Search

Supported by various collaboration technologies that allow communication from any place or time, employees increasingly engage in technology-assisted supplemental work (TASW). Challenges associated with managing work and non-work time have been further complicated by a global pandemic that has altered traditional work patterns and locations. To date studies applying a TASW framework have focused mainly on individual uses of technology or connectivity behaviors, and not considered the potential team and social pressures underlying these processes. This study provides clarity on the differences between technology use and TASW and sheds light on the drivers of TASW in a work environment characterized by high connectivity and diverse team structures. Specifically, we demonstrate how individual, social, and material pressures concomitantly impact individual work practices in a team context. Drawing on multi-source and multi-level data provided by 443 employees nested in 122 teams, this study shows that individual collaboration technology use and team-level response expectations are independently contributing to TASW. Though the persistence of communication afforded by collaboration technologies mitigates the impact of collaboration technology use on TASW, this persistence is not found to impact the relationship between team-level response expectations and TASW. We discuss how these findings inform our understanding of TASW. peerReviewed

Our study examined using a computer-based learning game as a tool to facilitate teaching and learning teamwork skills. The game was applied to an undergraduate level human resource management course at a business school in Finland. We focused on students’ experiences and key learning outcomes of collaborative learning of teamwork skills through the game, and our analysis highlighted two key features of learning outcomes. First, the computer-based learning game promoted students’ self-reflection and evaluation of their individual team roles. Second, although the game taught students the importance of continuous information sharing in teamwork, their evaluation of team outcomes was performance driven; students predominantly took team efficiency as a sign of good teamwork. This case revealed the benefits and challenges of using computer-based learning games as a pedagogical tool. We identified what is required from lecturers and students for the game to be successful, and how team values other than performance could be learned through the game.

Tiedon rooli työelämässä on kasvanut merkittävästi, ja ihmisen suorittamat työtehtävät painottuvatkin kasvavissa määrin tietotyötehtäviin. Työntekijöiltä odotetaan parempaa kykyä tiedon hyödyntämiseen ja sen omaksumiseen. Työntekijöiden osaamiseen ja asiantuntijuuteen liittyvä tieto voi olla kuitenkin haastavaa hyödyntää ja omaksua tiedon ollessa luonteeltaan hiljaista. Samalla työntekijöiden työympäristö on muutoksessa. Koronapandemia on sysännyt työnantajaorganisaatiot niin muualla maailmassa kuin Suomessakin suosimaan etätyötä pääasiallisena työnjärjestämistapana. Hiljaisen tiedon jakaminen etätyöympäristössä näyttäytyy kuitenkin vähän tutkittuna aihealueena. Tämä tutkielma pyrkiikin vastaamaan kyseiseen tutkimusaukkoon tutkimalla työntekijöiden välistä hiljaisen tiedon jakamista tietointensiivisessä ja tiimiperusteisessa etätyöympäristössä. Tutkimus on toteutettu tapaustutkimuksena, jonka kohteena on Suomessa toimivan kansainvälisen suuryhtiön HR-yksikkö. Tutkielma on luonteeltaan monimenetelmällinen. Tutkielmaa varten on kerätty sähköisellä kyselylomakkeella määrällinen tutkimusaineisto ja teemahaastatteluin laadullinen tutkimusaineisto. Tutkielman päätutkimusaineistona toimii kerätty laadullinen aineisto määrällisen aineiston toimiessa päätutkimusaineiston tukena. Tutkimuskohteen työntekijöiden välinen hiljaisen tiedon jakaminen etätyössä näyttäytyy tutkielman tulosten perusteella yksilöllisempään hiljaisen tiedon jakamiseen painottuneena. Työntekijöiden toiminta on yksilösuoritteisempaa, vapaamuotoisemman ja kollektiivisemman hiljaisen tiedon jakamisen ollessa etätyössä vähäisempää. Hiljaista tietoa arvostetaan, mutta sitä samalla arvotetaan ja sen määrällistä kuormittavuutta tiedon saajille varotaan. Työntekijöiden välinen yhteenkuuluvuus on tutkimustulosten mukaan osaltaan jakautunutta, mutta toisaalta viitteitä vahvasta yhteenkuuluvuudesta niin tiimien sisällä ja tiimien välillä on kuitenkin myös havaittavissa. Työntekijöiden välinen luottamus on tulosten perusteella vahvaa vaikkakin tiimien välillä on havaittavissa raja-aitoja, vähäisempää hiljaisen tiedon jakamista, ja tiimien sekä niiden jäsenten tuntemattomuutta. Kollektiivisempaa jakamista ja yhdessä työskentelyä kaivataan tulosten perusteella enemmän, ryhmä- ja lähityöskentelyn näyttäytyessä työntekijöille helpompana hiljaisen tiedon vapaamuotoisen ja kollektiivisen jakamisen toteutumisen suhteen. Jatkotutkimustarpeiksi voidaan mainita työntekijöiden välisen hiljaisen tiedon jakamisen tutkiminen eri kohdeorganisaation etätyökontekstissa, ja työntekijöiden ja esihenkilöiden välisen hiljaisen tiedon jakamisen tutkiminen etätyökontekstissa. Lisäksi myös mielenkiintoisena jatkotutkimustarpeena näyttäytyy hiljaisen tiedon jakamisen ilmeneminen hybridimallisessa työympäristössä.

