Search

This chapter focuses on the concept of planetary well-being from the perspective of social work. Social work is a practice-oriented profession and academic discipline that takes many different forms globally. We present an outline of the emerging ecosocial paradigm in social work. This rather new approach attempts to adjust the profession’s core emphasis on social problems of and between human beings, shifting it to a position that puts humanity’s dependence on the natural environment at its centre. The chapter discusses the similarities between the ecosocial paradigm and the concept of planetary well-being. It further asks what added value the concept of planetary well-being might bring to social work ethics as well as social work practice. The chapter concludes that the concept of planetary well-being coincides in many ways with the ecosocial paradigm. In addition to being a useful aid for looking beyond traditional social work ethics and practices, the planetary well-being concept can also help social workers and their clients to reconsider their role regarding the well-being of other species and whole ecosystems. peerReviewed

• Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja heidän perheidensä tuen saannissa on huomattavia puutteita. • Sosiaalityöllä on merkittävä rooli neurokirjon lasten ja heidän perheidensä tuessa. • Suomessa sosiaalityön palveluissa tarvitaan tutkimusperustaista kehittämistä neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja heidän perheiden tukemiseksi. • Neurokirjon lapsille ja heidän perheilleen on kansainvälisesti tarkasteltuna kehitetty useita sosiaalityön viitekehyksessä toteutettuja tutkimusperustaisia menetelmiä. Näiden mallien sovellettavuutta ja antia suomalaiseen sosiaalityöhön on tarpeen arvioida.

As process evaluations can provide in-depth, practice-level understanding of change efforts, they offer valuable information to policy and practice stakeholders to facilitate implementation. This article-based dissertation comprises a process evaluation of the Systemic Practice Model (SPM) in Finland. The model is an adaptation of the Reclaiming Social Work (RSW) model, originally developed in England. The model aims to improve the quality of service by delivering systemic practice in child and family social work. To investigate other models and knowledge about their effectiveness, the study also sought to synthesise previous research on the effectiveness of child protection practice models. Through combining a process evaluation and systematic review, the overall objective of this research is to facilitate the future implementation of empirically supported interventions in child and family social work. The research involved three overlapping tasks. First, systematic searches were conducted across 10 electronic databases and the grey literature to identify outcome evaluations of practice models (Article I). Second, qualitative data was collected from various stakeholders (n = 83) at the system, organisation, practitioner, and service user levels to examine the means of achieving the SPM implementation, the contextual factors that influenced it and the actual changes to practice delivered (Articles II and III). Third, to investigate the way the SPM can attain its outcomes, and the underlying reasons for and the context in which this occurs, a programme theory for the model was created in a collaborative workshop process with key informants (n = 12) (Article IV). Despite their popularity, the systematic review identified limited evidence of the effectiveness of child protection practice models, such as the RSW. Notwithstanding, the SPM was initially implemented at 31 municipal children’s service sites as part of a broader children’s service reform initiated by the government. The implementation analyses found complex linkages between implementation outcomes and influencing factors at different levels. Essentially, challenges related to the Finnish adaptation and its national implementation strategy, along with problematic circumstances, seemed to percolate down from central government to the local agencies, thereby creating several unintended effects. Although social workers felt positive about the model itself, barriers to its practical application seemed to weaken their motivation to change. Factors that hindered the adoption of systemic practice were a lack of