hahmottuu yhteisöllisyyteen pyrkivä lukion opettajien työyhteisö, joka on joko saavuttanut onnistuneesti yhteisöllisen toimintakulttuurin muutoksen tai kamppailee vielä individualistisen työkulttuurin leimallisuuksien kanssa yhteisöllisyyteen pyrkien. Tutkimuksen perusteella yhteisöllisen työkulttuurin voimavarana nähdään hyvä ilmapiiri, johon vaikuttavat mm. avoimuus, oikeudenmukainen työnjako, jaettu johtajuus, huomaavainen esimiestyöskentely ja ennen kaikkea yhteinen dialogi esimerkiksi yhteisten tavoitteiden määrittelyssä. Opettajien voimavaroja yhteisöllisyyteenkin pyrkivässä työkulttuurissa vievät kertomusten mukaan mm. työ- ja yksityiselämän rajan hämärtyminen, liian isot työyhteisöt, yhteisöllisyyteen pakottaminen, epäselvät tavoitteet ja tasapäistämiseen pyrkivä johtamiskulttuuri. Teoreettisena lähtökohtana käytettiin Andy Hargreavesin kehittämää teoreettista kuvausta individualistisen ja kollaboratiivisen työkulttuurin eroista. Aineistoon perustuvan työkulttuurien vertailun ohella tarkasteltiin professionaalisen oppivan yhteisön käsitettä ja sitä, miten sen syntymistä voi työyhteisössä tukea. Tutkimuksen valossa näyttää siltä, että professionaalisen oppivan yhteisön tapaan toimiva lukion opettajien työyhteisö pystyy kehittämään lukiopedagogiikkaa tässä ajassa huomioiden näkemykset tulevaisuudesta. Opettajakunta muodostaa asiantuntijoiden työyhteisön, ja työyhteisön rakentumisen lainalaisuudet ovat samat kuin missä tahansa asiantuntijaorganisaatiossa.

Toiminnan ja ympäristön muuttuessa syntyy uudenlaisia vaaroja ja aiemmin tunnettujen riskien merkitys muuttuu. Tällaisten uusien ja nousevien riskien hallinta edellyttää nykyaikaista, dynaamisuuden huomioivaa riskien arviointia. Tavoitteenamme on lisätä ymmärrystä riskien arvioinnin uudistumistarpeista ja tietopohjaltaan erilaisten riskien arviointimahdollisuuksista. Organisaatiohaastatteluiden sekä tieteellisten ja sosiaalisen median lähteiden pohjalta kerromme nykyisistä riskien arvioinnin kehittämistarpeista sekä keskeisistä riskien arvioinnin uudistamisen teemoista. Kuvaamme myös, miten organisaatio voi lähestyä tietopohjaltaan erilaisia riskejä: tuttuja, vieraita, nousevia ja yllättäviä riskejä. Nostamme esiin kymmenen mielestämme keskeistä ehdotusta riskien arviointia toteuttaville ja kehittäville organisaatioille. Näemme, että riskien arvioinnin tulee kehittyä sekä riskitietoista organisaatiokulttuuria tukemalla että hakemalla aidosti uusia tapoja uusien ja nousevien riskien dynaamiseen tarkasteluun. Tutkimuksemme valossa organisaatioissa on tunnistettu toimintaympäristön muutostekijöitä, mutta uusien tai nousevien riskien arviointiin ei ole vielä siirrytty. Tuttujen riskien arvioinnissa toimivana nähdään mm. riskien arviointiprosessin systemaattisuus ja riskien tiedostaminen läpi organisaation, mutta samalla esiintyy myös kehittämistarpeita: esimerkiksi arvioinnin tarkastelutasoja on vaikea määrittää, riskiluvun pohdinta koetaan tehottomana, riskien suuruusluokitukset ovat vaikeasti vertailtavissa, ja toimenpiteiden ideointi sekä toteutuksen ja vaikuttavuuden tarkastelu jäävät puolitiehen. Tulostemme mukaan riskien arviointia voidaan organisaatioissa kehittää kirkastamalla arvioinnin tavoitetta, porrastamalla arviointeja, satsaamalla arvioinnin mielekkyyteen, kokeilemalla uusia lähestymistapoja, kuvaamalla arvioinnin kehityskaarta, tiedostamalla riskien erilainen tietopohja, lisäämällä dynaamisuutta, osoittamalla arvostusta sekä hyödyntämällä ennakoinnin ja palvelukehityksen menetelmiä. Pääasia on, että riskien arviointi kehittyy jatkuvasti ajan mukana.