Cooperative learning is a structured way of small group working. The key elements are positive interdependence, individual accountability, promotive interaction, social skills and group processing. In this study, we create a new approach of networked cooperative learning, and examine how it contributes to the learning of digitalized accounting in real-life problem-solving cases. The interaction between digitalized accounting and cooperative learning has not been studied before. The data consist of qualitative and quantitative data. The qualitative data were gathered from group work, where accounting firms, their customers and students as well as teachers from two educational institutes worked together to find solutions to practical situations digitalized accounting may cause. The quantitative data were collected through a feedback survey with 51 respondents and studied in four groups. The research provides a descriptive content analysis. Our results indicate that networked cooperative learning is an appropriate method for working life collaboration in the context of digitalized accounting. We argue that cooperative learning is helpful in grasping difficult tasks without an exact goal at the beginning. We identified the well-known five key elements of cooperative learning and found two enhancing elements. Learning motivation and usefulness as well as the heterogeneity of the group have a positive impact on learning. peerReviewed

Social virtual reality (SVR) enables teams to operate in a virtual environment that simulates and enhances real-world interactions. However, there is an absence of empirical analysis of how SVR can affect the performance of virtual teams. This paper documents how SVR affects the formation of team cohesion (i.e., task cohesion and social cohesion), which is a critical success factor for team performance. To address this gap in the research, we conducted a qualitative study by interviewing 20 members from virtual teams assigned to perform a challenging collaborative task in SVR. As a contribution, our study identifies five primary affordances and 11 sub-affordances for team cohesion in SVR. We also found that team cohesion actualization was limited in the use of SVR environments of our study. However, we conclude that hindrances to team cohesion formation in SVR can be mitigated by focusing on the further development of material properties of SVR. publishedVersion

The aim of this article is to investigate how and what kinds of relational and shared practices were co-created within a multicultural team in a higher education collaborative learning environment. The students interacted while working towards the shared goal of co-constructing knowledge. The study provides insight into how student teams can actively build collaboration in learning spaces through manifesting relational leadership. Shared and relational practices refer broadly to all the knowledge, attitudes and skills that emerge from team interaction. A compound theoretical framework combining relational leadership and leadership trichotomy was adapted to study what particular factors enable shared and relational practices. The qualitative study drew data from students’ reflections and group discussions in an intervention which served as a space for experimentation in collaboration and dialogue. The results showed that the students practised Co-sensing and Co-shaping to effectively allow knowledge co-construction. A broadening perception of diversity and the perception that barriers were a doorway to new relational possibilities enabled Co-sensing and Co-shaping to work in collaboration. The results of the study could provide new insights for other kinds of higher education learning environments.

This study examines the contents and functions of dramatizations in natural team decision making. Theoretically, the study employs symbolic convergence theory to understand decision making as a complex phenomenon constructed in symbolic communication. Observational meeting data and thematic interview data from an autonomous team in Finland were analyzed. A fantasy theme analysis and an inductive, rhetorical discourse analysis revealed three rhetorical visions and seven functions of dramatizations in the team’s decision making. Visions represented social, righteous, and pragmatic master analogues. The functions of dramatizations were legitimizing independent and current decisions, reinforcing past decisions, arguing, leading, embedding decisions, and controlling decision making. Symbolic realities were constructed and refined before, during, and after decision making. The processes of creating and using dramatizations were intertwined and simultaneous. The interview analysis showed the team was aware of many of these processes. The applicability of symbolic convergence theory in team decision-making research and training is discussed, specifically in connection to communication competence.

Tutkimuksessa tarkasteltiin, millaista kuvaa varhaiskasvatuksen opettajien vertaisryhmämentoroinnissa rakentuu varhaiskasvatuksen opettajan ammatillisuudesta, ammatillisesta osaamisesta ja ammatillisesta identiteetistä. Ne rakentuvat opintojen ja työelämässä hankitun osaamisen sekä toimintakulttuuriin osallistumisen kohtaamisissa. Myös yhteiskunnassa käytävä keskustelu sekä lainsäädäntö ja opetussuunnitelmat vaikuttavat niihin. Tutkimus on osa Mentorointia ja oppimiskumppanuutta varhaiskasvatuksessa -kärkihanketta. Aineisto kerättiin hankkeen yhteydessä fokusryhmähaastatteluilla, joissa vertaisryhmämentorointiin osallistuneet mentorit kertovat mentoroinnissa käydyistä keskusteluista. Aineisto analysoitiin diskurssianalyysilla. Analyysin tuloksena syntyi tiimityön-, opettajuuden sekä osaamisen ja tuen tarpeiden tulkintarepertuaarit. Vertaisryhmämentoroinnin tarkoituksena on tukea ammatillista kehittymistä ja rakentaa ammatillista identiteettiä. Vertaisryhmämentorointiin osallistuvat mentorit ja aktorit tuovat yhteiseen keskusteluun omat kokemuksensa ja käsityksensä sekä haasteensa ja ongelmansa. Vertaisryhmämentoroinnin mentorointitapaamisissa ammatillista osaamista ja asiantuntijuutta rakennetaan aiempien tietojen ja kokemusten sekä käydyn reflektiivisen keskustelun pohjalta. Vertaisryhmämentoroinnissa omat ja muiden kertomukset rakentavat osallistujan identiteettiä. Tutkimustulokset osoittavat, että vaikka varhaiskasvatuslaki ja Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet korostavat varhaiskasvatuksen opettajan roolia, se ei välttämättä näy varhaiskasvatuksen arjessa. Tiimityö on haastavaa. Tiimeissä etsitään yhteistä päämäärää ja työnjako on epäselvää. Opettajan roolia ja osaamista kyseenalaistetaan. Ammatillisuuden ja ammatillisen identiteetin rakentumisen näkökulmasta se voi olla ongelmallista. Opettajan koulutus ja osaaminen asettuu vastakkain ”konkarihoitajien” kanssa. Opettaja osaaminen ja vahva eettinen ote työhön törmäävät puutteellisiin resursseihin. Opettajan roolia vähätellään, mutta samalla odotetaan hänen osaavan ja tekevän kaiken. Toisaalta myös opettajat itse asettavat korkeita odotuksia työlleen. Opettajalla on koulutuksen myötä paljon osaamista, mutta osa tehtävistä, kuten vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö, opitaan työtä tehdessä. Vertaisryhmämentoroinnilla voidaan tukea varhaiskasvatuksen opettajan ammatillisuutta ja ammatillista identiteettiä, mutta se ei poista sitä, että epäselvät tehtäväkuvat, vastuut ja velvollisuudet vaikuttavat varhaiskasvatuksen opettajan ammatillisuuteen ja ammatilliseen identiteettiin.

