Search

Tarkastelen tässä artikkelissa kolmikannan ja siihen liittyvien valtasuhteiden näkökulmasta sitä, miten ja miksi työn vastaanottovelvollisuutta laajennettiin vuoden 1984 työttömyysturvalaissa Suomessa. Käytän lähteinä työttömyysturvauudistukseen vaikuttaneita asiakirjoja vuosien 1971 ja 1984 väliltä. Täydennän kuvaa Helsingin Sanomien uutisoinnilla ja työmarkkinajärjestöjen arkistojen asiakirjoilla. Kyseessä on laadullinen tapaustutkimus pitkittäistutkimuksellisella otteella. Työttömyysturvassa siirryttiin aiempaa velvoittavampaan tulkintaan alueellisesta liikkuvuudesta ja ammattisuojan kesto yhtenäistettiin lyhyemmän keston mukaisesti työttömien aktiivisen työn vastaanottamisen varmistamiseksi. Vuosien 1971–1984 aikana työttömyysturva ei ollut sidottu työllisyystöihin eikä turvan saaminen edellyttänyt liikkumista työn luokse. Vuoden 1984 työttömyysturvalakia voi pitää paluuna vanhaan työlinjaan. Toisaalta se sopii yleiseurooppalaiseen malliin, jossa sosiaaliturvan vastikkeellisuutta ryhdyttiin lisäämään. Esitän, että työttömyysturvalain lopullista muotoa selittävät työmarkkinajärjestöjen vaikutusvalta lakiin ja kasvava sosiaaliturvan kritiikki., The article answers why and how the obligation to accept work for unemployment benefits was expanded under the 1984 Unemployment Reform. This is a longitudinal case study starting with the 1971 Employment law. The political context is analysed from the point of view of the conventional parties of the Finnish corporatist system (the Central Organisation of Finnish Trade Unions (SAK), The Employers Organisation (STK) and the government) and the role of each organisation in the legislative process is discussed. Compared with old legislation, the rights of the unemployed were tightened in order to increase employment. A stricter interpretation of regional and professional mobility was chosen. Changes were phrased as a continuation of the old legislation to avoid negative publicity. The change is explained by the influence of the labour market organisations and the rise of the welfare state critique.

Media-ala ja media alalla tehtävä työ ovat digitalisoituneet nopeasti. Artikkelissa tarkastellaan, miten erityisesti toimitustyön digitalisoitumista käsitellään työmarkkinajärjestöjen ulostuloissa. Millaisena ongelmana digitalisaatio esitetään? Millaisiin oletuksiin ja olosuhteisiin tämä representaatio perustuu? peerReviewed

Työmarkkinajärjestöt ovat merkittäviä yhteiskunnallisia toimijoita Suomessa. Työmarkkinajärjestöjen yhteistyö ja viestintä kulminoituu työehtosopimusneuvotteluihin, joissa määritellään suomalaisen työelämän pelisääntöjä. Näistä neuvotteluista keskustellaan laajasti sekä perinteisessä mediassa että sosiaalisessa mediassa, kuten Twitterissä. Vaikka työmarkkinajärjestöt ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä ja työehtoneuvotteluista keskustellaan laajasti eri medioissa, niiden viestintää on tutkittu vähän. Tutkielman tavoitteena on tutkia työmarkkinatoimijoiden viestintää ja vuorovaikutusta Twitterissä. Tutkielmassa selvitetään, miten työmarkkinatoimijat viestivät Twitterissä neuvottelukierroksen aikana. Tutkielmassa tutkitaan, kuinka aktiivisia toimijat ovat Twitterissä ja miten he hyödyntävät Twitterin vuorovaikutusta tukevia toimintoja. Tutkielmassa tarkastellaan myös, mistä aiheista toimijat tviittaavat ja millaisia funktioita tviitit sisältävät. Lisäksi perehdytään siihen, miten työmarkkinatoimijat argumentoivat. Aineistona tutkielmassa oli työmarkkinatoimijoiden 6 080 tviittiä kolmen tarkasteltavan työehtosopimisneuvottelun ajalta. Tutkielmassa hyödynnetään sekä määrällisiä että laadullisia analyysimenetelmiä. Tutkimusten tulosten mukaan kaikki tarkasteltavat työmarkkinatoimijat hyödynsivät Twitteriä neuvottelukierrosten aikana. Suurimmat erot Twitterin hyödyntämisessä syntyivät vastausten ja uudelleentviittausten määrissä, sillä osa toimijoista hyödynsi Twitteriä lähinnä yksisuuntaiseen viestintään. Toimijoiden tviitit luokiteltiin kuuteen eri luokkaan niiden teemojen perusteella, joista neuvotteluihin liittyvät tviitit olivat yleisempiä. Yleisimmät funktiot neuvotteluihin liittyvistä tviiteistä oli tiedottaminen ja hyökkäys. Tulosten perusteella työmarkkinatoimijat argumentoivat Twitterissä vähäisesti. Argumenteissa vedotaan yleisimmin rationaalisiin perusteluihin.

