Search

Populaarimusiikkikappaleessa sanoituksella on tutkitusti keskeinen asema. Sanoituksella kerrotaan tarinaa, ilmaistaan tunteita, luodaan mielikuvia ja markkinoidaan artistin persoonaa. Tässä tutkielmassa ollaan kiinnostuneita siitä, miten popsanoittajan työtä voitaisiin tehostaa tietoteknisen ratkaisun avulla. Tutkimuksessa otetaan selvää tarjolla olevista sanoitussovelluksista. Tehdyn kartoituksen ja muun lähdemateriaalin pohjalta tutkimustyön tulokset esitetään sanoitussovelluksen vaatimusmäärittelyn muodossa. Vaatimusmäärittely esittelee www-ympäristössä toimivan sovelluksen, jossa samassa näkymässä käyttäjälle tarjotaan asiasanoja ja riimejä tekstikenttään syötettyjen sanojen perusteella. Sovellusehdotus tukee erilaisiin riimityyppeihin perustuvaa hakutulosten suodattamista, kuin myös riimi- ja asiasanatulosten järjestämistä. Vaatimusmäärittelyssä käydään lisäksi läpi sovelluksen arkkitehtuurin rakentamista modernein web-kehityksen keinoin. Tarjolla olevat sanoitussovellukset ovat vaihtelevia ominaisuuksiltaan ja toteutustavoiltaan, ja monen kotimaisen sovelluksen suodatin- ja järjestelymahdollisuudet ovat hyvin karsittuja. Single Page Application -mallia ja responsiivista suunnittelua noudattamalla sanoitussovellusten käyttäjäystävällisyyttä ja interaktiivisuutta voidaan parantaa. Lähdemateriaalissa esitettyä family rhyme -riimityyppiä ei oltu tuettu kotimaisissa sovelluksissa, vaikka se ominaisuuksiltaan puolustaa paikkaansa muiden riimityyppien joukossa. Käytetyn sanaston ajankohtaisuus nousi myös alan kirjallisuudessa popsanoituksen tärkeäksi elementiksi. Kuitenkin hyvin harvat sanoitussovellukset kertoivat mitään sanastonsa alkuperästä tai päivitystahdista. Esitän jatkotutkimuksien aiheeksi tekoälyalgoritmien käyttämistä sanaston rakentamisen ja päivittämisen välineenä. Käytetty tutkimusote on suunnittelutieteellinen. Suunnittelutieteellisen tutkimuksen tavoitteena on tuottaa vastaus tutkimusongelmaan artefaktin muodossa, joka tässä tutkielmassa on sanoitussovelluksen vaatimusmäärittely.

Issues of gender present an increasing challenge to lexicographers. The example sentences cited in some dictionaries have been criticised for enhancing stereotyped images of men and women. Definiti...