Keväällä 2020 maailmanlaajuisen COVID19-pandemian aiheuttamien yhteiskunnallisten rajoitusten myötä ennätyksellisen suuri osa suomalaisista työntekijöistä joutui äkillisesti siirtymään työpaikoilta etätöihin. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, millaisia muutoksia tietotyötä tekevät tiimit kokivat vuorovaikutuksessaan, kun työnteko siirtyi kasvokkaisesta työskentelystä etänä tehtävään työhön. Tutkimusaihetta lähestytään laadullisilla tutkimusmenetelmillä selvittämällä teemahaastatteluin työntekijöiltä heidän kokemuksiaan tiimien vuorovaikutuksessa koetuista muutoksista, tiimien tarvitsemasta vuorovaikutusosaamisesta sekä tiimin jäsenten toisiaan kohtaan kokeman luottamuksen säilymisestä etätyöskentelyn aikana. Tutkielman aineisto koostuu 11 teemahaastattelusta. Haastateltavat edustavat kolmea eri tiimiä. Tutkielmaan valikoituneet tiimit ovat keskisuuriin yrityksiin kuuluvia tietotyötä tekeviä tiimejä. Tutkielmaan valittujen tiimien valintakriteerinä pidettiin sitä, että tiimit ovat aiemmin työskennelleet pääsääntöisesti kasvokkain, ja siirtyneet koronapandemian seurauksena työskentelemään joko pääosin tai kokonaan etänä. Tiimit käyttivät yhteydenpitoonsa erilaisia viestintäteknologioita, kuten videopuheluja, äänipuheluja ja erilaisten yhteydenpito-ohjelmistojen ryhmäkeskustelutoimintoja, sähköpostia sekä pikaviestejä. Tutkielman aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysimenetelmällä teoriaohjaavaan sisällönanalyysitapaan nojaten. Tutkielman tulosten perusteella voidaan todeta, että etätyöhön siirtyminen ja teknologiavälitteinen yhteydenpito ei vaikuttanut kovinkaan paljoa työntekijöiden kokemuksiin vuorovaikutuksen toimivuudesta. Merkittävimmäksi muutokseksi koettiin viestinnän muuttuminen työkeskeisemmäksi. Etätyössä tarvittavassa vuorovaikutusosaamisessa korostuivat erityisesti viestinnän mukauttamiseen, yhteisöllisyyden ylläpitoon sekä motivaatioon ja asenteisiin liittyvät vuorovaikutusosaamisen osa-alueet. Tulosten mukaan myös tunteiden viestiminen koettiin erilaiseksi etätyössä. Erityisesti negatiivisten tunteiden ilmaisua kuvailtiin tapahtuvan teknologiavälitteisesti jonkin verran kasvokkaista vuorovaikutusta enemmän. Etätyöskentelyn ei kuitenkaan koettu aiheuttavan muutoksia tiimissä koettuun luottamukseen merkittävästi, vaikka osa haastateltavista mainitsikin kasvokkaisen vuorovaikutuksen puuttumisen vähentävän työpaikalla koettua kontrollin tunnetta. Tutkielman tuloksia voidaan hyödyntää etätyötä tekevien tiimien vuorovaikutuskäytäntöjen ja viestintäosaamisen kehittämiseen.

The global teams literature has increasingly documented challenges due to demographic faultlines. While this literature tends to assume that faultlines are fixed and produce negative outcomes for teams, organizational communication scholars have long regarded team processes as dynamic and fluid. Drawing on a CCO perspective, we offer a re-conceptualization of subgroups as dynamic and discursively constructed. This study draws on an in-depth, longitudinal analysis of two global virtual teams to examine the discursive construction of subgroups and the role they play in team dynamics. Through a multi-method analysis of a corpus of 839 emails and 16 interviews with members of two global project teams over their lifecycle, we find that the discursive construction of subgroups evolves over time and plays an important role in explaining how they are experienced by team members. These findings have important theoretical and practical implications for overcoming subgroup challenges in global teams. peerReviewed

With the upsurge of "emotional storm" in the field of organizational behavior, the studies on individual emotions in organizational context are rising. Especially the relationship between emotions and knowledge innovation has attracted much attention by scholars. In particular, individual emotions may exert great effect on knowledge innovation whereas the mechanism is still unclear. Based on the emotional event theory, this paper constructs a model which explores the interaction of positive and negative emotions with individual knowledge innovation. Based on questionnaire data analysis, the results show that knowledge sharing partly mediate the relationship between positive emotion and knowledge innovation as well as the relationship between negative emotion and knowledge innovation; team trust accentuates the relationship between positive emotion and knowledge innovation as well as the relationship between negative emotion and knowledge innovation. The above findings are helpful to clarify the impact mechanism of emotions on knowledge innovation. peerReviewed