Reform of the family leave system has been on the Finnish political agenda for a long time but has proved to be a challenging task. The challenges relate to ideological differences between the political parties and to non-decision making in tripartite working groups, where the labour market parties participate in policy formulation. The article analyses the recent attempt to reform the Finnish family leave system under a right-conservative government (2015–2019) as an example of how diverging political ideologies and vested interests undermine adoption of government gender equality policy. The case also serves as an example of the growing influence of knowledge, and especially economic knowledge, in policy-making. The article provides new insights into the changing processes of decision-making in relation to gender equality policy.

Artikkelissa tarkastellaan Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kilpailukykysopimusprosessia (2015–2016) koskevaa journalismia kielessä esiintyvien metaforien kautta. Tutkimuksemme etenee laskennallisten menetelmien avulla käsitellystä laajasta aineistosta (HS, YLE, STT ja Iltalehti) rajatumman aineiston laadulliseen lähilukuun. Tutkimus käsittelee sitä, millaisena kilpailukykysopimukseen liittyvä poliittinen prosessi esitettiin kielessä esiintyvien metaforisten ilmausten kautta. Vastaamme kahteen tutkimuskysymykseen: Miten kilpailukykysopimustapausta merkityksellistetään journalismissa sekä mitä metaforilla tehdään journalismin kielessä. Näkökulmanamme on metaforien yhdistäminen affektiivisuuden käsitteeseen, joka ymmärretään tässä tutkimuksessa laajasti kielen kommunikatiivisena ja dialogisena ulottuvuutena. Metaforisessa kielessä on tällöin kyse affektiivisesta merkityksellistämisestä, minkä kautta ohjataan lukijan huomiota, säädellään etäisyyttä ja läheisyyttä suhteessa lukijoihin sekä rakennetaan lukijasuhdetta. Metaforat saavat siis journalismissa niin argumentaatioon kuin lukijasuhteen rakentamiseenkin liittyviä tehtäviä. Kilpailukykysopimusta jäsennettiin journalismissa erityisesti kolmen metaforamaailman, matkan, draaman ja sodan kautta. Matkan ja liikkeen metaforan kautta kuvattiin erityisesti poliittisia prosesseja sekä talouden liikkeitä; matkametafora tuottaa käsitystä politiikasta strategisena hallintona ja hallintana, jossa kansalaisten ja lukijoiden rooli on rajattu. Sodan maailmaan liittyvät voimakkaat metaforat kuvasivat politiikkaa konflikteina ja vastakkaisten pyrkimysten yhteentörmäyksinä. Draaman maailmaan liittyvillä metaforilla taas otettiin etäisyyttä politiikan toimijoihin ja kutsuttiin lukijoita seuraamaan politiikkaa etäältä, yhdessä sitä arvioivan journalismin kertojan kanssa.

Työmarkkinajärjestöjä on aikaisemmin kritisoitu tasa-arvopolitiikan vesittämisestä. Marinin hallituksella on mahdollisuus viedä uudistus läpi myös niin sanotuilla pakkolaeilla. Taipuvatko työmarkkinajärjestöt Marinin hallituksen perhevapaauudistukseen? nonPeerReviewed