Media-alan uudistaminen on kiihtynyt viime vuosina. Moni sanomalehti on uudistanut kokonsa tabloidiin, ja mediayritykset ovat lanseeranneet uudenlaisia tuotteita ja palveluita. Viime aikoina nousussa on ollut myös tapa toteuttaa uudistuksia yhdessä lukijoiden kanssa. Uudistustarpeen moottorina toimii journalismin murros, joka on tuonut muutoksia mediayritysten tulonmuodostukseen, toimintatapoihin sekä lukijoiden ja toimittajien rooleihin ja sanomalehtien kulutukseen. Aamulehden uudistumissykli on ollut noin seitsemän vuotta, ja viimeisin suuri uudistus oli vuosina 2013-2014 toteutettu tabloidiuudistus, johon lehti kutsui lukijansa mukaan. Tutkielmassani pyrin tarjoamaan katsauksen tähän yhteiskehittelyksi tulkitsemaani yhteisöllisen uudistamisen muotoon. Tavoitteeni on selvittää, millainen kokemus lukijoiden osallistaminen tabloidiuudistukseen oli. Millaisia suhteita Aamulehden tabloidiuudistukseen osallistuneiden lukijoiden ja lehteä uudistaneiden tekijöiden välille syntyi tai miten jo olemassa olleet suhteet kehittyivät uudistuksen aikana? Tarkastelen työssäni Aamulehden tabloidiuudistusta sen toteuttaneiden lehden henkilökuntaan kuuluneiden tekijöiden ja uudistukseen osallistuneiden lukijoiden teemahaastatteluiden avulla. Tutkielmaani varten haastattelin viisi lukijaosallistujaa ja viisi uudistuksen tekijää. Kävin haastattelut läpi sisällönanalyysiä hyödyntäen ja pyrin selvittämään, kannattaisiko yhteiskehittelyä hyödyntää laajemmin. Aamulehdellä oli jo ennen uudistusta melko läheiset suhteet lukijoihinsa, ja yhteiskehittelyn voidaankin hahmottaa jatkavan tätä lukijakeskeistä linjaa. Yhteiskehittelyssä osallistujat asettuivat erityisesti asianajajan ja tiedonantajan rooliin: he välittivät tekijöille mielipiteitään tärkeiksi kokemistaan asioistaan ja pyrkivät puolustamaan niitä. Tekijät puolestaan olivat uudistajia, jotka säilyttivät perinteisen portinvartijan roolinsa päätöksenteossa. Heidän ensisijainen tavoitteensa oli toteuttaa lehti, joka kykenee vastaamaan journalismin murrokseen. Erilaisista tavoitteista ja rooleista huolimatta osallistujat ja tekijät toteuttivat yhdessä tabloidilehden, joka oli mieluinen kummallekin osapuolelle. Yhteiskehittelyn aikana heidän lehti- ja lukijasuhteensa syvenivät. Osallistujat tutustuivat toisiinsa, uudistuksen tekijöihin ja lehden teon realiteetteihin. Tekijät puolestaan oivalsivat yhteiskehittelyssä, millaisia lukijoita Aamulehdellä on ja millaiseen arkeen he tekevät lehteä. Kokemus oli heille avartava, ja uudistus tarjosi lehden tekijöille uudenlaisia työkaluja lukijayhteistyöhön. Osallistujat pitivät erityisesti vaikuttamisen mahdollisuutta tärkeänä huolimatta siitä, että hieman epäselväksi jäi, paljonko he todellisuudessa vaikuttivat lopulliseen tabloidi-Aamulehteen ja sen sisältöihin. Vaikka yhteiskehittelykokemus oli onnistunut, osallistujat eivät kuitenkaan toivoneet, että yhteisöllistä yhteiskehittelyä alettaisiin hyödyntää toistuvasti.

Toiminnan ja ympäristön muuttuessa syntyy uudenlaisia vaaroja ja aiemmin tunnettujen riskien merkitys muuttuu. Tällaisten uusien ja nousevien riskien hallinta edellyttää nykyaikaista, dynaamisuuden huomioivaa riskien arviointia. Tavoitteenamme on lisätä ymmärrystä riskien arvioinnin uudistumistarpeista ja tietopohjaltaan erilaisten riskien arviointimahdollisuuksista. Organisaatiohaastatteluiden sekä tieteellisten ja sosiaalisen median lähteiden pohjalta kerromme nykyisistä riskien arvioinnin kehittämistarpeista sekä keskeisistä riskien arvioinnin uudistamisen teemoista. Kuvaamme myös, miten organisaatio voi lähestyä tietopohjaltaan erilaisia riskejä: tuttuja, vieraita, nousevia ja yllättäviä riskejä. Nostamme esiin kymmenen mielestämme keskeistä ehdotusta riskien arviointia toteuttaville ja kehittäville organisaatioille. Näemme, että riskien arvioinnin tulee kehittyä sekä riskitietoista organisaatiokulttuuria tukemalla että hakemalla aidosti uusia tapoja uusien ja nousevien riskien dynaamiseen tarkasteluun. Tutkimuksemme valossa organisaatioissa on tunnistettu toimintaympäristön muutostekijöitä, mutta uusien tai nousevien riskien arviointiin ei ole vielä siirrytty. Tuttujen riskien arvioinnissa toimivana nähdään mm. riskien arviointiprosessin systemaattisuus ja riskien tiedostaminen läpi organisaation, mutta samalla esiintyy myös kehittämistarpeita: esimerkiksi arvioinnin tarkastelutasoja on vaikea määrittää, riskiluvun pohdinta koetaan tehottomana, riskien suuruusluokitukset ovat vaikeasti vertailtavissa, ja toimenpiteiden ideointi sekä toteutuksen ja vaikuttavuuden tarkastelu jäävät puolitiehen. Tulostemme mukaan riskien arviointia voidaan organisaatioissa kehittää kirkastamalla arvioinnin tavoitetta, porrastamalla arviointeja, satsaamalla arvioinnin mielekkyyteen, kokeilemalla uusia lähestymistapoja, kuvaamalla arvioinnin kehityskaarta, tiedostamalla riskien erilainen tietopohja, lisäämällä dynaamisuutta, osoittamalla arvostusta sekä hyödyntämällä ennakoinnin ja palvelukehityksen menetelmiä. Pääasia on, että riskien arviointi kehittyy jatkuvasti ajan mukana.