Communication technology is an essential part of virtual teams in working life. This article presents a qualitative study on the meanings of communication technology in virtual team meetings. The study was conducted by examining frames of technology-related virtual team interaction. Observational data was gathered from six expert team meetings. Technology-related communication episodes (N = 88) were identified from team interaction and then analyzed by means of frame analysis. Four frame categories were found: the practical frame, work frame, user frame, and relational frame. Team members talked about technological properties and functions as well as giving and receiving technological guidance. They also discussed technology in relation to work tasks, contemplated technology users’ attributes, and built and maintained relationships with technology. The results indicate that virtual team members give meanings to communication technology while interacting. Communication technology has several meanings—it is seen as a tool for work, a reason for uncertainty, a useful benefit, a challenge, an object of competence, an entity of technical properties, a subject of guidance, a way to express closeness, and a shared space. The results presented in this article deepen our understanding of the role communication technology plays in the day-to-day interaction of virtual teams. The results recommend developing both technological systems and team members’ ways of using them, as well as providing opportunities to negotiate the meanings of technology and thus avoid frame disputes. In addition, ensuring that virtual teams use technological systems that support their unique communicational needs is suggested. peerReviewed

Tutkimuksessa tarkasteltiin sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioiden työntekijöiden käsityksiä itseohjautuvuudesta, itseohjautuvan tiimin edistäjistä ja estäjistä, sekä toimintamallia tukevasta johtamisesta. Itseohjautuvuudesta ilmiönä rakennettiin kokonaiskuvaa, jolla haluttiin osoittaa, että itseohjautuvuuden rinnalla on syytä käyttää myös termiä yhteisöohjautuvuus luonnehtimaan itseohjautuvuuden moninaista ominaislaatua. Näitä kahta mallia tutkittiin toisiinsa kietoutuneina ilmiöinä. Tutkimuksen tavoitteena oli myös osoittaa, että sote-palveluissa vallitsevia tilanteita ja ongelmia ei tulisi muutosjohtamiseen liittyvissä kysymyksissä käsitellä syy-seuraussuhteisina vaan ennakoimattomina, alati muuttuvina ilmiönä. Tutkimuksen empiirisenä aineistona oli SoteDialogit muutoksessa-hankkeen itseohjautuvuusaineiston 135 avovastausta kuudesta sote-organisaatiosta eri puolilta Suomea. Analyysimenetelmänä käytettiin sekä laadullista sisällönanalyysia että fenomenografiaa. Tämä tutkimus osoitti, että työntekijöiden asenteet olivat yleensä positiivisia itse- ja yhteisöohjautuvuutta kohtaan, mikäli puitteet tällaiselle toimintakulttuurille sen mahdollistivat. Optimaalisesti toimivissa, yhteen hiileen puhaltavissa tiimeissä vuorovaikutuksen koettiin olevan kitkattoman avointa. Tiimityön keskeiseksi perustaksi osoittautuivat vastuullisen suunnitelmallisesti toimivat tiimin yksilöt. Tiimityön esteinä näyttäytyivät tiimin liian suuri koko ja ongelmat vuorovaikutuksessa sekä vastuun epätasainen jakautuminen. Negatiiviset kokemukset ja mielipiteet saattoivat johtua yksilöiden henkilökohtaisista, työn ulkopuolisista syistä, mutta pääsääntöisesti vastauksista heijastui uuden toimintamallin perusolemuksen puutteellinen tunteminen. Vastaajat kokivat myös, että johdon asenteet muutostilanteissa eivät aina tukeneet työntekijöitä toivotulla tavalla. Jotta työskentelystä ei tulisi yksilöiden suunnittelematonta toimintaa, tutkimustietoa hyödyntämällä ja tehokkaalla perehdyttämiskoulutuksella voitaisiin itseohjautuvuudesta ja yhteisöohjautuvuudesta luoda toimintamalli, joka olisi inhimillisempi, vuorovaikutteinen työskentelymalli, kuluvan vuosikymmenen työelämään. Juuri tämän kaltaista ihmiseltä-ihmiselle-toimintamallia on tarvittu kuluvan 2020 vuoden aikana, kun sekä pandemia että tietomurrosta aiheutunut henkilötietojen kaappaus ovat saattaneet sote-alan toimijat äärimmäisen vaativiin ja ennakoimattomiin tilanteisiin.

The aim of this study is to analyse diversity in team learning behaviour between and among national respondents’ perceptions during a military staff exercise (CJSE). Edmondson’s team learning behaviour model is used as the theoretical basis of the study. The results showed statistically significant differences both between and among national respondents’ perceptions. The research results indicate that team leader coaching, team psychological safety, the importance of obtaining expert knowledge as well as pre-exercise training are perceived to be crucial for team learning behaviour. The study has theoretical and practical implications for a more nuanced understanding of the diversity of team learning behaviour in the context of a multinational military teamwork exercise and for working as a part of multinational temporal teams in particular. peerReviewed

Business Model Canvas (BMC) is a tool widely used to describe startup business models. Despite the various business aspects described, BMC pays a little emphasis on team- related factors. The importance of team-related factors in software development has been acknowledged widely in literature. While not as extensively studied, the importance of teams in software startups is also known in both literature and among practitioners. In this paper, we propose potential changes to BMC to have the tool better reflect the importance of the team, especially in a software startup environment. Based on a literature review, we identify various components related to the team, which we then further support with empirical data. We do so by means of a qualitative case study of five startups. peerReviewed

In today’s organizations, team and group communication is an essential part of work, and it is loaded with expectations. Despite the expectation that teamwork offers an answer to the intense demands of today’s dynamic, ubiquitously digital working life, taking advantage of its benefits is neither simple nor well understood. Teams represent various types of collaboration. Teams can be understood by observing their structures, practices, and processes as well as their functionality and goal achievement. This chapter provides an understanding of the multifaceted reality of groups and teams as it manifests in interaction. The chapter analyzes a variety of team phenomena in order to enhance and develop team performance in the workplace. Although teams can have a designated leader or coordinator, team members can also share leadership. Teams can execute long-lasting, permanent tasks, but they can also be formed for short periods to perform explicit, nonrecurring tasks. The chapter also outlines the practical implications of the communication factors that contribute to team performance and goal achievement in the context of constantly changing working life and the manifold requirements of successful teams. peerReviewed