Vaikka työmarkkinajärjestöillä on ollut keskeinen rooli suomalaisessa tasa-arvopolitiikassa, korporatistisen järjestelmän, sukupuolen ja vallan suhdetta ei ole juurikaan Suomessa tutkittu. Artikkeli tarkastelee työmarkkinakeskusjärjestöjen tasa-arvopolitiikkaan liittyvien ulostulojen kautta valtion ja työmarkkinakeskusjärjestöjen välistä suhdetta ja sen muutosta. Analysoimme työmarkkinakeskusjärjestöjen ulostuloja tasa-arvoperformansseina, tietoisina tapoina esittää järjestö tietynlaisena toimijana tasa-arvopolitiikan kentällä. Esitämme, että Juha Sipilän hallituksen heikko tasa-arvopolitiikka on luonut tyhjiön, jota työmarkkinajärjestöt ovat pyrkineet täyttämään. Aineistona käytämme työmarkkinakeskusjärjestöjen verkkosivustoilta kerättyjä tasa-arvoaiheisia ulostuloja: tiedotteita, lausuntoja, tutkimuksia ja muita tekstejä vuosilta 2010–2017. Tarkasteluajanjakso kattaa kaksi hallituskautta ja kahdet eduskuntavaalit vuosina 2011 ja 2015. Analysoimme ulostuloja sekä määrällisesti että laadullisesti. Määrällinen analyysi keskittyy tasa-arvoulostulojen määrän ja teemojen muutokseen sekä järjestöjen välisiin eroihin. Laadullinen analyysi keskittyy tasa-arvoulostulojen diskursiiviseen analyysiin.

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin, miten nuoria edustavat etujärjestöt pystyivät vaikuttamaan vuoden 2017 eläkeuudistukseen ja uudistusta koskevaan lainsäädäntöön. Tuoreimman eläkeuudistuksen kulku asetettiin tutkimuksessa osaksi eläkeuudistusten jatkumoa ja katsottiin, mitkä olivat tämän kertaisen uudistuksen teon erityispiirteet. Nuoret ikäpolvet eivät olleet ennen vuoden 2017 eläkeuudistusta kovinkaan kiinnostuneita järjestelmään tehdyistä muutoksista. Nyt kiinnostusta oli. Tutkielman aineisto koostui eläkeuudistukseen liittyvästä virallisesta lainsäädäntöaineistosta läpi lainsäädäntöprosessin ja kahdeksan keskeisimmän eläkeneuvotteluissa olleen neuvottelijan teemahaastatteluista. Aineistona käytettiin myös neuvotteluja pohjustanutta asiantuntijaryhmän raporttia Suomen eläkejärjestelmän sopeutuminen eliniän pitenemiseen. Aineiston perusteella muodostettiin kokonaiskuva siitä, missä vaiheessa eläkeuudistuksen sisällöstä tarkkaan ottaen päätettiin ja ketkä olivat avain-asemassa päätöstä tehdessä. Tutkielma edustaa oikeus- ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta. Nuorten etujärjestöjen eläkeuudistukselle asettamat tavoitteet toteutuivat tutkimuksen perusteella varsin hyvin. Nuorten ajamat asiat eivät kuitenkaan olleet täysin uusia ja yllättäviä. Nuorten tavoitteet oli poimittu muiden neuvottelutahojen ja eläkeasiantuntijoiden määrittämältä eläkekeskustelun agendalta. Nuorten tavoittelemat asiat eläkeuudistuksessa eivät olleet radikaaleja. He eivät esimerkiksi ehdottaneet maksussa oleviin eläkkeisiin koskemista. Nuorten edunvalvojat kävivät jopa viikoittaista vuoropuhelua pääasiassa työntekijäosapuolen kanssa ennen eläkeneuvotteluja ja niiden aikana. Tiiveintä yhteydenpito oli SAK:n kanssa. Työnantajaosapuoleen yhteyttä ei pidetty käytännössä lainkaan. Nuorten etujärjestöjen vuorovaikutus ei jäänyt turhaksi: nuorten näkyvä ja reipas kanta eläkeiän noston puolesta sekä sen kytkemisestä elinajan odotteeseen edesauttoivat neuvottelutulokseen pääsemistä ja työntekijäosapuolen halukkuutta hyväksyä molemmat lopulliseen eläkesopimukseen tulleet eläkeikään liittyneet elementit. Valtio ei ollut ratkaisusta syrjässä. Se oli etukäteen sitonut työmarkkinajärjestöt tiukasti tahtoonsa asettamalla tulevalle eläkeuudistukselle reunaehtoja: työmarkkinajärjestöt allekirjoittivat hallituksen asettaman tavoitteen, jonka mukaan tuleva eläkeratkaisu laskee kestävyysvajetta runsaalla prosentilla ja nostaa eläkkeellesiirtymisiän 62,4 ikävuoteen vuoteen 2025 mennessä. Tavoitteen saavuttaminen osoittautui vaikeaksi. Lopulta tavoitteisiin päästiin Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n ja valtiovarainministeriön pidettyä neuvotteluissa linjansa tiukkana. Nuorten etujärjestöjen suurimpien tavoitteiden täyttyminen oli EK:n ja valtiovarainministeriön yhteispelin ansiota. Kun työmarkkinajärjestöt olivat päässeet eläkeuudistuksesta sopimukseen, joka saavutti hallituksen asettaman tiukan tavoitteen, eteni eläkelakien uudistus sosiaali- ja terveysministeriön valmistelun kautta eduskuntaan. Eduskuntakäsittelyssä eläkeuudistuksen keskeiseen sisältöön ei enää tehty muutoksia. Eduskunta tyytyi hyväksymään hyvin valmistellun ja eteensä valmiina tuodun uudistuksen. Nuorten etujärjestöt pystyivät saamaan ääntään kuuluville eläkeuudistuksessa. Vastaisuudessa osallisuuden kokemus ja legitimaation aste paranisi ja eläkelakien valmistelu kävisi avoimemmaksi, mikäli valtio velvoittaisi työmarkkinajärjestöt kuulemaan eri sidosryhmiä jo ennen varsinaisia eläkeneuvotteluja. Nyt työmarkkinajärjestöillä ei ole kuulemisvelvoitetta samalla tavoin kuin viranomaisilla.