Kirjoittaja toteaa johdannossa, että sotalaitosten organisaatio ja doktriini ovat yleensä muuttuneet varsin hitaasti. Yhdysvalloissa kehitys kuitenkin ollut nopeata, koska toisen maailman sodan aikana tehdyt sotatekniset keksinnöt ja pian sen jälkeen alkanut kylmä sota vauhdittivat muutoksia. "Tärkein oli aluksi ydinase: kehitettiin pelotedoktriini, jonka avulla Yhdysvallat pyrki estämään Neuvostoliittoa käyttämästä tavanmukaisten joukkojensa ylivoimaa Euroopassa." Johdannossa tarkastellaan lyhyesti eri vuosikymmenien muutoksia, niiden syitä ja periaatteita. "Vuonna 1991 käyty Persianlahden sota, Neuvostoliiton ja Varsovan liiton hajoaminen ja taloudelliset paineet aiheuttavat jälleen suuret muutokset Yhdysvaltain sotavoimiin ja oppeihin; ne ovat vasta alussa, mutta kartoitus on jo valmis." Toisessa luvussa tarkastellaan Persianlahden sotaa ja sen vaikutuksia, tuoden esille sodan erityispiirteet sekä sodan opetukset ja vaikutukset. Yhteenvedossa muun muassa todetaan, että " Persianlahden sota osoitti puolen vuoden viiveineen, että konfliktiin maapallon toisella puolella voi vastata nopeasti vain huippukoulutettu ja varustettu, vapaaehtoisista muodostettu ammattiarmeija, jolla on käytettävissään riittävä strateginen ilma- ja merikuljetuskapasiteetti." Seuraavassa luvussa, "Puolustusvoimain uudistaminen", esitellään uusi organisaatio, uudet järjestelmät ja uusi doktriini sekä sen sisällön yksityiskohtia. Artikkelin yhteenvedossa todetaan, että " Yhdysvaltain puolustusvoimien ja doktriinin uudistaminen on vielä pahasti kesken. Periaatteet on vahvistettu mutta toteuttaminen tulee vaatimaan monia vuosia."

Olen ollut kysymyksen ”Voiko YK uudistua?” kanssa tekemisissä käytännössä koko sen neljännesvuosisadan, jonka olen ollut mukana tavalla tai toisella YK-työssä. Näitä vuosia, kuten maailmanjärjestön 60-vuotista taivalta, on sävyttänyt jaksottainen vaihtelu periodeihin joina on vallinnut usko ja innostus järjestön työhön, ja jaksoihin joita on sävyttänyt skeptisyys ja epäluulo, pettymys siihen, ettei asetettuja tavoitteita ole saavutettu.

The effects of precommercial thinning on the quantity and external quality of young Scots pine stands were examined over two 10-year periods in an experiment comprising five stands growing on sub-dry sites in Finnish Lapland, northern Finland. The thinning treatments applied resulted in stand densities of 625, 1111, 1600, 2500 and 4444 stems ha–1 and a no-treatment, unthinned plot with a randomised block lay-out of two or tree replications in each stand. The dominant height of the stands varied between 4 and 8 m at the time of thinning. The trees reacted only slightly to the increase in growing space during the first ten years following precommercial thinning. During the second 10-year period, increased growing space was reflected more clearly in diameter and volume increment. These reactions were more evident in stands thinned at an early stage. The increment of the thinnest 100–200 trees ha–1 in each treatment was poor. The results showed that when the main principle in precommercial thinning is to achieve even spacing, the remaining smallest trees fail to react positively to the increase in growing space. In other words, the target of precommercial thinning should be to concentrate the increment on the tallest trees, even though they are located in groups. The external quality of the trees in stands where precommercial thinning was carried out at a later stage was high, and the diameter of the thickest branch along the butt log remained under 20 mm. Branch diameter was greater in stands thinned at an early stage. The effect of precommercial thinning on branch diameter when comparing the extreme treatments averaged 5 mm. When the aim of stand management is to combine high quality and good yield in naturally regenerated Scots pine stands in northern Finland, precommercial thinning should not be carried out before the dominant height of 7–8 m. The intensity of precommercial thinning depends on the yield targets of the first commercial thinning. A spacing of 2500 stems ha–1 satisfies the requirements of both high quality and adequate yield.