Tässä työssä selvitettiin, miten koneoppiminen soveltuu käytettäväksi yhdessä ohjelmistotuotannon ketterien menetelmien kanssa sellaisissa tapauksissa, kun koneoppiminen on osa rakennettavaa ohjelmistoa. Rakennettaessa koneoppimisen komponenttia ohjelmistoon työ on usein tutkivaa, jolloin opetus ei heti tuota toivottua tulosta, vaan tulokseen päästään vertailemalla erilaisia ratkaisuja. Ohjelmoinnissa haluttuun lopputulokseen päästään usein suoremmin. Ketterät menetelmät eivät välttämättä huomioi tätä eroa. Tässä työssä tutkitaan näitä mahdollisia ongelmia prosessien näkökulmasta. Työssä suoritettiin systemaattinen kirjallisuuskatsaus, jossa hakuihin käytettiin useita tietokantoja ja kaikki tulokset käytiin läpi niin tarkasti, että voitiin varmistua siitä, että lähde täyttää valinnan kriteerit. Valinnan kriteereinä oli, että artikkeli käsittelee ketteriä menetelmiä datatieteessä tai datatieteen elinkaarta. Valittujen lähteiden lähdeluettelot käytiin läpi ja niistä etsittiin uusia lähteitä käyttäen samoja kriteereitä kuin aikaisemmissa tietokantoihin kohdistuvissa hauissa. Työssä tiedonpoimintaan käytettiin lomakkeita, joiden avulla kaikista valituista lähteistä pyrittiin löytämään vähintään samankaltaiset tiedot. Kirjallisuuskatsauksen kannalta olennaiset tiedot esitetään työssä kuvailevasti. Kirjallisuuskatsauksen perusteella koneoppimisessa käytetystä prosessista muodostettiin iteratiivinen malli. Mallilla pyritään kuvaamaan sitä, miten koneoppimisessa käytetty prosessi etenee ja mitä vaiheita se sisältää. Lisäksi tarkastellaan muodostetun prosessin suorittamista ketterien menetelmien avulla. Työssä koneoppimisen ei todettu soveltuvan täysin ongelmitta yhteen kiinteisiin iteraatioihin perustuvien ketterien menetelmien kanssa. Koneoppimisessa työhön kuluvaa aikaa on hankala arvioida, mikä aiheuttaa ongelmia, kun suunnitelmiin voidaan tehdä muutoksia ainoastaan kiinteämittaisen iteraation alussa. Prosessin vaiheissa takaisinpäin palaaminen vaatii uutta suunnitelmaa seuraavalle iteraatiolle. Toiminnallisuuden toimittaminen ensimmäisen iteraation sisällä koettiin myös haastavaksi. Ketterien menetelmien suosimien monialaisten tiimien sekä tiiviin yhteistyön huomattiin olevan vaatimuksena, kun kehittävässä ohjelmistossa on koneoppimisen komponentti.

In this article, three prevailing myths about team and organisational culture – an increasingly popular topic in applied sport psychology research and practice – are identified, reviewed and challenged. These are; that culture is characterised only by what is shared, that culture is a variable and therefore something that a particular group has, and that culture change involves moving from the old culture to an entirely new one. We present a challenge to each myth through the introduction of alternative theoretical and empirical material and discuss the implications for sport psychology research and practice. The intent of this endeavour is to stimulate debate on how to best conceptualise and study culture. More broadly, we aim to encourage sport psychologists to consider team and organisational culture in new and/or varied ways, beyond current conceptualisations of consensus, clarity, integration and as a management tool to facilitate operational excellence and on-field athletic success. peerReviewed