Tässä tutkielmassa olen analysoinut sukupuolten tasa-arvon legitimiteettiä suomen korporatistisessa järjestelmässä kilpailukykysopimuksen kontekstissa. Vuonna 2015 valitulle hallitukselle Suomen palkkakilpailukyvyn parantaminen työn kustannuksia laskemalla muodosti yhden keskeisen tavoitteen. Kilpailukyvyn parantamiseen hallitus pyrki joko yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa kilpailukykysopimuksen kautta tai itsenäisesti lainsäädännön avulla. Hallitus otti siten poikkeuksellisen aktiivisen roolin korporatistisessa eli kolmikantaisessa päätöksenteossa, mutta sukupuolten tasa-arvon huomioiminen jäi tässä prosessissa sivuun. Kilpailukyvyn ja sukupuolten tasa-arvon suhde onkin jännitteinen, sillä naisenemmistöinen julkinen sektori nähdään usein esteenä kilpailukyvyn edistämiselle. Lisäksi korporatistisessa päätöksenteossa sukupuoli ei tyypillisesti ole tullut vakavasti huomioiduksi. Kilpailukykysopimuksen tapauksessa sukupuolten tasa-arvosta tuli kuitenkin keskeinen kiistan aihe. Tutkielmassani olen kysynyt, millaiseksi sukupuolten tasa-arvon poliittinen legitimiteetti muodostui hallituksen kilpailukykysopimukseen liittyvissä selonteoissa. Lisäksi olen kysynyt, miten nämä selonteot sukupuolten tasa-arvosta kytkeytyvät korporatistiseen eli kolmikantaiseen päätöksentekoon ja sen muutoksiin. Analyysimetodina tutkielmassani toimii kriittinen diskurssianalyysi, ja aineistona olen hyödyntänyt kilpailukykysopimusta koskevia eduskuntakeskusteluja. Tutkimukseni perusteella sukupuolten tasa-arvon legitimiteetti oli hallituksen puheenvuoroissaan antamissa selonteoissa useimmiten marginalisoidussa ja epälegitiimissä asemassa. Sukupuolten tasa-arvosta puhumista välteltiin keskittymällä tärkeämmäksi jäsennettyihin teemoihin, kuten kilpailukyvyn parantamiseen. Naisenemmistöisen julkisen sektorin vaatimusten legitimiteettiä haastettiin kääntämällä julkinen sektori yhdeksi kilpailukyvyn ongelmien syyksi, minkä kautta vaatimukset sukupuolten tasa-arvon huomioimisesta delegitimoitiin. Kun vaatimukset sukupuolten tasa-arvon huomioimisesta saivat legitimiteetin, niitä käytettiin ensisijaisesti osana korporatistisen järjestelmän valtakamppailua. Aktiivisesta roolistaan huolimatta hallitus asemoi itseään selonteoissaan jatkuvasti olosuhteiden uhriksi. Työmarkkinajärjestöjen haluttomuus sopia johti hallituksen mukaan siihen, että keinot kilpailukyvyn parantamiseen olivat rajatut eikä sukupuolten tasa-arvoa voisi siten parhaalla mahdollisella tavalla huomioida. Korporatistiselle järjestelmälle tyypillinen vaikeus sukupuolten tasa-arvon edistämisessä ja vastuunpakoilu eivät siis kadonneet huolimatta siitä, että hallituksella oli kilpailukykysopimuksessa tyypillistä aktiivisempi rooli. Sukupuolten tasa-arvo politisoitui kilpailukykysopimusta koskevissa keskusteluissa usein, eikä sitä voitu siten täysin sivuuttaa hallituksen toimesta, mutta se jäi silti suurilta osin marginaaliin ja epälegitiimiin asemaan hallituksen selonteoissa. Tutkielmani pohjalta voidaankin todeta, että vaikka korporatistinen järjestelmä vaikuttaa olevan murroksessa, ja valtio voi olla ottamassa vahvemman roolin työmarkkinoilla, nämä muutokset voivat jopa heikentää sukupuolten tasa-arvon legitimiteettiä.