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 1800-luvulla kustantamat vieraskieliset sanakirjat: funktiot, odotukset ja vastaanotto Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) oli 1800-luvulla merkittävä suomen kielen joko lähtö- tai kohdekielenä sisältävien vieraskielisten sanakirjojen kustantaja. Tässä artikkelissa tarkastellaan SKS:n 1800-luvulla kustantamien vieraskielisten sanakirjojen julkaisutoimintaa kustantajan, sanakirjan laatijan ja julkaisun vastaanottajan näkökulmista. Tutkimuksen keskeisenä tarkoituksena on valaista sanakirjojen kustantamiseen liittyviä tavoitteita ja sanakirjoihin kohdistuneita toiveita. Tutkimuksessa tarkastellaan näiden seikkojen kirjoittumista analysoitaviin teksteihin ja tekstien väliseen vuoropuheluun. Tutkimusaineisto koostuu SKS:n kokouspöytäkirjoista, SKS:n julkaisemien sanakirjojen esipuheista ja sanakirjoista julkaistuista kirja-arvioista. Tarkasteltavat sanakirjat on julkaistu vuosina 1864–1900. Ajanjakso on suomen kielen kehityksen ja suomenkielisen sivistyksen kannalta erityisen merkittävä. SKS:n toimintaa kuvaavat pöytäkirjat osoittavat, että SKS:n piirissä käydyissä keskusteluissa tärkeimmiksi syiksi laatia vieraskielisiä sanakirjoja nousevat koulujen tarpeet ja suomalaisen kulttuurin rikastuttaminen merkittävien sivistyskielten kirjallisuuden kautta. Teosten korkean tason SKS pyrki varmistamaan valitsemalla tekijät tarkkaan ja kontrolloimalla prosessia asettamiensa toimikuntien avulla. Teosten esipuheet osoittavat, etteivät SKS:n sanakirjojen laatijoille antamat ohjeet kuitenkaan olleet loppuun asti mietittyjä eivätkä toimitusperiaatteet selviä. Kesken prosessin muuttuneet ohjeet ja tavoitteet tuottivat epätasaisuutta ja hidastivat työtä. Monien tarpeiden samanaikaiset tyydyttämisyritykset epäonnistuivat käytännössä, ja tuloksina oli yhtäkään käyttäjäryhmää erityisen hyvin palvelevia teoksia. Samat teemat ovat esillä sanakirjoista kirjoitetuissa arvioissa; niissä nousee kuitenkin voimakkaasti esiin myös pioneerityön arvostus ja kansallinen kiitollisuuden tunne. Puutteistaan huolimatta 1800-luvun vieraskieliset sanakirjat olivatkin merkittäviä osoituksia suomen ilmaisuvarojen rikkaudesta ja kielen arvosta tasavertaisena muiden sivistyskielten rinnalla. Foreign language dictionaries published by the Finnish Literature Society in the 19th century: functions, expectations, and reception In the 19th century, the Finnish Literature Society (SKS) was a major publisher of foreign language dictionaries containing Finnish as either the source or the target language. This article deals with the publication process of foreign language dictionaries published by SKS in the 19th century from the points of view of the publisher, the author of the dictionary, and the recipient of the publication. The central purpose of the study is to illustrate the goals related to dictionary publication as well as the needs behind these publications. This study examines how such matters are expressed in the texts to be analysed as well as the dialogue between the texts. Research data consist of SKS’s minutes, the forewords of dictionaries published by SKS, and book reviews made of the dictionaries. The analysed dictionaries were published between 1864 and 1900. This time period is of particular significance for the development of the Finnish language and Finnish language education and culture. The minutes describing SKS’s operation reveal that, in discussions within SKS, the most important reasons for publishing foreign language dictionaries were seen to be the increasing needs of the school system and the enrichment of Finnish culture through access to literatures published in the principal languages of the civilised world. SKS aimed to ensure the high quality of its publications through careful selection of authors and monitoring of the publication process with the help of specially created committees. However, from the forewords of the dictionaries we can see that the instructions given by SKS to the authors of the dictionaries were not quite thought through, and editorial principles were somewhat unclear. Instructions and objectives were being revised during the publication process, which caused inconsistent end results and slow progress. The goal of trying to meet varying requirements at the same time was not successful in practice, and the end result was the publication of dictionaries that were not particularly suitable for any target group. The same themes come up in reviews written about the dictionaries; however, the reviews also express a clear admiration towards the pioneering spirit of the publications and a sense of national gratitude. Despite their deficiencies, foreign language dictionaries in the 19th century were a significant demonstration of the expressive richness of the Finnish language and its value as an equal to other languages of the civilised world.