clarity concerning systemic social work practice, insufficient training, and different organisational factors such as inadequate resources and leadership. Subsequently, the fidelity assessment and family interviews indicated limited changes in practice. The teams that were more successful in adopting systemic practice enjoyed a positive learning environment with little staff turnover and received hands-on coaching in systemic practice. In order to support the implementation and evaluation in the future, a realist programme theory for the SPM, describing its core components and causal chains, was formulated. In conclusion, the present research indicates that careful preparation, a clear intervention description, high-quality training, a supportive leadership and work environment and ongoing support at multiple levels are important for future implementation. Without adequate implementation support, interventions seemingly fail to achieve their anticipated outcomes or succeed to only a limited extent. Despite their good intentions, change processes may also generate unintended outcomes, such as implementation-related stress for practitioners. Prior to taking an implementation decision, assessing the intervention’s research evidence, fit to the host context and the overall feasibility of implementation is also crucial. This study also recommends that future implementation efforts should proceed carefully from small-scale testing to wider implementation and should aim for rigorous, co-produced outcome and process evaluations with practice and research stakeholders. In essence, the field of social work should treat implementation challenges with the appropriate care they deserve and use tools, strategies and knowledge from implementation research to improve service outcomes. Tämä artikkeliväitöskirja keskittyy systeemisen lastensuojelun toimintamallin prosessiarviointiin Suomessa. Malli on sovellus englantilaisesta Reclaiming Social Work (RSW) -mallista. Mallin tavoitteena on parantaa lasten ja perheiden sosiaalityön laatua systeemisen työskentelyn avulla. Tutkimuksen päätavoitteena on tuottaa tietoa edistämään empiirisesti tutkittujen interventioiden käyttöönottoa lasten ja perheiden sosiaalityössä. Tutkimus sisälsi kolme tehtävää: (1) systemaattinen kirjallisuuskatsaus lastensuojelun toimintamallien vaikuttavuudesta (osatutkimus I), (2) implementointitutkimus, jossa arvioitiin eri tason toimijoiden (n = 83) haastattelujen keinoin systeemisen mallin implementoinnin toteutusta, prosessiin vaikuttaneita tekijöitä ja käytännön tasolla tapahtuneita muutoksia (osatutkimukset II ja III), (3) mallin ohjelmateorian eli yksityiskohtaisen kuvauksen rakentaminen mallin kehittäjien ja levittäjien kanssa (n = 12) (osatutkimus IV). Katsauksessa havaittiin, että vaikka lastensuojelun toimintamallit (esim. RSW) ovat suosittuja monessa maassa, niiden vaikuttavuudesta tiedetään vielä vähän. Tästä huolimatta systeemistä mallia pilotoitiin ympäri Suomea osana lasten ja perhepalvelujen muutosohjelmaa (LAPE) 2016-2018. Pohjimmiltaan suomalaiseen sovellukseen ja sen implementointistrategiaan liittyneet haasteet näyttivät tihkuvan valtion keskushallinnosta paikallisiin lastensuojeluorganisaatioihin, millä oli epäsuotuisia vaikutuksia mallin käytännön toteutukselle. Vaikka sosiaalityöntekijät suhtautuivat itse malliin myönteisesti, mallin fideliteetin arviointi ja palvelunkäyttäjien haastattelut osoittivat, että pilotointivaiheessa saavutettiin vain vähäisiä muutoksia varsinaisessa työskentelyssä. Mallin jatkototeutuksen ja -tutkimuksen tueksi mallille rakennettiin ohjelmateoria, jossa kuvataan sen ydinelementit ja vaikutusketjut. Johtopäätöksenä voi todeta, että huolellinen valmistelu, selkeä kuvaus interventiosta, laadukas koulutus ja menetelmäohjaus sekä toimiva johtaminen ja työympäristö kaikilla tasoilla ovat tärkeitä laadukkaalle implementoinnille. Ilman riittävää tukea interventiot eivät saavuta toivottuja tuloksia tai onnistuvat siinä vain rajoitetusti. Ennen implementointipäätöksen tekemistä on olennaista arvioida intervention tutkimusnäyttöä ja yhteensopivuutta uuteen ympäristöön sekä hankkeen toteuttamiskelpoisuutta. Tulevissa muutospyrkimyksissä tulee edetä asteittain pienimuotoisesta testauksesta laajempaan levitykseen, mikäli tutkimustulokset puoltavat sitä. Implementointitutkimus tarjoaa tietoa ja välineitä palvelujen parantamiseksi.