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani työmarkkinapolitiikan käsittelyä Suomen kolmen suurimman sanomalehden pääkirjoituksissa. Suomi on kansainvälisesti vertailtuna vahvojen työmarkkinajärjestöjen maa, jossa järjestöjen valta on perustunut muun muassa korkeaan palkansaajien järjestäytymisasteeseen ja neuvoteltujen sopimusten laaja-alaisuuteen. Muutokset yhteiskunnan valtasuhteissa ovat vaikuttaneet siihen, millainen työmarkkinamalli Suomessa on milloinkin vallinnut. Ennen toista maailmansotaa työnantajat eivät tunnustaneet ammattiyhdistysliikettä neuvottelukumppanikseen juuri lainkaan. 1960-luvun lopulla alkoi keskitetysti sovittujen tulopoliittisten kokonaisratkaisujen ja vahvan ay-liikkeen aika. Viime vuosina sopimusjärjestelmämme on ollut sekoitus keskitettyä ja hajautettua sopimista. Tutkielman kirjoittamisen aikaan on käyty keskustelua uuden vientialavetoisen työmarkkinamallin juurruttamisesta Suomeen. Lisäksi niin kutsutut kilpailukykysopimusneuvottelut vuosina 2015–2016 ravistelivat työmarkkinajärjestöjen, etenkin ay-liikkeen, valta-asemaa. Media toimii yhteiskunnallisesta vallasta kilvoittelun näyttämönä, jossa eri toimijat pyrkivät legitimoimaan oman asemansa päätöksenteossa. Tutkielmani tarkoituksena on tutkia, millaiset äänenpainot korostuvat, kun lehdet ottavat kantaa työmarkkinapolitiikkaan aikana, jolloin järjestelmä on murrosvaiheessa. Toteutan kehysanalyysin 1.9.2014–30.6.2016 julkaistuista Aamulehden, Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien työmarkkinapolitiikkaa käsittelevistä pääkirjoituksista. Aiemmissa tutkimuksissa on löydetty muun muassa Helsingin Sanomien ay-myönteisyyteen ja Aamulehden ay-vastaisuuteen viittaavia tuloksia, mutta aihepiiriä on tutkittu melko vähän. Kehysanalyysissä oleellista on kiinnittää huomiota siihen, miten tekstissä muodostetaan ongelmia ja toimintasuosituksia korostamalla tiettyjä puolia havaitusta todellisuudesta toisten puolien kustannuksella. Työmarkkinajärjestöjen yhteiskunnallinen legitimiteetti saa tutkimustuloksissani tukea kaikilta kolmelta tutkimaltani lehdeltä. Avointa valtakirjaa lehdet eivät kuitenkaan järjestöille anna. Yleisluontoisesta järjestelmän hyväksymisestä huolimatta lehdet suhtautuvat sen toimivuuteen ja etenkin ay-liikkeen toimintaan usein hyvin kriittisesti. Kaikki lehdet vierastavat eturyhmäajattelua ja vaativat järjestöiltä Suomen kokonaisetua ja taloudellista vakautta tukevia ratkaisuja. Aamulehti näyttäytyy tutkituista lehdistä selvästi kriittisimpänä sekä ay-liikettä että koko työmarkkinajärjestelmää kohtaan.