Itseohjautuvuus on viime vuosikymmeninä yhä useammissa organisaatioissa suosiotaan kasvattanut johtamismalli, jossa organisatorista päätäntävaltaa sekä mahdollisuutta suunnitella ja järjestää työtä jaetaan työntekijöiden itse muodostamien tiimien kesken. Tiimien toiminnan tasolla itseohjautuvuus tarkoittaa matalahierarkkista organisoitumista, jolloin tiimien jäsenet yhdessä neuvottelevat ja sopivat siitä, miten yhteiseen tavoitteeseen päästään. Kouluorganisaatiossa opetushenkilöstön itseohjautuva päätöksenteko mahdollistaa kollegiaalisen tiedon jakamisen, jaettujen näkemysten muodostamisen sekä konsensukselle perustuvan päätöksenteon, mikä luo pohjaa myös yhteisten työtapojen ja organisaation kehittämiselle. Tässä tutkielmassa analysoin koulujen opetushenkilöstöstä koostuvien itseohjautuvien tiimien päätöksentekoprosesseja keskustelunanalyyttisesti. Tutkimusaineistoni koostuu OPENA-tutkimushankkeen yhteydessä äänitetyistä kehittämistiimien (n = 10) tapaamisista. Tutkimieni tiimien päämääränä on ollut päättää yhteisistä tavoitteista sen suhteen, miten heidän työyhteisöissään voitaisiin kehittää opetusteknologian käyttöä työhyvinvointitekijät huomioivalla tavalla. Tutkielmani tarkoituksena on syventää ymmärrystä konsensukselle perustuvan päätöksenteon prosesseista monenkeskisessä ammattilaisten välisessä vuorovaikutuksessa, jossa päätöksentekovalta on jaettua. Tarkastelen tiimien päätöksentekoprosesseja ehdotusvuoroja ja niihin vastaamista sisältävien toimintajaksojen kautta. Tutkin ehdotussekvenssejä, joissa tutkimieni tiimien jäsenet keskustelevat aiheista, joista tapaamisten yhteydessä päästään konsensukselle perustuvaan päätökseen. Kiinnitän huomioni myös laajemmin ehdotus–vastaus-vierusparien rooliin ja niiden keskinäisiin suhteisiin tutkimieni tiimien päätöksenteon kokonaisuuden kannalta. Analyysini perusteella toistuvat ehdotussekvenssit muodostavat perustan tiimin konsensuspohjaiselle päätöksenteolle, joka rakentuu yhteisten ongelmien tunnistamisesta ratkaisujen ehdottamiseen ja niistä neuvottelemiseen, tiimin konsensuksen kartoittamiseen, päätösten vahvistamiseen ja tulevan toiminnan suunnitteluun. Ehdotusten ja niiden osakseen kutsumien vastausten avulla tiimin jäsenet voivat jakaa näkemyksiään, tukea, arvioida ja hakea täsmennystä toistensa vuoroille, neuvotella tapaamisen kulusta, ideoida ja suunnitella tulevaa toimintaa, kartoittaa ja vahvistaa tiimin konsensuksen ja päätöksenteon tiloja sekä ohjata vuorovaikutuksessa tapahtuvaa toimintaa ja keskustelunaiheellista kulkua myös päätöksentekoa edistävään suuntaan. Tutkielmassani olen havainnut, että peräkkäiset ehdotussekvenssit voivat ketjuuntua keskenään ja muodostaa tällä tavoin laajempia samaa aihepiiriä koskevia päätöksentekojaksoja. Lisäksi samaa aihetta koskevat ehdotussekvenssit voivat sisältää keskusteluhistoriassa taaksepäin viittaavia ehdotuksia, jotka kiinnittyvät niitä välittömästi edeltäviä vuoroja aiemmin esitettyihin vuoroihin ja sekvensseihin. Ehdotusten esittämisen yhteydessä tiimin jäsenet myös koostavat aiempaa keskustelua yhteen tiimin parhaillaan käsittelemien aihepiirien kanssa sellaisten asioiden osalta, joista tiimin keskustelussa on ollut havaittavissa selkeää samanmielisyyttä. Tämä prosessi näyttäytyy yhtenä keinona keskustelun sujuvuuden ylläpitämiselle sekä tiimin konsensuksen rakentamiselle. Ehdotuksiin vastaamisen tavoilla on merkitystä sen kannalta, miten tiimin jäsenten konsensus muodostuu. Yksittäisten tiimin jäsenten erimielisyys tai keskustelun tilasta poikkeava orientoituminen meneillään olevaan toimintaan voi johtaa siihen, että toistensa kanssa samaa mieltä olevat tiimin jäsenet tiimiytyvät keskenään ja tällä tavoin edesauttavat heidän jakamansa tahtotilan toteutumista. Tiimiytyminen näyttäytyykin yhtenä keinona, jolla tiimin jäsenet muodostavat jaettuja päätöksiä ja määrittävät keskustelun tilaa.

nonPeerReviewed

Tunneilmaisu on keskeinen osa työelämän ja sen tiimien vuorovaikutusta. Tunneilmaisulla tarkoitetaan sekä verbaalisia että nonverbaalisia ilmauksia, jotka viestivät ilmaisijan tunteista. Aiemmassa tutkimuksessa tunneilmaisua ei ole juurikaan havainnoitu itsessään merkittävänä osana tiimin vuorovaikutusta. Lisäksi tunneilmaisua on tutkittu lähinnä kvantitatiivisesti, opiskelijaryhmien ja tekstialustojen näkökulmasta. Artikkelissa tarkastellaan tiimiin ja tiimityöhön kohdistuvaa tunneilmaisua virtuaalitiimeissä. Analysoimme paitsi tunneilmausten sisältöä ja yleisyyttä myös niiden kytkeytymistä tiimin muuhun vuorovaikutukseen. Artikkeli pohjautuu luonnollisesta virtuaalitiimiaineistosta laadullisin menetelmin toteutettuun analyysiin. Aineisto koostuu kahden suomalaisen asiantuntijatiimin kahdesta videoneuvottelualustan avulla käydystä tapaamisesta (223 minuuttia). Menetelmänä käytettiin mikroetnografista lähestymistapaa (Streeck & Mehus 2005). Tulokset osoittavat, että virtuaalitiimeissä ilmaistaan tiimiin ja tiimityöhön kohdistuvia tunteita laajalla skaalalla. Eniten ilmaistiin huvittuneisuutta, tyytyväisyyttä ja iloa. Kielteisistä tunteista eniten ilmeni huolen, harmituksen ja epävarmuuden tunneilmauksia. Yksi tunneilmaus saattaa ilmaista useampaa tunnetta. Tunneilmaukset kohdistuvat pääasiallisesti tiimin työtehtäviin ja -prosesseihin sekä tiimin jäseniin ja jäsenten välisiin vuorovaikutussuhteisiin. Myös käytetty vuorovaikutusteknologia herättää tunneilmaisua. Tunneilmaukset kytkeytyvät tiiviisti tiimin muuhun vuorovaikutukseen: yleensä tunneilmaukseen reagoidaan myötäilevällä ja vahvistavalla ilmauksella. Runsas ja laajaskaalainen tunneilmaisu heijastaa tutkittujen tiimien tiimikulttuuria. Sitä kuvaavat tunneilmaisun salliva normisto, vahva koheesio sekä leikkiä laskeva, tyytyväisyyttä ilmaiseva vuorovaikutus. Tulokset auttavat ymmärtämään tiimien teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen piirteitä. Tietoa voidaan soveltaa virtuaalitiimien vuorovaikutuksen kehittämisessä ja koulutuksessa.