Piirrerakenne on yksinkertainen tiedonkuvausmenetelmä, jolla on mahdollista esittää hierarkkisia rakenteita. XML on merkintäkieli, jota käytetään laajasti monenlaisten dokumenttien tuottamiseen. Tässä tutkielmassa pohditaan XML-kielen soveltuvuutta piirrerakenteiden esittämiseen. Tutkielmassa esitellään FSXML-säännöt, joilla mikä tahansa piirrerakenne voidaan muuntaa XML-muotoon riippumatta piirrerakenteen syvyydestä tai laajuudesta. FSXML-sääntöjä sovelletaan piirrerakenteeseen, joka on tarkoitettu sanakirjan sisällön kuvaamiseen. Tuloksena syntyvän DTD-tiedoston eli dokumenttityypin määrittelyn käyttökelpoisuutta testataan todellisella sanakirjalla. Sanakirjan sisältö muunnetaan DTD:n mukaiseen muotoon sekä siitä edelleen HTML-muotoon. Muunnokset tehdään XSL-kielisillä muunnossäännöillä, joiden toimintaa kuvataan esimerkkien avulla rivi riviltä. Sanakirjasisällön kuvaamiseen on olemassa useita XML-standardeja ja muita XML-pohjaisia ratkaisuja. Tutkielmassa esitellään niistä muutama ja verrataan niitä tutkielmassa kehitettyyn dokumenttityyppiin. Vertailussa todetaan dokumenttityypin samankaltaisuus TEI-standardin sanakirjaosuuden kanssa, mikä viittaa FSXML-sääntöjen käyttökelpoisuuteen.

peerReviewed

Saksan kieli on ottanut paljon vaikutteita muista kielistä, ja tämä näkyy hyvin eri lainasanoissa. Aina ei ole kuitenkaan selkeää, mikä uuden sanan suku on, sillä lainasanojen suvunmääräytymisperiaatteet ovat erilaiset kuin muilla sanoilla. Myöskään jonkin tietyn suvun määrittäminen kieliopillisesti oikeaksi suvuksi ei takaa sitä, että juuri kyseistä sukua käytetään, sillä eri maiden ja alueiden kesken voi esiintyä paljon eroja siinä, minkä kukin mieltää oikeaksi suvuksi. Tässä kandidaatintutkielmassa on tarkoitus perehtyä tarkemmin lainasanaan App, ja tutkia, mikä sen suku on sekä sanakirjojen että kielenkäyttäjien mukaan. Primäärikirjallisuutena tässä työssä käytetään DeReKo-korpusta, johon on koottu tekstejä saksalaisista, itävaltalaisista ja sveitsiläisistä sanomalehdistä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että sanan App kohdalla sanakirjat ja kielenkäyttäjät ovat samoilla linjoilla siitä, mikä on sanan oikea suku. Tämä ei kuitenkaan takaa, että kaikilla lainasanoilla asia olisi näin.