This study provides novel evidence on the impact of labor market institutions on current account dynamics. Our results suggest that a high degree of coordination of wage bargaining has a positive effect on the current account balance over the long run. This result is not driven entirely by wage moderation induced by centralized wage setting. We also provide robust evidence that a high degree of coordination of wage bargaining is associated with a slower current account adjustment toward its long-run equilibrium. This result seems theoretically plausible; the aggregate shocks in the exporting sector are largely driven by idiosyncratic shocks and the presence of idiosyncratic shocks increases the importance of labor market flexibility. Overall, our analysis of the impact of labor market institutions on current account dynamics complements the existing empirical current account literature focused on macroeconomic and financial measures. peerReviewed

Regulatory frameworks on intra-EU mobility and flexible cross-border employment relations have stimulated competition on labour costs by recruiting migrants via cheaper labour market regimes. While it allows firms to remunerate migrants under different terms and conditions, blurring regulatory boundaries also generates opportunities for non-compliance, resulting in violations of migrant labour rights across Europe. Against this background, this thesis explores the agency of labour, more specifically of temporary migrant workers and unions, and the ways they cope with and respond to the competitive dynamics of the pan- European labour market. This study draws on 90 qualitative interviews with migrants, local workers, trade union officials and employers and on participant observations of union (organising) practices, in among others, the Dutch construction and supermarket distribution sector. It adds micro-level accounts of union practices with regards to mobile migrant labour and insights into the agency and experiences of work of a group of workers that is often talked about, but rarely talked with for academic or policy purposes. This contributes to our understanding of the dynamics of migrant employment and labour relations in contemporary Europe. This thesis regards migrants as social actors who influence and shape working conditions and labour market structures through their actions. The variety of ways migrants exercise agency, more often through undeclared small-scale social and oppositional practices than through overt, organised acts, are embedded in and reinforce overarching oppressive employment relations. A discrepancy exists in the preferred ways migrants and unions exercise agency: small-scale and invisible versus overt and organised, respectively. The empirical material highlights the difficulties unions experience in bridging this distance to protect migrants from substandard employment conditions, but also points to some potential pathways to enforce migrant labour rights, engage migrants in union activities and reregulate the labour market for migrant employment. This adds to industrial relations literature a refined understanding of the multiple forms, intentions and effects of individual and collective agency and to migrant organising literature insights on the limits and possibilities of representation and organising strategies among fragmented and mobile workforces

Näyttää siltä, että työmarkkinajärjestöjen aktiivinen ikäpolitiikka on keskittynyt lähinnä eläkepolitiikkaa koskeviin kysymyksiin. Vaikka koulutukseen, osaamiseen ja urakehitykseen liittyvä elinikäisen oppimisen politiikka on työmarkkinajärjestöjen toiminnassa myös keskeisesti läsnä, on se tapahtunut ikäpolitiikasta erillään. nonPeerReviewed