Tutkimuksessa tarkastellaan lapsi- ja perhepalveluiden johtajien ja esimiesten näkemyksiä asiakasosallistumisesta ja sen johtamisesta. Asiakasosallistumisen käsitteeseen sisällytetään kokemusasiantuntijuus ja vertaistuki sekä muut asiakkaiden tai potilaiden osallistumisen muodot. Tutkimuksessa kysytään, miten lapsi- ja perhepalveluiden johtajat ja esimiehet kuvaavat asiakasosallistumista ja perustelevat asiakkaiden mukaanottoa palvelun tuottamiseen. Lisäksi tarkastellaan, millaista on asiakasosallistumisen johtaminen lapsi- ja perhepalveluissa haastateltujen kuvauksen perusteella. Aineisto koostuu 25 teemahaastattelusta, jotka tehtiin järjestöjen sekä kunnallisten sosiaali- ja terveyspalveluiden johtajille. Aineistoa analysoidaan sisällönanalyysin keinoin. Tutkimus osoittaa, että johtajan taustaorganisaatio on yhteydessä siihen, millä tavoin hän tarkastelee asiakasosallistumista: Järjestöjohtajat painottavat vapaaehtoistyötä ja perustelevat johtamista arvolähtöisesti. Terveydenhuollon kontekstissa puhutaan kokemusasiantuntijuudesta ja painotetaan tilannesidonnaista johtamista. Sosiaalialan johtajien puheessa korostuu kumppanuuden käsite ja johtajan roolissa toimintaedellytyksistä ja organisaatiorakenteista huolehtiminen. Riippumatta taustaorganisaatiosta haastatteluissa näkyy työntekijöiden merkittävä rooli asiakasosallistumisen johtamisessa, sillä heidän odotetaan johtavan arjen työssä asiakkaiden osallistumista. Osa haastatelluista toivoo työntekijöiden myös aktivoivan johtoa tässä asiassa. The research scrutinises the views of managers and leaders in child and family services about customer participation and its leadership. The concept of “customer participation” includes expertise by experience, peer support, and other relevant concepts. The main questions of the research were: How do the managers describe and rationalise the inclusion of patients or customers in their service provision? How do they describe the leadership of customer participation? The data consists of 25 thematic interviews conducted with leaders and managers of NGOs or public organisations in social and health services. The data are analysed with content analysis. The study indicates that the views vary with the background organisation: the NGO managers emphasise volunteer work and justify their leadership with values. Leaders of health organisations use the concept of expertise by experience and emphasise context­bound leadership. Leaders of social service organisations often use the word “companionship” and see that the role of the leader is mainly in securing prerequisites for operation and the organisation’s structural level. Despite the background organisation, the major importance of employees is seen as crucial in customer participation leadership. The employees are expected to show leadership in the everyday activities of customer participation. In addition, some of the interviewees hope that the employees could activate the managerial level of the organisation. peerReviewed

Seit einigen Jahren ist das Interesse am Thema soziale und solidarische Ökonomie im Zuge einer sich beschleunigenden Debatte über die Bedeutung der sozial-ökologischen Transformation und Nachhaltigkeit im deutschsprachigen Diskurs der Sozialen Arbeit deutlich gestiegen. Die Ursprünge reichen tatsächlich bis in die 1970er Jahre zurück, als unter den Stichworten Selbsthilfebewegung oder alternative Sozialarbeit erste Versuche einer Verbindung sozialer und ökologischer Zielsetzungen unternommen wurde. Der Beitrag verbindet eine historische Kurzanalyse mit einer Darstellung der beruflich-persönlichen Kooperationen und Begegnungen zwischen Susanne Elsen und den Autor*innen. In der Kurzanalyse stehen die begrifflichen und konzeptionellen Entwicklungen der letzten 30 Jahre in der Sozialarbeitsforschung und angrenzender Disziplinen im Vordergrund. Die Kooperationen und Begegnungen werden schlaglichtartig anhand von Forschungsprojekten, Praxisansätzen und Veröffentlichungen nachgezeichnet. Dabei wird besonders auf transdisziplinäre, deutsch-finnische Kooperationen und die europäische Ebene Bezug genommen. peerReviewed