Pro gradu -työssäni tutkin ranskankielisten idiomien esiintymistä kaksikielisessä ranska-suomi-sanakirjassa sekä niiden kääntämistä suomeksi. Tutkimukseni tavoitteena on saada osviittaa idiomien määrästä kaksikielisessä sanakirjassa ja tämän tiedon valossa pohtia missä määrin sanakirja voi auttaa idiomien kääntämisessä kielestä toiseen. Työni korpuksena käytän kanadalaisen kirjailijan Gaétan Soucyn romaania La petite fille qui aimait trop les allumettes sekä sen suomennosta Tulitikkutyttö. Työn teoriaosuudessa esittelen idiomin käsitteenä sekä perehdyn lyhyesti idiomien aiheuttamiin haasteisiin niin leksikografian kuin kääntämisenkin näkökulmasta. Idiomit voidaan merkityksensä mukaan jakaa "läpinäkyviin" sekä "läpinäkymättömiin". Läpinäkyvän idiomin merkitys on pääteltävissä sen luomasta kuvasta, kun taas läpinäkymättömän idiomin merkitys jää lukijalleen hämärän peittoon, mikäli se ei ennestään ole tuttu. Kääntäjälle ei kuitenkaan riitä, että hän ymmärtää idiomin merkityksen, vaan hänen on lisäksi pystyttävä välittämään se kohdekielen lukijalle. Lähdekielen idiomi voidaan kääntää kolmella tavalla: kohdekielen idiomilla, parafraasilla tai sanasanaisella käännöksellä. Kääntäjän työtä luonnollisesti helpottaa, mikäli kaksikielinen sanakirja tarjoaa valmiita vastineita lähdekielen idiomeille. Jokaiselle käännösstrategialle on varmasti paikkansa, mutta idiomeja käännettäessä on tärkeää pitää mielessä niiden kuvaannollinen luonne ja pyrkiä säilyttämään se myös käännöksessä. Analyysiosuudessa esittelen tutkimuksen tulokset esimerkkien avulla. Ensimmäiseksi perehdyn korpuksesta poimittujen ranskankielisten idiomien esiintymiseen ja löydettävyyteen niin ranska-suomi-sanakirjassa kuin myös ranskankielisessä idiomien ja sanontojen erikoissanakirjassa. Seuraavaksi analysoin suomentajan tekemiä käännöksiä ja lopuksi vertailen kaksikielisen sanakirjan antamia vastineita ja suomentajan tekemiä käännöksiä keskenään. Lähtökohtainen hypoteesini oli, että idiomien määrä ranska-suomi-sanakirjassa ei olisi riittävä, mikä kuitenkin osoittautui vääräksi. Valtaosalle ranskankielisistä idiomeista löytyi sanakirjasta suomenkielinen vastine, joista jopa puolet oli suomenkielisiä idiomeja. Läpinäkyvien idiomien käännöksissä ei ollut moitittavaa, kun taas kolmannes läpinäkymättömien idiomien käännöksistä ei välittänyt alkuperäistä merkitystä. Näistä suurimmalle osalle löytyy kuitenkin vastine ranska-suomi-sanakirjasta, joten voidaan todeta, että sanakirjan avulla virheelliset käännökset olisivat olleet vältettävissä.