Tutkimus tarkastelee kuntasektorilla työskentelevien luottamusmiesten kokemuksia paikallisesta sopimisesta ja paikallisen sopimisen vaikutuksista luottamusmiehen työhön. Pyrkimyksenä on selvittää millaista osaamista luottamusmiehet kuvaavat työssään tarvitsevan ja millaiset tekijät vaikuttavat luottamusmiehen työhön paikallisena edunvalvojana. Tutkimuksen viitekehyksessä kuvataan kunnallisen neuvottelujärjestelmän hallittua keskitettyä hajautumista ja työehdoista sopimisen osittaista siirtymistä paikalliselle tasolle sekä määritellään tutkimuksen kannalta keskeinen paikallisen sopimisen käsite. Lisäksi esitetään Ellströmin (1994) kompetenssimallia mukaillen käsitteellinen kehikko luottamusmiehen ammatillisen osaamisen kokonaisvaltaiseen tarkasteluun. Paikallista sopimista koskevan aikaisemman tutkimuksen tarkastelun perusteella voidaan todeta paikallisen sopimisen lisänneen luottamusmiesten työmäärää ja työn vaativuutta ja luottamusmiesten osaamisen kehittäminen näyttäytyy tärkeänä tekijänä paikallisen sopimisjärjestelmän laajentamisen kannalta. Tutkimuksen empiirinen osuus sisältää keväällä 2009 toteutetun lomakekyselyn sekä syksyllä 2009 kerätyn haastatteluaineiston. Tutkimusaineisto on kerätty Julkisten ja hyvinvointialojen liiton kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen piirissä työskentelevien pääluottamusmiesten joukosta. Lomakekyselyn avulla selvitetään paikallisen sopimisen yleiskuvaa, jota täydennetään yhdeksän pääluottamusmiehen haastatteluilla. Tutkimusaineiston analyysi on toteutettu laadullisen aineistolähtöisen analyysin keinoin. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset osoittavat, että paikallinen sopiminen on tuonut luottamusmiehen työnkuvaan merkittäviä muutoksia. Vaikka paikallisen sopimisen suurimmat sopimisalueet ovat palkkaus- ja työaika-asiat, suurempi merkitys luottamusmiesten osaamisvaatimuksille on kuitenkin yhteistoimintajärjestelmän perusteella tehdyllä sopimistoiminnalla, jonka määrä on lisääntynyt huomattavasti 2000-luvun puolella. Erilaiset kuntaorganisaation kehittämistarpeet työllistävät luottamusmiestä runsaasti ja asettavat tehtävälle monipuolisia ammattitaitovaatimuksia. Tehtävänkuvan laajenemisen myötä luottamusmiehen tehtävän osaamisvaatimuksissa korostuvat tiedon- ja toimintaympäristön hallinta, neuvottelutaidot sekä erilaiset moniammatilliset taidot. Moniammatillisten taitojen korostuminen on myös lisännyt luottamusmiesten keskinäisten verkostojen merkitystä tiedonhankinnan keinona.

Tomi Mertanen tarkasteli väitöstutkimuksessaan vuoden 1956 yleislakon poliittista tapahtumahistoriaa. Kyseessä on ensimmäinen tieteellisesti laadittu kuvaus yleislakon tapahtumahistoriasta. Mertanen selvitti lakon eri osapuolten keskinäistä vallankäyttöä lakon muodostaman poikkeustilanteen aikana. Lähtökohtana tutkimuksessa oli weberiläinen valtakäsitys, jossa valtio käsitetään pakkoyhteisöksi, jonka olemassaolon kansalaiset tunnustavat. Poliisi on tällöin yksi valtion vallankäytön elin. The thesis at hand is the very first one which deals with the general strike of 1956 in Finland. It has not yet been studied beyond the level of master’s theses, a fact that makes this research definitely relevant. It aims at shedding light on a series of events in Finnish post-World War history which have gained a mythical ring. The Confederation of Finnish Trade Unions (SAK) declared a general strike as a countermeasure against the increasing of the prices of agricultural products by the Central Union of the Agricultural Producers (MTK) in January 1956. The strike, started on the 1st of May, was at no stage fully covering. Work was continued in any fields on strike, besides bus traffic was not disturbed by it. At the end of the first week the SAK tried to stop it by declaring that strike covered also the distribution of gasoline – a measure which caused serious clashes between the strikers and the policemen brought in to secure the operation of the gas stations. Both sides suffered from injuries. The strike lasted nearly three weeks and ended with an agreement on the 20th of March which brought a major crisis in the state’s finances. The theme of the thesis belongs to political history. However, it concerns also social history, history of mentalities and micro history. It focuses in the events in whole of Finland, and also in the events in Jyväskylä town. The theoretical point of departure is the division and use of power between the parties involved. The antagonism between the bourgeois and the leftist ideologies serves as a structuring principle, clearly perceivable during the strike. Mentalities are being dealt with according to the theory of ‘Otherness’.The main conclusion is that during the strike a situation of the so called ‘power dualism’ arose in which power was exercised simultaneously by the organs of official order and the strikers. The strikers took consciously to fighting against the police because they did not regard it as a representative of the state’s power but as one broker of the strike among others. The confrontation radicalised the atmosphere of the strike considerably. The government took a very passive stance during the strike, at times even siding with the strikers. This caused disagreement between the parties in the government.