Tässä teoreettisessa artikkelissa esitellään uusi yhteisen vuorovaikutusosaamisen käsite. Se soveltuu erityisesti työelämän tiimien vuorovaikutusosaamisen tarkasteluun. Vuorovaikutusosaamista on määritelty ja tutkittu paljon. Tiimien osaamistutkimus on kuitenkin ollut vähäisempää kuin tutkimus vuorovaikutusosaamisesta esimerkiksi kahdenvälisessä vuorovaikutuksessa tai esiintymisessä. Lisäksi tutkimus on ollut teoreettisesti puutteellista. Käsitteellistyksessä edetään nelivaiheisesti. Ensin tehdään synteesiä ryhmä- ja tiimivuorovaikutusosaamisen teoreettisista lähtökohdista ja empiirisestä tutkimuksesta. Toiseksi nostetaan esille tutkimuksen keskeisiä teoreettisia puutteita, jotka estävät vuorovaikutusosaamisen syvemmän ymmärryksen työelämän kompleksisessa tiimiviestinnässä. Kolmanneksi esitellään puheviestintätieteen lähialoilla tehdyn monitasoisen tiimitutkimuksen edistysaskeleita. Erityisesti käsittelemme emergenssin perusperiaatteiden hyötyä tiimi-ilmiöiden tutkimukselle. Neljänneksi tarkastelemme yhteisen vuorovaikutusosaamisen käsitettä. Tarkoitamme sillä emergenttiä vuorovaikutusosaamista, joka sijaitsee sekä yksilö- että ryhmätasolla, kehittyy vuorovaikutusprosesseissa ja on luonteeltaan temporaalista eli aikasidonnaista. Erittelemme uuden käsitteen mahdollisuuksia ja etuja tutkimukselle. Yhteisen vuorovaikutusosaamisen tutkimus täydentäisi ryhmäviestinnän teoreettista tietämystä. Käsite toisi vuorovaikutusosaamisen tutkimuksen osaksi monitasoisen tiimitutkimuksen tieteidenvälistä keskustelua.

Business model canvas is a commonly used tool among software startups. The tool aims to help companies develop business models and new strategies. Even though the model has been widely adapted among software startups a lack of scientific research regarding the topic can be found. This thesis evaluates how the business model canvas should be further devel- oped when it comes to early stage software startups. This is done with a team perspective. First, an understanding of software startups is created. Secondly, based on the literature the Team Component is presented including the con- structs of resources, networks, self-organization and way of working. After this, the scope is widened to business model canvas, and the lack of a team construct in it. The theoretical Team Component is compared to the empirical data. The prima- ry data consists of interviews conducted to startup teams and secondary data is based on external student observations. The data was collected in qualitative means and analyzed with a thematic analysis. The empirical data validates two of the constructs included in the Team Component, resources and networks. The two other constructs are not seen important in the context of early stage software startups. Based on the empirical results a further developed version of business model canvas is presented, with the team playing as a core construct. The study claims, that early stage software startups should see the team as a front thought and concentrate on acquiring as versatile resources and wide networks for their team in comparison to strategic planning at early stages. The study confirms, that resources and networks are the most determinate factors to affect an early stage startups success or failure.

Lectio Praecursoria nonPeerReviewed

Lectio praecursoria puheviestinnän väitöskirjaksi tarkoitetun tutkimuksen Communicating interculturality in the workplace tarkastustilaisuudessa Jyväskylän yliopistossa 24.10.2015. Vastaväittäjänä toimi professori Fred Dervin (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Maarit Valo.

Artikkelissa analysoidaan virtuaalitiimien vuorovaikutustehtäviä (engl. task), joilla tarkoitamme tiimin toteuttamia vuorovaikutustoimintoja, kuten tuen jakamista, ideointia ja päätöksentekoa. Ryhmäviestinnän tutkimustraditiossa vuorovaikutustehtävä on nähty merkittävänä tiimin vuorovaikutuksen rakentumisessa. Tiimin rakenteistumisen näkökulmien mukaan tiimi tuottaa ja uusintaa rakenteitaan – kuten vuorovaikutustehtäviään – vuorovaikutuksessa. Tavoitteena on selvittää, 1) millaisia vuorovaikutustehtäviä teknologisia alustoja käyttävien virtuaalitiimien tapaamisissa rakentuu ja 2) miten vuorovaikutustehtävät puolestaan rakentavat virtuaalitiimien tapaamisia. Laadullisessa tutkimuksessa tarkasteltiin kolmen asiantuntijatyötä tekevän virtuaalitiimin todellisia tapaamisia. Tiimit toteuttivat tapaamisissaan 21:tä vuorovaikutustehtävää. Tehtävät rakentavat tapaamisia järjestäytymällä eri suhteisiin toisiinsa nähden sekä muodostumalla tapaamisissa tai etukäteen määrätyn agendan mukaan. Tiimiä luonnehtivat sen vuorovaikutuksessaan tuottamat tehtävät, mutta virtuaalisuus ei itsessään ole tiimiä määrittävä piirre.

Children’s autonomy is a cultural ideal in Finnish early childhood education and care (ECEC). In this article we examine autonomy in spatial terms. The theoretical background is developed by applying spatial sociology. Our starting point is that space is relationally produced, thus, we understand space as continuously negotiated, reconstructed and reorganized phenomena. In this article, we investigate the production of space by different actors in ECEC and seek to show how autonomy is also continuously produced and re-produced in the negotiation of space. For this investigation we use data collected as part of a team ethnographic project in a Finnish kindergarten. The project included conducting observations and interviews with parents and educators. Our research shows that autonomy is developed in multiple ways in kindergarten spaces. Educators as well as children and parents continuously produce and reproduce the kindergarten space within which children’s autonomy variously unfolds as linked to independence, freedom and responsibility in the cultural and ideological setting of a Finnish kindergarten.