Sanakirjojen käyttöä pidetään kulttuurissamme perustaitona, jonka odotetaan ja oletetaan sujuvan kaikilta. Todellisuudessa taidot käyttää sanakirjoja – jo oikean sanakirjan valitsemisesta käyttötarkoitukseensa alkaen – voivat olla hyvinkin puutteellisia, eikä sanakirjojen käyttöä yleisesti opeteta koulussa. Kieliopinnoissa sanakirjat nousevat entistä tärkeämmäksi; asianmukaiset käyttötaidot ovat tärkeä osa kaikkien kieliasiantuntijoiden ammattitaitoa eivätkä suinkaan pelkän kielenkääntäjän etuoikeus. Tässä pro gradu –tutkielmassa perehdytään maisteriopintovaiheen loppupuolella olevien saksan- ja ruotsinopiskelijoiden apuvälineiden käyttöön tekstin tuottamisen yhteydessä. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa, millaisissa kielellisissä pulmissa kieltenopiskelijat turvautuvat sanakirjaan, mitä sanakirjoja käytetään missä pulmissa, ja havainnoida opiskelijoiden kykyä löytää tarvitsemansa tiedot. Tämän lisäksi vertaillaan, millaisia eroja saksan- ja ruotsinopiskelijoiden sanakirjan käyttötavoissa välillä esiintyy. Käyttötutkimuksen tulokset antavat monenlaista tietoa opintojensa jo lähes päättäneiden kieliasiantuntijoiden sanakirjan käyttötaidoista ja tuovat samalla esiin koulutuksen mahdollisia puutteita, joihin opetushenkilöstön olisi suotavaa tehdä muutoksia. Leksikografia on kielitieteen osa-alue, jossa tutkitaan sanakirjoja. Tässä tutkimuksessa keskitytään sen haaraan, jossa perehdytään sanakirjan käyttöön, mutta leksikografian tutkimusaiheisiin kuuluvat myös sanakirjojen rakenteen ja valmistamisen tutkiminen sekä leksikografian historia. Saksankielisellä alueella sanakirjatutkimusta on tehnyt runsaasti Herbert Ernst Wiegand, jonka 1998 ilmestyneessä perusteoksessa esiteltyihin teorioihin tämänkin tutkimuksen metodit pitkälti pohjautuvat. Koehenkilöt rekrytoitiin yliopiston sähköpostilistan kautta. Viisi pääaineopiskelijaa kummastakin kielestä kirjoitti koetilaisuudessa tietokoneella pääainekielellään aineen. Joka kerta turvautuessaan johonkin muuhun apuvälineeseen kuin omaan asiantuntijuuteensa heidän tuli täyttää lyhyt kyselylomake, jossa kysyttiin muun muassa, mitä pulmaa koehenkilö lähti selvittämään, mihin apuvälineeseen hän ensimmäisenä ja tarttui ja miksi. Näiden lomakkeiden lisäksi koehenkilöt täyttivät lopuksi tiivistävän kyselylomakkeen apuvälineiden käytöstä sekä taustakyselyn, jossa selvitettiin mm. sanakirjojen käyttöä koehenkilön kouluaikana. Opiskelijat kirjasivat yhteensä 107 kielellistä pulmaa, joista saksanopiskelijoiden osuus oli hieman ruotsinopiskelijoita suurempi. Tutkimustuloksista on nähtävissä, että opiskelijat osaavat melko tehokkaasti valita apuvälineitä, jotka tarjoavat heille tarpeellista tietoa pulmatilanteissa, sekä tulkita sanakirja-artikkeleita ym. löydöksiä. Molemmissa kielissä suosituin apuväline oli MOT-sanakirja, johon pääsee käsiksi ko. yliopiston intranetissä. Noin puolet kielellisistä pulmista koski sopivan käännösekvivalentin löytämistä, ja loput tapaukset jaettiin yhteensä seitsemään kategoriaan, joista esimerkkejä ovat mm. varmistautuminen mielessä olleen ilmaisun sopivuudesta tai sanan kieliopillisen suvun selvittäminen. Huomattavimmat erot nähtiin sanojen taivutusta sekä prepositioita koskevissa pulmissa: ruotsinopiskelijat turvautuivat apuvälineisiin saksanopiskelijoita useammin taivutukseen liittyvissä kysymyksissä, kun saksanopiskelijoiden keskuudessa ongelmia syntyi enemmän prepositioista. Ratkaisuja pulmiin haettiin hyvin erilaisten polkujen kautta, ja koska koehenkilöotanta oli näin pieni, ei ole mahdollista vielä tehdä juurikaan yleistyksiä tiettyjen ratkaisutapojen käytöstä tietynlaisissa ongelmissa. Tutkimuksen on kuitenkin tarkoitus herättää kiinnostusta laajempaan tutkimukseen tällä saralla sekä lisätä tietoisuutta sanakirjan käytön haastavuudesta.