Esitys perustuu vielä työn alla olevaan artikkelikäsikirjoitukseen, jonka olen kirjoittanut pro gradu -tutkielmani ”Kunnia, etnisyys ja kulttuuri. Sosiaalityöntekijöiden käsityksiä kunniaan liittyvästä väkivallasta” (Elfving 2017) pohjalta. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää miten sosiaalityöntekijät määrittelevät ongelmia kunniaan liittyvän väkivallan tapauksissa. Aineistoni perusteella sosiaalityöntekijät käyttävät kulttuurisia ennakkoluuloja ongelmanmäärittelyn resursseina. Väkivaltaisuuden katsotaan olevan kiinteä osa ”muslimikulttuuria” ja sen perinteitä. Väkivallan mahdollistaa naisen huono asema. Asiakkaan muslimitausta erotetaan suomalaisuudesta tarkkarajaisesti ja sillä selitetään yksilöiden käytöstä, sosiaalityöntekijöiden omaa päättelyketjua sekä väkivallan taustalla vaikuttavia sukupuolten välisiä suhteita. Tarkkarajainen ja ennalta tunnettu ”muslimikulttuuri” yhdistetään väkivaltaisuuteen ja sen perusteella arvioidaan ja ennakoidaan väkivallan mahdollisuutta. Uhreja ja tekijöitä määrittävät etnisyyden lisäksi myös sukupuolittuneet jaot. Uhrit määrittyvät aineistossa ensisijaisesti vailla toimijuutta oleviksi alistetuiksi tytöiksi tai naisiksi, ja tekijät taas väkivaltaisiksi ”maahanmuuttajamiehiksi”. Sukupuolilla onkin tiivis yhteys siihen, miten ymmärrämme suomalaisuuden ja maahanmuuttajuuden välisen suhteen sekä etnisen ja rodullisen erilaisuuden. Tutkielmani johtopäätös on, että suomalainen tasa-arvoisuus muodostuu sosiaalityön käytännöissä perustavaa laatua olevaksi arvoksi, jolla perustellaan varsin avointakin syrjintää. Muslimitaustaisten asiakkaiden ja heidän kohtaamiensa tilanteiden läpikotainen kulttuuristaminen on omiaan estämään sellaisen ongelmanmäärittelyn, joka ottaa huomioon yksilöiden ja tilanteiden väliset erot. Aineistoni valossa asioiden käsittely jää oletusten ja käsitysten varaan, eikä asiakkaalle rakennu paikkaa tulla kohdatuksi yksilönä ainutlaatuisessa tilanteessaan. nonPeerReviewed

Esityksen lähtökohtana on sellainen ihmiskaupan vastaiseen työhön liittyvä julkinen ja viranomaiskeskustelu, jossa sotetoimijoita on vuosia arvosteltu siitä, etteivät ne tunne ihmiskaupan uhrin erityisasemaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden saajina eivätkä siksi osaa auttaa uhreja oikein. Ratkaisuksi on tarjottu kokonaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintalogiikasta ja vakiintuneista oppirakennelmista irrallinen ”auttamisjärjestelmä”. Erityisasemalla on viitattu sisäministeriön alaisen auttamisjärjestelmän muotoutuneisiin totuttuihin toimintatapoihin, jotka eivät ole perustuneet lakiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten, asiantuntijoiden ja organisaatioiden tehtäväksi on tässä keskustelussa jäänyt olla joko hiljaa tai väärässä ja ottaa opikseen. Sotea koskeva tutkimustieto on joko kyseenalaistettu tai vaiennettu. Kuvaan esityksessä miten ajatus osaamattomista soteammattilaisista ja ihmiskaupan uhrin erityisasemasta sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden saajana luotiin ja mitä sosiaalialan tutkijoiden ja toimijoiden pitäisi keskustelusta ymmärtää. Kyseessä on tapausesimerkki sosiaalialan ammattietiikkaan pohjaavasta rakenteellisesta sosiaalityöstä yhdenvertaisuuden varmistajana ja kuvaus siitä mitä opin. nonPeerReviewed