The workplace is a highly meaningful context for intercultural communication where persons who come from different countries, identify with different ethnic groups or speak different languages get to collaborate and develop relationships with one another. Needless to say, interpersonal communication in the workplace has always been a primary area of interest for intercultural communication research. Early scholarship focused on the preparation of U.S. military personnel, diplomats, business people, and missionaries for overseas assignments. However, the increasing pluralization of the social landscape has bolstered research endeavors. These days, the scope of intercultural workplace communication inquiry comprises everyday face-to-face and technology-mediated interactions in encounters, relationships, groups, and teams in a variety of working arrangements, and across a range of public and private sector organizations worldwide. The scholarship also draws on the organizational approaches of antidiscrimination and diversity management that emerged in the United States and have subsequently been exported to and reinterpreted in workplaces around the world. Researchers have looked into such workplace communication processes and phenomena as social categorization, stereotyping, prejudice and discrimination, conflict and its management, organizational satisfaction and identification, socialization, supportive communication, interpersonal relationship development and informal interaction, negotiation of shared workplace culture, knowledge sharing, decision-making, learning and innovation, or leadership and management. In recent years, there has been a growing interest in the ways languages are used in interactions at work.

Entrepreneurship is considered to be a driving force behind nations’ economic development, and entrepreneurship education’s role is essential in shaping entrepreneurial attitudes, skills and culture. The objective of this study was to investigate students’ experiences of entrepreneurship education in a developing economy, especially as regards learning in and through teams. The research project was conducted in Namibia, where the challenges to breaking out of poverty are huge. Methodologically, the study was based on qualitative thematic analysis of semi-structured interviews (2009–2014) of higher education students ([Formula: see text]) taking part in an action-based, experiential entrepreneurship programme. In the analysis of students’ teamwork experiences, five main themes related to learning in and through teams emerged — the first three relating to individuals, the fourth to the team, and the fifth to wider social relations: (i) psychological safety, (ii) tolerance of uncertainty, (iii) strengthening of self-efficacy, (iv) strengthening of team-efficacy, and (v) understanding of others and other cultures. The outcomes may be utilised in establishing, developing and planning similar entrepreneurship education programmes across different cultural settings in developing economies.

The aim of this dissertation is to explore the development, management and measurement of interpersonal trust in the context of a business network. More specifically, the focus is building and managing trust in the early stages of networking by examining how interpersonal trust forms in business networks and anchors relationships, and in addition, how the level of interpersonal trust could be measured. The data for this study is a qualitative, and collected from the business network that operates in the health, exercise and wellbeing sector. This study consists of three main parts: an introductory essay that consists of the research task, conceptual framework and methodological choices, four articles that present different angles to the studied phenomenon, and a final part including a discussion and the conclusions. This interdisciplinary study takes part in discussions of leadership and psychology, more precisely, the areas of interpersonal trust and business networking. The key contributions of this study are in the trust-building dimensions for the management of interpersonal trust. More holistic view is needed for the management of interpersonal trust at the business network level. Interpersonal trust building is a slow process that can also easily be discontinued as a result of blockers. Respect and fairness can be seen as important enablers for interpersonal trust, and in addition, active and open communication is needed. The enablers and blockers were found in the early formation of interpersonal trust and are divided into seven areas: earlier positive experiences, trustworthy actions, communication, personality, environment, atmosphere and trust at the network level. The findings of this study highlight the meaning of different dimensions in the development and management of interpersonal trust, such as leadership skills, communication, actions and commonalities, the environment and atmosphere, but also dimensions that are difficult to control. This study points out that it is essential to create performance metrics that concentrate on aspects of business collaboration, such as trust, and suggest the following performance metrics for trust: frequency of interaction, and quality of interaction and communication. Finally, the findings revealed a strong connection between trust and high-performing teams.

Tämän laadullisen tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä työntekijöiden sisäisen motivaation merkityksestä työelämäkontekstissa. Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää kuuden työntekijän kertomusten avulla niitä merkityksiä, joita he Reiss Motivaatioprofiilikokemukselleen antavat. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, millaisena työntekijät kertovat identiteettiään ja mihin he sitä kerronnan prosessissa suhteuttavat. Kerronta-aineisto kerättiin kerronnallisen haastattelun avulla, ja sitä analysoitiin temaattisella, narratiivisella ja positioanalyysilla. Tulokset osoittivat, että Reiss Motivaatioprofiilitieto on yksittäiselle työntekijälle arvokas, sillä se vahvistaa hänen itseymmärrystään ja toimijuuttaan. Elämän perustarvekontekstissa syntynyt työntekijän kertomus sisältää subjektiivista tulkintaa tietyssä ajassa ja paikassa toimimisesta. Työntekijän tietoisuus arvoperusteisista tarpeistaan antaa myös välineitä ymmärtää toisen käyttäytymistä eri tilanteissa. Tämän tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että ymmärrys omista ja toisen käyttäytymiseen vaikuttavista perustarpeista voi lisätä identiteettityön monitasoisuutta. Lisäksi tietoisuus erilaisista motiiviyhdistelmistä voi helpottaa eri rooleissa toimimista sekä parantaa keskinäistä vuorovaikutusta. Jatkossa mielenkiintoinen tutkimusaihe olisi tiimimotivaatioprofiilin käyttöarvon selvittäminen, kun tiimin tarpeet on huomioitu valmennuksen tilaus- ja suunnitteluvaiheessa. Millaiseksi käyttöarvo muotoutuu eri työarjessa? Millaisia identiteettineuvotteluja eri tiimeissä käydään? Parantaako tietoisuus sisäisesti arvostetuista motiiveista tiimin tuottavuutta?