Arvioitu teos: Iris Metsmägi, Meeli Sedrik & Sven-Erik Soosaar (toim.): Eesti etümoloogiasõnaraamat. Tallinn: Eesti Keele Sihtasutus 2012. 792 s. ISBN 978-9985-79-478-4.

VÄRILEKSEEMI SCHWARZIN KANSSA KÄYTETTÄVÄT KIINTEÄT SANALIITOT JA KOLLOKAATIOT– sanakirjojen ja ajankohtaisen kielenkäytön korpuslingvistinen vertailu Sanakirja-artikkelin luominen vaatii sanakirjan tekijöiltä monenlaista etukäteispohdintaa. Kunkin sanakirja-artikkelin tulisi edustaa kutakin sanaa mahdollisimman kattavasti ja tuoda esille mahdollisimman monta käyttöesimerkkiä, jotta sanakirjan käyttäjä saisi siitä mahdollisimman suuren hyödyn irti. Tutkin pro gradu -työssäni, millaisia esimerkkejä kaksi yksikielistä saksankielistä sanakirjaa, Duden Deutsches Universalwörterbuch (DUW) (2001) ja Gerhard Wahrigin Deutsches Wörterbuch mit einem ‚Lexikon der deutschen Sprachlehre’ (WDW) (2000), antavat värilekseemistä musta. Selvitin ensin, mitä yhtäläisyyksia ja eroja näillä kahdella sanakirja-artikkelilla on keskenään. Sen jälkeen selvitin, missä määrin näissä kahdessa sanakirja-artikkelissa värilekseemin musta kanssa esiintyvät sanat edustavat todellista kielenkäyttöä. Saadakseni luotettavia tuloksia ja riittävästi aineistoa todellisen kielenkäytön tutkimiselle latasin IDS Mannheimin Cosmas II korpusohjelmalla käyttööni suuren määrän saksankielisiä lehtiä vuosilta 2000-2010. Saadakseni kuvan siitä, missä määrin sanakirja-artikkeleissa esiintyviä sanaliittoja esiintyy myös lehtiteksteissä, kävin läpi kaikki molemmissa sanakirja-artikkeleissa olevat sanaliitot korpuksesta hakemieni erilaisten hakulausekkeiden avulla. Tämä tapa osoittautui hyvin työlääksi, mutta toimivaksi luotettavien tulosten saamiseksi. Sain tietoa näissä kahdessa sanakirja-artikkelissa olevien sanaliittojen esiintymistiheydestä ja tein päätelmiä siitä, kuinka edustavia esimerkkejä ne ovat ja arvioin niiden tarpeellisuutta. Löysin korpusaineistosta usein esiintyviä sanaliittoja, jotka puuttuivat sanakirja-artikkeleista, mutta joiden olisi hyvä olla listattuina niissä jatkossa. Vaikka sanakirja-artikkeleissa ja todellisessa kielenkäytössä esiintyy paljon värilekseemin musta sisältäviä kiinteitä sanaliittoja ja värilekseemin musta kollokaatteja, oli tärkeää huomata, että niin sanakirja-artikkeleissa kuin todellisessa kielenkäytössäkin värilekseemi musta esiintyy myös vapaana sanaliittona esimerkiksi värinä vaatekappaleiden yhteydessä. Lisäksi värilekseemi musta esiintyi huomattavan usein todellisessa kielenkäytössä erisnimenä ja urheiluterminologiassa. Pääpaino työssäni oli kuitenkin löytää ne kiinteät sanaliitot, joihin sisältyy värilekseemi musta ja värilekseemin musta kollokaatit, joten tein tarkkoja tilastollisia merkintojä näistä löydöksistä. Raportoin myös vapaiden sanaliittojen tuloksista, mikäli niiden esiintymistiheys oli todellisessa kielenkäytössä korkea ja nämä sanaliitot pitäisi mielestäni olla listattuina myös sanakirjoissa. Tulokset korpusanalyysistä olivat yllättäviä ja antavat paljon ideoita näiden kahden tutkimani sanakirja-artikkelin kehittämiseen.

Keväällä 2003 voitiin viettää suomalaisen tietosanakirjan ja samalla sivistyssanakirjankin 120-vuotisjuhlaa. Historiallisessa katsauksessaan kirjoittaja – itsekin ensyklopedisti ja leksikografi – esittelee ja arvioi juhlataipaleen sivistyssanakirjoja, joissa on alun alkaen ollut ongelmallista vierasperäisten sanojen kirjoitusasun vakiintumattomuus. Vaikka sivistyssanakirjoissa on paljon ikikestävää aineistoa, globaalia kehitystä kuvaamaan tarvitaan yhä uusia sanakirjoja: kieli muuttuu, ja kansainväliset sanat siirtyvät kielestä toiseen entistä vilkkaammin. Näin sivistyssanakirja kirjallisuudenlajina näyttää säilyttävän asemansa, jota romppu- ja verkkoversiot vain vahvistavat. Kirjoittaja myös paljastaa, miksi Suomessa on julkaistu poikkeuksellisen runsaasti sivistyssanakirjoja.

218 s.

Kirja-arvio Immanen, Seija: Käslasos: Valkealan sisäkylien murteesta. Haukjärven kielioppia; Hyljeksittyä sanastoa;Lavansaaren murretta;Murresanoja ja -sanontoja Suursaaresta;Tytärsaarelaisia murresanoja ja sanontoja. Meienmaa

289 s.