Tämä pro gradu –tutkielma käsittelee johtamisen vaikutusta lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden koettuun työhyvinvointiin. Tutkimustehtävänä on kartoittaa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointia johtamisen ja esihenkilötyön näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, miten johtamisella ja esihenkilötyöllä voitaisiin lisätä sosiaalityöntekijöiden kokemaa työhyvinvointia. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä tarkastelen lastensuojeluun, työhyvinvointiin ja johtamiseen liittyvää tutkimusta. Käsitellyiksi tulevat erityisesti sosiaalityön johtamiseen ja työhyvinvoinnin johtamiseen sosiaalityössä liittyvät teemat sekä eettinen johtaminen. Tutkimukseni on laadullinen tutkimus. Tutkimuksen metodologinen aineisto on kerätty haastattelemalla kuutta lastensuojelun sosiaalityöntekijää, jotka työskentelevät eräässä suomalaisessa keskisuuressa kaupungissa. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Tutkimuksen tulokset analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden haastatteluaineiston sisällönanalyysin perusteella sain muodostettua neljä yläluokkaa: esihenkilön johtamisosaaminen, esihenkilön henkilökohtaiset ominaisuudet, substanssiosaaminen ja lastensuojelukentän tunteminen ja työhyvinvoinnin johtamisen kehittäminen. Näiden yläluokkien jälkeen muodostettiin haastatteluaineistosta edelleen alaluokkia, ja aineiston analyysit suoritettiin alaluokittain. Analyysin perusteella tunnistettiin esihenkilön johtamistyöhön liittyviä tekijöitä, joilla voitiin olevan merkitystä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointiin. Johtamisella ja työhyvinvoinnilla on keskenään hyvin voimakas suhde ja johtamisosaamiseen liittyvät teemat nousivat tutkimuksessa eniten esille. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnille vaikuttaa olevan merkittää vaikutusta esihenkilön osoittamalla tuella ja esihenkilön ja alaisten välisellä keskinäisellä luottamuksella. Tutkimuksen keskeisimpänä löydöksenä voidaan pitää sitä huomiota, että esihenkilön tulisi tunnistaa oman johtamistyönsä ja johtamistyylinsä merkitys ja yhteys lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnille. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää lastensuojelun johtamisen kehittämisessä. Tulosten perusteella voidaan tarkemmin kiinnittää huomiota niihin tekijöihin johtamisessa, jotka tukevat sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointia.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee sosiaalityöntekijöiden kokemuksia perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon rajapinnalla työskentelystä ja siihen liittyvistä tunteista. Aihe on ajankohtainen, koska perhesosiaalityön ja lastensuojelun eriyttäminen on suhteellisen tuore rakenteellinen muutos, joka vaikuttaa työn käytäntöihin, asiakkaiden asemaan ja työntekijöiden jaksamiseen. Tarkoituksena on ollut selvittää, kuinka sosiaalityöntekijät jäsentävät perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon rajaa, ja miten sosiaalityöntekijät kokevat asiakkuuksien määrittämiseen tähtäävät neuvottelut eli rajatyön. Olen tarkastellut sosiaalityöntekijöiden rajatyön kokemuksia siihen liittyvien tunteiden kautta. Tutkimuksen aineisto koostuu 13 sosiaalityöntekijän teemahaastatteluista, jotka on analysoitu teemoittelemalla. Tutkimus on kvalitatiivinen ja kuuluu fenomenologisen eli kokemustutkimuksen piiriin. Sosiaalityöntekijöiden kokemuksista muodostui viisi yläteemaa: eronteon tavat, eronteon vaikeudet, erottava rajapinta, jaettu yhdyspinta ja tunteikas raja. Näistä ensimmäiset kaksi kuvaavat, kuinka sosiaalityöntekijät työssään hahmottavat perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon rajaa ja toisaalta, kuinka se ei aina ole helppoa rajan hämäryyden ja tulkinnanvaraisuuden vuoksi. Erottava rajapinta ja jaettu yhdyspinta kuvaavat toisaalta rajapinnan haasteita ja vastakkainasettelua perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon välillä, toisaalta toimiviksi koettuja käytäntöjä ja hedelmällistä rajapinnalla tehtävää yhteistyötä. Tunteikkaan rajan teemaan sisältyvät sosiaalityöntekijöiden kuvaamat rajapinnan ja sillä työskentelyn herättämät tunteet. Ne liittyvät asiakkaisiin ja asiakastyöhön, organisaatioon ja työyhteisöön sekä omaan itseen ja ammatillisuuteen. Lisäksi teema sisältää sosiaalityöntekijöiden kokemuksia näiden tunteiden säätelystä ja niiden kuormittavuudesta. Aineiston sosiaalityöntekijät pitivät tutkimusaihetta tärkeänä ja ajankohtaisena. Tutkielma osoittaa, että perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon rajapinta koetaan tulkinnanvaraisena ja melko jännitteisenä. Perhesosiaalityön tarkoitus on jäänyt jokseenkin epäselväksi samalla kun lastensuojelun viimesijaisuus on korostunut. Lisäksi niin perhesosiaalityön kuin lastensuojelun resursseissa koetaan alueellisesti vaihtelevia suuriakin puutteita. Tilanne aiheuttaa perhesosiaalityössä keinottomuutta kasvavan ja haastavammaksi muuttuvan asiakaskunnan tarpeisiin vastaamisessa. Lisäksi suuri osa perhesosiaalityön sosiaalityöntekijöistä kokee perhesosiaalityön ja perhesosiaalityön sosiaalityöntekijöiden olevan kokonaisvaltaisesti alisteisessa asemassa lastensuojeluun ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöihin nähden. Tutkimuksen perusteella on tärkeää selkiyttää perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon tarkoitusta ja sisältöä niin lainsäädännön kuin organisaatioiden tasolla, jotta asiakkuuksien kriteerien arvioiminen selkiytyisi ja yhdenmukaistuisi. Tämä olisi niin asiakkaiden kuin sosiaalityöntekijöiden etu. Niin perhesosiaalityön kuin lastensuojelun avohuollon asianmukainen resursointi tulee turvata, jotta asiakkaat saavat oikeanlaista apua oikea-aikaisesti ja yhdenvertaisesti. Perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon välistä vastakkainasettelua ruokkivia käytäntöjä organisaatio- ja työyhteisötasolla tulee purkaa ja välttää. Perhesosiaalityön tutkimuksen lisääminen on tärkeä osa sen aseman vakiinnuttamista sosiaalityön kentällä. This master's thesis addresses social workers' experiences of working at the interface of family welfare and child protection and related emotions. The topic is current because the differentiation of family welfare and child protection is a relatively recent structural change that affects work practices, the status of clients and the ability of employees to cope. The purpose has been to find out how social workers structure the boundary between family welfare and child protection, and how social workers experience the negotiations aimed at defining clientship, i.e. boundary work. I have examined the experiences of social workers' boundary work through the emotions associated with it. The material of the study consists of theme interviews of 13 social workers, which have been analyzed by thematization. The research is qualitative and falls within the scope of phenomenological, i.e. experience research. Five overarching themes were formed from the social workers' experiences: ways to distinguish, difficulties in distinguishing, separating boundary, shared interface and emotional boundary. The first two of these describe how social workers in their work perceive the boundary between family welfare and child protection and, on the other hand, how it is not always easy due to the blurring of the boundary and the possibility of interpretation. The separating boundary and the shared interface describe, on the one hand, the challenges of the interface and the confrontation between family welfare and child protection, and on the other hand, functional practices and fruitful cooperation at the interface. The emotional boundary theme contains the emotions evoked by the interface and working at its proximity. They are related to clients and client work, the organization and the working community, as well as one's self and professionalism, as described by social workers. In addition, the theme contains social workers' experiences of regulating these emotions and how they create strain. The social workers in the data considered the topic important and current. The study showed that the interface between family welfare and child protection is perceived as ambiguous and rather tense. The purpose of family welfare has remained somewhat unclear at the same time that the last priority of child protection has been emphasized. In addition, regionally varying large deficits are experienced in the resources of both family welfare and child protection. The situation causes family welfare to be unable to respond to the needs of a growing and more challenging clientele. In addition, a large part of family welfare social workers feel that family welfare and family welfare social workers are in an overall subordinate position compared to child protection and child protection social workers. Based on this thesis, it is important to clarify the purpose and content of family welfare and child protection, both at the level of legislation and organizations, so that the evaluation of client criteria could be clarified and harmonized. This would benefit both clients and social workers. Appropriate resourcing of both family welfare and child protection must be secured so that clients receive the right kind of help in a timely and equal manner. Practices that fuel the confrontation between family welfare and child protection at the organizational and work community level should be dismantled and avoided. Increasing family welfare research is an important part of establishing its position in the field of social work.

Artikkelissa hahmotellaan ajatusta maskuliinisesta pääomasta bourdieulaisen sosiaalisen pääoman teorian laajennuksena ja kysytään, mitä annettavaa sillä voisi olla sosiaalityölle ja sen tutkimukselle. Metodologisesti artikkelissa luetaan aikaisempia tutkimuksia, neljää miehiä sekä maskuliinisuuksia käsittelevää tai sivuavaa sosiaalityön väitöskirjaa sekä yhtä muuta tutkimusta vuosilta 2003–2021. Artikkelissa esitetään, että maskuliinisen pääoman käsitteen voisi jakaa eksklusiiviseen ja inklusiiviseen maskuliiniseen pääomaan, joista edellinen johtaa yksiulotteiseen käsitykseen mieheydestä, jälkimmäinen luo näkökulman sosiaalityön asiakkaiden autonomian vahvistamiseen ehkäisten sellaisia toiminnanmalleja, jotka aiheutuvat ongelmia miehen lähipiirille, yhteiskunnalle ja ennen kaikkea miehelle itselleen. peerReviewed

peerReviewed

Tämä tutkielma käsittelee digitaalisen työhyvinvoinnin ilmiötä sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta. Tutkielmani aihepiirinä yhdistyvät sähköisissä työympäristöissä toimiminen ja työhyvinvointi sosiaalipalveluissa. Sosiaalityöntekijät valikoituivat kohderyhmäksi, koska sosiaalialan ammattilaisia koskevaa digitalisaatioon ja työhyvinvointiin liittyvää tutkimusta ei ole tehty yhtä paljon, kuin terveydenhoitoalan ammattilaisista. Tutkin sitä, mitä digitaalisessa ympäristössä tehtävän työn hyvinvointivaikutukset ovat sosiaalityöntekijöiden arjessa. Olen kerännyt aineiston haastattelemalla kahdeksaa sosiaalityöntekijää. Analyysimenetelmänä on teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tutkin sitä, miten digitalisaatio näkyy sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnin kokemuksissa. Samalla arvioin ja tuotan uutta tietoa siitä, mitä digitaalinen työhyvinvointi on. Tutkimuksen tuloksissa käy ilmi, että digitalisaatio ja digitaaliset palvelut mahdollistavat työntekijöille joustoa työkäytäntöihin ja tukevat siten työhyvinvointia. Samalla ne mahdollistavat myös sosiaalisen kuormituksen säätelyä työn arjessa, kun työntekijällä on mahdollisuus valita esimerkiksi se, osallistuuko hän työpaikan sisäisiin kokouksiin etänä vai kasvotusten. Uutena ilmiönä tutkimuksessa nousi esiin näennäinen tavoitettavuus, jossa työntekijä on näennäisesti jatkuvasti saatavilla työhön Teamsin ja muiden sähköisten välineiden kautta, vaikka todellisuudessa työntekijän ei pystyisi ottamaan vastaan lisää töitä. Sosiaalityöntekijöiden kannalta tuloksissa tärkeä huomio on keinottomuuden tunne asiantuntijana sähköisessä työssä, mikä vähentää työhyvinvoinnin kokemusta. Sosiaalityöntekijöiden osalta jatkotutkimusta olisi oleellista tehdä siitä, onko joustava etätyömahdollisuus merkittävä tekijä työpaikan valitsemisessa sekä siitä, miten työn merkityksen ja keinottomuuden kokemukset rakentuvat etäasiakastyössä. Jatkotutkimusta tarvitaan lisäksi tätä tutkimusta laajemman ikäryhmän näkökulmasta sekä myös muiden ammattiryhmien, kuin sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta. Työpolitiikan näkökulmasta tutkielman tulokset tuovat esiin tarpeen sille, että työelämässä tulisi määritellä aiempaa selkeämmin niin sanotut digitalisaation pelisäännöt sen suhteen, miten työntekijöiden työkuorma muodostuu, jakaantuu ja miten sitä hallitaan työpäivän ja -viikkojen aikana, kun sähköisten välineiden kautta on käytännössä jatkuvasti tavoitettavissa. Lisäksi laajempana työpoliittisena muutossuuntana tarvittaisiin käytännön työtä tekevien näkökulman huomioon ottamista esimerkiksi digitalisaatiolinjauksia ja toimenpidesuosituksia tehdessä.

Tutkimuksessa tarkastellaan ryhmähaastatteluaineiston avulla lapsi- ja perhepalveluiden ammattilaisten asiantuntijuutta suhteessa kokemusasiantuntijuuteen. Tutkimuksessa havaittiin kolme erilaista ammatillisen asiantuntijuuden muotoa. Ensimmäinen asiantuntijuuden muoto nimettiin yhteistyöasiantuntijuudeksi, mikä viittaa asiakkaiden kanssa yhteiseen tiedonmuodostukseen ja toimintaan. Toinen, perinteinen asiantuntijuus, taas pysyttelee tiukasti ammattiroolissa tarjoten vain rajoitetusti tilaa kokemusasiantuntijuudelle. Kolmatta ammatillisen asiantuntijuuden muotoa kutsutaan eettiseksi vartijuudeksi. Siinä painotus on käytännöllisesti ja konkreettisesti eettisyyden valvonnassa, mikä näkyy suhtautumisessa ammattilaisen ja kokemusasiantuntijan tehtäviin, ohjeistuksiin, pelisääntöihin ja riskeihin. Tulokset viittaavat siihen, että lapsi- ja perhepalveluiden ammattilaiset tuottavat eettisten kysymysten vartioinnin kautta uutta ammatillista roolia aiempien roolien oheen tai niiden tilalle. Tämä saattaa olla reaktio kokemusasiantuntijuuden aiheuttamaan paineeseen muokata työroolia. In the research, the expertise of professionals in family and child services was studied in relation to expertise by experience through group interview material. Three different forms of professional expertise were found. The first form of professional expertise was named co-operational expertise, which refers to mutual knowledge formation and activities with clientele. The second form, traditional expertise, adheres to strict expert roles, leaving only limited space for expertise by experience. The third form of professional expertise was named ethical guardianship; a term that emphasizes practical and concrete supervision of ethicalness. Several ways to perform ethical guardianship become visible in the work tasks, guidelines, rules and risks by professionals in relation to experts by experience. The results indicate that professionals in family and child services produce a new role in addition to, or instead of, old ones through the supervision of ethical questions. This may be seen as a reaction to the pressure caused by expertise by experience. peerReviewed